Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12663)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omasta ja monen läheisen kokemuksesta kysyisin, etteikö se toinen ollut mukana siinä suhteessa, eikä lainkaan vastuussa siitä, että suhde on ajautumassa eroon?
On tietysti. Ja näistä asioista onkin hyvä sitä eroa tehdessä puhua. Kertoa suoraan ja rehellisesti, mikä omasta mielestä on mennyt pieleen ja miksi sen eron haluaa. Ja haluaa siinäkin tapauksessa, että toinen näkee vielä suhteella tulevaisuutta.
Mutta tämäkö siis poistaa sinun mielestä vastuun eroa haluavalta ja siirtää sitä toiselle? Siis toisin sanoen: koska haluan erota sinusta, sinä olet vastuussa siitä, että minä eroan sinusta.
"Outo ajattelutapa itselläsi. En puhunut mitään kenenkään oikeutuksesta pettämiseen, sanoit sen itse. Tuossa ylläolevassa vain totesin, että noinkin voisi olla. Miesti siis, että voisiko olla, eli spekuloin voiko toisessa elämäntilanteessa sama ihminen pettää ja toisessa ei. En hakenut tosiaan syyllistä enkä syytöntä vaan pohdin ja totesin, että itsellä oli noin. Että kun on tyytymätön suhteeseen ihminen helpommin pettää. En sanonutkaan, ettse olisi ollut oikeutettua.
Olen ennenkin huomannut, että täällä on vaikea pohtia vain asioita asioina, ilmam mitään kannanottoa suuntaan tai toiseen, kun aina joku näkee siinä jotain muutakin."
Minusta keskustelimme siitä, onko petturi aina petturi. Aivan varmasti on fakta, että olosuhteet vaikuttavat siihen, tapahtuuko pettämistä. Jos olet pariskuntana autiolla saarella tai lähiympäristössä ei ole vetovoimaisia henkilöitä, niin varmasti pettämiseen on korkeampi kynnys. Tai jos olet unelmiesi kumppanin kanssa, ja koet saaneesi lottovoiton parisuhdemarkkinoilla.
Minusta suurin ero pettäjän ja uskollisen välillä on kuitenkin nimenomaan se, kunnioitatko yhdessä tehtyä sopimusta sen keston ajan kaikissa olosuhteissa - vai vain niin kauan kuin se omaa napaa lämmittää.
Höpö höpö. Mieheni eli yli 20 vuotta uskollisena vaimolleen. Sitten petti seurustelukumppania josta ei päässyt eroon kuin kuukausien sodan kautta. Koska ei v*u enää ois voinut vähempää kiinnostaa. Sitten on ollut 10 v uskollinen.
Sinun miehesi luonteessa on se, että hän menee sieltä, missä aita on matalin. Vaikka sitten pettää, kunhan vain joudu taistelemaan rajojensa ja tunteidensa puolesta. Loukkaa toista verisesti mieluummin kuin ottaa vastuun omista tunteistaan ja tarpeistaan.
Ergo: pettäminen on hänenkin luonteessaan, vaatii vain hieman enemmän kuin jonkun toisen, jolla se on vahvempi piirre. Ja sitten on sellaisia, joiden luonteessa se ei ole, eivätkä he petä tuossakaan tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Hei Liekki.
Hienoa kuulla, että koet saaneesi tukea ja apua tästä ketjusta. Kaikesta kurasta huolimatta, tässä ketjussa on kirjoitettu ja kirjoitetaan paljon hyviä asioita. Paljon pohtimisen aiheita. Todella paljon viisaiden ihmisten viisaita sanoja. Hellää herättelyä ja ravistelua. Unohtamatta empatiaa ja ymmärrystä.
Sinä olet jo ottanut ison askeleen, kun osaat tunnistaa asioita itsessäsi.
Myös minä olen tullut siihen tulokseen, etten osaa olla parisuhteessa. Kadotan itseni, sen kuka minä olen ja mitä minä haluan. Mukaudun liikaa toisen vuoksi. En osaa pitää rajoistani kiinni terveellä tavalla. Se, miksi näin on, sen ymmärtäminen on vielä työn alla. En ole löytänyt asiaan selitystä esimerkiksi lapsuudestani.
Se on syy, miksi nyt en kaipaa laisinkaan parisuhdetta elämääni. Pelkään taas kadottavani itseni.
Koen, että olen onnellisimmillani ollessani yksin. Tarkoitan, ilman p
Hei Ap, se olin minä, joka kirjoitin sinulle, että uskon sinua ja olen alusta asti uskonut. Kiitos itsellesi sanoistasi. <3 Ei ollut nimimerkkiä ja se harmittaa, koska kuten joku tässä, on vaikea seurata ja vastata, kun nimimerkkiä ei ole.
Siksipä nyt laitan nimimerkin, kun varmasti vielä intoudun kirjoittamaan. Ja koska ei ole mitään kuvaavaa nimimerkkiä, olkoon nimi vaikka
Tuike
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Omasta ja monen läheisen kokemuksesta kysyisin, etteikö se toinen ollut mukana siinä suhteessa, eikä lainkaan vastuussa siitä, että suhde on ajautumassa eroon?
On tietysti. Ja näistä asioista onkin hyvä sitä eroa tehdessä puhua. Kertoa suoraan ja rehellisesti, mikä omasta mielestä on mennyt pieleen ja miksi sen eron haluaa. Ja haluaa siinäkin tapauksessa, että toinen näkee vielä suhteella tulevaisuutta.
Mutta tämäkö siis poistaa sinun mielestä vastuun eroa haluavalta ja siirtää sitä toiselle? Siis toisin sanoen: koska haluan erota sinusta, sinä olet vastuussa siitä, että minä eroan sinusta.
Jos toinen on mykkäp_sca.
Upeaa pohdintaa Liekki. Juuri tällaista kaivataan.
Rajojen asettaminen voi olla yksi vaikeimmista tehtävistä parisuhteessa. Mutta sinun kuten monen muunkin tarinassa täällä se on ollut ainoa tie kunnioituksen saamiseen. Toivottavasti jaksat päivittää meille mitä tapahtui ja miten onnistuit rajojen pitämisessä.
Samaa toivon nimimerkille Hukassa.
En oikein jaksa osallistua keskusteluun kuka pettää ja miksi. Totean vaan, että pettäminen on vain yksi tapa rikkoa luottamus parisuhteessa. Muitakin tapoja on. Kuten esimerkiksi jonkun mainitsema henkinen väkivalta. Tai emotionaalinen hylkääminen. Tai epärehellisyys. Tuen puute. Onhan näitä.
Kuurankukka
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ykkönen on ainakin joskus ollut ykkönen. Kakkonen on ikuisesti kakkonen ja jos on yhtään itselleen rehellinen, tietää sen. Se mikä tapahtui ykköselle, on jo tapahtunut tai tulee tapahtumaan kakkoselle. Olipa hän mies tai nainen, ei ole kyse sukupuolesta vaan sen vaihtajan tavoista ja moraalista. Enkä ole katkera ykkönen vaan pelkkä ykkönen. Kakkoseksi en rupeaisi koskaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ykkönen on ainakin joskus ollut ykkönen. Kakkonen on ikuisesti kakkonen ja jos on yhtään itselleen rehellinen, tietää sen. Se mikä tapahtui ykköselle, on jo tapahtunut tai tulee tapahtumaan kakkoselle. Olipa hän mies tai nainen, ei ole kyse sukupuolesta vaan sen vaihtajan tavoista ja moraalista. Enkä ole katkera ykkönen vaan pelkkä ykkönen. Kakkoseksi en rupeaisi koskaan.
Olen taas sen verran realisti, että kukaan ei voi tietää varman päälle olevansa ykkönen. Voi olla kyllä ulkoapäin katsoen, mutta se, mitä sisällä tapahtuu onkin eri asia. Nämä vannojat ja todella korkeamoraaliseksi itsensä tuntevat ovat usein vieraantuneet siitä, mitä elämä todellisuudessa ja ehkä sitten petollisuudesaankin on. Että suurin osa ihmisistä ovat inhimillisiä ja vain ihmisiä, eivät niin hyveellisiä, erehtymättömiä ja elämäntilanteer eivät ole suoraviivaisia yksi yhteen.
Jos antaa itsestään kovin mustavalkoisen ja moralistisen kuvan ulkopuoliset tuskin haluavat alkaa kertoa, että niin, näinhän sinä luulet. Monet saavat rauhassa uskoa omiin käsityksiinsä ja siksi luulevat niiden olevan myös ainoita oikeita tai että hänen käsityksensä pitää paikkaansa. Koska niitä ei jakseta eikä haluta korjata.
"Nuorena, noin parikymppisenä, sen aikainen poikaystäväni jätti. Minä olin siinä suhteessa jo suhteellisen vakavissani, ja ero oli vaikea. Poikaystävä kuitenkin halusi jatkaa ajan viettämistä kanssani, ja seksiä myös. Mielelläni tähän lähdin, en ollut valmis eroamaan.
Siinä kuitenkin kävi lopulta niin, että sain tuona aikana kun vietimme aikaa yhdessä, prosessoitua eron omalta kohdaltani. Eräänä kauniina päivänä vaan huomasin, etten enää halunnut aikaa ja seksiä hänen kanssaan. Olin päästänyt irti." 6808 sivulla 341
Jestas, tämä olisi voinut olla minun suustani. Myönnän kyllä, että olin reilu parikymppinen - vanhempi kuin haluaisin myöntää ja olisi pitänyt tietää paremmin. Olin kuitenkin typerä ja naiivi, ensimmäinen pitkä suhteeni ja kyseinen henkilö oli korjannut menneisyyden traumoja olemalla kaikkea sitä, mitä edellinen suhde ei ollut. Tässä menikin pahasti vikaan. Kuten kaikissa suhteissa, meilläkin oli omat ongelmat - päällimmäisenä ehkä se, että oltiin todella erilaiset mutta molemmilla taisi olla uskomus, että jotenkin se vaan silti onnistuu. Ei onnistunut. Siitäkin huolimatta, että tunnistin ongelmat ja kipukohdat, olin vakaasti uskonut, että yhteinen (tai niin luulin) päätös jatkaa ja selvittää kyseiset haasteet kuuluivat suhteen rakentamiseen. Shokkina tuli, kun puoliso ilmoitti halustaan erota. Olin todella kauan rikki ja edelleen, kolmen vuoden jälkeen ruoskin itseäni siitä, että annoin hyväksikäyttää itseäni eron jälkeen juurikin em. tilanteen tavoin. Kuvittelin, että rakkaus voittaisi ja sallimalla yhteydenpidon altistin itseni pitkälle korjausprosessille. Vuoden nuolin taisteluhaavoja ja sitten rakensin itseni uudelleen.
Jälkikäteen olen tehnyt töitä, etten katkeroidu ja jää hautomaan kuinka tyhmä olin. Otan tämän kaiken kalliina opetuksena jatkoa varten. Tilanteeni ei ole tietenkään ole verrattavissa siihen, mitä Ap, Tuumis ja kumppanit ovat käyneet läpi, mutta eikö otsikkona olekin "Pitäisi osata päästää irti vaan miksi se on niin vaikeaa?" Ulkopuolisena sivustakatsojana on helppo heittää ohjeita ja "miksi et tehnyt niin" tai "miksi et sanonut näin" tai "miksi et lähtenyt aiemmin" Asiat eivät ole niin mustavalkoisia.
Hurjasti tsemppiä kaikille, jotka asian tiimoilta painivat!
- maissi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen mies. Rakastuin toiseen naiseen, enkä päivääkään ole katunut eroa vaimostani. Miksikö?
Vaimot luulevat, että kun on päästy naimisiin ja lapset tehty, mies tyytyy siihen mitä saa.
Hoidimme lapset ja kotityöt yhdessä.
Tästä huolimatta ex ei voinut/halunnut pitää enää itsestään huolta. Lihoi ei haluttavaksi. Työssään ei ollut kunnianhimoa, ihan riitti jämähdys nykyiseen perusduuniin, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut parempaan.
Seksi oli tylsää, vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mies. Rakastuin toiseen naiseen, enkä päivääkään ole katunut eroa vaimostani. Miksikö?
Vaimot luulevat, että kun on päästy naimisiin ja lapset tehty, mies tyytyy siihen mitä saa.
Hoidimme lapset ja kotityöt yhdessä.
Tästä huolimatta ex ei voinut/halunnut pitää enää itsestään huolta. Lihoi ei haluttavaksi. Työssään ei ollut kunnianhimoa, ihan riitti jämähdys nykyiseen perusduuniin, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut parempaan.
Seksi oli tylsää, vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.
Vaihdoit siis laihempaan, kunnianhimoisempaan naiseen? No, jos se auttoi, niin sittenhän se kannatti. YOLO ja silleen.
Tämä ketju on sellainen, että kysellään aika suorasukaisia kysymyksiä uusille kirjoittajille, pahoittelut etukäteen, jos ne loukkaavat, eikä tietenkään tarvitse vastata, jollei halua.
Minua kiinnostaa nykyinen suhteesi lapsiisi, ts. miten sovitte lastenhoidon eron jälkeen. Kai kuitenkin jatkoit lasten asioista vastuun kantoa omalta osaltasi, ethän heitä jättänyt samalla kuin vaimosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mies. Rakastuin toiseen naiseen, enkä päivääkään ole katunut eroa vaimostani. Miksikö?
Vaimot luulevat, että kun on päästy naimisiin ja lapset tehty, mies tyytyy siihen mitä saa.
Hoidimme lapset ja kotityöt yhdessä.
Tästä huolimatta ex ei voinut/halunnut pitää enää itsestään huolta. Lihoi ei haluttavaksi. Työssään ei ollut kunnianhimoa, ihan riitti jämähdys nykyiseen perusduuniin, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut parempaan.
Seksi oli tylsää, vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.
Vaihdoit siis laihempaan, kunnianhimoisempaan naiseen? No, jos se auttoi, niin sittenhän se kannatti. YOLO ja silleen.
Tämä ketju on sellainen, että kysellään aika suorasukaisia kysymyksiä uusille kirjoittajille, pahoittelut etukäteen, jos ne loukkaavat, eikä tietenkään tarvitse vastata, jollei halua.
Lapset viihtyvät meillä paremmin kuin exällä. Saavat siis olla kumman luona tahansa. Kohta lähdemme lomailemaan Lappiin perheenä, uutena perheenä.
Onnea ex-vaimolle. Ajattelusi on sitä tasoa, että ei ole vaikeaa löytää kiinnostavampi.
Lapset viihtyvät meillä paremmin kuin exällä. Saavat siis olla kumman luona tahansa. Kohta lähdemme lomailemaan Lappiin perheenä, uutena perheenä.
No mutta sittenhän olet tehnyt oikein onnistuneita elämänratkaisuja. Nyt ei enää tarvitse kuin uuden pysyä laihana ja jatkaa sinnikkäästi kunnianhimoisen uran rakentamista, niin sulla pysyy kaikki hyvin!
Mutta miksi siis kirjoituksestasi kuuluu vähän kuin katkeruus exää kohtaan, kun nythän on käynyt niin, että molemmat ovat valintansa tehneet. Hän ihan tahallaan lihoi ja oli tyytyväinen vähäpätöiseen työhönsä ja sinä et jäänyt sitä katselemaan, vaan vaihdoit parempaan.
Mikä siis ongelma?
Vierailija kirjoitti:
Lapset viihtyvät meillä paremmin kuin exällä. Saavat siis olla kumman luona tahansa. Kohta lähdemme lomailemaan Lappiin perheenä, uutena perheenä.
No mutta sittenhän olet tehnyt oikein onnistuneita elämänratkaisuja. Nyt ei enää tarvitse kuin uuden pysyä laihana ja jatkaa sinnikkäästi kunnianhimoisen uran rakentamista, niin sulla pysyy kaikki hyvin!
Mutta miksi siis kirjoituksestasi kuuluu vähän kuin katkeruus exää kohtaan, kun nythän on käynyt niin, että molemmat ovat valintansa tehneet. Hän ihan tahallaan lihoi ja oli tyytyväinen vähäpätöiseen työhönsä ja sinä et jäänyt sitä katselemaan, vaan vaihdoit parempaan.
Mikä siis ongelma?
Ei ole ongelmaa, halusin vain kertoa oman tarinani. En ole katkera exälle, koska olen nyt tällä hetkellä onnellinen elämääni.
En ymmärrä tätä vihamielisyyttä minua kohtaan, mikä kirjoituksistasi huokuu. Eikö saa kertoa elämää toisesta näkökulmasta? Miksi hyökätä? Olen pahoillani, jos sinulle vielä arka aihe kertoa näinkin päin, mutta jokaisen vaan pitää mennä elämässä eteenpäin, älä missään nimessä katkeroidu!
En ymmärrä tätä vihamielisyyttä minua kohtaan, mikä kirjoituksistasi huokuu. Eikö saa kertoa elämää toisesta näkökulmasta? Miksi hyökätä? Olen pahoillani, jos sinulle vielä arka aihe kertoa näinkin päin, mutta jokaisen vaan pitää mennä elämässä eteenpäin, älä missään nimessä katkeroidu!
Miksi otat sävyni hyökkäyksenä? Minä vaan totean asian, kuten sen näen. Oma viestisi oli aika yleistävä: "vaimot luulevat". Yleistit siis kertomuksesi koskemaan muitakin kuin omaa ex-vaimoasi. Yleisesti ottaen siis mielestäsi vaimot lihovat ja aiheuttavat itse näin eronsa. Siitä ehkä sarkastinen sävyni.
Minä en aio parisuhdemielessä mennä eteenpäin kun olen ainakin oman ymmärrykseni mukaan hyvässä suhteessa. Olemme pitkään olleet yhdessä ja onhan siinä fyysisiä muutoksiakin tullut, molemmille töissä niin onnistumisia kuin takapakkeja, viimeisin on minun elokuun puolessa välissä alkanut työttömyyteni. Toiveita uudesta työstä on, mutta miehen tuki tilanteessa on äärettömän huojentavaa ja tärkeää.
En siis millään mittarilla ole täydellinen vaimo, jota olisi kiva Lapissa tai muualla esitellä, mutta onneksi se ei ole mieheni ykköskriteerikään.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen mies. Rakastuin toiseen naiseen, enkä päivääkään ole katunut eroa vaimostani. Miksikö?
Vaimot luulevat, että kun on päästy naimisiin ja lapset tehty, mies tyytyy siihen mitä saa.
Hoidimme lapset ja kotityöt yhdessä.
Tästä huolimatta ex ei voinut/halunnut pitää enää itsestään huolta. Lihoi ei haluttavaksi. Työssään ei ollut kunnianhimoa, ihan riitti jämähdys nykyiseen perusduuniin, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut parempaan.
Seksi oli tylsää, vaikka ex sitä aina hehkuttikin. En ymmärrä miksi.
Olitko jo katsonut ton toisen valmiiksi ennen eroa?
Täällä näissä tapauksissa niin yhdistävää ollut mm se että ukoilla ollut sivusuhde jo ennen eroa.
Outo ajattelutapa itselläsi. En puhunut mitään kenenkään oikeutuksesta pettämiseen, sanoit sen itse. Tuossa ylläolevassa vain totesin, että noinkin voisi olla. Miesti siis, että voisiko olla, eli spekuloin voiko toisessa elämäntilanteessa sama ihminen pettää ja toisessa ei. En hakenut tosiaan syyllistä enkä syytöntä vaan pohdin ja totesin, että itsellä oli noin. Että kun on tyytymätön suhteeseen ihminen helpommin pettää. En sanonutkaan, ettse olisi ollut oikeutettua.
Olen ennenkin huomannut, että täällä on vaikea pohtia vain asioita asioina, ilmam mitään kannanottoa suuntaan tai toiseen, kun aina joku näkee siinä jotain muutakin.