Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Sekin on totta, että jossain suhteissa ihmisistä tulee esiin se huonompi puoli. Siinä ehkä helpommin petetään. Mutta joissain sitten onnistutaan niin, että pääosin se parempi puoli tulee esiin. Silloin ollaan uskollisia.  Perusteluja en nyt ehdi kirjoittaa. 

Vähän sivuun aiheesta, mutta kuulin yhtenä päivänä radiosta, että parisuhteen onnistuminen riippuu siitä, paljonko kumpikin on valmis investoimaan siihen. Aikaa, energiaa, sitoutumista, pieniä arjen tekoja, tunteita jne. Eli jos siinä on jonkilainen tasapaino, että molemmat investoivat niin se onnistuu. Sen sijaan yksipuolinen tai sellainen, missä toinen kokee investoivansa enemmän kuin toinen, epäonnistuu. Ja suhteen alkaessa juuri tähän pitäisi kiinnittää huomiota. Ja tietysti myös kun suhde etenee. En puhu asioista, jotka ovat välttämättä mitattavissa,  vaan lähinnä tunteesta että kokevatko kumpikin osapuoli että molemmat panostavat suhteeseen yhtä lailla.

Kuurankukka

Minun todella täytyi hyvinkin painavasti ja selkeästi perustella syyni eroon. Sehän tekikin sen raskaaksi kun jouduin yksin ottamaan vastuun ja todistelemaan, että kyllä, olen nyt ihan tosissani. Emme jatka tätä liittoa missään muodossa. 

No näinhän se on. Kun yksipuolisesti haluaa erota, siitä joutuu voi ettien että ihan itse ottamaan yksin vastuun. Ja kamala, pitääkö se vielä selkeästi toiselle perustella!

Eikö se toinen nyt vaan voisi ymmärtää prinsessaa ja sanoa, että otan eron susta.

Kysyn nyt, että oletko ollut sen jälkeen suhteessa/suhteissa?  Oletko myös pettänyt niissä kun sanot noin  vahvasti, että pettäminen on luonteessa. Tuolla periaatteekllahan olisi ollut silloin viisainta jättää suhteilut sikseen kun et olisi voinut petturiluonteellesi mitään? 

Olen ollut vain kevytsuhteissa ja pidempi suhde, joka nyt on, on avoin. En ole ollut suhteissa, joissa toiselle luvataan uskollisuutta. Juuri siksi, koska tunnen luonteeni. 

Petturikin voi oppia läksynsä, kuten muutkin luonteenheikkouksia omaavat voivat tehdä. Enää en tahdo tällä asialla ketään satuttaa,  joten teen selväksi heti alussa, mitä minulta ei kannata odottaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minun todella täytyi hyvinkin painavasti ja selkeästi perustella syyni eroon. Sehän tekikin sen raskaaksi kun jouduin yksin ottamaan vastuun ja todistelemaan, että kyllä, olen nyt ihan tosissani. Emme jatka tätä liittoa missään muodossa. 

No näinhän se on. Kun yksipuolisesti haluaa erota, siitä joutuu voi ettien että ihan itse ottamaan yksin vastuun. Ja kamala, pitääkö se vielä selkeästi toiselle perustella!

Eikö se toinen nyt vaan voisi ymmärtää prinsessaa ja sanoa, että otan eron susta.

Mitä muita asioita kuin eroamisen voi olettaa toisen tekevän puolestaan? Tämähän on ihan kaikissa elämän asioissa sama, itse on otettava yksin vastuu siitä, mitä haluaa ja ihan itse yksin ja itse on sitä tavoiteltava. 

Täällä väitetään, että Hukassa on kynnysmatto, mutta hän sentään analysoi ja työstää tilannettaan psykologinkin avulla. Nämä jotka eivät osaa millään erota voisivat todellakin hyötyä ammattiavusta, oppia tekemään oman henkisen työnsä. Ja epäilen, että Hukassa aviomies kuuluu tähän porukkaan.

Hukassa mies voi hyvin olla samanlaista tyyppiä kuin 28n eksä. Ei ota vastuuta omasta elämästään, vaan ikään kuin ajelehtii minne virta vie. Jopa siinä määrin, että 28 joutui itse eronkin tekemään. Tai sitten taipumusta pelata eri suuntiin eri korteilla. Epärehellisyyttä siis.

Sen vuoksi neuvoisin selvittämään myös taloutta, sillä valitettavasti tämän tyyppisillä ihmisillä voi olla ongelmia elämänhallinnassa useilla eri osa-alueilla tai jonkinlaista pelkoa kohdata tosiasioita.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

Hukassa mies voi hyvin olla samanlaista tyyppiä kuin 28n eksä. Ei ota vastuuta omasta elämästään, vaan ikään kuin ajelehtii minne virta vie. Jopa siinä määrin, että 28 joutui itse eronkin tekemään. Tai sitten taipumusta pelata eri suuntiin eri korteilla. Epärehellisyyttä siis.

Sen vuoksi neuvoisin selvittämään myös taloutta, sillä valitettavasti tämän tyyppisillä ihmisillä voi olla ongelmia elämänhallinnassa useilla eri osa-alueilla tai jonkinlaista pelkoa kohdata tosiasioita.

Kuurankukka

Erona noissa miehissä se, että 28n mies kertoman mukaan ei puhu, kun taas H:n mieheltä tuntuu puhe sujuvan oikein hyvin. Toisaalta, olihan 28n mies yli 25 vuotta kelpo puoliso ja isä. 

"Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Elämä on mutkikasta ja jokainen tilanne on omanlaisensa. Sehän olisikin helppoa kun se olisi aina suoraviivaista ja ennalta aavistettavaa. Olen monesti sanonut, että nyt olen kokenut ja nähnyt kaiken, nyt ei enää tule sellaisia asioita vastaan joista en ole tiennyt. Mutta ihme ja kumma, silti niitä aina joskus putkahtaa ja täytyy todeta, että enpä tätäkään olisi ennen tiennyt tai tätäkään en ole tähän saakka kokenut. Että näinkin saattaa elämä joskus mennä. Arvomaailmatkin saattavat joskus muuttua. Tai huomaa, että se mitä on joskus ajatellut jostain asiasta onkin ollut vain murto-osa mitä se jossain elämäntilanteessa saattaa olla ja on tiennyt. 

Minä käyn elämän kiertokoulua edelleen ja luulen, että elämäni loppuun saakka. Se, minkä ikä on opettanut, että minkä luulit ennen ihan varmasti olevan näin ei välttämättä ole koko totuus."

Näin yli 50-vuotiaana, en ole koskaan pettänyt ketään enkä ala sitä tekemäänkään. Tunnen kyllä itseni ja tiedän, ettei niin käy. Olisi aika kummallista, ellen tähän ikään mennessä voisi olla varma itsestäni. 

Itse sanon pikemminkin, luulin jo nähneeni kaiken mutta olin väärässä. Tässä asiassa en ole väärässä, sitä ei muiden vakuuttelut, että "odotahan vaan.." muuta miksikään. Perus arvomaailma ei kyllä muutu, tai sitten ihminen ei ole joko ollut rehellinen itselleenkään tai muuttuu jonkun sairauden/onnettomuuden seurauksena. Miten joku elämäntilanne voisi muuttaa arvojani niin, että pettäminen ei enää olisikaan niin paha juttu? Kun minusta se on, enkä ymmärrä ihmisiä jotka pettävät puolisojaan pitkäänkin kun eivät uskalla/halua kertoa totuutta. En tosiaankaan arvosta tuollaista käytöstä. Aina voi valita rehellisyyden, ennen kun konkreettisesti tekee mitään. Se on ihmisen oma valinta, ei kukaan vahingossa petä. Ihminen tekee aina tietoisen päätöksen pettää. 

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla joskus niinkin, että on vain niin tyytyväinen ja tasapainosessa uudessa suhteessa ettei ole mitään halua pettää. 

Kyllä minulla ainakin pettämiseen oli syynä etten ollut tyytyväinen liittooni ja mieheen ei ollut enää vetovoimaa. Toki erosimme melko pian kun tajusin sen. 

Se on vain helppoa perustella, että petturit ovat aina pettureita. 

Onko se, ettei ole tyytyväinen liittoon ja toisen vetovoimaan oikeutus pettämiseen? Outo ajattelutapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko aloittaja Helena Koivu?

Lueskelin tän ketjun alkua ja paljon on yhtäläisyyksiä ja ajallisia yhteensattumia.

Juuri tällaista laukalle lähtöä ja mielikuvituksen lentoahan tämä "kritiikki" on ollut. Ja epäuskoa, että eihän noin käyttäydy jättäjä jne. Samaan aikaan vaahdotaan pitkästä ja laajaasta kokemuksesta. Jos sitä olisi, tietäisi vallan hyvin, että jättäjinä pettäjät ovat pskamaisempia, kun lataavat siihen eroon kaikki pskamaisuutensa, mikä heissä on ja omat syyllisyydet ja häpeät päälle.

Ja kun eivät saa määkimiselleen vastinetta, uhriutuvat oikein urakalla, että heitä savustetaan ja ovat joukkohysteriassaan toisensa kanssa tukemassa tätä asemaansa.

Syyttelevät jotain sisäpiiriä ja huutelevat meitä on monta!, vaikka itse muodostavat oikein uhripiirin ja komppaavat toistensa

Mitä, jos kuitenkin jätät tällaiset huhupuheiisiin pohjautuvat M.K. tarjosi 5 miljoonaa, ei kelvannut kokonaan pois.

Toinen osapuoli on sanonut, että ei tarjonnut vaan heitti epämääräisesti ja siinä sivussa vaati allekirjoittamaan vaikenemislupauksen ja sarjan muita ehtoja. Kun meillä ei tietääkseni ole tätä tarjousta kenelläkään nähtävillä mistään sen enempää kuin jatkoa sille, pidän raukkamaisena argumentoida tällaisin tiedoin.

Ihan yhtä lailla katteeton olettama on, että M.K. teki virheen tarjotessaan yhtään mitään. Tästäkään me emme julkisesti voi arvioida, miksi tarjosi tai oli tarjoamatta. Mistä sinä tiedät, että hänen ei täydy tai kannata tarjota yhtään mitään? Siinä tapauksessa, että sinulla oikeasti olisi jotain oikeaa tietoa, sinulla ei varmastikaan kannuksia sitä täällä levitellä.

Tarkennuksena vielä: En lähde vääntämään tästä tapauksesta enempää. En ole kenenkään puolella, en tunne tapausta eikä siitä ole saatavilla tietoja, joilla sitä voisi arvioda. Keskustelen ihmisten itsensä tänne vapaaehtoisesti jakamien tietojen pohjalta.

Vielä kommentoin tekstiäsi: Hyvä, että pidät huolta omista asioistasi etkä jätä niitä puolisosi varaan. Ihmiset kuitenkin tekevät kaikenlaista epärationaalista ja sitten kaipaavat toisilta tukea päästäkseen eteenpäin. Tämä ollut sellaisena keskusteluna oikein hyvä. 

Vierailija kirjoitti:

Minä käyn elämän kiertokoulua edelleen ja luulen, että elämäni loppuun saakka. Se, minkä ikä on opettanut, että minkä luulit ennen ihan varmasti olevan näin ei välttämättä ole koko totuus. 

Näin kyllä, arvomaailmat voi avartua, mutta ihmisluonne harvoin muuttuu täysin kokonaan ellei joku sairaus ole taustalla.

Ja se on niin, että jotkut ihmiset menee siitä, missä aita on matalin ja osaavat selittää itselleen, miksi tämä oma kiva tässä nyt on ihan sallittua ja tärkeää ja aitoa ja sitä parempaa sössöä ja toiset ei siihen pysty.

Pettäminen on luonteessa. Tiedän, koska olen itse sortunut. Mieheni ei koskaan olisi sitä tehnyt, koska hänen luonteessaan se ei ole. Ero tuli ja se oli minulle ihan oikein, vaikka kaduttikin todella monta vuotta.

Vau. Hatunnosto ihmiselle, joka tunnustaa virheensä ja oppii niistä, eikä piiloudu "kyllä minä muuten, mutta kun"-selitysten taakse.

Minua on petetty. Se satutti aivan valtavasti, se että ihminen valehteli kirkkain silmin, kun kysyin onko sulla toinen. Valehteli tunteistaan, samalla kun petasi uutta suhdetta. On edelleen vaikea luottaa muihin. Ja tiedän, että kyseinen ihminen jatkaa samalla valehtelun ja mielistelyn linjalla. Se on hänen luontonsa, on helpompaa jättää jälkeensä savuavia raunioita ja juosta taas uuden ihastuksen perään.

Vierailija kirjoitti:

Minun todella täytyi hyvinkin painavasti ja selkeästi perustella syyni eroon. Sehän tekikin sen raskaaksi kun jouduin yksin ottamaan vastuun ja todistelemaan, että kyllä, olen nyt ihan tosissani. Emme jatka tätä liittoa missään muodossa. 

No näinhän se on. Kun yksipuolisesti haluaa erota, siitä joutuu voi ettien että ihan itse ottamaan yksin vastuun. Ja kamala, pitääkö se vielä selkeästi toiselle perustella!

Eikö se toinen nyt vaan voisi ymmärtää prinsessaa ja sanoa, että otan eron susta.

Omasta ja monen läheisen kokemuksesta kysyisin, etteikö se toinen ollut mukana siinä suhteessa, eikä lainkaan vastuussa siitä, että suhde on ajautumassa eroon?

No ei tietenkään, ainakin tällä palstalla vain täydellisen upeita, 200% suhteeseensa sitoutuneita petetään tai jätetään.

Kuinka moni todellisuudessa herää vasta kun ero uhkaa lupaamaan kymmenen hyvää ja kyseenalaistamaan eron oikeutuksen?

Ketjussa tapahtuu niin paljon mielenkiintoista, että jäin hetkeksi seuraamaan ja jäsentämään ajatuksiani. Lisäksi elävässä elämässäkin on tapahtunut jotain pientä edistystä.

Käpy, Hukassa ja ap tuntuvat jollain tavalla liikkuvan nykytilanteessaan hyvin samoissa vesissä kuin mitä itse. Erityisesti Kävyn ajatukset etäisyyden ja läheisyyden sääntelyn vaikeudesta ja ap:n pohdinnat siitä, miten kadottaa itsensä toiseen tuntuivat tutuilta: kärsin täsmälleen samoista ongelmista. Itse miellän näiden asioiden liittyvän vahvasti omien rajojen tunnistamiseen, asettamiseen ja puolustamiseen. Ja kuten 28 v osuvasti totesi, tämäntyyppiset asiat periytyvät helposti kasvuympäristöstä. Yhdistäpä siihen temperamentiltaan herkkä, älykäs ja sopeutuva lapsi, niin täältä itsesi löydät.

Omaan tilanteeseeni tuo mielenkiintoisen säväyksen se, että ystävyyssuhteissa olen taitava tunnistamaan rajani ja myös puolustamaan niitä tarvittaessa. Minulla on siis omassa elämässäni vertailukohta siihen, miten vaivatonta ja tiedostamatonta etäisyyden sääntely voi olla toimiessaan. Minulla on paljon vuosikymmeniä vanhoja hyvinvoivia ystävyyssuhteita, ja lisää tuntuu tarttuvan matkaan sitä mukaa kuin vain aika antaa myöten. Ystävyyksien laatu vaihtelee, mutta on myös muutama "ydinystävä", joihin luotan sataprosenttisesti (tämä on minulle vaikeaa ystävyyssuhteissakin) ja joiden kanssa voin puhua kaikesta.

Mitä sitten tapahtuu parisuhdekontekstissa? Sanavalmiista, itsevarmasta ja johdonmukaisesta naisesta tulee vaisu ovieste samalla hetkellä, kun kiintymyssuhde ja samalla hylkäämisenpelko aktivoituu. On kokeiltu erilaisia miehiä, hidasta ja nopeaa etenemistä, paljon ja vähän puhumista. Lopputulos on silti aina ollut samansuuntainen. Jossain vaiheessa miina laukeaa ja loput luetaan Iltasanomista. Jos toinen ei ymmärrä jättää minua, keksin itse syyn tehdä sen. Läheisyys on vaikeaa, ja jos mitään syytä suhteen päättämiseen ei ole, olen ahdistunut voimakkaasti ja löytänyt syyn katkaista tapailu. Jos taas toinen on päättänyt suhteen, olen jäänyt kuukausiksi ahdistuneisuuden tilaan ja ikävöimään.

Otan jonkinlaisena edistysaskeleena sen, että tässä viimeisessä jutussani pystyin olemaan yllättävän pitkäänkin oma itseni ja elämään hetkessä. Tunnistin kuitenkin hetken, jolloin valahdin tasaveroisesta kumppanista jonkinlaiseksi fanitytöksi, ja sen aiheuttaman muutoksen voimatasapainossa. Pahensin itse tilannetta vetämällä hätääntyneen lapsen kiepit havaitessani joko todellisen tai kuvitellun muutoksen toisen asennoitumisessa. Nyt sitten odotellaan, minkälainen otsikko pistetään painoon...

Olen miettinyt paljon sitä, mitä tuossa kyseisessä paniikkitilassa itse asiassa tapahtuu. Ja mitä rajoilla itse asiassa tarkoitetaan. Olen alkanut ajatella, että omalla kohdallani kyse on puuttuvasta yhteydestä terveeseen aggressioon. Mieleni ei jotenkin salli tunnistaa sitä, että toisen tekemiset eivät tunnu hyvältä. Kyse ei siis ole edes siitä, että aina valitsisin ohittaa tilanteet, vaan en vain yksinkertaisesti pysty edes tietoisuuden tasolla tunnistamaan ärtymystä, pelkoa tai surua. On todella vaikea ilmaista ja välittää tunnetta toiselle, jos ei itsekään pääse siihen käsiksi. Ja ihmisillä on kyllä hämmästyttävä kyky tunnistaa se, jos joku yrittää peittää todelliset tunteensa.

-Liekki (joka jatkaa seuraavassa viestissään)

...jatkuu

Oli tavallaan suurenmoista edistystä, että puuttuvan uudenvuodentoivotuksen aiheuttama tunnereaktio ei tällä kertaa jäänyt sisälle muhimaan, vaan aiheutti massiivisen raivontunteen. Huomasin taas kerran, että pitää varoa mitä toivoo - viha oli nimittäin melkoisen vaikea kannateltava. Istuin tunteitteni päällä pari päivää, ja kun alkoi tuntua että aortta repeää ennen kuin aalto menee ohi, otin yhteyttä vastapuoleen. Jännittävää kyllä, en ko. tunteen vallassa tuntenut viestinnässäni erityistä tarvetta miellyttämiseen, ja vastapuolen reaktio paljasti, että muutos ilmanalassa ei mennyt huomaamatta. Vaikka vastaanotto ei ollut erityisen lämmin, tietynlainen terve kunnioitus tuntui palautuvan tekoihin ja puheisiin. Niinpä olemme tähän tietoon käymässä lähitulevaisuudessa keskustelun "suhteemme" nykytilasta ja jatkosta vallan kasvotusten.

Sillä välin huomasin, että toisen asennoitumisen muutos ja tietynlaisen läheisyyden ja kunnioituksen palaaminen viestintään pehmitti minua ehkä liikaakin. Olen perusluonteeltani sopuisa ja lyhytvihainen, minkä valitettavan monet miehet tuntuvat ottavan vapautena talloa vähän lisää varpaille. Niinpä yritän nyt erityisen varovaisesti kuunnella ja määrittää sitä, minkälaista kohtelua minä haluan parisuhteessa (konkreettisesti tekoine eikä vain sanoinsa), ja mitä ylipäänsä pystyn ja haluan hyväksiä. Sekä tunnistaa sen, onko näistä reunaehdoista omasta puolestani lipsuttu jo liikaa, että ylipäänsä haluaisin jatkaa, vaikka toinen niin tekisikin.

Ei aivan yksinkertaisia pohdintoja, kun kyseessä on kuitenkin kahden ihmisen kauppa.

Itse näkisin että turvallisuudentunne ja kyky olla oma itsensä muiden seurassa linkittyy vahvasti siihen, miten hyvin tiedostaa omat tunteensa ja pystyy suojaamaan niitä muiden seurassa. Ne, joilla on vahvimmat rajat, eivät yleensä edes joudu puolustamaan niitä, koska muut tuntuvat jotenkin tiedostamattaan tunnistavan ylivoimaisen vastustajan.

Vastaavasti hait kyllä haistavat veren vedessä, ja hyökkäävät jo valmiiksi haavoittuneen kimppuun. Mikä on itselleni jotenkin vieras ja vaikea mekanismi ymmärtää. Tälläkin palstalla näkee tämän tästä todella tympeitä kommentteja, joiden päätarkoitus tuntuu olevan oman ylemmyyden esiintuonti ja toisen loukkaaminen. Näitä ihmisiä tuntuisi usein yhdistävän kyvyttömyys asettua toisen asemaan ja ymmärtää se, että eri ihmiset ajattelevat asioista eri tavalla. Ja että kummankin tapa voi olla ihan perusteltu ja hyvä.

Toisinaan sitä jaksaa yrittää vähän avata mielenmaisemaa siinä toivossa, että pystyy rakentamaan ymmärrystä. Toisinaan vain toteaa, että kaikkea se leipä elättää. Tässäkin ketjussa on käyty ajoin dialogia, joka on tainnut lähinnä tuottaa pahaa mieltä kaikille osapuolille. Ihmiset tarkastelevat asioita eri näkökulmista, eikä ikinä taida tulla tilannetta, jossa kaikki olisivat itsensä ja muiden kanssa henkisesti sovussa laulamassa Kumbayaa. Siitä ei kannattane ottaa itseensä. Vajavaisia olemme kaikki, minkä voi todeta esimerkiksi joka kerta peiliin katsoessaan...

-Liekki

Vierailija kirjoitti:

Minun todella täytyi hyvinkin painavasti ja selkeästi perustella syyni eroon. Sehän tekikin sen raskaaksi kun jouduin yksin ottamaan vastuun ja todistelemaan, että kyllä, olen nyt ihan tosissani. Emme jatka tätä liittoa missään muodossa. 

No näinhän se on. Kun yksipuolisesti haluaa erota, siitä joutuu voi ettien että ihan itse ottamaan yksin vastuun. Ja kamala, pitääkö se vielä selkeästi toiselle perustella!

Eikö se toinen nyt vaan voisi ymmärtää prinsessaa ja sanoa, että otan eron susta.

Se perusteleminen, se on hieman vaikeaa kun tässäkin ketjussa on  monta kertaa sanottu ettei jätettyä saa syyttää omista tunteistaan. No joo, ehkä moni sitten tyytyy perusteluun tyyliin: its not you, its me. Mun täytyy olla hetki yksin. En ole riittävän hyvä sinulle..

Vai suora puhe: valitsit olla lojaali vanhemmillesi mieluummin kuin mulle vuonna 2006. Olet jatkuvasti kärttyinen. Seksi ei tunnu miltään. Sun hengitys haisee. Juot himpun verran enemmän kuin minä väittäisin, ei vakavasti niin kuin ois joku ongelma, mut ärsyttää mua yhtäkaikki. Mielistelet muita, olet epäaito.  Olet ahne. 

Olisiko mun vastuulla ollut perustella ero siis esim noin, vai olisinko syyllistynyt syyttelyyn?

Vierailija kirjoitti:

Kysyn nyt, että oletko ollut sen jälkeen suhteessa/suhteissa?  Oletko myös pettänyt niissä kun sanot noin  vahvasti, että pettäminen on luonteessa. Tuolla periaatteekllahan olisi ollut silloin viisainta jättää suhteilut sikseen kun et olisi voinut petturiluonteellesi mitään? 

Olen ollut vain kevytsuhteissa ja pidempi suhde, joka nyt on, on avoin. En ole ollut suhteissa, joissa toiselle luvataan uskollisuutta. Juuri siksi, koska tunnen luonteeni. 

Petturikin voi oppia läksynsä, kuten muutkin luonteenheikkouksia omaavat voivat tehdä. Enää en tahdo tällä asialla ketään satuttaa,  joten teen selväksi heti alussa, mitä minulta ei kannata odottaa. 

Höpö höpö. Mieheni eli yli 20 vuotta uskollisena vaimolleen. Sitten petti seurustelukumppania josta ei päässyt eroon kuin kuukausien sodan kautta. Koska ei v*u enää ois voinut vähempää kiinnostaa. Sitten on ollut 10 v uskollinen.

Se missään luonteessa ole, vaan olosuhteissa ellei ole joku kuitenkin suht harvinainen luonnehäiriöinen. Varmaan on niitäkin periaatteen ihmisiä jotka ei ikuna kuuna päivänä pettäisi. Onhan niitäkin jotka äänestää samaa puoluetta kuin isäkin koko aikuisikänsä tai syö joka aamu saman leipomon kauraleipää 55 vuotta. On vaan tässä tullut nähtyä jo useampi pettänyt joka ei koskaan ikinä pettäisi.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun todella täytyi hyvinkin painavasti ja selkeästi perustella syyni eroon. Sehän tekikin sen raskaaksi kun jouduin yksin ottamaan vastuun ja todistelemaan, että kyllä, olen nyt ihan tosissani. Emme jatka tätä liittoa missään muodossa. 

No näinhän se on. Kun yksipuolisesti haluaa erota, siitä joutuu voi ettien että ihan itse ottamaan yksin vastuun. Ja kamala, pitääkö se vielä selkeästi toiselle perustella!

Eikö se toinen nyt vaan voisi ymmärtää prinsessaa ja sanoa, että otan eron susta.

Se perusteleminen, se on hieman vaikeaa kun tässäkin ketjussa on  monta kertaa sanottu ettei jätettyä saa syyttää omista tunteistaan. No joo, ehkä moni sitten tyytyy perusteluun tyyliin: its not you, its me. Mun täytyy olla hetki yksin. En ole riittävän hyvä sinulle..

Vai suora puhe: valitsit olla lojaali vanhemmillesi mieluummin kuin mulle

Vaikea sitä eroa on sen kummemmin selittää. Itselläkinhän siinä eron myötä prosessi jatkuu. Tuossa linkki hyvään podcastiin ja jaksoon Mistä syistä ihmiset eroavat?

https://areena.yle.fi/podcastit/1-70720970

Vierailija kirjoitti:

"Koskaan ei pitäisi sanoa ei koskaan. Elämä on mutkikasta ja jokainen tilanne on omanlaisensa. Sehän olisikin helppoa kun se olisi aina suoraviivaista ja ennalta aavistettavaa. Olen monesti sanonut, että nyt olen kokenut ja nähnyt kaiken, nyt ei enää tule sellaisia asioita vastaan joista en ole tiennyt. Mutta ihme ja kumma, silti niitä aina joskus putkahtaa ja täytyy todeta, että enpä tätäkään olisi ennen tiennyt tai tätäkään en ole tähän saakka kokenut. Että näinkin saattaa elämä joskus mennä. Arvomaailmatkin saattavat joskus muuttua. Tai huomaa, että se mitä on joskus ajatellut jostain asiasta onkin ollut vain murto-osa mitä se jossain elämäntilanteessa saattaa olla ja on tiennyt. 

 

Minä käyn elämän kiertokoulua edelleen ja luulen, että elämäni loppuun saakka. Se, minkä ikä on opettanut, että minkä luulit ennen ihan varmasti olevan näin ei välttämättä ole koko totuus."

 

Näin y

No kas. Tiedän lähes viisikymppisen joka petti vaikka oli omasta petetyksi tulemisen tuskasta päättänyt ettei koskaan satuta toista ihmistä kuten ex-puoliso satutti häntä.  Suhteessa on monta monituista tapaa satuttaa. Pettäminen vain yksi, joskin se helpoimmin todennettava. Sillä on helppoa saada yksimielinen tuomio, toisin kuin vaikka henkisellä väkivallalla 

"No kas. Tiedän lähes viisikymppisen joka petti vaikka oli omasta petetyksi tulemisen tuskasta päättänyt ettei koskaan satuta toista ihmistä kuten ex-puoliso satutti häntä. Suhteessa on monta monituista tapaa satuttaa. Pettäminen vain yksi, joskin se helpoimmin todennettava. Sillä on helppoa saada yksimielinen tuomio, toisin kuin vaikka henkisellä väkivallalla"

Niin? Tämäkö jotenkin liittyy minuun ja siihen, etten ikinä pettäisi? 

Minua ei ole koskaan petetty. Osaan kyllä kuvitella kuinka pahalta se tuntuisi. Henkistä ja fyysistä väkivaltaa olen kyllä kokenut, sitä tunnetta ei tarvitse kuvitella. Pettäminen on ehkä vain yksi tapa satuttaa, mutta usein se voi olla hyvin tuhoisa tapa. Se vie luottamuksen toiseen ihmiseen ja ihmisiin yleensä, ehkä jopa loppuiäksi. Tiedän varmasti, etten halua enkä aio tehdä sellaista kenellekään. 

Vierailija kirjoitti:

Minun todella täytyi hyvinkin painavasti ja selkeästi perustella syyni eroon. Sehän tekikin sen raskaaksi kun jouduin yksin ottamaan vastuun ja todistelemaan, että kyllä, olen nyt ihan tosissani. Emme jatka tätä liittoa missään muodossa. 

No näinhän se on. Kun yksipuolisesti haluaa erota, siitä joutuu voi ettien että ihan itse ottamaan yksin vastuun. Ja kamala, pitääkö se vielä selkeästi toiselle perustella!

Eikö se toinen nyt vaan voisi ymmärtää prinsessaa ja sanoa, että otan eron susta.

Mikäs tämä prinsessa-kommenti nyt oikein oli? Tarkoitin, että koin raskaaksi sitä, että vaikka olin perustellut ja selittänyt, että emme voi jatkaa, niin toinen vaan uskonut, että olin tosissani. Yritti taivutella ja sellaisilla asioilla mitkä mitenkään eivät olisi onnistuneet ja eikä edes olisi kummankaan kannalta mitenkään oikein edes yrittää. 

Niin, kyllähän sen nyt tässäkin ylläolevasta kommentista näkee, että eroa haluava on ilkeä ihminen tai prinsessa tms. Ja erohaluton on uhri ja häntä pitäisi ymmärtää, ymmärtää ja ymmärtää.