Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Älä ap tyhjin käsin lähde. Ota johonkin lakimieheen yhteys osittamisasioissa.

Ei se ole turhaa riitelyä vaan järkevää tulevaisuutesi kannalta.

Hienoa että olet uuden asunnon jo saanut!

Kaikkea hyvää sinulle🌹

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tähän väliin huomauttaa jotain....kun täälläkin monessa puheenvuorossa se vilahtaa...

Älkää hyvät ihmiset hautautuko koteihinne niihin perhekupliinne! Kun tulee tämä tilanne, huomaatte miten yksin olette!!!! Ja saatte syyttää vain itseänne, kun olette hylänneet ystävänne parisuhteen ja lasten takia!!!!!!

Itse lähestyn viittäkymppiä ja olen jäänyt tarkoituksella perheettömäksi. Ja kylläpä on viime vuosina alkanut tulla yhteydenottoja usealta eronneelta, eksyksissä olevalta ex-ystävältä, että nyt oltaisiin taas seuraa ja tukea vailla, kun ukko lähti!!! Tähän asti on ei ole heistä kuulunut vuosiin niin yhtään mitään!!!!

Arvatkaapa kahdesti, alanko nyt heitä hyysäämään? No en!!!!

Oma elämäni on täydellisessä kuosissa; matkustelen paljon ja minulla on useita kaltaisiani ystäviä! Ei todellakaan kiinnosta kuunnella kenenkään eroahdistuksia! Tilanne olisi kuitenkin aivan toinen, jos he olisivat itse aikanaan toimineet eri tavalla!

Vaikka viestissäsi piilee hyvä sanoma, niin hyvin kitkerään sävyyn olet sen kuorruttanut. Ehkä olet kuitenkin katkera kun koet tulleesi "hylätyksi". Jos ei ole kokenut lapsiperhearjen ruuhkavuosia niin ei voi ymmärtää millaista hullunmyllyä se on. Silloin ei välttämättä ole voimia ylläpitää aktiivisesti ystävyyssuhteita.

Niin, varmasti sinä toivoisit, että minä olisin tosielämässä joku katkeroitunut vanhapiika, mutta enpä ole. Sorry.

En myöskään koskaan ole halunnut ymmärtää tuota ruuhkavuosiasiaa. Muutenhan olisin hankkiutunut siihen itsekin. Siihenhän ei tarvita mitään erityistaitoja.

Itselläni on kuitenkin myös ystäviä, jotka ovat perheellisiä. Heiltä on onnitunut oikein hyvin se, että kaiken ei aina tarvii pyöriä maanisesti vain sen perheen ympärillä!

Rehellisesti sanottuna omasta mielestäni on ihan sairasta, että ripustaudutaan johonkin toiseen ihmiseen tuolla tasolla, että koko maailma romahtaa sitten, kun se loppuu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin se mies on tyytymätön?

On kenties paljon poissa kotoa koska käy jo toisen naisen luona.

Minuun. Arkeen. Lapsiin. Siihen ettei yhteistä aikaa ole. Teinien kanssa elämä on melkosta vääntämistä. Teen asiat väärin. Mielestään on vain rahottaja. Vaikka minä en ikinä ole häneltä rahaa vailla. Maksan omat ja lasten menot, ja laskut. Kun rahat ei riitä, tingin lähinnä omista menoista. Hän hoitaa lainan lyhennykset. + omat menonsa

Siitäkin on sitä mieltä, että maksaa meidän muiden kiittämättömien asumista. Lapsetkaan eivät osaa olla asiasta kiitollisia.

Onko sulla itsella joku emotionaalinen trauma,  jotta haluat jatkaa kuvailemasi kaltaisessa suhteessa? Tunne ettet ansaitse parempaakaan?  Koska kaikki mita kuvailit,  kuulostaa todella toksiselta.  Jos hyva ystavasi olisi samanlaisessa suhteessa,  mita neuvoja antaisit hanelle? Nyt katso peiliin, ja anna samat neuvot itsellesi.

MIes maksaa lainan korot ja lyhennykset. Onko siis niin että mies omistaa talon tai asunnon? Herrajestas mikä narsisti. Juuri hänelle ei ole mitään väliä kenen kanssa on seksiä jne. Ja häpeä suhteen loppumisesta, ei saa kertoa kenellekään. Ala nyt ihmeessä etsiä lakimiestä, joka selvittää talousasiat.

Miks pitäs pitää kiinni ?

Mietitäänpä asiaa näin päin

Kuuluuko mitään uutta ap tai 28 vuotta?

Hyvää kevään odotusta teille!

28 v yhdessä ei kuulu mitään uutta.

Surumielinen olo on ja koko ajan tajuan, että mies on voinut huonosti jo kauemminkin kun tiesin. Tänään aloin siivoamaan ahdasta makuuhuonettamme ja ihan lakananvaihdosta se lähti. Miehen sängyn puolen seinustahan on ollut oikea romukasa ja aina kun olen imuroinut niin mies on kömpinyt imuroimaan sen puolen. Seinän vierustassa siis ikean kassia yms massiivista nahkasalkkua jne. Järkytykseni oli aika suuri kun sängyn alta löytyi useampi viinapullo, tönkkä viiniä, olutpulloja, varmaan 50 nuuskapurkkia tyhjää ja "roskis" täynnä käytettyjä nuuskia ja lisäksi avattuja ja avaamattomia kirjekuoria ainakin vuodesta 2020. Siis kaikki ei sängyn alla vaan niissä kasseissa yms. Iso roskapussillinen tuli. Olen hämmennyksissä. Mies on siis muuten tosi siisti, oli täällä eilen nelisen tuntia ja sillä ajalla jo pesi mikroaaltouunin, leipägrillin yms. Olisi halunnut imuroida myös.

Olisin eilen halunnut puhua vakaviakin, mutta juuri kun siihen aloin olemaan valmis niin mies ilmoitti, että se lähtee ja todellakin lähti, en saanut suuta auki hämmästyksestäni.

Ikävöin ja suren, mutta niiden lisäksi olen todella hämmästynyt ja huolissani, ei siitä pääse mihinkään. Vaikka rakastan niin tajuan, että ei me ikinä palata yhteen, ei mies pysty (haluaisi varmaan, siksi pitää kiinni ja halailee).

Välillä olen vihainen ja katkerakin, mutta silti ei ole kiva nähdä itselle niin rakas ihminen koko ajan uudessa valossa ja huonona. En hetkeäkään epäile, että en olisi miehelle tärkeä, mutta rakastaa se ei pysty sillä lailla kun rakastetaan toista ihmistä.

Kyse on enää siitä koska päätän suojella omaa sydäntäni. On kova homma rakastaa ilman vastarakkautta, mies haluaa selkeästi pitää minut elämässään, mutta itse kaipaan Häneltä rakkautta en tällaista ystävyyttä. En tiedä pystynkö olemaan ystävä ikinä, niin on sydän rikkinäinen. Silti, en vihaa miestäni, olen surullinen masennuksesta todellakin, mies ei ole satuttanut minua tahallaan missään vaiheessa, olisi helpompi vihata.

Sellaisia Sunnuntai mietteitä.

T: 28v

Eikö olisi parempi olla kokonaan tapaamatta, 28?

Totaalinen ero vaikka puoleksi vuodeksi.

Tuollainen halailu ym miehen puolelta vain hämmentää mieltäsi etkä pääse kunnolla selventämään ajatuksiasi.

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä ei kuulu mitään uutta.

Surumielinen olo on ja koko ajan tajuan, että mies on voinut huonosti jo kauemminkin kun tiesin. Tänään aloin siivoamaan ahdasta makuuhuonettamme ja ihan lakananvaihdosta se lähti. Miehen sängyn puolen seinustahan on ollut oikea romukasa ja aina kun olen imuroinut niin mies on kömpinyt imuroimaan sen puolen. Seinän vierustassa siis ikean kassia yms massiivista nahkasalkkua jne. Järkytykseni oli aika suuri kun sängyn alta löytyi useampi viinapullo, tönkkä viiniä, olutpulloja, varmaan 50 nuuskapurkkia tyhjää ja "roskis" täynnä käytettyjä nuuskia ja lisäksi avattuja ja avaamattomia kirjekuoria ainakin vuodesta 2020. Siis kaikki ei sängyn alla vaan niissä kasseissa yms. Iso roskapussillinen tuli. Olen hämmennyksissä. Mies on siis muuten tosi siisti, oli täällä eilen nelisen tuntia ja sillä ajalla jo pesi mikroaaltouunin, leipägrillin yms. Olisi halunnut imuroida myös.

Olisin eilen halunnut puhua vakaviakin, mutta juuri kun siihen aloin olemaan valmis niin mies ilmoitti, että se lähtee ja todellakin lähti, en saanut suuta auki hämmästyksestäni.

Ikävöin ja suren, mutta niiden lisäksi olen todella hämmästynyt ja huolissani, ei siitä pääse mihinkään. Vaikka rakastan niin tajuan, että ei me ikinä palata yhteen, ei mies pysty (haluaisi varmaan, siksi pitää kiinni ja halailee).

Välillä olen vihainen ja katkerakin, mutta silti ei ole kiva nähdä itselle niin rakas ihminen koko ajan uudessa valossa ja huonona. En hetkeäkään epäile, että en olisi miehelle tärkeä, mutta rakastaa se ei pysty sillä lailla kun rakastetaan toista ihmistä.

Kyse on enää siitä koska päätän suojella omaa sydäntäni. On kova homma rakastaa ilman vastarakkautta, mies haluaa selkeästi pitää minut elämässään, mutta itse kaipaan Häneltä rakkautta en tällaista ystävyyttä. En tiedä pystynkö olemaan ystävä ikinä, niin on sydän rikkinäinen. Silti, en vihaa miestäni, olen surullinen masennuksesta todellakin, mies ei ole satuttanut minua tahallaan missään vaiheessa, olisi helpompi vihata.

Sellaisia Sunnuntai mietteitä.

T: 28v

Voi murusein, kuinkahan kauan kestät tommosta? Kirjoituksestasi päätellen olet aivan lopussa. Tarvitset lomaa miehestäsi. Ja itsestäsi. Uusia ympyröitä, vaatteita, kampauksia, jotain... voi kun osaisin auttaa, en osaa. Sulla oli kivaa juhlissa, Tallinnassa. Osaat nauttia elämästäsi. Olet sen velkaa itsellesi, että pidät huolta Sinusta. Elämä on niin ainutkertaista, että ratkaisu kannattaisi tehdä. Minun mielestäni: 'puhesortsit' jalkaan molemmille, selkeä suunnitelma tulevalle.

Ehkä ero on ratkaisu. Nyt. Voittehan katsoa myöhemmin uudestaan. En minä tiedä - tuntuu et toistelen samoja...9kk on pitkä aika.

Tsemppiterkut

Tuumis🌻

Ap, onkos sulla muutoksia matkassa?

Terkut ja Kevät alkoi J U S T

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

28 v yhdessä ei kuulu mitään uutta.

Surumielinen olo on ja koko ajan tajuan, että mies on voinut huonosti jo kauemminkin kun tiesin. Tänään aloin siivoamaan ahdasta makuuhuonettamme ja ihan lakananvaihdosta se lähti. Miehen sängyn puolen seinustahan on ollut oikea romukasa ja aina kun olen imuroinut niin mies on kömpinyt imuroimaan sen puolen. Seinän vierustassa siis ikean kassia yms massiivista nahkasalkkua jne. Järkytykseni oli aika suuri kun sängyn alta löytyi useampi viinapullo, tönkkä viiniä, olutpulloja, varmaan 50 nuuskapurkkia tyhjää ja "roskis" täynnä käytettyjä nuuskia ja lisäksi avattuja ja avaamattomia kirjekuoria ainakin vuodesta 2020. Siis kaikki ei sängyn alla vaan niissä kasseissa yms. Iso roskapussillinen tuli. Olen hämmennyksissä. Mies on siis muuten tosi siisti, oli täällä eilen nelisen tuntia ja sillä ajalla jo pesi mikroaaltouunin, leipägrillin yms. Olisi halunnut imuroida myös.

Olisin eilen halunnut puhua vakaviakin, mutta juuri kun siihen aloin olemaan valmis niin mies ilmoitti, että se lähtee ja todellakin lähti, en saanut suuta auki hämmästyksestäni.

Ikävöin ja suren, mutta niiden lisäksi olen todella hämmästynyt ja huolissani, ei siitä pääse mihinkään. Vaikka rakastan niin tajuan, että ei me ikinä palata yhteen, ei mies pysty (haluaisi varmaan, siksi pitää kiinni ja halailee).

Välillä olen vihainen ja katkerakin, mutta silti ei ole kiva nähdä itselle niin rakas ihminen koko ajan uudessa valossa ja huonona. En hetkeäkään epäile, että en olisi miehelle tärkeä, mutta rakastaa se ei pysty sillä lailla kun rakastetaan toista ihmistä.

Kyse on enää siitä koska päätän suojella omaa sydäntäni. On kova homma rakastaa ilman vastarakkautta, mies haluaa selkeästi pitää minut elämässään, mutta itse kaipaan Häneltä rakkautta en tällaista ystävyyttä. En tiedä pystynkö olemaan ystävä ikinä, niin on sydän rikkinäinen. Silti, en vihaa miestäni, olen surullinen masennuksesta todellakin, mies ei ole satuttanut minua tahallaan missään vaiheessa, olisi helpompi vihata.

Sellaisia Sunnuntai mietteitä.

T: 28v

Voi murusein, kuinkahan kauan kestät tommosta? Kirjoituksestasi päätellen olet aivan lopussa. Tarvitset lomaa miehestäsi. Ja itsestäsi. Uusia ympyröitä, vaatteita, kampauksia, jotain... voi kun osaisin auttaa, en osaa. Sulla oli kivaa juhlissa, Tallinnassa. Osaat nauttia elämästäsi. Olet sen velkaa itsellesi, että pidät huolta Sinusta. Elämä on niin ainutkertaista, että ratkaisu kannattaisi tehdä. Minun mielestäni: 'puhesortsit' jalkaan molemmille, selkeä suunnitelma tulevalle.

Ehkä ero on ratkaisu. Nyt. Voittehan katsoa myöhemmin uudestaan. En minä tiedä - tuntuu et toistelen samoja...9kk on pitkä aika.

Tsemppiterkut

Tuumis🌻

Ap, onkos sulla muutoksia matkassa?

Terkut ja Kevät alkoi J U S T

Minä olen jotenkin ihan lopussa ja se on vaan se suru joka tunkee pintaan. Tiedän mitä minun pitää tehdä, mutta tiedän myös, että romahdan itse ja se suru + itku pitää ottaa vastaan.

Ollaan miehen kanssa nähty viimeisen 11 päivän aikana kuutena päivänä, tänäänkin mieheni haki minut lounastauolle ja käytiin syömässä, erotessa mies sanoi, että nähdäänkö keskiviikkona ja taas suostuin. Enää mies ei tule yökylään, ei puhu enää nykyisestä asunnosta väliaikaisena yms. Minä en ymmärrä miksi mies pitää kiinni ja tuolla aikaisemmassa viestissä mainitsin, että mies ei rakasta niinkuin toista ihmistä rakastetaan niin sillä tarkoitin, että romanttisessa mielessä.

Eilen tosissaan siivosin ja viisi muovipussillista lähti taas roskiin, sängyssä enää yksi peitto ja tyyny + koko makuuhuone pesty "katosta lattiaan" jos totta puhutaan niin lähes kaikki miehen tavarat on pois makuuhuoneesta. Otin 80% miehen vaatekaapistakin käyttööni. Teki hyvää ja tänään mies tuli auttamaan roskien kanssa eikä sanonut mitään makuuhuoneesta. Vaihdoin koko järjestyksen eilen. Hyvähän tätä siivoomista on tehdä pikkuhiljaa, helpottaa sitä asunnon myyntiä joka nyt sitten varmaan tulee eteen.

Kyllä minä Tiedän, että nyt vaan pitää ero tehdä ja antaa sen surun hyökyä yli. Uskon, että ero on minulle itselleni reiluin teko, kun mies ei siihen pysty eikä ymmärrä kuinka paljon minua sattuu.

Synttärini jatkui vielä menneenäkin viikonloppuna kun toinen hyvä ystäväni halusi viedä minut syömään ja kyllähän me sitten ruokailun jälkeen siirryttiin toiseen paikkaan yksi viinipullo (puoliksi) tuhoamaan, oli lahjakin. Ko. ystävä olisi varmasti lähtenyt Tallinnaakin, mutta hänellä oli leikkausoperaatio ja useamman viikon sairausloma. Minulla on kaksi läheistä ystävää, toinen on ollut yhtä pitkässä parisuhteessa kun minä ja tämä toinen erosi reilu vuosi sitten, mutta on nyt niin umpirakastunut ja seurustellut noin 3 kk. Pärjään hyvin kun ympärilläni on ystäviä ja menoja, mutta muuten olo on kovin yksinäistä.

Puhehousut jalkaan, voi olla, että osa tuntemuksistani pitää kirjoittaa valmiiksi kirjeeksi, että saan sanottua kaiken mitä haluan.

Ap:n alkuperäinen otsikko: Pitäisi päästää irti, miksi se on niin vaikeaa ?

9 kk yrittänyt valmistautua asiaan, mutta huonolla menestyksellä.

Kiitos, että elätte mukana.

T: 28v yhdessä

Voimia, tsemppiä, halauksia 28. Ei ole helppoa joutumaan tekemään noin isoa ratkaisua. Irtipäästäminen on vaikeaa. Ja kuten aiemmin oli puhe, se tuttu "helvettikin" on tuttu ja helpompi, kun iso hyppy tuntemattomaan.

Entäpä jos tosiaan kirjoitat kirjeen, ja annat sen ennalta, ennen kun edes yrität keskustella? Tai ehkä parempi olisi pienesti alustaa kirjettä.

En minä osaa neuvoa. Osaan vain myötäelää mukanasi tätä pitkää pitkää vaikeaa taivalta. Todella toivoisin kevöän tuovan sinulle, ja minulle, jotain helpotusta ja aurinkoa tähän elämään.

Täällä meno menee, jos mahdollista entistä inhottavammaksi. Niin inhottavaa kuraa miehen puolelta että. Ainoa valon, pienen pieni pilkahdus on yksi, viikkojen tauon jälkeinen asuntonäyttö. Jotenkin nyt laitan toivoni maaliskuun loppuun. Silloin loppuu välityssopimus, toivon todella että talo olisi siihen mennessä myyty. Tai jos ei (hyvin todennäköisesti ei) niin mies vihdoin hoitaisi loppuun tämän talon lunastuksen. Jos ei, niin varmaan mun on sitten vaan lähdettävä. Menetän loputkin mielenterveydestäni täällä.

Kyllä tunteet seilaa, ahdistus painaa. Tulevaisuus pelottaa. Ja toisaalta ei pelota. Mä vaan haluan että tämä loppuu. Koitan viimeiseen asti joustaa ja selvitä ilman asianajajaa, koska en halua lasten kokevan enää sitä hommaa. Heille on ihan kamalaa kuunnella meidän riitoja. Mieheltä tulee semmosta syytöstä ja kuraa minusta, että vaikka yritän todella pysyä asiallisena, joskus on pakko puolustautua.

On ihan kamalaa seurata, miten haukkuu ja lyttää esikoistaan ja nostaa toista lastaan kaikessa. Toinen sanoo isälle vastaan eikä pokkuroi, toinen taas koittaa miellyttää ja tekee kaiken heti mitä sanotaan.

Tän on pakko loppua pian, ihan meidän kaikkien vuoksi. Jos muuta ratkaisua ei tapahdu maaliskk loppuun, mun on varmaan sitten vaan jätettävä kaikki ja lähdettävä. En tiedä miten siihen ikinä pystyn. Mutta onko mulla enää muuta mahdollisuutta? Voinhan sitten taistella asioista, kun ensin olen päässyt niistä etäämmälle?

Mä en jaksa enää. Oon ihan loppu tähän. Oon ihan liian lapanen. Mietin ihan liikaa, ihan liian pitkälle. En uskalla tehdä isoja ratkasevia päätöksiä.

Ap

ehkä voit antaa exäsi olla ystäväsi. onko siitä haittaa? menette joskus viinipullolle yhdessä, tai syömään. onko se pakko olla niin vakavaa ja laittaa välejä katki. voihan sulle tulla vaikka syöpä ensi vuonna ja kuolet pois. onko siitä haittaa, jos exäsi vaikka pitää kädestä osastolla pari kertaa kädestä kiinni. on lapsellista ajatella, ettei elämässä tarvitse hyviä ystäviä. ihan mitä tahansa voi sattua.

On kovin kaunis ajatus, että ex:n kanssa voisi olla eron jälkeen ystävä. Ja on toki ihmisiä joilla tämä onnistuu. On myös paljin erilaisia syitä, miksi ystävyys ei ole mahdollista. Ja toisaalta, vaikkei se olisi mahdollista heti eron jälkeen niin kukaanhan ei tiedä mikä tilanne on asian suhteen vaikka vuoden, kahden päästä.

Kyllä minä toivoisin, että voisin olla ex:n kanssa hyvissä, asiallisissa väleissä. Toivoisin todella, että asiat hoituisi hyvässä yhteisymmärryksessä. Mutta, ikävä kyllä, meillä ei näin ole. Jatkossa ihan jo itseäni suojatakseni aion olla hänen kanssaan tekemisissä mahdollisimman vähän. Sen minkä lasten asiat vaatii.

Toisaalta, ystäviään tämä mies on aina kohdellut paljon paremmin kun minua tai muuta perhettään. Ystäville on aina lupaukset pidetty jne. Joten, ehkä se ystävyys olisikin hyvä ajatus. (Väsynyttä sarkasmia)

Joo, yöllä olen taas heräillyt ja miettinyt. Jotenkin yliajattelen kaikki mahdolliset asiat valmiiksi. Pitäisi osata lopettaa se. Nyt sitten silmät ristissä töihin. Ensimmäistä kertaa alkaa olla olo, että en enää jaksa hoitaa töitä. Mutta, hoidan silti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

On kovin kaunis ajatus, että ex:n kanssa voisi olla eron jälkeen ystävä. Ja on toki ihmisiä joilla tämä onnistuu. On myös paljin erilaisia syitä, miksi ystävyys ei ole mahdollista. Ja toisaalta, vaikkei se olisi mahdollista heti eron jälkeen niin kukaanhan ei tiedä mikä tilanne on asian suhteen vaikka vuoden, kahden päästä.

Kyllä minä toivoisin, että voisin olla ex:n kanssa hyvissä, asiallisissa väleissä. Toivoisin todella, että asiat hoituisi hyvässä yhteisymmärryksessä. Mutta, ikävä kyllä, meillä ei näin ole. Jatkossa ihan jo itseäni suojatakseni aion olla hänen kanssaan tekemisissä mahdollisimman vähän. Sen minkä lasten asiat vaatii.

Toisaalta, ystäviään tämä mies on aina kohdellut paljon paremmin kun minua tai muuta perhettään. Ystäville on aina lupaukset pidetty jne. Joten, ehkä se ystävyys olisikin hyvä ajatus. (Väsynyttä sarkasmia)

Joo, yöllä olen taas heräillyt ja miettinyt. Jotenkin yliajattelen kaikki mahdolliset asiat valmiiksi. Pitäisi osata lopettaa se. Nyt sitten silmät ristissä töihin. Ensimmäistä kertaa alkaa olla olo, että en enää jaksa hoitaa töitä. Mutta, hoidan silti.

Ap

Hei ap

Hymyilytti tuo "väsynyttä sarkasmia" ja huolestutti toi "väsynyttä". Saathan nukuttua tarpeeksi, yleensä? Tottakai murheet valvottaakin, mutta uni on niiiiiiin tärkeää. Unettomuudesta (totaalisesta) on itsellä kokemusta. Se jos mikä syö naista, jopa vaikka kaikki olis hyvinkin. Saati tuommoisessa epävarmuuden tilassa. Saattaisi olla sairasloman paikka, jos tuntuu ettet töissä jaksa. Toisaalta voi olla hyväkin päästä pois kotoa, toiseen ympäristöön... itse varmaan tiedät.

Eipä täältä paljoa apuja heru, tosi kiva että jaksat kirjoittaa ja purkaa olojasi. Toivottavasti se helpottaa jatkossakin

Tsemppihalaus

Tuumis🌻

Ps on ihanat aurinkoiset pilkkikelit, varokaa heikkoja jäitä ja virtapaikkoja

Olen samaa mieltä, että kaunis ajatus olisi olla ex:n kanssa ystävä. Uskoisin että useimmiten sitä ystävyyttä toivoo se jättäjä, ainakin sellaisissa suhteissa joissa ero tullut vain tunteiden kuollessa. En tiedä, itse en pysty ystävyyteen, sillä koen niin valtavaa kipua, surua, mustasukkaisuutta (uusi tunne) yms. Ehkä joskus kun aika kuluu.

Minä olen nyt myös oudossa tilanteessa, eli osittain lamaantunut. Herään aamulla kyynelehtien, päivän työt keskeytyvät monta kertaa kyyneliin ja iltaisin itken ja siivoan. Eilen lähti roskiin muovikassillinen valokuvia (ei kaikki tietenkään). Oksettaa koko ajan eikä ruoka maistu. Nyt en ensimmäistä kertaa tiedä romahdanko ihan kokonaan, laskutettavaa työtä olen saanut 3-6 h päivässä kasaan ja se tietää todella pientä palkkaa.

Meidän tilanne / "tarina"on niin erilainen Ap:n kanssa, mutta jo silloin 9 kk sitten molemmat taisivat tietää lopputuloksen = ero. Henkisiä kipuja molemmilla ja eri syistäkin osittain. Suurin ero ehkä se, että rakkauden osalta Ap on jo päästänyt irti, mutta 28 v vasta päästämässä.

Pakko yrittää tehdä töitä, tänään ei vielä laskutettavaa (ts. Ei palkkaa).

Ap ja 28 v.

Olen molempien tilanteesta pahoillani. Mutta toisaalta jollakin tasolla ymmärrän miesten valintoja. En ehkä hyväksy, mutta ymmärrän - olen itsekin mies pitkässä parisuhteessa. 

Rakkaus on päätös, laulaa Samuli Putro. 

Tilanne taitaa olla se, että miehenne on tehnyt päätöksen irtautua. Joskus sellainen tulee, vaikka parisuhteessa olisi hyviä asioita, jopa seksiä. 

Jos se mitenkään auttaa, päättäkää tekin omasta puolestanne irtautua. Joskus siihen voi auttaa myös laastarisuhteen hankkiminen - senkin voi tehdä myös ihan "itsekkäistä" syistä, kunhan on avoin asian suhteen.

Ei voi päästää irti oikeudesta...

Taas yksi uusi "yleisöstä" täällä kommentoi.

Olen seurannut ketjua pitkään ja tuntuu tosi kornilta kirjoittaa tätä, kun vauvapalstalla joka toinen ihminen diagnosoidaan näin mutta onhan Ap:n miehellä nyt ihan päivänselvästi joku persoonallisuushäiriö, narsistinen todennäköisesti. Empatiakyky näyttää puuttuvan ihan täysin, kun omaa lastaan, siis _omaa lastaan_ kiusaa noin.

Syy, miksi halusin tulla sanomaan tän, on valaa uskoa Ap:lle, että hän ei missään tapauksessa ole 'maailman surkein ihminen', vaan hänen miehensä aivot ovat rikki. Ja siitä rikkonaisuudesta kärsii hänen perheensä.

En todellakaan puolustele miestä, mutta se on fakta, että häntä ette saa lasten kanssaan muuttumaan hyväksi ihmiseksi millään. Purkaa siis hammasta ja tietäkää itse sisällänne, että isi/tuleva ex ei puhu totta vaan hänen omaa päänsisäistä, vääristynyttä kokemustaan jonka tavoitteena on vain itsekkäät omien valintojen oikeutukset.

Toivon Ap:lle hurjasti tsemppiä! Voisi olla hyväksi tutkia tuota narsismia ja miten sen kanssa konfliktissa luovia. Ja pitää mielessä, että puhutte sitten tulevaisuudessa lasten kanssa siitä, millaista oli ja että isillä on tällainen ominaisuus, jota he toivottavasti eivät tule toistamaan omissa elämissään. Eivät isänsä roolia, eivätkä sinun rooliasi.

Tää kuulosti nyt varmasti tökeröltä, mutta tarkoitusperäni ovat vilpittömät! Jos olis rahaa, niin ostaisin AP teidän talon ihan vaan ollakseni avuksi!

Olisiko sinun ap viisainta muuttaa siihen asuntoon jonka olet hommannut?

Kysyt lapsiltasi tulevatko myös.

Sieltä käsin alat järjestelemään asioitasi, eroa ja ositusta.

Pääset ahdistavasta ilmapiiristä ja huomaat varmasti saavasi voimia uuteen alkuun.

Olet arvokas, ota elämäsi omiin käsiisi.

Voi ei 28, voimia kovasti. Tiedän niin tuon olon ja tunteet mitä sulla nyt. Kuulostaa kovin tutulle. Ole itsellesi armollinen. Koita syödä edes jotain.

Tuo keittiöpsykologin kirjoitus oli ihana, kiitos. Ei yhtään tullut tökeröä oloa, päinvastoin, oli todella lohduttava. Ei ole ensimmäinen kerta kun törmään jonkun asioista tietävän sanomana tähän narsismi asiaan miehen kohdalla. Olen vain vuosia sulkenut siltä silmäni. Tällä viikolla olen taas epäillyt suuresti omaa mielenterveyttäni ja järkeäni kiitos miehen puheiden. Tämä kirjoitus tuli siis juuri oikeaan kohtaan. Ja tuo, että ostaisit talon jos olisi rahaa. Ihanasti sanottu. Tuntui todella hyvälle. Jotenkin palauttaa uskoa hyvään.

Minä olen todella itsekkin miettinyt viime päivinä paljon sitä, että mun on varmasti vaan lähdettävä sinne asuntoon. Katsottava mitä siitä sitten seuraa. Rikon itseni lopullisesti jatkamalla tätä hommaa enää yhtään pidemmälle.

Sairaslomaakin olen miettinyt, ehkä ei vielä kuitenkaan. Työ kuitenkin helpottaa. Töissä olen sanonut, että nyt alkaa ensimmäisen kerran oikeasti tuntua sille että työt ei enää hoidu entiseen malliin. Että tietävät. Potkivat sopivasti eteenpäin jos tarvetta. Toisaalta koen syyllisyyttä tästä, että en tee kaikkea täysipainoisesti kuten pitäisi.

Kyllä mä olen nukkunut suht ok. Melatoniinin olen kyllä joutunut ottamaan avuksi. Rikkonaisia öitä on alkanut taas olla enemmän. Ja fyysinen väsymys henkisen lisäksi alkaa tuntumaan.

Ap