Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Hän on aina ollut todella mustasukkainen. Kaikkien lasten valmentajien kanssa mulla on ollut/on suhde jne. Ihan sairaita syytöksiä, nää valmentaja hommat ei todellakaan ole ainoita syytöksiä. Ja rehellisesti, ikinä en ole tehnyt mitään mikä olisi mitenkään pettämiseksi laskettavissa.

On mulla vahva epäilys, että jotain sillä on, nää sen poissa/kotona olot on jo pidempään menny selkeellä viikko-viikko rytmillä, ja muitakin vihjeitä on. Ja onhan sillä monenlaista "pientä" ollu tässä vuosien varrella. Epäilys suhteesta heräs jo ennen meidän eroa.

Mutta, en oikeastaan edes halua ajatella hänen naiskuvioitaan.

Oma psyyke on todella kovalla koetuksella. Talvilomalla olin 4pvä vapaalla, eka päivän olin ihan romuna. Kun ei ollut syytä (työ, arki) pysyä kasassa. Heti kun laskee irti kontrollista, murrun, romahdan.

Kyllä mua välillä pelottaa kauanko oikeasti jaksan, millon romahdan täysin? Sitten kun tämä kaikki on ohi?

On nämä vuodet tässä suhteessa ollu tosi kuluttavia, latistavia, tehny itsetuntoon valtavan loven. Ja tämä ero on nyt piste kaikelle. Jotain aivan älytöntä. Mutta, on mua helpottanut, kun oon lopulta alkanut puhumaan tästä kaikesta ääneen.

Vuoropäivinä mietin, että annan olla ja luovutan tai että otan lakimiehen ja taistelen. Mutta, mä en tiedä jaksanko mä sitä taistelua. Kunhan tää vaan loppuis!

Mä en ole lähteny vielä, koska pelkään että mies, saatuaan mun lähdettyä lasten lähivanhemmuuden kieltää niiltä mun luo tulon ja käyttää mua vastaan sitä, että olen lähtenyt. Se on tosi hyvä ja vakuuttava puhuja. Vaikka ehkä ne lapset kuitenkin lopulta tulis mun luo? Mutta, en mä voi vaan jättää niitä. Vaikka, kyllä mä huomaan taas vuorokauden haukkumista kuunneltuani ajattelevani itsekkin, että ehkä niiden lasten on oikeasti parempi isänsä kanssa. Heti tekivät läksyt mutisematta ja olis oma tuttu kotikin niillä.

Ihan uskomatonta, mitä se ihminen tekee mun mielelle!!! En tykkää tästä yhtään.

Eilen mies oli ihan täys mulk@&%ti, tänään sitten täysin eri ääni kellossa. Vaikka, varmaan se sota alkaa kun tulee lasten kuskaus reissulta.

Onneksi se huomenna aamulla taas lähtee. Saa taas hengittää vapaammin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Ap,

Tietääkö miehesi että sulla on asunto? Ethän pakene sinne kertomatta tarkasti lapsille mikä tilanne on.

Miks mies sanoo, että lähde. Ja lähtee itse???

Voi kun lapset surettaa mua, tommosta pyöritystä.

Voimia. Tuhannesti.🌻

Tuumis

Mies ei tiedä asunnosta. Siitä se vasta riemu repeäis jos tietäisi. Jos lähtisin, tottakai kertoisin lapsille mihin menen. En voisi niille tehdä sitä, että vaan häivyn. Ja ne lapset on se ainoa syy miksi täällä vielä olen. Jo se asunnon olemassaolo tuo varmuutta, voin sanoa että okei, mä lähden. Kun aiemminbolen vastaavissa tilanteissa sanonut että valitettavasti en voi lähteä, kun ei ole paikkaa mihin mennä, eikä talous kestä hotellia. Mies nyt sanoo kaikenlaista. Ei se ajattele niin pitkälle että ei "hänen viikolla" voi lähteä satojen kilometrien päähän työreissuun noin vaan.

Lapset muakin säälittää tosi paljon, tuntuu niin pahalle niiden puolesta. Tiedän miten niistä tuntuu pahalle kuunnella isänsä haukkumista. Olisi lapsillekkin aika päästä eroon tästä epätietoisuudesta sun muusta, päästä uudenlaisen elämän alkuun.

Ap

Tiedätkö-se ei ole sanottua, että miehesi tuon lähivanhemmuuden saisi, saati sitä haluaisikaan. Näitä on nähty. Onko hänellä vain puhtaasti tuo taloudellinen intressi siinä, jääkö hän teidän yhteiseen asuntoon? Miten kumman lailla hoitaa arjen pyörityksen, jos päävastuu yksinomaan ollut sinulla? Älä anna periksi, myöhemmin sitä tulisit katumaan. Miksi se oikeuteen meno lasten asioissa olisi niin paha? Asianajajat antavat usein maksuaikaa tarpeesi mukaan, sekä mahdollisuuden maksaa useammassa erässä. 662

Tuolla on hyviä videoita irti päästämisestä :)

Voi Ap. En ihan oikeasti tiedä enää mitä sanoa. Sun mies on kyllä ..... nielen ne sanani. En oikeesti ymmärrä. Ihan varmasti Teillä on ollut hyviäkin hetkiä, mutta on sun mies ollut jo aikamoinen persoona ennen eroakin ja sinä hirmuisen kiltti ja varmasti ihan unelma vaimo + äiti lapsille. On todella hyvä, että kirjoitat asioista. Niin toivoisin, että pystyisit näkemään tilanteesi ulkopuolisin silmin. Minusta tuntuu tosi pahalta tuo miehesi kontrolli kaikkeen. Kyllä olet voimakas nainen kaiken tuon keskellä. Ymmärrän, että ilman lapsia lähtisit heti, mutta lasten takia tietenkin pitää yrittää hoitaa asiat fiksusti. En osaa neuvoa, en tiedä miten hoitaa asiat noin vahvan, hankalan ihmisen kanssa.

Halaus Ap Sinulle.

Minä teen vielä töitä, pidin nyt (palkattoman) tauon.

T: 28 v.

Vierailija kirjoitti:

Vielä jatkan. 28, ei ole helppo keskustelu siellä edessä. Voimia kovasti siihen.

Niihin lasten harrastuskuluihin mies ei ole koskaan osallistunut, koska ne hänestä maksaa liikaa, eikä ole hänen omia harrastuksia. Hän on aina käyttänyt rahansa omiin reissuihinsa, ja niitä on ollut paljon! Millon mitäkin kavereiden kanssa. Tonni sinne ja tonni tänne, ei ole koskaan tuntunut missään. Osti vaikka uuden peräkärryn saadakseen mönkijänsä lappiin vietyä. 2 omaa reissuaan kun olisi jättänyt väliin, olisi jo pitkälti kattanut lasten kauden maksut. Mutta ei niistä koskaan tingitty, omista jutuista. Myös kaljaan, alkoon ja baarireissuihin on hänellä näinä vuosina palanut rahaa paljon.

Lapsilisistä hän on aina ollut kateellinen. Kuinka minä saan niin paljon rahaa. Vaikka aivan kaiken olen aina lapsiin käyttänyt. Nyt niitä sitten tietysti haaveilee itselleen.

Hän on ihminen joka on aina laittanut itsensä rahallisesti ja ajallisesti perheensä edelle. Hän on myös ihminen, jolla on tästä täysin vääristynyt kuva. Omasta mielestään hän on ainoa joka hoitaa asioita. Hän vaan ja ainoastaan hän huolehtii lasten jutuista, ja huh kun se on niin raskasta!

Se jopa on saattanut huitoa mut tyynyllä hereille, että sano tolle lapselle että sammuttaa jo valon. Kun hän itse ei viitsi sanoa. Vaikka on hereillä ja näkee asian. Tätä se teki paljon, siis mulle sanoi, mitä lapsille pitää just nyt sanoa. Eikä itse voinut asiaa hoitaa. Haukkui sitten kyllä päälle, eetä olipa huonosti hoidettu. Milloin mistäkin syystä. Ja jos lapset antaa hänelle palautetta, syy on aina minussa. Miten minä olen syöttänyt lapsille milloin mitäkin asioita. Ei tajua että ne on jo isoja ihmisiä ja ymmärtävät itse missä mennään ja mitä ympärillä tapahtuu.

Ap

Nyt en oikein enää tiedä mitä sanoa. Hiljaiseksi vetää... Ihme ukko! Missä todellisuudessa hän oikein elää? Saanko kysyä, minkä ikäinen tämä mieslapsi oikein on?

Onkohan niin, että hän toimii nin kuin itäisen naapurimaamme johtaja: kääntää kaiken päälaelleen ja syyttää toisia kaikista omista virheistään ja puutteistaan. Siis jos hän on kehno isä ja laiminlyönyt lapsia, niin hän hyökkää syyttelemään sinua, että olet surkea äiti ja sinä olet se joka ei huolehdi lapsista?

Ehkä voit alkaa kuunnella tätä hänen koodikieltään sillä korvalla että osaat tulkita, mistä mies itse tuntee syyllisyyttä. Ihmiset harvoin tajuavat, mitä kaikkea heidän haukkumisensa, syyttelynsä ja muuta negatiiviset kommenttinsa paljastavatkaan heistä itsestään.

Jaksamista sinulle ja lapsillesi, ja ISO HALI <3 <3

Kaipa tilanne menee niin, että sitten kun et enää kestä, lähdet lopullisesti. 

Syysi olla lähtemättä haiskahtaa ihan vähän tekosyiltä, sorry. Siis itseäsi kohtaan. 

Sitten kun et enää suostu olemaan toisen päätäntävallan alla tai suostu etukäteen pelkäämään miten asiat menee, ehkä sitten saat selkärankaa lähteä. 

Sinähän tässä huonoiten voit. 

Jospa jossain vaiheessa alat arvostaa itseäsi ja omaa hyvinvointiasi enemmän ja teet siltä pohjalta ratkaisut. 

Vierailija kirjoitti:

Kaipa tilanne menee niin, että sitten kun et enää kestä, lähdet lopullisesti. 

Syysi olla lähtemättä haiskahtaa ihan vähän tekosyiltä, sorry. Siis itseäsi kohtaan. 

Sitten kun et enää suostu olemaan toisen päätäntävallan alla tai suostu etukäteen pelkäämään miten asiat menee, ehkä sitten saat selkärankaa lähteä. 

Sinähän tässä huonoiten voit. 

Jospa jossain vaiheessa alat arvostaa itseäsi ja omaa hyvinvointiasi enemmän ja teet siltä pohjalta ratkaisut. 

Höh. Ap on jo useamman kerran kertonut, että ainoastaan lapset estää lähtemästä!!!

Ap, kimurantti tilanne. Toivon niiiiin, että saatte ratkaisun tilanteeseenne, Luoja yksin tietää, mitä ukkosi päässä liikkuu. Toivon totisesti sulle päättäväisyyttä!!! Voisit ehkä pitää päiväkirjaa sen lisäksi et täällä kirjoittelet. Se ehkä auttais jäsentelemään tilannetta. Kyllä lapset sun puolella on, uskon näin, jos tässä nyt mitään puolia pitää jakaa...

Voi murusein - etä halaus, tsemppiterkut

Tuumis🌻

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaipa tilanne menee niin, että sitten kun et enää kestä, lähdet lopullisesti. 

Syysi olla lähtemättä haiskahtaa ihan vähän tekosyiltä, sorry. Siis itseäsi kohtaan. 

Sitten kun et enää suostu olemaan toisen päätäntävallan alla tai suostu etukäteen pelkäämään miten asiat menee, ehkä sitten saat selkärankaa lähteä. 

Sinähän tässä huonoiten voit. 

Jospa jossain vaiheessa alat arvostaa itseäsi ja omaa hyvinvointiasi enemmän ja teet siltä pohjalta ratkaisut. 

Höh. Ap on jo useamman kerran kertonut, että ainoastaan lapset estää lähtemästä!!!

Ap, kimurantti tilanne. Toivon niiiiin, että saatte ratkaisun tilanteeseenne, Luoja yksin tietää, mitä ukkosi päässä liikkuu. Toivon totisesti sulle päättäväisyyttä!!! Voisit ehkä pitää päiväkirjaa sen lisäksi et täällä kirjoittelet. Se ehkä auttais jäsentelemään tilannetta. Kyllä lapset sun puolella on, uskon näin, jos tässä nyt mitään puolia pitää jakaa...

Voi murusein - etä halaus, tsemppiterkut

Tuumis🌻

Lapset, ja mahdollinen lähivanhemmuus-asia on tekosyitä. Nehän on ratkaistavia asioita, jotka on siis vaan kohdattava ja ratkaistava. 

Mites se Dr Phil sen sano: Kids rather be from a broken home than live in one (lapset on mieluummin rikkinäisestä kodista kuin rikkinäisessä kodissa).

Eli eihän tuo tunnelmaltaan mitenkään edistä lasten hyvinvointia. 

Nimim. kokemusta lapsena tuollaisessa asemassa olemisesta

Kiitos viesteistä.

Sain näistä ajattelemisen aihetta.

On totta, että lähteminen on vaikeaa, sen lopullisen päätöksen tekeminen. Ehkä se on oikeasti totta että keksin tekosyitä? Kiitos tästä herättelevästä ajatuksesta. Lapset, talous. Ehkä ne kaikki ratkeaisi jotenkin, kun vaan lähtisi.

Ehkä tämä kaikki, kurjuudessaankin, on kuitenkin sitä tuttua? Lähteminen on hyppy tuntemattomaan. Varsinkin ajat, kun mies ei ole täällä ja ollaan lasten kanssa keskenämme tutussa kodissa, menee useita päiviä ettei miehestä kuulu mitään, onhan se helpompaa, kun hypätä uuteen ja rakentaa kaikki alusta.

Mutta, onneksi kuitenkin huomaan sen puuttuvan selkärangan hiljalleen vahvistuvan. Huomaan suunnittelevani että kalustan asunnon valmiiksi enkä todellakaan luovu siitä. Otan sitten vaikka lainaa, että saan tuplakulut maksettua. Sehän on varmaa, että lähdettyäni mies vetkuttelisi asioita entisestään. Vielä viikko sitten ajattelin, etten vie sinne mitään valmiiksi, ettei tarvitse sitten kuskata pois jos homma ei onnistukkaan.

Ehkä mun pitää lähteä kokonaan, että saan etäisyyttä ja jaksan taistella, jos siihen on tarvetta???

Olen itse miettinyt usein tuota samaa, että mies (45v) syyttää toisia omista puutoksistaan. Ei vain minua, vaan myös lapsia. Ei kuitenkaan näe niitä puutteita itsessään. Olen aina puolustellut ja pehmitellyt hänen juttuja, sukulaisille, lapsille, itselleni. En ole suostunut näkemään totuutta hänen käytöksessään. Huomaan, että tännekkään en alkuun kehdannut/halunnut kirjoittaa näitä räikeimpiä juttuja. Varmaan osaltaan kyse on siitä että häpeän sitä miten olen antanut itseäni ja lapsia kohdella. Ja osaltaan siitä, että olen pelännyt liikaa lähteä, pelännyt eron vaikutuksia lapsiin. Vuodet tässä suhteessa on todella vaikuttanut itsetuntoon, eikä mitenkään vahvistavasti.

Nykyisin en peittele enää totuutta. Vaan puhun, tosin harvoille ihmisille, mutta kuitenkin, suoraan ja rehellisesti siitä minkälaista elämä on, ja on ollut.

Olisiko se lähivanhemmuuden menetys niin iso asia? Entä sitten? Varmaan ne lapset silti säilyisi elämässäni? Tässä ei todella ole enää kyse vain minusta, vaan mitä suuremmassa määrin lasten hyvinvoinnista. Ja tässä sopassa ne ei voi hyvin.

Ensi viikolla ajattelin käyttää ositussopimuksen luonnoksen asianajajan tarkastettavana. Sitä ennen en halua sitä allekirjoittaa.

Ap

Ap

Rutkasti voimia & onnea elämään. Luo oma pesä sulle (ja lapsille)

Elämä kantaa kyllä

On varmaan aika lähteä

Haliterkut

Tuumis🌻🌻🌻

Voisitteko laittaa lainanlyhennykset asunnostanne tauolle? Oletuksena että teillä lainaa talosta vielä on. Saisit pidettyä uuden asuntosi ilman lisälainoja. Näkisin asian näin, että olisit oikeudessa vahvoilla tuossa lähivanhemmuudessa senkin tähden, jos olet huolehtinut lasten harrastuskuluista ja mies näkee ne vain menoeränä. Sinun halusi on säilyttää heidän elämänsä mahdollisimman muuttumattomana. Mihin ne lapset nyt sinut jättäisi? Varmasti tulevat tulevaisuudessa tukeutumaan sinuun vahvemmin. Niin kuin itsekin sanoit, tuttu helvetti on turvallisempi kuin vieras tuntematon. Uusi pelottaa, mutta lupaan että

etäisyys kaikkeen auttaa eheytymisen alkuun. Et voi vielä oikein tuota eroa päästä käsittelemään, kun elätte kaikki siinä epävarmuuden keskellä..

Lapseton täällä kyselee, että eikös ap:n lapsiltakin jo kysytä erotilanteessa kumman vanhemman luona haluavat asua? Oletan siis, että nämä lapset ovat jo teinejä.

Miten joku voi roikkua väkisin tuollaisessa suhteessa, jossa toisen puolelta ei ole enää rakkautta? Itse olisin tehnyt lopun jo aikaa sitten. Ei kenenkään pitäisi alistua tuollaiseen.

Jäin myös hieman miettimään niitä asumisen tuplakuluja ja sitä, että miehesi vitkuttelisi asuntoasioiden kanssa entisestään (ärsyttävä tilanne). Asuntojen myynti on tällä hetkellä haastavaa, mutta kävikö niin että miehesi ei saanut laina-asioita järjestymään niin että olisi lunastanut Sinun osuutesi?

Toisaalta mietin myös sitä, että kun kertoisit asunnostasi niin voisiko käydä niin, että miehesi (ex) tajuaisi, että olet tosissasi ja lähdössä joka tapauksessa.

Lapset pysyvät Sinun elämässäsi varmasti. Olen ihan varma, että miehesi ei tiedä mihin on ryhtymässä ja tajuaa sen kyllä aika pian. Tärkeintä olisi, että lapset eivät olisi siinä Teidän keskinäisessä kireässä ilmapiirissä.

Sinä luot Teille oman lempeämmän ilmapiirin kodin = uuden alun.

28v yhdessä.

Haluaisin tähän väliin huomauttaa jotain....kun täälläkin monessa puheenvuorossa se vilahtaa...

Älkää hyvät ihmiset hautautuko koteihinne niihin perhekupliinne! Kun tulee tämä tilanne, huomaatte miten yksin olette!!!! Ja saatte syyttää vain itseänne, kun olette hylänneet ystävänne parisuhteen ja lasten takia!!!!!!

Itse lähestyn viittäkymppiä ja olen jäänyt tarkoituksella perheettömäksi. Ja kylläpä on viime vuosina alkanut tulla yhteydenottoja usealta eronneelta, eksyksissä olevalta ex-ystävältä, että nyt oltaisiin taas seuraa ja tukea vailla, kun ukko lähti!!! Tähän asti on ei ole heistä kuulunut vuosiin niin yhtään mitään!!!!

Arvatkaapa kahdesti, alanko nyt heitä hyysäämään? No en!!!!

Oma elämäni on täydellisessä kuosissa; matkustelen paljon ja minulla on useita kaltaisiani ystäviä! Ei todellakaan kiinnosta kuunnella kenenkään eroahdistuksia! Tilanne olisi kuitenkin aivan toinen, jos he olisivat itse aikanaan toimineet eri tavalla!

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tähän väliin huomauttaa jotain....kun täälläkin monessa puheenvuorossa se vilahtaa...

Älkää hyvät ihmiset hautautuko koteihinne niihin perhekupliinne! Kun tulee tämä tilanne, huomaatte miten yksin olette!!!! Ja saatte syyttää vain itseänne, kun olette hylänneet ystävänne parisuhteen ja lasten takia!!!!!!

Itse lähestyn viittäkymppiä ja olen jäänyt tarkoituksella perheettömäksi. Ja kylläpä on viime vuosina alkanut tulla yhteydenottoja usealta eronneelta, eksyksissä olevalta ex-ystävältä, että nyt oltaisiin taas seuraa ja tukea vailla, kun ukko lähti!!! Tähän asti on ei ole heistä kuulunut vuosiin niin yhtään mitään!!!!

Arvatkaapa kahdesti, alanko nyt heitä hyysäämään? No en!!!!

Oma elämäni on täydellisessä kuosissa; matkustelen paljon ja minulla on useita kaltaisiani ystäviä! Ei todellakaan kiinnosta kuunnella kenenkään eroahdistuksia! Tilanne olisi kuitenkin aivan toinen, jos he olisivat itse aikanaan toimineet eri tavalla!

Vaikka viestissäsi piilee hyvä sanoma, niin hyvin kitkerään sävyyn olet sen kuorruttanut. Ehkä olet kuitenkin katkera kun koet tulleesi "hylätyksi". Jos ei ole kokenut lapsiperhearjen ruuhkavuosia niin ei voi ymmärtää millaista hullunmyllyä se on. Silloin ei välttämättä ole voimia ylläpitää aktiivisesti ystävyyssuhteita.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin tähän väliin huomauttaa jotain....kun täälläkin monessa puheenvuorossa se vilahtaa...

Älkää hyvät ihmiset hautautuko koteihinne niihin perhekupliinne! Kun tulee tämä tilanne, huomaatte miten yksin olette!!!! Ja saatte syyttää vain itseänne, kun olette hylänneet ystävänne parisuhteen ja lasten takia!!!!!!

Itse lähestyn viittäkymppiä ja olen jäänyt tarkoituksella perheettömäksi. Ja kylläpä on viime vuosina alkanut tulla yhteydenottoja usealta eronneelta, eksyksissä olevalta ex-ystävältä, että nyt oltaisiin taas seuraa ja tukea vailla, kun ukko lähti!!! Tähän asti on ei ole heistä kuulunut vuosiin niin yhtään mitään!!!!

Arvatkaapa kahdesti, alanko nyt heitä hyysäämään? No en!!!!

Oma elämäni on täydellisessä kuosissa; matkustelen paljon ja minulla on useita kaltaisiani ystäviä! Ei todellakaan kiinnosta kuunnella kenenkään eroahdistuksia! Tilanne olisi kuitenkin aivan toinen, jos he olisivat itse aikanaan toimineet eri tavalla!

Ymmärrän kyllä näkemyksesi hyvin ja kyllä sitä itse on joutunut näitä asioita miettimään paljonkin, kun se perhekupla hajosi 28 yhteisen vuoden jälkeen. Minulla oli kyllä mies joka huolehti lapsesta yhtä tasapuolisesti, eli pääsin kyllä menemään aina silloin kun mieli teki. Lisäksi lapsi on ollut jo niin pitkään iso, että pääsimme yhdessäkin menemään.

Itselläni ei taida olla yhtään lapsetonta ystävää, edes sieltä kaukaa menneisyydestä. Ongelma yhteydenpidossa on tainnut olla enempi se että lapsia on "tehty" niin eriaikaa ja kaikilla ne perhe-elämän ruuhkavuodet niin eriaikaan. Jotenkin minusta tuntuu, että yhtään ystävää en ole hylännyt, mutta nuoruudessa kuljettiin niin isoissa porukoissa, että eihän kaikki olleet läheisiä ystäviä ennemminkin tuttuja. Onneksi itselläni on pari läheistä ystävää, mutta en millään voi olettaa, että vaikka oma elämä koki täyden tyhjentymisen, että heidänkin allakat tyhjeni samalla.

Mieheni oli hyvää seuraa ja teimme asioita paljon yhdessä, nyt kun mieheni lähti niin tottakai olen paljon yksinäisempi.

Kesästä näyttää tulevan yhtä yksinäinen kun viime kesästä, sillä ystäväni reissaavat perheenä ja ymmärrän senkin sillä itse tykkäsin myös reissata perheenä tai mieheni kanssa. Viime kesänä mieheni peruutti kaikki suunnitelmamme viikkoa ennen lomaa, eli silloin meni shokissa koko loma.

Olen samaa mieltä, että ystäviä ei kannata jättää missään vaiheessa elämää. Toisaalta aikuisten ystävyys kestää pidempiäkin taukoja näkemisessä ruuhkavuosien aikana.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että mennyt 28 vuotta oli todella hyvää aikaa, sain rakastaa ja minua rakastettiin ja lastamme en kadu. Eli vaikka nyt on eletty kurjaa aikaa niin en vaihtaisi mennyttä pois.

Oletko äiti vai vaimo? Hyvänen aika varmista taloudellinen tilanteesi heti! Ja lasten jos vielä kotona. Miehellä ei ole vielä takuuvarmaa suunnitelmia itsellensä. Herää hyvä nainen! Tuohan on oikein vallankäyttöä! Lopeta kaiken maksaminen ja kaikesta hoosaaminen, keskity itseesi haloo nyt on vuksi 2023.Ettei vaan ole omakotitaloon rakastuminen kysymyksessä?!?

Pikaisesti, kohta pitää lähteä töihin. Miehen laina-asiat on kesken. Syyksi sanoo millon minkäkin lapun mikä pitää toimittaa. Niillä on myös töissä yt:t ja odottaa niiden tuloksen, ennen kun uskaltaa tehdä lopullisen päätöksen lainasta. Tieto pitäisi tulla ensi viikolla/maaliskuun aikana.

Lainojen tauottamista olen ehdottanut useasti, ei suostu. Yllättäen.

Eilen kuuntelin semmosen eroillan webinaarin. Siinä ihminen sanoi jotenkin että jos suinkin mahdollista, älkää riidelkö lakanoista vaan antakaa myöden missä ikinä voitte, lasten vuoksi. En muista sanatarkasti. Mutta vastasi kysymykseen missä joku kyseli lakanoiden hankkimisesta etävanhemman kotiin. Vastaaja pitää lasten ja nuorten eroryhmiä ja vastasi lasten näkökulmasta. Miten lapsia kuluttaa jos vanhemmat riitelee siitä minkäväriset sukat lapsella on ollut päiväkodissa. Minä rupesin miettimään, että ehkä juuri lasten vuoksi mun pitää "luovuttaa" antaa olla. Jääköön miehelle tänne kaikki mitä haluaa. En jaksa vääntää materiasta. Ehkä oikeesti on vaan aika lähteä ja rakentaa nollasta se oma uus koti. Jääköön ne lapsetkin. Paitsi esikoinen joka ei todellakaan halua, ja hän voi jo kirjansa itse siirtää. Kyllähän niitä asioita voi muuttaa myöhemminkin, kun tilanne rauhoittunut. Varmaan nyt olisi tärkeintä edetä tässä asiassa.

Nyt töihin!

Ap