Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vieläkö asutte yhdessä?

Vierailija kirjoitti:

Vieläkö asutte yhdessä?

Keneltäköhän kysyt? Täällä on monta eri tarinaa...

Lueskelin kertomuksia /kokemuksia ja huomasin yhteneväisyyksiä omista kokemuksistani. N. Viisi vuotta sitten kariutui 32 jatkunut suhde/avioliitto kun ex:sä ilmoitti että laitetaan asunto myyntiin ja lähdetään eri suuntiin. Omia lapsia ei ole enää hengissä,menehtyi vauvaikäisenä onnettomuudessa. Eläkeikäsenä tapahtunut elämän muutos ,muutti kaikki suunnitelmani yhteisestä vanhenemisestä elämäni naisen kanssa.

Se oli silloin ,nyt tällä hetkellä ex:n kertoman mukaan meidän "suhteemme" on parempikuin silloin kun elimme samassa taloudessa. Tärkeintä mielestäni on ero tilanteessa  tärkeintä säilyttää mahdollisimman hyvät suhteet jokaiseen läheiseen,sukulaiseen,ystäviin kaikkiin henkilöihin joihin voi ero tilanne vaikuttaa.

70v:na uusien parisuhteiden muodostaminen,tuntuu erittäin epätodennäköiseltä vaikka ex:n ilmoittama syy eroon oli että olin liian kiltti(lue,vähemmän kiinnostava,tylsä ym.) Eroaminen parisuhteesta voi ehkä olla "periytyvää" kun itse olen eroperheestä,miten tähän johtopäätökseen olen päätynyt voi johtua siitä että viidestä sisaruksestani neljä on eronnut kumppanistaan. Ap:lle jaksamista.

Aina yhtä ilahduttavaa kuulla uusista lukijoista, jotka saaneet ketjusta vertaistukea. Vaikka tietenkään heidän vaikeat elämäntilanteensa, nykyiset tai menneet ei sinällään ilahduta.

Samoin, yhtä ilahduttavaa on kuulla uusien lukijoiden kommentteja.

Vanhoja, alusta asti olleita tietenkään unohtamatta, 28 ja tuumis, ootte mun virtuaaliystäviä. <3

Se että tässä ketjussa on säilynyt näin hyvä henki, on tosiaan todella poikkeuksellista. Ja onhan tämä ketju pysynyt "elossakin" jo kauan.

Olen usein ennenkin kertonut, että tänne asioiden purkamisella on oikeasti minulle tärkeä merkitys.

Olen saanut täältä valtavasti myötätuntoa, kanssaelämistä ja kullan arvoisia neuvoja, ajattelemisen aihetta. Todella viisaita sanoja joista on ollut iso apu tällä todella vaikealla matkalla.

Paljon on tapahtunut, isoimmat asiat minun pääni sisällä. Paljon on vielä edessä. Mutta askel kerrallaan kohti valoa, kohti parempaa.

Tsemppiä teille kaikille, oli se oma tilanne millainen tahansa, kaikesta selviää. Elämästä ei koskaan tiedä, se ei mene miten itse haluaisi. Kivut on käytävä läpi, annettava niiden tulla, otettava opiksi ja noustava ylös entistä vahvempana. Elämässä ei kuitenkaan koskaan ole mitään niin pahaa, etteikö siinä olisi jotain hyvääkin. Vaikka pahimmalla tuskan hetkellä sitä hyvää on mahdoton nähdä. Senkin aika tulee vielä.

Täällä paistaa aurinko, kohta on kesä.

Ap

Onpa hienoa että ap:n asiat alkavat järjestyä hiljalleen.

Entä 28? Oletko saanut pidettyä etäisyyttä mieheesi?

Enpä tiedä siitä järjestymisestä. Käytännön tasolla tämä aina tyssää miehen milloin mihinkin kotkotukseen. Olen monesti pyytänyt, että hoitaa laina-asiat kuntoon heti ensi viikolla. Olen sanonut että muutan pääsiäisenä pois. Hän vaan vastaa että ei täältä niin vaan muuteta ja ei hänellä ole mikään kiire.

Yhden lapsista on nyt sitten puhunut ympäri niin, että jää tänne isän kanssa. Sen, jota nyt räikeästi on jo jonkin aikaa suosinut.

Viime yö on mennyt miettiessä ja valvoessa.

Menin hänelle joskus sanomaan miten tärkeää mulle olisi että lasten osoite mun luona, ja tyhmänä sanoin myös että sillä olisi taloudellisesti suotuisia vaikutuksia, myös hänelle. Nyt tekee kaikkensa etten osotteita saa luokseni. Vetoaa vaan siihen että yritän taloudellisesti hyötyä lapsista.

Tekee siis tällä asialla kiusaa. Ja lapsi joutuu pelinappulaksi vanhempien väliin.

Kaikesta huolimatta mun on varmaan vaan oikeasti muutettava täältä pois. Mä en vaan enää kestä.

Mä olen niin valtavan surullinen ja vihainen.

Miten se puhuu nyt niin nätisti silkkaa soopaa, asioita jotka ei ole ikinä pitänyt paikkaansa. Ei ikinä. Nyt nyt se sitten kaikki tapahtuu ja hän on vuoden isä. Kaikki on mun syytä miksi ei ole lasten kanssa tehnyt sitä tai tätä. Minä olen olen syypää kaikkeen. Suusta tulee semmosta satua ja tarinaa, että olispa ihana jos edes osa siitä olisi oikeasti totta. Jotain ihme haavekuvaa kertoo lapsille mikä ei ole ikinä pitänyt paikkaansa.

Mulla meni eilen hermo ihan täysin, ja päästelin suustani myös asiattomuuksia. Hänhän sitten nauhottaa nämä kaikki. Käyttääkseen niitä minua vastaan. Ja itse on todella todella asiallinen.

Uskookohan se oikeasti itse niihin asioihin mitä puhuu? Ne puheet on niin kaukana todellisuudesta mitä ikinä voi.

Mä kiehun raivosta täällä tällä hetkellä! Onpa kiva lähteä töihin.

Miksi kaiken pitää olla näin vaikeaa????

Pitäkööt kaiken ja menkööt kaikki niinkun haluaa. Kunhan mä vaan pääsen pois!!!

Ap

Ap

Voi himskatti. Mitä ihmettä ukkos tarkoitti sanomalla ettei täältä niin vaan muuteta? Nyt ainaski pitää muuttaa! Onneksi Pääsiäinen on jo lähellä. Silloin viimeistään ulos tuosta hullujen huoneesta!! Joka vajaa vuosi sitten oli koti ja turvapaikka. Pihkura!!! Ja nyt sit sekin murhe, jos lapset joutuu erilleen. Ja huolettaa myös se, millaiseen ympäristöön se yksi jää. Jos jää. Tilanteethan voi vielä muuttua. Toivon totisesti, että saat kaikki lapset mukaasi.

Tähän sopii virpoloru, Palmusunnuntai tulossa:

Virvon varvon tuoreeks terveeks tulevaks vuoeks (ei vitsaa siull ei palkkaa miull)

Tuumis🌻

28

Päivitäthän

Tossa yllä virpoloru sullekin🙃

Kyllä 28 v täällä ahkerasti ketjua lukee, mutta jotenkin tuntuu, että ei minulla ole mitään sanottavaa, kaikki kuulostaa ruikuttamiselta ja otan yhtä paljon askelia eteen ja taakse.

Voimani on vähissä ja eilen illalla se purkaantui poikaan, kinastelimme rahasta (ylläri) ja jotenkin olin ihan raivona. Riita päättyi siihen, että poika ilmoitti, että muuttaa pois heti kun mahdollista yms. Poika on ainoa hyvä mitä minulla on jäljellä ja silti ottaa koville tämä 100% yksinhuoltajuus. Mun on pakko tsempata kyllä pojan kanssa, sillä ei se varmasti ymmärrä mistä tämä kumpuaa.

Minulla on nyt pakkomielle kaappien siivoamiseen. Tyhjensin ison vaatehuoneemme lattiasta kattoon ja roskiin lähti 7 pussia roskia, pesurättejä tuli kasa ja kaksi ikean kassillista lähtee vanhoja lakanoita, pyyhkeitä + fleecepeittoja eläinsuojeluyhdistykselle. Siivoamiseen meni 10 tuntia. Seuraavaksi hyökkäsin valokuvien kimppuun ja kävin 22 isoa valokuva-albumia läpi (lapsuudesta asti) ja kävin yli 4000 valokuvaa läpi, järjestin kuvat neljään valokuville tarkoitettuun laatikkoon ja tuhosin melkein puolet kuvista. Nauroin ja itkin paljon kuvia läpikäydessä, voi mitä muistoja.

Sunnuntaina käytiin miehen kanssa syömässä ja mies tuli käymään täällä kodissa, mutta yllättäen sillä oli taas vaikka mitä sovittua menoa.

Valokuvien ja päiväkirjojeni läpikäyminen teki sen, että löysin vihdoinkin voimia ja sain sanottua sunnuntaina ne sanat kyynelien keskellä "että olen tullut siihen tulokseen, että olen valmis päästämään kokonaan irti ja en pysty jatkamaan näin".

Mitä teki mies! Sanoi, että sillä on tosi kiire ja tulee käymään tiistaina. Ymmärtää kyllä, mutta nähdään tiistaina (lähti, halas ja pussas). Mä jäin aivan hämmentyneeksi ja aloin valmistautumaan tiistaina tapahtuvaan eroon. No, poika tuli kipeäksi eilen ja kun mies tuli käymään niin ei siinä pystynyt juttelemaan. Minä kuuntelen miehen puheita ja kuinka paljon sillä on ohjelmaa työn, urheilun, muiden harrastuksien lisäksi, sukulaisten muuttojen yms kanssa. En mä mahdu sen elämään enää mitenkään, mä en saa mitään näistä 30 min - 2h treffeistä kun käydään lounaalla tai ruokakaupassa. Mun on pakko pistää tähän stoppi, mä en tervehdy näistä sydänsuruista muuten ikinä.

Nyt on miehen aika oikeesti kuunnella muo ja päästää irti. Kiitän kaikesta hyvästä ja itken itkut ja alan katsomaan tulevaisuuteen.

Siinä 28 v:n mietteitä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä 28 v täällä ahkerasti ketjua lukee, mutta jotenkin tuntuu, että ei minulla ole mitään sanottavaa, kaikki kuulostaa ruikuttamiselta ja otan yhtä paljon askelia eteen ja taakse.

Voimani on vähissä ja eilen illalla se purkaantui poikaan, kinastelimme rahasta (ylläri) ja jotenkin olin ihan raivona. Riita päättyi siihen, että poika ilmoitti, että muuttaa pois heti kun mahdollista yms. Poika on ainoa hyvä mitä minulla on jäljellä ja silti ottaa koville tämä 100% yksinhuoltajuus. Mun on pakko tsempata kyllä pojan kanssa, sillä ei se varmasti ymmärrä mistä tämä kumpuaa.

Minulla on nyt pakkomielle kaappien siivoamiseen. Tyhjensin ison vaatehuoneemme lattiasta kattoon ja roskiin lähti 7 pussia roskia, pesurättejä tuli kasa ja kaksi ikean kassillista lähtee vanhoja lakanoita, pyyhkeitä + fleecepeittoja eläinsuojeluyhdistykselle. Siivoamiseen meni 10 tuntia. Seuraavaksi hyökkäsin valokuvien kimppuun ja kävin 22 isoa valokuva-albumia läpi (lapsuudesta asti) ja kävin yli 4000 valokuvaa läpi, järjestin kuvat neljään valokuville tarkoitettuun laatikkoon ja tuhosin melkein puolet kuvista. Nauroin ja itkin paljon kuvia läpikäydessä, voi mitä muistoja.

Sunnuntaina käytiin miehen kanssa syömässä ja mies tuli käymään täällä kodissa, mutta yllättäen sillä oli taas vaikka mitä sovittua menoa.

Valokuvien ja päiväkirjojeni läpikäyminen teki sen, että löysin vihdoinkin voimia ja sain sanottua sunnuntaina ne sanat kyynelien keskellä "että olen tullut siihen tulokseen, että olen valmis päästämään kokonaan irti ja en pysty jatkamaan näin".

Mitä teki mies! Sanoi, että sillä on tosi kiire ja tulee käymään tiistaina. Ymmärtää kyllä, mutta nähdään tiistaina (lähti, halas ja pussas). Mä jäin aivan hämmentyneeksi ja aloin valmistautumaan tiistaina tapahtuvaan eroon. No, poika tuli kipeäksi eilen ja kun mies tuli käymään niin ei siinä pystynyt juttelemaan. Minä kuuntelen miehen puheita ja kuinka paljon sillä on ohjelmaa työn, urheilun, muiden harrastuksien lisäksi, sukulaisten muuttojen yms kanssa. En mä mahdu sen elämään enää mitenkään, mä en saa mitään näistä 30 min - 2h treffeistä kun käydään lounaalla tai ruokakaupassa. Mun on pakko pistää tähän stoppi, mä en tervehdy näistä sydänsuruista muuten ikinä.

Nyt on miehen aika oikeesti kuunnella muo ja päästää irti. Kiitän kaikesta hyvästä ja itken itkut ja alan katsomaan tulevaisuuteen.

Siinä 28 v:n mietteitä.

28 v vielä jatkaa, että nimimerkkini on virheellinen. Eli siivosin myös almanakkani vuodesta 1987 - 2014, nämä olleet siis päiväkirjojani. Revin ne silpuiksi (iso muovipussillinen tuli). Säästin alkuun vuodet 1994-1999 sillä minä en muista tarkalleen koska aloimme seurustelemaan. Tarinamme oli niin poikkeuksellinen, että mieheni oli exäni paras ystävä. Nuoruudessa pyörimme aina yhdessä. On niin monta vuotta kun molemmat kuuluivat elämääni, olimme todella hyvät ystävät alkuun. Päiväkirjoja ja valokuvia tutkimalla yritin asiaa selvitellä ja emme ole olleet noin kauan yhdessä pariskuntana. Ensimmäisen kerran seurustelimme vasta vuonna 2017, mutta silloin se ei kestänyt ja uudestaan palasimme yhteen vuonna 2018 ja siitä asti olemme olleet yhdessä. Päiväkirjoista hyvin huokui se kuinka läheisiä ollaan oltu aina, kuinka sinnikäs mieheni oli minun kanssani ystävänäkin ja kuinka selkeästi mieheni tiesi jo ennen että kuulumme yhteen. Näitä päiväkirjoja ja valokuvia läpikäydessä on tunteita noussut pintaan todella paljon, mutta toisaalta ne on myös saanut tajuamaan miksi mies ei päästä irti, ei se pysty, ei se haluaisi eikä se osaa. Haluaisi varmasti vielä rakastaa, mutta tunteita ei vaan ole. Minun täytyy olla nyt se vahvempi itseni takia. Olen tässä tilanteessa roikkunut vain siksi kun itse rakastan, olen halunnut uskoa että "mies herää ja huomaa, tehneensä elämänsä virheen" ja että se masennus on syypää. Korostan kyllä, että en ole roikkunut miehessä vaan kaikki yhteydenpito on sieltä päin. Tämähän on itseasiassa ollut aika julmaa minua kohtaan ja siksi en ymmärrä asiaa.

Pidän silti nimimerkkini - 28 v yhdessä.

Ap:lle sanoisin, ettei tietenkään miehesi haluaisi sinun muuttavan, kuka mahdollistaisi hänelle muuten viikkojen muualla lorvimiset. Ikävää, mutta hän käyttää nyt tuota tilannetta hyväkseen, kun koko pakka on vielä levällään. Ja voihan lapsesi mieli vielä matkan varrella muuttua, viimeistään siinä vaiheessa jos miehellä alkaa uusi parisuhde. Voimia tuohon kamalaan prässiin sinulle ja muillekin hankalassa parisuhde tilanteessa oleville.

Ap, muista että voit herkästi hakea itsellesi sairaslomaa. Saisit levätä, nukkua. Keho kantaa sen mitä mieli ei jaksa, ethän polta itseäsi piippuun. Jokaisella on lupa olla heikko ja on vahvuutta myöskin sen tunnustaminen, voimia.

28

Tsemppiä!

Satatuhattakiloa ja biljoona litraa!!!

Tuumis🌻

28, eikös poikasi ole melkein täysi-ikäinen jo?

Kannattaisiko hänelle kertoa tilanne ettei turhaan ihmettele?

Kohta lentää omaan elämäänsä, ehkä sitäkin kipuilet suhdekriisin lisäksi.

Ap, muuta jo omaan asuntoon.

Pakkaa mukaan vain välttämättömin.

Sieltä käsin alat hoitaa eroa ja pankkiasioita.

Lapset ilmeisesti jo sen ikäisiä että osaavat itse päättää missä asuvat?

Samaa mieltä, muuta ap vaikka samoilta sijoilta asuntoosi. Selität lapsillesi asian, varmasti he sen ymmärtävät. Anna lupa lähteä mukaasi, mutta ehkä miehen on hyvä välillä kantaa arjesta vetovastuu. Mitään nauhoituksia ei kannata hätäillä. Mahdollisessa oikeudenkäynnissä niillä ei paljon painoarvoa (jos edes huolitaan miehen todisteluun). Alhaista nauhoittaa toisen asiattomuutta kun itse sinut tilanteeseen ajanut käytöksellään. Kyllä ammattilaiset( asianajajat,tuomarit) nähneet jos kaikenlaista, tunnistavat kyllä asian oikeellisuuden jos niikseen, sitä älä hätäile yhtään. Kenestä tahansa saa hullun tarpeeksi ärsytettynä. Usko itseesi ja siihen kuka olet.

MaratonParkujakin löysi uudelleen ketjuun, en ymmärrä, miten onkaan livahtanut silmieni ohi, mutta täällä ollaan!

Nyt on teillä molemmilla, ap ja 28v, ne todelliset ratkaisun hetket käsillä. Luin tämän ketjun uudelleen, alkua hieman  harppoen, koska siellä kuljin tiiviisti mukana, mutta halusin varmistua, etten missaa mitään täysin olennaista ja löpötä mitä sattuu. Voi niin sattua kuitenkin, joten jos, siitä etukäteen anteeksi!

Tämä ketju saa joka kerta möykyn mahaani ja kyyneleet silmiini. Monesta syystä, tästä tulee sekava sepustus, anteeksi siitäkin, mutta ajatukset pompsahtelevat ja poksuvat päässä joka suuntaan.

Ap, älä pelkää pesänselvittäjiä tai asianajajia, sillä se on juuri se, mitä nyt tarvitset. Ulkopuolisen ihmisen, joka tuntee tilanteesi, pankkitilisi, työasiasi ja ON SUN PUOLELLA. Joku, jolla on ymmärrys lakiasioista ja osaa kertoa miehellesi lakitermein, mitä pskaa hän sulle yrittää syöttää ja miksi se ei onnistu. Jos et ole hommannut vielä ketään, tee se heti.

Tässä on linkki lexlyn ilmaiseen avioeroavustajaa  https://lexly.fi/palvelut/avioeroavustaja klikkaa sitä kesken työpäivän ja heti!

Samaa ehdotan 28v:lle, mutta Apn tarve on kriittinen ja kiireellinen! Heti!

Ap, kun puhut laki-ihmisen kanssa, muista kertoa tuo, että sinua on kiristetty taloudellisesti ja uhkailtu sanomalla, että ei täältä noin vain lähdetä. Suurimmassa vaarassa kaikella tavalla kohdata väkivaltaa ovat ihmiset, jotka lähtevät väkivaltaisesta liitosta (sama se, henkinen tai fyysinen). Tämän ammattilainen hyvin tietää ja osaa suhtautua tilanteeseesi sen vakavuudella. Heti!

28v, ei tilanteita voi vertailla eikä se ole mielekästä, mutta ei sun tilanne ole yhtään vähemmän vaativa. Voin niin satakertaatuhatkertaa ymmärtää, miten vaikeaa on päästää irti ihmisestä, joka on ollut "kaikki" ja joka vieläkin osaa vakuuttaa, että ei tässä ole kyse muusta kuin niin jostain mistä, mutta ei muusta. Siis antaa katteettomia lupauksia. On aika sama, uskooko hän niihin itse vai ei, sillä paha kyllä, teot puhuu, ei sanat. Olen muutaman muun kanssa samaa mieltä, että keitäpä teet ja istu alas poikasi kanssa puhumaan koko tämä juttu. Korosta, että kyse ei ole siitä, että haluat pojalle mollata isäänsä, koska siihenhän ei ole mitään tarvetta (tähän saakka on ollut hyvä isä ja on tavallaan vieläkin), vaan ainoastaan keskustella tilanteesta sinun kantiltasi lähes aikuisen ihmisen kanssa.

Lisäksi ehkä pieni ikävä juttu tuli mieleen, mikä on pakko sanoa:-( varaudu siihen, että poikasi saattaa vähän syytellä siitä, että et ole lähtenyt ja annat miehen pompottaa. Eihän hän tyhmä ole, vaan näkee varmaan jo tilanteen, itselläkin tyttöystävä (jos vielä on), joten näkee kyllä, mitä tapahtuu. Siksi hän saattaa mielessään ajatella, että lopettakaa jo aikuiset ihmiset ja sinäkin äiti, miksi mahdollistat tämän vetkaamisen jatkumisen. Ja voimmeko me rehellisesti sanoa, että hän on ihan väärässä?

MaratonParkuja jatkaa, sillä kirjoitin ihka ensimmäisen liian pitkän viestini!

Vaikka omasta erostani oli jo aikaa, aikaa, kun tämä ketju alkoi, minulle oli todella suuri apu myös tästä ketjusta niiden peiteltyjen, salailtujen, ylikäveltyjen, maton alle pyyhkäistyjen ja kaapin viimeiseen nurkkaan viikattujen tunteiden käsittelyyn. Todellakin kiitän tästä ja nyt on käynyt niin, että olen löytänyt uuden suhteenkin, joka on tosiaankin aivan erilainen kuin aiempi. En nyt sentään sano, että se on ketjun ansioita😊 mutta en väheksy ketjun vaikutustakaan!

Sinulle, jonka pieni odotti toppapuvussaan, myös erikoislämmin halaus! Vatsani kääntyi nurin, kun sitä luin.

Vielä yksi sananen teille kaikille: muistakaa, että olette rohkeita, te olette uskaltaneet rakastaa, jakaa elämänne, tehdä lapsia, elää perhe-elämää. Lapsenne tulevat näkemään tämän, nyt on heilläkin vaikea kausi, mutta he kohtaavat maailman, oppivat siellä, alkavat näkemään toisin.

Jaksaa ei tarvitsekaan eikä missään nimessä pidä yhtään enempää parisuhdetta (Ap:heti!), mutta tiedän, että jaksatte lastenne kanssa juuri niin paljon kuin on tarpeen ja vähän yli. Hekin tietävät sen ja niin kun kliseinen leffasanonta menee: this shall pass.

Ainoa keino on, että miehen on kohdattava puheidensa seuraukset. Muutat heti pois samasta makuuhuoneesta eikä missään nimessä mitään seksiä. Miehen pitäisi muuttaa heti pois, mutta jos ei muuta, muuta sinä pois. Hänen on kohdattava se tilanne, että hän menettää sinut.  Tiedän,  tämä on äärimmäisen vaikeaa, jos rakastat häntä vielä. Mutta tämä on ainoa keino.

Aloita oma elämä. Hän saa ryömiä takaisin ja nuolla jalkasi, jos hän haluaa saada sinut takaisin.

Näin on kirjoitti:

Ainoa keino on, että miehen on kohdattava puheidensa seuraukset. Muutat heti pois samasta makuuhuoneesta eikä missään nimessä mitään seksiä. Miehen pitäisi muuttaa heti pois, mutta jos ei muuta, muuta sinä pois. Hänen on kohdattava se tilanne, että hän menettää sinut.  Tiedän,  tämä on äärimmäisen vaikeaa, jos rakastat häntä vielä. Mutta tämä on ainoa keino.

Aloita oma elämä. Hän saa ryömiä takaisin ja nuolla jalkasi, jos hän haluaa saada sinut takaisin.

Ymmärrän, että 40 sivua pitkiä tekstejä on hankala kahlata, mutta oikeasti, kannattaisiko lukea edes muutama viimeisin viesti, ennen kuin kommentoi aloitusviestiä?

Tämä on poikkeuksellisen hyvä ketju, joten toivoisi, että sitä ei pilattaisi random-huuteluilla asioista, jotka on käsitelty 9 kk sitten.

Näissä eroamisissa on yksi asia, josta olen tiukasti eri mieltä. Miksi lapsille ei pitäisi kertoa?  Tottakai pitää kertoa, reilusti, mitenkä asiat ovat. Muutenhan lapset kokevat tulleensa myös petetyiksi ja pimennossa pidetyiksi.

Sanasta miestä, ja sarvesta härkää sanoo sananlaskukin, ja on oikeassa.

Itse koin suunnilleen samanlaisen eron jo 10 vuotta sitten, sillä erolla, että meillä oli taloudelliset asiat perinteisiin nähden toisinpäin. Olin saanut perintöä (paljon)  Ja olin onneksi osannut aikanaan kirjoituttaa miehellä avioehdon alle.

No, meillä mies mokasi vahingossa, oli käyttänyt tietokonettani viestittelyyn työkaverinsa kanssa, joka oli naimisissa oleva viron nainen, ja jonka oli siis tuuppassut pikkuisen raskaaksi. Siinä se oli kaikki esillä, eikä selittelyt auttaneet missään muodoin. Hänen pelinsä oli jo pelattu. Jouduin kuitenkin kiemurtelemaan aikani saadakseni lapseni yksin huoltajuuden. Tosin mieheni helpotti sitten tätäkin asiaa mokaamalla ratkaisevasti.  Hakkasi naapurin lapsen, joka oli meillä yökylässä, (mies oli nakkena noussut sängystään, kuultuaan ääniä tytön huoneesta, mennä tohottanut viisari heiluen, ja heittänyt naapurin tytön yönselkään siitä paikasta, tytöltä oli murtunut luu) Itse olin yövuorossa töissä tapahtumaaikaan. -Ei sitten tarvinnut oikeastaan minun sanoa oikeudessa paljon mitään.  Tytöt sanoivat senkin edestä.

Vielä avioeron aikoihin hän kehtasi esittää, että lainaisin hänelle 50 tuhatta asuntoon, ja 30 tuhatta uuteen autoon, jonka hän oli jo ostanut.  Toivotin hänelle vain oikein hyviä ajokilometrejä. Ei olis tullut edes mieleenkään lainata sille edes paidan nappia.

10 vuotta on mennyt, enkä ole uutta miestä ottanut, kun ei hyvää ole vastaan tullut. Onhan noita ollut tyrkyllä, vaan en itseäni enää sido. Ei ole tarvis.  Vaan hyvin se on mennyt tavallaan laatuaikana lasten kanssa ja nyt jo lastenlastenkin.   Elämä rauhaisaa ja välit kaikkiin lapsiin läheiset ja hyvät. Jopa siihen naapurin lapseen. Kaikenkaikkiaan kai pääsiin siis suhteellisen helpolla, ja vähin vaurioin eroon.  Pahemminkin olisi voinut käydä.   Toivonkin kaikille jaksamista ja sitä että aika parantaa suurimmat haavat. Elämästä voi myöhemmin löytää vielä kaikkea kivaa ja hauskaa tekemistä aivan varmasti.

Voi että miten viisaita ja kauniita sanoja täällä. Kiitos niistä!

Mulla on ollut nyt todella vaikeat 2 päivää. Mutta tämä on erilaista vaikeutta kun alussa. Ei semmosta hätää ja paniikkia. Tämä on enemmän ehkä väsymystä haukkumiseen ja kaikkeen siihen myrkkyyn mitä mun päälle kaadetaan.

Nyt on ositus allekirjoituksia vaille tehty. Menee miehen hyväksi tosi paljon. Vaikka itsehän hän on omasta mielestään hyväntekijä kun pienen, ihan oikeasti todella pienen rahasumman tästä saan.

No, se saatiin onneksi tehtyä. Oli ajatus tehdä lapsistakin sopimusta, mikä käytäisiin lastenvalvojalla vahvistamassa. Tosin, mieshän ei sinne edelleenkään ole tulossa.

Tuumasin sitten, että sitä pitää kuitenkin vielä miettiä. Että se mitä tällä hetkellä ajaa, lasten jakamista vanhempien kesken, se ei ole mielestäni tässä tilanteessa oikein. Se eriarvostaa meidän lapset ja pahimmillaan sillä on todella kauas kantoisia vaikutuksia.

No, sehän sitten taas suuttui. Ei ymmärrä puhetta yhtään, eikä lasten hyvää. Huutaa vaan miten minä haen taloudellista hyötyä. Ja minä sanon ja sanon, että en, vaan ajattelen vain lasten parasta. Mitä hän ei ikinä pysty tekemään.

Sanoin myös, että mennään jonnekkin perheasian sovitteluun, että tästä me ei ikinä tulla selviämään ilman ulkopuolista apua.

Ei se osaa ajatella mitään muuta kun omaa etuaan.

Nyt on vuoden isä joka yhdessä lapsen kanssa hankkii sille salikorttia ja kuulema jatkossa tekevät yhdessä kaikkea, harrastavat jne.

Ja muistanhan minä, että minä olen kuitenkin aina niiden lasten äiti ja joudun niistä huolehtimaan. Ihan oikeesti nyt mua jo naurattaa miten sokea se on, miten se ei oikeasti yhtään näe mikä on todellisuutta ja mikä hänen harhaa.

Ei se tule ikinä ymmärtämään näitä lasten asioita sen kannalta mikä lapsille on parasta. Ei ikinä. Sen aivot ei vaan toimi niin.

Tämä saattaa olla se asia missä joudun turvautumaan ulkopuoliseen apuun.

On todella ikävää että lapselle jauhaa viestein kuinka minä yritän lapset häneltä viedä. Vaikka olen todella todella monta kertaa sanonut että en ikinä ole häneltä lapsia viemässä. En ikinä. Lapset saavat olla kumman tahansa vanhemman luona niin paljon kun ikinä haluavat. Mutta, ei ymmärrä niin ei ymmärrä. Kääntää kaiken mitä sanon jotenkin joksikin ihan muuksi.

No, ositus on lähetetty pankkiin. Katsovat siellä kuulema että on ok??? Ensi viikolle yritetään saada allekirjoitukset. Ja sitten mä lähden. Nyt mies sentään on toiminut edistääkseen tätä asiaa. Edelleen kyllä sanoi, että eihän sulla ole kiire lähteä. Sanoin vaan hänelle, että lähden heti, kun lunastus selvä.

Irtaimisto meillä pitää vielä myös tapella...

On tämä kuulkaa ihan kamalaa. Oikeesti. Mutta edistyy!! Se on positiivista.

Ap