Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Nyt lienee aika oikea hetki onnitella "28 v yhdessä" synttäreistä, tänä viikonloppuna?

Joten: Olkoon merkkipäiväsi aurinkoinen ja kaikin puolin onnellinen! Toivottavasti asiat selviävät kaikkien osalta parhain päin. Ja kyllä ne vielä selvivätkin.

Nauti juhlistasi, ja kerro kuulumisia sitten kun siltä tuntuu. Täällä myötäeletään edelleen :)

ISO SYNTTÄRIHALI! <3 <3

Paljon onnea synttärijuhlaa viettävälle, sekä teille kaikille omiin elämiinne <3

Hei 28, käyt sitten kuudettakymmentä... ei haittaa. Vanheneminen tuo viisautta, eikö?

Toivottavasti juhlasi sujuivat hyvin, jokos juniori kotiutuu kohtapuoleen reissustaan.

Päivitäthän kuulumisia, kun kerkiät🌻

Ap. Kerrohan, missä mennään. Maaliskuu kohta puolessa, toivottavasti asuntoasia järjestyy. Osaatko nauttia heräävästä keväästä ja valon määrän lisääntymisestä?

Kaikkea hyvää toivon sulle.

Ponnistele päämäärän eteen.

Muista hemmotella itseäsi, vie lapset leffaan tai pizzalle. Tsemppiterkut🌻

Tuumis

Toivottavasti 28:lla oli onnistuneet juhlat. Onnea vielä kertaalleen täältäkin.

Täällä ei kauheasti ole päiviteltävää. 2 kuukaudeksi otin asunnon, huhtikk puolivälissä pitää päättää jatkosta. Kovin kauan en pysty sitä ja tätä maksamaan. Kolmesti olen siellä käynyt, ekalla kerralla rupes ahdistamaan tosi paljon, että kamala luukku. Toisella kerralla tuntu heti ovesta astuessa että hyvä tästä tulee. En vielä ole päässyt muuttamaan, siivoilemassa ja mittailemassa olen käynyt, suunnittelemassa.

En viitsi sinne vielä muuttaa, jos en pääsekkään täältä lähtemään, ettei tarvitse tavaroita edestakaisin kannella.

Mies ilmeisesti ens vkolla tulee tänne, jos rupeaa hankalaksi otan retkisängyn peiton ja tyynyn ja lähden täältä.

Lapsilla vaan kauden vikat pelit tulossa, enkä haluaisi niiden treenejä pelien alta sekottaa. (Isä ei kuskaa eikä huolehdi, pahimmillaan kehittää riidan ja kieltää menemästä)

En edelleenkään ymmärrä, miksi se jarruttaa kokoajan. Joka viesti on tyyliin ei kannata kuvitella pikaista muuttoa, asuntoja ei katsella ennen kun tämä asia selvä, ei tästä kukaan tiedä millon tämä selviää jne.

Alkanut tuntumaan että tässä on jotain mitä minä en tiedä. En vaan tajua mitä. Joku homma mikä nyt jarruttaa.

Lasten asioissa myös on hankala. Senkään takia en uskalla vaan muuttaa pois, koska käyttää sitä varmasti mua vastaan, että olen vaan lähtenyt ja jättänyt lapset.

Avioero on ensi viikolla selvä, harkinnat harkittu. Huomaan että tämä on lisänny mun ahdistusta tosi paljon. Ollu tosi vaikeita päiviä. Tänään ihme kyllä on ollut hyvä päivä. Mikään ei ole tuntunut tosi pahalle.

Muutamia kaappeja olen saanut siivottua ja heitettyä turhaa romua pois. Miehen kamppeita jätin kaappeihin ja omia jo pakkasin. Semmosia, mitä ei tarvitse päivittäin, eikö viikottainkaan. Hiljalleen... Mitään turhaa en aio ottaa mukaani. Karsin kaiken ylimääräisen pois.

Mä todella toivon, että ennen huhtikk puoltaväliä tämä on selvä. Tai ainakin siltä osin että pääsen muuttamaan. Jos ei, niin sitten pitäisi jostain kaivaa taas vähintään 2kk vuokrarahat.

En mä kyllä osaa nauttia tulevasta keväästä, en niinkuin yleensä.

Lapset käytin päiväseltään laskettelemassa. Ja tehtiin hyvää ruokaa kotona. Jotakin mukavaa niille sentään.

Ap

Kiitos kuulumisista, Ap!

Hyvä kuulla että sinulla on nyt olemassa oma asunto. Kyllä siitä hyvä tulee kun kalustat sen oman makusi mukaan ja pelkistetyksi, jää avaruutta myös ajatuksillesi.

Teillä siis tulee nyt harkinta-ajan 6 kk täyteen ensi viikolla? Sitten vielä on täytettävä ja palautettava kakkosvaiheen anomus, jonka käsittelyssä menee joitakin päiviä ja sitten tulee ilmoitus että ero on selvä. Onnittelut sinullekin, saat ansaitun vapautesi! Toivon todella, että talo menee pian kaupaksi ja saatte osituksen ym tehtyä. Sitten voit aloittaa puhtaalta pöydältä.

En kyllä tajua ollenkaan, miksi mies käyttäytyy lapsia kohtaan tuolla tavalla. Itsehän hän on alunperin tahtonut erota, joten miksi ihmeessä on hankala mennen tullen, sekä sinulle että lapsille? Kuulostaa oudolta, toivottavasti ei tosiaan mitään hämäryyksiä ole hänellä takataskussa. Kovasti hän tuntuu yrittävän hallita sinua, mutta tulee vielä päivä, jolloin olet vapaa kaikista häneen liittyvistä sitoumuksista ja voit todeta, että kuule; EVVK, jos hän yrittää vielä jotain temppujaan.

Sinä tulet pärjäämään kyllä. Lapsesikin tulevat pärjäämään, joskin heillä saattaa katketa siteet isäänsä, jos tämä käyttäytyy kuin mulkvisti. Mutta omapahan on valintansa, sitä saa mitä tilaa. Toivottavasti lapset ymmärtävät, että heidän isänsä käytös ei johdu heistä.

Kaikkea hyvää sinulle ja lapsillesi, ja ISO HALI! <3

Lämpimästi kiittäen synttärionnitteluista = )

Todellakin nyt ikää mittarissa 50 vuotta.

Kovasti erakoituneen etätyöläisen näkökulmasta ihanan aktiiviset 4 päivää takana. Torstaina meillä oli sellainen työtilaisuus jossa paikalla noin 50 henkilöä ja en olisi millään halunnut paikalle mennä, mutta onneksi menin sillä ihana oli viettää työkavereiden kanssa aikaa monta tuntia (osa tilaisuudesta hyvin vapaamuotoista). Perjantaina oli sitten ne illallis synttärit ihan lähimpien kanssa ja ihana ilta oli. Lauantai aamuna lähtö sinne Tallinnaan, oli lahjakin + skumpat jne, ihana päivä ja ilta sydänystäväni kanssa ja sunnuntai shoppailua yms ja illalla myöhään kotiin. Aivan ihana reissu ja koko pitkä viikonloppu.

Arvaatteko miten kävi, eli se illallistilaisuus jossa meitä piti olla 10 henkilöä, minä + mies ja miehen vanhemmat + minulle 6 läheistä sukulaista. Arvaatkaa kuka peruutti tulonsa 50 min ennen juhlia ....... No mies tietenkin (oli muka vatsa kipeä). Kyllä, jouduin hieman nieleskelemään juhlapaikalle mennessä, mutta onneksi ilta oli todella onnistunut.

Kirjoitan myöhemmin lisää, nyt pitää keskittyä haastavaan työpäivään.

T: 28 v. yhdessä

Ap, tiedätkö miehen raha-asioista mitään uutta? Voisiko olla mahdollista, että hän on sotkenut itsensä suuriin velkoihin tai muuhun taloudelliseen suohon?  Olisiko mies voinut asettaa talon esim velkojen vakuudeksi ilman että sinä tiedät asiasta?

Hänen (häpeä)raivokas käytöksensä viittaa siihen, että hän tietää kohta paljastuvansa ja menettävänsä kasvonsa. Korttitalo on luhistumassa.

Vierailija kirjoitti:

Lämpimästi kiittäen synttärionnitteluista = )

Todellakin nyt ikää mittarissa 50 vuotta.

Kovasti erakoituneen etätyöläisen näkökulmasta ihanan aktiiviset 4 päivää takana. Torstaina meillä oli sellainen työtilaisuus jossa paikalla noin 50 henkilöä ja en olisi millään halunnut paikalle mennä, mutta onneksi menin sillä ihana oli viettää työkavereiden kanssa aikaa monta tuntia (osa tilaisuudesta hyvin vapaamuotoista). Perjantaina oli sitten ne illallis synttärit ihan lähimpien kanssa ja ihana ilta oli. Lauantai aamuna lähtö sinne Tallinnaan, oli lahjakin + skumpat jne, ihana päivä ja ilta sydänystäväni kanssa ja sunnuntai shoppailua yms ja illalla myöhään kotiin. Aivan ihana reissu ja koko pitkä viikonloppu.

Arvaatteko miten kävi, eli se illallistilaisuus jossa meitä piti olla 10 henkilöä, minä + mies ja miehen vanhemmat + minulle 6 läheistä sukulaista. Arvaatkaa kuka peruutti tulonsa 50 min ennen juhlia ....... No mies tietenkin (oli muka vatsa kipeä). Kyllä, jouduin hieman nieleskelemään juhlapaikalle mennessä, mutta onneksi ilta oli todella onnistunut.

Kirjoitan myöhemmin lisää, nyt pitää keskittyä haastavaan työpäivään.

T: 28 v. yhdessä

Ei apua 28, ei voi olla totta!

Voi kyllä oikeasti olla maha kipeä, vaikka jännityksestä?

Ihanaa kuitenkin, että oli onnistumisia noin paljon. Itsellä viiskymppiset oli vähän erilaiset. Pidin ihanassa kellariravintolassa ystävien ja suvun kanssa. Äitini oli kuollut paria kuukautta ennen, kutsut oli lähetetty. Juhlat pidettiin. Yksi ystäväni oli juuttunut ulkomaille jonkun lentokenttäselkkauksen takia, toisen ystäväni äiti kuoli just juhlien aattona. No. Kaikesta huolimatta oli ihan mukavaa. Harmi vaan, kun valokuvat ovat jotenkin himmeät ja osin punasilmäiset🤢.

No ahkeroihan nyt, arki alkoi

Auringonvaloista kevättä🌻

Tuumis

Vierailija kirjoitti:

Ap, tiedätkö miehen raha-asioista mitään uutta? Voisiko olla mahdollista, että hän on sotkenut itsensä suuriin velkoihin tai muuhun taloudelliseen suohon?  Olisiko mies voinut asettaa talon esim velkojen vakuudeksi ilman että sinä tiedät asiasta?

Hänen (häpeä)raivokas käytöksensä viittaa siihen, että hän tietää kohta paljastuvansa ja menettävänsä kasvonsa. Korttitalo on luhistumassa.

Ap, jotain tälläistä mietin minäkin. Mikä ihme voi olla syynä, ettei talon myynti onnistu ja et raivoaa ja hankaloittaa eroa? Ei vaikuta olevan puhtaat jauhot pussissa...(outo sanonta kyl)

Olethan erityisen tarkkana kaiken kanssa. Ainakin raha-asioiden. Harmi, ettet voi noin vain muuttaa, kun lapset ja heidän harrastuksensa sinua tarvitsee.

Mikä ihme puupää/luupää tuo ukkosi on? Itsehän alun alkaen halusi eroa, mikä siis on muuttunut?

Pirskatti kun sappi kiehuu!!!

Sori purkaukseni

Terkut Tuumis

Jestas minkälaisia kakaroita te naiset katselette, ja vielä ehdoin tahdoin. Ei voi kuin itseään syyttää.

Ajankohtainen ketju minullekin. Miehellä 40 kriisi ja kaikki vika on minussa. Kuvaa, että ahdistan häntä. Teen kaiken väärin. Mies ei ole sanonut haluavansa erota, mutta on sanonut niin kamalia asioita, että en tiedä voinko enää jatkaa hänen kanssaan. Meillä kouluikäiset lapset, talo ja velkaa paljon.

Käyttäjä7437 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi kukaan enää tuollaisen jälkeen toivoo,  että rakkaus syttyisi uudestaan ja kaikki palautuisi ennalleen. Sinua käytetään häikäilemättä hyväksi ja olisit vielä valmis rakastamaan moista ällötystä. Muutat nyt samantien toiseen huoneeseen, teet ruoat vain itsellesi ja lapsille, samoin pyykki. Kasvata nyt herranjestas edes sen verta selkärankaa ja katso asiaa ulkopuolisen silmin. Se sattuu, mutta mitä nopeammin aloitat surutyön, sitä nopeammin pääset siitä yli. Arvosta pliis itseäsi edes sen verran, ettet annan miehen pompottaa sinua ja pitää löysässä hirressä ja takaisin et moista kuvotusta halua!

Tässä voi piillä totuus siinä mielessä, et jos annat itseäsi kohdella miten vain, et arvosta itseäsi. Miksi miehesi arvostaisi?

Kiitos tästä viisaasta ajatuksesta :"Jos annat itseäsi kohdella miten vain, et arvosta itseäsi. Miksi miehesi arvostaisi ?"

Se on niin kristallinkirkas. Ainakin minulle selkisi paljon.

Nyt me murheelliset, eron keskellä olevat. Muistetaan helliä itseämme. Nyt kaikki rajoitukset pois. Jos tekee mieli suklaata tai leivoksia, niin nyt nautitaan niitä. Käydään kahviloissa, leffassa ja koetetaan saada muuta ajateltavaa. Kampaaja, kosmetologikaynnit, uusi hajuvesi kohottavat itsetuntoa ja tekevät hyvää. Surun aika on myöhemmin. Mitä kauemmaksi pystytään siirtämään suremista, sitä vaimeampana se sitten joskus iskee. Voi, voi siitähän on jo pari vuotta, mitä minä vanhoja muistelemaan.

Juuri näin. Itsellä takana 4 x +5v. liittoa. Ja 2x+1v. Ja eroa. Jätetty ja jättänyt. Jättäjät sen ilmoituksen jälkeen kun kertoneet etteivät rakasta enää tai on toinen olen laskenut alle tunnissa ovesta ulkoruokintaan, tavarat ja järjestelyt voi hoitaa myöhemminkin. Joidenkin kanssa menty hitaammalla. Ja yhden kanssa palattiin 4kk eron jälkeen vielä 3v:ksi yhteen.

(Aina tuntunut että tämä oli nyt tässä ja ei ikinä enää, mutta kun löytyy hyvä ihminen niin minkäs teet.)

Siis tavallaan erokonkari.

Ei kannata pelätä yksinäisyyttä. Turhaa ei ole myöskään uusi tukka, vaikka se onkin hassua.

Surut surraan ja tukehtuminen on todella todella paha tunne, mutta se menee ohi ihan varmasti, muuttuu pahimmillaan lempeäksi haikeudeksi, hyviksi muistoiksi.

Pari exsää olisi halunnut takaisin, mutta itsellä oli jo muuttunut tunteet kavarillisiksi.

Parin kanssa hyviä ystäviä edelleen vuosia eron jälkeen, kun ensin n. vuosi eri teillä opeteltiin elämään. 

Paljon olisi jäänyt tekemättä ja kokematta, ihania ihmisiä elämänvarrelta tutustumatta, jos ei

olisi eroja tullut. Elämä on siitä kummaa että polku muuttuu lopulta aina tarkoituksen mukaiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Seksiä on edelleen.

Mies ei halua että asiaa kerrotaan vielä kenellekkään. Kaikista vähiten lapsille.

On omilla reissuillaan, ja työreissuilla. Lomaa ei pidä meidän muiden kanssa. Kuulema siinäkin syy minussa, että vuosi vuodelta siirtänyt enemmän lomiaan syksyyn (metsästys...)

Minä toivon niin kovin asioiden korjaantuvan, etten pysty siirtymään toiseen huoneeseen. Heikko mikä heikko.

Ehei, idiootti sinä olet.

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti 28:lla oli onnistuneet juhlat. Onnea vielä kertaalleen täältäkin.

Täällä ei kauheasti ole päiviteltävää. 2 kuukaudeksi otin asunnon, huhtikk puolivälissä pitää päättää jatkosta. Kovin kauan en pysty sitä ja tätä maksamaan. Kolmesti olen siellä käynyt, ekalla kerralla rupes ahdistamaan tosi paljon, että kamala luukku. Toisella kerralla tuntu heti ovesta astuessa että hyvä tästä tulee. En vielä ole päässyt muuttamaan, siivoilemassa ja mittailemassa olen käynyt, suunnittelemassa.

En viitsi sinne vielä muuttaa, jos en pääsekkään täältä lähtemään, ettei tarvitse tavaroita edestakaisin kannella.

Mies ilmeisesti ens vkolla tulee tänne, jos rupeaa hankalaksi otan retkisängyn peiton ja tyynyn ja lähden täältä.

Lapsilla vaan kauden vikat pelit tulossa, enkä haluaisi niiden treenejä pelien alta sekottaa. (Isä ei kuskaa eikä huolehdi, pahimmillaan kehittää riidan ja kieltää menemästä)

En edelleenkään ymmärrä, miksi se jarruttaa kokoajan. Joka viesti on tyyliin ei kannata kuvitella pikaista muuttoa, asuntoja ei katsella ennen kun tämä asia selvä, ei tästä kukaan tiedä millon tämä selviää jne.

Alkanut tuntumaan että tässä on jotain mitä minä en tiedä. En vaan tajua mitä. Joku homma mikä nyt jarruttaa.

Lasten asioissa myös on hankala. Senkään takia en uskalla vaan muuttaa pois, koska käyttää sitä varmasti mua vastaan, että olen vaan lähtenyt ja jättänyt lapset.

Avioero on ensi viikolla selvä, harkinnat harkittu. Huomaan että tämä on lisänny mun ahdistusta tosi paljon. Ollu tosi vaikeita päiviä. Tänään ihme kyllä on ollut hyvä päivä. Mikään ei ole tuntunut tosi pahalle.

Muutamia kaappeja olen saanut siivottua ja heitettyä turhaa romua pois. Miehen kamppeita jätin kaappeihin ja omia jo pakkasin. Semmosia, mitä ei tarvitse päivittäin, eikö viikottainkaan. Hiljalleen... Mitään turhaa en aio ottaa mukaani. Karsin kaiken ylimääräisen pois.

Mä todella toivon, että ennen huhtikk puoltaväliä tämä on selvä. Tai ainakin siltä osin että pääsen muuttamaan. Jos ei, niin sitten pitäisi jostain kaivaa taas vähintään 2kk vuokrarahat.

En mä kyllä osaa nauttia tulevasta keväästä, en niinkuin yleensä.

Lapset käytin päiväseltään laskettelemassa. Ja tehtiin hyvää ruokaa kotona. Jotakin mukavaa niille sentään.

Ap

Olen tainnut Ap pari kertaa aiemminkin kirjoittaa, että minulla on vahvasti tunne, että on jotain talousasioita tms. mistä Sinulla ei välttämättä ole tietoa. Miehesi käytöksen takana on kyllä nyt jotain kummallista. Onko jotain mitä pelkää osituksessa tulevan julki? Mietin myös sitä kun miehesi ei ole halunnut osallistua lasten harrastuskuluihin ja taistelee kaikesta vastaan ja tuli mieleen ne lapsilisätkin jne. Jotain on, toivottavasti en ole oikeassa. Ole tarkkana ja pidä huoli itsestäsi + lapsista kaikilla tavoin. Miehesi käytös on kovin ristiriitaista ja outoa.

Jotenkin järjetöntä, että koko ero lähti miehesi toiveesta, sinä teit kaikkesi pitääksesi perheen koossa ja nyt mies tekee kaiken hidastaakseen yms. Kauhean vahva tarve miehelläsi on hallita edelleen Sinua ja määritellä jokainen askel miten ero etenee. Toivottavasti jaksat pysyä vahvana.

Tuo kaappien siivoaminen tekee hyvää. Ihan järkyttävää kuinka paljon on kertynyt kaappeihin kaikkea ylimääräistä. Itsekkin vähän sillä silmällä kaikkea käyn läpi, vaikka asia ei ole ajankohtainen vielä.

Kaikkea hyvää Ap edelleen Sinulle toivon ja pakko asioiden on muuttua paremmaksi ja toivottavasti pian.

T: 28v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä täällä vielä ollaan tukevasti ja tukevana 49 vuotias. Oikea juhlapäivä on ensi perjantai.

Jos nyt rehellisiä ollaan niin ei täällä kaikki hyvin ole. Ei ne hetkellisesti päälle puetut puhehousut auta, kun mikään ei muutu. Vaikka kuinka haluaisin olla toisen kanssa niin pelkään, että liian paljon on mennyt rikki. Alan myös tottumaan tähän yksin oloon, kaipaan kyllä läheisyyttä ja sitä tunnetta että on toiselle tärkeä ja että rinnalla on ihminen johon voi luottaa. Meillä oli niin, tai siis luulin niin. Meillä oli torstaina treffit ja käytiin elokuvissa ja mies tuli kotiin yöksi. Ei tuntunut mikään hyvältä, minulla ei ollut luonnollinen olo siellä elokuvissa. Kotimatkalla odotin kokoajan, että peruu yöksi tulon (niinkuin edellisen illan), ei perunut, mutta meni nukkumaan päänsäryn takia lähes heti. Mies oli jopa äkäinen ja outo. Syvä huokaus.

Ensi pe on todella pienimuotoiset juhlat, meitä on 10 henkilöä jotka vien syömään, mukana mies ja miehen vanhemmat. Seuraavana aamuna karkaan ystäväni kanssa Tallinnaan hotelliin (taas) = pois täältä. Jos ei ihmettä tapahdu niin vielä maaliskuussa ehdotan kokonaista taukoa suhteellemme, niin, että ollaan kokonaan erossa. Nyt, ehkä hämmästyitte, mutta mä luulen, että minun on pakko ihan itseni takia tehdä se.

Kaikki kuitenkin muuten ok, pärjäilen täällä. Suru ja ikävä helpottaa ja Tiedän, että miehellä ei tänä viikonloppuna mitään ohjelmaa, mutta silti en mahdu siihen kuvioon mitenkään. Kyllä mä mieluummin olen yksin kun ihmisen kanssa joka ei tunne minua kohtaan mitään. Toivon kyllä, että oltaisiin vielä yhdessä loppuelämämme, mutta jotain tämä asumusero alkaa minulle tekemään, en kestä sitä että mieheni heitti kaiken pois, hylkäsi minut ja lapsemme. Emme merkinneet tarpeeksi ja toisaalta uskaltaisinko enää rakastaa luottavaisesti, koska mies on jo kerran hylännyt kaiken. Toki se masennus, mutta silti, ei kaikki masentuneet jätä perhettänsä.

T: 28 v.

Voi 28v,

se tuumaustauko voisi tosiaan olla tarpeeseen ja se seikka, mikä selvittää päänne ja ratkaisee asian luonnollisesti joko puoleen tai toiseen kummankin osalta. Luulen, että teillä on nyt kummallakin aivan hirveästi paineita siitä, että ratkaisu pitäisi tulla nyt heti ja tilanteen muuttua entiselleen, hyväksi, kuin taikaiskusta.  Ehkä miehen päänsärkykin johtui niistä paineista? Voihan myös olla, että hän pelkäsi sinun taholtasi treffi-illan päätteeksi jotain romanttisia odotuksia tuolle illalle, ja pelkäsi sitä ettei tässä tilanteessa pystyisi niitä täyttämään. Joten pakeni päänsärkyyn. Voi olla ettei näin ole, mutta otathan kuitenkin huomioon tuon mahdollisuuden että voi olla.

Tämä teidän suhteenne on kuitenkin nyt muutoksessa ja kypsymässä, antakaa sille aikaa ja antakaa sen hakea uusi muotonsa. Olen ihan varma että olette merkinneet - ja merkitsette edelleen - miehelle valtavasti. Tuo ajatus, että miehesi ei tuntisi sinua kohtaan mitään.... Aivan varmasti tuntee, mutta ongelma on se, että masennuksen takia hän ei tavoita niitä tunteita. Sekin tuntuu pelottavalta.

Olen sinun puolellasi, mutta olen myös miehen puolella. Uskon että hän edelleen rakastaa ja haluaa rakastaa, mutta on totaalisen hukassa eikä ymmärrä mitä hänessä tapahtuu. Jollei hän siellä jossain sisimmässään rakastaisi, niin hän olisi jo häipynyt kokonaan, usko pois. Eikä olisi ollut niin peloissaan siitä, että lemppaat hänet. Eikä haluaisi sinua pussailla ja halailla.

Tallinnan karkumatka tulee varmasti jokatapauksessa tarpeeseen, muista elää ja nauttia parhaasi mukaan, vaikka tilanne parisuhteen osalta onkin nyt remonttityömaana. Kyllä sekin siitä selviää ajallaan. Ja puhehousut löytyvät taas. Osta vaikka miehelle Tallinnasta tuliaisiksi puheshortsit kesää varten. Hän voi sitten pukea ne ylleen merkiksi, kun olisi halukas puhumaan.

Ethän heitä kirvestä kaivoon, ethän.

ISO HALI!! <3 <3

Kiitos jälleen kirjoituksesta, nämä saa aina miettimään kovasti.

En minä ole kirvestä kaivoon heittänyt (vielä), mutta kyllä usko yhteiseen tulevaisuuteen on välillä koetuksella. Ja kun minusta tuntuu, että asiat ei ole menossa parempaan suuntaan vaan että tämä asumusero vaan vieraannuttaa meitä. Luultavasti se tapahtuu minun päässäni.

En myöskään usko, että mies ei tunne mitään minua kohtaan ja olen tehnyt hänelle niin helpoksi sen kokonaan lähdön, että jos sitä haluaisi niin se olisi Hänelle "helppoa". Kuvittelisin, että miehen ei olisi tarvinnut pelätä näitä romanttisia "odotuksia" makuuhuoneen puolella, sillä emme ole yhdistäneet yökyläilyjä siihen toimintaan. Joku muu kirjoittaja kirjoitti, että käyttää masennustaan pil den jahtiin niin sanoisin niin, että jos se saisi miehen heräämään henkiin ja tuntemaan jotain niin sehän olisi vaan hyvä juttu miehelle. Mies kärsii siitä tunteiden puuttumisesta hirveästi. Olen sanonut Hänelle monesti, että uusi nainen ja rakastuminen voisi olla se paras lääke tunteiden heräämiseen että niin monelle keski-ikäiselle on käynyt. Ei se mies noista puheistani pidä.

Uskon, että minun puoleltani käynnissä on nyt myös jonkinlainen ikäkriisi, äitini kuoli syöpään vähän yli viisikymppisenä yms. Hirveä tarve olisi elää onnellisena juuri nyt, ihan kun olisi kyse viimeisistä hetkistä.

Kiitos, että elätte mukana.

T: 28v

Sivuhuomautus: se jonkun kommentti pil dejahdista taisi olla vastaus ketjun avausviestiin eli koski ap:n tapausta?

Aika moni tuntuu vastaavan siihen viimevuotiseen avaukseen eikä tajua, että sen jälkeen on yhden sun toisen tilanteessa tapahtunut edistystä.

Just näin. Täällähän on kaksi päähenkilöä ap ja 28, molempien tilanteet muuttuneet paljon 9kk:ssa. Tämä, jos mikä ketju kannattaa lukea kokonaan. Varsinkin jos aikoo kommentoida🌻

Tuumis

Hymyilen tälle "kaksi päähenkilöä" (hymiön laittaisin). Päätähti on kyllä se Ap jonka ketjuun olen hyökännyt ja minulla ehkä sitten se vahva sivurooli. Todellakin 9 kk tätä ketjua seuranneena pakko todeta, että täällä monta elämäntarinaa, surua, neuvoja, onnistumisia, kasvutarinoita ja sitä oikeata elämää. Ja naurattaa kyllä sekin, että kannustamme lukemaan koko ketjun, mutta sitä ei kukaan enää tee tunnissa tai kahdessakaan, on sitä tekstiä niin paljon tullut.

Mies kävi tuossa äsken yllättäen. Soitti siis ensin ja kysyi tarvitaanko kaupasta mitään. Oli tunnin verran ja lähti joukkuelajinsa kimppuun. Siinä ohimennen paistoi ruuan yms. Oli iloinen oma itsensä ja niin taas halaili ja pussaili lähtiessään. Nyt jäin kaulaan kiinni normaalia pidemmäksi aikaa ja nielin kyyneleitä, voi hemmetti kun vaan voi olla ikävä. Huomenna kuulemma tuo lounasta. Tämä on tosi vaikeata kun oma rakkaus ei kuole, mutta tänään näin kyllä toisestakin, että ei ne kokonaan ole kuollut toiseltakaan, ei varmasti ole.

Mä taidan lähteä kunnon pitkälle kävelylle päätäni selvittämään.

T: 28 v

Hei 28, tilanteesi kuulostaa kyllä tosi raskaalta. Mietin miten tämän muotoilisin, etten vahingossa töksäytä ja vahingossa pahoita mieltäsi. Tuota, mitä jos antaisit itsellesi, ja miehellesi, aikalisän? Joitakin kuukausia? Kuulostaa, että sinä, ymmärrettävästi, kovasti toivoisit selkeyttä tilanteeseen, ja koitat "lukea" miehestä, mikä tilanne on nyt, mihin suuntaan se ehkä on menossa, mikä on nyt paremmin, mikä nyt on huonommin, ja entä tämä asia ja entä tuo asia ja... Eli tietyllä tavalla koko ajan kelaat ja analysoit ajatuksissasi tuota tilannetta, ja se väsyttää sinua, ja se tekee sinut surulliseksi ja ehkä voimattomuuden tunnetta, ja toivottomuuden tunnetta.

Entä jos tosiaan päättäisit ottaa aikalisän, vaikka kesään asti, tai kesän yli? Päättäisit, että sitä ennen et kelaa asiaa ajatuksissasi. Keskityt pitämään hyvää huolta itsestäsi ja pojastasi, antamaan aikaa pojallesi. Keräät voimia itsellesi. Järkkää itsellesi ja pojallesi jotakin kivoja juttuja.

Anna miehen tulla silloin kun on tullakseen, JOS sinulle ja pojalle sopii. (Ja melkein ehdottaisin, että joku kerta kun mies olisi tulossa, niin sinulle ei sovikaan, koska teatteri/bändikeikka/kylpylämatka/ystävätär kylässä/..., eli mieskin huomaisi että et laita elämääsi sivuun odottaaksesi miestä). Ja jos mies peruu joskus tulonsa, niin sitten peruu, älä ota sitä itseesi, älä koita analysoida miehen käytöstä. Mies tulee jos tulee, menee jos menee, sinulla on ihan oma elämä elettävänäsi. Samalla annat myös miehelle tilaa (hän varmaankin huomaa, että seurailet hänen reaktioitaan). Mies on nyt sairas, ei voi odottaa ihan samoja asioita kuin terveeltä ihmiseltä.

Eli "päästä irti" tilanteesta hetkeksi.

Aikalisän päätyttyä sitten tilanteen analysointi perin pohjin, ja suunnitelmat jatkoon.

Kerroit, että poikasi käytös on muuttunut. Hän on nyt tavallaan menettänyt 1,5 vanhempaa, mies asuu muualla eikä ilmeisesti nyt huolehdi pojasta, ja sinulla menee nyt valtavan paljon aikaa ja energiaa murehtimiseen ja itsesi koossa pitämiseen. Tähänkin tuo irti päästäminen aikalisän ajaksi saattaisi auttaa. Sinulla varmaan olisi paremmin silloin mahdollista olla nuoresi lähellä.

Ja toivottavasti en pahoittanut mieltäsi. En osannut sanoa tuota asiaa kuin aivan suoraan. Olen itse ollut aikanaan parisuhteessa "löysässä hirressä", oli kamala tilanne, ja silloin omaan olooni auttoi tuo "irti päästäminen". En odottanut toiselta mitään, niin en myöskään pettynyt. Keskityin elämään lasten kanssa tavallista hyvää elämää. Kovasti voimia sekä sinulle, 28, että alkuperäiselle.

Luen joka ikisen viestin täällä, koskee ne Ap:ta tai minua tai muiden eletyn elämän kokemuksia.

Olen siis tuo 28v yhdessä ja tähän kirjoitukseesi on pitänyt kommentoida, että kauniisti + hyvin kirjoitettu ja missään nimessä viestissä ei ollut mitään töksäyttelyä eikä mitään mistä olisi pitänyt mieli pahoittaa.

Periaatteessa olin jo valmis totaaliseen taukoon yhteydenpidossa miehen kanssa ja Hänelle siitä jo vähän vihjailin (erään tilanteen jälkeen) viime viikolla. Sanoin, että mietitään asiaa synttäreiden jälkeen, että haluan ja minusta olen ansainnut juhlani ja haluan paikalle minulle tärkeät ihmiset sisältäen mieheni ja hänen vanhemmat. Olen todella hämmentynyt siitä miten mies teki oharit juhlistani ja toisaalta sitä tämä on nyt ollut 9 kk, viikkoa ennen kesälomaa peruuntui kaikki kesälomasuunnitelmat yms. Mies haki minut eilen laivalta (itse ehdotti, en pyytänyt) ja tuli sen jälkeen kotiin useammaksi tunniksi ja haki vielä poikamme lentokentältä lähemmäksi puoltayötä. En jaksanut keskustella vakavia, olin niin hyvillä mielin juhlaviikonlopusta.

Kyllä vaan nyt on aika tehdä jonkinlainen täydellinen väliero. Tarvitsen sitä itse, olen alkanut katsomaan omaa tilannettani jotenkin ulkopuolelta, huomaan, että minun on parempi olla yksin kun miehen kanssa tällä hetkellä. Eikä tämä tarkoita, että rakkauteni olisi vielä loppunut, mutta en halua rakastaa ilman vastarakkautta. Toisaalta 4 kk:n asumuserokaan ei ole auttanut miestä tunteiden kanssa.

Katsellaan koska saan suuni auki.

T: 28v

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti 28:lla oli onnistuneet juhlat. Onnea vielä kertaalleen täältäkin.

Täällä ei kauheasti ole päiviteltävää. 2 kuukaudeksi otin asunnon, huhtikk puolivälissä pitää päättää jatkosta. Kovin kauan en pysty sitä ja tätä maksamaan. Kolmesti olen siellä käynyt, ekalla kerralla rupes ahdistamaan tosi paljon, että kamala luukku. Toisella kerralla tuntu heti ovesta astuessa että hyvä tästä tulee. En vielä ole päässyt muuttamaan, siivoilemassa ja mittailemassa olen käynyt, suunnittelemassa.

En viitsi sinne vielä muuttaa, jos en pääsekkään täältä lähtemään, ettei tarvitse tavaroita edestakaisin kannella.

Mies ilmeisesti ens vkolla tulee tänne, jos rupeaa hankalaksi otan retkisängyn peiton ja tyynyn ja lähden täältä.

Lapsilla vaan kauden vikat pelit tulossa, enkä haluaisi niiden treenejä pelien alta sekottaa. (Isä ei kuskaa eikä huolehdi, pahimmillaan kehittää riidan ja kieltää menemästä)

En edelleenkään ymmärrä, miksi se jarruttaa kokoajan. Joka viesti on tyyliin ei kannata kuvitella pikaista muuttoa, asuntoja ei katsella ennen kun tämä asia selvä, ei tästä kukaan tiedä millon tämä selviää jne.

Alkanut tuntumaan että tässä on jotain mitä minä en tiedä. En vaan tajua mitä. Joku homma mikä nyt jarruttaa.

Lasten asioissa myös on hankala. Senkään takia en uskalla vaan muuttaa pois, koska käyttää sitä varmasti mua vastaan, että olen vaan lähtenyt ja jättänyt lapset.

Avioero on ensi viikolla selvä, harkinnat harkittu. Huomaan että tämä on lisänny mun ahdistusta tosi paljon. Ollu tosi vaikeita päiviä. Tänään ihme kyllä on ollut hyvä päivä. Mikään ei ole tuntunut tosi pahalle.

Muutamia kaappeja olen saanut siivottua ja heitettyä turhaa romua pois. Miehen kamppeita jätin kaappeihin ja omia jo pakkasin. Semmosia, mitä ei tarvitse päivittäin, eikö viikottainkaan. Hiljalleen... Mitään turhaa en aio ottaa mukaani. Karsin kaiken ylimääräisen pois.

Mä todella toivon, että ennen huhtikk puoltaväliä tämä on selvä. Tai ainakin siltä osin että pääsen muuttamaan. Jos ei, niin sitten pitäisi jostain kaivaa taas vähintään 2kk vuokrarahat.

En mä kyllä osaa nauttia tulevasta keväästä, en niinkuin yleensä.

Lapset käytin päiväseltään laskettelemassa. Ja tehtiin hyvää ruokaa kotona. Jotakin mukavaa niille sentään.

Ap

Haluaako mies vain kiusata ja kontrolloida ap:ta? Mies oli eroamassa niin kauan kuin ap oli eroa vastaan. Nyt kun ap haluaisi erota, mies alkaakin jarruttaa eroa.

Kiva, että 28 sulla oli onnistuneet juhlat. Vaikka mies inhottavat oharit tekikin.

Tämä homma täällä on jotain ihan hirveetä. Mies eilen tänne kotiutui, ja sai illan ja aamun aikana haukuttua niin surkeaksi kaikin tavoin että. Minä jo sille sanoin että kait sinä saat itselles jotain iloa tosta haukkumisesta, anna tulla vaan, ota ilo irti nyt, ei tätä enää kauan kestä.

Tyhjin käsin täältä pitäis lähteä. Mutta sitten ei kuitenkaan kelpaa että lähtisin.

Puhui jopa että jos lasten koulujen loppuun oltais tässä. Joo, ei kiitos. Kyllä lastenkin pitää jo saada tähän hommaan selvyys.

En heti jaksa uskoa talousongelmiin, lainaa hänellä on paljon, sen tiedän. Jotain kiusaamista ja konttollointia tämä on. Niinku joku sano, että oli niskan päällä kun minä jarrutin eroa, nyt kun en enää jarruttele niin pelkää menettävänsä konttollin. Ehkä se pelkää myös menettävänsä lapset? Tai sitten on jotain isompaa salaisuutta. Mikään ei enää yllätä mua.

Eilen sanoi taas että lähtisit sinä viikoksi pois täältä. Sanoin että ok, minä lähden. Niin sitten illalla ei enää suostunutkaan asiasta puhumaan, käytännön asioita kun olisin selvittänyt, huomenna lähteekin yön yli työreissuun ja aamulla laitto viestiä että älä mee muualle. Ihan sekopää. Omasta mielestään hän on siis ainoa joka täällä näistä lasten asioista välittää ja huolehtii.

Mut hei, nyt lähti kuskaamaan lapsia treeneihin, sehän yrittää olla osallistuva isä. Tämä on oikeasti niin harvinaista että en edes muista, tai no ehkä joskus syyskuussa, on viimeksi kuskannut jonkun yksittäisen kerran.

Tässä on niin paljon kaikkea etten edes jaksa kirjottaa. Kaikki menee niin vaikeasti kun vaan ikinä voi. Ja mä olen (miehen puheiden mukaan) niin täysin epäonnistunut ja surkea että ei kuulkaa toista näin huonoa ihmistä tässä maailmassa olekkaan. Joskus tuo haukkuminen sattu ihan valtavasti, sattuu se edelleen, mutta huomattavasti vähemmän. Inhoan tätä ahdistavaa tunnetta täällä kotona kun mies on täällä. Mun on vaan päästävä pois. Jos vaan lähtisin? Voinko mä tehdä niin, pakata tavarani ja lähteä? Mä en enää jaksa tätä.

Ap

Vielä jatkan. 28, ei ole helppo keskustelu siellä edessä. Voimia kovasti siihen.

Niihin lasten harrastuskuluihin mies ei ole koskaan osallistunut, koska ne hänestä maksaa liikaa, eikä ole hänen omia harrastuksia. Hän on aina käyttänyt rahansa omiin reissuihinsa, ja niitä on ollut paljon! Millon mitäkin kavereiden kanssa. Tonni sinne ja tonni tänne, ei ole koskaan tuntunut missään. Osti vaikka uuden peräkärryn saadakseen mönkijänsä lappiin vietyä. 2 omaa reissuaan kun olisi jättänyt väliin, olisi jo pitkälti kattanut lasten kauden maksut. Mutta ei niistä koskaan tingitty, omista jutuista. Myös kaljaan, alkoon ja baarireissuihin on hänellä näinä vuosina palanut rahaa paljon.

Lapsilisistä hän on aina ollut kateellinen. Kuinka minä saan niin paljon rahaa. Vaikka aivan kaiken olen aina lapsiin käyttänyt. Nyt niitä sitten tietysti haaveilee itselleen.

Hän on ihminen joka on aina laittanut itsensä rahallisesti ja ajallisesti perheensä edelle. Hän on myös ihminen, jolla on tästä täysin vääristynyt kuva. Omasta mielestään hän on ainoa joka hoitaa asioita. Hän vaan ja ainoastaan hän huolehtii lasten jutuista, ja huh kun se on niin raskasta!

Se jopa on saattanut huitoa mut tyynyllä hereille, että sano tolle lapselle että sammuttaa jo valon. Kun hän itse ei viitsi sanoa. Vaikka on hereillä ja näkee asian. Tätä se teki paljon, siis mulle sanoi, mitä lapsille pitää just nyt sanoa. Eikä itse voinut asiaa hoitaa. Haukkui sitten kyllä päälle, eetä olipa huonosti hoidettu. Milloin mistäkin syystä. Ja jos lapset antaa hänelle palautetta, syy on aina minussa. Miten minä olen syöttänyt lapsille milloin mitäkin asioita. Ei tajua että ne on jo isoja ihmisiä ja ymmärtävät itse missä mennään ja mitä ympärillä tapahtuu.

Ap

Ihana kamalaa kuultavaa, voi ap rukka sua. Miten tossa kyydissä enää oma psyyke kestää mukana? Miehesi kuulostaa sairaanloisen mustasukkaiselta. Tiedätkö missä hän viettää muun ajan milloin ei ole työmatkoilla? Voiko hänellä olla joku suhde meneillään? Sinun haukkumisella saa lievennettyä omaatuntoaan ja oikeuttaa itselleen käytöksensä!Mutta selvästikään hän ei ole valmis vielä sinusta/ teistä luopumaan. Sinuna olisin jo mennyt omaan asuntoon. Tietääkö miehesi siitä mitään? Lapsille toki voit kertoa missä olet, mutta mitä se enää miehelle kuuluu, jos hänkin menee menojansa sinulle selittelemättä. Ehkä hänenkin tulisi kokea tuo pelko ja jännitys, mitä sinä olet kokenut painajaismaisen pitkään.

Ap,

Tietääkö miehesi että sulla on asunto? Ethän pakene sinne kertomatta tarkasti lapsille mikä tilanne on.

Miks mies sanoo, että lähde. Ja lähtee itse???

Voi kun lapset surettaa mua, tommosta pyöritystä.

Voimia. Tuhannesti.🌻

Tuumis