Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Tulipa pitkä vuodatus ja tuo oli vain pintaraapaisu tilanteeseeni. Olen siis edellisen viestin kirjoittaja. Nimimerkkini voisi olla vaikka Hukassa

Vierailija kirjoitti:

Tulipa pitkä vuodatus ja tuo oli vain pintaraapaisu tilanteeseeni. Olen siis edellisen viestin kirjoittaja. Nimimerkkini voisi olla vaikka Hukassa

Hei 'Hukassa'

Toivon totisesti, että et ole täysin hukassa. Kirjoitit tosi selkeästi ja kuvaavasti tilannettasi. Toisaalta tuo: jos meillä olisikin hyviä yhteisiä vuosia tuon hurvittelun jälkeen... sattui sydämeeni. Kestätkö, jaksatko, tahdotko, voitko odottaa? Voitko olla miehesi rinnalla, kun hän 'huseeraa' muualla? Et tiedä kuinka kauan tätä kestää, vielä... arvostaisitko itseäsi enemmän, jos jättäisit hänet? Jos sinä et riitä hänelle, riittääkö hän sinulle???

Voi, miten tunnistan tuon tunteen, kun rakastaa enemmän... ainakin itse koin särkyväni hiukan, ennenkuin päästin aikoinani irti.

Jotenkin mietin lastenkin kannalta asiaa: annatteko heille oikean, tasapainoisen mallin parisuhteesta?

Sulla on paljon mietittävää

Voimia siihen

Kukaton Tuumis

(Mulla on hymiöt hukkuneet puhelimesta, aiemmin oli auringonkukka)

Tuli sellainen skenaario, että mitäs jos mies jossain vaiheessa oikeasti lähtee jonkun matkaan?  

Tätä kertomaasi tilannetta on jo kestänyt vuosia ja mies on ikänkuin tottunut, että hänelle kuuluu kaikki edut. Niin kotona kuin kylässäkin. Ei tämä ole enää mitään kokeilua siinä mielessä kuin alussa  Jospa hän kyllästyy hurvitteluun(kun se liian itsestään selvää) ja vakiintuu jonkun muun kuin aloittajan kanssa. 

Toinen, melko ilmeinen vaihtoehto on, että hän pitää nykyistä tilannetta vakiintuneena ja jatkaa sitä niin kauan kuin kuntoa riittää. Riittääkö aloittajalle se, että mies rauhoittuu kotimieheksi  vasta kun ei enää jaksa käydä vieraissa tai valinnanvara vähenee liikaa. 

Toisaalta onko tämä tilanne rikkonut aloittajaa liikaa ja sitä yhteistä mukavaa aikaa ei ole enää mahdollista viettää. Vaikka siihen joskus mahdollisuus tulisikin. Se pitää ottaa huomioon, että sitä samanlaista aikaa ei tule takaisin mistä tilanteeseen lähdettiin. Liikaa on tapahtunut välissä. 

6524 tarkentaa, kommentointi oli tarkoitettu "Hukassa" olevalle. Kirjoitin välillä epähuomiossa aloittaja, en tarkoittanut tämän alkuperäisen ketjun aloittajaa. 

Hei, ettekst te nyt oikeasti huomanneet,  että joku tyyppi oli laittanut kysymyksen tekoälyyn, eli nuo vähintään 2 viimestä vastausta tuli sieltä alanonilta. Harmi kun joku incelli-ääliö tuli tämänkin ketjun pilaamaan kun oma sosiaalinen äly ei riitä.

Kiitos asiallisista vastauksista! Ihan tuli kyynel silmään Tuumiksen tekstiä lukiessani. Olen miettinyt paljon tuota lasten näkökulmaa myös. Minä olin meistä se, jolle perheen perustaminen on aina ollut unelma. Miehelleni ei niinkään, hänen oma perhetaustansa on melko rankka, kun taas itse tulen ehjästä ydinperheestä. Tämä taustojen ero on tuonut haasteensa meidän vanhemmuuteemme, sillä mies omiin vanhempiinsa verrattuna kokee olevansa erittäinkin osallistuva isä. Oma näkemykseni on kuitenkin melko eri. Tästä vauva-aikana tuli ristiriitoja, kun nuorena naisena jaksoin vaatia. Minä asetan aina perheen etusijalle ja mies taas näkee asian eri tavalla. Vanhempana olen tullut siihen tulokseen, että itse hän luo suhteensa lapsiin enkä minä voi siihen vaikuttaa. En siis jaksa enää aiheuttaa itselleni stressiä epätasaisesta kasvatusjaosta. Minä olen lapset halunnut ja heihin myös panostan. Lapsuusvuodet ovat ohi nopeammin kuin huomaankaan ja tätä aikaa en halua tuhlata katkeroituneeseen riitelyyn ja syyttelyyn.

 

Mies on paljon töissä ja omissa menoissaan, joten lapset saavat toki siitä epärealistisen mallin vanhemmuudesta. Kuitenkaan eron myötä tämä malli ei tulisi muuttumaan, sillä lapset miehen työn luonteen (ja myös miehen oman luonteen:D) vuoksi asuisivat kanssani ja kävisivät toisinaan kylässä isällään. Meillä on kuitenkin myös perheen laatuaikaa kohtuullisesti ja vietämme lomat yhdessä ja meillä on äärimmäisen mukavaa. Olen pitänyt huolen, että parisuhteemme haasteet eivät näy lapsille. Näitä keskusteluja he eivät joudu kuuntelemaan, toki normaaleja elämään kuuluvia kinasteluja kuulevat toisinaan. Näkevät meidän halaavan ja nauravan yhdessä, joten en usko haasteiden välittyvän heille. Oma pohjaitsetuntoni on vahva ja elämässäni on paljon hyvää. On työ, ystäviä, välittävä perhe ja lasten kanssa normaalia ja tavallista arkea. Elän siis mukavaa elämää, joka ei romutu näiden haasteiden myötä. Asioita mietin ja itken iltaisin kun lapset nukkuvat, mutta päivisin työnnän ne taka-alalle.

 

Ehkä suhteesta olisi henkisesti helpompi lähteä, jos mies ei osoittaisi rakkauttaan ja jos kipinä väliltämme olisi kadonnut. Ikuisena romantikkona kuvittelen, että tämä kestää kaikki myrskyt ja nousemme entistä vahvempana. Järki kuitenkin sanoo, että ei tämä normaalia ole. Siitä kertoo jo se, etten pysty kertomaan tilanteesta läheisilleni. En halua kuormittaa heitä ja saada heitä vihaamaan miestäni. Tiedän, että he nousisivat puolustamaan minua leijonan lailla, enkä halua tällaiseen asemaan. Haluan rämpiä tämän läpi itse. Toki osittain olen avannut tilannetta yhdelle läheiselle ystävälle ja täysin olen kertonut tästä eräälle, joka ei kääntyisi koskaan miestäni vastaan ja osaa suhtautua tilanteeseen neutraalisti.

Hukassa

Toki tiedostan mahdollisuuden, että hän jonkun muun matkaan lähtee. Ja itsekin olen tämän tilanteen myötä eri tavalla mieli avoinna, joten onhan sekin mahdollista, että minä rakastuisin toiseen. Olen yrittänyt löytää itsestäni kokeilunhalua ja mieheni toivoisi, että minäkin osaisin pitää hauskaa muiden kanssa ja voisimme helpommin jakaa kokemuksiamme. En kuitenkaan ole sen luontoinen. Tee minut mustasukkaiseksi ja lähde jonkun matkaan, hän sanoo. Kerroin, etten hänen vuokseen kenenkään kanssa lähde hurvittelemaan, enkä myöskään mitään mustasukkaisuuspelejä pelaa. Jos joskus kolahtaa kunnolla ja tunnen kipinän toisen miehen kanssa, saatan lähteäkin. Mutta teen sen itseni vuoksi, en hänen. Tässä toki piilee vaara todellisusta tunteista. Olen luonteeltani kuin joutsen; rakastan syvästi ja pitkään ja olen valmis tekemään kaikkeni rakkaimpieni vuoksi. Tiedostan olevani liian kiltti ja asettavani muut aina itseni edelle. Olen todella empaattinen ja ajattelevainen. Tervettä itsekkyytä olisi syytä opetella.

Ehkä elämäni pyörii liikaa lasten ympärillä, mutten muuta osaa kaivata. Toki käyn itsekin toisinaan kavereiden kanssa viihteellä sekä lenkillä, eli en kotini vanki suinkaan ole.

Hukassa

Hei Hukassa.

Kiva, että olet löytänyt ketjun ja saanut tästä tukea itsellesi.

Teidän tilanteenne kuulostaa melkoselle. Olet hyvin vahva ihminen.

En nyt ehdi kirjoittamaan pitkästi, tuli vain mieleen, oletko tottunut tilanteeseen kasvaessasi siihen nuoresta pitäen? 

Tunnistan kertamastasi myös itseäni, sitä miten tavallaan olin tyytyväinen, oli kiva koti, perhe, hyvää elämää lasten kanssa. Ja kuitenkin sisällä myllersi, en ollut tyytyväinen parisuhteeseen, miehen toimet oli vahvassa ristiriidassa omien toimintatapojeni kanssa. Esim. Lasten kasvatukselliset asiat. 

Eron jälkeen, saatuani etäisyyttä olen todella avannut silmäni sille miten kieroutunutta kaikki oikeasti oli. Miten paljon suhteessa oli asioita jotka rikkoi minua jatkuvasti. 

Kuinka pitkälle olin valmis joustamaan ettei lasten koti olisi hajonnut. Vaikka, olisi varmasti ollut kaikille paras jos olisimme eronneet aikoja sitten. Tai toisaalta, olisiko mies vieraannuttanut lapset silloin minusta nuorempina? En voi tietää. Eikä kauheasti kannata näitä enää pähkäillä. Asiat meni kuten meni ja nyt eletään tätä hetkeä tämmöisenä mitä tämä on.

Sen vielä sanon, minäkin olin sata varma, että lapset jäisi minun kanssa, miehen omien menojen, luonteen ja työn liikkuvuuden vuoksi. Vaan miten sitten kävikään. En koskaan olisi voinut kuvitellakkaan asioiden kääntyvän näin miten ne nykyisellään on.

Nyt on lähdettävä töihin, palaan paremmalla ajalla.

Mukavaa päivää kaikille.

Muistakaa, että pahimmassakin mielen myllerryksessä jo yksi tietoinen hengitys auttaa hieman. Kaikesta selviää. Jollain tapaa.

Ap

Hei vielä 'Hukassa'

Tuli viel semmonen pointti mieleen, että jos mies elääkin kadotettua nuoruuttaan keveimmin tuntein, kokeilee, 'hurvittelee', mutta sinä olet eri luontoinen. Iso tosirakkaus osuu osuu harvemmin kenenkään kohdalle, mutta teille kävi niin. Sinulle se riittää, hänelle ei. Et halua etsimällä etsi seikkailuja, kaipaat tunnetta lähentyäksesi. Mutta: Vuosia on kulunut noin, pieni epävarmuus voi alkaa nakertaa sinua, mies etääntyy, äksyilee. Hiuksia löytyy, onko pitkäaikainen suhde, eikä enää seikkailua? 

Tässä tilanteessa sinunkin sydämeesi löytyy helpommin tilaa muille. Jospa joku kolahtaa ja tunne löytyy. Jos vaan joku sopiva osuisi kohdalle ja saisit haluamaasi turvaa.

Siis kysymys: Ennenkuin sinun tunteesi viilenisivät, onko puolisosi valmis valitsemaan. Joko sinä tai ne muut? Luuleeko hän 'vapautensa' kestävän ikuisuuksiin???

Ei voi mennä näin. Sinä seuraat sivusta, hän lentää kukasta kukkaan. Huomaat kyllä, että jotain outoa tilanteessanne on, kun et halua kertoa läheisillesi.

Olet enemmän arvoinen. Nainen! Mieti! Avain tähän ei ole se, että sinulla on sama lupa mennä. Avain on se, miksi hän haluaa? Ja miten kauan???

Sori, kun tuohduin. Tämä nyt vaan purkautui, kun mietin tilannettasi.

Ap, loistavaa pohdintaa , terkut sinne

Kukaton Tuumis

Hukassa, lue ajatuksella ja neutraalisti nuo omat viestisi.

Mitä jos ne olisi kirjoittanut joku täysin vieras tai joku ystäväsi, miten neuvoisit?

Riittääkö tuo sinulle?

Mitkä on teidän säännöt avoimessa suhteessa? Saako aloittaa ihan selvän suhteen? Onko tunteiden mukaantulo ok?

Mies saa nyt rusinat pullasta. Onko se toinen nainen tietoinen teidän tilanteesta? Onko hänellä tunteita ja mitä hänelle on luvattu?

Tsemppiä ja voimia, anna itsellesi aikaa ajatella.

Vierailija kirjoitti:

Hukassa, lue ajatuksella ja neutraalisti nuo omat viestisi.

Mitä jos ne olisi kirjoittanut joku täysin vieras tai joku ystäväsi, miten neuvoisit?

Riittääkö tuo sinulle?

 

Mitkä on teidän säännöt avoimessa suhteessa? Saako aloittaa ihan selvän suhteen? Onko tunteiden mukaantulo ok?

Mies saa nyt rusinat pullasta. Onko se toinen nainen tietoinen teidän tilanteesta? Onko hänellä tunteita ja mitä hänelle on luvattu?

 

Tsemppiä ja voimia, anna itsellesi aikaa ajatella.

 

Hyvä neuvo! :)

Ohis

En nyt ehdi eritellä sen enempää, mutta kolahti pahasti tuo miehen lause: lähde jonkun matkaan ja tee minut mustasukkaiseksi. 

Joko mies todella haluaa, ettei Hukassa ole noin kiltti tai sitten miehellä on pahasti joku vinossa tunne-elämässään. Tai vielä jotain muuta. 

Hukassa on oikeassa, että jos joku muu houkuttaa sen kokeilunhalun tulee lähteä hänestä itsestään. Myös mitkään mustasukkaisuus- tai muut -pelit eivät kannata. Mitä enemmän menee myöntyväisyyttään mukaan miehen juttuihin sitä pahempi on olla itsellä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuli sellainen skenaario, että mitäs jos mies jossain vaiheessa oikeasti lähtee jonkun matkaan?  

Tätä kertomaasi tilannetta on jo kestänyt vuosia ja mies on ikänkuin tottunut, että hänelle kuuluu kaikki edut. Niin kotona kuin kylässäkin. Ei tämä ole enää mitään kokeilua siinä mielessä kuin alussa  Jospa hän kyllästyy hurvitteluun(kun se liian itsestään selvää) ja vakiintuu jonkun muun kuin aloittajan kanssa. 

Toinen, melko ilmeinen vaihtoehto on, että hän pitää nykyistä tilannetta vakiintuneena ja jatkaa sitä niin kauan kuin kuntoa riittää. Riittääkö aloittajalle se, että mies rauhoittuu kotimieheksi  vasta kun ei enää jaksa käydä vieraissa tai valinnanvara vähenee liikaa. 

Toisaalta onko tämä tilanne rikkonut aloittajaa liikaa ja sitä yhteistä mukavaa aikaa ei ole enää mahdollista viettää. Vaikka siihen joskus mahdollisuus tulisikin. Se pitää ottaa huomioon, että sitä samanlaista aikaa ei tule takaisin mistä tilanteeseen lähdettiin. Liikaa on tapahtunut välissä

Hyvää pohdintaa, puhut asiaa. Järjen ääni puhuu.

Tuli vielä mieleeni, että vaikka tai jos mies vakiintuu jonkin toisen kanssa niin sekin saattaa olla väliaikaista. Jos niin käy niin mies saattaa taas jonkun ajan päästä alkaa kolkutella Hukassa olevan ovea. Joko on tullut riitaa uuden kanssa tai liian arkiseksi ja entinen kelpaa nyt "virkistykseksi". Seilaa molempien välillä. 

Joko mies vakiintuu oikeasti (täytyy olla vahva motiivi) tai sitten jatkaa tuota jo nyt tottumaansa elämäntapaa jossain muodossa. 

Kiitos kaikille! Yritänpä vastata nyt viesti kerrallaan. Ap:n kanssa samaistun täysin tuohon, että lasten perheen haluan pitää kasassa niin kauan kuin mahdollista. Tiedän etenkin vahvatunteisen esikoiseni maailman romahtavan eron myötä. Paljon olen valmis itse kärsimään, etteivät lapseni joutuisi kärsijän rooliin. Ja tiedän, että tästä meidän kriisistämme he eivät tällä hetkellä kärsi. Se ei näy heille ja kuten ap:kin totesi, olen itse kasvanut tähän pikkuhiljaa, joten osaan käsitellä tunteeni niin, että pystyn elämään tasapainoista arkea ja puuhaamaan lasten kanssa kaikkea mukavaa ja käsittelen hankalia tunteitani kun he eivät ole läsnä. 

 

Lasten kanssa olen niin tiivis paketti, että eron myötä ajatus joulujen ja lomien jakamisesta tuntuu hirveältä. Etenkin kun he ovat vielä melko pieniä. Toki kaikkeen tottuu, mutta en siihen ole vielä valmis kuin pakon edestä. Ja toki myös elintasomme heikkenisi eron myötä ja he varmasti joutuisivat luopumaan pitkäaikaisista ja tärkeistä harrastuksistaan. Välillä olen ajatellut, että jos lapsia ei olisi, eroaisin, mutta en siitäkään ole täysin varma. Kuitenkin yhteys minun ja mieheni välillä on niin vahva. No sitä on turha jossitella kun perhe on jo perustettuna. Silloin nuorena elimme ehkä liiaksikin symbioosissa ja teimme kaiken yhdessä, joten tämäkin on varmasti aiheuttanut miehelle tätä oman tilan kaipuuta. Hän on kuitenkin itsenäinen ja riippumaton luonne. 

- Hukassa

Tuumiksen viestiin totean, että mieheni todella on paljon kylmäpäisempi luonne kuin minä. Hän on aina nauttinut keveästä flirttailusta ilman sen suurempia tarkoitusperiä. Syviä tunteita hän luo vain harvoin ja pystyy suhtautumaan tilanteisiin rationaalisesti järjellä. Itse elän täysin tunne edellä ja olen hyvin herkkä. Toisaalta tasapainotamme toisiamme ja esimerkiksi jos vellon pitkään jossain murheessa, osaa hän jämäkästi herättää ja nostaa minut sieltä ylös. Toisaalta hän oppii minulta toisten huomioimista ja empatiaa. Kolikon kääntöpuolena itse haluaisin käsitellä ja keskustella asiat juurta jaksain, kun hän taas kokee sen vatvomisena ja haluaisi jo siirtyä mielestään merkityksettömästä asiasta eteenpäin. Minä otan hänelle keveät jutut liian syvällisesti. Tämän vuoksi hänen on vaikea olla rehellinen. Hän ajattelee loukkaavansa minua turhaan, koska omasta näkökulmastaan juttu on mitätön ja minä mielessäni luon suuria skenaarioita.

Tämä uusi nainen on selkeästi ollut kuvioissa nyt syyskuusta lähtien. Hänen on vaikea puhua asiasta mitään. Minä puolestani puhun kaikki tuntoni ääneen ja hän lohduttaa kun itken. Nurinkurista, että lohduttajani on sama ihminen, joka kivun aiheuttaa. Hän kertoo, ettei kyse ole mistään vakavasta eikä hän ole eroamassa. Tilanne on ohimenevä ja hän tarvitsee hieman aikaa, jotta pystyy siitä minulle avautumaan. Mies on tosiaan hurvitellut tässä viiden vuoden ajan, mutta kuitenkin itse seksiä on ollut todella vähän. Pääasiassa touhu on ollut tanssimista, suutelua ja muutama pidemmälle mennyt kokeilu ilman yhdyntää. Yksi varsinainen seksikerta on ollut, mutta se ei mennyt laisinkaan loistokkaasti. Epäilen siis meko varmasti, että nyt hän on löytänyt jonkun, jonka kanssa seksi sujuu ja siksi sitä on vaikea sanoa minulle ääneen. Tähän asti minä olen ollut se, jonka kanssa sitä harrastetaan ja muut kokeilut keveämpiä versioita. Tiedän, että tämä kuvio kuulostaa todella sairaalta ja minä täysin hullulta sietäessäni tällaista. Itsekin olen sitä mieltä kun järkeä käytän. 

 

Kyseessä on siis hyvin todennäköisesti vahva fyysinen vetovoima ja kemia, ei rakkaus. Mieheni on todella komea mies, jolla on aina ollut naisten keskuudessa vientiä. Siksi hän baarireissuillaan tähtääkin aina tekemisiin baarin kauneimman naisen kanssa. Nyt varmasti on vihdoin löytynyt sellainen kaunotar, jonka kanssa löytyy myös fyysistä kemiaa. Itse en ole ulkonäkökeskeinen laisinkaan. Toki pidän tärkeänä, että on siisti ja puhdas sekä taiteellisena ihmisenä värisilmäni on melko tarkka, mutta ihmisessä ihastun luonteeseen ulkonäön sijaan. Minuun vetoaa aitous ja hyväsydämisyys. Tätä miehenikin on ollut. Hän on muiden mielipiteistä piittaamaton persoona, joka ajattelee toisista aina ensimmäiseksi hyvää eikä koskaan tuomitse ketään ulkokuoren perusteella. Toki minäkin pidän häntä komeana, mutta en ole arvottanut ulkonäköä niin korkealle ja nyt muiden naisten ihailevat katseet tuntuvat varmasti huumaavilta. Markkina-arvonsa testailuun voi ehkä jäädä koukkuun niin kuin muihinkin mielihyvää tuottaviin asioihin.

Jostain syystä en osaa laittaa häntä valitsemaan. En haluaisi, että hän tyytyy minuun pakon edessä ja tämä jää kytemään hänen päähänsä. Ajattelen niin, että hänen on nyt elettävä tämä ikäkriisinsä läpi ja nähtävä mitä tarjottavaa elämällä on. Minä joko kestän sen tai lähden. Ehkä hän tekee elämänsä suurimman virheen jos ajaa minut lopulta pois, tai ehkä hän on onnellisempi uuden vapaamman elämänsä kanssa. Jos linnun puristaa nyrkkiin, niin se kuolee, jos sen antaa lentää, se palaa jos on palatakseen. Aika näyttää, olenko minä tässä enää ottamassa lintua vastaan.

Nimimerkittömille vastauksia. Kun luen tekstejäni ulkopuolisen silmin, kuulostaa tilanteemme vääristyneeltä. Sisimmässäni tiedän, ettei tämä sovi luonteelleni laisinkaan. Koskaan en toivoisi esimerkiksi lapselleni tällaista tilannetta. Tässä onkin se syy, jonka vuoksi en tilannetta avaa läheisilleni. Koska tiedän mitä he ajattelisivat. Ajattelisin itse heidän sijassaan samoin. Ja kuitenkaan en ole valmis eropäätöstä tekemään ainakaan vielä. Kuitenkin olen eron mahdollisuuteenkin kypsynyt pikkuhiljaa enemmän. Viisi vuotta sitten en olisi siihen vielä ollut valmis ja olisin mennyt totaalisen rikki enkä tiedä miten olisin pystynyt olemaan lapsilleni tasapainoinen äiti. Koen siis myös, että suhteessa pysymällä teen tärkeää ajatus- ja sopeutumistyötä, jonka myötä mahdollisen eron hetkellä olen valmiimpi ja vahvempi.

Minulle syvällisten tunteiden mukaantulo ei missään nimessä ole ok enkä ole valmis siihen, että miehelläni on suhde. Toki tiedostan sen, ettei kukaan tunteilleen mitään voi. Ihastuksia toki pitkässä suhteessa matkan varrelle saattaa osua ja se on normaalia, mutta jos ihastuksen kanssa lähdetään kehittämään suhdetta syvemmäksi kohti rakkautta, niin sitä romanttinen luonteeni ei kestäisi. Siksi tämä syyskuussa mukaan tullut mysteerinainen herättääkin huoleni vahvasti ja olen itsekin ottanut etäisyyttä mieheeni, jotta saisin ajatuksilleni tilaa. Olen jopa nukkunut sohvalla useamman yön ensimmäistä kertaa sitten nuoruusvuosien. Osoitan hänelle, ettei ole itsestäänselvää, että tässä pysyn. Olen sanonut hänelle suoraan, etten ole valmis olemaan sivusuhteen rinnalla ja kaipaan aikaa miettiä. Etten tiedä onko minusta tähän enää. Sitä en tiedä mitä toiselle naiselle on kerrottu, koska minulle ei tilannetta ole tarkemmin avattu. Olen vain omien päätelmieni varassa. Etäisyyden ottoni jatkuu vähintään siihen saakka, että hän on valmis tilannetta minulle avaamaan.

Vielä vastaus tuohon kiltteysasiaan. Mieheni todella toivoisi, etten olisi niin kiltti ja pitäisin puoleni paremmin ja olisin itsekkäämpi. Hän on sanonut olevansa liian itsekäs ja minun olevan liian kiltti ja tämän tuottavan ongelmia. Tottahan se on. Olen lapsesta saakka ollut hyvin kiltti luonne, mutta mikään mielistelijä, alistuja tai hymistelijä en ole. Saan kyllä suuni auki tarpeen vaatiessa. Sitä selkeästi pitäisi avata kuitenkin enemmän. Olen ehlä ajatellut asian niin, etten jaksa aikuista miestä kehottaa olemaan lastensa kanssa tai vaatimaan asioita. Pidän niitä sellaisina juttuina, jotka jokaisen pitäisi tajuta ja haluta itse.

Pahoittelut näistä super-pitkistä viesteistä! Varmasti sekavaa tekstiä.

- Hukassa

Hän saa pidettyä toisen koukussa kun sanoo, ettei ole kyse mistään vakavasta eikä hän ole eroamassa. Tarvitsee vain aikaa jne...miehen ei tarvitse tehdä muuta kuin osata puhua "oikeita"  asioita. Mitään ei tarvitse omissa teoissaan muuttaa. 

Miten tarkkaan muuten mies on kertoillut naisjuttunsa kun tiedät noin tarkkaan mitä kenenkin naisen kanssa on tehty. 

Hei Hukassa,

Miehesi on niitä jotka kiihottuvat ollessaan mustasukkaisia. Hän tarvitsee sitä. Luultavasti hän on nyt löytänyt naisen joka viisi toteuttaa tämän toiveen, joka on ilmeisesti hänelle erittäin tärkeä. Hän on ollut kaikki nämä vuodet valmis menettämään sinut sen vuoksi. 

Teillä ei ole samanlainen tapa rakastaa ja ette ole kumpikaan onnellisia. Ja sinä et ole turvallisessa suhteessa. 

Lapset vaistoavat nämä asiat. Älä peitä totuutta itseltäsi. 

Kaikkea hyvää sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Hei Hukassa,

Miehesi on niitä jotka kiihottuvat ollessaan mustasukkaisia. Hän tarvitsee sitä. Luultavasti hän on nyt löytänyt naisen joka viisi toteuttaa tämän toiveen, joka on ilmeisesti hänelle erittäin tärkeä. Hän on ollut kaikki nämä vuodet valmis menettämään sinut sen vuoksi. 

Teillä ei ole samanlainen tapa rakastaa ja ette ole kumpikaan onnellisia. Ja sinä et ole turvallisessa suhteessa. 

Lapset vaistoavat nämä asiat. Älä peitä totuutta itseltäsi. 

Kaikkea hyvää sinulle. 

Samaa meinasin kirjoittaa: lapset vaistoaa asioita useammin kuin aikuiset tajuaakaan.

Nukut sohvalla, itket iltaisin, miehesi äksyilee... etteikö lapset huomaisi???

Nainen! Miten kauan luulet jaksavasi? Voihan olla, että nyt on jo jotain peruuttamattomasti rikki. Ehkä ei mikään luotto palaa, vaikka miehesi palaisikin hurvitteluiltaan.

Tanssi ja flirtti on ok, suutelu ja pitemmälle meno ei. Siis tavallisessa suhteessa. No, te sovitte toisin, mietitkö koskaan mitä, jos et olisi antanutkaan lupaa? Eihän toista voi sitoakaan, se on totta. Tunteilleen ei voi mitään, teoilleen voi.

Tuo talouspuoli onkin kimurantimpi. Siihen en tässä puutu.

Hyvin voiva äiti on parasta lapsilleen. Pidä siis itsestäsi huolta, että jaksat.

Voimia, voimia! Hyvä kun kirjoitit tänne ja avauduit, ehkä keskusteluapukin auttaisi. Kerroitkin, että yksi tietää tilanteenne.

Ystävyydellä

Kukaton Tuumis