Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Miten voitte päivällä miehen kanssa nauraa ja halailla? Ja illalla itket kun olet yksin. Tuo on todella raastavaa. Samaa mieltä olen, lapset ovat herkkiä vaistoamaan. 

Ehkä olette molemmat miehen kanssa sellaisia, että pystytte pilkkomaan itseänne erilaisiin muotteihin. Kun olette toisessa moodissa toista moodia ei ole olemassa. Usein juuri pettäjillä on tämä ominaisuus, siirtyvät hetkessä mo8dista toiseen. Mutta ehkä sitten pettäjän kumppanille kehkeytyy sama malli jos aikoo kuviossa olla ja jotenkin siinä selvitä. 

Olette olleet tiiviisti yhdessä nuoresta saakka. Usein silloin kehittyy parisuhteeseen omanlaisensa systeemi ja riippuvuus. Silloin käy joskus niin, että jompikumpi haluaa irtiottoa ja vapautta. Jopa rakastuu toiseen ja eroaakin. Mutta varsinkin kun on yhdessä lapsia niin kanssakäyminen jatkuu ja irtiottaja usein haluaa pysyä hyvissä väleissä exäänsä. Usein auttaa ja tekee palveluksia edelleen. Ei halua leikata itseään irti. Tavallaan haluaa pitää ovea raollaan entiseen. Koska ehkä alitajuisesti tietää, että tuo vanha systeemi ja riippuvuus on kuitenkin tuttu ja turvallinen ja uudesta elämästä ei ole takeita. 

Siksi usein yrittävät pitää tuota kuvatunkaltaista kaksoiselämää vireillä niin kauan kuin mahdollista. Ettei tarvitse tehdä ratkaisua mihinkään suuntaan, mutta tuttu ja turvallinen elämä jatkuu kuitenkin. Ja sitä yrittävät siis jatkaa ja pitää hengissä jos ero jostain syystä tulee. 

Hei Hukassa,

noista lapsista sen verran, minun poika sanoi mulle eron jälkeen, että kyllä mä äiti tiesin jo pienestä pitäen miten sä itkit yksin ja luulit ettei kukaan näe.

Lapset todella huomaa ja vaistoaa.

Mutta, ymmärrän täysin sinua tuossa lapsia koskevassa asiassa. Lasten kodin haluaa pitää ehjänä. Sydän hajoaa jo ajatuksesta, ettei saa olla lastensa kanssa aina, vaan olisi viikko-viikkoa ja jaettuja lomia ja jouluja. Kävin itsekkin näitä ajatuksia läpi ja surin valmiiksi.  

Ja ainahan voi käydä vieläkin pahemmin, onneksi en sitä tosin itse tiennyt ennalta! Ja onneksi samoin kuin meillä ei kuitenkaan käy kuin harvoille.

Mutta, usein ne vaikeatkin asiat asettuu uomiinsa, järjestyy ja lopulta asioihin tottuu. Itse olen tällä matkalla niin monesti huomannut sen, että asiat joita stressaan ja vatvon ennalta sujuvat lopulta hyvin. Kaikki järjestyy tavallaan. 

Silti, vaikka nykyään ymmärrän minkälaisessa suhteessa olin ja miten huonosti voin vuosia, jos minun mies ei olisi ottanut eroa, en tiedä olisinko pystynyt siihen itsekkään. Olisin varmaan edelleen siinä suhteessa rikkomassa itseäni. Kunhan lapsilla olisi ollut ehjä koti. Ja minäkäänhän en asioista mitä meillä kotona tapahtui puhunut kenellekkään. Puhumisen olen harjoitellut nyt eron jälkeen. Olen ajatellut että häpesin sitä tilannetta. En kehdannut kertoa kenellekkään että tämmöistä meillä on ja minä jatkan tätä enkä lähde. En edes kutsunut kotiimme koskaan omia kavereitani, koska häpesin sitä minkälainen ex oli, miten käyttäytyi. 

Ei meidän lapset toki voi hyvin nyttenkään, mutta, hyvin hoidettu ero jonka jälkeen molemmat vanhemmat säilyvät lasten elämässä ja ovat tasavertaisia vanhempia lapsilleen, on lapsille parempi kun vanhempien huono liitto. Pari vuotta sitten olin kynsin ja hampain ydinperheen puolesta puhuja. Toki, ehjä, hyvä semmoinen on mielestäni edelleen se paras vaihtoehto, kunhan kaikki osalliset voivat enimmäkseen hyvin.

Ja minä voin olla juuri semmoinen kun olen. Ei tarvitse miettiä mitä se toinen ajattelee. Jopa viestin kirjoittaminen opettajalle wilmassa, nykyään kirjoitan juuri siten miten minä haluan, mikä on ominta minulle. Ennen mies kommentoi, et sä noin voi kirjottaa tms. Ja vaikkei ollut näkemässä viestin kirjoitusta mietin silti aina mikä olisi hänen mielestään oikea tapa. Ja tämä vain yksi esimerkki, päti ihan kaikkeen. Tää esimerkki tuli mieleen kun tällä viikolla havahduin asiaa.

Tämä viesti nyt tuli aika minä pohjaisesti, nämä vain tuli mieleen sinun, Hukassa, kirjoituksista. Voimia sinulle, olet selkeästi pohtinut asiaa paljon, olet vahva ja viisas nainen. Kuitenkin tuo, jo pitkään jatkunut tilanteenne rikkoo sinua. 

Ap

Hei Hukassa.

Hyvä, että kirjoitit tänne ja haet tukea vaikeaan tilanteeseesi. Jo se, että kirjoitat tänne, osoittaa, että tavallaan ymmärrät jo, että tarvitset muutoksen elämääsi.

Elät niin raastavassa tilanteessa ja olosuhteissa, joihin kenenkään ihmisen ei pitäisi alistua. Vaikka miten yrität tätä selittää itsellesi, niin tiedät itsekin, että tämä ei ole oikein sinua eikä lapsia kohtaan. Kuten aikaisemmat kirjoittajat ovat tuoneet esille, niin lapset kyllä vaistoavat yllättävän paljon ja ottavat esimerkkiä vanhemmistaan omaa parisuhdettaan varten. Sillä, mitä tänään tapahtuu, voi olla yllättävän kauaskantoiset vaikutukset.

Keskityt kirjoituksissasi mielestäni myös valitettavan paljon kehumaan ja ymmärtämään miestäsi. Hän voi olla komea ja sitä ja tätä, mutta millainen ihminen hän oikeasti on? Onko hän todella ihminen, jonka kanssa haluat olla parisuhteessa? Sinä et tekisi noin toiselle ihmiselle. Miksi sallit hänelle moisen käytöksen?

Neuvoni on, että keskity ajattelemaan millaisen elämän sinä itse haluat, millaisen parisuhteen ansaitset ja miten voit olla onnellinen. Kun löydät näihin kysymyksiin vastaukset, voit seuraavaksi pohtia onko mikään tästä mahdollista tämän miehen kanssa.

Toivon sinulle voimaa, valoa ja rohkeutta. Älä ole liian kiltti, sillä silloin toimit itseäsi ja lapsiasi vastaan.

Kuurankukka

Voi Ap

Miten lyhyt aika ja pitkä matka on siitä, kun ketjun aloitit, etpä tainnut mutkia matkassa silloin arvata.

Olet selviytynyt hienosti, on ilo lukea viestejäsi. Ja myös niitä, missä tuet toisia.

Mukavaa Marraskuuta, onkos teillä joulun kuviot selvillä?

Terkut 28:lle, mitä kuuluu? Mites teidän joulusuunnitelmat?

Kukaton Tuumis

Tuumis, todella, aikaan nähden kuljettu matka on ollut pitkä. Ja jatkuu edelleen varsin mutkaisena. Pienempi määrä tunnekuormaa ja vöhemmän mutkia riittäisi minulle mainiosti! 

Joulua, kuten en lomia, pyhiä tai mitään, sen kummemmin enää mieti tai suunnittele. Mitää ei voi sopia tai jos jotain sovitaan, ei se pidä. Sen olen tässä oppinut. Jos jotain sovin, esim että menisimme lasten kanssa mummolaan. Tehdään exän toimesta aivan varmasti jotain mikä sotkee asian viime hetkillä. Tämä on tapahtunut niin monesti että sen jo tietää tapahtuvan. 

Valmistaudun olemaan joulun yksin. Ja jos lapset ovat täällä, sitten vietän joulua heidän kanssaan. Tai, onhan minulla vaihtoehtona lähteä omien sukulaisten luokse. Saa nähdä. Mutta niin tai näin, teen joulusta oman näköisen ja rennon mukavan irtautumisen arjesta. 

Tänä vuonna ei ole samanlaista voisin perua koko joulun fiilistä mikä oli viime vuonna.

Ja Hukassa, se on juuri kuten Tuumis sanoi, hienoa että kirjoitit. Kirjoittaminen auttaa sinua jäsentämään asioita itsellesi. Ja saatat saada täältä uusia ajatuksia ja näkökulmia tilanteeseesi. Saat myös tukea ja voimaa jaksaa.

Ap

Tuli vielä mieleen yhtäläisyys jonka Tuumiksen kirjoituksesta huomasin Hukassa olevan kanssa, se on tuo miehen hyvienpuolien korostaminen. Minäkin tein sitä. Varmaan samalla koitin vakuutella itselleni miksi siihen paskaan kannatti jäädä. Puolustella tilannetta vaikka olisi oikeasti pitänyt lähteä vuosia sitten.

Kyllähän se kertoo paljon tilanteesta, ettei halua omasta elämästään kertoa totuutta muille.

Ap

Iltaa ja kiitos hyvistä näkökulmista! Nyt tuli niin paljon asiaa, että ihan kaikkeen en ehdi tarttua, mutta kommentoinpa nyt hieman jotain kuitenkin.

Mieheni taitaa itse olla yhtä hukassa kuin minä. Hän potee huonoa omatuntoa siitä miten minua kohtelee, mutta kuitenkin tämä ikäkriisi on valloillaan vahvasti ja vapauden ja riippumattomuuden kaipuu suuri. Hän ei omasta mielestään harmittomien kokeilujen vuoksi haluaisi heittää hukkaan yhdessä rakentamaamme elämää. Kuvittelee tämän sekavan vaiheensa menevän ohi. Ymmärrän tämän järjellä ja siksi olen tilanteeseen yrittänyt sopeutua, mutta kuten olettekin jo huomanneet, niin tunnepuoleni ei tätä kestä. 

 

Tiedän itsekin puolustelevani miestä ja yritän keskittyä hänen hyviin puoliinsa. Olen tehnyt tätä puolustelua aina, jo ennen tätä hurvitteluvaihetta. Jotenkin kai aina olen kokenut, että me olemme tiimi , joka hoitaa asiansa keskenään ilman ulkopuolisten arvostelua. Haluan pitää hänen puoliaan enkä aiheuttaa juoruilullani sitä, että ihmiset kohdistavat häneen vihaa. On myös saattanut olla niin, etten ole jaksanut kuunnella läheisteni kauhisteluja, koska tiedostan tilanteen itsekin ja heidän tuomitsemisensa olisi kuormittanut minua lisää. Ei miehen käytöstä muuta se, että esimerkiksi äitini saarnaa asiasta minulle, se vain lisää omaa kuormaani. Olen hieman pessimismiin taipuvainen ihminen ja yritän tietoisesti keskittyä negatiivisten asioiden sijaan positiivisiin, jotta voin paremmin enkä vaivu synkkyyteen. Toisinaan varmasti tuo ap:n mainitsema häpeän tunnekin on ollut syynä siihen, että pidän asiat itselläni. Pidän itseäni vahvana naisena, joten onhan se noloa, että silti hyväksyn tämän kaltaisen kohtelun enkä itsenäisen naisen tavoin lähde elämään omaa elämääni. 

 

Sitä minun täytyy nyt hieman oikaista, että suinkaan elämäni ei aina ole sellaista, että itken iltaisin. Meillä on pääsääntöisesti hyvin tasaisia ja hyviä pitkiä kausia, jolloin teemme mukavia asioita yhdessä sekä perheenä että pariskuntana. Näitä itkuisia jaksoja on mahtunut tähän viiteen vuoteen muutama. Tämä tämän syksyn tilanne on selkeästi sekä vakavin että haastavin ja siksi minä olen ottanut nyt mieheeni tietoisesti etäisyyttä ja pysynyt siinä lujana. Lapset eivät sohvalla nukkumisestani tiedä, sillä olen lähtenyt aikaisin töihin ennen heidän heräämistään ja he ovat isänsä kanssa jääneet vielä nukkumaan. Lisäksi miehelläni on ollut töissä iltavuoroviikko, joten olemme olleet ristiin töissä eivätkä lapset ole nähneet meitä yhdessä. Nyt hän lähti nuoruuden ystäviensä kanssa loppuviikoksi reissuun ja olen tästä hyvin huojentunut. Saan tilaa ajatuksilleni.

Jäiköhän vielä johonkin tärkeään kommentoimatta. Jatkan myöhemmin, jos joku pointti jäi huomiotta. 

 

- Hukassa

Miten mies suhtautuu sohvalla nukkumiseen? 

Juuri kuuntelin, kun esikoiseni puhui videopuhelua isänsä kanssa ja isä esitteli heidän reissumajoitustaan. On ikävä jo yhden päivän jälkeen, olispa pian jo sunnuntai, sanoi lapsi isälleen. Nämä on näitä suuria syitä. Ei ole niin helppo lähteä ja aiheuttaa ikävää. Tiedän, että ikävöisimme kaikki toisiamme suunnattomasti. Mieleni teki mieli mennä rupattelemaan mukavia ja kyselemään kuulumisia, mutta pidin pintani ja menin vessaan, kun mies siellä kyseli perääni. Näin pienet asiat ovat minulle vaikeita ja vaativat suurta itsekuria, joten eropäätös tuntuu valtaisan suurelta ja mahdottomalta. 

 

- Hukassa

Sohvalla nukkumisen hän hyväksyi ja oli itsekin sitä mieltä, että pieni hengähdystauko saattaa tehdä hyvää. Kuvitteli varmasti, että kestän siellä yhden yön ja palaan takaisin saman peiton alle hänen kanssaan. Parin yön jälkeen rupesi kyselemään, että eikö jo voitaisi nukkua yhdessä ja sanoi, että mielellään ottaisi kainaloon. Menin kuitenkin edelleen sohvalle ja tämä reissu tuli juuri sopivana jatkumona tähän. Riitaa ei tästä ole syntynyt, vaan ihan asiallisesti ja järkevästi olemme asiasta keskustelleet ja olen sanonut hänelle tarvitsevani tilaa ja aikaa ajatella. Miettiä, että onko minusta tähän suhteeseen enää. Tämä on tehnyt varmasti hyvää meille molemmille.

- Hukassa

Kuurankukan viestin luin vielä uudelleen ja siinä oli paljon hyviä pointteja. Etenkin tuota olen miettinyt paljon, että millaisen mallin lapset saavat omiin tuleviin suhteisiinsa. Kummalla on kauaskantoisemmat vaikutukset heidän elämäänsä; avioerolla ja sen tuomalla raastavalla tuskalla, vai vanhempien keskinäisen haastavan tilanteen keskellä elämisellä. Nyt pystyn tarjoamaan heille tasaista, hyvää ja turvallista arkea ja puuhaamaan heidän kanssaan monenlaista kivaa ja tapaamaan ystäviä, vaikka isänsä ei paikalla olisikaan. Mutta mitä tapahtuisi eron jälkeen? Kuinka pahasti romahtaisin ja millaisen äidin he joutuisivat näkemään. Ajatus erosta tuntuu vielä niin kauhealta, etten luota laisinkaan omaan tasapainoisuuteeni sen sattuessa. Olen siihen paljon valmiimpi kuin viisi vuotta sitten, mutta en kuitenkaan vielä tarpeeksi vahva. 

 

Tästä ketjusta täytyy vielä sanoa, että on ollut hienoa huomata kuinka naiset tukevat toisiaan. Valitettavan usein sanonta nainen on naiselle susi pitää paikkansa, mutta tällä palstalla sellainen on ollut hyvin harvassa. Uskalletaan esittää kritiikkiä ja eriäviä mielipiteitä kuitenkin toisiaan tukien ja erilaisia elämäntilanteita ymmärtäen.

- Hukassa

Hei Ap,

Ryhdyin eilen mielenkiinnolla lukemaan tätä ketjua. Luettuani n. 23 ensimmäistä sivua viestejä, hyppäsin tuoreimpiin viesteihisi nähdäkseni kuinka nykyään voit.

On todella hienoa todeta, että olet päässyt henkisesti irtautumaan ex-miehestäsi. Suhteenne ei todellakaan vaikuttanut olevan terveellä pohjalla. Minusta vahvasti vaikuttaisi siltä, että hänen käytöksensä täyttäisi narsistisen persoonallisuushäiriön tunnusmerkkejä kuten esim. sinun eristäminen muista (lakkasit pitämästä yhteyttä ystäviisi hänen mustasukkaisuutensa ja räyhäämisensä seurauksena), syyllistäminen (sinä olet/olit syypää kaikkeen ja hänessä ei ole/ollut vikaa), kaiken vastuun väistäminen (esim. taloudellisesti, kun ei osallistunut lastensa menoihin sekä emotionaalisesti, kun ei suostunut ottamaan vastuuta siitä, että hän kohteli sinua kaltoin), jälkikasvun eriarvoisesti kohtelu (yksi nostetaan jalustalle (Golden Boy/Girl) ja muut kokevat huonompaa kohtelua), taloudellinen sekä seksuaalinen hyväksikäyttö, sopimusten ja rajojen rikkominen, sinun tahallinen vedättäminen  ja heikentäminen, antaen epäselviä ja ristiriitaisia viestejä ja merkkejä siitä, missä oikein mennään (varsinkin eroprosessin alkuaikoina).

Pahoittelen, etten ole lukenut koko ketjua. On hyvin mahdollista, että joku toinen on näistä asioista jo aiemmin kirjoittanut. Olen itse kahden vakavasti persoonallisuushäiriöisen yli viisikymppinen jälkeläinen. Minua on auttanut suuresti se, että hankin kaiken mahdollisen tiedon näistä persoonallisuushäiriöistä. Jos luet englanninkielistä tekstiä, netistä löytää paljon tietoa ja hyviä neuvoja siihen, miten suojautua mahdollisimman tehokkaasti näiden tyyppien aggressioilta (suoraan sanottuna, väkivallalta).

Kiitos arvokkaasta ketjusta, josta on ollut monelle varmasti korvaamatonta apua ja tukea.

t. vanhempi nainen maailmalta

Vierailija kirjoitti:

Hei Hukassa.

Hyvä, että kirjoitit tänne ja haet tukea vaikeaan tilanteeseesi. Jo se, että kirjoitat tänne, osoittaa, että tavallaan ymmärrät jo, että tarvitset muutoksen elämääsi.

Elät niin raastavassa tilanteessa ja olosuhteissa, joihin kenenkään ihmisen ei pitäisi alistua. Vaikka miten yrität tätä selittää itsellesi, niin tiedät itsekin, että tämä ei ole oikein sinua eikä lapsia kohtaan. Kuten aikaisemmat kirjoittajat ovat tuoneet esille, niin lapset kyllä vaistoavat yllättävän paljon ja ottavat esimerkkiä vanhemmistaan omaa parisuhdettaan varten. Sillä, mitä tänään tapahtuu, voi olla yllättävän kauaskantoiset vaikutukset.

Keskityt kirjoituksissasi mielestäni myös valitettavan paljon kehumaan ja ymmärtämään miestäsi. Hän voi olla komea ja sitä ja tätä, mutta millainen ihminen hän oikeasti on? Onko hän todella ihminen, jonka kanssa haluat olla parisuhteessa? Sinä et tekisi noin toiselle ihmiselle. Miksi sallit hänelle moisen käytöksen?

Neuvoni on, että keskity ajattelemaan millaisen elämän sinä itse haluat, millaisen parisuhteen ansaitset ja miten voit olla onnellinen. Kun löydät näihin kysymyksiin vastaukset, voit seuraavaksi pohtia onko mikään tästä mahdollista tämän miehen kanssa.

Toivon sinulle voimaa, valoa ja rohkeutta. Älä ole liian kiltti, sillä silloin toimit itseäsi ja lapsiasi vastaan.

 

Kuurankukka puhuu viisaita. Komppaan häntä täysin.

Hukassa olevan kirjoituksista kuultaa, että sisimmässään hän kyllä tietää mikä on oikea ratkaisu, mutta hän ei ole vielä valmis tekemään sitä. Tuntuu myös siltä, että hänellä on jostain syystä vieläkin vaaleanpunaiset silmälasit päässään ja hän koettaa selitellä miehen puolesta. Hän toteaa itsekin, miten absurdia on se, että häntä lohduttaa sama ihminen joka satuttaa häntä. Sekö on sitä "hyvää elintasoa" josta hän ei ole valmis luopumaan? Hinta on karmaisevan kova, ja hän rikkoo siinä itsensä.

Kannattaa miettiä, miten antaa itseään kohdella. Ja miten itse kohtelee itseään. Eli tässä asia tavallaan kristallisoituu: Hukassa oleva ei aseta itseään etusijalle, joten mieskään ei tee niin. Lasten hyvinvointi ja talousasiat ovat useimmiten se syy, jonka taa piiloudutaan kun ei olla valmita ottamaan vastuuta itsestään. Onko sitten parempi itkeä öisin pitäessään sitä parempaa elintasoa (kulisseja) yllä ja antaa miehelle aikaa, jotta hän ehtii tutustua kunnolla uuteen naiseensa, tehdä päätöksensä ja ilmoittaa sitten Hukassa olevalle, että nyt tässä kävi näin: haluan eron, koska haluan elää yhdessä erään toisen kanssa. Pitääkö tosiaan siihen asti odottaa ja antaa miehen nöyryyttää itseään lopullisesti?

Ymmärrän jos teksti tuntuu raa'alta, mutta toivon vaan että Hukassa oleva asettuu tukevasti peilin eteen, uskaltaa olla rehellinen itselleen ja toimia sen mukaisesti.

Kaikkea hyvää joka tapauksessa!

Vierailija kirjoitti:

Iltaa ja kiitos hyvistä näkökulmista! Nyt tuli niin paljon asiaa, että ihan kaikkeen en ehdi tarttua, mutta kommentoinpa nyt hieman jotain kuitenkin.

Mieheni taitaa itse olla yhtä hukassa kuin minä. Hän potee huonoa omatuntoa siitä miten minua kohtelee, mutta kuitenkin tämä ikäkriisi on valloillaan vahvasti ja vapauden ja riippumattomuuden kaipuu suuri. Hän ei omasta mielestään harmittomien kokeilujen vuoksi haluaisi heittää hukkaan yhdessä rakentamaamme elämää. Kuvittelee tämän sekavan vaiheensa menevän ohi. Ymmärrän tämän järjellä ja siksi olen tilanteeseen yrittänyt sopeutua, mutta kuten olettekin jo huomanneet, niin tunnepuoleni ei tätä kestä. 

 

Tiedän itsekin puolustelevani miestä ja yritän keskittyä hänen hyviin puoliinsa. Olen tehnyt tätä puolustelua aina, jo ennen tätä hurvitteluvaihetta. Jotenkin kai aina olen kokenut, että me olemme tiimi , joka hoitaa asiansa keskenään ilman ulkopuolisten arvostelua. Haluan pitää hänen puoliaan enkä aiheuttaa juoruilullani sitä, että ihmiset kohdistavat häneen vihaa. On myös saattanut olla niin, etten ole jaksanut kuunnella läheisteni kauhisteluja, koska tiedostan tilanteen itsekin ja heidän tuomitsemisensa olisi kuormittanut minua lisää. Ei miehen käytöstä muuta se, että esimerkiksi äitini saarnaa asiasta minulle, se vain lisää omaa kuormaani.

Pari kommenttia:

"Ei miehen käytöstä muuta se, että esimerkiksi äitini saarnaa asiasta minulle."  - Ei muuta miehen käytöstä, eikä se ole äitisi tarkoituskaan. Hän näkee pahoinvointisi, on sinusta huolissaan ja pyrkii herättelemällä vaikuttamaan sinun käytökseesi.

"Nyt hän lähti nuoruuden ystäviensä kanssa loppuviikoksi reissuun ja olen tästä hyvin huojentunut. Saan tilaa ajatuksilleni." Varmasti olet huojentunut tilasta, samoin hän, ja yhtä varmasti se vie asioiden kehittymistä eteenpäin. Lähti hän sitten oikeasti "nuoruuden ystävien" tai sen uuden naisensa kanssa reissuun. Veikkaan kyllä tuota jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Mies ehkä potee huonoa omaatuntoa miten hän kohtelee Hukassa olevaa. Mutta silti ei pysty lopettamaan. Tuo, että mies sanoo kokevansa huonoa mieltä on puolustus niin Hukassa kohtaan kuin häntä itseäänkin. Hän kokee silloin, että eihän nuo hänen juttunsa niin pahoja olekaan, eli nämä "huono omatunto"  puheet tuovat ikäänkuin oikeuden jatkaa. Eihän voi olla huono ihminen tai tehdäväärin kun toisaalta tunnustaa, että omatunto soimaa ja hän pahoittelee vaimolleen käytöstään. Hän uskottelee itselleenkin, ettei ole kovin paha ihminen kuitenkaan.

Eli molemmat (mies itse ja Hukassa) puolustelevat miestä ja mies saa näillä puheillaan juuri sen ilmiön aikaan. Olemalla välillä kiltti, lohduttava ja soimaamalla itseään myös saa tilanteen pysymään itselleen edullisena. 

Sekavasti sanottu, mutta tuo on aika tyypillistä näissä tilanteissa. 

Hei Hukassa,

Liityn minäkin keskusteluun, vaikka paljon olennaista ja fiksua onkin taas jo sanottu. Mutta toivottavasti aina useampi katsantokanta saa esiin usempia näkökulmia. Tällä puolustelen sitä, että viestistäni tod näk tulee pitkä...

Oma kantani näihin on, että ensinnäkin on "avoimia suhteita" ja sitten on avoimia suhteita. Ensimmäiset ovat yleensä sellaisia, että vaihtelunhalu halutaan naamioda suhdemuodoksi ja jälkimmäinen on aito suhdemuoto. Oikeasti avoimessa suhteessa on selkeät rajat ja sellaisen voi muodostaa ihmiset, jotka eivät ole seksuaalisesti tai yleensä muutoinkaan mustasukkaisia. Tai näin olen ymmärtänyt, koska omaa kokemusta ei ole ja sitä paitsi nuo jälkimmäiset ovat aika harvinaisia. 

Tämä saa ajattelemaan, että miehesi yllytys siihen, että sinäkin kokeilisit jotain ja mustasukkaisuuteen vittailu kyllä antaa ymmärtää, että kyse on vahvasti ensimmäisestä. Siinä on vaan se, että vaikka miehestäsi nyt tuntuu, että olisi jännää ja uutta suhteeseen tuovaa, draamaa ja käänteitä, vanhakin tuntuu uudelta, kun muutkin hänet haluaa, jne. se harvoin toimii niin. Ja siinäpä onkin sitten soppaa lusikoida lapsiperheessä.

Toinen mieleen nouseva on sama kuin muillakin: miehesi selittää nyt asioita aika taitavasti itselleen ja sinulle. Narratiivi on kuitenkin tavanomainen, kun sitä katsoo lähempää. Epäilen, että myös siellä toisessa päässä on. Teillähän on avoin suhde, kaikki tämä tapahtuu sinun suostumuksellasi, mikä johtuu siitä, että teillä on aika pienet lapset, joiden vuoksi ette tahdo kotia rikkoa. Mutta sinäkään et ole enää suhteeseen niin sitoutunut, mehän oltiin niin nuoria, kun menimme yhteen, tämä on enemmän jo semmoista sisko ja sen veli kämppissuhdetta, jossa molemmat on samalla kartalla. Mähän nukunkin jo eri huoneessa!

T: MaratonParkuja, joka jatkaa seuraavassa viestissä kun viestin pituus ylittyy

Ja tässä jatkaa vuodatusta MaratonParkuja:

Jos joku niin minä ymmärrän, miten vaikeaa se lopullinen eropäätös on, kun omat tunteet on vielä vahvasti mukana ja on varma, että tämä on se loppuelämän ikuinen romanttinen parisuhde, joka kestää iät ja ajat ja kaiken tuulen ja tyrskyt. Meidän rakkaus, tai no, ainakin minun rakkaus kestää!

Vasta nyt, täysin toisenlaisessa suhteessa, ymmärrän, että eihän nyt helvetti sen tommoista pidä olla. Ei mun tartte, eikä toisenkaan, rakkauden vuoksi kestää. Ei mun tartte toista tukea olemaan parisuhteessa, kyllä sen parisuhteen on tarkoitus tukea mua!

Viisi vuotta on oikeasti pitkä aika. En tiedä, minkä ikäisiä lapsesi ovat, mutta jos ovat siis aika pieniä, niin se varmaan on aika iso prosentti heidän eliniästään. Olen samaa mieltä muiden kanssa siinäkin, että lapset ovat ällistyttävän terävänäköisiä, mutta he myös lähtevät hyvin herkästi leikkiin mukaan. Eli siis teeskentelevät, että eivät näe tai kuule mitään, ovat kuin ei mitään tapahtuisikaan, jne. On selvää, että lapset eivät ala venettä keikuttamaan, jos vanhemmat eivät sitä tee. Mutta ei ehkä kannata ajatella, että he eivät tajua, että äiti itkee ja nukkuu sohvalla. Olettaisin, että vaikka heräisivätkin, he eivät tule lastenhuoneesta, ennen kuin sinä olet korjannut pedin pois. Julmaa, kun sanon näin, mutta muistan asioita omasta lapsuudestani.

Tarinasi eroaa esim APn tarinasta siten, että miehesi ei ole yhtä kova sinua kohtaan, ei siis ilmeisesti ikänä huuda, moiti, tms. Se on ehdottomasti hyvä asia - paitsi siinä mielessä, että se hämärtää sinun rajan vetoasi ja omien ajatuksien kehittymistä. Kyllä se kun toinen on oikein vttmainen toki helpottaa eronkin tekoa!

Ei voi mitään, kuvailet sanalla kylmäpäinen miestäsi. Mulle nyt vaan nousee mieleen, että voi siihen pään eteen laittaa toisenkin koolla alkavan sanan, sillä eihän nyt se, että kuljeksii testailemassa omaa markkina-arvoaan ihan säännönmukaisesti mikään herrasmiehen tai vuoden isän merkki ole.

Kaikista kammottavinta minusta on juuri tuo, mikä näkyy monessa kirjoituksessa tässä ketjussa. Eli puolustellaan ja selitellään asioita parhain päin, jopa suojellaan ulkopuolisilta miestä, joka ei todellakaan ole mikään herrasmies tai vuoden isä.

Lienee kyse varsin inhimillisestä jonkinlaisesta puolustusreaktiosta tai läheisriippuvuudesta. Mutta hyvä kun kirjoitatte, niin saatte vähän näkökulmaa siihen, miltä mikäkin käytös kuulostaa ulkopuolisten korvaan.

Joku tuossa aikaisemmin totesi, että Hukassa ei aseta itseään etusijalle ja siksi mies kohtelee häntä huonosti. Oli niin tai näin, niin ensimmäinen askel kohti parempaa elämää on mielestäni se, että asettaa itsensä etusijalle ja alkaa miettimään mitä minä haluan ja tarvitsen. Se on suurin rakkaudenteko myös lapsia kohtaan, sillä vahvempi onnellisempi äiti on varmasti myös parempi äiti, ihminen jolla on enemmän voimavaroja olla myös vanhempi. Miettikää vaikka sitä, miten paljon aikaa ja energiaa kuluu täysin hukkaan sellaisen puolison takia, joka kohtelee huonosti.

Kuurankukka

Tietystikään asiat eivät ole helppoja aina, sillä ymmärrän kyllä myös ajatusta, miten vaikea olisi luopua ns. puolesta elämästä lasten kanssa, alkaa jakamaan arki puoliksi ja juhlat puoliksi jne. Siinä olen kyllä nähnyt pari hyvääkin esimerkkiä. Esim. yhdet ystäväni eivät tehneet tiukkaa vko-vko jakoa, vaan joustavat todella paljon lasten vuoksi ja ovat sopineet, että perjantai ei koskaan ole vaihtopäivä (paitsi erikoistilanteissa), jolloin molempiin koteihin jää aina kokonainen vkonloppu rentoutua ja tehdä suunnitelmia.

Mutta. Tämä todella tarkoittaa, että molemmat vanhemmat joustavat ja aika mahdoton tuossa vaiheessa on mitkään uudet, vakavat suhdekuviot, ellei myös siellä vastapuolella ole poikkeuksellisen joustava ja ymmärtävä ihminen.

Ja jos ajatellaan, että toinen vanhemmista on jo liitossa ollessaan aika meneväinen omilla menoillaan niin millä todennäköisyydellä hän alkaisi vaikka noihin esimerkissäni esittämiin joustoihin? 

Mielestäni Hukassa analysoi todella hyvin ja tarkasti omaa tilannettaan. Siinä on hyvät ja huonot puolet, voin sanoa senkin taas omasta kokemuksesta. Nimittäin siinä käy hyvin usein siten, että kun terävästi analysoi tilaansa, alkaa uskomaan, että se on "järki" mitä pitäisi kuunnella. Järjellä ajattelen, että tämä meidän liitto on on tarpeeksi hyvä ja järjellä ajatellen ero olisi lapsille huonompi ratkaisu. Järjellä ajatellen ymmärrän, että tätä ihan hyvää, no kohtalaisen hyvää liittoa ei kannata heittää pois vain ikäkriisin vuoksi. Järjellä käsitän, että miehen nuoruus jäi elämättä ja hän nyt ottaa sitä takaisin.

Siinä on vain se, että yleensä tuossa jos missä puhuu tunne, ei järki. Kun ei halua sitä eroa, se on vaikea, ellei mahdoton ajatus, sitä järkeilee mitä vaan sen eteen, että saisi sen tunteen vuoksi liiton säilyttää.

Jos järki puhuisi, niin tunneihminen sanoisi, että älä nyt heppara hullujas puhu kun hänelle ehdotetaan, että voinhan mä tässä sivussa vähän sitä sun tätä hääräillä, ei kai se nyt niin haittaa. Kun järjellä ajatellen se todellakin tunneihmistä haittaa ja todennäköisesti vahingoittaa oikein kunnolla.

T: MaratonParkuja

Jos järki puhuisi, niin tunneihminen sanoisi, että älä nyt heppara hullujas puhu kun hänelle ehdotetaan, että voinhan mä tässä sivussa vähän sitä sun tätä hääräillä, ei kai se nyt niin haittaa. Kun järjellä ajatellen se todellakin tunneihmistä haittaa ja todennäköisesti vahingoittaa oikein kunnolla.

Olen yksi ketjun pitkäaikaisista seuraijoista, kiva kun tulee taas elämää ketjuun, mutta aihe on väistämättä kipeä ja vaikea monelle:-( Toivon voimia uusia aiheesta kirjoittelijoilla ja hukassa-kirjoittajalle erityisesti.

Tulin myös sanomaan, että käsittämätöntä miten tuo maratonparkuja tiivistää! Niin monta kertaa olen ajatellut että vitsi kun ton olisin aikanaan silloin tajunnut.