Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Ot huomio, että vauvalla on ollut useampi uusi ketju, jossa nainen ihmettelee pitkäaikaisen puolison muuttumista todella erikoiseksi, samaan tyyliin kuin AP:n ja 28:n miehet muuttuivat. Jos kirjoittajat eivät ole samoja henkilöitä niin tuntuu että tuo miesten pimahtaminen tietyssä iässä ei ole niin harvinainen ilmiö kuin olisin luullut.

Pikaeroja, salasuhteita, salakämppiä ja ihan samat metkut kieltämisineen ja taloudellisine venkoiluineen sekä liiton venyttäminen niin pitkään että ei tarvitse maksaa enää elatusmaksuja. Jotenkin mietityttää että ottaisitko se uusi muikki ukon, jos tietäisi todellisuuden eron takana. Että miten erilaiseksi se ihminen voi muuttuua.

Tämä ilmiö on todellinen. Eli miesten keski-iän kriisi ikävuosien 40-50 välillä. Ihan huomaa tältä palstalta, mutta myös ihan omassa kaveripiirissäni on tapahtunut sama nyt neljälle eri naiselle. Kaikissa juoni sama: yhdessä pitkään parikymppisistä asti (eli yhdessä noin 20 vuotta), mies hommaa salarakkaan ja jättää vaimon salarakkaan takia.

Toinen asia on se, että uskon, että vauvalla on yliedustettuna näitä 40-50 -vuotiaita äitejä ja heille tämä tapahtuu ja tulevat tänne purkamaan asiaa.

Median on turha aina toitottaa sitä, kuinka mies ei ikinä jätä vaimoaan, vaikka pettäisi tätä. Että miehet kun ovat niin laiskoja ja mukavuudenhaluisia, ero ja muutto olisivat niin työläitä. Että miehet lähtevät oma-aloitteisesti todella harvoin. Tämän asian toitotus voi tuudittaa vaimot liialliseen turvallisuudentunteeseen, että mies ei ikinä jättäisi. Kyllä ne muuten jättää, uskokaa pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ot huomio, että vauvalla on ollut useampi uusi ketju, jossa nainen ihmettelee pitkäaikaisen puolison muuttumista todella erikoiseksi, samaan tyyliin kuin AP:n ja 28:n miehet muuttuivat. Jos kirjoittajat eivät ole samoja henkilöitä niin tuntuu että tuo miesten pimahtaminen tietyssä iässä ei ole niin harvinainen ilmiö kuin olisin luullut.

Pikaeroja, salasuhteita, salakämppiä ja ihan samat metkut kieltämisineen ja taloudellisine venkoiluineen sekä liiton venyttäminen niin pitkään että ei tarvitse maksaa enää elatusmaksuja. Jotenkin mietityttää että ottaisitko se uusi muikki ukon, jos tietäisi todellisuuden eron takana. Että miten erilaiseksi se ihminen voi muuttuua.

Tämä ilmiö on todellinen. Eli miesten keski-iän kriisi ikävuosien 40-50 välillä. Ihan huomaa tältä palstalta, mutta myös ihan omassa kaveripiirissäni on tapahtunut sama nyt neljälle eri naiselle. Kaiki

Minusta on ihan järkyttävää, että niin moni ajattelee että siinähän touhuaa vieraissa lakanoissa kunhan ei lähde. Tai että paskassakin suhteessa on turvallista kun eihän se mies laiskuuttaan lähde.

Toivottavasti lähtee jos kerran voi huonosti, tai on völjyssä vaan laiskuuttaan! Olisi tietysti suotavaa että kaikesta laiskuudesta huolimatta kertoisi jos ei yhteiselossa joku miellytä, jo ennen kuin tekee mieli kokeilla vierasta..

Tuolla joskus aiemmin sanoin, että mitä väliä enää silloin on onko joku uusi katsottuna tai ei jos kerran mies ei enää rakasta tai on vastentahtoisesti mukana. No, silloin moni älähti, että onhan sillä. 

Minulle riittää eron syyksi, että ei kumppanin halua olla kanssani. Rehellistä on sanoa, että on uusi, mutta itse asiaa se ei enää muuksi muuta. 

Onko petturi-miehesi Ylessä töissä?

Ihan vaan että osaan sanoa onko hänen toimintansa epämiellyttävää ja tuomittavaa vai ihan tavallista ja hyväksyttävää aikuisten ihmisten toimintaa, johon sinun pitää vaan sopeutua tai olet katkerikko.

-Kuuru-Piilo Väyrynen, Vihreät ja tarvittaessa Vas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että tapahtuu aina väliajoin jotain uutta niin pysyy ketju hengissä

 

Kieltämättä nyt tulee mieleen, että on keksitty taas uusi käänne, että saadaan pidettyä ihmiset uteliaina ja ketju hengissä. Tästä autoreissustahan nyt jotkut ihmiset odottavat jänniä juttuja. Nyt pitää vain miettiä, kumpi on vetävämpää, että alkaako se exä vonkata vai ei. 

Sinulle voisi myöntää vuoden sitruunan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä että tapahtuu aina väliajoin jotain uutta niin pysyy ketju hengissä

 

Kieltämättä nyt tulee mieleen, että on keksitty taas uusi käänne, että saadaan pidettyä ihmiset uteliaina ja ketju hengissä. Tästä autoreissustahan nyt jotkut ihmiset odottavat jänniä juttuja. Nyt pitää vain miettiä, kumpi on vetävämpää, että alkaako se exä vonkata vai ei. 

Sinulle voisi myöntää vuoden sitruunan.

Parempi olla sitruuna kuin...

Mökkimies kovana iskussa ?

Vierailija kirjoitti:

Mökkimies kovana iskussa ?

👩🦳🚶🚶🚶👨🔬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mökkimies kovana iskussa ?

👩🦳🚶🚶🚶👨🔬

Löysänä roikkuu.

yhteinen asuntolaina.

28 v:n mietteitä eilisestä, koko päivä sujui hyvin ja itseasiassa oli minulle hyväksi. Tunnepuoli oli selkeä, exän kanssa meni hyvin, ei todellakaan herättänyt minussa minkäänlaisia haikeita tunteita ja kun mökkimiehen hieman myöhemmin näin niin 7 päivän erillään olon jälkeen sydän meinasi haljeta onnesta. 

Ja, ei exä yrittänyt vongata, enkä sitä todellakaan odottanut. Istuttiin reilu 2h autossa (noin 1h/suunta). Menomatka puhuttiin pojasta (koulusta, työkuvioista, armeijasta, musahommista jne), päivitettiin yhteisten tuttujen asioita jne. Automatka meni vauhdilla. Kyllä minä näin heti, että exä ei ole kunnossa, kyllä se masennus on edelleen olemassa. Paluumatkalla se sen minulle sanoikin, että "mikään ei tunnu miltään", mikään ei innosta ja sen takia tekee töitä niin paljon kun vaan pystyy. Kysyin, että pystyyhän aiheesta puhumaan nykyiselleen, mutta ei pysty niin kuin ei pystynyt minulle myöskään, exä vaan suorittaa elämää tällä hetkellä. Haluan kyllä korostaa, että kyse ei aikoinaan ollut minusta eikä nyt myöskään nykyisestään. Aivan varmasti aikoinaan rakasti minua ja nyt nykyistään. Hieman surullista nähdä, että toisella ei elämä nyt ihan suju.

28 v yhdessä (jatkan vielä) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ot huomio, että vauvalla on ollut useampi uusi ketju, jossa nainen ihmettelee pitkäaikaisen puolison muuttumista todella erikoiseksi, samaan tyyliin kuin AP:n ja 28:n miehet muuttuivat. Jos kirjoittajat eivät ole samoja henkilöitä niin tuntuu että tuo miesten pimahtaminen tietyssä iässä ei ole niin harvinainen ilmiö kuin olisin luullut.

Pikaeroja, salasuhteita, salakämppiä ja ihan samat metkut kieltämisineen ja taloudellisine venkoiluineen sekä liiton venyttäminen niin pitkään että ei tarvitse maksaa enää elatusmaksuja. Jotenkin mietityttää että ottaisitko se uusi muikki ukon, jos tietäisi todellisuuden eron takana. Että miten erilaiseksi se ihminen voi muuttuua.

Tämä ilmiö on todellinen. Eli miesten keski-iän kriisi ikävuosien 40-50 välillä. Ihan huomaa tältä palstalta, mutta myös ihan omassa kaveripiirissäni on tapahtunut sama nyt neljälle eri naiselle. Kaiki

Viidenkympin villitys ja vaihdevuodet ne tulee miehillekin. Hormoniryöppy sumentaa terveen järjen ja elämän lyhyys tulee todelliseksi eli on viimeiset hetket toteuttaa haaveitaan. Silloin rikotaan paljon hyvää ja pitkään jatkuneita suhteita. Kuvitellaan että on oikeus ajatella viimein vain itseään. Rakkautta ei vaan ole tainnut koskaan ollakaan.

Jatkan siis .....

Paluuautomatkalla puhuttiin hieman "syvällisemmin", tai sanotaanko niin, että puhuttiin siitä miten kaikki alkoi nykyisensä kanssa. Kyllä exä edelleen väittää, että suhde ei alkanut niin aikaisin kun kuvittelen, että alkuun olivat ystäviä. Niin tai näin, niin mennyt on mennyttä.

Puhuttiin asunnon myynnistä ja se on nyt ihan minusta kiinni, exä siis sanoi, että kiirettä ei ole myynnillä, mutta jos haluan niin voidaan myös laittaa heti. Oli nyt kuitenkin sitä mieltä, että kun tuo pojan tahto omaan kotiin on niin vahva, että odotettaisiin rauhassa se hetki (ei siis kämppää alta ensin).

Joku kirjoittikin, että haaste eroissa on usein tuo omistusasunto. Itse näen edelleen, että tämä oli oikea ratkaisu. Tämä ostettiin yhteiseksi kodiksi, mutta siis hoitovastike+laina oli paljon edullisempi vaihtoehto kun vastaavan vuokra. Eli asuimme tässä halvemmalla kuin vuokra-asunnossa ja nyt asunto on velaton. Toki myydessä käy niin että ei kumpikaan puolikkaalla summalla omaa asuntoa saa ilman lainaa tai säästöjä. 

Nyt mä jatkan töitä.

28 v yhdessä 

Mutta toisaalta, eikö ole myös totta, että ihmisellä on oikeus toteuttaa haaveitaan? Kuka tai mikä vetää sen rajan, että nyt viimeistään voin ajatella itseäni? Vaikka toinen kokee, että suhde on hyvä tai ainakin siedettävä ja riittää hänelle. Myös ihmisillä on erilaisia odotuksia parisuhteelta. Toiselle riittää kun arkiset asiat sujuvat keskimäärin hyvin. Eivät kaipaa esimerkiksi sen syvällisempiä keskustelujaa, läheisyyttä, seksiä tai ylipäätään jotain yhteistä  piristystä arkeen. Jotkut tyytyisivät kaveriliittoon. Jne. Jollekin taas nämä muutkin asiat ovat tärkeitä ja kumppanin kanssa tulisi olla muutakin muutakin kuin kaveruutta ja yhteistä omaisuutta. 

Jos toinen haluaisi jatkaa ja toinen ei niin joku päätös pitäisi tehdä. Yleensä se joka ei halua jatkaa on se pahis. Mutta pitäisikö hänen jatkaa vaikka tuntee ettei se olisi oikein ketään kohtaan. Olisiko se edes oikein jäädä kun syyt jäämiseen ovat heikot tai loppuneet. Vain siksi, että toinen ei halua erota. Varsinkin jos lapset ovat jo isompia kuten usein näissä ko. ikäluokissa ovat. 

Tärkein asia on että molemmat saa päättää itse omasta elämästään. Ei niin että toinen toteuttaa itseään sivusuhteen kanssa samalla kun toinen luulee olevansa onnellisessa yksiavioisessa liitossa. Että ensin se ero ja sitten ne uudet suhteet. Niin on sillä toisella samanarvoiset mahdollisuudet uuteen onneen kun ei tule yllätyksenä toisen tyytymättömyys liittoon ja salasuhteet kaupan päälle.

Mutta kyllä se arki tulee siinä uudessakin liittossa, vielä nopeammin jos sen päälle ladataan suuria odotuksia. Ihmisen pitäisi ensin opetella olemaan onnellinen ihan yksinään ennen kuin alkaa etsimään uutta kumppania.

Vierailija kirjoitti:

Tärkein asia on että molemmat saa päättää itse omasta elämästään. Ei niin että toinen toteuttaa itseään sivusuhteen kanssa samalla kun toinen luulee olevansa onnellisessa yksiavioisessa liitossa. Että ensin se ero ja sitten ne uudet suhteet. Niin on sillä toisella samanarvoiset mahdollisuudet uuteen onneen kun ei tule yllätyksenä toisen tyytymättömyys liittoon ja salasuhteet kaupan päälle.

Mutta kyllä se arki tulee siinä uudessakin liittossa, vielä nopeammin jos sen päälle ladataan suuria odotuksia. Ihmisen pitäisi ensin opetella olemaan onnellinen ihan yksinään ennen kuin alkaa etsimään uutta kumppania.

 

Tämä on teoriassa oikein hyvä ja moraalinen vaihtoehto. Olisi hienoa, jos asiat sujuisivat aina noin.

Käytännössä kuitenkin taitaa useimmiten käydä niin, että eletään tai lusitaan siinä vanhassa pitkässä suhteessa ja ollaan turruttu siihen, että se on tylsä ja ennakoitavissa. Ei olla ehkä edes ajateltu erota, jos homma edes jollain tasolla toimii, eli arkielämä, kämppäkaveruus ja taloudenpito ovat suurin piirtein reilassa ja lapsiakin asuu vielä kotona. Seksiäkin saattaa vielä olla, ainakin silloin tällöin. Tyydytään, kun ei tiedetä paremmastakaan. Erokin saattaa välillä käväistä mielessä, mutta menee nopeasti pois kun muistaa, että asuntolainaa on vielä paljon jäljellä. Aletaan kuitenkin pikku hiljaa ajautua yhä enemmän erilleen, elellä enemmän omaa elämää omissa harrastuksissa ja omien ystävien kanssa ja luovutaan siitä ajatuksesta, että joskus vielä saisi tuntea olevansa oikeasti elossa. Mutta sitten...

Kohdalle osuukin aivan yllättäen Joku, joka sekoittaa pakan aivan täysin. Joku, joka herättää elämän henkiin. Joku, jota kohtaan herää voimakkaita tunteita, ja ne tunteet saavat vastakaikua. Alkaa ensin varovainen yhteydenpito, joka johtaa salaisiin tapaamisiin ja tutustumiseen. Huomataan, että tämän ihmisen kanssa synkkaa aivan eri tavalla kuin sen kotona asuvan pitkäaikaisen puolison kanssa. Edetään kuitenkin varovasti ja katseilta piilossa. Kun suhde uuteen rakkaaseen syvenee ja tiivistyy, aletaan pohtia kuinka elämän saisi järjestettyä niin, että pääsisi jo nauttimaan elämästä sen kaikissa väreissä uuden kumppanin kanssa ja miten vanhat kulissit saisi purettua ilman että siitä seuraa hirveä haloo, riitaa ja tappelua oikeustuvassa, lasten vieraannuttamista jne. Halutaan minimoida vahingot ja tuho, eikä tahdota ehdoin tahdoin suutttaa tulevaa exää, sukulaisia, naapureita ja ystäviä ja tulla katkeran tulevan exän ryöstämäksi omaisuuden osituksessa. Tätä pohtiessa (ja rohkeutta isoon siirtoon kerätessä) vielä yleensä asutaan vanhoissa kulisseissa ja larpataan "onnellista" perhe-elämää. Sydän ja ajatukset ovat kuitenkin jo koko ajan toisaalla. Tullaan ehkä hivenen varomattomiksi. Niinpä eräänä päivänä käry käy, ja asia tulee jotain kautta sen virallisen kumppanin tietoon... Silloin soppa on valmis ja kiehuu yli, eikä mikään enää palaa ennalleen.

Toisin sanoen se, että suhteessa kaikki vaikuttaa olevan hyvin, ei suinkaan ole tae siitä että kaikki tosiaan olisi hyvin. Pinnan alla voi tapahtua niin kovin paljon.

Mutta onko silloin niin paha asia olla sivusuhteessa jos toinen on eroa ehdottaessa ilmoittanut vahvasti, että haluaa olla yhdessä ja parisuhde on riittävän hyvä hänelle ja tunteita on edelleen? Jos hänen mielipiteensä esimerkiksi on, että yhteinen omaisuus, lapset ja arki riittävät parisuhteen olemassaololle. Silloinhan monesti ei hän ei missään nimessä halua erota.

Täällä nyt monesti sanotaan, että ensin pitää erota. Pitääkö se toinen sitten väkisin pakottaa eroamaan? Jos silloin sysää toisen epätoivoon ja vellomaan esimerkiksi. Koska silloinkin joidenkin mielestä eroa haluva tekee väärin. Sekin pakosti erotetun paha olo on sen syytä, joka haluaa erota. 

Monesti se, joka haluaisi erota on joka tapauksessa pahis teki niin tai näin. Jos jää suhteeseen vaikka rakkaus on loppunut eikä esimerkiksi pysty enää keskinäiseen läheisyyteen. Jos jää suhteeseen ja ottaa sivusuhteen. Jos ei jää suhteeseen, mutta pakottaa erohaluttoman eroamaan ja toisen maailma romahtaa. Kaikissa näissä se eroa haluava leimataan syylliseksi ja syyllistetään. Mitä hänen sitten pitäisi tehdä? 

6317, hyvin totuudenmukainen kommentti. Näinhän se usein oikeassa elämässä on. Teoria, moralisointi ja käytäntö oikeassa elämässä ovat usein eri asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Mutta onko silloin niin paha asia olla sivusuhteessa jos toinen on eroa ehdottaessa ilmoittanut vahvasti, että haluaa olla yhdessä ja parisuhde on riittävän hyvä hänelle ja tunteita on edelleen? Jos hänen mielipiteensä esimerkiksi on, että yhteinen omaisuus, lapset ja arki riittävät parisuhteen olemassaololle. Silloinhan monesti ei hän ei missään nimessä halua erota.

Täällä nyt monesti sanotaan, että ensin pitää erota. Pitääkö se toinen sitten väkisin pakottaa eroamaan? Jos silloin sysää toisen epätoivoon ja vellomaan esimerkiksi. Koska silloinkin joidenkin mielestä eroa haluva tekee väärin. Sekin pakosti erotetun paha olo on sen syytä, joka haluaa erota. 

Monesti se, joka haluaisi erota on joka tapauksessa pahis teki niin tai näin. Jos jää suhteeseen vaikka rakkaus on loppunut eikä esimerkiksi pysty enää keskinäiseen läheisyyteen. Jos jää suhteeseen ja ottaa sivusuhteen. Jos ei jää suhteeseen, mutta pakottaa eroha

Nyt aletaan päästä jo vähän syvemmälle asiaan. Mulla oli exän kanssa hyvä ja avoin keskusteluyhteys. Muistan elävästi sen merkitsevän keskustelun lähes kolme vuotta ennen lopullista eroa. Puhuimme saunassa meidän ystävyydestä, mutta myös siitä, ettei romantiikkapuolella oikein suju. Todettiin molemmat, että arki sujuu ja molemmat asettaa lapset etusijalle. Sanoin kuitenkin, että jos ei me saada hommaa oikaistua niin jompikumpi tapaa toisen ja se on sitten siinä. Mies totesi että niinhän siinä käy, mutta hoidetaan nyt ensin [eräs vaativa projekti] loppuun ja katsotaan sitten vaikka jotain matkaa.

No mikään ei muuttunut. Elettiin arkea, perhe-elämää, tehtiin kovasti töitä, harrastettiin molemmat omillaan. Sitten se toinen tuli vastaan. Kerroin miehelle, että nyt on sellainen ryppy, jota ei enää korjata. Päätimme erota hissukseen eli asuimme yhä yhdessä kuukausia, sitten vuorottelimme vanhassa kodissa ja lopulta vasta lähes kahden vuoden päästä erillään. Lapset sai totutella rauhassa uuteen tilanteeseen. Kun sitten aloin seurustella avoimesti tämän uuden puolisoni kanssa, vaihdoin monen mielestä lennosta ja olin pettäjä. Jos olisin lähtenyt silloin yli kolme vuotta aiemmin, olisi lapset menettäneet kolme vuotta perhe-elämää. Me olisimme menettäneet kolme vuotta yhteisvanhemmuutta. 4 vuotta yhteisen omaisuuden kartuttamista. Ja minä olisin silti ollut se perheen rikkoja ja jättäjä. 

Jospa tehdään niin, että jokainen tekee kuten omalta osaltaan parhaaksi näkee. Myös se osapuoli joka jää suhteeseen kumppanin kanssa joka ei ole tyytyväinen, jonka käytöksestä ei voi lukea sitoutuneisuutta ja rakkautta, siinä toivossa että kaikki muuttuu vielä paremmaksi. Jääminenkin on valinta.

Vierailija kirjoitti:

Mutta onko silloin niin paha asia olla sivusuhteessa jos toinen on eroa ehdottaessa ilmoittanut vahvasti, että haluaa olla yhdessä ja parisuhde on riittävän hyvä hänelle ja tunteita on edelleen? Jos hänen mielipiteensä esimerkiksi on, että yhteinen omaisuus, lapset ja arki riittävät parisuhteen olemassaololle. Silloinhan monesti ei hän ei missään nimessä halua erota.

Täällä nyt monesti sanotaan, että ensin pitää erota. Pitääkö se toinen sitten väkisin pakottaa eroamaan? Jos silloin sysää toisen epätoivoon ja vellomaan esimerkiksi. Koska silloinkin joidenkin mielestä eroa haluva tekee väärin. Sekin pakosti erotetun paha olo on sen syytä, joka haluaa erota. 

Monesti se, joka haluaisi erota on joka tapauksessa pahis teki niin tai näin. Jos jää suhteeseen vaikka rakkaus on loppunut eikä esimerkiksi pysty enää keskinäiseen läheisyyteen. Jos jää suhteeseen ja ottaa sivusuhteen. Jos ei jää suhteeseen, mutta pakottaa erohaluttoman eroamaan ja toisen maailma romahtaa. Kaikissa näissä se eroa haluava leimataan syylliseksi ja syyllistetään. Mitä hänen sitten pitäisi tehdä?

Avata suhde?