Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Tulin kerran jätetyksi sanoin; 'jotain vaan puuttuu'. Se oli mulle täydellisen riittävä selitys, ymmärsin heti miltä tuntuu kun jotain vaan puuttuu.

Vierailija kirjoitti:

5458: luulen että tuo kommentoija viittaa enemmän näihin narsistipuheisiin mitkä liittyy aloittajan eroon.  Siitä yhteiselämästä tai sen loppumisesta ei ole hirveästi kuultu sitä kolikon toista puolta. Nimittäin joka tarinassa on se toinenkin puoli.

Siitä juuri onkin kyse, että jokainen voi kertoa vain oman tarinansa. Silloin mielestäni on olennaista kuunnella sitä tarinaa, enkä näe suurta hyötyä siitä, että tarinaa kuunnellessaan vain jankkaa, miten kerrot nyt vain oman puolesi tai keksiä kuvitteellisia narratiiveja tai kertojalle oman mielensä mukaan motiiveja siitä, miksi se tarina on muodostunut tällaiseksi.

Ja tosiaan, vaikka kuinka itse katsoisi oppineensa eron jälkeen itsestään virheitä, joita on tehnyt, sekin on vain kolikon yksi puoli, ellei ole hirveästi kuultu toisen kantaa.

Kysyn suoraan tätäkin: mitä järkeä täällä on keskustella mistään aiheesta, kun emme me kuitenkaan koskaan voi kuulla kuin yhtä osapuolta, emme koskaan saa keskusteluihin toista tai useampia osapuolia ja heidän kantaansa?

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin miksi kukaan jättäisi ottamatta ilmaista rahaa? Ai niin, töllistä oli tulossa vaan persnettoa. Esitä vaan pyhimystä ap. Ja ihan väittää, että talouskuvioiden perusteella joku tunnistaisi, eiköhän se ole sitten tapahtunut muuten.

Siinä, että päättää olla lähtemättä taisteluun, joka on hävitty ennen sen alkua ja sen tiedon kanssa, että taistelun jälkeen tappiot ovat kestämättömät, ei tietenkään ole pyhimysmäistä. Mutta järkevää ja pidemmän päälle kannattavaa se on.

Tässä tapauksessa taistelun voitoksi on tarjolla paitsi persnettoa myös menetettyä mielenterveyttä. Oletko sinä niin pyhimys, että lähtisit taistoon?

T: MaratonParkuja

Minusta noissa on ihan selvät lakipykälät kun ohjaa yhteiselämän purkamisen omaisuudenjakoa. Avioliiton päättyessä pitäisi olla hyvinkin selvää kuinka lain mukaan jaetaan omaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin miksi kukaan jättäisi ottamatta ilmaista rahaa? Ai niin, töllistä oli tulossa vaan persnettoa. Esitä vaan pyhimystä ap. Ja ihan väittää, että talouskuvioiden perusteella joku tunnistaisi, eiköhän se ole sitten tapahtunut muuten.

Siinä, että päättää olla lähtemättä taisteluun, joka on hävitty ennen sen alkua ja sen tiedon kanssa, että taistelun jälkeen tappiot ovat kestämättömät, ei tietenkään ole pyhimysmäistä. Mutta järkevää ja pidemmän päälle kannattavaa se on.

Tässä tapauksessa taistelun voitoksi on tarjolla paitsi persnettoa myös menetettyä mielenterveyttä. Oletko sinä niin pyhimys, että lähtisit taistoon?

T: MaratonParkuja

Minusta noissa on ihan selvät lakipykälät kun ohjaa yhteiselämän purkamisen omaisuudenjakoa. Avioliiton päättyessä pitäisi olla

Niinhän sitä pitäisi. Elämä ja maailma ei vain  aina toimi lakipykälien mukaan, eivätkä lakipykälät aina ole yksiselitteisen selkeitä. Lisäksi joskus on tilanteita, että vaikka kuinka olisi laillinen oikeus johonkin, muut asiat, kuten oma mielenterveys, painaa vaa'ankupissa enemmän kuin "ilmainen raha".

Olen ollut vastaavassa tilanteessa ja luovuttanut sen vaatimisesta, mikä olisi minulle laillisesti kuulunut. Laskin, että riitelyyn ja lakiteitse oikeuksieni vaatimiseen olisi kulunut kohtuuton määrä energiaa ja se olisi tuonut elämääni mustan pilven kenties vuosikausiksi. Lakitiet toisinaan ovat myös arvaamattomia, eli persneton mahdollisuus todellakin kannattaa huomioon, jos ei ole aivan satasen varma, mitä vastapuolella on ässänä taskussa. Olisi naiivia, ei suinkaan pyhimysmäistä, ajatella muuta.

Rahasta luopuminen tuntui suorastaan edulliselta vaihtokaupalta verrattuna tuohon.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

5458: luulen että tuo kommentoija viittaa enemmän näihin narsistipuheisiin mitkä liittyy aloittajan eroon.  Siitä yhteiselämästä tai sen loppumisesta ei ole hirveästi kuultu sitä kolikon toista puolta. Nimittäin joka tarinassa on se toinenkin puoli.

Siitä juuri onkin kyse, että jokainen voi kertoa vain oman tarinansa. Silloin mielestäni on olennaista kuunnella sitä tarinaa, enkä näe suurta hyötyä siitä, että tarinaa kuunnellessaan vain jankkaa, miten kerrot nyt vain oman puolesi tai keksiä kuvitteellisia narratiiveja tai kertojalle oman mielensä mukaan motiiveja siitä, miksi se tarina on muodostunut tällaiseksi.

Ja tosiaan, vaikka kuinka itse katsoisi oppineensa eron jälkeen itsestään virheitä, joita on tehnyt, sekin on vain kolikon yksi puoli, ellei ole hirveästi kuultu toisen kantaa.

Kysyn suoraan tätäkin: mitä järkeä täällä on keskustella mis

no, parhaimmillaanhan keskustelu ottaa huomioon monipuolisesti kaikki muuttujat, esimerkkinä nyt vaikka joku Israel-Palestiina konflikti. Siinä on niin monta tapahtumaa ja epäoikeudenmukaisuutta nivottuna yhteen isoon vyyhtiin, että on vähän epä-älyllistä typistää se muotoon: "terroristi paha, laillinen esivalta hyvä" tai "Israelilla oikeus, palestiinalaisilla juutalaisviha".

Kysyn puolestani, että mitäpä jos oliskin niin, että Ap olisi herkkänahkainen uhriutuva narsisti, ns covert narcissist ja olisi henkisesti painostanut ja ahdistanut perhettään vuosia? Hänhän olisi itse silloin täysin sokea omalle toiminnalleen ja tämä ketju toimisi hänelle juuri sellaisena sokeaa tukea antavana hovina, jonka narsisti tarvitsee kokeakseen jatkuvaa  oikeutusta toisiin kohdistamalleen henkiselle väkivallalle. En nyt ehdota, että näin on, ehdotan vain ettemme tiedä onko näin.

Narsistihan ei mitään tietenkään poimi mukaansa näistä keskusteluista mikä haastaisi hänen maailmaansa, mutta muut voisivat saada näistä tarkentavia kysymyksiä tai erilaista näkökulmaa esittävistä kommenteista vertaistukea.

Läheiseni on erään seurustelusuhteen päättyessä ollut jo melko vakuuttunut siitä, että hän on pohjattoman huono ja itsekäs ihminen ja syyllinen aivan kaikkeen mikä entisen kumppanin elämässä on mennyt pieleen, jo alkaen lähes 30 vuotta ennen heidän tapaamistaan. Hän oli jo suhteen alussa niin syvissä veloissa, maksamassa korvauksia maailman 30 vuotta tähän naiseen kohdistamista vääryyksistä, ettei siitä velasta ollut mahdollista selvitä vaikka olisi kaikesta luopunut ja kaikkensa antanut toisen hyvinvoinnin eteen. Ja sitten kun jostain omastakin halusi pitää kiinni, niin toisen elämänhän siinä pilasi. Olen vakuuttunut, ettei tuo läheiseni olisi tähän päivään mennessä eronnut, ellei olisi erään kriisin yhteydessä päätynyt juttelemaan kriisiyksikön psykiatrin ja psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa. Syyllisyys ja huoli kulki silti mukana varmaan pari vuotta eron jälkeen, vain etäisyys ja terapia auttoi pikkuhiljaa näkemään tilanteen objektiivisemmin. Samalla aikaa tämä entinen kumppani oli jo lähettänyt viimeiset parjaavat viestinsä ja kirjoittanut viimeiset syyllistävät some-päivityksensä ja puistellut pölyt & jatkanut kohti uusia seikkailuja.

Vierailija kirjoitti:

5453 kirjoitat kieltämättä hyvin ja hyvää pohdintaa, Kiitos. Nuo pikkumuksu vertailut saa hymyn korville ja näinhän se elämä usein kulkee.

Puhun taas vaan omasta puolestani. En aidosti pysty sanomaan miksi minun mieheni menetti mielenkiinnon minuun. Kun tehtiin ja oltiin niin paljon yhdessä, molemmilla oli myös omat jutut, s@eksiä, läheisyyttä oli viimeisille päiville asti. En myöskään ollut mikään määräilevä pirttihirmu, en mustasukkainen jne. Meillä ei ollut suhteessa hiertäviä asioita, vielä viikko ennen eroa suunniteltiin yhteistä Kreikan matkaa jne. Minua itseäni kiinnostaisi ihan hirveästi tietää enemmän. Uskon kuitenkin vahvasti, että kyse oli myös miehen ikäkriisistä ja ajatuksesta "että ei tiedä mitä elämältään haluaa" yms. Jonkinnäköistä kipinää varmasti elämäänsä halusi, siihen ei vaan enää tuttu ja turvallinen riittänyt. Elämä meni näin.

En ole täydellinen, en todellakaan ja yksi minun viois

Tuon muutostarpeen miekin tunnistan. Jollain voi tulla kertalinttuusta, mut mulla se on 6-8 vuotta ja jotain pitää myllätä uusiksi. Työpaikka vaihtuu tai asunto yleensä, mut jossain välissä erosinkin kyllä. En tiedä miten sitten kävis suhteessa jos tuota muutoksen tarvetta tukahduttais kauan niin kääntyiskö se parisuhdetta vastaan. Nytkin on ulkomaille muutto haaveissa ja mietinnässä toimisko etäsuhde vai pitääkö vaan haudata haaveet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin miksi kukaan jättäisi ottamatta ilmaista rahaa? Ai niin, töllistä oli tulossa vaan persnettoa. Esitä vaan pyhimystä ap. Ja ihan väittää, että talouskuvioiden perusteella joku tunnistaisi, eiköhän se ole sitten tapahtunut muuten.

Siinä, että päättää olla lähtemättä taisteluun, joka on hävitty ennen sen alkua ja sen tiedon kanssa, että taistelun jälkeen tappiot ovat kestämättömät, ei tietenkään ole pyhimysmäistä. Mutta järkevää ja pidemmän päälle kannattavaa se on.

Tässä tapauksessa taistelun voitoksi on tarjolla paitsi persnettoa myös menetettyä mielenterveyttä. Oletko sinä niin pyhimys, että lähtisit taistoon?

T: MaratonParkuja

Minusta noissa on ihan selvät lakipykälät kun ohjaa yhteiselämän purkamisen oma

Mikähän voi olla vastapuolella ässänä hihassa jos ei ole avioehtoa, on yhteisiä lapsia ja pitkä avioliitto kyseessä? Jos kummatkin ovat osallistuneet yhteisiin menoihin, käyneet töissä, lukuunottamatta äitiyslomaa tai jotain lyhyttä työttömyyttä tms? Ja jos on avioehto, niin sehän on silloin selvä peli sekin. 

En kyllä keksi ap:n tapauksessa miksi ei lakipykäliä noudatettaisi, toki hän itse tietää mitä on luopumisen takana. Monelle vaan tulee mieleen tämä jo monestikin mainittu, että joko hänelle osituksen jälkeen velkaa tai jaettava osuus on kovin pieni. Mutta senkin voisi sanoa reilusti, eikä antaa kuvan, että hän ei halua taistella omasta osuudestaan. Jos tätä omaa osuutta ei olisi edes tulossakaan, mistä joutuisi taistelemaan. 

Miten esimerkiksi Maratonparkuja ym. noin vahvasti uskovat, että ap: llä olisi osituksessa saatavaa, mutta hän nyt vain ei halua sitä. Mitkä olisivat ne suuret tappiot? En vaan itse oikein käsitä mitä seikkoja ne voivat olla, joita laki ei huomioi osituksessa. 

Onpas täällä ollut nyt pari viime sivua todella hyviä näkökulmia ja mainioita kiteytyksiä näistä parisuhteen kommunikaatio- ja tunnepuolen haasteista! Otin oikein ruutukaappauksia talteen eri kirjoittajien teksteistä. Kiitos jokaiselle! 

Ap:n, 28v:n ja Tuumiksen kuulumisia myös kiva lukea, hyvää kesää teille ja kaikille muillekin ketjua seuraaville.

Titta__

Kysyn puolestani, että mitäpä jos oliskin niin, että Ap olisi herkkänahkainen uhriutuva narsisti, ns covert narcissist ja olisi henkisesti painostanut ja ahdistanut perhettään vuosia?

Tätä juuri tarkoitan. Minun rationi toimii sillä tavalla, että näin "keskustellen" keskustelussa ei ole mitään järkeä. Yksi kertoo tarinaansa, toinen jossittelee jollain mitäs jos-jutuilla - mitä keskustelua siinä voi edes syntyä? Lähtökohtana toinen yksin puhelee, koska eihän häntä kuunnella tai uskota ja toinen viihdyttää itseään kummallisilla teorioilla siitä, mitä ensimmäinen sanoo. 

Sinulla tai minulla ei ole mitään mahdollisuutta saada tietää, vaikka jossittelisimme kuinka, mitään muuta kuin sen, mitä täällä kerrotaan. Sen vuoksi itse ajattelen, että siinä pidättäytyminen, siis kerrotun rajoissa, on rationaalinen teko. Muu on itselleni epäselvää haahauilua, voihan se olla viihdyttävää, ehkä, jos mielii niitä latuja kulkee, mutta mitään lisäarvoa se ei keskusteluun tuo.

T: MaratonParkuja

Miten esimerkiksi Maratonparkuja ym. noin vahvasti uskovat, että ap: llä olisi osituksessa saatavaa, mutta hän nyt vain ei halua sitä. Mitkä olisivat ne suuret tappiot? En vaan itse oikein käsitä mitä seikkoja ne voivat olla, joita laki ei huomioi osituksessa. 

Siksi uskon, kun olen ollut samanlaisessa tilanteessa, eli jakamassa omaisuutta ihmisen kanssa, jonka päätarkoituksena ei ollut jakaa omaisuutta, vaan riidellä ja pilata elämääni loputtomasti. Teimme useita eri jakoja täysin lakiin perustuen ja kun tuli allekirjoituksen aika, hänen mielestään jako olikin epäoikeudenmukainen ja palasimme ruutuun nolla riitelemään siitä, minkälainen sen pitäisi olla. Hän siis kieltäytyi allekirjoittamasta vedoten milloin mihinkin.

Lopulta koin helpoimmaksi mennä sitä tietä, että luovuin perinnöstä, joka olisi kyllä ihan laillisesti minulle kuulunut. Se jatkuva riita, oikeustoimilla uhkailu, lakimiehet, jotka minulle soittelivat riitelijän kertomuksien perusteella, mustanmaalaaminen pitkin kyliä, alkoi olla niin iso henkinen taakka, että en katsonut rahan olevan sen väärti. Jos olisimme menneet oikeuteen, asia olisi jatkunut vuosia, sillä eivät nämä asiat ole tuomioistuinten ensimmäisellä listalla, kuten oikein onkin.

Ja ennen kuin sanotaan, että mikset antanut vain lakimiesten hoitaa, neuvo on naiivi nykyaikana, jolloin ihmiseen saa yhteyden monella eri tavalla ja eri kanavassa. En halunnut hypätä täysin off grid tämän asian vuoksi, siis irrottautua some- ja muista kanavistani, joten. Työpostiinkin näitä yhteydenottoja tuli, sillä työnantajani oli tietysti tiedossa ja sposti mallai etunimi.sukunimi.firma.

Toki jos saatavia olisi ollut miltsi pari, olisin varmaan ollut pontevampi. Mutta siihen rahaan verrattuna, mikä tulossa oli, katsoin ratkaisuni olevan kannattava. Uskon APn tilanteen olevan tälläkin saralla samoilla linjoilla.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Kysyn puolestani, että mitäpä jos oliskin niin, että Ap olisi herkkänahkainen uhriutuva narsisti, ns covert narcissist ja olisi henkisesti painostanut ja ahdistanut perhettään vuosia?

Tätä juuri tarkoitan. Minun rationi toimii sillä tavalla, että näin "keskustellen" keskustelussa ei ole mitään järkeä. Yksi kertoo tarinaansa, toinen jossittelee jollain mitäs jos-jutuilla - mitä keskustelua siinä voi edes syntyä? Lähtökohtana toinen yksin puhelee, koska eihän häntä kuunnella tai uskota ja toinen viihdyttää itseään kummallisilla teorioilla siitä, mitä ensimmäinen sanoo. 

Sinulla tai minulla ei ole mitään mahdollisuutta saada tietää, vaikka jossittelisimme kuinka, mitään muuta kuin sen, mitä täällä kerrotaan. Sen vuoksi itse ajattelen, että siinä pidättäytyminen, siis kerrotun rajoissa, on rationaalinen teko. Muu on itselleni epäselvää haahauilua, voihan se olla viihdyttävää, ehkä, jos mielii niitä l

Eikö se sitten ole juuri sitä keskustelua? Kysyä "oletko tullut ajatelleeksi tällaista" tai "minun henkilökohtaisen kokemukseni pohjalta mietin tällaista"? Ehkä tässä on kyse juuri siitä ongelmanratkaisijasta ja ongelman, anteeksi vailla parempaa sanaa, vatvojasta. Tunnistan ihmistyypin ja vaikeuden erinomaisen hyvin, koska olen itse rationaalinen ratkaisija, ja väsyn nopeasti siihen kun esim puolisoni jatkaa kolmatta vuotta samojen työasioiden murehtimista ja vatvomista. Minä hermostun kun olen monesti yrittänyt neuvoa monelat suunnalta mietittynä miten voisi vaikka ajankäyttöä tai työkuormaa hallita, toinen pettyy kun ei saa osakseen hakemaansa myötätuntoa. Silti, 9 vuotta olemme tunteneet, eikä sinä aikana ole asiat töissä parantuneet, eikä työpaikka vaihtunut. Kumpi lähestymistapa on sitten hedelmällisempi. En tiedä, viimeksi kun tuskastuin keskusteluun, pohti mieheni ääneen, että ehkä ei siellä töissä sitten ole asiat niin huonosti kokonaisuudessaan mitä tulee valitettua. Kuinkahan kävisi jos mieheni näin muutama vuosi ennen eläköitymistä saisi potkut? Mikä olisi sitten se ttilinpäätös ja vallalle jäävä mieliala yli kahdenkymmenen vuoden työyhteisöstä ja työnantajasta.

Vierailija kirjoitti:

Miten esimerkiksi Maratonparkuja ym. noin vahvasti uskovat, että ap: llä olisi osituksessa saatavaa, mutta hän nyt vain ei halua sitä. Mitkä olisivat ne suuret tappiot? En vaan itse oikein käsitä mitä seikkoja ne voivat olla, joita laki ei huomioi osituksessa. 

Siksi uskon, kun olen ollut samanlaisessa tilanteessa, eli jakamassa omaisuutta ihmisen kanssa, jonka päätarkoituksena ei ollut jakaa omaisuutta, vaan riidellä ja pilata elämääni loputtomasti. Teimme useita eri jakoja täysin lakiin perustuen ja kun tuli allekirjoituksen aika, hänen mielestään jako olikin epäoikeudenmukainen ja palasimme ruutuun nolla riitelemään siitä, minkälainen sen pitäisi olla. Hän siis kieltäytyi allekirjoittamasta vedoten milloin mihinkin.

Lopulta koin helpoimmaksi mennä sitä tietä, että luovuin perinnöstä, joka olisi kyllä ihan laillisesti minulle kuulunut. Se jatkuva riita, oikeustoimilla uhkailu, lakimiehet, jotka minulle soittelivat

 

Perintö on hiukan eri kuin ositus. Toki siinä tehdään paljon tuonkaltaista kiusaa mitä kerroit. Varsinkin jos on mieleltään jotenkin häiriintynyt tai vanhoja kaunoja.

Mutta pakkohan on avioerossa tehdä jonkinlainen osituspaperi. Ei mies voi sitä loputtomiin vetkutella. Se vaikeuttaa silloin paljon tulevaa elämää. Jos mies nyt on kuitenkin järjissään, kuten oletan, ja lapsetkin hänen luonaan niin mikä olisi idea olla ositusta tekemättä niinkuin lakiin kuuluu. Olisihan se silloin selvempää kaikkien jatkaa elämää kun miehellä on uusi kumppanikin. Keskeneräinen ositus vaivaa luultavasti häntäkin kun asuvat yhdessä. En näe järkevää syytä miksi ap:n mies haluaisi roikottaa kiusanteolla entistä elämäänsä mukanaan vaan mennä eteenpäin selvin kortein. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten esimerkiksi Maratonparkuja ym. noin vahvasti uskovat, että ap: llä olisi osituksessa saatavaa, mutta hän nyt vain ei halua sitä. Mitkä olisivat ne suuret tappiot? En vaan itse oikein käsitä mitä seikkoja ne voivat olla, joita laki ei huomioi osituksessa. 

Siksi uskon, kun olen ollut samanlaisessa tilanteessa, eli jakamassa omaisuutta ihmisen kanssa, jonka päätarkoituksena ei ollut jakaa omaisuutta, vaan riidellä ja pilata elämääni loputtomasti. Teimme useita eri jakoja täysin lakiin perustuen ja kun tuli allekirjoituksen aika, hänen mielestään jako olikin epäoikeudenmukainen ja palasimme ruutuun nolla riitelemään siitä, minkälainen sen pitäisi olla. Hän siis kieltäytyi allekirjoittamasta vedoten milloin mihinkin.

Lopulta koin helpoimmaksi mennä sitä tietä, että luovuin perinnöstä, joka olisi kyllä ihan laillisesti minulle kuulunut. Se jatkuva riita, oikeustoim

"Perintö on hiukan eri kuin ositus. "

enkä usko että soitukseen tarvitaan edes lakimiestä. Tekee käräjäoikeuteen hakemuksen yhteiselämän purkamisesta niin käräjäoikeus nimittää pesänselvittäjän joka tekee osituksen. Toki sen voi haastaa taas siviilikanteella, mutta eikö kannattaisi ensin edes yrittää ennen kuin päättää, ettei tästäkään mitään tule?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysyn puolestani, että mitäpä jos oliskin niin, että Ap olisi herkkänahkainen uhriutuva narsisti, ns covert narcissist ja olisi henkisesti painostanut ja ahdistanut perhettään vuosia?

Tätä juuri tarkoitan. Minun rationi toimii sillä tavalla, että näin "keskustellen" keskustelussa ei ole mitään järkeä. Yksi kertoo tarinaansa, toinen jossittelee jollain mitäs jos-jutuilla - mitä keskustelua siinä voi edes syntyä? Lähtökohtana toinen yksin puhelee, koska eihän häntä kuunnella tai uskota ja toinen viihdyttää itseään kummallisilla teorioilla siitä, mitä ensimmäinen sanoo. 

Sinulla tai minulla ei ole mitään mahdollisuutta saada tietää, vaikka jossittelisimme kuinka, mitään muuta kuin sen, mitä täällä kerrotaan. Sen vuoksi itse ajattelen, että siinä pidättäytyminen, siis kerrotun rajoissa, on rationaalinen teko. Muu on itselleni epäselvää haahauilua, voihan

Missaat toistuvasti pointtini. Kyse on juuri siitä, että miehesi kanssa tiedät, miten asiat ovat ja te keskustelette siltä pohjalta. Tässä keskustelussa keksit itse parametreja ja olettelet narratiiveja sekä motiiveja, vaikka mitään niistä ei ole esitetty - onpa esitetty jopa päinvastaista. Eihän se nyt kovin ratkaisukeskeistä ole, eikä minusta edes rationaalista. Päinvastoin, sehän vaikeuttaa ongelmien ratkaisua, ettei suostu toimimaan niiden faktojen perusteella, mitä tarjotaan, vaan yrittää muuttaa niitä mieleisekseen (syystä, jota itse en hahmota).

T: MaratonParkuja

Lainauksia:

"Mutta pakkohan on avioerossa tehdä jonkinlainen osituspaperi. Ei mies voi sitä loputtomiin vetkutella" - Kyllä, mutta minusta Ap:n tapauksessa mies yrittää tehdä kiusaa monella eri tavalla", varmasti haluaisi jopa "taistella" asiasta ja pitää Ap piinassa mahdollisimman pitkään. 

"Olisihan se silloin selvempää kaikkien jatkaa elämää kun miehellä on uusi kumppanikin. Keskeneräinen ositus vaivaa luultavasti häntäkin kun asuvat yhdessä"  - Toivottavasti tällä et tarkoita uutta kumppania, tämä asia ei kuulu uudelle kumppanille millään lailla. Ap:n ei todellakaan tarvitse huomioida ko. naisen tunteita tai tarpeita mihinkään suuntaan.

Sivusta seurannut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten esimerkiksi Maratonparkuja ym. noin vahvasti uskovat, että ap: llä olisi osituksessa saatavaa, mutta hän nyt vain ei halua sitä. Mitkä olisivat ne suuret tappiot? En vaan itse oikein käsitä mitä seikkoja ne voivat olla, joita laki ei huomioi osituksessa. 

Siksi uskon, kun olen ollut samanlaisessa tilanteessa, eli jakamassa omaisuutta ihmisen kanssa, jonka päätarkoituksena ei ollut jakaa omaisuutta, vaan riidellä ja pilata elämääni loputtomasti. Teimme useita eri jakoja täysin lakiin perustuen ja kun tuli allekirjoituksen aika, hänen mielestään jako olikin epäoikeudenmukainen ja palasimme ruutuun nolla riitelemään siitä, minkälainen sen pitäisi olla. Hän siis kieltäytyi allekirjoittamasta vedoten milloin mihinkin.

Lopulta koin helpoimmaksi mennä sitä tietä, että luovuin perinnöstä, joka olisi kyllä ihan laillisesti minulle kuulunut. Se jatkuva riita, oikeustoim

Eivät ne niin kovin erilaisia ole, siis lakiperusteiltaan. Mutta sitähän tässä on tolkutettu: jonkinlainen ositus pitää tehdä ja AP on päättänyt tehdä miehen mieleisen osituksen, jonka perusteella hänelle jää vähemmän omaisuutta kuin hän lain mukaan ansaitsisi. Se tuntuu olevan joillekin kuitenkin jotenkin punainen vaate ja tullaan ilveilemään, että pyhimyskö luulet olevasi, kun olet tuon päätöksen tehnyt.  Olen siis yrittänyt selittää, miksi ymmärrän APn päätöstä, enkä kuvittele hänen ehdoin tahdoin ja muuten vaan tuota päätöstä tehneen.

Se jää kyllä nähtäväksi, kelpaako miehelle edes tämä ositus, jossa hän jää selkeästi voitolle. 

T: MaratonParkuja

Ihana viisas MaratonParkuja, sinua on ollut jo ihan ikävä. Jälleen niin osuvaa, viisasta, syvää pohdintaa. Kiitos.

Osut todella ytimeen siinä, muten olet minua tulkinnut.

Minä olen käynyt valtavasti läpi itsesyytöksiä, pohdintaa, miettinyt mitkä oli syyt että minusta haluttiin eroon. 

Ja lopulta olen päässyt siihen, että tärkeämpää on pohtia syvältä, miksi minä jäin vuosiksi siihen suhteeseen, miksi ajauduin siihen alkujaan? Ja mitä minä jatkossa haluan elämältäni, kenties parisuhteelta jos semmoiseen joskus alkaisin. Haluan antaa itselleni aikaa ja tilaa sille, että jatkossa lähden asioihin ihan oma itse edellä. En miellyttämään muita. Terveellä tavalla.

Olen myös saanut narsisti syytöksiä osakseni, ja saan edelleen niitä exältä. Olen myös penkonut omassa päässäni sekä ystävien ja läheisten kanssa tätä asiaa, että olenko minä kuitenkin se suhteen narsisti? Olen myös lukenut aiheesta ja peilannut itseäni lukemaani, olen keskustellut asiasta ammattilaisten kanssa, mm psykologin.

Kuten täällä viisaasti kirjoitettiin, lopulta sitä voi vain arvailla miksi toisen mielenkiinto loppui. 

Minua se asia ei itseasiassa kiinnosta enää laisinkaan. Olen todella helpottunut päästyäni exästä eroon. Erota olisi pitänyt jo vuosia sitten. Enemmän pohdin tätä kaikkea muuta, eron jälkeen tapahtuvaa, pohdin omaa äitiyttäni todella raadollisen rehellisesti ja mietin miksi näin on käynyt ja mikä tähän on johtanut.

MaratonParkuja osui aivan nappiin ajatuksissaan osituksesta, syistä miksi luovutan. Se pätee tässä moneen muuhunki  asiaan. On pidemmän päälle parempi antaa olla, entä taistella kenties vuosia.

Jos jollain täällä on vaikeuksia päästää irti siitä, että minulle kuuluu, ja laki sanoo ja miksi en vaadi osaani jne ajatuksesta, se on hänen päänsärkynsä. Näin kauniisti sanottuna. Minä olen päätöstäni punninnut kauan ja tarkasti.

Minulle on käräjöintiä vahvasti suositeltu myös lasten asioissa, muualta kuin täältä. En aio siihenkään lähteä.

Hyviä kirjoituksia ollut täällä monella, hienoja pohdintoja. Huomaan, niitä jääväni miettimään. Kiitos niistä. 

Ap

Edellisessä viestissä 5476 MaratonParkuja tuo minusta hyvin esiin koko jujun. 

Miksi ihmeessä joidenkin on vaikea hyväksyä, että Ap on tehnyt oman päätöksen asiasta ja seisoo sen takana. Ihan varmasti Ap on oman tilanteensa paras asiantuntija. Ap on myös selkeästi ilmaissut useamman kerran, että ei avaa tänne asiaa tarkemmin. Minusta sitä pitää kunnioittaa.

Jos ei ole kokemusta haastavista persoonista niin ei voi ymmärtää millaista se voi olla toimia ko. persoonan kanssa. Itselläni on kokemusta lähisukulaisen kanssa ja asia lopulta meni oikeuteen, mutta sitä ennen oli kaikenlaista piinaa 10 vuotta. Lähisukulainen hävisi kaiken, mutta hirveätä aikaa se oli. 

Toivotan kyllä Ap:lle todellakin kaikkea hyvää.

28 v yhdessä 

Kiitos kaikista viesteistä, joissa olen saanut terveisiä. En itse usein kirjoita, kun kuulumiseni on 'sitä samaa'. Hauska 28, kun vertasit itseäsi minuun, tunnistit tuon 'me vastaan muu maailma'. Luulen vaan, että jos meille ero tulisi, mitään "mökkimiestä" ei tielleni osuisi😉.

Mutta ukkosmyrskyterveiset

Tuumis🌻

Kiitos Ap viisaasta kirjoituksestasi, kirjoitin edellisen viestin samaan aikaan / näkemättä siis tekstiäsi.

Sinä olet täysin kartalla elämässäsi tällä hetkellä. Olet todella pohtinut kipeitä asioita ja tehnyt oikein kun olet siirtynyt miettimään nykyisyyttä. Menneisyys on menneisyyttä ja kun on asioiden + itsensä kanssa Sinut on tärkeämpi suunnata katse eteenpäin.

Olen itse täällä nyt kirjoitellut eksästä ja pohtinut asioita, mutta kyllä se pohtiminen on erilaista nykyään. Kun siihen ei liity minkäänlaista tunnesidettä enää. Olen kyllä päästänyt irti ihan kaikella tasolla. 

Kaikkea hyvää Sinulle.

Ja kyllä MaratonParkujan tekstejä on ikävöity.

28 v yhdessä