Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Edelliselle: mitä ne omat epäkohdat sitten voisi olla? Kun tosi harvoin kuulee kenenkään kertovan mitä itse on oivaltanut tehneensä mikä on vahingoittanut suhdetta tai vaikuttanut kumppanin tunteisiin negatiivisesti

En halua syyllistää, moni on ihan täyspäinen lähtökohtaisesti, mutta se vuosien mindfuck saa aikaan outoja sävyjä myös 'uhrin' käytöksessä.

 

Tässä olet myös täysin oikeassa, mindfuck on erittäin kuvaava sana. Mutta niin kauan kun asiat ovat kesken, uhri joutuu olemaan tekemisissä narsissin kanssa. Ja sehän on pelkkää selviytymistaistelua silloin, sen mitä se kestää. Kuten aiemmin sanoin, voittaa ei voi muuten kuin järjissään pysymällä. 

Ap:lle tsemppiä, jälkikäteen varmasti moni asia harmittaa, mutta parempi sekin kuin taistella itsensä lataamoon.

Vierailija kirjoitti:

En halua syyllistää, moni on ihan täyspäinen lähtökohtaisesti, mutta se vuosien mindfuck saa aikaan outoja sävyjä myös 'uhrin' käytöksessä.

 

Tässä olet myös täysin oikeassa, mindfuck on erittäin kuvaava sana. Mutta niin kauan kun asiat ovat kesken, uhri joutuu olemaan tekemisissä narsissin kanssa. Ja sehän on pelkkää selviytymistaistelua silloin, sen mitä se kestää. Kuten aiemmin sanoin, voittaa ei voi muuten kuin järjissään pysymällä. 

Ap:lle tsemppiä, jälkikäteen varmasti moni asia harmittaa, mutta parempi sekin kuin taistella itsensä lataamoon.

Jep.

Mulla oli 2 vaihtoehtoa. Joko erota tai delata. Päätin jäädä eloon.

-yks vaan ketjua seurannut kohtalotoveri

Aplle tsemppi terkut!

Kiitos! 

Asia on juuri näin. Elää tai kuolla. Taistella tai säilyttää mielenterveytensä. Punnita tarkasti asiat millä oikeasti on merkitystä ja millä ei.

Oma hyvinvointi on tärkeintä.

Lasten hyvinvoinnin eteen koitin tehdän kaiken minkä pystyin. Enempää en voi tehdä. Tai, tässäkin on lopulta tärkeintä voida itse mahdollisimman hyvin. Se on ainoa asia mihin pystyn vaikuttamaan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle: mitä ne omat epäkohdat sitten voisi olla? Kun tosi harvoin kuulee kenenkään kertovan mitä itse on oivaltanut tehneensä mikä on vahingoittanut suhdetta tai vaikuttanut kumppanin tunteisiin negatiivisesti

Hassua, minusta juuri tässä ketjussa on keskusteltu välillä liikaakin omista virheistä ja mitä olisi voinut tehdä, etenkin ap ja 28v, joille taisin useassakin kohdassa ihan huomauttaa, että nyt katse myös sinne mieheen päin, kun toiminta ei vaikuta oikein sieltä päin reilulta.

Oma kertomuksenikin enimmäkseen keskittyi siihen miten pihalla olinkaan ja miten en nähnyt asioita selkeästi ja miksi sen vuoksi suhteella ei oikeastaan ollutkaan mitään mahdollisuuksia.

Oma suurin virheeni oli, että halusin nähdä sen ihmisen ja tarinan, joka toinen halusi olla ja jonkalaisen hän halusi. Tällä en tarkoita mitään pahaa exän puolelta, vaan vain nykyään totean, että hänellä oli aika vähän itsetuntemusta ja vielä vähemmän halua siihen. Sen sijaan oli roppakaupalla inhimillisiä toiveita ja haaveita. Tämä ei varmaan varsinaisesti olisi ollut edes ongelma, jos minä taas ihmisenä en olisi aika analyyttinen ja ehkä ihmisten suhteen jonkin verran tarkkanäköinenkin. Elin siis itse itselleni luomassa ristiriidassa, joka pohjimmiltaan, huolimatta siitä, mitä niiiiiiin toivoin, aiheutti minulle lopulta vain pahoinvointia. Ja tietysti toisellekin yhtä paljon, sillä varmasti hän taas koki, että rakkauden pitäisi riittää ilman mitään muita ihmisyyden "tonkimisia" ja keskusteluja ja vääntöä.

Nyt, kun olen kohdannut ihmisen, jonka kanssa koen, että puheet ja teot kohtaavat (niin hyvässä kuin pahassa), olen ymmärtänyt, mitä hain ja miten yllättävän tärkeää se minulle on. Minultakin siis puuttui yhtä lailla itsetuntemusta, vaikka taustani vuoksi herkkävaistoinen olenkin.

Mitä tulee APn päätökseen olla taistelematta: en hetkeäkään usko sen olevan manipulointiyritys tai syyllistystemppu, en tällä perusteella, mitä tekstejä olen parin vuoden ajan lukenut. Sen sijaan uskon, että se on todella vaikea päätös, joka tehdään kuitenkin pahempaa välttääkseen. Olen itsekin ollut vastakkain ihmisen kanssa, jonka kanssa ei mikään sovittelu onnistu, tosin kyse ei ollut parisuhteesta, eikä lapsista, taivaan kiitos. Se on kamala tilanne: kaikki sinussa sanoo, että tämä on väärin, tämä on vääryys, sinulla on oikeus näihin asioihin, koet olevasi pelkuri ja porukan petturi, mutta siitä huolimatta on vain pakko itselleen ja muille myöntää, että en jaksa, en pysty tähän taisteluun. Ja antaa tulla takkiin.

Toivon kaikille oikein ihanaa kesää, nythän se on täällä, mitä hetki sitten niin odotimme! Tuumis, Kuuris, kiva teistäkin olisi kuulla!

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vielä lisään. Olen itse tässä ketjussa aiemminkin tuonnut esiin sen, että saa olla erimieltä, saa tuoda omalta kokemuspohjalta esimerkkejä, on todella hienoa että keskustelut rönsyilee aiheessa ja aiheen sivussakin. Tämä on todellakin keskustelupalsta ja julkinen sellainen. Pääosin erimieltä olevat kommentitkin ovat asiallisia, oma näkemys hyvin selitetty jne. Kun vaan ihmiset muistaisivat, että se mikä omassa erossa olisi voinut olla paras ratkaisu ei välttämättä ole toiselle sama jne. Se mistä eniten olen nähnyt punaista on henkilökohtainen hyökkääminen toista kirjoittajaa kohtaan, ilkeileminen ja tahallinen satuttaminen. Tällaista käytöstä en ymmärrä ja normielämästä olen karsinut sellaiset ihmiset. On monta kirjoitusta alkuajoilta minunkin tilanteesta, jotka oli asiallisesti kirjoitettu, mutta hyvin haastettu miettimään asioita hieman toisin. Asiat jäi mieleen muhimaan ja kun aika oli omassa päässä kypsä niin pystyi ne kirjoitukset hyv

Töniminen on tietyin loogisin perustein hyväksyttävää niinkö?

Oot ihme hyypiö mies..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle: mitä ne omat epäkohdat sitten voisi olla? Kun tosi harvoin kuulee kenenkään kertovan mitä itse on oivaltanut tehneensä mikä on vahingoittanut suhdetta tai vaikuttanut kumppanin tunteisiin negatiivisesti

Hassua, minusta juuri tässä ketjussa on keskusteltu välillä liikaakin omista virheistä ja mitä olisi voinut tehdä, etenkin ap ja 28v, joille taisin useassakin kohdassa ihan huomauttaa, että nyt katse myös sinne mieheen päin, kun toiminta ei vaikuta oikein sieltä päin reilulta.

Oma kertomuksenikin enimmäkseen keskittyi siihen miten pihalla olinkaan ja miten en nähnyt asioita selkeästi ja miksi sen vuoksi suhteella ei oikeastaan ollutkaan mitään mahdollisuuksia.

Oma suurin virheeni oli, että halusin nähdä sen ihmisen ja tarinan, joka toinen halusi olla ja jonkalaisen hän halusi. Tällä en tarkoita mitään pahaa exän puolelta, vaan vain nykyään t

Hei Sinulle

Luen kyllä kommentteja, huippu ketju. Oma elämä on (onneksi) tuttua, mukavaa, tasaista. Se tuumaustauko suhteen alussa oli todella tarpeen, silloin pohdittiin tarkkaan elämäämme, ja päätös jatkaa yhdessä tehtiin vakain perustein. Me vastaan muu maailma. 30v tuli täyteen kuun alussa.

Meillä ainakin toimii hyvin se, että on myös omia juttuja, omaa aikaa. Puoliso golfaa, minä nysvään puutarhassa, retkeilen, marjastan. Ukkoni huristelee moottoripyörällä, minä hyppään bussimatkalle Sodankylän Keskiyön Filmifestivaaleille... meil on asunto maalla ja isossa kaupungissa.

Osan näistä oon varmaan kertoillut jo aiemminkin, on tosiaan rikkaus tuo läheinen puoliso. En silti koe, että ero olisi millään lailla epäonnistuminen. Ihmiset muuttuu. Jos on lapsia ja vuosien onnellinen suhde, kuinka se voisi olla epäonnea, vaikka päätyisi eroon? Onneksi on myös helpompia eroja kuin mm Ap:n ja 28:n.

Tosiaan, monet teistä on ollut mukana yhteisellä matkallamme liki kaksi vuotta, hieno saavutus näin pitkä yhteys. Eipä arvannut ap, minkä kronikan sai aikaan aloittaessaan ketjun...

Lämpöiset, etten sanoisi, Helteiset terveiset Teille Kaikille

Kielo-lemmikkikimppu tuoksuu tuossa kammarin pöydällä, syreenit ja juhannuskukat ulkona, käet kukkuu, nautitaan😉

Tuumis🌻

Ah kuinka elävästi tulee mieleen, kun isäni sanoi asian X. Ja kun hänen hetken kuluttua todistettiin olevan väärässä, hän ei ollut ikinä sanonut asiaa X. Hulluhan ihminen on joka kuvittelee hänen ikinä sanoneen mitään sellaista. Ja hän itse uskoi täysin itseään. Eihän hän ole voinut olla väärässä, kun se vaan ei ole mahdollista.

Ah, juuri näin! Olen nyt vähän eri tilanteessa kohdannut tämän (ei siis avioero) läheisen taholta. Kyse on siis sisarestani, jolla on aina ollut juuri tuo taipumus, väittää ihan mitä sattuu ja kun kirjasta todistetaan, että on väärässä, alkaa väittämään, että ei hän mitään tuollaista ole sanonutkaan vaan että vinksin vonksin-selitys.

Asia on ollut ärsyttävä, mutta ei nyt niin merkityksellinen ennen kuin nyt. Nimittäin hän alkaa olla tyttärelleen, teinille, aika toksinen tapaus. Samalla kun vaatii tietysti lapsilta rehellisyyttä jne hän itse ei sitä todellakaan ole. Antaa esim. määräyksiä ja kun tytär tottelee, rähisee, että mitä tämä näin meni tekemään eikä tietenkään koskaan ole mitään tuollaista sanonut tai määrännyt. Tuntuu pieneltä asialta, mutta ei todellakaan ole etenkin kun suuntautuu vain tyttäreen, ei poikaan. Näitä juttuja on koko ajan, isompia ja pienempiä arjessa.

Vierestä pirun paha mennä sanomaan mitään tai puuttumaan kenenkään kasvatukseen, mutta olen monta kertaa ajatellut tätä kun olen lukenut apn juttuja. Että tuotahan se on jotain vallankäyttöä joka on ihan sairasta tossissaan. Ja mietin että kyllä tuossa aikuisenkin mieli järkkyy jos koko ajan on kohteena.

MaratonParkujakin vielä tallessa ja Tuumis. Kiva kuulla Teistä.

Tuumiksen kirjoituksista tulee niin usein mieleen " entinen minä ", pitkäaikainen suhde, se tuttu ja turvallinen puoliso rinnalla, tasainen arki ja vankka pitkä yhteinen historia ja nimenomaan se tunne, että on se muu maailma vastaan me. Arvostin sitä valtavasti ja se kaikki oli iso osa onnellista vanhuuden ajatteluani. Minulla oli ne perhoset edelleen.

Mutta niin vaan se elämä voi muuttua, ihmiset voi muuttua jne. 

Olen muuttunut valtavasti tämän kahden vuoden aikana. Ystäväni siitä jälleen puhui, ihmettelee edelleen miten selvisin siitä kaikesta täysjärkisenä ja miten "lempeydellä/kypsästi" kaikesta ajattelen. En halunnut katkeroitua, en halua vihata, molemmat noista syö enemmän itseäni. Eksää kohtaa en tunne enää mitään, en vihaa, mutta en pysty myöskään kunnioittamaan Häntä kaikkien valheiden yms takia. Viime tapaaminen oli outo, kun en pystynyt näkemään hänessä enää mitään mihin joskus rakastuin, jopa mietin ihan aidosti, että mitä ihmettä olen Hänessä joskus nähnyt. Jopa ulkoinen habitus teki huonoa. Eli, kyllä .... ihan kaikki tunteeni on kuollut. Olen kyllä kiitollinen yhteisistä vuosista, vielä kiitollisempi olisin jos suhde olisi päättynyt minua kohtaan vähän reilummin. 

Mennyt suhde ja ero kasvatti kuitenkin minua todella paljon ja sai tajuamaan monia asioita itsestäni ja ihmisistä. 

Olen onnellinen nainen nykyään ja nautin siitä täysin "rinnoin". Olen sen ansainnut ja välillä hämillään miten ihmeessä tässä kävi näin. 

28 v yhdessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle: mitä ne omat epäkohdat sitten voisi olla? Kun tosi harvoin kuulee kenenkään kertovan mitä itse on oivaltanut tehneensä mikä on vahingoittanut suhdetta tai vaikuttanut kumppanin tunteisiin negatiivisesti

Hassua, minusta juuri tässä ketjussa on keskusteltu välillä liikaakin omista virheistä ja mitä olisi voinut tehdä, etenkin ap ja 28v, joille taisin useassakin kohdassa ihan huomauttaa, että nyt katse myös sinne mieheen päin, kun toiminta ei vaikuta oikein sieltä päin reilulta.

Oma kertomuksenikin enimmäkseen keskittyi siihen miten pihalla olinkaan ja miten en nähnyt asioita selkeästi ja miksi sen vuoksi suhteella ei oikeastaan ollutkaan mitään mahdollisuuksia.

Oma suurin virheeni oli, että halusin nähdä sen ihmisen ja tarinan, joka toinen halusi olla ja jonkalaisen hän halusi. Tällä en tarkoita mitään pahaa exän puolelta, vaan vain nykyään t

Ok. Eli omat virheet pitkässä liitossa olivat ne, ettei ajoissa nähnyt minkälainen ihmisenkuvatus se toinen osapuoli on.

Itse olen tunnistanut itsessäni seuraavia virheitä:

-nuorempana en olisi halunnut jakaa silloista poikaystävääni, sittemmin lapseni isää. Takerruin ja koin hankalana kaikki hetket kun hän halusi mennä omia menojaan. Myöhemmin oli vaikeaa korjata tätä asetelmaa, jossa toinen koki huonoa omaatuntoa menoistaan, vaikka olinkin jo kasvanut aikuiseksi

-olin tunteissani myös melko labiili: välillä hyvin ihastunut ja välillä torjuva. Pannaan tämäkin nuoruuden piikkiin. Mutta se sai toisessa aikaan epävarmuutta yhtäkaikki.

-olen rahankäytöltäni itse aika varovainen, inhoan pröystäilyä. En voinut jakaa mieheni innostusta autoista ja elektroniikasta vaan paheksuin ostoksia. Miksi yritin määrätä mitä toinen omilla rahoillaan tai omaksi velakseen ostaa?

-teen päätöksiä todella nopeasti ja olen liian usein mielestäni oikeassa. Kun vähän sulattelen, niin kantani onkin lopulta lievempi. Eli ensin happea, sitten vasta oksentaa ajatuksensa pihalle

-seuraavaksi niitä oikeasti vaikeita asioita:

-lihoin, enkä tuntenut itseäni haluttavaksi, siksi myös halukkuuteni suhteessa väheni

-en osaa oikein osoittaa välittäväni, olen itse jotenkin ylikorostuneen itseriittoinen ja riippumaton, joten en osaa asettua toisen asemaan ja tarjota hänen kaipaamaansa hellyyttä ja huolenpitoa. Saatan myös kritisoida säälittä, koska en itse loukkaantuisi jos minulle sanottaisi vastaavia asioita

-en tarttunut mitenkään asiaan kun huomasin, että tunteeni alkavat muuttua kaverillisiksi. En edes vaikka tiesin mistä se johtuu. En edes vaikka se vaaransi minun lapseni perheen koossa pysymisen.

-ja suurin katumukseni: join liikaa mieheni seurassa ja aloin siksi suhtautumaan itseeni inhoiten. Sen sijaan, että olisin luopunut siitä viinipullosta joka viikonloppu itse, koska minun oli helppo lopettaa juominen muutamaan viinilasiin, aloin juoda mukana vaikka miehen alkoholinkäyttö oksetti minua ja aiheutti minussa inhoa joka tappoi lopulta rakkauteni. Siis mieheni olisi vähentänyt aika varmasti jos minä olisin ollut valmis luopumaan siitä parista lasillisesta punaviiniä itse. Enpä ollut.

Näistä kaikista yritän oppia, että nykyinen suhteeni kestäisi. Mieheni on viisas ja nöyrä, yritän olla itse saman mittainen ja jos onnistun niin tämä kantaa loppuun saakka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle: mitä ne omat epäkohdat sitten voisi olla? Kun tosi harvoin kuulee kenenkään kertovan mitä itse on oivaltanut tehneensä mikä on vahingoittanut suhdetta tai vaikuttanut kumppanin tunteisiin negatiivisesti

Hassua, minusta juuri tässä ketjussa on keskusteltu välillä liikaakin omista virheistä ja mitä olisi voinut tehdä, etenkin ap ja 28v, joille taisin useassakin kohdassa ihan huomauttaa, että nyt katse myös sinne mieheen päin, kun toiminta ei vaikuta oikein sieltä päin reilulta.

Oma kertomuksenikin enimmäkseen keskittyi siihen miten pihalla olinkaan ja miten en nähnyt asioita selkeästi ja miksi sen vuoksi suhteella ei oikeastaan ollutkaan mitään mahdollisuuksia.

Oma suurin virheeni oli, että halusin nähdä sen ihmisen ja tarinan, joka toinen halusi olla ja jonkalaisen hän halusi. Tällä en tarkoita

Voi ystävä kallis, nyt kyllä suomit itseäsi todella rankasti. Osa varmaan tuntuu todelta, mutta esim: lasi, pari viiniä on ihan ok. Sen ei pitäisi viinaa kaataa puolisosi kurkkuun. Ja jos on vaikka saanut kotoa, jostain? sen mallin, että tehdään yhdessä asiat, miten voisi ymmärtää, että mies menee, harrastaa. Ja tuo hellyyden ja tunteiden osoitus: miten vaikeaa joskus. Ne sanat vaan ei tule helpolla, tuttu juttu on tuo, että vitsin mies tokaisee: rakastan, rakastan. Pitääkö sitä toistaa? Kerron kyllä jos tilanne muuttuu🤔

Kyllä se vaan on tosi tärkeää, joskin joskus myös vaikeaa puhua ja sopia asioista, ei tulisi väärinkäsityksiä

No tässä muutama ajatus, mikä tuli mieleeni.

Se vieläse, että 1920 luvulla syntynyt äitini oppi eläkkeellä, puolison kuoltua, enemmän omiin harrastuksiin, menoihin. Ennen oli erilaista, eikö?

Tuumis🌻

Edelliselle 5450 kirjoittajalle on pakko kommentoida, että hyvää analysointia olet tehnyt itsestäsi / menneestä suhteestasi. Jokainen meistä eronneista ihan varmasti katsoo peiliin ja miettii olisiko voinut tehdä toisin, oliko omassa käytöksessä asioita, jotka ovat olleet haittana suhteelle. Meissä on jokaisessa ihmisessä paljon ominaispiirteitä ja tietynlaiset persoonat eivät varmasti sovi yhteen alkujaankaan.

Minua jäi kirjoituksestasi kuitenkin eniten vaivaamaan ensimmäinen lause:

"Ok. Eli omat virheet pitkässä liitossa olivat ne, ettei ajoissa nähnyt minkälainen ihmisenkuvatus se toinen osapuoli on".

Jos tuolla tulkitsit MaratonParkujan kirjoitusta niin kuinka erinlailla me luetaan samaa tekstiä. Toinenhan kirjoitti enempi yhteensopimattomuudesta, eikä missään vaiheessa puhunut ihmisenkuvatuksesta.

28v yhdessä 

Vierailija kirjoitti:

Edelliselle 5450 kirjoittajalle on pakko kommentoida, että hyvää analysointia olet tehnyt itsestäsi / menneestä suhteestasi. Jokainen meistä eronneista ihan varmasti katsoo peiliin ja miettii olisiko voinut tehdä toisin, oliko omassa käytöksessä asioita, jotka ovat olleet haittana suhteelle. Meissä on jokaisessa ihmisessä paljon ominaispiirteitä ja tietynlaiset persoonat eivät varmasti sovi yhteen alkujaankaan.

Minua jäi kirjoituksestasi kuitenkin eniten vaivaamaan ensimmäinen lause:

"Ok. Eli omat virheet pitkässä liitossa olivat ne, ettei ajoissa nähnyt minkälainen ihmisenkuvatus se toinen osapuoli on".

Jos tuolla tulkitsit MaratonParkujan kirjoitusta niin kuinka erinlailla me luetaan samaa tekstiä. Toinenhan kirjoitti enempi yhteensopimattomuudesta, eikä missään vaiheessa puhunut ihmisenkuvatuksesta.

28v yhdessä 

Ihan käsisydämellä voin kertoa etten pitkässä ketjussa ole huomannut sellaista pohdintaa, missä miettisi miksi se puoliso menetti mielenkiintonsa. Enemmän sitä, että kuinka olisi pitänyt toimia kun asiat alkoivat mennä huonoksi. Siihen mennessä molemmatkin on jo tehneet aika paljon sormien läpi katsomista, mutta jossain kohtaahan sitä on ollut liikaa kun jommankumman tai molempien rakkaus on kuollut. 

Meissä on kaikissa omat vikamme kyllä ja vikaa oli miehessänikin, tietysti, kun kerran hänet halusin laittaa elämästäni pois. Siitä ei vaan ole mitään hyötyä minulle, että listaan tai vatvon hänen puutteitaan ja loukkaamisiaan kun minä ne kyllä tunnen ja oikein hyvin muistan ja ne on mulle nyt menneisyyttä. Näen hedelmällisemmäksi miettiä miten itse voisin toimia jatkossa toisin, etten omalla tekemiselläni tulisi ruokkineeksi kumppanissa niitä asioita joita itse alan ajan mittaan inhota. Enkä kärsi tuosta pohdinnasta mitenkään, päinvastoin, se että ymmärtää sen epäonnistuneen liiton hajoamisen taustat auttaa säilyttämään hallinnan tunteen -uskon ja luotan, että pystyn itse ohjaamaan elämäni suuntaa, eikä jokainen parisuhteeni tule noudattamaan sitä samaa kaavaa.

Nykyisessä suhteessa huomaan, että esim työstä kuormittuneena taannun takaisin niihin mulle tuttuihin käytösmalleihin: välttely, välinpitämättömyys, sulkeutuneisuus, kärsimättömyys, kritiikki. Nyt osaan napsaista kierteen poikki, koska olen tajunnut miten se teki edellisestä miehestäni epärehellisen tunteiden pullottajan ja joka suuntaan kumartelijan ja toisaalta miten se ruokkii nykyisessä miehessä epävarmaa tarkkailemista ja ripustautumista, jota jälleen minä itse eniten kavahdan...

Ymärrän, että tunnekuohussa on hyvä päästä tuulettamaan tunteita. Mutta kun tätä ketjua lukee, tulee mieleen pikkumuksut hiekkalaatikolla: toinen heittelee hiekkaa toiselle kasvoille ja kutsuu kakkapyllyksi ja sitten kun se toinen suuttuu ja lyö ämpärillä päähän niin mennään kertomaan äidille miten paha kaveri löi ämpärillä. Ja äidithän [ja isät] lähes poikkeuksetta ostaa tarinan sellaisenaan ja sitten voidaan yhdessä sopia, ettei sen kakkapyllyn kanssa enää leikitä kun se on niin ilkeä.

En kertakaikkiaan ymmärrä miksi haluaisin vielä vuosia eron jälkeen juuttua ajatukseen, ettei se ex minua varmasti koskaan rakastanut tai arvostanut kun se jossain hetkessä toimi ikävästi vaikka minä en mitään ollut tehnyt muuta kuin pyyteettömästi rakastanut. Niin kuin taapero itkee maailman epäoikeudenmukaisuutta kun kaveri lyö syyttä suotta ämpärillä päähän.

5453 kirjoitat kieltämättä hyvin ja hyvää pohdintaa, Kiitos. Nuo pikkumuksu vertailut saa hymyn korville ja näinhän se elämä usein kulkee.

Puhun taas vaan omasta puolestani. En aidosti pysty sanomaan miksi minun mieheni menetti mielenkiinnon minuun. Kun tehtiin ja oltiin niin paljon yhdessä, molemmilla oli myös omat jutut, s@eksiä, läheisyyttä oli viimeisille päiville asti. En myöskään ollut mikään määräilevä pirttihirmu, en mustasukkainen jne. Meillä ei ollut suhteessa hiertäviä asioita, vielä viikko ennen eroa suunniteltiin yhteistä Kreikan matkaa jne. Minua itseäni kiinnostaisi ihan hirveästi tietää enemmän. Uskon kuitenkin vahvasti, että kyse oli myös miehen ikäkriisistä ja ajatuksesta "että ei tiedä mitä elämältään haluaa" yms. Jonkinnäköistä kipinää varmasti elämäänsä halusi, siihen ei vaan enää tuttu ja turvallinen riittänyt. Elämä meni näin.

En ole täydellinen, en todellakaan ja yksi minun vioistani voi olla liika kiltteys parisuhteessa. Kun minulle niin usein käy kaikki, minä en vaadi asioita, hyväksyn ihmiset sellaisena kuin ne on. Sekin voi ärsyttää. Ja silti en ole lapanen, mutta niin kauan kun minua kohdellaan hyvin niin olen hyvinkin joustava. Jos haluaa vahvan, määräävän, temperamenttisen, itsekkään naisen rinnallensa niin silloin se en ole minä. 

Mielenkiintoista pohdittavaa kyllä. Ja onhan se joskus niin, että ihmiset vain muuttuvat ja ne toisen ennen niin ihanat piirteet alkavat ärsyttämään. 

28 v yhdessä

Tuo kakkapylly-analogia on siinä mielessä ihan osuva, että erimielisyyksistähän yleensä  saa se syyn niskoilleen kumman tölväisy on osoitettavissa raskaammaksi tai jopa peruuttamattomaksi. Nyt sorrun stereotypiaan; miehet ei monesti oikein pärjää naisille kun keskustellaan parisuhteen pelisäännöistä tai siitä miltä musta nyt tuntuu. Sit jää ne omat tarpeet kertomatta ja palaute antamatta, niin selkeästi, että pitää olla melkonen ajatusfakiiri, että on kuulematta. Kunnes tulee joku hirveä räjähdys. Tai just sellanen matto alta ero.

Näin miehestä saadaan useimmiten parisuhteen päättymisen syypää. Se joko rähjäsi tai jopa löi. Tai joi. Tai sitten se jätti ihan yllättäen ja salaili asioita loppuun asti. Ulkoapäin on helppo valita puolensa kun ei joskus kymmenien vuosien kehitystä oo ollut näkemässä, kuulee vaan lopputuloksen.

Vierailija kirjoitti:

Tuo kakkapylly-analogia on siinä mielessä ihan osuva, että erimielisyyksistähän yleensä  saa se syyn niskoilleen kumman tölväisy on osoitettavissa raskaammaksi tai jopa peruuttamattomaksi. Nyt sorrun stereotypiaan; miehet ei monesti oikein pärjää naisille kun keskustellaan parisuhteen pelisäännöistä tai siitä miltä musta nyt tuntuu. Sit jää ne omat tarpeet kertomatta ja palaute antamatta, niin selkeästi, että pitää olla melkonen ajatusfakiiri, että on kuulematta. Kunnes tulee joku hirveä räjähdys. Tai just sellanen matto alta ero.

Näin miehestä saadaan useimmiten parisuhteen päättymisen syypää. Se joko rähjäsi tai jopa löi. Tai joi. Tai sitten se jätti ihan yllättäen ja salaili asioita loppuun asti. Ulkoapäin on helppo valita puolensa kun ei joskus kymmenien vuosien kehitystä oo ollut näkemässä, kuulee vaan lopputuloksen.

Hyvää pohdintaa. Omalta eksältäni ne kuuluisat puhehousut puuttui kokonaan, koko 28 vuotta. Luotin aina siihen, että teot merkitsee enemmän kuin sanat. Kun ne teot parisuhteessa hellyyttä myöten ei muuttuneet niin en millään voinut aavistaa tulevaa ja itse en kyllä tästä syyllistä itseäni, en voinut olla ajatusten lukija. Kyllä aikuisen ihmisen pitää osata puhua toiselle parisuhteen osapuolelle. Jos aamulla suukottaa lähtiessään niinkuin aina ennenkin, ei voi olettaa toisen arvaavan, että nyt se ei enää rakasta minua. Tästä opin kuitenkin itse, en voisi ikinä enää olla ihmisen kanssa joka ei kykene puhumaan tunteistaan ja vaikeistakin asioista. 

Siksi ehkä mökkimies onkin aivan vastakohta, puhutaan ihan kaikesta mikä mieleen tulee, mökkimies tietää myös, että rehellisyys on minulle ihan ehdottoman tärkeätä. 

Eksässä oli todella paljon hyvää ja oli täydellinen isä lapsellemme eroon asti. Todella toivon, että eksäni osaisi puhua nykyisensä kanssa. Eksän vanhemmille ja läheisille sisaruksille eksä ei myöskään ikinä puhunut mistään tunneasioista tai vaikeista asioista, eksällä on hyvä tapa kuunnella ja aina auttaa ja antaa samalla se kuva "että itsellä kaikki hyvin". 

28 v yhdessä 

Niin miksi kukaan jättäisi ottamatta ilmaista rahaa? Ai niin, töllistä oli tulossa vaan persnettoa. Esitä vaan pyhimystä ap. Ja ihan väittää, että talouskuvioiden perusteella joku tunnistaisi, eiköhän se ole sitten tapahtunut muuten.

Ok. Eli omat virheet pitkässä liitossa olivat ne, ettei ajoissa nähnyt minkälainen ihmisenkuvatus se toinen osapuoli on.

Nyt kieltämättä olisi mielenkiintoista tietää, mitä palvelee se, että haluaa lukea kirjoittamani näin? Käsittääkseni juuri sanoin, että en syytä exää mistään tai etenkään nähnyt häntä minään ihmisenkuvatuksena. 

On hyvä, jos osaa oikein ranskalaisin viiruin luetella omat virheensä. Siinä on vain semmoinen vika, että kuitenkaan ei voi tietää, näkikö se toinen juuri nuo viat, vaiko jotain kenties muuta, joka omaan mieleen ei listaa tehdessä juolahda. 

Toki silloin tietää, jos toinen kertoi juuri nuo. Mutta jos ei kertonut, vaan ollaan tilassa, jossa ei haluta vängätä syitä, vaan kunnioitetaan toisen tilaa olla kertomatta, miksi rakkaus loppui tai halutaan vaihtaa toiseen tai mitä tapahtuukaan, niin...?

Eli suoraan sanottuna: se mikä on omassa päässä, on meillä kaikilla vain siellä. Se, mistä on aidosti yhdessä puhuttu ja asiaa selvitetty, on ainakin puoliksi jotain muutakin kuin omaa käsitystämme siitä, mitä tapahtui.Ja siihenkin vielä kannattaa varata vartin vara kummankin epäselvien ajatuksien ja ilmaisujen varalle.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Niin miksi kukaan jättäisi ottamatta ilmaista rahaa? Ai niin, töllistä oli tulossa vaan persnettoa. Esitä vaan pyhimystä ap. Ja ihan väittää, että talouskuvioiden perusteella joku tunnistaisi, eiköhän se ole sitten tapahtunut muuten.

Siinä, että päättää olla lähtemättä taisteluun, joka on hävitty ennen sen alkua ja sen tiedon kanssa, että taistelun jälkeen tappiot ovat kestämättömät, ei tietenkään ole pyhimysmäistä. Mutta järkevää ja pidemmän päälle kannattavaa se on.

Tässä tapauksessa taistelun voitoksi on tarjolla paitsi persnettoa myös menetettyä mielenterveyttä. Oletko sinä niin pyhimys, että lähtisit taistoon?

T: MaratonParkuja

5458: luulen että tuo kommentoija viittaa enemmän näihin narsistipuheisiin mitkä liittyy aloittajan eroon.  Siitä yhteiselämästä tai sen loppumisesta ei ole hirveästi kuultu sitä kolikon toista puolta. Nimittäin joka tarinassa on se toinenkin puoli.