Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Omassa elämässä meistä jokainen on hieman hukassa toisinaan, koska meitä ohjaavat tunteet. Meillä on esimerkiksi tunteita ihmisiin, jotka kohtelevat meitä huonosti eivätkä ne tunteet heti kuole. On helppoa kommentoida toisten elämän tilanteita ulkopuolelta, koska tuntemattomiin ihmisiin meillä ei ole samanlaisia tunnesiteitä.

Mutta se juuri on mielestäni tämän ketjun yksi vahvuus. Tämä ketju on kuin paras ystävä, joka uskaltaa sanoa sinulle "herää nainen" tai "mies" kun asiat ovat menossa ihan päin prinkkalaa.

28, vihdoinkin asiat etenevät. Se on positiivista. Hyvä, että myös terveysasiat selviävät parhain päin.

Kuurankukka

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut yhtään sellaista kommenttia, missä joku olisi tähdentänyt "kuinka Hän olisi toiminut paremmin". 

Kysymys miksi yleisesti ottaen ihmiset eivät toimi näin on kyllä oman paremmuuden salavihkaista korostamista, eli passiivisaggressiivinen passiivissa esitetty ajatus siitä, että itsellä on nyt antaa tämä neuvo, mikset tehnyt näin.

Oma ahdistus on nyt aivan huipussaanja pelkään todella mitä virheitä tässä erossa teen mutta en minä niitä vuoden tai kahden päästä takaisin saa nyt on vain jotain tehtävä.

Vierailija kirjoitti:

En ole lukenut yhtään sellaista kommenttia, missä joku olisi tähdentänyt "kuinka Hän olisi toiminut paremmin". 

Kyllä minä olen moneenkin.

Yleensä ne on verhottu kommentoimalla: "en minä ainakaan ikinä toimisi noin" tai "olisi Sinun pitänyt toimia niin ja näin" tai "en usko sanaakaan, sillä eihän naapurin Erkkikään toiminut noin" jne. Onhan se nyt kaikille niin tärkeä apu saada tietää, että nimimerkitön Mirkku olisi ihan kaiken tehnyt paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt jatketaan saivartelua kielestä, niin kommentissahan tarkalleen kirjoitettiin näin: "Miksi ei hakisi apua epäterveessä suhteessa kärvistellessään saadakseen tervettä näkökulmaa ja vaihtoehtoja?"



Minusta tuo on neutraali kysymys passiivissa ja konditionaalissa. Ja yleisellä tasolla. Ei siinä todellakaan esitetty ap:lle eikä kenellekään muulle tuota hypoteettista kysymystä.

Olen eri mutta mitähän tuo hypoteettinen kysymys tarkoittaa sitäkö että joku tahallaan jättäisi hakematta apua jos kuvittelee apua saavansa ja että sitä olisi tuosta noin vain haettavissa. Koska kyllä minä uskon että ihmiset haluaa apua tuommoiset kysymykset kuulostaa siltä kuin ei vaan haettasi vaikka muka kamalasti olisi apua tulossa joka paikasta. Olen nyt itse yrittänyt hakea vaikka mistä niin pitkä on lista, miksi ei hakisia apua. Kune i saa.

 

Noo.. sanon tähän väliin, että tunnen varsin läheisesti tilanteen, jossa ihminen ei hakenut apua, vaikka hänen tulotasolla sitä olisi saanut helposti ja hänelle näin neuvottiin. Kun tilanteen kriisiydyttyä hänelle neuvottiin asioita kriisiosaston psykiatrisen hoitajan suulla (ei ollut itse potilaana), hän tyrmäsi neuvot koska itse tiesi mielestään paremmin. Muutaman viikon pohtimisen jälkeen näistä neuvoista oli kuitenkin jäänyt siemen itämään.

Jos ihminen pelkää tehdä päätöksiä, ei hän tee niitä ennen kuin on käsitellyt pelkonsa tai rinnalle tulee sitäkin suurempi syy pelätä.

Ja miksi haastaa pohtimaan omia toimintatapoja on tietenkin myös kasvun vuoksi. Jos ei ihminen koskaan tunne harmistusta omista valinnoistaan niin eipä sitä sitten jatkossakaan valitse toisin. Syyn asettaminen toisen osapuolen harteillehan on aina silloin helppoa kun ei sitä toista enää mihinkään tarvitse.

Vierailija kirjoitti:

Omassa elämässä meistä jokainen on hieman hukassa toisinaan, koska meitä ohjaavat tunteet. Meillä on esimerkiksi tunteita ihmisiin, jotka kohtelevat meitä huonosti eivätkä ne tunteet heti kuole. On helppoa kommentoida toisten elämän tilanteita ulkopuolelta, koska tuntemattomiin ihmisiin meillä ei ole samanlaisia tunnesiteitä.

Mutta se juuri on mielestäni tämän ketjun yksi vahvuus. Tämä ketju on kuin paras ystävä, joka uskaltaa sanoa sinulle "herää nainen" tai "mies" kun asiat ovat menossa ihan päin prinkkalaa.

28, vihdoinkin asiat etenevät. Se on positiivista. Hyvä, että myös terveysasiat selviävät parhain päin.

Kuurankukka

Kyllä minä nostan käden pystyyn virheen merkiksi. Kyllähän sitä on täysin hukassa välillä ja juuri niiden tunteiden takia. On sitten kyse rakkaudesta tai surusta niin kyllähän ne ihmistä ohjaa. Sanon, että onneksi rakkaus muuttaa muotoaan, vihan ei aina tarvitse olla se joka viimeiseksi jää. Ja jos eksääni nyt ajattelen niin rakkauden lisäksi luottamus on menetetty ikuiseksi ajaksi. Viimeisimmät temput avasivat luottamuksen osalta silmäni lopullisesti. Vaikka nyt hoidetaan asioita yhdessä niin näen sen, että vihdoinkin myös eksä on tajunnut, että minä menen määrätietoisesti eteenpäin. 

Taas ollaan pari viikkoa mökkimiehen kanssa erossa, mutta sitten ollaan pari viikkoa yhdessä tiiviisti ja sitten tulee yksi "pitempi ero", mutta ei niin pitkä kun alkuun luulin. Sen jälkeen tilanne muuttuu normaalimmaksi, eli ollaan yhdessä lähes joka viikko.

Ilolla kuljen kohti kevättä ja kesää.

28 v yhdessä 

Voisiko olla myös niin, että kun joku tuntematon kertoo miten on itse tehnyt tai olisi pitänyt tehdä jossain tilanteessa sitä ei käännettäikään sen kertojan huonoksi puoleksi "että hän tuntee olevansa parempi ihminen" vaan niin, että niistä kerrotuista voisi olla jotain hyötyä itselle nyt meneillään olevassa tilanteessa? Kun joku kertoo selvinneensä tehdessään niin tai katuu kun ei tehnyt näin, ja kertoo, että kannattaisi ehkä tehdä näin, vastaavasta tai jotenkin vastaavasta, niin miksi se koetaan jotenkin väärällä tavalla neuvomiseksi, rehvastelluksi tai oman paremmuuden esittelyksi? Miksi ei voi ajatella  että tuo ihminen on havainnut minun toiminnassani sitä tai tätä ja mikä ei ole välttämättä hyväksi tai tarpeen. 

Koska jälkeenpäinhän sen vasta näkee miten joku on asia tullut hoidetuksi hyvin tai edes jotenkin hyvin ja mitä harmittelee ja missä teki virheitä. Miksi tätä jälkeenpäin saatua tietoa ei saisi täällä jakaa niille jotka nyt ovat ensimmäistä kertaa tässä tilanteessa. Erot ovat erilaisia, mutta on myös hyvin paljon samankaltaisia tunteita sekä käytännön asioita. 

Vierailija kirjoitti:

Voisiko olla myös niin, että kun joku tuntematon kertoo miten on itse tehnyt tai olisi pitänyt tehdä jossain tilanteessa sitä ei käännettäikään sen kertojan huonoksi puoleksi "että hän tuntee olevansa parempi ihminen" vaan niin, että niistä kerrotuista voisi olla jotain hyötyä itselle nyt meneillään olevassa tilanteessa? Kun joku kertoo selvinneensä tehdessään niin tai katuu kun ei tehnyt näin, ja kertoo, että kannattaisi ehkä tehdä näin, vastaavasta tai jotenkin vastaavasta, niin miksi se koetaan jotenkin väärällä tavalla neuvomiseksi, rehvastelluksi tai oman paremmuuden esittelyksi? Miksi ei voi ajatella  että tuo ihminen on havainnut minun toiminnassani sitä tai tätä ja mikä ei ole välttämättä hyväksi tai tarpeen. 

Koska jälkeenpäinhän sen vasta näkee miten joku on asia tullut hoidetuksi hyvin tai edes jotenkin hyvin ja mitä harmittelee ja missä teki virheitä. Miksi tätä jälkeenpäin saatua tietoa ei saisi

Nimenomaan ohjeet ja kokemukset ovat kaikki todella tervetulleita meneillään olevaan tilanteeseen. Täällä on vähintään 98% asiallisia kirjoituksia. Joskus se neuvominen menee yli niissä tilanteissa, jotka ovat jo kirjoittajalle menneisyyttä (eikä asiaa voi enää muuttaa). Toki, niistäkin toki joku toinen voi ottaa opiksi. Yksi räikeimpiä esimerkkejä oli minusta Ap:n seksielämä ennen eroa tai kausittain minuakin koskevaa riepottelua. Silti olen saanut täältä paljon vertaistukea, tarvittavaa ravistelua ja ihan käytännön neuvoja. Kun eroaa 28 vuotta kestäneestä suhteesta niin sitä kokemusta eron käytännön asioista ei ole paljon kertynyt, eikä se tunnepuolikaan ihan helppo alkuun ollut.

28 v yhdessä 

Itse ajattelen, että ei kannettu vesi kaivossa pysy. Eli jos joku ei vielä ole valmis, oikeastaan ihan sama mistä syystä, neuvoa vastaanottamaan niin eihän siitä silloin hänelle ole apua. Herkkyys ottaa vastaan yleensä mitään korreloi tilanteen kanssa yleisemminkin, eli kuka mitenkin herkästi mihinkin reagoi.

Itselleni paitsi tunteet, myös sanat ovat kovin tärkeitä, niin huomaan minäkin, että vähän turhan herkästi reagoin vaikka tuohon "miksi ei tekisi näin"-kysymykseen. Koska toisaalta onhan se nyt ihan selvää, että aina ihminen ei toimi järkevimmällä tavalla.

Varmasti apua voi hyvin olla todella kaikista kertomuksista täällä, eivätkä monet kirjoita kumpaankaan suuntaan, eli joku todennäköisesti lukee ja saa apua, vaikka ei sitä tulisikaan koskaan kertoneeksi. Sen vuoksi kyllä minusta tänne kaikki kirjoitukset ovat tervetulleita ja herättävät ajatuksia minussakin, vaikka ei akuuttia tilannetta olekaan päällä.

Ihanaa, että 28v asiat alkavat selviämään ja usko kevääseen kantaa! Etenkin terveyshuolissa toivottavasti saamme helpotuksen huokauksen, koska on se sentään semmoinen juttu, että jos terveys menee, paljon menee.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Omalla kohdallani se, että eksällä oli uusi ei vaikuttanut mihinkään. Oltiin oltu jo kokonaan erossa lähes puoli vuotta ja asuttu erillään 10 kk (ja yli vuosi siitä kun kaikki alkoi). Korjaan kyllä, että toki se valehtelu ja pettämisen salaaminen suututti, mutta toisaalta ei se enää yllättänyt. 

Eksä oli täällä eilen melkein kaksi tuntia ja sulassa sovussa käytiin tavaroita läpi, tyyliin kirppikselle, kierrätykseen, roskiin ja eksän mukaan. Minulla alkaa olemaan tyhjiä kaappeja ja hyllyjä joka puolella. Olen todellakin siivonnut kohta jokaikisen kaapin joka ikisessä huoneessa. Kamala kuin paljon sitä tavaraa kertyy 30 vuodessa. Joitain astioita yms käytiin pojan kanssa läpi, että kelpaako hänelle ja ne laitettiin talteen (samoin pyyhkeitä + petivaatteita). Kohta saan isolla kädellä hävitettyä myös muutamia säilytysratkaisuja. Tämä siivoaminen ja raivaaminen tekee tosi hyvää ja valmistaa asunnon myyntiin. Ja surutta hävitän

Olipa virkistävää kuulla "28 v yhdessä"-nimimerkin hyviä uutisia.

Pikkuhiljaa, pikkuhiljaa vaikka miten pienin askelin eteen päin, kunhan suunta on oikea.

Ja se on ihan totta että kaikkihan tietävät, miten itsen tai etenkin jonkun toisen olisi kannattanut toimia joskus aiemmin.... Harmi vain, että harvoin sitä parasta ja kannattavinta toimintatapaa tajuaa juuri sillä hetkellä kun on valintojaan tekemässä, kun ei ole sitä kristallipalloa.

Koetetaan siis olla armollisia sekä itsellemme että toisillemme.

Esimerkiksi itse kun elin ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa uusperhe-elämää olin välillä ihan neuvoton, ahdistunut, teenkö nyt jotain väärin, pitäisikö reagoida näin tai noin, olla reagoimatta, onko tämä normaalia jne. En tiennyt, että oli olemassa uusperheille tarkoitettuja keskusteluryhmiä. Siitä on niin paljon aikaa, että netti ei ollut näin paljon ihmisten käytössä. Sitten kun niitä löysin ja aloin lukea, niin monet saman asian kokeneet ihmiset ja kertomukset toivat minulle paljon tietoa, näkökulmaa, lievitti omaa syyllisyyttä, näin omat virhekohdat. Ikävä kyllä oma uusperhe eli silloin jo loppuaikojaan. Monesti harmittelin, että voi kun olisin nämä kertomukset, neuvot, kokemukset ja tietomäärän tiennyt aikaisemmin. Ehkä olisimme pystyneet pelastamaan suhteemme. Olisin jo oikeastaan ennen suhteeseen menoa  tarvinnut tätä valaistusta ja valistusta. 

Ei minulle tullut kertaakaan sellainen tunne, että joku olisi halunnut nostaa itseään muiden yläpuolelle tai neovonut väärällä tavalla. Olin vain tyytyväinen, että jakoivat neuvoja ja koettua asiaa. 

Totta on sekin, että ei kannettu vesi kaivossa pysy, jos vastarinta on suurta tai kieltäytyy näkemästä. Jotkut ovat jopa sellaisia, etteivät ikinä näe omia virheitään, eivät ainakaan tunnusta. Mutta emmehän voi silloin oikeastaan mitään tietoa toisillemme jakaa. Oltaisiin tuppisuina, ei se kuitenkaan kannata sanoa. Annettaisiin vain kaikkien muhia omissa liemissään ja tietotasollaan. Mutta aina saattaa joku kuitenkin ihan oikeasti ottaa vastaan, jopa olla kiitollinen. Me emme voi tietää, ihmiset ovat kovin erilaisia. Joku on herkkähipiäinen, mitä se tuossa nyt yrittää sössöttää, joku sanoo, että olipas hyvä kun kerroit, kiitos. 

Ajattelisin, että erittäin harva jääräpäisesti vain kieltäytyy ottamasta neuvoja vastaan tai haluaa nähdä vikoja vain toisissa. Varovaisesti jopa ajattelen, että jos on oikeasti on sellaisessa mielentilassa, siis uskoo itse olevansa kaikessa oikeassa ja että vika on vain toisissa, ei ollakaan vielä siellä syvimmissä ja pahimmissa vesissä. Siinähän on vielä uskoa itseensä ja omiin ratkaisuihin.

Sanoisin, että rankimmilla ollaan silloin, kun kaikki on kaaoksessa, eikä enää erota, mikä on maata ja mikä taivasta, horisontti täysin hukassa ja ainut mihin kykenee enää on itsesyytökset ja varmuus siitä, että minusta ei ole täältä nousemaan. En voi mitään, teen kaiken väärin, olen tehnyt kaiken väärin.

Siinä kohtaa on todella hyvä kuulla muilta, että ei ole yksin ja on ne toisetkin mokanneet ja että kaikki ei ole edes mitään mokia. Että joillekin asioille ei voinut mitään ja että ei ole koskaan liian myöhäistä.

Se sitten vaatii etenkin läheisissä ihmissuhteissa omaa hienotunteisuutta, miten asioita sanoo. Toivottavasti tuntee toisen niin hyvin, että tietää, mitä ja missä voi sanoa, mutta eihän sekään aina nappiin mene, tästä on minulla omaakin kokemusta.

T: MaratonParkuja

Kiva kuulla 28, sun hyviä kuulumisia. Hienoa, että asiat edistynyt sovussa ja todella hienoa, että terveysuutiset hyviä.

Täällä tämä nyt on tätä. Taas alkanu tulla syyttelyä ja muuta "kivaa" oikein isolla moukarilla. Ja oma reagointi siihen, että olisi pitänyt exän kanssa mennä yhteiseen tapaamiseen yllätti mua paljon. Kuvittelin olevani asian kanssa ihan ok. Vaan enpä sitten ollutkaan... 

Onneksi? Tapaaminen peruuntui. Pakko koittaa valmistautua paremmin, jos joskus saadaan uusi peruuntuneen tilalle. En halua sen ihmisen lähelle. En halua puhua sanaakaan hänen kuullen. Kaikki käännetään mua vastaan. Ihan kaikki. Myös kaikki muiden sanomat asiat. Se taito kääntää kaikki päälaelleen on jotain käsittämätöntä.

Mutta, oma reaktio omaan reaktioon oli kuitenkin se, että jo yöllä valvoessani laitoin viestiä ja kyselin uutta keskusteluaikaa. Eli, en enää jää tämän kanssa yksin. Mun on saatava purkaa tää kaikki ulos ja keinoja siihen miten pääsen eteenpäin vaikka toinen heittää jatkuvasti kakkaa päälle. 

Mutta kyllä mä oon jo ihan loppu tähän kaikkeen. Miksi tää ei vaan vois loppua? Miksi asioita ei voitais hoitaa kuten "tavallisessa erossa"? Miksi mä en vaan sais edelleen olla lapsilleni äiti kuten tähänki asti olen ollut? Miksi musta tehdään vastuutonta hulttiohirviötä? Miksi se (ex) ei voi vaan lopettaa kiusantekoa ja keskittyä uuteen ihanaan onnelliseen elämäänsä? Ja antaa mun elää omaani. 

Kyllä on taas saanu keskittyä hengittelyyn kun meinaa peikot hyökkäillä kimppuun. On tosi tosi vaikea pitää omista rajoista kiinni, kun toinen hyökkää taas entistä kovempaa ja syyllistää. Olen varma, että seuraava askel on yksinhuoltajuuden haku. Mitä ex yrittää. Puheet on viitannu siihen jo kauan. Nään niin sen homman läpi mitä tekee. Voi että mä niin toivoisin että se ihminen häviäis mun elämästä ihan täydellisesti. Toivoisin ettei mun enää ikinä milloinkaan tarvitsis olla sen kanssa yhtään missään tekemisissä. Turha toive, vaan ainahan sitä toivoa saa.

Mutta parasta, mun lapset vastas mulle puhelimeen ja puhuttiin pitkät pätkät. En olis voinu vuosi sitte uskoa miten iso ja tärkeä asia puhelu omien lasten kanssa voikaan olla. Toisen puheesta kuulu isän sanat, mutta sanoin vaan että sinä tiedät miksi mä toimin näin eikä meidän tarvitse tästä puhua.  Ja lapsi vastasi että joo, niin tiedän. Ja puhuttiin sitte ihan tavallisia asioita.

Ja tuo yksi lapsi jonka kanssa meillä oikein hyvin asiat. 

Eteenpäin... se mies ei mua murenna.

Ap

Kiva, että Ap päivittelet kuulumisia.

Ihana, että olet saanut lapsiin kontaktia ja on hirveän tärkeätä, että puhutte niistä ihan tavallisista jutuista. Ainakaan eivät ole vastaamatta sen takia, että "jännittäisivät" sitä, että äiti puhuu niistä "raskaista asioista" tai että äiti olisi kovin alakuloinen, se voi olla niille tosi vaikeata.

Minun on vaikea ymmärtää eksääsi. Luulisi, että haluaa elää nykyisensä kanssa "uutta onnea".  Miksi pitää tehdä kiusaa? Eikö sillä uudella hälytyskellot soi yhtään. No, Sinusta on varmaan maalattu hirviö Hänelle.

Sovussa ja sovussa eksän kanssa, huokaus. Kyllä tässä mennään etanan vauhtia, tai oikeastaan yksi askel eteen ja kaksi taakse. Mikään ei oikeasti hoidu, lupaa ummet ja lammet. En voi ymmärtää miten kaikki on niin vaikeata ja hidasta. Jarruttaa nyt jotenkin kaikkea, nyt laitan kotia ja tavaraa kierrätykseen/kirppispinoon/roskiin/pojalle lähteviin ja tämä on jotenkin itselleni tosi vapauttavaa. Ihan kun sille olisi nyt iskenyt tajuntaan se, että me ei olla enää mitenkään pari tai perhe ja minulla on tarve laittaa piste loppuun. No, itse hoitelen määrätietoisesti asioita eteenpäin.

Töissä on pitkästä aikaa tosi kiire, eilen + tänään tein laskutettavia tunteja 20 yhteensä ja huomenna pitkästä aikaa läsnäolopakko eräässä kokouksessa, eli aamulla aikaisin lähtö toimistolle.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille,

28 v yhdessä 

Ihanaa AP kuulla, että puheyhteys lapsiin on! Ja olen samaa mieltä, että kannattaa pitää se niin kevyenä kuin ikinä mahdollista. Minunkin on todella vaikea ymmärtää, miksi ihminen ei halua täysillä elää sitä uutta onneaan, mutta kuten sanottua, kokemusta on vain vierestä näistä, joten eipä sitä voi kuvitellakaan, että ymmärtäisi.

Pieni kevennys (ehkä?): olin kahvilla ystävän kanssa, jota en ole nähnyt pitkään aikaan ja meillä hyvin rajoitettu aika nähdä. Hänen tyttärensä soitti koulusta tultuaan, siellä oli jokin esiteinikriisi menossa ja tämä haukkasi lyhyestä ajasta yli kolmanneksen. Kun ystäväni pahoitteli, sanoin todellakin sydämeni pohjasta, että älä ihmeessä pahoittele, kuuntele rauhassa vain, jos he puhuvat, silloin kun puhuvat!! Olisiko mielessäni harmitellut enemmän, jos tätä ketjua ei olisi ja sanani olleet vähemmän sielusta suoraan tulevat😃

Olen ajatellut myös 28v kaappien siivoustasi, varmasti on helpottavaa puuhaa. Ja eihän tuossa muu auta kuin itse pitää pyöriä pyörimässä. Onneksi velka tuli takaisin, joten siltä osin voisi jopa sanoa, että nythän se sitten on enää vuosien varrella kertynyt tavara. Tosin omasta kokemuksesta tiedän, että ei se kyllä mikään pikkuongelma ole, jo omien kamojen kanssa välillä tuntuu, että en jaksa tätä kamakasaa. 

Parempaan uskon tässä mentävän, kevättä kohti. Itse en ole talvi-ihmisiä tippaakaan, joten alkaa jo ahdistaa lumentulo ja ennen kaikkea nämä pakkaset. Ei vähiten taloudellisessa mielessä, mutta yhtä lailla ulkoilun ja kaiken suhteen. On vähän blääh.

T: MaratonParkuja

Yksinhuoltajuutta puoltavat seuraavat asiat:

vanhemmilla ei ole keskusteluyhteyttä lainkaan

vanhemmilla on erilaiset kasvatusperiaatteet

vanhempien välit ovat hyvin riitaiset

toinen vanhempi ei kykene pitämään huolta lapsesta

huolto ei toimi, esimerkiksi toisen vanhemman asuessa toisessa maassa.



https://www.tietoista.fi/huoltoriidat/10-ohjetta-huoltoriitoihin-narsis…

Huoli pois Ap tuosta yksinhuoltajiuudesta, älä anna exäsi sillä turhaan sinua pelotella. Sitä ei nykyään enää myönnetä kuin erittäin painavista syistä. Eronne on vielä tuore, talon ositukset tekemättä, eli pakka sekaisin vielä monilta osin. Tuohon yksinhuoltajuuteen ei riitä pelkkä isän pahantahtoisuus. Olet normaali, tolkku ja lapsiasi rakastava äiti, edes täysin hulttiovanhemmalta tuota huoltajuutta ei hevillä viedä.Kyllä tarkkasilmäinen tuomari näkisisi tuon huoltokiusaamisen taakse, mikäli niin pitkälle exäsi olisi valmis menemään. 

Tässä lastensuojelun/huoltajuuden ja narsismin asiantuntija-psykoterapeutin tärkeitä huomioita ja neuvoja:

Narsisti kokee olevansa uhri

"Uhrin ymmärtäessään asemansa narsistisesti persoonallisuushäiriöisen puolisona, hän ajattelemattomuuttaan tai vihapäissään puhuu asiasta puolisolleen. Narsisti, tapansa mukaisesti, projisoi omat ongelmansa sekä puutteensa puolisoonsa ja näkee puolisossaan kaikki narsistiset piirteet. Narsisti uskoo, että puoliso on syypää eroon ja kaikkiin ongelmiin, ja lähtee hakemaan itselleen apua narsistin uhrina.

Projisointi näkyy lähes kaikkien asioiden ja ongelmien käsittelyssä, mitä huoltajuusriidoissa tulee esille."



https://www.tietoista.fi/huoltoriidat/narsistin-5-luonteenpiirretta-huo…

Hyvää Lauantaita kaikille, itse heräsin aamulla valtavaan kurkkukipuun, saa nähdä kuinka pahasti kipeäksi tulossa.

Eilen näin parhaan ystäväni, eli juuri sen joka lähetti minulle niitä facebook kuvakaappauksia. Lopetti niiden lähettämisen pyynnöstäni ja kertoikin, että ei ole niitä edes itse katsonut sillä tuntee eksääni kohtaan niin valtavaa vastenmielisyyttä (tunsivat koko 28 vuotta).

Ystäväni mies oli kuitenkin kysynyt ystävältäni, että tiedänhän minä viimeisestä käänteestä ...... 

Täytyy sanoa, että eksä pyöri täällä viimeisen viikon aikana kolme kertaa "hoitamassa asioita", ei saanut suutansa auki. Käsittämättömän munaton mies. Se eksän "ei tyttöystävä", se jota ei ole olemassakaan ja se jonka kanssa ollaan "vaikka ei ole siltä mitä näyttää", joulukuussa eksä sanoi, että ei ole muuttamassa yhteen jne.

Niin, se samainen tyttöystävä on nykyään kihlattu, ovat menneet tammikuussa kihloihin.

Sinänsä se ei haittaa, onnittelut Heille. Oltiin kuitenkin yhdessä 28 vuotta, reilusti yli 20 vuotta kihloissa. Olisi eksä kuitenkin voinut itse kertoa. Sanoinkin ystävälleni, että on tosi hienoa jos eksä on nyt löytänyt elämänsä rakkauden, että ikävä että vietti huonossa suhteessa 28 vuotta. 

Toivotan ihan oikeasti Heille onnea, mutta aikamoiseen "paskaan" se eksän nykyinen upotti kyntensä. Tuskin tietää, että nykyinen lainaa rahaa minulta ja kuinka paljon hengaa täällä. Minulle se hengaus on ollut asioiden hoitoa. Aikamoisille valheille heidän alun suhde perustuu. No, se ei ole minun murhe.

Ei sattunut uutinen, itseasiassa saatiin monet naurut ystäväni kanssa kun näitä viimeisen 1v 7 kk:n kuvioita mietittiin. Silti ihmettelen kuinka epärehellinen toinen voi olla. Olen meinaan 100% varma, että eksällä ei ollut kihlasormusta sormessa viime viikolla, kun tavaroita yhdessä laitettiin.

Onneksi moisesta ihmisestä eroon olen päässyt, mutta on hetkiä kun mietin voiko kehenkään oikeesti luottaa. 

Kaikki kuitenkin täällä hyvin, halusin vain tämän purkaa ulos.

28 v yhdessä 

Toivottavasti 28 exä ei enää lainaa rahaa tai ainakaan 28 ei siihen suostu. Tuohon hengaamiseen, jotenkin tuntuu, että 28 on hiukan itsekin antanut siihen taas mahdollisuuden. Kun 28 itsekin puhuu hengailusta, niin kyllähän se sitä sitten osittain sitten onkin. "Hoitamassa asioita". Hipsukoissa. 

Tietenkin olisi ollut asiallista kertoa kihlauksesta. Kun kerran on siinä pyörinyt. Mutta mikä sitten on syynä ettei kertonut, ei tiedä. Oliko muuten kihlasormusta sormessa? 

Huomasin vasta, että kihlasormusta ei ollut sormessa, sorry kun en huomanmut ensin.