Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12644)
Ei tyttis ole tässä mikään statisti ja uhri. Hän haluaa edetä sosioekonomisia tikapuita.
Löysin miehen, naimisissa olevan. Saan häneltä sen mikä puutuu liitostani. Rakastamme toisiamme. Viestittelemme päivittäin, tapaamme kerran viikossa. Hän on hellä, aito, ymmärtävä ja välittävä. Puhumme toisillemme puolisoistamme. Suhteemme on kestänyt useamman vuoden. Emme kumpikaan aio erota
Ai mies on aito? Välittävä?
Ei sitten yhtään häiritse se, miten hän kykenee pettämään omaa vaimoaan tuolla tavoin?
Ai tuo naimisissa oleva mies rakastaa sinua, viestittelee sinulle joka ikinen päivä ja jopa näette joka viikko?
Tuo mies on täysi valehteleva kusipää. Näet omin silmin, mihin tuo mies kykenee. No, ainut hyvä puoli on se, ettet halua tuosta miehestä itsellesi virallista miestä.
Mutta siis tyydyt järkyttävään avioliittoon ja sitten vehtaat vielä valehtelijan kanssa, jolta saat vain rippeet. Saat huomiota silloin tuolta varatulta mieheltä, kun hänelle sopii. Ja tyydyt tuollaiseen elämään?
No, kaipa sen elämän voi viettää noinkin.
Nyt ei ole mitään draamaa. Vain hieno suhde kahden ihmisen välillä. Se ei ole mieheltäni pois. Kysyit miten vaimo jaksaa. Tiedän sen mitä rakastajani puhuu. Hän vaikuttaa olevan nalkuttaja, negatiivinen ihminen.
Hieno suhde kahden ihmisen välillä?
Mitä hienoa on valehdella omalle puolisolle päivittäin?
Kummankaan puoliso ei tiedä teidän suhteesta. Kyllä se todellakin on mieheltäsi pois ja samoin tuon miehen vaimolta, vaikka he eivät tiedä. Kyllä sitä ajatuksissaan on pakostikin poissaoleva, tunteet ja ajatukset on kohdistettu ihan muuhun kuin siihen omaan puolisoon. Kyllä se silloin on pois siltä puolisolta.
En yhtään ihmettele, että rakastajasi vaimo on nalkuttaja ja negatiivinen. Hänkin huomaa, että on siinä vain "varasijalla", ei tärkein ihminen puolisolleen. Kyllä noi jutut vain kuule vaistoaa, vaikkei niistä puhuta.
Sinulle, joka näet unia 33 vuoden takaisesta pettäjärakastetustasi,
Kerroit, että mies kertoi jälkikäteen, että olisi kuitenkin halunnut vain sinut jne. Pyysikö hän kuitenkaan koskaan vilpittömästi anteeksi pettämisiä ja jättämisiä? Ehkä tuo kalvamaan ja uniisi kummittelemaan jäänyt asia on se, että jäit kaipaamaan mieheltä anteeksipyyntöä, hyvitystä, jonkinlaista loppukaneettia?
Jos mies ei pyytänyt anteeksi, hän jätti sinut roikkumaan olemattomaan toivoon että vielä joskus palaisitte yhteen. Muistat hänestä päällimmäisenä sen, että hän kertoi kuitenkin halunneensa juuri sinut. Sinulle olisi pitänyt jäädä hänestä muisto, jossa hän pyytää vilpittömästi anteeksi käytöstään ja sanoo sinulle että sinä et ollut ansainnut häneltä huonoa kohtelua. Sinulle olisi pitänyt jäädä vahva tunne siitä, että voit jatkaa elämääsi eteenpäin ilman miestä.
Minäkin ehdotan terapiaa, sillä olet saanut tuosta tyypistä elinikäisen trauman.
Vierailija kirjoitti:
Löysin miehen, naimisissa olevan. Saan häneltä sen mikä puutuu liitostani. Rakastamme toisiamme. Viestittelemme päivittäin, tapaamme kerran viikossa. Hän on hellä, aito, ymmärtävä ja välittävä. Puhumme toisillemme puolisoistamme. Suhteemme on kestänyt useamman vuoden. Emme kumpikaan aio erota
Ai mies on aito? Välittävä?
Ei sitten yhtään häiritse se, miten hän kykenee pettämään omaa vaimoaan tuolla tavoin?
Ai tuo naimisissa oleva mies rakastaa sinua, viestittelee sinulle joka ikinen päivä ja jopa näette joka viikko?
Tuo mies on täysi valehteleva kusipää. Näet omin silmin, mihin tuo mies kykenee. No, ainut hyvä puoli on se, ettet halua tuosta miehestä itsellesi virallista miestä.
Mutta siis tyydyt järkyttävään avioliittoon ja sitten vehtaat vielä valehtelijan kanssa, jolta saat vain rippeet. Saat huomiota silloin tuolta varatulta mieheltä, kun hänelle sopii. Ja tyydyt tuollaiseen
No tyydyn järkyttävään avioliittoon. Se on kuollut, en välitä, olemme kämppiksiä. Suhteeni ei ole mieheltäni pois. Arkemme on vähän juttelua ja sitten nukutaan omissa huoneissa.
Rakastajani huomaa minut, tulen näkyväksi. Ei hän ole kusipää, vaan toinen hellyyttä haluava ihminen.
N
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Löysin miehen, naimisissa olevan. Saan häneltä sen mikä puutuu liitostani. Rakastamme toisiamme. Viestittelemme päivittäin, tapaamme kerran viikossa. Hän on hellä, aito, ymmärtävä ja välittävä. Puhumme toisillemme puolisoistamme. Suhteemme on kestänyt useamman vuoden. Emme kumpikaan aio erota
Ai mies on aito? Välittävä?
Ei sitten yhtään häiritse se, miten hän kykenee pettämään omaa vaimoaan tuolla tavoin?
Ai tuo naimisissa oleva mies rakastaa sinua, viestittelee sinulle joka ikinen päivä ja jopa näette joka viikko?
Tuo mies on täysi valehteleva kusipää. Näet omin silmin, mihin tuo mies kykenee. No, ainut hyvä puoli on se, ettet halua tuosta miehestä itsellesi virallista miestä.
Mutta siis tyydyt järkyttävään avioliittoon ja sitten vehtaat vielä valehtelijan kanssa, jolta saat vain rippeet. Saat huomiota silloin tuolta varatulta
Tulkaa näkyviksi myös puolisoillenne. Ehkäpä he haluaisivat erota sitten ja te saisitte elää vieläkin onnellisempina.
Järkyttävää pettämisen puolustelua. V**ttumitäpa*skaaa
Nyt ei ole mitään draamaa. Vain hieno suhde kahden ihmisen välillä. Se ei ole mieheltäni pois. Kysyit miten vaimo jaksaa. Tiedän sen mitä rakastajani puhuu. Hän vaikuttaa olevan nalkuttaja, negatiivinen ihminen. Mutta en tiedä, riitelinhän minäkin avioliitossa kun kärsin toisista naisista. En todellakaan osaa sanoa. En petä vaimoa, mies pettää.
Ei mikään ihme, jos vaimo on nalkuttaja, kenestä tahansa naisesta tulee nalkuttaja tuollaisen miehen kanssa. Rakastajattarelle on helppoa olla ihana, välittävä ja hieno mies - kun tavataan vain harvoin, petoskumppanit näkevät toisistaan vain ne viehättävät ja hurmaavat puolet. Jos arki astuisi kuvioihin, niin kyllä petturin todellinen luonne paljastuisi. Kaikki pettäjän kanssa parisuhteen aloittaneet saavat lopulta maistaa omaa lääkettään. Pettäminen rikkoo lopulta kaikkia osapuolia, myös pettäjää itseään.
Pettävän miehen vaimolle voisi tulla yllätyksenä kuulla olevansa negatiivinen nalkuttaja.
Sitä vaan meinaan, että pettävän miehen sanomisiin ei ole luottaminen. Pettävä mies on yleisesti ottaen hitokseen hyvä näyttelijä, ja osaa tarvittaessa valehdella naama peruslukemilla vaikka mitä soopaa siitä omasta rakkaasta vaimostaan. Niin, se oma vaimo saattaa kaikesta huolimatta olla rakas. Ja juu, se mies saattaa helliä sitä vaimoa siellä kotona kaiken sen muun ajan, kun ei ole tapaamassa toista naista kerran viikkoon.
Tyydyt järkyttävään avioliittoosi rahan takia?
Ihan perseestä sekä m36 että tyttis
Täällä ihannoidaan pitkiä suhteita vaan siksi, että ne ovat pitkiä.
Ihme selittelyä, miksi ykkönen on ykkönen.
Vierailija kirjoitti:
Ovatkohan naiset noin ystävällisiä m36:lle kun vauva on tehty ex-vaimon kanssa. Vaikka on pitänyt kahteen naiseen samaan aikaan suhdetta yllä. Mitenkähän olisi jos m36 olisi suhteessa ex-vaimoonsa ja tehnyt samaan aikaan lapsen Tyttiksen kanssa. Eli kuvio toisinpäin. Olisikohan kohtelu yhtä ystävällistä.
Tehty mikä tehty, toivottavasti m36 ymmärtää, että on itse osallisena tähän määrättyyn draamaan. Pelkään kyllä, että ex-vaimo järjestää lisää draamaa vauvaan ja ehkä muuhunkin liittyen. Tyttiksen ei missään nimessä nyt kannata muuttaa yhteen, siis kesäkuussa. Katsoisin ja antaisin ajan kulua, että vauva kasvaa ja miten kaikki asiat menevät. Tyttis tosiaan nimenomaan tarvitsee oman paikan jossa saa olla välillä rauhassa näiltä nykyisiltä ja tulevilta tuulilta. No, m36 lienee miettineen, että saa Tyttikseltä apua vauvanhoitoon kun asuvuvat sitten yhdessä kesällä. Mutta hänenkin kannattaisi nyt antaa muuttoajatusten
En ole mikään viaton sivustakatsoja. Ymmärrän hyvinkin oman osallisuuteni tilanteeseeni. Me asumme tyttiksen kanssa jo käytännössä yhdessä. Tyttis maksaa hyvää rahaa asunnosta, jonka funktiona on toimia postilaatikkona, jonka tyttis viikottain käy tyhjentämässä. Pidän kuitenkin tärkeänä että hänellä on pakopaikka. Onhan minulla myös mökki, joka voisi toimia pakopaikkana. Se sijaitsee vain turhan kaukana päivittäiseen kulkemiseen. Ajoitus tulee siitä, että haluaisimme tyttiksen lapsen lähellä sijaitsevaan esikouluun ensi syksyksi. Tyttiksen asunto sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä, mutta kuntaraja on välissä. Tyttiksen kotikunnan mukaan määräytyy lapsen hoitopaikka. Tyttis saa halutessaan osallistua vauvan hoitoon, mutta hänen ei tarvitse. Se on täysin tyttiksestä kiinni. Itse olen hieman huolissani siitä paljonko itse saan osallistua. Mutta se on exästä kiinni.
Huoltajuudesta: kyllä se niin on, että exä saa yksinhuoltajuuden. https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1983/19830361
"2 luku
Huoltajat ja tapaamisoikeus
Huoltajat lapsen syntymän perusteella
Lapsen vanhemmat, jotka lapsen syntyessä ovat avioliitossa keskenään, ovat kumpikin lapsensa huoltajia. Jos vanhemmat eivät lapsen syntyessä ole avioliitossa keskenään, on huoltaja tällöin se, joka on synnyttänyt lapsen. (3.3.2023/303)
Jos toinen vanhemmista on yksin lapsensa huoltaja ja vanhemmat menevät keskenään avioliittoon, tulee toisestakin vanhemmasta lapsensa huoltaja.
6 a (8.2.2019/190)
Eräiden vanhemmuutta koskevien ratkaisujen vaikutus lapsen huoltoon
Jos vanhemmuus on tunnustettu ennen lapsen syntymää vanhemmuuslain (775/2022) 19 :ssä tarkoitetulla tavalla, myös tunnustajasta tulee lapsen huoltaja, kun vanhemmuus on vahvistettu. (26.8.2022/777)
Jos lapsen synnyttänyt on yksin lapsensa huoltaja ja hän menee avioliittoon henkilön kanssa, jonka tämän jälkeen vahvistetaan olevan lapsen vanhempi, myös tästä vanhemmasta tulee lapsen huoltaja, kun vanhemmuus on vahvistettu. (3.3.2023/303)
Jos vanhemman huoltajuus perustuu 1 tai 2 momenttiin taikka 6 :ään, hänen huoltajuutensa päättyy, jos vanhemmuus kumotaan."
Huoltajuudesta voisi myös sopia. Sopimukseen vain tarvittaisi yhteisymmärrys. Tuomioistuin voisi myös määrätä yhteishuoltajuuden. Mutta heikolta vaikuttavat mahdollisuuteni siinä.
-M36
Sulla oli mahdollisuus saada yhteishuoltajuus tunnustamalla, mutta pidit tärkeämpänä näpäyttää exää isyystestillä.
Kylmä totuus on se, että naisen keho muuttuu liikaa lapsien jälkeen ja eihän se millään palaudu kunnolla jolloin mies ei halua ja ei nainenkaan saa omalta mieheltä joka hädin tuskin saa pidettyä erektiota yllä. Näissä sitten kituutetaan kuolemaansa asti "onnellisina" ja syödään lisää suruun. Ja sen jälkeen jos vahingossa löytää sivu suhteen niin kaikki on kivittämässä. Noh itse olen sitä mieltä, että mun ei olisi ikinä kannattanut erota vaan vain hankkia sivusuhde jne. Mutta sivusuhde ihmiset voi muodostua hankaliksi koska väkisinkin joillekin voi tulla syvempiä tunteita. Onneksi ei enää kauhean monta vuotta kun nuorena tehnyt lapset niin pääsee 40+ iässä sitten vapaammin olemaan ja haistattaa pitkät kaikille moralisoijille ja martyyreille :) tai sitten itsekin on jo ihan seniili eikä halua mitään. Noh jokaisen oma elämä ja jos joku haluaa kärsiä, ei se tarkoita että sen toisenkin sinun valintasi takia pitää kärsiä myös.
Eniten haistatat pitkät itsellesi, kun käytät ainoan elämäsi tuollaiseen. Voit vapaasti jatkaa itsepetostasi.
Järkyttävä toi m36 ex. Päätti hankkia vauvan täysisisarukseksi aiemmille lapsille ja näpäyttää lapsen isää yksinhuoltajuudella. Arvottaa lapsensa eri koreihin. Tosin kolmenkymmenen vuoden jälkeen tuo on pikkuseikka kun lapsi on kasvanut aikuiseksi ja pystyy ylläpitämään omaa suhdettaan isään.
30 vuoden jälkeen?
Kyllä toi nyt syntyvä vauva on jo 18 vuoden jälkeen aikuinen.
Nyt ei ole mitään draamaa. Vain hieno suhde kahden ihmisen välillä. Se ei ole mieheltäni pois. Kysyit miten vaimo jaksaa. Tiedän sen mitä rakastajani puhuu. Hän vaikuttaa olevan nalkuttaja, negatiivinen ihminen. Mutta en tiedä, riitelinhän minäkin avioliitossa kun kärsin toisista naisista. En todellakaan osaa sanoa. En petä vaimoa, mies pettää.
N