Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Millainen tunneyhteys lienee liitossa, jossa toisella olisi usean vuoden suhde salaisesti? Voisiko se tunneyhteys ollakin toisaalla? Ja miten ihmeessä sillä salatulla kestää usko suhteeseen vuosia? Vaikea kuvitellakaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyviä pohdintoja taas täällä Olen itse kertaalleen jättänyt, kerran tullut jätetyksi (pitkiä parisuhteita kaikki) , ja sitten aikoinaan löysin oman "mökkimieheni" tilanteessa, jolloin olin jo päättänyt ettei koskaan enää ketään, olin yksin ollut jo muutaman vuoden. Saimme pitkän ja lämpimän parisuhteen, valitettavasti hän lähti tuonilmaisiin viime kesänä äkillisen sairauskohtauksen vuoksi, olisin mielelläni vielä jatkanut yhteiseloamme jos näin ei olisi käynyt. Siksi haluan toivottaa 28v lämpimästi onnea tulevaan,ei kannata elää sitku elämää, tai odottaa että "suuri yleisö" ilmoittaisi milloin olisi sopiva aika ottaa uusi onni vastaan eron jälkeen. Kypsällä iällä uuden lämpimän ihmissuhteen löytyminen on harvinaista  ja monista sattumistakin kiinni.  Ymmärrän hyvin nämä täällä pohditut asiat, ja itsekin vuosikausia erojen jälkeen näitä käsitellyt , välillä enemmän tai vähemmän sekaisin mutta  sitten pi

Olipa nätisti kirjoitettu, kuultaa elämänkokemus. Huvittaa myös tuo "mökkimies"-sana, täällä ollaan keksitty hyvin kuvaava ilmaisu odottamattomalle ihastukselle.

Tuumis🌻

Haha, mökkimies = odottamaton ihastus.

Hyvä sana.

M36 täällä, pahoittelen pitkää poissaoloani. Elämään on mahtunut aika tavalla draamaa sitten viime päivityksen. Olen yrittänyt muutamaan kertaan päivittää, mutta ne ovat jääneet omaan ennakkosensuuriini. Asiat ovat vielä liian kipeäitä, jotta voisin altistaa ne ivalle. Mutta ne eivät liity suhdesotkuihini, joten yritän nyt saada päivityksen aikaan ennen lapsen syntymää. Eräpäivä olisi tiistaina, joten ollaan jo alueella, kun synnytys voi käynnistyä hetkenä minä hyvänsä.

Mutta palataan tuonne viime päivityksen aikoihin. Pääsimme exän kanssa sopimukseen. Exä sitoutuu edistämään testiä. Päivitimme myös elatussopimuksen. Tein pienen indeksikorotuksen ja rupesin kuun alussa maksamaan kolmen mukaan. Vähennän liikaa maksetut tulevista maksuista, mikäli testi osoittaa etten ole isä. Tapaamissopimusta emme muuttaneet. Ajatuksena on, että lapsi alkaisi noudattaa vanhaa sopimusta joskus 1-1,5v iässä. Siihen asti mennään vähän tilanteen mukaan, eli exän oikkujen varassa. Yhteishuoltajuutta en saa. Exä pitäytyy kannassaan, että vain tunnustamalla ennen syntymää saisin sen. No, ei elämässä kaikkea haluamaansa saa.

Minulta kysyttiin, että miksi emme tyttiksen kanssa asu virallisesti yhdessä, kun kerran käytännössä asumme yhdessä. Koska haluan, että tyttiksellä on paikka mihin paeta, kun asiat alkavat ahdistaa. Yhteenmuutosta on kyllä ollut puhetta. Alustavasti olemme sopineet, että tyttis luopuu asunnostaan kesäkuun alussa.

Lapset tulivat luokseni tänään ja viipyvät kaksi viikkoa. Aikataulu on sinällään joustava ja riippuu siitä, kuinka exä toipuu synnytyksestä. Mielellään suon exälle myös hieman rauhallista aikaa tutustua vauvaan ja totutella uuteen tilanteeseen ennen kuin tarvitsee alkaa pyörittämään palettia. Lasten koulu on siinä lähellä, niin lapset voivat piipahtaa kotonaan halutessaan silloin tällöin koulun jälkeen, mutta tulevat illaksi luokseni. Hieman jännitän tilannetta. Minulla ei ole lainkaan kokemusta aamuruljansseista. Erosin silloin kun esikoinen oli eskarissa. Ehkäpä on jo aikakin harjoitella tätäkin puolta.

Niin ja en varmaankaan ole vielä paljastanutkaan, että tyttö sieltä on tulossa, aivan kuten edeltäjänsäkin. Niin ja lapsihan saa minun nimeni, oli sitten minun eli ei. Exä ei ole ottanut tyttönimeään käyttöön. Ja kaipa se nykyään on jo hänenkin nimensä, kun on jo kauan sitä kantanut. Laitan tähän loppuun vielä lyhyesti kirjoituksen alussa mainitusta draamasta. Yksi läheiseni menehtyi. Tiesimme, että aikansa oli rajattu, mutta silti loppu tuli hieman yllättäen. Toiseen läheiseeni katkesi välit kukaties lopullisesti. Tapahtui myös jotain, joka kosketti minua syvästi. Tästä en uskalla enempää mainitakaan.

-m36

Voi m36, 

Osanottoni läheisen menetykseen. Kyllä sua on koeteltu nyt, totuus on taruakin ihmeellisempää. Hyvä, kun lapset tulevat luoksesi, tutustut heihin arjessa ihan erilailla. Kaikkea hyvää toivon teille.

Tuumis🌻

(Lainaus ei taaskaan onnistu😠)

Mietin tuota yhteishuoltajuutta. Jos testi vahvistaa, että lapsi on m36:n niin miten exä voi kieltää yhteishuoltajuuden? Onko sillä nyt merkitystä tässä kun ovat eronneet. Vai miten tämä menee. Ei sillä nyt luulisi olevan merkitystä tunnustaako lapsen ennen syntymää (kuten exä tahtoi) vai sen jälkeen. Hyvä kun m36 on nyt pitänyt pintansa ettei tunnustanut ennenkuin testin tulos selviää. 

M36, kiitos päivityksestä. Jännittäviä aikoja siellä eletään. Minusta on hyvä, että olet ajatellut asioita kuten asumiskuvioita ja vauvan syntymää sekä tyttiksen että syntyvän lapsen kannalta. Elämä on ihmeellistä ja draamaa mahtuu mukaan. Joskus tuntuu, että asiat kasautuvat ja kaikki tapahtuu yhtä aikaa. Kiinnitin huomiota myös tuohon yhteishuoltajuuteen. Olen sellaisessa käsityksessä, että jos lapsi osoittautuu sinun lapseksi, ei eksä voi yhteishuoltajuutta sinulta kieltää kuin hyvin painavin perustein.

Kiitos kauniista kirjoituksesta myös sinulle äkillisesti leskeksi jäänyt. Ajattelen elämästä hyvin pitkälle saman suuntaisesti kuin sinäkin. Jokainen päivä on arvokas, joten ei elämää kannata tuhlata turhaan ja jos onni osuu kohdalle, niin kannattaa ottaa se vastaan. Tuli hyvä ja valoisa mieli kun luki sinun kirjoitusta. Jaa viisauttasi lisää meille jos siltä tuntuu.

Kuurankukka

"Elämä on ihmeellistä ja draamaa mahtuu mukaan. Joskus tuntuu, että asiat kasautuvat ja kaikki tapahtuu yhtä aikaa."

Kyllähän sitä draamaa on tuossa ihan itse luotu. Ja yhtä aikaa kun on kaksi seksisuhdetta eikä ehkäisystä pidetä huolta, niin raskaushan on todennäköistä. Että sitä niittää mitä on kylvänyt. En sano tätä pahalla vaan siksi, että ei kannata puhua passiivissa, "että asiat kasautuvat ja kaikki tapahtuu". Kun on aktiivisena toimijana ollut. 

Kiitos Kuurankukka. Sellaista vielä mietin että olimme mieheni kanssa tällaista sosiaalista sorttia eli meillä oli/on laaja ystäväpiiri, osa yhteisten harrastuksien kautta ,ja molemmilla myös pitkäaikaisia lapsuuden/nuoruuden ystäviä, niin kotimaassa kuin ulkomailla. Pyrimme aina pitämään  aktiivista yhteyttä  minkä nyt töiltä ja muulta elämältä kerkisi. Molemmilla myös mukavia sukulaisia. Nyt on ollut hienoa todeta, että nämä ystävät/sukulaiset  eivät ole jättäneet. On kutsuttu  kylään, käyty minun luonani, käyty konserteissa, lenkeillä jne.  Niin paljon kuulee sitä että kun parit eroavat tai toinen kuolee, jää yksin. Olen hirveän kiitollinen että ainakaan toistaiseksi näin ei ole käynyt. Olen niin ylpeä ystävistäni jotka ottivat yhteyttä silloinkin  kun pahin mahdollinen oli tapahtunut. Ei kukaan vaihtanut toiselle puolelle tietä eikä paennut kaupan hyllyjen taa, alussa itkettiin yhdessä, sitten taas puhuttiin tavallisia asioita. Muille vastaavassa tilanteissa oleville haluan kertoa, että kyllä se  "yksin jäänyt " haluaa kuulla myös ihan tavallisia kuulumisianne, jutella ja päivitellä maailman tapahtumia. Menetyksestä voidaan toki puhua, mutta on hyvä tietää että maailma ympärillä jatkaa kulkuaan ja ainakin itse haluan  edelleenkin kuulla mitä ystäville itselleen kuuluu. Hyvää viikonloppua kaikille. Joka aamu armo uus, niinkuin mummoni tapasi sanoa.

Luin pitkästä aikaa tätä ketjua ja hyvä kuulla monien kuulumisia kuinka elämässä on päästy kipeistä tilanteista jo pitkälle eteenpäin. Vaikka matka toki jatkuu.

Itse kirjoitin tänne joskus keväällä, koska samankaltainen tilanne. Tunnekylmä narsistimainen puoliso ja irtipäästäminen tuntui silti vaikealta, olo tuntui "syylliseltä" vaikka itse oli saanut osakseen tunnekylmää kohtelua jo vuosia.

Kaikille, jotka miettivät että lähteäkö vai ei, sanoisin rohkaisuna: lähtekää! Elämä on liian lyhyt elämään välitilassa tai odottelussa esim. muutosta toiselta toivoessa, sitten kun itse on yrittänyt kaiken mahdollisen.

Kun on omat tunteet käsitellyt ne pitää kertoa toiselle mahdollisimman kauniisti (niin kuin vain pystyy vaikka se olisi se toinen osapuoli, joka loukannut itseä).

Itselleni tuli hyvästä olosta suorastaan edelleen jatkuva erohehku. Kivirekien vetäminen loppui. Onnellisen rauhallisemman ajan alku saapui ja on jatkunut keväästä ja koko ajan onnellisempi olo. Oli kuin vuosien lannistavan yrittämisen jälkeen yhtäkkiä heräsin kuin unesta näkemään miten paljon hyvää ja hellää tähän maailman mahtuu! 

Ihmiset hakeutuvat seuraani ja kun vanha suhde on nyt mennyttä ja otan opikseni monista asioista. Hänkin pyrkii hakeutumaan luokseni eri asioiden takia niin opettelin ja opettelen kunnom rajoja.

Tarkastelen varovaisemmin uusia parisuhdepotentiaaleja ja olen itse kasvanut ymmärtämään myös itseni tarpeita uudelleen.

Kuluttavassa parisuhteessa olin unohtunut kannattelemaan toista oikeastaan kokonaan vaikka suhteiden pitäisi olla tasapuolisia, jotta kaikilla on hyvä olla!

Toivotan kaikille ihanaa marraskuun loppua, nim. "Uusi kevät"

En tiedä miksi jostain henkilöstä ei pääse yli ei sitten millään. Erosta yli 33v ja viime yönä näin taas (en tiedä monenko sadannen kerran) unta nuoruudenrakkaastani joka ei edes kohdellut minua niin kuin kuuluu. Hän petti ja jätti minut 2x vaikka kuitenkin sanoi aina noidenkin jälkeen kuinka kaipaa vaan minua ja olisi oikeasti halunnut minut. No päädyttiin kuitenkin erillemme, en ole koskaan rakastanut oikeasti ketään muuta miestä ja kamala kaipuu jäi.

Unet eivät ole useinkaan mitään kovin positiivisia, niissä on usein sama elementti, hän ei huomaakaan minua tai huomaa mutta jään taka-alalle ja hän on muiden henkilöiden seurassa eikä huomioi minua tai jopa on jonkun muun naisen kanssa (ne ovat joskus jopa meidän yhteisiä kavereita) ja minä seuraan sivusta. Tunne on tukahdyttava, itken vieläkin joskus tällaisen unen jälkeen. Tämäkin aamu on sujunut tosi paska fiiliksissä ja ikävässä. 

Maksaisin mitä vaan jos saisin sen tyypin lopullisesti pois mielestäni. Taitaa olla mahdoton toive koska näenkin häntä nykyisin joskus. Mieli ei päästä irti vaikka muuten sitä haluaisinkin.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä miksi jostain henkilöstä ei pääse yli ei sitten millään. Erosta yli 33v ja viime yönä näin taas (en tiedä monenko sadannen kerran) unta nuoruudenrakkaastani joka ei edes kohdellut minua niin kuin kuuluu. Hän petti ja jätti minut 2x vaikka kuitenkin sanoi aina noidenkin jälkeen kuinka kaipaa vaan minua ja olisi oikeasti halunnut minut. No päädyttiin kuitenkin erillemme, en ole koskaan rakastanut oikeasti ketään muuta miestä ja kamala kaipuu jäi.

Unet eivät ole useinkaan mitään kovin positiivisia, niissä on usein sama elementti, hän ei huomaakaan minua tai huomaa mutta jään taka-alalle ja hän on muiden henkilöiden seurassa eikä huomioi minua tai jopa on jonkun muun naisen kanssa (ne ovat joskus jopa meidän yhteisiä kavereita) ja minä seuraan sivusta. Tunne on tukahdyttava, itken vieläkin joskus tällaisen unen jälkeen. Tämäkin aamu on sujunut tosi paska fiiliksissä ja ikävässä. 

Maksaisin mitä vaan jos saisin

Se oli sulle traumaattista. Sen voi hoitaa terapiassa, niin painajaiset loppuvat ja lopetat kaipaamasta satuttajaasi. Vapaudut.

Hei Uusi Kevät. Olipa ihana kirjoitus, joka antaa varmasti toivoa monille. Olen samalla linjalla kanssasi eli irti päästäminen huonosta suhteesta voi olla suurin lahja, minkä itselleen antaa. Kirjoituksesi oli myös virkistävä muistutus siitä, miten erilaisia erot voivat olla. Kuten aiemmin totesin, joskus ero voi olla myös suuri helpotus.

Toki M36 on itse draamaa aiheuttanut omaan ja muiden elämään ja tietää sen varmasti itsekin hyvin. Kuitenkin esimerkiksi läheisen kuolema tai jonkun toisen läheisen hylkääminen voivat olla asioita, joille ei itse mahda mitään. M36 myös kirjoitti, että on varonut kirjoittamasta tänne koska ei halua altistaa itseään ivalle. Toivoisin, että kaikkia tänne kirjoittamaan uskaltavia kohdeltaisiin niin, että uskaltavat kirjoittaa. On silloin mahdollisuus oppia toinen toisiltamme jotain.

Leskeksi jäänyt, ystävyys kantaa pitkälle. Hyvä kuulla, etteivät ystävät hylänneetkään vaikeassa tilanteessa. Erot ja kuolemat usein jakavat ystäväpiiriä ja sukua ja se voi olla kaiken muun tuskan lisäksi vielä ylimääräinen kipu.

Kuurankukka

Olen seurannut tätä ketjua alusta asti. Ehkäpä kerron oman tarinani. Olen pitkässä avioliitossa, vuosikymmeniä jo ollut. Avioliitto ei ole hyvä ollut, ehkä koskaan. Hyviä hetkiä siinä on ollut. Mies on pettänyt minua, useamman kanssa ilmeisesti. Liitto on ollut riitaisa sillä näitä asioita ei ole käsitelty, olen vain huutanut tuskaani ulos ja mies on ollut mykkä, ei puhu tunteistaan mitään. Ei myönnä mitään. Sanonut vain että ne kaikki naiset ovat olleet naimisissa. Haukkunut minua törkeästi monet kerrat. Pitänyt mykkäkoulua, kiusannut. En ole osannut lähteä, olen ehkä läheisriippuvainen.

Seksi loppui miehen kyvyttömyyteen. Huonosta liitosta huolimatta meillä oli säännöllisesti seksiä. Elämä rauhoittui kun mies lopetti toiset naiset. Elin vuosia ilman kosketusta, jo eri huoneessa miehen kanssa. Mutta se ei riittänyt minulle, kaipasin kosketusta ja toisen ihoa.

Löysin miehen, naimisissa olevan. Saan häneltä sen mikä puutuu liitostani. Rakastamme toisiamme. Viestittelemme päivittäin, tapaamme kerran viikossa. Hän on hellä, aito, ymmärtävä ja välittävä. Puhumme toisillemme puolisoistamme.  Suhteemme on kestänyt useamman vuoden. Emme kumpikaan aio erota.

N

Mitä säilyttämisen arvoista sun avioliitossa on?

M36, miten aiot luoda yhteyden vauvaan (olettaen että hän osoittautuu lapseksesi)? 

Vierailija kirjoitti:

Mitä säilyttämisen arvoista sun avioliitossa on?

Ei mitään, tiedän sen. En osaa lähteä, minulla ei ole voimavaroja siihen.

"Seksi loppui miehen kyvyttömyyteen. Huonosta liitosta huolimatta meillä oli säännöllisesti seksiä. Elämä rauhoittui kun mies lopetti toiset naiset. Elin vuosia ilman kosketusta, jo eri huoneessa miehen kanssa. Mutta se ei riittänyt minulle, kaipasin kosketusta ja toisen ihoa.

Löysin miehen, naimisissa olevan. Saan häneltä sen mikä puutuu liitostani. Rakastamme toisiamme. Viestittelemme päivittäin, tapaamme kerran viikossa. Hän on hellä, aito, ymmärtävä ja välittävä. Puhumme toisillemme puolisoistamme.  Suhteemme on kestänyt useamman vuoden. Emme kumpikaan aio erota."

Ymmärtäähän sen, että kun draama loppuu toisaalla, niin sitä pitää sitten kehitellä ihan itse. Mitenkähän sen miehen vaimo voi? On kyllä säälittävää, että sitten vielä puhutaan puolisoista. Melkoista on, ja irti ei aiota päästääkään.

Kerroin jo täällä kerran nuoruuden rakkaudestani. Rakastin niin että sattui. Teki kipeää olla yhdessä ja ikävä oli hirmuinen olla erossa. Sanoin: tätä en kestä. Oltiin yhdessä hetki, erossa kauan. Viestittelimme, soittelimme. Hän kuoli. Kävin haudallaan jättämässä jäähyväiset. Ikävöin edelleen, miltei päivittäin. Näen unia...

Joskus rakkaus vain ei riitä ...

Ovatkohan naiset noin ystävällisiä m36:lle kun vauva on tehty ex-vaimon kanssa. Vaikka on pitänyt kahteen naiseen samaan aikaan suhdetta yllä. Mitenkähän olisi jos m36 olisi suhteessa ex-vaimoonsa ja tehnyt samaan aikaan lapsen Tyttiksen kanssa. Eli kuvio toisinpäin. Olisikohan kohtelu yhtä ystävällistä. 

Tehty mikä tehty, toivottavasti m36 ymmärtää, että on itse osallisena tähän määrättyyn draamaan. Pelkään kyllä, että ex-vaimo järjestää lisää draamaa vauvaan ja ehkä muuhunkin  liittyen. Tyttiksen ei missään nimessä nyt kannata muuttaa yhteen, siis kesäkuussa. Katsoisin ja antaisin ajan kulua, että vauva kasvaa ja miten kaikki asiat menevät. Tyttis tosiaan nimenomaan tarvitsee oman paikan jossa saa olla välillä rauhassa näiltä nykyisiltä ja tulevilta tuulilta. No, m36 lienee miettineen, että saa Tyttikseltä apua vauvanhoitoon kun asuvuvat sitten yhdessä kesällä. Mutta hänenkin kannattaisi nyt antaa muuttoajatusten olla ennenkuin näkee mitä kaikkea on tulossa.