Lue keskustelun säännöt.
Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?
28.06.2022 |
Mies on sanonut, ettei enää rakasta minua. Olemme naimisissa, lapsia on. On tyytymätön suhteeseen, eikä enää rakasta.
Ilmoituksen tuoman alkushokim jälkeen meillä on ollut kuitenkin yhdessä ihan mukavaa. Tiedän kuitenkin, että mies esittää, puree hammasta kestääkseen, ja hakeutuu paljon pois kotoa.
Pakosta asumme yhdessä vielä useita kuukausia.
Itse huomaan ajattelevani, että kaikki kääntyy vielä hyväksi, ja ollaan matkalla parempaan. Vaikka toisaalta tiedän totuuden miehen puolelta.
Miten ihmeessä pystyn irrottautumaan miehestä, varsinkin kun asumme yhdessä. Ja nukumme samassa sängyssä. Ehdotin, että muutetaan eri huoneisiin, mies ei sitä halunnut.
Pelkään, että todellisuus lyö todella kovaa, sitten kun on konkreettisen eron aika. Vaikka, ehkä tässä tekee tätä ajatustyötä kokoajan asian suhteen. Mutta, silti, minä toivon ett kaikki vielä korjaantuisi.
Todella kuluttavaa. Toisaalta voisi olla helpompi repiä itsensä kerralla kunnolla irti. Ja vajota pohjaan, entä tämmöinen ikävä välitila. Jossa välillä petollisen hyvä olla ja välillä valtava möykky vatsanpohjassa.
Kommentit (12644)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku jo aukoikin noita kysymyksiä. Hyvin moniin täällä jankattaviin asioihin löytyy vastaukset ketjusta. Ja ne tietää, jos on ajatuksella lukenut ja sisäistänyt lukemansa.
En kaipaa talon myyntiin enkä oikeusasioihin enää vinkkejä. Asiat on jo tiedossa ja hoidossa. Halutessaan kaikkea voi vetkutella. Ja kun asioita pitää olla päättämässä 2 ei yksin voi oikein tehdä mitään sen toisen heitellessä kapuloita rattaisiin.Enää en taistele. Annan olla. Yritin kaikkeni lasteni vuoksi ja he päättivät valita toisin. Tällä mennään nyt.
On rankka itsetutkiskelun paikka. Mitä minä tein, että asiat on nyt näin? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Mitkä on ne syyt, että kaikesta huolimatta lapseni valitsevat isänsä?
Elämä jatkuu, erilaisena. Lapseni lensivät pesästä yllättäen ja normaalia aiemmin. Uskon, että isällä mukavampaa, koska siellä paremmat olot taloudellisesti ja onnellinen ilmapiiri, tehdään ja touhutaan.
Päästän taas irti. Ja jatkan elämääni näillä eväillä.
Jos lapsilla harrastukset menee, sitten menee, oma valinta sekin heillä. Tein kaikkeni jotta voivat jatkaa, nyt tekevät omia valintoja ja niillä on seuraukset. Voin vain seurata vierestä. Olla täällä olemassa.
Mulla nyt vaan jää tämä lasteni teini-ikä välistä.
Ja kuten joku täällä lohdutti, jäihän mulle yksi lapsi.
Lause varmasti jonkun semmoisen suusta joka ei koskaan ole lapsiaan elämästään vieraannuttamisen ja manipuloinnin vuoksi menettänyt.
Jos tilanne olisi eri, jos isä olisi aina ollut läsnä, osallistuva, kiinnostunut lapsistaan jne. Olisi tilanne aivan eri.
Mutta, en jaksa enempää tätä avata. Jotka ovat lukeneet ketjun, tietävät.Nyt opettelen uutta, erilaista elämää.
Jospa joskus vielä tulee sekin päivä, että talosta päästään eroon ja saadaan ositus tehdyksi.
Ja pääsen lopullisesti exästä eroon. Tosin sitä päivää tuskin ihan pian tulee, ehkä vuoden päästä,ehkä joskus. Ei tämä pa^#^@a lopu. Tämän kanssa on vaan opittava elämään.Ap
Aikamoista selittämistä, että olisi lasten oma valinta ja nytpähän kärsivät omista valinnoistaan. Kyllä se on vanhemman valinta, jos kuitenkin on varallisuutta.
Kylmäävän katkeruuden kirjoitusta. Kypsymätöntä.
Ihme jeesustelua ap:lta kertoa, että on maksanut harrastuksia, kun itse kuitenkin kertoi, että mies hoiti asuntolainan, josta ap ilmeisesti kuitenkin omistaa puolet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joopa joo, taas täällä tarve hyökätä. Edelleen, sisälukutaito taitaa olla joillain heikko. Tai sitten halu piikitellä vain on sisäsyntyistä. Tai, halutaan tahallaan ymmärtää asioita väärin.
Kun isot lapset itse ilmoittavat halunsa, eipä siinä paljon muuta voi kun tyytyä kohtaloonsa.
Ja ap on kyllä avannut aiemmin tuota maksamis ja ylipäätään asenne hommaa exän mielipiteistä ja teoista lasten kulujen suhteen.
Menkää ymmärtämättömät pois tästä ketjusta. Teitä ei tähän todellakaan kaivata. Eikä teidän mielipiteitänne.
Kasvatustieteilijänä ei voi olla huomaamatta vanhemman lasta syyllistää asennetta: kun valitsivat asua pääasiallisesti toisen vanhemman luona, niin kantakoon vastuunsa ja seuraukset. Vastuu on vanhemmilla. Aina.
Vastuu on vanhemmilla, kyllä. Mutta laki vaan sanoo, että isoja lapsia on kuultava, heidän mielipide otettava huomioon. Ja kun se toinen vanhempi täysin vetoaa siihen lasten haluun. Vaikka hänelle yritetään sanoa, että aikuiset ovat ne jotka päättävät, niin ei auta. Vetoaa siihen että lapsen toivetta ei kunnioiteta! Manipuloi lapset haluamaan omalla tavallaan, omien etujensa mukaisesti asioita. Niin, siinä vaiheessa se toinen vanhempi on vaan täysin kädetön, eikä voi tehdä yhtään mitään! Vaikka haluaisi, vaikka tietää ettei päätös ole lasten edun mukainen.
Käräjöinti vie aikaa, kauan, lapset kasvaa samalla, ja elävät koko sen ajan siinä kamalassa paineessa. Siksi on vaan nostettava kädet pystyyn ja annettava olla. Ja todettava karu, julma tosiasia, että näiden tosiasioiden kanssa on vaan nyt kaikkien elettävä.
Ei se ole katkeruutta. Vaikka ymmärrän sen ehkä sille kuulostavan.
Tämä tilanne on aivan kamala. Tämä repii minut äitinä rikki ja palasiksi. Kyllä minä tiedän mikä on lasten etu ja tiedän mikä on vanhempien vastuu. Mutta vastapuolella, lasten toisena vanhempana on täysin erilailla ajatteleva ihminen. Hän ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan. Enkä tiedä, mitä hän on lapsille puhunut, jotta saa heidät tekemään tämmöisen päätöksen.
Mitä minä voin tehdä? En yhtään mitään!!! Asianajajakaan ei voi auttaa koska lasten oma toive. Vain tapaamisissa ja sen minulle jäävän lapsen elatusasioissa voisi auttaa. Kaksi lasta olen "menettänyt"
Ja kumpa ymmärtäisitte, mitä tällä "menettämisellä" tarkoitan! Se on öidin tuska siitä, ettei saa jakaa arkea lastensa kanssa. Se on äidin tuska siitä, että tietää ettei lasten päätös ole heille hyväksi pidemmän päälle, ei millään tavalla. Se on äidin tuska siitä etten voi tehdä yhtään mitään. Voin vaan olla olemassa ja koittaa pysyä järjissäni tämän kaiken kamaluuden keskellä.
Mikään ei tässä mene kuten normaalissa erossa. Mikään ei toimi niin kun normaalien järkevien ihmisten kesken.
Se että itse tiedän vastuun olevan vanhemmilla, se että tiedän lasten päätöksen olevan heille huono, se että tiedän exän kontrolloivan minua lasten kautta ikuisesti, jos hänelle annan siihen mahdollisuuden. Se ei kuulkaa ainakaan vähennä tätä tuskaa. Ja tuskaa tämä on. Selviytymistä. Ja ainoa tapa millä itse selviän, on päästää irti niistä lapsista. Ja pelastaa itseni.
En voi enää taistella. En voi tehdä yhtään mitään.
Ja kyllä, olen kääntänyt joka kiven ja miettinyt joka mahdollisuuden, keskustellut asianajajan kanssa asiasta jne.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kasvatustieteilijänä ei voi olla huomaamatta vanhemman lasta syyllistää asennetta: kun valitsivat asua pääasiallisesti toisen vanhemman luona, niin kantakoon vastuunsa ja seuraukset. Vastuu on vanhemmilla. Aina.
Olethan lukenut koko ketjun?
Tähän ketjuun tulleet kommentit, hyökkäävät ja syyllistävät, on myös syy miksi näistä asioista en kauheasti kaikille puhu.
Ihmiset joilla ei ole vastaavanlaisesta ihmisestä kokemusta eivät ymmärrä. Ja asia kääntyy helposti itseäni vastaan. Ja itsetutkiskelua ja itsesyytöksiä olen todella käynyt läpi. Ja käyn jatkuvasti.
He, joilla ei ole kokemusta kyseisenlaisesta vastapuolesta normalisoivat asioita liikaa. Ja kuten sanoin, tässä jutussa mikään ei mene normaalien käytänteiden mukaisesti. Vastapuolella on täysin oma maailmankuva jonka mukaisesti elää. Ajatuksensa ovat jotain ihan käsittämätöntä. Niin käsittämätöntä, että ymmärrän ihmisiä jotka eivät voi sitä todeksi ymmärtää eivätkä uskoa. Ihmisiä jotka koittavat asiaa normalisoida.
Ja ihmisiä joiden on helpompi osoittaa minua sormella ja syyttää katkeroituneeksi jne.
Sitä itseni osoittelua teen itsekkin, edelleen. Jokainen syyttävä sana ja viesti saa minut edelleen epäilemään itseäni. Jospa minä olenkin ollut se vaikea ja hankala, ja niinhän sen on pitänyt olla, kun lapsetkin nyt näin valitsevat.
Minua hävettää. En kehtaa kaikille edes ääneen sanoa, että olen niin epäonnistunut äiti, että lapseni valitsevat mielummin erittäin hankalan isänsä ja äitipuolensa entä minut. Vai, oliko se isän hankaluuskin oikeasti vain minusta johtuvaa? Minä aiheutin hänen pahanolon omalla olemisellani.
Ja tiedän kyllä järjellä totuudet noiden asioiden takana. Mutta silti, edelleen, näitä pyöritän aina ajoittain mielessäni.
Uusia asioita, merkkejä, varotuksia vuosien varrelta putkahtelee mieleen.
Ehkä vuoden päästä olen taas ehjä?
Ja, varmaan tämäkin avautuminen oli turha. Ne jotka ei ymmärrä, he ei vaan ymmärrä. Ja se on heidän onnensa. Voivat olla onnellisia siitä, etteivät ole vastaavaa koskaan kokeneet, eivätkä siksi ymmärrä. Tämmöistä en toivoisi kenellekkään. (Paitsi ehkä exälleni)
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vastuu on vanhemmilla, kyllä. Mutta laki vaan sanoo, että isoja lapsia on kuultava, heidän mielipide otettava huomioon. Ja kun se toinen vanhempi täysin vetoaa siihen lasten haluun. Vaikka hänelle yritetään sanoa, että aikuiset ovat ne jotka päättävät, niin ei auta. Vetoaa siihen että lapsen toivetta ei kunnioiteta! Manipuloi lapset haluamaan omalla tavallaan, omien etujensa mukaisesti asioita. Niin, siinä vaiheessa se toinen vanhempi on vaan täysin kädetön, eikä voi tehdä yhtään mitään! Vaikka haluaisi, vaikka tietää ettei päätös ole lasten edun mukainen.
Käräjöinti vie aikaa, kauan, lapset kasvaa samalla, ja elävät koko sen ajan siinä kamalassa paineessa. Siksi on vaan nostettava kädet pystyyn ja annettava olla. Ja todettava karu, julma tosiasia, että näiden tosiasioiden kanssa on vaan nyt kaikkien elettävä.
Ei se ole katkeruutta. Vaikka ymmärrän sen ehkä sille kuulostavan.Tämä tilanne on aivan kamala. Tämä repii minut äitinä rikki ja palasiksi. Kyllä minä tiedän mikä on lasten etu ja tiedän mikä on vanhempien vastuu. Mutta vastapuolella, lasten toisena vanhempana on täysin erilailla ajatteleva ihminen. Hän ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan. Enkä tiedä, mitä hän on lapsille puhunut, jotta saa heidät tekemään tämmöisen päätöksen.
Mitä minä voin tehdä? En yhtään mitään!!! Asianajajakaan ei voi auttaa koska lasten oma toive. Vain tapaamisissa ja sen minulle jäävän lapsen elatusasioissa voisi auttaa. Kaksi lasta olen "menettänyt"
Ja kumpa ymmärtäisitte, mitä tällä "menettämisellä" tarkoitan! Se on öidin tuska siitä, ettei saa jakaa arkea lastensa kanssa. Se on äidin tuska siitä, että tietää ettei lasten päätös ole heille hyväksi pidemmän päälle, ei millään tavalla. Se on äidin tuska siitä etten voi tehdä yhtään mitään. Voin vaan olla olemassa ja koittaa pysyä järjissäni tämän kaiken kamaluuden keskellä.Mikään ei tässä mene kuten normaalissa erossa. Mikään ei toimi niin kun normaalien järkevien ihmisten kesken.
Se että itse tiedän vastuun olevan vanhemmilla, se että tiedän lasten päätöksen olevan heille huono, se että tiedän exän kontrolloivan minua lasten kautta ikuisesti, jos hänelle annan siihen mahdollisuuden. Se ei kuulkaa ainakaan vähennä tätä tuskaa. Ja tuskaa tämä on. Selviytymistä. Ja ainoa tapa millä itse selviän, on päästää irti niistä lapsista. Ja pelastaa itseni.
En voi enää taistella. En voi tehdä yhtään mitään.
Ja kyllä, olen kääntänyt joka kiven ja miettinyt joka mahdollisuuden, keskustellut asianajajan kanssa asiasta jne.
Ap
Niin, mutta älä syytä lapsia, kun joutuvat valitsemaan. Että oma valinta ja seuraukset. Se on aina vastuu vanhemmilla, isällä ja äidillä. Ei lapsilla.
En minä lapsia syytä. Vaikka se täällä saattaa siltä kuulostaa. Niin oikeassa elämässä en syyllistä lapsia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo, taas täällä tarve hyökätä. Edelleen, sisälukutaito taitaa olla joillain heikko. Tai sitten halu piikitellä vain on sisäsyntyistä. Tai, halutaan tahallaan ymmärtää asioita väärin.
Kun isot lapset itse ilmoittavat halunsa, eipä siinä paljon muuta voi kun tyytyä kohtaloonsa.
Ja ap on kyllä avannut aiemmin tuota maksamis ja ylipäätään asenne hommaa exän mielipiteistä ja teoista lasten kulujen suhteen.
Menkää ymmärtämättömät pois tästä ketjusta. Teitä ei tähän todellakaan kaivata. Eikä teidän mielipiteitänne.
Ymmärrämme kyllä, että lapset ovat itse päättäneet ja silloin ei voi kuin tyytyä kohtaloonsa.
Siksi moni varmaankin ihmettelee aloittajan lapsia syyllistävää sävyä koskien tätä lasten päätöstä asua isänsä luona. Sitä samaa on toistellut monissa viesteissä.
Se sisälukutaito.
Eri, mutta viestejä lukenut myös.
Jos ei todellisuudessa syyllistä niin miksi pitää kirjoittaa täällä syyllistävästi? Ajattelee toista ja kirjoittaa toista?
Kyllähän se silloin kertoo, että taustalla on syyllistäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Joopa joo, taas täällä tarve hyökätä. Edelleen, sisälukutaito taitaa olla joillain heikko. Tai sitten halu piikitellä vain on sisäsyntyistä. Tai, halutaan tahallaan ymmärtää asioita väärin.
Kun isot lapset itse ilmoittavat halunsa, eipä siinä paljon muuta voi kun tyytyä kohtaloonsa.
Ja ap on kyllä avannut aiemmin tuota maksamis ja ylipäätään asenne hommaa exän mielipiteistä ja teoista lasten kulujen suhteen.
Menkää ymmärtämättömät pois tästä ketjusta. Teitä ei tähän todellakaan kaivata. Eikä teidän mielipiteitänne.
Edelleen siis linja, että vain yksinomaan myötäsukaiset kommentoijat voivat kirjoittaa.
Tämä ketju oli pitkään minulle voimavara.
Enää tämä ei sitä ole. Vaan tämä ketju on alkanut aiheuttaa pahoinvointia.
Enää tämä ketju ei voimaannuta vaan päinvastoin.
Todella kurjaa, että muutamat vastarannan kiisket tarkoituksellisesti halusivat tämän pilata.
Jospa saatte jotai iloa siitä itsellenne?
Enää ei tee mieli itseäni tänne avata.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, minulta saat kaiken tuen. Noin sen kuuluu mennäkin: sinun kuuluu pelastaa itsesi! Loppupelissä sinä vastaat vain omasta onnellisuudestasi. Sinun elämäsi on aivan yhtä arvokas kuin lastesi. Et voi lasten takia viisveisata omasta, ainutkertaisesta elämästäsi. Olet varmasti tehnyt kaiken, mitä tehtävissä on ilman, että menetät oman mielenterveytesi. On viisautta osata päästää irti. Lapset eivät kuitenkaan jää heitteille. Jos on pelkona, että isä aiheuttaa lapsille jotain pahaa, heistä voi tehdä lasun. Se ei ole mitään henkistä väkivaltaa tai väärin, jos on oikeasti pelko siitä. Lapsetkin kasvavat ja alkavat ajattelemaan omilla aivoillaan ja kypsemmin. Luultavasti jossain vaiheessa he palaavat takaisin luoksesi, kunhan tilanne vähän rauhoittuu. Tsemppiä aivan hirveään tilanteeseen. Et ole tehnyt etkä tee mitään väärin.
Ap, minulta saat myös täyden tuen. Olen lukenut ketjun alusta asti eikä minulla riitä pätkääkään ymmärrystä eksäsi toiminnalle. Pidä ovesi ja sydämesi aina avoinna lapsille. Tämä on todennäköisesti vain välivaihe lastesi ja sinun elämässä. Ja aina on lastensuojelu, jos epäilet että lastesi etu vaarantuu.
Mielellään kuulisin kuulumisia 28, M36 ja Sivustaseuraaja.
Sanotaan nyt, että ehkä aloittajan tarinaa "ymmärtämättömät" ihmiset eivät oikein tajua miten ketjun alun jälkeen, kun mies haki eroa ja alkoi puhua eroon liittyvistä käytännön asioista, aloittajan sävy miestä kohtaan on muuttunut niin paljon. Tarinan juoni tuntuu joillekin epäuskottavalta ja epäloogiselta.
Aloittajan kertoo todella monta sivua ja kommenttia ketjun alussa, että olisi halunnut jatkaa, miehen kanssa oli mukavaa, seksikin oli ja nukuttiin samassa sängyssä kaikesta huolimatta, ero oli täysi shokki, vaikka oi vain pieni toivon murunen niin olisi silti halunnut vieläkin toivoa jatkosta jne.
Hän ei kertonut mitään siihen viittaavaakaan, että mies olisi jotenkin kauhean kamala tai etteikö miehen kanssa olisi jatkanut jos siihen olisi pienikin mahdollisuus.
Nyt sitten kun vertaa alkua tähän päivään voi olla välillä ihmettelemättä.
Moni aloittajaa vahvasti tukeva henkilö vetoaa siihen, että me epäilijät ja asioita kyseenalaistavat olemme elämää kokemattomia ja sellaisia joille ei ole tapahtunut vastaavaa. Olemme itse eläneeet muka helpon elämän ja siksi emme ymmärrä ja tue aloittajaa. Olemme lapsellisia tai ilkeitä. Meidät lytätään täysin ja aloittajaa tuetaan ja uskotaan täysin.
Se on uskoakseni hyvin monen kriittisemmin kirjoittaman ihmisen kohdalla täysin väärä olettamus, jopa loukkaavaa.
Uskon, että monilla on juuri siksi erilaisia näkökulmia kun on erilaisia elämänkokemuksia, vaikeitakin, ihmissuhdetuntemusta ja myös siten osaamme nähdä tarinan osittain eri silmin.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ketju oli pitkään minulle voimavara.
Enää tämä ei sitä ole. Vaan tämä ketju on alkanut aiheuttaa pahoinvointia.
Enää tämä ketju ei voimaannuta vaan päinvastoin.
Todella kurjaa, että muutamat vastarannan kiisket tarkoituksellisesti halusivat tämän pilata.
Jospa saatte jotai iloa siitä itsellenne?
Enää ei tee mieli itseäni tänne avata.Ap
Voi Ap, tämä oli alussa niin erilainen ketju. Tänne sai suoltaa pahaa oloaan vapaasti, purkaa mieltään ja jäsennellä tärkeitä ja vähemmän tärkeitä tunteita. Eikä silloin takerruttu joka sanaan ja riviin väännellen ja käännellen. Suurennuslasilla tutkien. Mikroskoopilla tarkkaillen.
Harmi, ettei enää voi avautua tahtomallaan tavalla...
Myötätuntoni on sinun puolellasi
Lokakuun tsemppiterkut
Tuumis🌻
Vierailija kirjoitti:
Jos ei todellisuudessa syyllistä niin miksi pitää kirjoittaa täällä syyllistävästi? Ajattelee toista ja kirjoittaa toista?
Kyllähän se silloin kertoo, että taustalla on syyllistäminen.
Et taida paljon ymmärtää ihmisluonteesta. Se on sellainen, että toisinaan tuntee myös muita kuin yleviä, jaloja tunteita. Niiden kirjoittaminen ja kertominen yleensä helpottaa juuri siten, että näitä tunteita ei tarvitse osoittaa ja näyttää niiden kohteille.
Sitä varten tämä ketju on ollut. Tunteiden ilmaisua, niiden vähemmän kivojenkin. Ja jos APn tilanteessa ei saa olla vihainen ja surullinen, missä tilanteessa sinä armollisen lupasi antaisit?
Älä AP näiden takia kirjoittamasta lakkaa!
Vierailija kirjoitti:
Sanotaan nyt, että ehkä aloittajan tarinaa "ymmärtämättömät" ihmiset eivät oikein tajua miten ketjun alun jälkeen, kun mies haki eroa ja alkoi puhua eroon liittyvistä käytännön asioista, aloittajan sävy miestä kohtaan on muuttunut niin paljon. Tarinan juoni tuntuu joillekin epäuskottavalta ja epäloogiselta.
Aloittajan kertoo todella monta sivua ja kommenttia ketjun alussa, että olisi halunnut jatkaa, miehen kanssa oli mukavaa, seksikin oli ja nukuttiin samassa sängyssä kaikesta huolimatta, ero oli täysi shokki, vaikka oi vain pieni toivon murunen niin olisi silti halunnut vieläkin toivoa jatkosta jne.
Hän ei kertonut mitään siihen viittaavaakaan, että mies olisi jotenkin kauhean kamala tai etteikö miehen kanssa olisi jatkanut jos siihen olisi pienikin mahdollisuus.
Nyt sitten kun vertaa alkua tähän päivään voi olla välillä ihmettelemättä.Moni aloittajaa vahvasti tukeva henkilö vetoaa siihen, että me epäilijät ja asioita kyseenalaistavat olemme elämää kokemattomia ja sellaisia joille ei ole tapahtunut vastaavaa. Olemme itse eläneeet muka helpon elämän ja siksi emme ymmärrä ja tue aloittajaa. Olemme lapsellisia tai ilkeitä. Meidät lytätään täysin ja aloittajaa tuetaan ja uskotaan täysin.
Se on uskoakseni hyvin monen kriittisemmin kirjoittaman ihmisen kohdalla täysin väärä olettamus, jopa loukkaavaa.
Uskon, että monilla on juuri siksi erilaisia näkökulmia kun on erilaisia elämänkokemuksia, vaikeitakin, ihmissuhdetuntemusta ja myös siten osaamme nähdä tarinan osittain eri silmin.
Sinusta siis ei ole kamalaa, että APn mies oli pettänyt vuosia ja uusi nainen muutti heti miehen kotiin? Sulla on sitten todellakin eri kriteerit kuin monella muulla.
Aikamoista selittämistä, että olisi lasten oma valinta ja nytpähän kärsivät omista valinnoistaan. Kyllä se on vanhemman valinta, jos kuitenkin on varallisuutta.
Kylmäävän katkeruuden kirjoitusta. Kypsymätöntä.