Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa parkua7 ja surra sekä haukkua. Ja saa tukea ja myötäelää.

Mutta pitää myös nähdä oma osuutensa asioihin kun eivät etene.

Myös kavereiden pitää myös osata nähdä milloin vain pitää tarttua siihen, että nyt on liikaa pyöritetty jo samaa levyä.

Pitää myös jossain vaiheessa, vaikka kuinka väkisin, lopettaa vellominen ja ihan oikeasti alkaa miettiä mitä itse voisi tehdä enemmän asioiden suhteen. Silloin huomaa, että vellomisen sijasta ehkä asioita alkaakin pikkuhiljaa järjestyä. Pienikin edistyminen on parempi kuin pysyä pitkään samassa tilanteessa. Ihan henkisesti kuin käytännön kannalta.

Myös pitää nähdä mikä on ihan oikeasti todellista ja ehkä toteuttamiskelpoista exän toiminnassa ja yrityksissä selvittää eron jälkeistä tilannetta ja mikä on oman surun, katkeruuden, vihan, mustasukkaisuuden, pettymyksen, pettämisen yms. aiheuttamia vääristymiä. Ja sen vuoksi ne nähdään väärinä tapoina, ilkeytenä, manipulointina, hyväksikäytön yrityksenä, lasen omimisena jne.

Eihän tätä voi kieltää etteikö tätä ilmiötä esiinny hyvinkin usein erotilanteessa.

On toki myös vastapuolella omia samoja vikojaan tietysti, mutta mikään ei edisty jos molemmat vain pysyvät poteroissaan ja näkevät kaikki toteutettavat yritykset kielteisinä.

No, silloinhan ei auta muu kuin jatkaa samaa vellomista. Mutta ketä se palvelee? Ei ainakaan itseä eikä lapsia.

Ihmettelen miten jyrkästi täällä nämä seikat kumotaan ja nähdään kommentoijan jotenkin olevan ilkeä tai haluavan olla exän puolella.

Tälläkään kirjoittajalla ei ole mitään käryä ihmistyypistä jota Ap:n ex edustaa.

Se on helppo huudella kun kokemus puuttuu. Kokemus, jota ei toivo kellekään. Kokemus, jonka läpikäyneenä voi tuoda vertaistukea.

-aivan sivusta kommentoija

Erossa molemmat yleensä menettävät ison osan yhteyttä lapseensa/lapsiinsa.

Minua hiukan hämää kun aloittaja kerta toisensa jälkeen kertoo, että on menettänyt lapsensa, häntä ei ole enää lastensa elämässä, miten nyt mitenkin sanat menevät.

Ja samanmieliset voivottekevat ja myöntelevät.

Miksi ei saa ja voi sanoa tosiasioita.

Aloittajalle on ilmeisesti yksi lapsi luonaan ja kaksi lasta on isän luona. Lasten ikää en tiedä, mutta saavat ilmeisesti itse päättää missä asuvat. Tätä lasten päätöstä tulee kunnioittaa. Se on ihan yhtä "oikea" kuin on aloittajankin "oikea" omasta mielestään.

Jos lapset ovat näin valinneet se on nyt tosiasia tällä hetkellä. Siihen tulee sopeutua kunnes jotenkin ehkä tilanne muuttuu.

Mutta ei ole mitään faktaa etteikö aloittaja saisi näitä kahta isän luona asuvaa lastaan edelleen tavata.

Aloittajalla on nyt suurin katkeruus siitä, että pari lasta valitsi isän luona asumisen. Se on nyt suurin syy suuttumiseen mikä myös osuu lapsiin, eikä se, etteikö lapset edelleen ole tavattavissa.

Järjestelyjä se vaatii ja tapaamissopimuksia, mutta niinhän on monella muullakin eronneilla.

Ehkä se, että lapset tapaavat myös exän uutta naista tuntuu pahalta, mutta sitäkään ei oikein voi estää. Sekin tietysti lisää aloittajan tunnetta, että lapset ovat menetetty.

Lapsille ei tämän seikan pitäisi missään näkyä tai kuulua.

Tunne on sallittua ja ymmärrettävää, mutta se ei saisi silti estää eteenpäinmenoa ja esimerkiksi neuvotteluvälejä exän suuntaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa parkua7 ja surra sekä haukkua. Ja saa tukea ja myötäelää.

Mutta pitää myös nähdä oma osuutensa asioihin kun eivät etene.

Myös kavereiden pitää myös osata nähdä milloin vain pitää tarttua siihen, että nyt on liikaa pyöritetty jo samaa levyä.

Pitää myös jossain vaiheessa, vaikka kuinka väkisin, lopettaa vellominen ja ihan oikeasti alkaa miettiä mitä itse voisi tehdä enemmän asioiden suhteen. Silloin huomaa, että vellomisen sijasta ehkä asioita alkaakin pikkuhiljaa järjestyä. Pienikin edistyminen on parempi kuin pysyä pitkään samassa tilanteessa. Ihan henkisesti kuin käytännön kannalta.

Myös pitää nähdä mikä on ihan oikeasti todellista ja ehkä toteuttamiskelpoista exän toiminnassa ja yrityksissä selvittää eron jälkeistä tilannetta ja mikä on oman surun, katkeruuden, vihan, mustasukkaisuuden, pettymyksen, pettämisen yms. aiheuttamia vääristymiä. Ja sen vuoksi ne nähdään väärinä tapoina, ilkeytenä, manipulointina, hyväksikäytön yrityksenä, lasen omimisena jne.

Eihän tätä voi kieltää etteikö tätä ilmiötä esiinny hyvinkin usein erotilanteessa.

On toki myös vastapuolella omia samoja vikojaan tietysti, mutta mikään ei edisty jos molemmat vain pysyvät poteroissaan ja näkevät kaikki toteutettavat yritykset kielteisinä.

No, silloinhan ei auta muu kuin jatkaa samaa vellomista. Mutta ketä se palvelee? Ei ainakaan itseä eikä lapsia.

Ihmettelen miten jyrkästi täällä nämä seikat kumotaan ja nähdään kommentoijan jotenkin olevan ilkeä tai haluavan olla exän puolella.

Tälläkään kirjoittajalla ei ole mitään käryä ihmistyypistä jota Ap:n ex edustaa.

Se on helppo huudella kun kokemus puuttuu. Kokemus, jota ei toivo kellekään. Kokemus, jonka läpikäyneenä voi tuoda vertaistukea.

-aivan sivusta kommentoija

Monellakin on varmaan omakohtaista kokemusta. Olemmehan monet eronneita, jotkut useaan kertaankin. Myös omassa tuttavapiirissä saattaa olla kokemusta. Mutta tuskin kenelläkään meistä on ihan omakohtaista kokemusta aloittajan miehestä.

Me tiedämme vain sen mitä saamme täällä lukea.

Kukaan meistä ei tiedä kuin aloittajan puolen ja kokemuksen asioista.

Emme voi ihan yksipuolisesti yhtään kyseenalaistamatta ja sekavaa ketjua lukeneena vain ohittaa, että asioissa on aina monta puolta.

Lopettakaa jo jutut "exän puolella olemisesta". Ei olla.

Onko käytäntö nyt se, että jos et ole puolellamme olet meitä vastaan?

Aika puusilmäistä.

Vierailija kirjoitti:

Ainoastaan rationaaliset ja konkreettiset keinot ovat niitä, joiden avulla asiat selkiintyvät ja jotain edistystä tapahtuu.

Jos halutaan velloa niin samaan aikaan ei voi valittaa, ettei mitään konkreettista edistymistä tapahdu asioiden hoidossa.

Velloa saa ja pitää just niin kauan, kunnes tunteet on käsitelty. Normaaleilla tunnetaidoilla ja ymmärryksellä oleva aikuinen ihminen kyllä pääsee eteenkinpäin, mutta surut on surtava. Mitään hyötyä ei ole tunteiden kieltämisestäkään, että hammasta purren nyt vaan tunteetta ja rationaalisesti eteenpäin.

Me ei tiedetä mitä kukakin ketjuun kirjoittava tekee edistääkseen asioitaan, ainakaan kovin paljon. Tänne tullaan purkamaan niitä tunteita, JOTTA ne saisi käsiteltyä ja pääsisi eteenpäin oman päänsä sisällä ja sitä kautta asioiden hoitamisessa. Tämä ketju on tuuletuskanava.

Ap. Sinä tiedät ihan tasan tarkkaan miksi exäsi käyttäytyy kuten käyttäytyy. Vaikka kuinka pahalta tuntuisi, ja kuinka paljon itsesyytökset kasaantuisivat niskaan, sulla on siellä takaraivossa kuitenkin jo hyvin tarkka ymmärrys siitä, mikä se ukko on miehiään. Pidä siitä kiinni. Niin paskalta kuin tuo kaikki tuntuu, sinä tiedät, ettei mies ole normaali. Muista myös, että mitään sinä et voi asialle tehdä. Se on mitä on. Voit ainoastaan suojella itseäsi pitämällä omista rajoistasi kiinni. Sun täytyy laittaa itsesi ensimmäiseksi, lastenkin edelle. Susta ei ole mitään iloa tai apua sun lapsille jos makaat jossain lataamossa. Se lentokonevertaus: ensin happinaamari itselle, sitten vasta autat muita.

Ja kun etukäteen varaudut siihen, että kaikella sua lyödään millä vaan lyödä voi, ja varmaan vähän muullakin, niin pääset jaloillesi nopeammin. Tiedät varmasti jo, että mikään ei tule menemään helposti ja nopeasti, koska mies ei halua luopua vallastaan suhun.

Toivon että ymmärrät myös, että pakeneminenkaan ei auta. Tai sillä voi ottaa itselleen hengähdystauon, että jaksaa jatkaa. Mutta jos alat elää kuin hiiri, peläten jokaista risahdusta, valta on miehellä, etkä ole vapaa.

Vierailija kirjoitti:

Erossa molemmat yleensä menettävät ison osan yhteyttä lapseensa/lapsiinsa.

Minua hiukan hämää kun aloittaja kerta toisensa jälkeen kertoo, että on menettänyt lapsensa, häntä ei ole enää lastensa elämässä, miten nyt mitenkin sanat menevät.

Ja samanmieliset voivottekevat ja myöntelevät.

Miksi ei saa ja voi sanoa tosiasioita.

Aloittajalle on ilmeisesti yksi lapsi luonaan ja kaksi lasta on isän luona. Lasten ikää en tiedä, mutta saavat ilmeisesti itse päättää missä asuvat. Tätä lasten päätöstä tulee kunnioittaa. Se on ihan yhtä "oikea" kuin on aloittajankin "oikea" omasta mielestään.

Jos lapset ovat näin valinneet se on nyt tosiasia tällä hetkellä. Siihen tulee sopeutua kunnes jotenkin ehkä tilanne muuttuu.

Mutta ei ole mitään faktaa etteikö aloittaja saisi näitä kahta isän luona asuvaa lastaan edelleen tavata.

Aloittajalla on nyt suurin katkeruus siitä, että pari lasta valitsi isän luona asumisen. Se on nyt suurin syy suuttumiseen mikä myös osuu lapsiin, eikä se, etteikö lapset edelleen ole tavattavissa.

Järjestelyjä se vaatii ja tapaamissopimuksia, mutta niinhän on monella muullakin eronneilla.

Ehkä se, että lapset tapaavat myös exän uutta naista tuntuu pahalta, mutta sitäkään ei oikein voi estää. Sekin tietysti lisää aloittajan tunnetta, että lapset ovat menetetty.

Lapsille ei tämän seikan pitäisi missään näkyä tai kuulua.

Tunne on sallittua ja ymmärrettävää, mutta se ei saisi silti estää eteenpäinmenoa ja esimerkiksi neuvotteluvälejä exän suuntaan.

Sinun elämässäsi ongelmana selvästi on, että elämäsi on mennyt liikaa omien suunnitelmiesi mukaan, joten et voi ymmärtää sitä, millaista on, kun huomaa, että on joutunut voimakkaan manipulaation ja kontrollin kohteeksi. Et siis oman historiasi takia voi ymmärtää, mistä ap puhuu. Lisäksi helppo elämäsi on tehnyt sinusta aika kovan ja melko empatiakyvyttömän. Sen vuoksi et käsitä, miksi viestisi otetaan huonosti vastaan, vaan jankkaat kuin kolmevuotias, että miksi täällä ei saa sanoa ja mä haluan sanoa. Lisäksi kuvittelet olevasi jokin elämässä eteenpäin menemisen mallikappale ja sen vuoksi tyrkytät sitä toisillekin.

Eikö tuntunut omalta tämä kuvaus sinusta? Sääli, sillä se nyt on kuitenkin yksi mielipide ja yksi näkökulma, joka perustuu siihen, minkä käsityksen kirjoittelustasi saa.

Ja täällähän käsittääkseni toivotaan, että kaikenlaisia näkökulmia, sanoisinko jopa faktoja, esitetään avoimesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa parkua7 ja surra sekä haukkua. Ja saa tukea ja myötäelää.

Mutta pitää myös nähdä oma osuutensa asioihin kun eivät etene.

Myös kavereiden pitää myös osata nähdä milloin vain pitää tarttua siihen, että nyt on liikaa pyöritetty jo samaa levyä.

Pitää myös jossain vaiheessa, vaikka kuinka väkisin, lopettaa vellominen ja ihan oikeasti alkaa miettiä mitä itse voisi tehdä enemmän asioiden suhteen. Silloin huomaa, että vellomisen sijasta ehkä asioita alkaakin pikkuhiljaa järjestyä. Pienikin edistyminen on parempi kuin pysyä pitkään samassa tilanteessa. Ihan henkisesti kuin käytännön kannalta.

Myös pitää nähdä mikä on ihan oikeasti todellista ja ehkä toteuttamiskelpoista exän toiminnassa ja yrityksissä selvittää eron jälkeistä tilannetta ja mikä on oman surun, katkeruuden, vihan, mustasukkaisuuden, pettymyksen, pettämisen yms. aiheuttamia vääristymiä. Ja sen vuoksi ne nähdään väärinä tapoina, ilkeytenä, manipulointina, hyväksikäytön yrityksenä, lasen omimisena jne.

Eihän tätä voi kieltää etteikö tätä ilmiötä esiinny hyvinkin usein erotilanteessa.

On toki myös vastapuolella omia samoja vikojaan tietysti, mutta mikään ei edisty jos molemmat vain pysyvät poteroissaan ja näkevät kaikki toteutettavat yritykset kielteisinä.

No, silloinhan ei auta muu kuin jatkaa samaa vellomista. Mutta ketä se palvelee? Ei ainakaan itseä eikä lapsia.

Ihmettelen miten jyrkästi täällä nämä seikat kumotaan ja nähdään kommentoijan jotenkin olevan ilkeä tai haluavan olla exän puolella.

Tälläkään kirjoittajalla ei ole mitään käryä ihmistyypistä jota Ap:n ex edustaa.

Se on helppo huudella kun kokemus puuttuu. Kokemus, jota ei toivo kellekään. Kokemus, jonka läpikäyneenä voi tuoda vertaistukea.

-aivan sivusta kommentoija

Joo, myönnän itsekin hymähdelleeni näitä lukiessa, että juu, tuo ihmistyyppi on juurikin se, joka haluaa rationaalisesti ja konkreettisesti edistää asioiden eteenpäin menemistä ja tekee kaikkensa, että olisi hyödykkeet tasapuolisessa käytössä. Not.

Mutta kun on vierestä nähnyt, tietää. Saati, jos on joutunut kokemaan. Täällä moni esittää, että apn ex ei voi olla vttumainen, kun hänhän itse tahtoi erota. Näin luulisi tosiaan olevan, mutta tällä ihmistyypillä kun ei mikään pelaa niin kuin normisti luulis.

Meidän suvussa mm. eräs jätetty otti meidän sukumökiltä raparperia ja istutti sen erokodin rivarin pihaansa. Ex kävi kaivamassa nämä raperperit ylös, koska ne  kuulemma on tuotu heidän mökiltä eikä ositusta ole vielä tehty. Ainut vaan, että heidän mökillään ei koskaan ole raparperi kasvanut, mutta olis voinut kasvaa, jos puoliso olis ollut kunnollinen ja istuttanut sitä!

Siinä on rajansa, kuinka kauan jaksaa nauraa, eikä ala itkettämään.

Vierailija kirjoitti:

Erossa molemmat yleensä menettävät ison osan yhteyttä lapseensa/lapsiinsa.

Minua hiukan hämää kun aloittaja kerta toisensa jälkeen kertoo, että on menettänyt lapsensa, häntä ei ole enää lastensa elämässä, miten nyt mitenkin sanat menevät.

Ja samanmieliset voivottekevat ja myöntelevät.

Miksi ei saa ja voi sanoa tosiasioita.

Aloittajalle on ilmeisesti yksi lapsi luonaan ja kaksi lasta on isän luona. Lasten ikää en tiedä, mutta saavat ilmeisesti itse päättää missä asuvat. Tätä lasten päätöstä tulee kunnioittaa. Se on ihan yhtä "oikea" kuin on aloittajankin "oikea" omasta mielestään.

Jos lapset ovat näin valinneet se on nyt tosiasia tällä hetkellä. Siihen tulee sopeutua kunnes jotenkin ehkä tilanne muuttuu.

Mutta ei ole mitään faktaa etteikö aloittaja saisi näitä kahta isän luona asuvaa lastaan edelleen tavata.

Aloittajalla on nyt suurin katkeruus siitä, että pari lasta valitsi isän luona asumisen. Se on nyt suurin syy suuttumiseen mikä myös osuu lapsiin, eikä se, etteikö lapset edelleen ole tavattavissa.

Järjestelyjä se vaatii ja tapaamissopimuksia, mutta niinhän on monella muullakin eronneilla.

Ehkä se, että lapset tapaavat myös exän uutta naista tuntuu pahalta, mutta sitäkään ei oikein voi estää. Sekin tietysti lisää aloittajan tunnetta, että lapset ovat menetetty.

Lapsille ei tämän seikan pitäisi missään näkyä tai kuulua.

Tunne on sallittua ja ymmärrettävää, mutta se ei saisi silti estää eteenpäinmenoa ja esimerkiksi neuvotteluvälejä exän suuntaan.

Tosiasiat on tosiasioita, mutta eikö sitä saa surra että lapset asuvat mieluummin isän luona?

Etenkin kun tässä tilanteessa tulee huomioida miehen ennalta arvattava käytös: lapsia saa tavata jos tekee mitä mies haluaa. Lapset tulevat olemaan se keppi ja porkkana millä mies rankaisee ja palkitsee ex-vaimoaan ihan omien mielihalujensa mukaan. Ai vaimo ei suostu luopumaan vastikkeetta talonpuolikkaastaan? Ei saa nähdä lapsia. Ai akka ei suostu tulemaan siivoamaan taloa? Ei saa nähdä lapsia. Ai akka löysi uuden miesytsävän, sitten ei tasan ainakaan saa nähdä lapsia..

Ongelma ei oikeasti ole ap:n neuvotteluvälit exän suuntaan, vaan exän neuvotteluvälit ap:n suuntaan. Exä ei tule ikinä neuvottelemaan yhtään mistään. Hän sanelee, ja ap taipuu tai ei saa nähdä lapsia. Näin se tulee menemään, ja ap:n on joko pelastettava itsensä ja menetettävä lapsensa (ainakin väliaikaisesti) tai taivuttava exän jalkarätiksi. Tämä on niin moneen kertaan kerrottu tarina aina samalla kaavalla tuollaisen exän kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa parkua7 ja surra sekä haukkua. Ja saa tukea ja myötäelää.

Mutta pitää myös nähdä oma osuutensa asioihin kun eivät etene.

Myös kavereiden pitää myös osata nähdä milloin vain pitää tarttua siihen, että nyt on liikaa pyöritetty jo samaa levyä.

Pitää myös jossain vaiheessa, vaikka kuinka väkisin, lopettaa vellominen ja ihan oikeasti alkaa miettiä mitä itse voisi tehdä enemmän asioiden suhteen. Silloin huomaa, että vellomisen sijasta ehkä asioita alkaakin pikkuhiljaa järjestyä. Pienikin edistyminen on parempi kuin pysyä pitkään samassa tilanteessa. Ihan henkisesti kuin käytännön kannalta.

Myös pitää nähdä mikä on ihan oikeasti todellista ja ehkä toteuttamiskelpoista exän toiminnassa ja yrityksissä selvittää eron jälkeistä tilannetta ja mikä on oman surun, katkeruuden, vihan, mustasukkaisuuden, pettymyksen, pettämisen yms. aiheuttamia vääristymiä. Ja sen vuoksi ne nähdään väärinä tapoina, ilkeytenä, manipulointina, hyväksikäytön yrityksenä, lasen omimisena jne.

Eihän tätä voi kieltää etteikö tätä ilmiötä esiinny hyvinkin usein erotilanteessa.

On toki myös vastapuolella omia samoja vikojaan tietysti, mutta mikään ei edisty jos molemmat vain pysyvät poteroissaan ja näkevät kaikki toteutettavat yritykset kielteisinä.

No, silloinhan ei auta muu kuin jatkaa samaa vellomista. Mutta ketä se palvelee? Ei ainakaan itseä eikä lapsia.

Ihmettelen miten jyrkästi täällä nämä seikat kumotaan ja nähdään kommentoijan jotenkin olevan ilkeä tai haluavan olla exän puolella.

Tälläkään kirjoittajalla ei ole mitään käryä ihmistyypistä jota Ap:n ex edustaa.

Se on helppo huudella kun kokemus puuttuu. Kokemus, jota ei toivo kellekään. Kokemus, jonka läpikäyneenä voi tuoda vertaistukea.

-aivan sivusta kommentoija

Monellakin on varmaan omakohtaista kokemusta. Olemmehan monet eronneita, jotkut useaan kertaankin. Myös omassa tuttavapiirissä saattaa olla kokemusta. Mutta tuskin kenelläkään meistä on ihan omakohtaista kokemusta aloittajan miehestä.

Me tiedämme vain sen mitä saamme täällä lukea.

Kukaan meistä ei tiedä kuin aloittajan puolen ja kokemuksen asioista.

Emme voi ihan yksipuolisesti yhtään kyseenalaistamatta ja sekavaa ketjua lukeneena vain ohittaa, että asioissa on aina monta puolta.

Lopettakaa jo jutut "exän puolella olemisesta". Ei olla.

Onko käytäntö nyt se, että jos et ole puolellamme olet meitä vastaan?

Aika puusilmäistä.

Vaan kuinka moni on eronnut pesunkestävästä narsistista? Ap:n mies on aivan päivänselvä sellainen, eikä ole kyse mistään muotisanasta. Kun yhden on nähnyt, on nähnyt ne kaikki, ja ne on ihan pelottavan helppo tunnistaa. Mutta se oikeasti vaatii omakohtaista kokemusta narsistista. Ja ei, kaikki ikävät ihmiset ei ole narsisteja. Suurin osa ikävistä ihmisistä ei ole. Mutta ap:n mies on, se oli selvää jo parin ensimmäisen viestin jälkeen. Käyttäytymismallit on identtiset niillä kaikilla.

Minusta olisi ihan kiva lukea erilaisia neuvoja mitä ap:n tilanteessa kannattaisi tehdä, jotta asiat etenisivät, kun joillakin tuntuu olevan omakohtaista kokemusta ko. ihmistyypistä. Vaikka ap ei niistä välittäisi tai neuvot eivät soveltuisi juuri hänen tapaukseen, niistä voi olla apua muille. Ei neuvoja tarvitse ajatella pakollisena tai ylempää annettuina vaan mahdollisina vaihtoehtoina joita kukin voi omaan tilanteeseen soveltaa tai olla soveltamatta. Jospa niistä jokunen voisi ap:takin auttaa. Luulisin, että edes pienen pieni mahdollisuus saada lapset takaisin, olisi ap:lle paljon arvokkaampaa tietoa kuin täällä paljon parjattu voivottelu.

Jokainen voisi kertoa omakohtaisia kokemuksia, mitä vaikeassa erossa on tullut vastaan. Ja mistä on ollut apuja. Neuvomatta liikaa toisia ja hyssyttelemättä liikaa. Myötätuntoa voi osoittaa ja tsempata.

Oliskos tässä ideaa???

Ohis. Ihmiset nyt vaan on sellaisia, että harvalle kelpaa neuvot. Tämä on omakohtainen kokemus. Ihmiset ei halua neuvoja, koska ei ole vielä valmiita niitä toteuttamaan tai eivät pidä naamastasi ja he ovat ylipäätään enemmän kiinnostuneita ongelmasta kuin ratkaisusta. Itsestäkin tämä piirre löytyy.

Neuvo vain muistuttaisi omasta kykenemättömyydestä edetä tilanteessa.

Minä uskon että korkeampi minäsi voi joskus puhua sinulle toisen ihmisen kautta.

Itse olisin onnellinen, jos joku oman ikäinen hyväntahtoinen fiksu haluaisi minua neuvoa asioissa, joissa minulla on haasteita. Antaisi näkökulmaa. Mutta tämä toive on kokemukseni mukaan harvinainen.

Kukaan ei halunnut vastata, miksi niitä näkökulmia ja neuvoja ei voi kertoa haukkumatta tätä ketjua ja muita kirjoittajia, vaan pitää viestissä samalla välttämättä voivotella hyssyttelyä ja harmitella tsemppauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erossa molemmat yleensä menettävät ison osan yhteyttä lapseensa/lapsiinsa.

Minua hiukan hämää kun aloittaja kerta toisensa jälkeen kertoo, että on menettänyt lapsensa, häntä ei ole enää lastensa elämässä, miten nyt mitenkin sanat menevät.

Ja samanmieliset voivottekevat ja myöntelevät.

Miksi ei saa ja voi sanoa tosiasioita.

Aloittajalle on ilmeisesti yksi lapsi luonaan ja kaksi lasta on isän luona. Lasten ikää en tiedä, mutta saavat ilmeisesti itse päättää missä asuvat. Tätä lasten päätöstä tulee kunnioittaa. Se on ihan yhtä "oikea" kuin on aloittajankin "oikea" omasta mielestään.

Jos lapset ovat näin valinneet se on nyt tosiasia tällä hetkellä. Siihen tulee sopeutua kunnes jotenkin ehkä tilanne muuttuu.

Mutta ei ole mitään faktaa etteikö aloittaja saisi näitä kahta isän luona asuvaa lastaan edelleen tavata.

Aloittajalla on nyt suurin katkeruus siitä, että pari lasta valitsi isän luona asumisen. Se on nyt suurin syy suuttumiseen mikä myös osuu lapsiin, eikä se, etteikö lapset edelleen ole tavattavissa.

Järjestelyjä se vaatii ja tapaamissopimuksia, mutta niinhän on monella muullakin eronneilla.

Ehkä se, että lapset tapaavat myös exän uutta naista tuntuu pahalta, mutta sitäkään ei oikein voi estää. Sekin tietysti lisää aloittajan tunnetta, että lapset ovat menetetty.

Lapsille ei tämän seikan pitäisi missään näkyä tai kuulua.

Tunne on sallittua ja ymmärrettävää, mutta se ei saisi silti estää eteenpäinmenoa ja esimerkiksi neuvotteluvälejä exän suuntaan.

Sinun elämässäsi ongelmana selvästi on, että elämäsi on mennyt liikaa omien suunnitelmiesi mukaan, joten et voi ymmärtää sitä, millaista on, kun huomaa, että on joutunut voimakkaan manipulaation ja kontrollin kohteeksi. Et siis oman historiasi takia voi ymmärtää, mistä ap puhuu. Lisäksi helppo elämäsi on tehnyt sinusta aika kovan ja melko empatiakyvyttömän. Sen vuoksi et käsitä, miksi viestisi otetaan huonosti vastaan, vaan jankkaat kuin kolmevuotias, että miksi täällä ei saa sanoa ja mä haluan sanoa. Lisäksi kuvittelet olevasi jokin elämässä eteenpäin menemisen mallikappale ja sen vuoksi tyrkytät sitä toisillekin.

Eikö tuntunut omalta tämä kuvaus sinusta? Sääli, sillä se nyt on kuitenkin yksi mielipide ja yksi näkökulma, joka perustuu siihen, minkä käsityksen kirjoittelustasi saa.

Ja täällähän käsittääkseni toivotaan, että kaikenlaisia näkökulmia, sanoisinko jopa faktoja, esitetään avoimesti.

:D

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa parkua7 ja surra sekä haukkua. Ja saa tukea ja myötäelää.

Mutta pitää myös nähdä oma osuutensa asioihin kun eivät etene.

Myös kavereiden pitää myös osata nähdä milloin vain pitää tarttua siihen, että nyt on liikaa pyöritetty jo samaa levyä.

Pitää myös jossain vaiheessa, vaikka kuinka väkisin, lopettaa vellominen ja ihan oikeasti alkaa miettiä mitä itse voisi tehdä enemmän asioiden suhteen. Silloin huomaa, että vellomisen sijasta ehkä asioita alkaakin pikkuhiljaa järjestyä. Pienikin edistyminen on parempi kuin pysyä pitkään samassa tilanteessa. Ihan henkisesti kuin käytännön kannalta.

Myös pitää nähdä mikä on ihan oikeasti todellista ja ehkä toteuttamiskelpoista exän toiminnassa ja yrityksissä selvittää eron jälkeistä tilannetta ja mikä on oman surun, katkeruuden, vihan, mustasukkaisuuden, pettymyksen, pettämisen yms. aiheuttamia vääristymiä. Ja sen vuoksi ne nähdään väärinä tapoina, ilkeytenä, manipulointina, hyväksikäytön yrityksenä, lasen omimisena jne.

Eihän tätä voi kieltää etteikö tätä ilmiötä esiinny hyvinkin usein erotilanteessa.

On toki myös vastapuolella omia samoja vikojaan tietysti, mutta mikään ei edisty jos molemmat vain pysyvät poteroissaan ja näkevät kaikki toteutettavat yritykset kielteisinä.

No, silloinhan ei auta muu kuin jatkaa samaa vellomista. Mutta ketä se palvelee? Ei ainakaan itseä eikä lapsia.

Ihmettelen miten jyrkästi täällä nämä seikat kumotaan ja nähdään kommentoijan jotenkin olevan ilkeä tai haluavan olla exän puolella.

Tälläkään kirjoittajalla ei ole mitään käryä ihmistyypistä jota Ap:n ex edustaa.

Se on helppo huudella kun kokemus puuttuu. Kokemus, jota ei toivo kellekään. Kokemus, jonka läpikäyneenä voi tuoda vertaistukea.

-aivan sivusta kommentoija

Monellakin on varmaan omakohtaista kokemusta. Olemmehan monet eronneita, jotkut useaan kertaankin. Myös omassa tuttavapiirissä saattaa olla kokemusta. Mutta tuskin kenelläkään meistä on ihan omakohtaista kokemusta aloittajan miehestä.

Me tiedämme vain sen mitä saamme täällä lukea.

Kukaan meistä ei tiedä kuin aloittajan puolen ja kokemuksen asioista.

Emme voi ihan yksipuolisesti yhtään kyseenalaistamatta ja sekavaa ketjua lukeneena vain ohittaa, että asioissa on aina monta puolta.

Lopettakaa jo jutut "exän puolella olemisesta". Ei olla.

Onko käytäntö nyt se, että jos et ole puolellamme olet meitä vastaan?

Aika puusilmäistä.

Vaan kuinka moni on eronnut pesunkestävästä narsistista? Ap:n mies on aivan päivänselvä sellainen, eikä ole kyse mistään muotisanasta. Kun yhden on nähnyt, on nähnyt ne kaikki, ja ne on ihan pelottavan helppo tunnistaa. Mutta se oikeasti vaatii omakohtaista kokemusta narsistista. Ja ei, kaikki ikävät ihmiset ei ole narsisteja. Suurin osa ikävistä ihmisistä ei ole. Mutta ap:n mies on, se oli selvää jo parin ensimmäisen viestin jälkeen. Käyttäytymismallit on identtiset niillä kaikilla.

Voisitko listata niitä käyttäytymismalleja meille, niin me muut tajuamme ja osaamme varoa jatkossa tuon tyyppisiä miehiä.

Vierailija kirjoitti:

Ketjun otsikko on "Pitäisi päästää irti...".

Jotkut kuitenkin yrittävät kynsin hampain pitää aloittajaa kiinni vatvomisessa ja estää pääsemään irti.

Jopa suututaan ja loukkaannutaan kun joku esittää eteenpäinmenoa ja irrottautumista.

Samaa ajattelin.

Eihän siinä mitään, jos haluaa velloa katkeruudessaan. Mutta ihan oman itsen ja lasten edun mukaista olisi päästä eteenpäin. Eikö siinä tilanteessa ystävien pitäisi ohjata parantavalle tielle eikä kannustaa vellomaan edelleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä saa parkua7 ja surra sekä haukkua. Ja saa tukea ja myötäelää.

Mutta pitää myös nähdä oma osuutensa asioihin kun eivät etene.

Myös kavereiden pitää myös osata nähdä milloin vain pitää tarttua siihen, että nyt on liikaa pyöritetty jo samaa levyä.

Pitää myös jossain vaiheessa, vaikka kuinka väkisin, lopettaa vellominen ja ihan oikeasti alkaa miettiä mitä itse voisi tehdä enemmän asioiden suhteen. Silloin huomaa, että vellomisen sijasta ehkä asioita alkaakin pikkuhiljaa järjestyä. Pienikin edistyminen on parempi kuin pysyä pitkään samassa tilanteessa. Ihan henkisesti kuin käytännön kannalta.

Myös pitää nähdä mikä on ihan oikeasti todellista ja ehkä toteuttamiskelpoista exän toiminnassa ja yrityksissä selvittää eron jälkeistä tilannetta ja mikä on oman surun, katkeruuden, vihan, mustasukkaisuuden, pettymyksen, pettämisen yms. aiheuttamia vääristymiä. Ja sen vuoksi ne nähdään väärinä tapoina, ilkeytenä, manipulointina, hyväksikäytön yrityksenä, lasen omimisena jne.

Eihän tätä voi kieltää etteikö tätä ilmiötä esiinny hyvinkin usein erotilanteessa.

On toki myös vastapuolella omia samoja vikojaan tietysti, mutta mikään ei edisty jos molemmat vain pysyvät poteroissaan ja näkevät kaikki toteutettavat yritykset kielteisinä.

No, silloinhan ei auta muu kuin jatkaa samaa vellomista. Mutta ketä se palvelee? Ei ainakaan itseä eikä lapsia.

Ihmettelen miten jyrkästi täällä nämä seikat kumotaan ja nähdään kommentoijan jotenkin olevan ilkeä tai haluavan olla exän puolella.

Tälläkään kirjoittajalla ei ole mitään käryä ihmistyypistä jota Ap:n ex edustaa.

Se on helppo huudella kun kokemus puuttuu. Kokemus, jota ei toivo kellekään. Kokemus, jonka läpikäyneenä voi tuoda vertaistukea.

-aivan sivusta kommentoija

Monellakin on varmaan omakohtaista kokemusta. Olemmehan monet eronneita, jotkut useaan kertaankin. Myös omassa tuttavapiirissä saattaa olla kokemusta. Mutta tuskin kenelläkään meistä on ihan omakohtaista kokemusta aloittajan miehestä.

Me tiedämme vain sen mitä saamme täällä lukea.

Kukaan meistä ei tiedä kuin aloittajan puolen ja kokemuksen asioista.

Emme voi ihan yksipuolisesti yhtään kyseenalaistamatta ja sekavaa ketjua lukeneena vain ohittaa, että asioissa on aina monta puolta.

Lopettakaa jo jutut "exän puolella olemisesta". Ei olla.

Onko käytäntö nyt se, että jos et ole puolellamme olet meitä vastaan?

Aika puusilmäistä.

Vaan kuinka moni on eronnut pesunkestävästä narsistista? Ap:n mies on aivan päivänselvä sellainen, eikä ole kyse mistään muotisanasta. Kun yhden on nähnyt, on nähnyt ne kaikki, ja ne on ihan pelottavan helppo tunnistaa. Mutta se oikeasti vaatii omakohtaista kokemusta narsistista. Ja ei, kaikki ikävät ihmiset ei ole narsisteja. Suurin osa ikävistä ihmisistä ei ole. Mutta ap:n mies on, se oli selvää jo parin ensimmäisen viestin jälkeen. Käyttäytymismallit on identtiset niillä kaikilla.

Voisitko listata niitä käyttäytymismalleja meille, niin me muut tajuamme ja osaamme varoa jatkossa tuon tyyppisiä miehiä.

https://www.vauva.fi/keskustelu/5172535/myrkyllisen-suhteen-alun-punais…

Nyt aikuiset ihmiset KEKSIKÄÄ NIMIMERKIT, että teidän viesteihin tulee jotain tolkkua. Ei mitään käryä, monta teitä on ja kuka vastaa kellekin. 😵💫

Mä otan nyt vaikka tän Titan, olen lukenut ketjua alusta alkaen mutta en ole kommentoinut aiemmin, enkä välttis tän jälkeenkään.

Ap - tuli eilen ketjua lukiessa mieleen, että voisit miettiä kirjeiden kirjoittamista lapsillesi tästä tilanteesta ja omista ajatuksistasi. Tai ainakin kopsaa tästä ketjusta omia viestejäsi eli päiväkirjaasi talteen. Näihin "pahoihin päiviin" voi olla tervehdyttävää palata kymmenen - kahdenkymmenen vuoden päästä, kun etäisyyttä ja elämää on kaikilla takana.

28v - pakko kertoa, että männäviikolla löhösin sohvan pohjalla ja luin ketjua, mutta kun *the paljastusviestisi* alkoi, oikein sinkosin istumaan huudahtaen "MITÄ!!??". 🤯😅 Että tunteella ollaan mukana oltu!

Sivustaseuraaja - Mitä sulle kuuluu? Viimeksi olit miehesi kanssa muistaakseni miehen firman bileissä ja hän ei huomioinut sinua siellä yhtään. Joko nostit kytkintä?

Tuumiksen auringonkukat on piristäneet ketjua ja kuuluvat tänne! 🌻(Hymiöt saa matkaan, kun kirjoittaa tänne puhelimella, Ap kysyi silloin vuosi sitten miten.)

Muillekin nimimerkillä kirjoittaville kiitos, olen saanut todella, todella paljon ajateltavaa ja työstänyt omia aiempia erojani tässä samalla!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erossa molemmat yleensä menettävät ison osan yhteyttä lapseensa/lapsiinsa.

Minua hiukan hämää kun aloittaja kerta toisensa jälkeen kertoo, että on menettänyt lapsensa, häntä ei ole enää lastensa elämässä, miten nyt mitenkin sanat menevät.

Ja samanmieliset voivottekevat ja myöntelevät.

Miksi ei saa ja voi sanoa tosiasioita.

Aloittajalle on ilmeisesti yksi lapsi luonaan ja kaksi lasta on isän luona. Lasten ikää en tiedä, mutta saavat ilmeisesti itse päättää missä asuvat. Tätä lasten päätöstä tulee kunnioittaa. Se on ihan yhtä "oikea" kuin on aloittajankin "oikea" omasta mielestään.

Jos lapset ovat näin valinneet se on nyt tosiasia tällä hetkellä. Siihen tulee sopeutua kunnes jotenkin ehkä tilanne muuttuu.

Mutta ei ole mitään faktaa etteikö aloittaja saisi näitä kahta isän luona asuvaa lastaan edelleen tavata.

Aloittajalla on nyt suurin katkeruus siitä, että pari lasta valitsi isän luona asumisen. Se on nyt suurin syy suuttumiseen mikä myös osuu lapsiin, eikä se, etteikö lapset edelleen ole tavattavissa.

Järjestelyjä se vaatii ja tapaamissopimuksia, mutta niinhän on monella muullakin eronneilla.

Ehkä se, että lapset tapaavat myös exän uutta naista tuntuu pahalta, mutta sitäkään ei oikein voi estää. Sekin tietysti lisää aloittajan tunnetta, että lapset ovat menetetty.

Lapsille ei tämän seikan pitäisi missään näkyä tai kuulua.

Tunne on sallittua ja ymmärrettävää, mutta se ei saisi silti estää eteenpäinmenoa ja esimerkiksi neuvotteluvälejä exän suuntaan.

Tosiasiat on tosiasioita, mutta eikö sitä saa surra että lapset asuvat mieluummin isän luona?

Etenkin kun tässä tilanteessa tulee huomioida miehen ennalta arvattava käytös: lapsia saa tavata jos tekee mitä mies haluaa. Lapset tulevat olemaan se keppi ja porkkana millä mies rankaisee ja palkitsee ex-vaimoaan ihan omien mielihalujensa mukaan. Ai vaimo ei suostu luopumaan vastikkeetta talonpuolikkaastaan? Ei saa nähdä lapsia. Ai akka ei suostu tulemaan siivoamaan taloa? Ei saa nähdä lapsia. Ai akka löysi uuden miesytsävän, sitten ei tasan ainakaan saa nähdä lapsia..

Ongelma ei oikeasti ole ap:n neuvotteluvälit exän suuntaan, vaan exän neuvotteluvälit ap:n suuntaan. Exä ei tule ikinä neuvottelemaan yhtään mistään. Hän sanelee, ja ap taipuu tai ei saa nähdä lapsia. Näin se tulee menemään, ja ap:n on joko pelastettava itsensä ja menetettävä lapsensa (ainakin väliaikaisesti) tai taivuttava exän jalkarätiksi. Tämä on niin moneen kertaan kerrottu tarina aina samalla kaavalla tuollaisen exän kanssa.

En minä ole suremista kieltänyt enkä niin sanonutkaan.

Kyse oli siitä, että kun aloittaja kertoo monessa viestissään, että on "menettänyt lapsensa, häntä ei ole lasten elämässä" yms.

Ja tätä mtyötäillää, kyllä on kamalaa kun aloittaja on menettänyt lapsensa, ymmärtäkää nyt häntä, oijoivoivoi ja voi.

Ikistä pitäisi tosiaan, kuten joku muukin sanoi, kaikilla tavoilla näkemään sen, että yksi lapsi asuu aloittajan luona, lapsi kai on sekin, sitä hän ei ole kadottanut.

Ja yrittää nähdä kaikki ne muiden lasten yhteydenotot ja tapaamiset valoisana puolena eikä ruokkia surkeutta.

Esierkkinä jos ystävä on satuttanut kätensä ja hän itkisi ja surisi, että minä menetin käteni. Ei silloinkaan ystävät yhdy siihen toisen mieliksi, että niin, voi kamalaa, sinähän olet menettänyt kätesi. Miten oikein nyt pärjääkään. Voivoi sentään kun kurja kohtalo.

Vaan yrittävät sanoa, että ymmärrämme, että nyt kätesi on varmaan kamalan kipeä ja haittaa elämääsi, mutta ethän sitä ole menettänyt kokonaan vaan pikkuhiljaa paranee ja ehkä entiselleen.

Ei kai kukaan ystävä ruoki ja "ymmärrä" lisäämällä vaikeaa asiaa joka ei ole täysin niin vaikea vain toisen mieliksi.

Silloin pitkittää prosessia ja jopa estää toista näkemästä asian valoisia puolia ja niitä seikkoja, mitkä kuitenkin ovat toimivia ja käytössä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erossa molemmat yleensä menettävät ison osan yhteyttä lapseensa/lapsiinsa.

Minua hiukan hämää kun aloittaja kerta toisensa jälkeen kertoo, että on menettänyt lapsensa, häntä ei ole enää lastensa elämässä, miten nyt mitenkin sanat menevät.

Ja samanmieliset voivottekevat ja myöntelevät.

Miksi ei saa ja voi sanoa tosiasioita.

Aloittajalle on ilmeisesti yksi lapsi luonaan ja kaksi lasta on isän luona. Lasten ikää en tiedä, mutta saavat ilmeisesti itse päättää missä asuvat. Tätä lasten päätöstä tulee kunnioittaa. Se on ihan yhtä "oikea" kuin on aloittajankin "oikea" omasta mielestään.

Jos lapset ovat näin valinneet se on nyt tosiasia tällä hetkellä. Siihen tulee sopeutua kunnes jotenkin ehkä tilanne muuttuu.

Mutta ei ole mitään faktaa etteikö aloittaja saisi näitä kahta isän luona asuvaa lastaan edelleen tavata.

Aloittajalla on nyt suurin katkeruus siitä, että pari lasta valitsi isän luona asumisen. Se on nyt suurin syy suuttumiseen mikä myös osuu lapsiin, eikä se, etteikö lapset edelleen ole tavattavissa.

Järjestelyjä se vaatii ja tapaamissopimuksia, mutta niinhän on monella muullakin eronneilla.

Ehkä se, että lapset tapaavat myös exän uutta naista tuntuu pahalta, mutta sitäkään ei oikein voi estää. Sekin tietysti lisää aloittajan tunnetta, että lapset ovat menetetty.

Lapsille ei tämän seikan pitäisi missään näkyä tai kuulua.

Tunne on sallittua ja ymmärrettävää, mutta se ei saisi silti estää eteenpäinmenoa ja esimerkiksi neuvotteluvälejä exän suuntaan.

Tosiasiat on tosiasioita, mutta eikö sitä saa surra että lapset asuvat mieluummin isän luona?

Etenkin kun tässä tilanteessa tulee huomioida miehen ennalta arvattava käytös: lapsia saa tavata jos tekee mitä mies haluaa. Lapset tulevat olemaan se keppi ja porkkana millä mies rankaisee ja palkitsee ex-vaimoaan ihan omien mielihalujensa mukaan. Ai vaimo ei suostu luopumaan vastikkeetta talonpuolikkaastaan? Ei saa nähdä lapsia. Ai akka ei suostu tulemaan siivoamaan taloa? Ei saa nähdä lapsia. Ai akka löysi uuden miesytsävän, sitten ei tasan ainakaan saa nähdä lapsia..

Ongelma ei oikeasti ole ap:n neuvotteluvälit exän suuntaan, vaan exän neuvotteluvälit ap:n suuntaan. Exä ei tule ikinä neuvottelemaan yhtään mistään. Hän sanelee, ja ap taipuu tai ei saa nähdä lapsia. Näin se tulee menemään, ja ap:n on joko pelastettava itsensä ja menetettävä lapsensa (ainakin väliaikaisesti) tai taivuttava exän jalkarätiksi. Tämä on niin moneen kertaan kerrottu tarina aina samalla kaavalla tuollaisen exän kanssa.

En minä ole suremista kieltänyt enkä niin sanonutkaan.

Kyse oli siitä, että kun aloittaja kertoo monessa viestissään, että on "menettänyt lapsensa, häntä ei ole lasten elämässä" yms.

Ja tätä mtyötäillää, kyllä on kamalaa kun aloittaja on menettänyt lapsensa, ymmärtäkää nyt häntä, oijoivoivoi ja voi.

Ikistä pitäisi tosiaan, kuten joku muukin sanoi, kaikilla tavoilla näkemään sen, että yksi lapsi asuu aloittajan luona, lapsi kai on sekin, sitä hän ei ole kadottanut.

Ja yrittää nähdä kaikki ne muiden lasten yhteydenotot ja tapaamiset valoisana puolena eikä ruokkia surkeutta.

Esierkkinä jos ystävä on satuttanut kätensä ja hän itkisi ja surisi, että minä menetin käteni. Ei silloinkaan ystävät yhdy siihen toisen mieliksi, että niin, voi kamalaa, sinähän olet menettänyt kätesi. Miten oikein nyt pärjääkään. Voivoi sentään kun kurja kohtalo.

Vaan yrittävät sanoa, että ymmärrämme, että nyt kätesi on varmaan kamalan kipeä ja haittaa elämääsi, mutta ethän sitä ole menettänyt kokonaan vaan pikkuhiljaa paranee ja ehkä entiselleen.

Ei kai kukaan ystävä ruoki ja "ymmärrä" lisäämällä vaikeaa asiaa joka ei ole täysin niin vaikea vain toisen mieliksi.

Silloin pitkittää prosessia ja jopa estää toista näkemästä asian valoisia puolia ja niitä seikkoja, mitkä kuitenkin ovat toimivia ja käytössä.

Eiköhän kumminkin sovita, että sä olet nyt tuonut tätä iloa ja valoa ja vaikka olavia puuttuu, niin mielipiteesi on kuin onkin tullut selväksi. Et tykkää, että täällä eletään mukana näissä tunnelmissa, mitä tänne jotkut kirjoittavat. Haluat enemmän asiapuhetta. Selvä.

Asian toistaminen ei nyt kuitenkaan ei enää anna mitään lisäarvoa tälle keskustelulle. Suurimmalle osalle keskustelu on ollut antoisaa ja nyt vain katsotaan, sallitko sinä sen, vai koetko tarpeelliseksi aina muutaman sivun perästä tulla jumpittamaan tuolla samalla sanomalla.

Titta__ kirjoitti:

Nyt aikuiset ihmiset KEKSIKÄÄ NIMIMERKIT, että teidän viesteihin tulee jotain tolkkua. Ei mitään käryä, monta teitä on ja kuka vastaa kellekin. 😵💫

Mä otan nyt vaikka tän Titan, olen lukenut ketjua alusta alkaen mutta en ole kommentoinut aiemmin, enkä välttis tän jälkeenkään.

Ap - tuli eilen ketjua lukiessa mieleen, että voisit miettiä kirjeiden kirjoittamista lapsillesi tästä tilanteesta ja omista ajatuksistasi. Tai ainakin kopsaa tästä ketjusta omia viestejäsi eli päiväkirjaasi talteen. Näihin "pahoihin päiviin" voi olla tervehdyttävää palata kymmenen - kahdenkymmenen vuoden päästä, kun etäisyyttä ja elämää on kaikilla takana.

28v - pakko kertoa, että männäviikolla löhösin sohvan pohjalla ja luin ketjua, mutta kun *the paljastusviestisi* alkoi, oikein sinkosin istumaan huudahtaen "MITÄ!!??". 🤯😅 Että tunteella ollaan mukana oltu!

Sivustaseuraaja - Mitä sulle kuuluu? Viimeksi olit miehesi kanssa muistaakseni miehen firman bileissä ja hän ei huomioinut sinua siellä yhtään. Joko nostit kytkintä?

Tuumiksen auringonkukat on piristäneet ketjua ja kuuluvat tänne! 🌻(Hymiöt saa matkaan, kun kirjoittaa tänne puhelimella, Ap kysyi silloin vuosi sitten miten.)

Muillekin nimimerkillä kirjoittaville kiitos, olen saanut todella, todella paljon ajateltavaa ja työstänyt omia aiempia erojani tässä samalla!

Asiaa!!!

Tätä mieltä Tuumis🌻, jonka on hiukan vaikea seurata "vierailijoiden" juonenkulkua.

Ap:n päivitystä kaipaan, jos uskallat enää tänne riitasointuun kommentoida😉