Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

No, nyt ymmärrän itse myös tuon miksi mies ei virallisesti lähde tästä asunnosta. Yksinhuoltaja ja viisi lasta, naisella tavallinen toimistotyö eli pieni palkka, mahdolliset elatusmaksut kolmelta eri mieheltä, mutta on se selvä, että muita tukia on. Niin, pirun totta.

Olen nyt joutunut tekemään järjestelyjä. Meillä siis oli aina omat henkilökohtaiset tilit, mutta yksi yhteinen tili oli eri pankissa johon molemmat siirsivät tietyn summan ruokakauppaa varten. Tämä tili on vielä olemassa, sitä kautta hoitelen pojan viikkorahoja yms, pojan tili ko. pankissa. Nyt pelottaa kirjoittaa tämä tähän, mutta eksänihän on käynyt tankkaamassa siltä tililtä ja kesällä teki sieltä nostonkin ja niin, että olin ulkomailla ja eksäni tiesi, että se on ainut tili, josta voin pojalleni matkan päällä siirtää rahaa. No, kyse on kaiken kaikkiaan muutamasta satasesta, mutta voitte arvaa, että tilillä on nyt 0 euroa. Kaiken uuden valossa, hoitaen yksin pojan kaikki kulut niin en todellakaan halua maksaa eksän elämistä.

Alkushokin mentyä olen eniten miettinyt niitä kuukausia ennen kesäkuuta 2022. Sitä paria kuukautta ennen shokkia jolloin vaistoni yritti jo sanoa, että kaikki ei ole hyvin. Kuinka vaikea miehelle oli jo talvilomamme pääsiäisenä. Näin jälkikäteen on helppo sanoa, että petetty on jo pahasti. Alkuvuosi sitä ennen meni minulla onnettomuuden vuoksi kipsielämää viettäen, että en kyllä olisi huomannut mitään, sillä kaikki oli aika haastavaa muutenkin. Olen kuitenkin ihan varma, että rakkaus Heillä on varmaankin roihahtanut vuoden 2021 puolella, esitystä kesti kesäkuuhun 2022, minua roikotettiin ja sängyssäkin käytiin vielä huhtikuuhun 2023 asti (sängyssä helmikuu 2023, ei sen jälkeen). Huhtikuussa onneksi tein sen eron, olisinkohan vieläkin odotustilassa. Vietettiin tosi paljon aikaa yhdessä kaupassa käyden, syömässä käyden, päiväkahveilla jne, mutta tajuan nyt, että tapaamiset oli pääosin päivällä. Eli ei nykyisellä ole tietoa. Vaikka ovat samassa työpaikassa niin nykyisen työnkuva on toimistotyötä ja eksäni työ taas jatkuvaa liikkeelläoloa.

Nyt kun asiat on loksahdelleet paikoilleen niin tarve kuulla eksän totuutta on hävinnyt, kun en ihan oikeasti voi luottaa yhtään mitä sieltä tulee. Ja toisaalta, en niillä tiedoilla tee mitään. Ymmärrän toiseen rakastumisen, mutta en voi ikinä hyväksyä sitä petollisuutta minua kohtaan, pettämistä ja valehtelua.

On tehnyt tämä ketju taas taikoja, eli mielen purkaminen tänne on ollut tosi tervehdyttävää.

Olen tällä viikolla saanut kerrottua isälleni ja rakkaalle siskolleni asioiden oikean laidan ja lohduttajaksi olen joutunut, eli hämmästys on ollut valtavaa. Ei eksästäni kukaan olisi uskonut.

Olen viettänyt kaikesta huolimatta unelmieni kesän. Ekan lomapätkän kolmen viikon aikana olin siskoni kanssa etelän lämmössä viikon ja yhden viikon ulkomailla mökkimiehen kanssa ja siinäkin välissä yhteistä mökkeilyä yms. Juhannus vietettiin mökkimiehen kanssa eräässä kauniissa kaupungissa. Nyt olin ystäväni kanssa pidennetyn viikonlopun reissussa. Nyt lähden etelän lämpöön mökkimiehen kanssa.

Olen maksanut omat matkani kaikki ja joku voi tietysti ajatella, että miten minulla on varaa. Olen pienipalkkainen. Eikä minulla olisi varaa tähän kaikkeen, mutta minulla on säästöjä. Ensimmäistä kertaa elämässäni ajattelin, että nyt jos koskaan voin panostaa itseeni, rakastan reissaamista hyvässä seurassa ja nyt minulla on ollut mahdollisuus siihen. Ensin korona ja sitten surullinen erokesä, jonka vietin tuskaisena yksin kotona kun kaikki suunnitelmat peruuntui viikkoa ennen yhteistä kesälomaa. Olen siis täysin hyvällä omalla tunnolla nauttinut eteeni tulleista matkoista. Ei mökkimies olisi minulta halunnut rahaa tästä tulevasta matkasta, kun tietää monia asioita mm. kuinka exä jätti osallistumatta pojan matkaa yms. Minulle on vain äärettömän tärkeätä olla itsenäinen ja maksaa itse ja mökkimies on sen hyväksynyt nyt.

Pian nähdään mökkimiehen kanssa ja lähdetään, vatsanpohjassa perhosia ja odotuksen tuskissa kulutan tässä aikaa kirjoitellen.

28v:lle suuremmoisen ihanaa lomamatkaa <3 Olet ansainnut jokaisen panoksen omaan onneen ja elämästä nauttimiseen! Ex huolehti valheillaan ettei ansaitse sinun luottamusta ja kunnioitusta enää, ja sinä sait nähdä itsestäsi, kuinka et ole elämän antanut kyynistää, luotat niin kauan kuin ei ole annettu syytä olla luottamatta. Se on HYVE, ei puute, sinä olet se joka nauttii tästä hyveestä eniten, saat elämässä enemmän hyvää, kun et suojaa itseäsi jo varmuuden vuoksi, muista se ihana sinä <3

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, että kyllä ne miehet valitsevat kakkosnaisen monestikin, vaikka rinnalla on vuosikymmeniä ollut uskollinen vaimo.

Julkisuudessakin on näitä esimerkkejä (Mikkola tulee ekana mieleen).

Kun niin usein jotenkin toitotetaan joka tuutista yleisenä totuutena, että miehet eivät lähde oma-aloitteisesti avioliitoista, miehet eivät koskaan jätä vaimojaan salarakkaan takia. Että naiset ovat niitä, jotka hakevat sitä avioeroa, eivät miehet.

Niin siinä voi moni vaimo tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen. Sillä tavoin, että ei tuo mies tuosta ikinä lähde, tämä liitto kestää hautaan asti. Ja vaikka miehellä olisi salarakas, niin eiväthän miehet kuitenkaan koskaan jätä vaimojaan, koska se lähteminen on niin työlästä laiskoille miehille.

Tällaista harhakuvaa syötetään.

Silti tiedän nyt useammankin tapauksen omasta elämästäni ja netistä lukiessa näitä tarinoita, että mies todellakin voi jättää vaimonsa salarakkaan takia. Ei se ole mitään poikkeuksellista.

Mikä on yhteistä tarinoille, on se, että mies pitää aika pitkäänkin salarakasta ja puntaroi yleensä vuosia, että kumman valitsee loppupeleissä. Salasuhdetta ei myönnetä, vaikka aseella uhattaisiin. Se usein myönnettään, että ei enää rakasta.

Suomeksi käännettynä se tarkoittaa miehen suusta: "minulla on salarakas".

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, että kyllä ne miehet valitsevat kakkosnaisen monestikin, vaikka rinnalla on vuosikymmeniä ollut uskollinen vaimo.

Julkisuudessakin on näitä esimerkkejä (Mikkola tulee ekana mieleen).

Kun niin usein jotenkin toitotetaan joka tuutista yleisenä totuutena, että miehet eivät lähde oma-aloitteisesti avioliitoista, miehet eivät koskaan jätä vaimojaan salarakkaan takia. Että naiset ovat niitä, jotka hakevat sitä avioeroa, eivät miehet.

Niin siinä voi moni vaimo tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen. Sillä tavoin, että ei tuo mies tuosta ikinä lähde, tämä liitto kestää hautaan asti. Ja vaikka miehellä olisi salarakas, niin eiväthän miehet kuitenkaan koskaan jätä vaimojaan, koska se lähteminen on niin työlästä laiskoille miehille.

Tällaista harhakuvaa syötetään.

Silti tiedän nyt useammankin tapauksen omasta elämästäni ja netistä lukiessa näitä tarinoita, että mies todellakin voi jättää vaimonsa salarakkaan takia. Ei se ole mitään poikkeuksellista.

Mikä on yhteistä tarinoille, on se, että mies pitää aika pitkäänkin salarakasta ja puntaroi yleensä vuosia, että kumman valitsee loppupeleissä. Salasuhdetta ei myönnetä, vaikka aseella uhattaisiin. Se usein myönnettään, että ei enää rakasta.

Suomeksi käännettynä se tarkoittaa miehen suusta: "minulla on salarakas".

Niinpä. Se on yleensä noin 2-3 vuotta, jonka rakastumisen vaihe kestää ja jos sinä aikana ei liity uuteen, niin sitten jää ilman. Ja salarakkaalla on mahdollisuus uuteen.

Tää on jotain ihan kamalaa. Siitä huolimatta,,että mun lapset tietää, että isä ei halua meistä kahta tasavertasta vanhempaa vaan haluaa pulauttaa minut ulos lasten elämästä. Siitä huolimatta että lapset tietää että isä on se joka päättää, kaikesta jatkossa. Siitä huolimatta ne valitsee isän.

Mun on pakko olla ollu väärässä. Varmaan se isä ei ole niin paha minä sitä pidin. Ainakin nyt se näyttäytyy niin, että on parempi vaihtoehto kun minä. Isä yksistään, ja uusi perhe isän kanssa on parempi vaihtoehto kun isän ja äidin tasavertanen vanhemmuus.

Mä hajoon tähän. Mä haluan että tuo vikakin lapsi menee sinne isälleen nyt heti, jossain vaiheessa sekin sinne käännytetään. Ja mä haluan pois täältä.

Mä olen epäonnistunut äiti. Ja mä oon ollu täysin väärässä. Se isä on se parempi vanhempi. Ja minä se joka voidaan heivata sivuun. Sattuu niin kovasti että mielummin voisi raajat leikata irti entä tämä.

Mikään koskaan ei ole ollut näin hirveetä.

Mä haluan pois täältä! Jonnekkin kauas nuolemaan haavojani ja rakentamaan uutta elämää, missä mun omat lapset on vierailijoina. Joku salasuhdenaikkonen saa viettää niiden kanssa enemmän aikaa kun minä.

On tämä niin väärin. Tän takia mä roikuin siinä surkeassa suhteessa enkä eronnu aikoja sitten. Silloin mä sain sentään olla joka päivä mun lasten kanssa.

Mä olen epäonnistunut mun elämässa siinä ainossa asiassa millä on ollu väliä, äitiydessä.

Nyt oon tämmönen roska, tois sijanen vierailija lasteni elämässä.

Kun vois vaan nukkua. Tai jotenki hävittää itsensä olemasta, turruttaa tän kivun ja tuskan.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tää on jotain ihan kamalaa. Siitä huolimatta,,että mun lapset tietää, että isä ei halua meistä kahta tasavertasta vanhempaa vaan haluaa pulauttaa minut ulos lasten elämästä. Siitä huolimatta että lapset tietää että isä on se joka päättää, kaikesta jatkossa. Siitä huolimatta ne valitsee isän.

Mun on pakko olla ollu väärässä. Varmaan se isä ei ole niin paha minä sitä pidin. Ainakin nyt se näyttäytyy niin, että on parempi vaihtoehto kun minä. Isä yksistään, ja uusi perhe isän kanssa on parempi vaihtoehto kun isän ja äidin tasavertanen vanhemmuus.

Mä hajoon tähän. Mä haluan että tuo vikakin lapsi menee sinne isälleen nyt heti, jossain vaiheessa sekin sinne käännytetään. Ja mä haluan pois täältä.

Mä olen epäonnistunut äiti. Ja mä oon ollu täysin väärässä. Se isä on se parempi vanhempi. Ja minä se joka voidaan heivata sivuun. Sattuu niin kovasti että mielummin voisi raajat leikata irti entä tämä.

Mikään koskaan ei ole ollut näin hirveetä.

Mä haluan pois täältä! Jonnekkin kauas nuolemaan haavojani ja rakentamaan uutta elämää, missä mun omat lapset on vierailijoina. Joku salasuhdenaikkonen saa viettää niiden kanssa enemmän aikaa kun minä.

On tämä niin väärin. Tän takia mä roikuin siinä surkeassa suhteessa enkä eronnu aikoja sitten. Silloin mä sain sentään olla joka päivä mun lasten kanssa.

Mä olen epäonnistunut mun elämässa siinä ainossa asiassa millä on ollu väliä, äitiydessä.

Nyt oon tämmönen roska, tois sijanen vierailija lasteni elämässä.

Kun vois vaan nukkua. Tai jotenki hävittää itsensä olemasta, turruttaa tän kivun ja tuskan.

Ap

Voi rakas ap.

Nyt tuntuu tuolta mutta usko pois, Siperia kyllä opettaa lapsille ja eivät he mihinkään häviä.

Nyt otat tämän ajan itselle ja vahvistat itseäsi.

Harrasta jotain kivaa, tee kiva reissu jonkun ystävän kanssa. Jotain millä saat muuta ajateltavaa.

Täällä on teini haukkunut minua viesteillä koko viikonlopun, isi on kivempi oot paska äiti

Vammainen

Kun minä pidän rajoja ja vaadin sääntöjen noudattamista.

Melkein toivoisin että teini menisi hetkeksi isälleen.

Mutta oikeasti en minä mihinkään häviä ja olen tässä ja olen tukena.

Mutta paska olo itselläkin.

Toisaalta se on turvaa että uskaltaa näyttää ne tunteensa, teini siis. Isällään ei puhu mitään, käy vaan kylässä.

Aloittaja meidän on vaan luotettava että olemme kasvattaneet rakkaudella ja antaneet eväät elämään.

Halauksia ja tsemppiä.

Sinä selviät, me selviämme kyllä.

Ap, olet kyllä syvissä vesissä :( Yritä saada arki rullaamaan sinun kanssa asuvan lapsen kanssa. Joudut ehkä sulkemaan muut lapset ajatuksissasi ulkopuolelle jotta pystyt suojelemaan itseäsi.

Olet hyvä äiti, älä ikinä epäile sitä <3

Onko aloittajan mies siis hakenut yksinhuoltajuutta?

Ja vaikka olisikin niin aloittajalla on silti oikeus tavata lapsiaan.

Ei häntä voi mitenkää lasten elämästä kokonaan ulos pullauttaa.

Vierailija kirjoitti:

Tää on jotain ihan kamalaa. Siitä huolimatta,,että mun lapset tietää, että isä ei halua meistä kahta tasavertasta vanhempaa vaan haluaa pulauttaa minut ulos lasten elämästä. Siitä huolimatta että lapset tietää että isä on se joka päättää, kaikesta jatkossa. Siitä huolimatta ne valitsee isän.

Mun on pakko olla ollu väärässä. Varmaan se isä ei ole niin paha minä sitä pidin. Ainakin nyt se näyttäytyy niin, että on parempi vaihtoehto kun minä. Isä yksistään, ja uusi perhe isän kanssa on parempi vaihtoehto kun isän ja äidin tasavertanen vanhemmuus.

Mä hajoon tähän. Mä haluan että tuo vikakin lapsi menee sinne isälleen nyt heti, jossain vaiheessa sekin sinne käännytetään. Ja mä haluan pois täältä.

Mä olen epäonnistunut äiti. Ja mä oon ollu täysin väärässä. Se isä on se parempi vanhempi. Ja minä se joka voidaan heivata sivuun. Sattuu niin kovasti että mielummin voisi raajat leikata irti entä tämä.

Mikään koskaan ei ole ollut näin hirveetä.

Mä haluan pois täältä! Jonnekkin kauas nuolemaan haavojani ja rakentamaan uutta elämää, missä mun omat lapset on vierailijoina. Joku salasuhdenaikkonen saa viettää niiden kanssa enemmän aikaa kun minä.

On tämä niin väärin. Tän takia mä roikuin siinä surkeassa suhteessa enkä eronnu aikoja sitten. Silloin mä sain sentään olla joka päivä mun lasten kanssa.

Mä olen epäonnistunut mun elämässa siinä ainossa asiassa millä on ollu väliä, äitiydessä.

Nyt oon tämmönen roska, tois sijanen vierailija lasteni elämässä.

Kun vois vaan nukkua. Tai jotenki hävittää itsensä olemasta, turruttaa tän kivun ja tuskan.

Ap

Hae nyt apua, oot niin itsetuhoinen, että kohta olet lapsellekin vahingollinen. Oikeesti.

Tämä ei lopu ikinä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tää on jotain ihan kamalaa. Siitä huolimatta,,että mun lapset tietää, että isä ei halua meistä kahta tasavertasta vanhempaa vaan haluaa pulauttaa minut ulos lasten elämästä. Siitä huolimatta että lapset tietää että isä on se joka päättää, kaikesta jatkossa. Siitä huolimatta ne valitsee isän.

Mun on pakko olla ollu väärässä. Varmaan se isä ei ole niin paha minä sitä pidin. Ainakin nyt se näyttäytyy niin, että on parempi vaihtoehto kun minä. Isä yksistään, ja uusi perhe isän kanssa on parempi vaihtoehto kun isän ja äidin tasavertanen vanhemmuus.

Mä hajoon tähän. Mä haluan että tuo vikakin lapsi menee sinne isälleen nyt heti, jossain vaiheessa sekin sinne käännytetään. Ja mä haluan pois täältä.

Mä olen epäonnistunut äiti. Ja mä oon ollu täysin väärässä. Se isä on se parempi vanhempi. Ja minä se joka voidaan heivata sivuun. Sattuu niin kovasti että mielummin voisi raajat leikata irti entä tämä.

Mikään koskaan ei ole ollut näin hirveetä.

Mä haluan pois täältä! Jonnekkin kauas nuolemaan haavojani ja rakentamaan uutta elämää, missä mun omat lapset on vierailijoina. Joku salasuhdenaikkonen saa viettää niiden kanssa enemmän aikaa kun minä.

On tämä niin väärin. Tän takia mä roikuin siinä surkeassa suhteessa enkä eronnu aikoja sitten. Silloin mä sain sentään olla joka päivä mun lasten kanssa.

Mä olen epäonnistunut mun elämässa siinä ainossa asiassa millä on ollu väliä, äitiydessä.

Nyt oon tämmönen roska, tois sijanen vierailija lasteni elämässä.

Kun vois vaan nukkua. Tai jotenki hävittää itsensä olemasta, turruttaa tän kivun ja tuskan.

Ap

Voi rakas ap.

Nyt tuntuu tuolta mutta usko pois, Siperia kyllä opettaa lapsille ja eivät he mihinkään häviä.

Nyt otat tämän ajan itselle ja vahvistat itseäsi.

Harrasta jotain kivaa, tee kiva reissu jonkun ystävän kanssa. Jotain millä saat muuta ajateltavaa.

Täällä on teini haukkunut minua viesteillä koko viikonlopun, isi on kivempi oot paska äiti

Vammainen

Kun minä pidän rajoja ja vaadin sääntöjen noudattamista.

Melkein toivoisin että teini menisi hetkeksi isälleen.

Mutta oikeasti en minä mihinkään häviä ja olen tässä ja olen tukena.

Mutta paska olo itselläkin.

Toisaalta se on turvaa että uskaltaa näyttää ne tunteensa, teini siis. Isällään ei puhu mitään, käy vaan kylässä.

Aloittaja meidän on vaan luotettava että olemme kasvattaneet rakkaudella ja antaneet eväät elämään.

Halauksia ja tsemppiä.

Sinä selviät, me selviämme kyllä.

👉 Aloittaja meidän on vaan luotettava että olemme kasvattaneet rakkaudella ja antaneet eväät elämään.

Halauksia ja tsemppiä.

Sinä selviät, me selviämme kyllä.

**

Luota itseesi suoraselkäisenä äitinä.

Eivät ne lapset mihinkään katoa.

Tuntuu ihan pzkalle, aivan taatusti.

Halauksia, selviät.

Osanotto 28 siitä, että tilanne on ollut tuollainen ja joudut nyt läpikäymään asioita uudessa valossa. MaratonParkuja tuolla jossain kirjoitti hauskasti tällaisen miehen pään sisäisestä dilemmasta ja miltä se koomisimmillaan kuulostaa kun se tulee suusta ulos. Olen itse lukenut ketjua ja kirjoittanut tänne aiemminkin ja en tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta tuo sinun kokemuksesi valehtelemisesta ja kiinnipitämisestä oli niin samastuttava, että se helpotti valtavasti omaa tuskaani, että tätä tapahtuu muillekin vaikkei kukaan sitä ansaitse. Sen tajuaminen omalla kohdalla (sanon näin koska minusta sinä et ole tehnyt virheitä), että vaikka on itsekin tehnyt virheitä, on olemassa tietynlaisia ihmisiä, jotka valehtelevat ja vaiheilevat omissa päissään ja selittävät sitä sitten itselleen ja muille sellaisella tavalla, että toisella ei ole muuta vihjettä siihen miten toimia kuin että tuntuu oudolta ja olisi hyvä päästä ehkä pois.

Tarkoitan sitä, että toistahan haluaa uskoa ja myös hiljaisuudella, puhumattomuudella on valtava voima. Se luo epävarmuutta, se on myös vallankäyttöä, sillä se luo ikäänkuin tyhjän tilan, että sijoita tähän puhumattomuuteen omat toiveesi, jotka palvelevat vuorostaan oikeastaan hänen tarpeitaan. Olen vastikään ollut suhteessa, jossa näin jälkikäteen ajateltuna kommunikaatio oli juuri sitä MaratonParkujan mainitsemaa "juttelua" (jos oikein ymmärsin) jossa mikään ei ratkea ja rajat hämärtyvät täysin. Joskus niin, että olen puhunut tuntikausia miehen kanssa puhelimessa ihmetellen miksi voin koko ajan huonommin, vaikka hän väittää lohduttavansa minua siitä että on kohdellut minua huonosti ja sitten vasta tajunnut, että hänhän potee omaa usean naisen tuskaansa, ja varmaan muutakin tuskaa, ja siirtää sitä kommunikaatioon. Että toinen joutuu olemaan se, jolle aiheutetaan tuskaa, jolta haetaan lohtua siihen että ollaan aiheutettu tuskaa, josta pohditaan olisitko sinä sittenkin se oikea, todetaan että hyvänä miehenä pitäisikin ehkä toimia näin, sitten syytetään että ehkä kaikki omat tunteet ovatkin naisen vika, sitten tulee masennusta ja fyysisiä oireita ja sillä saadaan toinen taas ikäänkuin hoivaamaan ja sitten taas tehdään intohimojen tai sosiaalisen arvostuksen mukaisia itsekkäitä päätöksiä kun onkin parempi olo ja sitten taas yritetään saada toista takaisin koska sillä hetkellä se tuntuisikin hyvältä idealta ja luvataan vaikka mitä. Tarkoitan siis sitä, että sellainen ihminen ei välttämättä aina ymmärrä edes valehtelevansa ja manipuloivansa, koska on omassa mielessään niin sekaisin, ja se voi vain pahentaa tilannetta, koska hän on sanomisissaan uskottavampi. Tai ymmärtää osin ja kuten kohdallasi, voi huonosti ja yrittää sitten siihen tuskaan hakea vielä lohtua kertomalla osatotuuksia. Se raivostutti itseäni eniten sinun kohdallasi ja omallani.

Olen itse toipumispolulla, myös siitä että lopullinen ero oli julma myös minun puoleltani. Kerroin toiselle naiselle, miten epävakaana hänet on esitetty ja mitä minulle on asioista sanottu ja miten minua on kohdeltu. Tähän liittyy myös se, että mies toistuvasti ikäänkuin provosoi minua toista naista vastaan kertomalla asioita ja siirsi näin minun käsiteltäväkseni omia hankalia tunteitaan tilanteesta. En varmaan koskaan saa tietää totuutta monista asioista, enkä saa takaisin aikaa, jonka olen suhteessa voinut huonosti, mutta voin ottaa vastuun itsestäni, että jos se outo olo tulevaisuudessa jonkun kohdalla tulee, se saattaa olla merkki jostain.

Ap, sinä olet lastesi ainoa äiti.

He ovat ilmeisesti murrosikäisiä jo, luonnollisesti viihtyvät paremmin isänsä ok- talossa jossa mahdollisuus kaikenlaiseen tekemiseen.

Nyt keskity omaan elämääsi, hakeudu terapiaan, tee kaikkea mieltäsi virkistävää.

Viestitä lapsillesi että välität ja rakastat mutta päästä myös heistä irti.

Parempaa syksyä💐

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, että kyllä ne miehet valitsevat kakkosnaisen monestikin, vaikka rinnalla on vuosikymmeniä ollut uskollinen vaimo.

Julkisuudessakin on näitä esimerkkejä (Mikkola tulee ekana mieleen).

Kun niin usein jotenkin toitotetaan joka tuutista yleisenä totuutena, että miehet eivät lähde oma-aloitteisesti avioliitoista, miehet eivät koskaan jätä vaimojaan salarakkaan takia. Että naiset ovat niitä, jotka hakevat sitä avioeroa, eivät miehet.

Niin siinä voi moni vaimo tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen. Sillä tavoin, että ei tuo mies tuosta ikinä lähde, tämä liitto kestää hautaan asti. Ja vaikka miehellä olisi salarakas, niin eiväthän miehet kuitenkaan koskaan jätä vaimojaan, koska se lähteminen on niin työlästä laiskoille miehille.

Tällaista harhakuvaa syötetään.

Silti tiedän nyt useammankin tapauksen omasta elämästäni ja netistä lukiessa näitä tarinoita, että mies todellakin voi jättää vaimonsa salarakkaan takia. Ei se ole mitään poikkeuksellista.

Mikä on yhteistä tarinoille, on se, että mies pitää aika pitkäänkin salarakasta ja puntaroi yleensä vuosia, että kumman valitsee loppupeleissä. Salasuhdetta ei myönnetä, vaikka aseella uhattaisiin. Se usein myönnettään, että ei enää rakasta.

Suomeksi käännettynä se tarkoittaa miehen suusta: "minulla on salarakas".

No tuota, näistä tapauksista kyllä opimme ennen kaikkea sen, että mies todellakin jää sinne vaimon luo roikkumaan juuri niin pitkään kun vaimoon valheet uppoaa. Ja kiinni jäämisen jälkeenkin sönkötetään, että ei asiat ole siltä mitä näyttää, eli yritetään vieläkin lisää valehdella, että viimeinen side vaimoon ei katkea.

Vaimo siitä todellakin lähtee ja mies menee kakkosen luo, jos kakkonen huolii. Tai kakkosen tai kolmosen tai miten se kenelläkin menee. Näissäkin tapauksissa molemmat naiset halusivat lopulta eron, ei mies.

Ja mitä rakkautta se ainakaan on, jonka kannattavuutta ensinnäkään pohditaan ja toiseksi pohditaan vuosikausia?

Miehillä on kyllä pokkaa. Aikoinaan tapasin vanhan koulukaverin parin vuosikymmenen jälkeen ja juttelimme monta tuntia muistellen kouluaikoja ja kertoen elämästämme. Ihastuimme kuten kouluaikoinakin. Lähinnä kirjoittelimme ja kävimme juttelemassa. Suhde eteni tunnetasolla, mitään fyysistä ei ollut. Itse olin sinkku, mies naimisissa ja siksi en ryhtynyt vakavampaan. Mies ehdotti, että alkaisimme suhteen ja odottaisin kunnes lapsensa aikuisia. Molempien lapset olivat silloin teini-ikäisiä. 

Eli minun olisi pitänyt heittäytyä riskillä suhteeseen odottamaan. Sanoin, että ei kiitos. Ja mies oikeasti vakaa ja ihmissuhdetyön ammattilainen. Aivan luotettava ja arvostin sitä, että oli rehellinen eikä lupaillut epämääräisiä. Tapasimme ajoittain ystävinä ja teki kipeää irtaantua, mutta ei mennyt kuin 1,5 vuotta, kun tapasin tulevan avomieheni työn merkeissä, ja hän oli myös vapaa. Kuulin myöhemmin, että tämä vanha koulukaveri oli sitten noin 10 vuoden päästä eronnut pitkästä liitostaan ja mennyt yhteen kollegansa kanssa. Vaimonsa oli saanut hermoromahduksen. 

Mikäs se on naimisissa olevan pitää sivusuhdettakin, kun itse on turvassa siellä kodissaan. Kuin teini. Sinkkuna altistaisi itsensä tulla todella satutetuksi. 

Vierailija kirjoitti:

Osanotto 28 siitä, että tilanne on ollut tuollainen ja joudut nyt läpikäymään asioita uudessa valossa. MaratonParkuja tuolla jossain kirjoitti hauskasti tällaisen miehen pään sisäisestä dilemmasta ja miltä se koomisimmillaan kuulostaa kun se tulee suusta ulos. Olen itse lukenut ketjua ja kirjoittanut tänne aiemminkin ja en tiedä lohduttaako tämä yhtään, mutta tuo sinun kokemuksesi valehtelemisesta ja kiinnipitämisestä oli niin samastuttava, että se helpotti valtavasti omaa tuskaani, että tätä tapahtuu muillekin vaikkei kukaan sitä ansaitse. Sen tajuaminen omalla kohdalla (sanon näin koska minusta sinä et ole tehnyt virheitä), että vaikka on itsekin tehnyt virheitä, on olemassa tietynlaisia ihmisiä, jotka valehtelevat ja vaiheilevat omissa päissään ja selittävät sitä sitten itselleen ja muille sellaisella tavalla, että toisella ei ole muuta vihjettä siihen miten toimia kuin että tuntuu oudolta ja olisi hyvä päästä ehkä pois.

Tarkoitan sitä, että toistahan haluaa uskoa ja myös hiljaisuudella, puhumattomuudella on valtava voima. Se luo epävarmuutta, se on myös vallankäyttöä, sillä se luo ikäänkuin tyhjän tilan, että sijoita tähän puhumattomuuteen omat toiveesi, jotka palvelevat vuorostaan oikeastaan hänen tarpeitaan. Olen vastikään ollut suhteessa, jossa näin jälkikäteen ajateltuna kommunikaatio oli juuri sitä MaratonParkujan mainitsemaa "juttelua" (jos oikein ymmärsin) jossa mikään ei ratkea ja rajat hämärtyvät täysin. Joskus niin, että olen puhunut tuntikausia miehen kanssa puhelimessa ihmetellen miksi voin koko ajan huonommin, vaikka hän väittää lohduttavansa minua siitä että on kohdellut minua huonosti ja sitten vasta tajunnut, että hänhän potee omaa usean naisen tuskaansa, ja varmaan muutakin tuskaa, ja siirtää sitä kommunikaatioon. Että toinen joutuu olemaan se, jolle aiheutetaan tuskaa, jolta haetaan lohtua siihen että ollaan aiheutettu tuskaa, josta pohditaan olisitko sinä sittenkin se oikea, todetaan että hyvänä miehenä pitäisikin ehkä toimia näin, sitten syytetään että ehkä kaikki omat tunteet ovatkin naisen vika, sitten tulee masennusta ja fyysisiä oireita ja sillä saadaan toinen taas ikäänkuin hoivaamaan ja sitten taas tehdään intohimojen tai sosiaalisen arvostuksen mukaisia itsekkäitä päätöksiä kun onkin parempi olo ja sitten taas yritetään saada toista takaisin koska sillä hetkellä se tuntuisikin hyvältä idealta ja luvataan vaikka mitä. Tarkoitan siis sitä, että sellainen ihminen ei välttämättä aina ymmärrä edes valehtelevansa ja manipuloivansa, koska on omassa mielessään niin sekaisin, ja se voi vain pahentaa tilannetta, koska hän on sanomisissaan uskottavampi. Tai ymmärtää osin ja kuten kohdallasi, voi huonosti ja yrittää sitten siihen tuskaan hakea vielä lohtua kertomalla osatotuuksia. Se raivostutti itseäni eniten sinun kohdallasi ja omallani.

Olen itse toipumispolulla, myös siitä että lopullinen ero oli julma myös minun puoleltani. Kerroin toiselle naiselle, miten epävakaana hänet on esitetty ja mitä minulle on asioista sanottu ja miten minua on kohdeltu. Tähän liittyy myös se, että mies toistuvasti ikäänkuin provosoi minua toista naista vastaan kertomalla asioita ja siirsi näin minun käsiteltäväkseni omia hankalia tunteitaan tilanteesta. En varmaan koskaan saa tietää totuutta monista asioista, enkä saa takaisin aikaa, jonka olen suhteessa voinut huonosti, mutta voin ottaa vastuun itsestäni, että jos se outo olo tulevaisuudessa jonkun kohdalla tulee, se saattaa olla merkki jostain.

Huh, nyt meni kyllä kylmät väreet minulla, niin täsmälleen on ollut samat kokemukset kuin itsellä! Juuri tuota sillä "juttelulla" tarkoitin. Loppumattomiin vääntöä, josta itselleni jäi valtava ahdistus siitä, että miksi en, vaikka käsittääkseni olen ihan normaaliälyinen ihminen, nyt ymmärrä, mikä se parannus on, jonka itsessäni voisin tehdä, että voitaisiin olla onnellisia tässä suhteessa. Koska toden totta, minun vastuullanihan se ensisijaisesti on, kun minä olen suhteen hankala osapuoli kysymyksineni.

Ja kyllä olen monta kertaa miettinyt ja täälläkin kysytty, että no mikä teidät sitten lopulta oikeasti erotti. Lähipiiriltä tuli tätä aika paljon myös. Edelleen en oikeastaan osaa vastata muuta kuin että ei vaan saakeli saatu sitä toimimaan. Minä nähtävästi kuitenkaan en sitten soveltunut paitsi kaikkeen muuhun hänen maailmaansa (arvoerot), niin en tuohon lohduttelijan ja ratkojankaan rooliin. Se oli kyllä varmaan pettymys, kun suhde alkoi juuri sillä, että innokkaasti ja intohimolle ratkoimme kaikenlaisia asioita - työelämään liittyen ja ennen kaikkea tietysti hänen työelämäänsä.

Nykyisessä suhteessa arvostan ja olen sanonut ääneenkin, juuri sitä, että sanotaan "mulla on nälkä", eikä kysytä, onko sulla nälkä tarkoittaen, että nyt olisi ruuan aika. Jotenkin ex oli niin sisäistänyt semmoisen näennäisempaattisuuden, että se toi kaikkeen kommunointiin lopulta semmoisen klangin, että kun hän kysyy jotain minä vastaan kysymyksellä, että niin mitä sä siis oikeasti haluat tietää.

Näennäisempaattisuutta se oli siksi, että kyllähän jäljet näkyi, kun alkuaikoina etenkin totesin vain iloisesti, että ei oo ja jatkoin mitä puuhaa oltiinkaan tekemässä. En tiedä, kotoa kai häneltäkin nämä mallit sitten tuli ja se oli selvää, että hänellä on (oletan edelleen) todella suuri tarve näyttäytyä AINA hyvältä muiden silmissä.

Enkä mä kyllä edelleenkään osaa sanoa muuta kuin huh huuh ja onneksi on takana. Hyvän ajan otti minunkin toipuminen, mutta lopulta kyllä keskiössä oli se, että lopetin. Lopetin miettimisen, mitä tapahtui, lopetin halun ymmärtää vielä jotain, lopetin yksinkertaisesti koko asian ajattelun. Kun ajatus meinasi karata sinne, sanoin tiukasti, että ei. Ei sinne.

Ymmärsin siis, että mikään määrä "tietoa" ei enää minua auta. Tuskin hänelläkään edes on sitä tietoa tarjolla, ainoastaan samaa vääntöä.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Tää on jotain ihan kamalaa. Siitä huolimatta,,että mun lapset tietää, että isä ei halua meistä kahta tasavertasta vanhempaa vaan haluaa pulauttaa minut ulos lasten elämästä. Siitä huolimatta että lapset tietää että isä on se joka päättää, kaikesta jatkossa. Siitä huolimatta ne valitsee isän.

Mun on pakko olla ollu väärässä. Varmaan se isä ei ole niin paha minä sitä pidin. Ainakin nyt se näyttäytyy niin, että on parempi vaihtoehto kun minä. Isä yksistään, ja uusi perhe isän kanssa on parempi vaihtoehto kun isän ja äidin tasavertanen vanhemmuus.

Mä hajoon tähän. Mä haluan että tuo vikakin lapsi menee sinne isälleen nyt heti, jossain vaiheessa sekin sinne käännytetään. Ja mä haluan pois täältä.

Mä olen epäonnistunut äiti. Ja mä oon ollu täysin väärässä. Se isä on se parempi vanhempi. Ja minä se joka voidaan heivata sivuun. Sattuu niin kovasti että mielummin voisi raajat leikata irti entä tämä.

Mikään koskaan ei ole ollut näin hirveetä.

Mä haluan pois täältä! Jonnekkin kauas nuolemaan haavojani ja rakentamaan uutta elämää, missä mun omat lapset on vierailijoina. Joku salasuhdenaikkonen saa viettää niiden kanssa enemmän aikaa kun minä.

On tämä niin väärin. Tän takia mä roikuin siinä surkeassa suhteessa enkä eronnu aikoja sitten. Silloin mä sain sentään olla joka päivä mun lasten kanssa.

Mä olen epäonnistunut mun elämässa siinä ainossa asiassa millä on ollu väliä, äitiydessä.

Nyt oon tämmönen roska, tois sijanen vierailija lasteni elämässä.

Kun vois vaan nukkua. Tai jotenki hävittää itsensä olemasta, turruttaa tän kivun ja tuskan.

Ap

Nyt tämä kuulostaa kyllä kurjalta😒

Kuitenkin itse ajattelen, että lapsesi ovat nuoria ja sen vuoksi ajattelemattomia, hieman kyvyttömiä nyt arvioimaan yhtään mitään sillä tavalla kuin sinä kenties nyt tahtoisit. Se vain kai täytyy hyväksyä, niin kamalalta kuin se tuntuukin.

Ymmärrän todella hyvin, miten pahalta nyt tuntuu, kun kokee, että itse on tehnyt kaikkensa. Mutta niinhän oletkin ja nyt et muuta enää voi. Sen vuoksi itsesi piinaamaaminen näillä ajatuksilla tuntuu niin turhalta. Ja huomaa, että ajattelet näitä huono äiti-juttuja nyt täysin omista lähtökohdistasi, tuskin lapsesi ajattelevat niitä yhtään. Niin että nyt piinaat itse itseäsi.

Harmi, että on niin vaikeaa sanoa mitään järkevää, pahoitella tässä vain voi.

T: MaratonParkuja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, että kyllä ne miehet valitsevat kakkosnaisen monestikin, vaikka rinnalla on vuosikymmeniä ollut uskollinen vaimo.

Julkisuudessakin on näitä esimerkkejä (Mikkola tulee ekana mieleen).

Kun niin usein jotenkin toitotetaan joka tuutista yleisenä totuutena, että miehet eivät lähde oma-aloitteisesti avioliitoista, miehet eivät koskaan jätä vaimojaan salarakkaan takia. Että naiset ovat niitä, jotka hakevat sitä avioeroa, eivät miehet.

Niin siinä voi moni vaimo tuudittautua väärään turvallisuudentunteeseen. Sillä tavoin, että ei tuo mies tuosta ikinä lähde, tämä liitto kestää hautaan asti. Ja vaikka miehellä olisi salarakas, niin eiväthän miehet kuitenkaan koskaan jätä vaimojaan, koska se lähteminen on niin työlästä laiskoille miehille.

Tällaista harhakuvaa syötetään.

Silti tiedän nyt useammankin tapauksen omasta elämästäni ja netistä lukiessa näitä tarinoita, että mies todellakin voi jättää vaimonsa salarakkaan takia. Ei se ole mitään poikkeuksellista.

Mikä on yhteistä tarinoille, on se, että mies pitää aika pitkäänkin salarakasta ja puntaroi yleensä vuosia, että kumman valitsee loppupeleissä. Salasuhdetta ei myönnetä, vaikka aseella uhattaisiin. Se usein myönnettään, että ei enää rakasta.

Suomeksi käännettynä se tarkoittaa miehen suusta: "minulla on salarakas".

No tuota, näistä tapauksista kyllä opimme ennen kaikkea sen, että mies todellakin jää sinne vaimon luo roikkumaan juuri niin pitkään kun vaimoon valheet uppoaa. Ja kiinni jäämisen jälkeenkin sönkötetään, että ei asiat ole siltä mitä näyttää, eli yritetään vieläkin lisää valehdella, että viimeinen side vaimoon ei katkea.

Vaimo siitä todellakin lähtee ja mies menee kakkosen luo, jos kakkonen huolii. Tai kakkosen tai kolmosen tai miten se kenelläkin menee. Näissäkin tapauksissa molemmat naiset halusivat lopulta eron, ei mies.

Ja mitä rakkautta se ainakaan on, jonka kannattavuutta ensinnäkään pohditaan ja toiseksi pohditaan vuosikausia?

Mun mies ei jäänyt muhun kyllä roikkumaan.

20 vuotta yhdessä, lapset, talo ja "koko paketti" oltiin rakennettu.

Mies muuttui omituiseksi ja tätä jatkui yli puoli vuotta (lue: etäinen yms. kaikki pettämisen merkit).

Sitten hän täräytti, että ei rakasta ja haluaa avioeron.

Niinkuin tuosta noin vain.

Niin hän painui ovesta ulos, takaisin ei kinunut, ei selitellyt ei mitään. Ja selvisi kautta rantain, että olikin hommannut salarakkaan avioliittomme aikana ja sen takia mut jätti. Hän jopa itse täytti avioerohakemuksen, en minä.

Jäin niinkuin suu auki perään katsomaan, että jaahas. Näin paljon 20 vuotta herralle merkitsi. Noh, hän oli muutenkin hiljainen tapaus, rauhallinen ja kiltti, oli vaikea puhua hänen oikein mistään syvällisemmästä.

Olisi pitänyt tajuta, että tuo on se tyylikin sitten millä lähtee, jos on lähteäkseen.

Yleensä kun mies muuttuu "omituiseksi" se on merkki toisesta naisesta.

Usein niitä merkkejä ei vain halua huomata.

Hyvin harva ero tapahtuu ihan puskista.

Tämä ei silti lievennä asiaa, mutta tietyt merkit antavat hiukan hajua pettämisestä.

Aplle. Tilanteestasi tuli mieleen, että voi olla mahdollista, että lapsesi tuntevat rakkautesi heitä kohtaan. Isän rakkaus ei tässä tilanteessa ole yhtä varmaa, jolloin lapsi haluaa varmistaa, että isä on lähellä. Tämä voi kuulostaa nurinkuriselta, mutta lapsi haluaa varmistaa isän rakkauden ja sen, ettei isä häviä mihinkään. Ehkä isä voisi kadota heidän elämästä, jos he eivät muuttaisi isän kanssa. Lapset luottavat rakkauteesi ja siihen, ettei se häviä ja otat heidät sydämestäsi vastaan nyt ja aina. Luota siihen mitä olet tehnyt ja siihen, että rakkautesi lapsia kohtaan kantaa tämänkin yli. Tiedät sydämessäsi, että olet tehnyt voitavasi haasteellisessa tilanteessa. Aurinko lämmittää ja valaisee vielä sinunkin elämääsi, usko ja luota 💜