Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Vierailija kirjoitti:

Maratonparkujan näkemykseen ap.n exästä yhdyn täysin! Todella hienosti selitetty ja kuvailtu. Nimenomaan tuo näkökulma siitä että ap.n ex ei ole voittamaton peto, vaan heikko ja valmiiksi haavoilla oleva ihmisriekale, joka on vaan rakentanut suojakuoren jonka takaa sivaltaa. Mutta tuo suojakuori on vaan illuusio, kun vastapuoli näkee että se kaikki on vaan exän mieleen piirrettyä harhaa, loppuu ap.n exän aseet kuin seinään.

Mutta inhimillistä on myös tietenkin sekin että nämä exän aseet saa osumaa ap.n mieleen. Tästä kuviosta kun lopulta selviät voittajana, siis että voitat ne harhat ja tajuat ettei exällä ole mitään muuta kuin soiva suu. Olet jo sillä tasolla vahvuudessasi ettei mikään sinua enää voi järkyttää <3 Voimia ap tähän raskaaseen polkuun jonka olet tiellesi valinnut!

28v, sinä olet kyllä sellainen inspiraation lähde että! Sinun tapa ilmaista itseäsi ja nämä ihanat tapahtumat kaiken rankan jälkeen, saa minut ja varmana monet muut eronneet muistamaan synkempinäkin hetkinä kuinka elämä voi tuoda eteen ihan mitä vaan, kun pysyy avoimena ja ei rakenna itselleen panssaria suojelemaan sisintä. Ihanaa syksyä sinulle <3

T: Yksi +1v sitten eronnut

Kiitos sanoistasi. Olen itsekkin vielä välillä hämilläni, että miten tässä näin kävi. Miten ihmeessä mökkimies elämääni ilmestyi niin odottamatta ja juuri oikeaan aikaan. Kuinka haavoilla olin ja kuitenkin otin riskin hypätä tuntemattomaan. Tuuriakin oli, mökkimies olisi voinut olla vaikka millainen pissipää, mutta päätin luottaa vaistooni. Alkuhan, ensimmäiset 2 kk oli pelkkää himoa minulta(kin). Se mikä toisia tuntuu häiritsevän on se, että suhteemme ei ole ihan "perinteinen", että en esim. ajattele, että asuisimme joskus yhdessä tai en ajattele, että siinä on ihminen jonka kanssa eläisin elämämme loppuun saakka. Eihän sitä toki koskaan tiedä ja kaikki on hyvin (todellakin). Mökkimieshän suunnittelee paljonkin yhteisiä asioita eteenpäin, mutta Hänen on pakko raivata tilaa almanakasta, muuten ei onnistu. Keskustelimme 5 päivän aikana paljon ja kyllä myönnän mökkimieheltä lipsahti sillai kierrellen R-sana eräässä keskustelussa ja taisin mennä hieman lukkoon. Minun elämä on nyt tällaista ja Tiedän, että loppuvuodesta ja alkuvuodesta tulee yhteensä kaksi sellaista sesonkipätkää että emme näe 4-5 viikkoon ja ne on vaan hyväksyttävä, kuuluu toisen työhön (olemme todella kaukana toisistamme).

Minulla on kaikki hyvin, mutta onhan minun elämässäni muita arkeen / terveyteen kuuluvia harmeja, asioita joita pitää hoitaa. Itsenäisesti niitä haluan hoitaa.

Ja pakko kertoa, että viime viikonloppuna poika aiheutti hieman harmia täällä kotona. Tarkemmin kerrottuna pojan ystävä, mutta poika on kyllä vastuussa meidän kotona ystävistänsä. Sain mökkimiehen luona pojaltani puhelun, jossa kertoi, että kotoolta meni rikki asia. Olen niin ylpeä, kuinka rauhallisesti otin asian (en toki iloisesti), mutta maltoin mieleni. Parasta tässä oli se miten asia hoidettiin, kyseinen poika tuli meille eilen ja pyysi anteeksi, mittailivat ja suunnittelivat, lähtivät ostoksille, tulivat meille takaisin ja tekivät pari tuntia duunia ja nythän minulla on vanhaa parempi rikottu asia kotona. Pojalta meni omaa rahaa, mutta oppirahat on maksettava. Silti, ihan ylpeyttä rinnassa katselin poikien touhua eilen ja ylpeyttä tunsin myös itsestäni, eli raivoamalla en olisi saavuttanut mitään. Oli jopa pojan ystävä sanonut, että on sulla kiva äiti, että häntä pelotti ja jännitti kohdata minut.

Elämä kasvattaa ja joskus kannattaa laskea kymmeneen ensin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

M36 sentään katuu tekoaan ja haluaa elää toisin. M45 ja miestänsä pettänyt yrittävät vaan oikeuttaa pettämistään kaikin tavoin.

Pakko kait lopulta katua, kun kaikki paljastui ex-rouvan raskauden myötä. Muuten olisi uskoakseni jatkanut samalla tavalla. Jos takana olisi uuden naisen kanssa pitempi suhde ja vain muutama hairahdus heidän suhteensa aikana, olisi vielä toivoa, mutta kun alusta saakka ollut petollinen, niin ei siinä toiveajattelulle ole sijaa.

On varmasti mies hätääntynyt, kun todellisuus paljastunut. Siis itselleenkin. Siinä omakuvakin joutuu koetukselle; siis minä joka huolehdin exästä ja vien matkoille uutta, jolla ei olisi muuten varaa sellaiseen, olenkin törkeä pettäjä ja elänyt valheessa ja antanut valheellisen kuvan uudelle nuorelle yksinhuoltajalle. Siinä hajoaa kaikki. Pakkohan siinä on yrittää pitää jotain kasassa. 

M45 on tyypillinen elämän siirtymävaiheessa tyytymättömyyteen havahtunut ja haaveilee illuusioita. Kuin apu tulisi ulkopuolelta. Tuo katumaton pettäjä on ratkaissut tyytymättömyytensä  kertomallaan tavalla. 

Tämän on kirjoittanut joku. kenellä vain normaaleja ihmisiä ympärillä. Ihminen, jonka ei ole tarvinnut kohdata läpeensä kieroutunutta ihmistä kuten Apn ex tai M36 ex.

Kun ei ole kohdannut sitä pahuutta jolla hymyillen annetaan täyslaidallinen vain omaa etua tavoitellen.

M45 vai 6 on vain keski-iän tyytymättömyydessä kieriskelevä, kun se laiska elämä ei mennytkään maaliin, vaan joutuuko sitä oikeasti ihan itse nähdä vaivaa?

Kyllä se läpeensä kieroutunut ihminen tässä on M36 itse.

Kuurankukka kirjoitti:

En minäkään halua lähteä mihinkään debattiin, varsinkaan semanttiseen sellaiseen :) Olen kyllä 28 kanssa edelleen samoilla linjoilla.

Kiinnitän huomiota nyt vain siihen ajatukseen, että Apn tulisi jotenkin pärjätä pelaamalla eksän kanssa tunnistamalla hänen heikkouksiaan. En lähtisi tällaiseen mukaan ollenkaan. Jo pelkästään sen takia, että se on ajan ja energian hukkaamista vääriin asioihin.

Aplle olisi parasta päästä eksästä mahdollisimman pian eroon ja elämään omaa elämäänsä. Siihen uskon, että nopein tie on asianajajan ja ulkopuolisen avun turvin. Turha lähteä itse taistelemaan taisteluita, joissa menettää vain oman mielenrauhansa ja mahdollisesti muutakin arvokasta. Nythän on vaakalaudalla jo koko omaisuus ja lapset. Ei kannata.

Sitä se ei tarkoita, ettetkö Ap selviäisi tästä ja pärjäisi kyllä hyvin jatkossakin. Olet osoittautunut niin vahvaksi naiseksi tässä reilun vuoden kuluessa, että olet inspiraatio meille kaikille.

Olen tosiaan ilmaissut itseäni vähän huonosti, mutta ei tuo minunkaan ajatukseni ole tai se, että taisteluun varsinaisesti pitäisi lähteä.

Pointtini yksinkertaistettuna on, että ihan hyvä nähdä myös ex ihan tavallisena (ja siten inhimimillisenä = ei mitään erityisiä ominaisuuksia tai kykyjä omaavana) ihmisenä, jolla on taakkanaan harvinaisen paljon pskaa tarjottavana toisille, johtuen siitä, että kun muuta ei ole. Ei voi kauhalla antaa fiksuutta, vahvuutta, älykkyyttä ja empatiaa, jos oma sisin on heikko, ego, joka kaipaa jatkuvaa paikkailua ja vahvistusta, tyhmyyskin varmaan on riesana (vähänkään älykkäämpi toimisi toisin), lyhytnäköisyys ja -pinnaisuus.

Olen vain havainnut itse, että jos en yhtään käytä aikaa siihen, että näkisin motiivien taakse, sen pinnan juuri, olen tehnyt ratkaisevia virheitä kommunikaatiossa. Nimenomaan paljastanut liikaa, ollut liian avoin, kuvitellut, että jos toimin omien arvojeni mukaisesti, eli siis minusta "oikein", se riittää.

Ei se näiden kanssa riitä. Eristyminen kokonaan on tosiaan paras, mutta ellei se ole mahdollista, pitää kyllä mielestäni suojata itsensä. Olkoon se nyt sitten vaikka pelaamista, en tiedä. Tosin ei kai oikeastaan ole?

T: MaratonParkuja

Ap, muistan joskus lukeneeni lastenpsykologi (?) Jari Sinkkosen kommentin, että jokainen lapsi haluaa olla hyvän äidin ja hyvän isän lapsi. Näin ollen exän esitys uppoaa tällä hetkellä lapsiin kuin kuuma veitsi sulaan voihin. He (lapset) haluavat niin kovin uskoa olevansa hyvän isän lapsia.

Koet valtavaa epäreiluuden ja vääryyden tunnetta. Ja olet täysin oikeutettu siihen. Sinua kuitenkin huomattavasti vanhempana ihmisenä, haluaisin antaa sinulle neuvon luottaa siihen, että elämä kantaa. Pitkällä tähtäimellä viimeistään, sillä olethan vasta elämäsi puolessa välissä.

Tällä hetkellä ainoa asia, jonka todella voit hävitä, on oma itsesi. Toimi, ole vihainen, raivoa, koe tunteita, jatka avun hakemista, rakasta lapsiasi, jne.. Mutta ennen kaikkea, älä katkeroidu. Katkeruus ja viha (pitkäkestoinen) on kuin myrkkyä jonka itse juo odottaen vihan ja katkeruuden kohteen kuolevan. Mikään määrä lasten rakkautta, seuraa tai taloudellista mammonaa ei sinua pelasta, mikäli nyt kokemasi vääryys saa sinut katkeroitumaan.

Ps. On totta mitä sanoit, koskaan ei voi ulkopuoliseen apuun sokeasti luottaa. Olet ainoa henkilö, jolle asioillasi on todellista merkitystä. Ulkopuolinen apu on aina vain ns. Töissä.

Kummallista, että naiset (oletan niin) puolustavat ja "ymmärtävät" täällä m36 toimintaa. Että ex-vaimo on manipuloinut muka nyt esimerkiksi sukupuoliyhteyteen kanssaan toistuvasti eron jälkeen.

Miksi m36 myös ei ehkäisyt riittävästi. Toki ehkäisykin pettää, mutta luottiko, että ex-vaimo hoitaa ehkäisyn yksin.

Tiedän ja ymmärrän manipuloinnin voiman ja siihen lankeamisen. Mutta kyllä joku vastuu on itselläkin ja mihin saakka sitten mennään toisen manipuloidessa. Mielestäni sukupuolinen koskemattomuus on rajana.

Ymmärtäisin jos m36 olisi ollut silloin yksin. Mutta kun oli Tyttiksen kanssa samaan aikaan. Uusi rakkaus kuitenkin kyseessä. Vai oliko.

Jos ex-vaimo on noin voimakas niin tuskin m36 välttyy jatkossakaan joutumasta kiusaukseen. Monissakin asioissa. Vaikka miten itselleen lupaisi.

Nyt ilmeisesti taas tulee moitteita liian voimakkaasta kommentoinnista.

Mutta kun en nyt oikein päähänkään pysty m36 taputtamaan.

Ehkä osin siksi, koska olen ollut jollain tapaa tapaa tyttiksen asemassa, tosin ei onneksi raskautta. Ja erosimme kylläkin.

Menin kyllä niin murusiksi, että en ole vieläkään pystynyt luottamaan, että miehiin voi täysin luottaa.

Vaikka on mennyt jo vuosia.

2404 jatkaa vielä sen verran, että olen samaa mieltä nimimerkki MaratonParkujan kanssa: Ap:n exän käytös on (ikävä kyllä) hyvin inhimillistä. Kyse lienee klassisesta syntipukki -ilmiöstä. Exä on ulkoistanut kaiken oman elämänsä pahoinvoinnin ja epäonnistumiset vuosien ja vuosien ajan Ap:n syyksi. Näin ollen hän ei tosiasiassa voi tai edes kykene päästämään Ap:sta irti. Mikäli hän näin tekisi, menettäisi hän ikioman syntipukkinsa ja joutuisi kohtaamaan itse kaikki Ap:hen ulkoistamansa epäonnistumisensa.

Ap:n exä on täten Ap:ssa kiinni kuin terrieri sidostesukassa (mikäli joku tässä ketjussa on niin vanha, että kyseisen mainoksen muistaa). Ja jokainen koiran omistaja voi kertoa, että terrieriä ei siitä sukasta järkeilemällä irti saa. Ap:lla on ikävä kyllä edessä vuosien ja jopa vuosikymmenien (lasten kautta) sukkana olo, ellei hän itse tee henkisellä tasolla valtavasti töitä vähintääkin henkisen etääntymisen eteen. Irti pääsee vasta, kun ei kerta kaikkiaan välitä Exän teoista / sanoista. Joku saa apua terapiasta, toinen ystävistä, kolmas luonnosta. Joka tapauksessa, Ap:lla on vuosien ja vuosien työ edessään ja repsahduksia tulee tapahtumaan vähän väliä.

Yllä olevassa viestissä mainitsin sen, että jokainen lapsi haluaa olla hyvä vanhemman lapsi. Ketjun perusteella olen saanut sen kuvan, että Ap:n lapset selkeästi tietävät syvällä sisimmässään olevansa hyvä äidin lapsia. Siksi heillä on "varaa" antaa isän sanojen ja tekojen vaikuttaa tällä hetkellä. Heillä on varmuus hyvästä äidistä, mutta hyvästä isästä ei niinkään.

Ap

Ootko huomannut:

Aloituksesi on saanut 700 tykkäystä.

Vaude

Hieno saavutus🥂

Tuumis🌻

Vierailija kirjoitti:

Kummallista, että naiset (oletan niin) puolustavat ja "ymmärtävät" täällä m36 toimintaa. Että ex-vaimo on manipuloinut muka nyt esimerkiksi sukupuoliyhteyteen kanssaan toistuvasti eron jälkeen.

Miksi m36 myös ei ehkäisyt riittävästi. Toki ehkäisykin pettää, mutta luottiko, että ex-vaimo hoitaa ehkäisyn yksin.

Tiedän ja ymmärrän manipuloinnin voiman ja siihen lankeamisen. Mutta kyllä joku vastuu on itselläkin ja mihin saakka sitten mennään toisen manipuloidessa. Mielestäni sukupuolinen koskemattomuus on rajana.

Ymmärtäisin jos m36 olisi ollut silloin yksin. Mutta kun oli Tyttiksen kanssa samaan aikaan. Uusi rakkaus kuitenkin kyseessä. Vai oliko.

Jos ex-vaimo on noin voimakas niin tuskin m36 välttyy jatkossakaan joutumasta kiusaukseen. Monissakin asioissa. Vaikka miten itselleen lupaisi.

Nyt ilmeisesti taas tulee moitteita liian voimakkaasta kommentoinnista.

Mutta kun en nyt oikein päähänkään pysty m36 taputtamaan.

Ehkä osin siksi, koska olen ollut jollain tapaa tapaa tyttiksen asemassa, tosin ei onneksi raskautta. Ja erosimme kylläkin.

Menin kyllä niin murusiksi, että en ole vieläkään pystynyt luottamaan, että miehiin voi täysin luottaa.

Vaikka on mennyt jo vuosia.

En minä ainakaan ymmärrä enkä missään nimessä hyväksy M36:n toimintaa, joka tapahtui exän lakanoissa (toistuvasti). Kyllä sinne sänkyyn on tarvittu kaksi halukasta. Onhan tämä toiminta todella julmaa Tyttistä kohtaan. Silti, minusta on aivan hirveätä "tekeytyä" raskaaksi toiselta salaa, en voisi Tyttiksen tilanteessa ikinä "ystävystyä" tällaisen exän kanssa. Koko kuvio on ihan järkyttävä, en voisi kyllä ikinä enää luottaa mieheenkään Tyttiksen tilanteessa.

Olen pahoillani, että Sinua on satutettu noin pahasti.

Sinun viestiäsi lukien ja Ap:n aiempaa kirjoitusta ajatellen pistää todella miettimään, että kun ne pettäjät edes hetken miettisivät kuinka suurta vahinkoa saavat aikaiseksi toisessa ihmisessä. Kenenkään ei ole pakko olla suhteessa, jossa ei koe olevansa "onnellinen", mutta ennen toisen petiin hyppäämistä pitäisi olla "munaa" erota. Kun ne sivussa pidetyt salasuhteet tulevat aina tietoon ennemmin tai myöhemmin. Ero sattuu aina, mutta salasuhde vie mennessään kaiken, se joskus ollut hyväkään ei ole sitä enää sen jälkeen. Jos molemmille sopii avoin suhde niin se on asia erikseen, mutta toiselle ihmiselle pitää antaa mahdollisuus päättää omasta elämästään.

28, veit sanat suustani kuvatessasi M36 tilannetta.

Ihanaa kuulla, että sinulla ja mökkimiehellä menee näin hyvin :) Olisitko ikinä voinut kuvitella miten onnellinen olet nyt vaikkapa vuosi sitten. 

Olet elävä esimerkki meille kaikille siitä, että todellakin kannattaa päästää irti parisuhteesta, jossa ei ole hyvä olla.

Jatka samaan malliin vaan ja niin kuin hyvältä tuntuu. Uskon, että teillä on hyvä juttu. Ja kun olet onnellinen parisuhteessa, se säteilee myös muuhun elämään. Esimerkkinä siitä, miten mallikkaasti hoidit hankalan tilanteen lapsen kanssa.

M36, olisitko jatkanut pettämistä jos ex ei olisi tullut raskaaksi?

Ja juuri laitoin exälle viestin, että otan talon myyntiinkin ulkopuolista apua jos ei ala toimimaan. 10min tämän jälkeen exä oli yhteydessä kiinteistövälittäjään.

Ap, tässä olisi sulle nyt se peliliike-mahdollisuus. Sun exä selvästi pelkää, että sinä saisit sananvaltaa tässä asunnon myynnissä, koska hänen intressissä ei oikeasti ole asunnon myynti vaan että saa asua talossa mahdollisimman pitkään. Oletko vain exän sanan varassa, että hän on ollut yhteydessä välittäjään ja vaikka olisikin, et voi tietää mitä hän on sinne neuvotellut (esim. vaatinut ylisuurta hinta-arviota jotta ei varmasti mene kaupaksi). Nyt sun kannattaisi kysyä ihan ilman exän lupaa neutraali arvio myynnistä täysin ulkopuoliselta välittäjältä, tämähän on ihan normaaliakin että välittäjät ja hinta-arviot kilpailutetaan useasta firmasta. Kerro ko. välittäjälle oma intressisi eli että sinä haluat nopean myynnin ja voit vaikka tiputtaa hintapyyntöä, olen varma että tuollainen kiinnostaa ja saa välittäjät aktiiviseksi ja talo menee kaupaksi piankin. Tämä on se mitä sun exä pelkää että tulee tapahtumaan ja haluaa siksi pitää langat omissa käsissään, siitä kertoo toi 10 min reagointiaika. Jaksuhalit, sä pärjäät kyllä!

Kiitos kaikille viesteistä. Olen lukenut ne jo muutamaan kertaan. Paljon hyviä asioita!

Kaikessa exää saa patistaa eteenpäin ja vitkuttelee ihan tahallaan. Alan olla aika loppu. Ja pitkästä aikaa olo, että ihan sama, kunhan joku soppari saadaan aikaan. Siinäpä pitää lapset sitten.

Ja tiedättekö, tätä on vaikea myöntää, mutta toisaalta olen suuttunut myös lapsilleni. Heille jotka antavat itseään vedättää ja jotka menee siihen peliin mukaan. Ymmärrän kyllä täysin miksi niin toimivat mutta silti mua suututtaa. Se kaikki minkälainen mä olen ollut vuosia, mitä olen tehnyt kanssaan on hetkessä arvotonta ja pois pyyhittyä.

Tiedän, tämän olevan tyhmä tunne, enkä päästä sitä valloilleen. Hyvin vaikea tunne tunnustaa ja tuntea. Järkisyyt ja lasten tarpeet jotka ajaa tämmöiseen käytökseen ymmärrän täysin. Mutta sekään ei poista sitä miten epäreilulta musta tuntuu.

Pitkästä aikaa ajattelin tänään, että ihan sama, olkoot siellä, mä olen täällä en tartu enkä puutu. Jos joku lapsista viihtyy niin viihtyy, jos eivät niin sitte eivät. Minkä mä sille voin. Niin isoja lapsia jo, ettei niiden tahdon vastasia päätöksiä voi tehdä.

Ja pitkästä aikaa mietin, että ehkä niiden on oikeasti parempi siellä. Isä ja teini-ikäiset pojat, eikö se olis ihan luontevaa. Käykööt kylässä sitten mun luona jos huvittaa.

Huomaatteko? Ajatukset tekee mahalaskua. Kurjuus on palannut. Tämänhän tiesin, että näin tulee käymään kun vääntö alkaa. Kaikki tässä välissä koettu auttaa mua käsittelemään ja elämään näitä tunteita. Ne tuntuu pahalle, muttei enää lamaa mua. Ja mä tiedän, että jossain vaiheessa helpottaa. Parempaa on luvassa. Tää on nyt vaan rämmittävä läpi. Silloin risana ja riekaleena en olis tätä kestänyt.

Ja joku sanoi tuolla aiemmin, että jokainen mun tunnereaktio on voitto. Ja se on just niin. Vastareaktio on heti sen mukainen. Opin taas, eikä mun enää tarvitse kauan pitää tätä yhteyttä. Ei mee enää pitkään (toivottavasti) niin saan lopullisesti suljettua myrkkysuonen, eli yhteyden exään. Sen jälkeen siirryn vain sähköpostiyhteyteen.

Sori, nyt en jaksa kommentoida. Tää on vaan itsekästä omaa napaa.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille viesteistä. Olen lukenut ne jo muutamaan kertaan. Paljon hyviä asioita!

Kaikessa exää saa patistaa eteenpäin ja vitkuttelee ihan tahallaan. Alan olla aika loppu. Ja pitkästä aikaa olo, että ihan sama, kunhan joku soppari saadaan aikaan. Siinäpä pitää lapset sitten.

Ja tiedättekö, tätä on vaikea myöntää, mutta toisaalta olen suuttunut myös lapsilleni. Heille jotka antavat itseään vedättää ja jotka menee siihen peliin mukaan. Ymmärrän kyllä täysin miksi niin toimivat mutta silti mua suututtaa. Se kaikki minkälainen mä olen ollut vuosia, mitä olen tehnyt kanssaan on hetkessä arvotonta ja pois pyyhittyä.

Tiedän, tämän olevan tyhmä tunne, enkä päästä sitä valloilleen. Hyvin vaikea tunne tunnustaa ja tuntea. Järkisyyt ja lasten tarpeet jotka ajaa tämmöiseen käytökseen ymmärrän täysin. Mutta sekään ei poista sitä miten epäreilulta musta tuntuu.

Pitkästä aikaa ajattelin tänään, että ihan sama, olkoot siellä, mä olen täällä en tartu enkä puutu. Jos joku lapsista viihtyy niin viihtyy, jos eivät niin sitte eivät. Minkä mä sille voin. Niin isoja lapsia jo, ettei niiden tahdon vastasia päätöksiä voi tehdä.

Ja pitkästä aikaa mietin, että ehkä niiden on oikeasti parempi siellä. Isä ja teini-ikäiset pojat, eikö se olis ihan luontevaa. Käykööt kylässä sitten mun luona jos huvittaa.

Huomaatteko? Ajatukset tekee mahalaskua. Kurjuus on palannut. Tämänhän tiesin, että näin tulee käymään kun vääntö alkaa. Kaikki tässä välissä koettu auttaa mua käsittelemään ja elämään näitä tunteita. Ne tuntuu pahalle, muttei enää lamaa mua. Ja mä tiedän, että jossain vaiheessa helpottaa. Parempaa on luvassa. Tää on nyt vaan rämmittävä läpi. Silloin risana ja riekaleena en olis tätä kestänyt.

Ja joku sanoi tuolla aiemmin, että jokainen mun tunnereaktio on voitto. Ja se on just niin. Vastareaktio on heti sen mukainen. Opin taas, eikä mun enää tarvitse kauan pitää tätä yhteyttä. Ei mee enää pitkään (toivottavasti) niin saan lopullisesti suljettua myrkkysuonen, eli yhteyden exään. Sen jälkeen siirryn vain sähköpostiyhteyteen.

Sori, nyt en jaksa kommentoida. Tää on vaan itsekästä omaa napaa.

Ap

Ap,

kiitos että rohkeasti jaat aatoksiasi myös nyt, kun on vähän mustempi hetki taas. Sekin menee ohi.

ISO HALAUS SINULLE sinne missä juuri nyt olet, sinulla on meidän tuki takana. Me ollaan oikeasti ylpeitä sinusta ja siitä, että jaksat vaikeiden aikojen läpi. Ja kiitollisia ollaan siitä, että avasit tämän ketjun niin monia koskettavasta aiheesta. Hienoja keskusteluja ja pohdintoja syntynyt aiheen tiimoilta, monta erilaista tarinaa saanut äänen.

Muista että et ole yksin. Me ollaan tässä vierellä, vaikket meitä näekään. Kyllä kaikki järjestyy.

<3 <3

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille viesteistä. Olen lukenut ne jo muutamaan kertaan. Paljon hyviä asioita!

Kaikessa exää saa patistaa eteenpäin ja vitkuttelee ihan tahallaan. Alan olla aika loppu. Ja pitkästä aikaa olo, että ihan sama, kunhan joku soppari saadaan aikaan. Siinäpä pitää lapset sitten.

Ja tiedättekö, tätä on vaikea myöntää, mutta toisaalta olen suuttunut myös lapsilleni. Heille jotka antavat itseään vedättää ja jotka menee siihen peliin mukaan. Ymmärrän kyllä täysin miksi niin toimivat mutta silti mua suututtaa. Se kaikki minkälainen mä olen ollut vuosia, mitä olen tehnyt kanssaan on hetkessä arvotonta ja pois pyyhittyä.

Tiedän, tämän olevan tyhmä tunne, enkä päästä sitä valloilleen. Hyvin vaikea tunne tunnustaa ja tuntea. Järkisyyt ja lasten tarpeet jotka ajaa tämmöiseen käytökseen ymmärrän täysin. Mutta sekään ei poista sitä miten epäreilulta musta tuntuu.

Pitkästä aikaa ajattelin tänään, että ihan sama, olkoot siellä, mä olen täällä en tartu enkä puutu. Jos joku lapsista viihtyy niin viihtyy, jos eivät niin sitte eivät. Minkä mä sille voin. Niin isoja lapsia jo, ettei niiden tahdon vastasia päätöksiä voi tehdä.

Ja pitkästä aikaa mietin, että ehkä niiden on oikeasti parempi siellä. Isä ja teini-ikäiset pojat, eikö se olis ihan luontevaa. Käykööt kylässä sitten mun luona jos huvittaa.

Huomaatteko? Ajatukset tekee mahalaskua. Kurjuus on palannut. Tämänhän tiesin, että näin tulee käymään kun vääntö alkaa. Kaikki tässä välissä koettu auttaa mua käsittelemään ja elämään näitä tunteita. Ne tuntuu pahalle, muttei enää lamaa mua. Ja mä tiedän, että jossain vaiheessa helpottaa. Parempaa on luvassa. Tää on nyt vaan rämmittävä läpi. Silloin risana ja riekaleena en olis tätä kestänyt.

Ja joku sanoi tuolla aiemmin, että jokainen mun tunnereaktio on voitto. Ja se on just niin. Vastareaktio on heti sen mukainen. Opin taas, eikä mun enää tarvitse kauan pitää tätä yhteyttä. Ei mee enää pitkään (toivottavasti) niin saan lopullisesti suljettua myrkkysuonen, eli yhteyden exään. Sen jälkeen siirryn vain sähköpostiyhteyteen.

Sori, nyt en jaksa kommentoida. Tää on vaan itsekästä omaa napaa.

Ap

Ap

Nyt jos koskaan tarvitset lämpöisiä kannustavia ajatuksia, lähetän niitä etänä linnuntietä sulle. Tää on vaan hetken romahdus, uskon niin. Olethan niiiiiin pitkään ollut 'löyhässä hirressä'. Ei ihminen määräänsä enempää kestä.

No. Vello hetki tuossa surkeudessasi, mutta nouse entistä vahvempana. Jookos? Joskus on ihan tervettä tuijottaa omaa napaa!!!

Voimia ja taistelutahtoa🔆

Tuumis🌻

Ap, ymmärrän suuttumuksesi ja pettymyksesi lapsiasi kohtaan. Kun äitinä antaa kaiken lapsilleen ja sitten tuntuu siltä, että eivät arvosta sitä. Muistelen, että vanhimmat lapsesi ovat teinejä? He eivät aina ajattele järkevästi, mutta tulevaisuudessa ehkä ymmärtävät paremmin ja arvostavat sinua taas enemmän ja näyttävät sen myös. Jos vaan pystyt niin ole taustalla tukena ja ole niin kuin tilanne olisi ihan ok sinulle. Raivoa yksin ja näytä heille taas tasainen ja turvallinen äiti.

Kovasti tsemppiä vaikeaan elämäntilanteeseen!

Kiitos jälleen kannustavista viesteistä. Kyllä silmäkulma kostuu niitä lukiessa.

En minä lapsille kiukkuani näytä, vaan olen heille tasanen aikuinen joka hyväksyy myös toisen vanhemman osana lasten elämää. Sen kyllä olen tehnyt selväksi että toisen vanhemman käytöstä minua kohtaan en hyväksy. Enkä samanlaista käytöstä lapsia kohtaan mitä ainakin aiemmin hänellä oli. En minä lapsille näytä miten vastenmielinen niiden isä mun silmissä on. Olen kyllä kertonut miksi en puhu kanssaan puhelimessa.

On tämä yksi suo. Tuntuu, että taistelen yksin, vaikka muka on apuja ympärillä. Asianajajaan en ole yhtään tyytyväinen, tai sitten en itse osaa toimia oikein tässä täysin uudessa tilanteessa.

Surettaa, harmittaa, suututtaa ja pelottaa. Eikö tämä vois vaan jo loppua?

Ap

Ihana että ap pystyt täällä purkamaan niitä tummempiakin tunteita! Ihminen se sinäkin olet, sietokyvyn rajoilla koko ajan, vaikka pyrit pitämään periaatteesta ettei lapset nää näitä tummempia ajatuksia, anna itsellesi armoa vaikket aina pystyisi olemaan niin täydellinen. Olet ihan valtavassa puristuksessa ja sitä on kestänyt kauan. Kun voisi sinua auttaa, mutta karusti on elämä laittanut sinut käymään tämän yksin läpi. Ei varmana lohduta joka hetki tieto siitä että tämä joskus loppuu ja sillon tuntuu kaikki helpolta, kun yhtäkkiä ei tarvi vetää arjen lisäksi vielä valtavaa tonnien painoista kivirekeä. Mutta kun hengissä pysyy sinne asti, niin se on tärkein. Armolla itseään kohtaan se sujuu parhaiten <3

Onko ap jo päässyt eroon miehestään vai asuvatko vielä samoissa nurkissa..?

Ap, asianajajaa voi myös vaihtaa, jos ei ole tyytyväinen miten edistää asioita. Voisit olla yhteydessä myös lastenvalvojaan ja kysyä lasten oikeuksista. Pitäisin myös tärkeänä, että voisit keskustella jonkun kanssa näistä ongelmista. Tarvitset nyt henkistä tukea niin paljon kuin mahdollista. Onko sinulla läheisiä ystäviä tai sukulaisia joille voisit avautua? Ulkopuolistakin apua voi saada. Voimia!

Vierailija kirjoitti:

Kiitos kaikille viesteistä. Olen lukenut ne jo muutamaan kertaan. Paljon hyviä asioita!

Kaikessa exää saa patistaa eteenpäin ja vitkuttelee ihan tahallaan. Alan olla aika loppu. Ja pitkästä aikaa olo, että ihan sama, kunhan joku soppari saadaan aikaan. Siinäpä pitää lapset sitten.

Ja tiedättekö, tätä on vaikea myöntää, mutta toisaalta olen suuttunut myös lapsilleni. Heille jotka antavat itseään vedättää ja jotka menee siihen peliin mukaan. Ymmärrän kyllä täysin miksi niin toimivat mutta silti mua suututtaa. Se kaikki minkälainen mä olen ollut vuosia, mitä olen tehnyt kanssaan on hetkessä arvotonta ja pois pyyhittyä.

Tiedän, tämän olevan tyhmä tunne, enkä päästä sitä valloilleen. Hyvin vaikea tunne tunnustaa ja tuntea. Järkisyyt ja lasten tarpeet jotka ajaa tämmöiseen käytökseen ymmärrän täysin. Mutta sekään ei poista sitä miten epäreilulta musta tuntuu.

Pitkästä aikaa ajattelin tänään, että ihan sama, olkoot siellä, mä olen täällä en tartu enkä puutu. Jos joku lapsista viihtyy niin viihtyy, jos eivät niin sitte eivät. Minkä mä sille voin. Niin isoja lapsia jo, ettei niiden tahdon vastasia päätöksiä voi tehdä.

Ja pitkästä aikaa mietin, että ehkä niiden on oikeasti parempi siellä. Isä ja teini-ikäiset pojat, eikö se olis ihan luontevaa. Käykööt kylässä sitten mun luona jos huvittaa.

Huomaatteko? Ajatukset tekee mahalaskua. Kurjuus on palannut. Tämänhän tiesin, että näin tulee käymään kun vääntö alkaa. Kaikki tässä välissä koettu auttaa mua käsittelemään ja elämään näitä tunteita. Ne tuntuu pahalle, muttei enää lamaa mua. Ja mä tiedän, että jossain vaiheessa helpottaa. Parempaa on luvassa. Tää on nyt vaan rämmittävä läpi. Silloin risana ja riekaleena en olis tätä kestänyt.

Ja joku sanoi tuolla aiemmin, että jokainen mun tunnereaktio on voitto. Ja se on just niin. Vastareaktio on heti sen mukainen. Opin taas, eikä mun enää tarvitse kauan pitää tätä yhteyttä. Ei mee enää pitkään (toivottavasti) niin saan lopullisesti suljettua myrkkysuonen, eli yhteyden exään. Sen jälkeen siirryn vain sähköpostiyhteyteen.

Sori, nyt en jaksa kommentoida. Tää on vaan itsekästä omaa napaa.

Ap

Lapsethan oppivat perhedynamiikassa. Perheessä kun on dominoiva vedättäjä ja toinen alistuja, niin se on lapsille ristiriitaista ja aiheuttaa lojaliteettiongelmia. Ovat vielä teinejä, jotka kasvaneet tietynlaisessa tunneilmastossa, jota vielä peitelty. Se on ahdistavaa, kun kasvaminen vie muutenkin hirvittävästi energiaa ja sitten joutuu vielä tuollaiseen sekasortoon, jossa hajonneeseen perheeseen tuodaan uusi kumppanikin. Lapset tuossa kovimmilla ovat, kun aikuiset eivät ole osanneet selvittää keskinäistä suhdettaan ja suhdettaan itseensä.

Kun vanhemmat eivät ole osanneet/halunneet, niin ne ovat ne lapset, jotka tulevaisuudessa hakevat apua itselleen. Näin siirretään taakkoja lapsille, joiden olisi pitänyt saada kasvaa heitä tukevien ja heidän hyvinvointiaan ajattelevien vanhempien kanssa, erosivatpa tai ei eivät.

Miten teineiltä voi odottaa enempää kuin on itsekään kyennyt? 

Nim. Laskun maksanut lapsi