Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Lapset on kyllä jo huomanneet tilanteet niitä ei puijata ovat luonnostaan aitoja. Huomaavatkyllä  tunnelman muuttuneen.

Täällä kirjoittelee se 28 vuotta yhdessä ollut ja kyllä se pahasti näyttää siltä, että meilläkin seinä tulee vastaan.

Vaikka miestäni vaivaa masennus ja paha sellainen niin jonkinlainen ratkaisu meidän täytyy tehdä. Mies on nyt viikon asunnut kotona ja myös itselläni on todella paha olla, rakastan niin paljon, että sattuu koko ajan. Kun mikään ei ole niinkuin ennen ja näkee, että toinen kärsii kokoajan. Mieheni otti eilen puheeksi jopa jonkinlaisen asumiseron ja keskusteltiin siitä, että kuinka paha Hänen on olla kun mikään ei tunnu miltään. Tavallaan se Hänen masennus on pahentumassa kun nyt alkaa myös harrastukset yms tuntumaan pahalta. Lääkitys vaihtuu nyt alkuviikosta.

Masennusta en kyllä toivoisi kenellekään, se syö kaiken hyvän mennessään.

Mun täytyy nyt vaan osata päästää irti ja yrittää selvitä, vaikka sydän on ihan murusina.

Tuntuu niin pahalta myllertää juuri lukion aloittaneen nuoren elämä ja samoin kun Ap mietti niin taloushuoletkin mietityttää. Juuri pääsimme siihen tilanteeseen, että asuntolaina maksettu ja nyt kaikki kuviot menee uusiksi. Ehkä saisin lainaa niin, että pystyisin maksamaan mieheni osuuden pois, mutta tämä koti on niin muistoja täynnä, että en millään pysty asumaan tässä kodissa.

Tämä on oikeesti ihan kamalaa 🖤💣

Voi ei. Todella kurja kuulla. Voin niin jakaa tuon tuskan mitä tunnet. Se on musertavaa.

Täällä on keskusteltu osituksesta, muutto kuvioista jne. Minä olen toivonut, että hoidetaan asiat niin, että päästään muuttamaan erillemme mahdollisimman pian. Mies toppuuttelee.

Ihan siksi haluan pian muuttaa erilleen, että pääsisin lopulta romahduksen kautta irti tästä. Kerta ero tulee, niin mahdollisimman pian sitten, että pääsisin eteenpäin.

Välillä olen vihainen, välillä suht ok (niin kauan kun pysyn liikkeessä) ja välillä aivan musertavan surullinen.

Tosi paljon tässä on hoidettavia asioita. Ja toisaalta ne haluaa hoitaa järkevästi ja kauas kantoisesti järkevästi. Ei mitenkään äkkiä vaan alta pois.

Lämmin halaus sinulle 28v. Voimia kovasti. Ei kait täältä ole muuta suuntaa kun ylös.

Ap

Masennus on yks perkele. Syöpään kuollut rakas ystäväni kutsui syöpäänsä noin.

Tehokas hoito masennukseen on ect-hoito. Oman elämäni pelasti, kun lääkkeet ei tehonnu.

28v yhdessä, voisiko miehesi pyytää lääkäriltään hoitovaihtoehtoja lääkityksen sijaan/rinnalle?

28v yhdessä jatkaa.

Minulla on itseasiassa todella vaikeaa ollut viime lauantaista. Olen itkuinen, uneton ja pirun vihainen tuolle masennukselle. Aamuisin kun herään on pahanolon klimppi kurkussa heti. Nyt tämä etätyö on todella kakka juttu, nämä seinät on muistoja täynnä. Kesä meni suriessa ja shokissa, mutta päämääränä oli seistä miehen rinnalla ja oli kuitenkin jotenkin toiveikas olo, että masennuksesta voi toipua. En tästä nytkään olisi lähdössä mihinkään, mutta jos mieheni todella haluaa muuttaa yksin niin kämppä menee myyntiin, en kyllä pysty ottamaan näin isoa lainaa ja toisaalta tämä asunto on liian täynnä muistoja. Minun on pakko päästä pois.

Mies käyttäytyy päällisin puolin normaalisti, mutta on todella tyhjä, ei tunne mitään ja se aiheuttaa levottomuutta ja ahdistusta. Silloin kun mieheni on kotona niin ei meillä riidellä, mies ei ole vihainen tai äksy. Vetäytyy kyllä helposti itseensä ja kaikki henkinen + fyysinen läheisyys on pois.

Tämä mahdollinen ero olisi kyllä helpompi kestää jos suhde olisi ollut jo huono / riitaisa tai mitään seksuaalista vetovoimaa ei enää olisi, mutta minulle tämä masennus tuli aivan puskista. Jälkikäteen ajateltuna niin pari viimeistä kuukautta vaistoisin, että jokin pielessä, mutta mieheni taisteli ihan liian pitkää itsekseen.

Miehelle vaihdettiin nyt vasta toinen lääke, eli ect-hoitoa ei varmaan ole vielä ajateltu. Toki, ei mieheni minulle näistä puhu.

Hei ap ja 28v yhdessä, mikä tilanne? Onko jotain edistymistä? Päivitelkäähän, kun ehitte

t. Tuumaustauko

Täällä ollaan olosuhteiden pakosta edelleen saman katon alla. Haluaisin niin muuttaa erilleen. Mutta talousasiat, ositukset pitää saada tehtyä. Mies on ollut viimiset 2vk pois kotoa muutamaa päivää lukuunottamatta. Helpompi olla kun on pois. Kun näkee, ahdistaa. Mutta kaikki asiat vaan roikkuu tekemättöminä eikä edisty.

Minä olen lähdössä tyttöjen reissuun ties kuinka kauan edellisestä. Lisäksi aloitan uuden harrastuksen. Yhden erokurssin ostin netistä. Se etenee viikottain. Joku ryhmä olisi hyvä. Olen yrittänyt tehdä asioita just niinkun haluan. Mutta olen tosi yksin. Illat sohvalla yksin. Yksin ja yksin. Vaikka lapset onkin täällä, silti olen yksin.

Olo seilaa, välillä olen aivan pohjalla, välillä on ihan ok olo. Ostin ksm66, ja se tuntuu oikeasti auttavan. Eilenkin kun mies pyörähti täällä ja häipyi samantien, otin yhden kapselin, ja olo rauhoittui pian. Putosin siis syvälle ahdistukseen suruun ja itkuun kun näin hänet.

Kaipaan kosketusta, mutta en halua että kukaan koskee minuun.

28v, toivottavasti sinun olo on helpottanut. Todella ikävä tuo teidän tilanne. Masennuksesta toipuminen vie varmasti paljon aikaa. Mitä, jos ottaisitte jonkinlaisen tuumaustauon? Ilman lopullista eroa.

Toisaalta surun pitää antaa tulla, suru tullessaan vie joka kerta vähän eteenpäin, kohti uutta parempaa. Mitä se sitten ikinä onkaan??

Eroaminen on aivan kamalaa. Ihan kun kuolema, mutta toinen ei kuole, vaan jatkaa elämäänsä muualla. Ja se pitää kestää. Haluaisin katkaista aivan kaikki välit olla näkemättä miestä enää ikinä. Haluaisin ettei minun tarvitsisi enää ikinä olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Mutta, koska meillä on lapsia, ei tämä tietenkään onnistu. On vaan kestettävä. Luotava asialliset toimivat toimintatavat miten lasten asioissa jatkossa toimitaan.

Enää en toivo että tämä voisi jatkua. Olen ymmärtänyt että tämä oli tässä. Se on todella surullista. Suru hyökyy päälle, välillä aivan varoittamatta.

Tämä oli tämmöinen tajunnanvirta teksti. Varmaan pomppii asiasta toiseen ja taas samaan, kunhan päästelen ulos päästä näitä asioita.

Ap

Minä en pysty tähän. Mikään ei ole ikinä ollut näin kamalaa. Nyt talon myynnissä on otettu askel eteenpäin. Mutta en halua! En halua erota. En kestä tätä tuskaa. Kaikki menee. Ihan kamalaa. Mitä jos talo meneekin kaupaksi, mitä sitten? En halua muuttaa, en halua erota, en halua menettää kotia en halua rikkoa perhettä. Ja silti tämä kaikki vaan tapahtuu. Mä oon niin rikki. Oon pilannut kaiken. Ei elämässä voi epäonnistua enää enempää. Haluan hautautua peiton alle itkemään ja jäädä sinne! Huomaan että tämä vaikuttaa jo työntekoon, saa töissäkin niellä kyyneliä. Öisin pyörin ja valvon ja pyöritän asioita.

Miten ikinä tästä selviää eteenpäin elämässä??

Mä oon niin rikki!! Mä vaan haluaisin pelastaa kaiken. Palata menneisyyteen ja toimia toisin. Mutta ei, nyt on vaan kärsittävä.

Ap

Voi Ap.

En tiedä mitä sanoa tai miten lohduttaa, voi kun pystyisinkin. Tuskasi on tällä hetkellä valtava, mutta olen ihan varma että Sinä ja lapset selviätte. Mä ymmärrän ja uskon, että et halua erota. Ei ero ole Sinun vika, en ymmärrä mistä syytät itseäsi ja se surettaa minua. Se, että miehesi lakkasi rakastamasta Sinua ja haluaa erota on syy Teidän avioerolle. Voi itku, kun ymmärrän tuskasi ja kyllä ero on niin iso asia, että se mullistaa kaiken, mutta kyllä sä pärjäät.

Oikeesti pärjäät

Se 28v yhdessä ollut.

Ekana vaikutti että voisi olla oikea mutta sit lisää alko sepostaa niin pakko tän olla provo.

Että kuka taas jaksaa? Ja kuinka moni kommentoinukki ja yrittäny antaa neuvoja.

Ap vaan trollaa teitä kuusi nolla.

Trollimikätrolli kirjoitti:

Ekana vaikutti että voisi olla oikea mutta sit lisää alko sepostaa niin pakko tän olla provo.

Että kuka taas jaksaa? Ja kuinka moni kommentoinukki ja yrittäny antaa neuvoja.

Ap vaan trollaa teitä kuusi nolla.

Huokaus.

Tämä ketju on ollut ja on edelleen hyvä vertaistukiketju. En todellakaan usko trolliketjuksi.

Moni on kommentoinut + antanut neuvojakin ja Ap ne varmasti lukenut, mutta se tuska, jota Ap käy nyt läpi niin on valtava.

Jos kirjoittaminen tuo edes pientä helpotusta omaan pääkoppaan tai jos lohtua tuo se, että on meitä ainakin pari ihmistä, jotka ihan aidosti lukevat ja ovat tukena niin hyvä.

Kirjoittaminen todella tuo helpotusta. Minulla ei ole ystävää jolle voisin soittaa ja purkaa pahaaoloa, niin kirjoitan tänne. Se, että muutama ihminen tätä seuraa, ja kommentoi, lohduttaa oikeasti.

Tuska todella on nyt valtava. Kaikki kommentit olen lukenut. Ja monet niistä on oikeasti auttaneet.

Aina välillä tänne joku trollin huutelija on eksynyt, onneksi vähemmän.

Vaikka jonkun mielestä voi kuulostaa keksitylle, niin kyllä tämä kaikki karmeus on ihan minun oikeasta elämästäni.

28v, kiitos.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Kirjoittaminen todella tuo helpotusta. Minulla ei ole ystävää jolle voisin soittaa ja purkaa pahaaoloa, niin kirjoitan tänne. Se, että muutama ihminen tätä seuraa, ja kommentoi, lohduttaa oikeasti.

Tuska todella on nyt valtava. Kaikki kommentit olen lukenut. Ja monet niistä on oikeasti auttaneet.

Aina välillä tänne joku trollin huutelija on eksynyt, onneksi vähemmän.

Vaikka jonkun mielestä voi kuulostaa keksitylle, niin kyllä tämä kaikki karmeus on ihan minun oikeasta elämästäni.

28v, kiitos.

Ap

Voi ap, ihan sieluun sattuu, kun syytät itseäsi erosta. Koet jotenkin epäonnistumista asiassa, mikä ei todellakaan ole kenenkään vika. Yhdessä te päätitte aikoinaan aloittaa liittonne, alussa oli varmaan monia onnellisia vuosia. Lapset. Miten tätä kaikkea voi kutsua epäonnistumiseksi? Ihmiset muuttuu, kasvaa erilleen. Niin vain käy, vaikka miten ei haluaisi.

Lohtuterveisin

Tuumaustauko

Minä kuulen täällä kotona semmoisia syytöksiä itsestäni, siitä mitä olen tehnyt ja miksi olemme nyt tässä tilanteessa. Että lopulta uskon niihin itsekkin.

Kaikkihan on minun syytäni. Olen ollut huono kasvattaja. Ja huono vaimo, joka ei ole tehnyt tarpeeksi miehensä kanssa.

Tämä ei ole koko totuus, mutta tämä on se mitä kuulen päivittäin kotona. Ja uskon siihen jo itsekkin.

Kiitos tuumis ja 28v kauniista sanoistanne. Niin hölmöä kun se ehkä onkin on helpottavaa, kun joku myötäelää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Täällä ollaan olosuhteiden pakosta edelleen saman katon alla. Haluaisin niin muuttaa erilleen. Mutta talousasiat, ositukset pitää saada tehtyä. Mies on ollut viimiset 2vk pois kotoa muutamaa päivää lukuunottamatta. Helpompi olla kun on pois. Kun näkee, ahdistaa. Mutta kaikki asiat vaan roikkuu tekemättöminä eikä edisty.

Minä olen lähdössä tyttöjen reissuun ties kuinka kauan edellisestä. Lisäksi aloitan uuden harrastuksen. Yhden erokurssin ostin netistä. Se etenee viikottain. Joku ryhmä olisi hyvä. Olen yrittänyt tehdä asioita just niinkun haluan. Mutta olen tosi yksin. Illat sohvalla yksin. Yksin ja yksin. Vaikka lapset onkin täällä, silti olen yksin.

Olo seilaa, välillä olen aivan pohjalla, välillä on ihan ok olo. Ostin ksm66, ja se tuntuu oikeasti auttavan. Eilenkin kun mies pyörähti täällä ja häipyi samantien, otin yhden kapselin, ja olo rauhoittui pian. Putosin siis syvälle ahdistukseen suruun ja itkuun kun näin hänet.

Kaipaan kosketusta, mutta en halua että kukaan koskee minuun.

28v, toivottavasti sinun olo on helpottanut. Todella ikävä tuo teidän tilanne. Masennuksesta toipuminen vie varmasti paljon aikaa. Mitä, jos ottaisitte jonkinlaisen tuumaustauon? Ilman lopullista eroa.

Toisaalta surun pitää antaa tulla, suru tullessaan vie joka kerta vähän eteenpäin, kohti uutta parempaa. Mitä se sitten ikinä onkaan??

Eroaminen on aivan kamalaa. Ihan kun kuolema, mutta toinen ei kuole, vaan jatkaa elämäänsä muualla. Ja se pitää kestää. Haluaisin katkaista aivan kaikki välit olla näkemättä miestä enää ikinä. Haluaisin ettei minun tarvitsisi enää ikinä olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Mutta, koska meillä on lapsia, ei tämä tietenkään onnistu. On vaan kestettävä. Luotava asialliset toimivat toimintatavat miten lasten asioissa jatkossa toimitaan.

Enää en toivo että tämä voisi jatkua. Olen ymmärtänyt että tämä oli tässä. Se on todella surullista. Suru hyökyy päälle, välillä aivan varoittamatta.

Tämä oli tämmöinen tajunnanvirta teksti. Varmaan pomppii asiasta toiseen ja taas samaan, kunhan päästelen ulos päästä näitä asioita.

Ap

Mikä on ksm66?

Heipat ap, toivottavasti erokurssista saat apuja. Haluaisin tosiaan vaihtaa "muutaman" sanan ukkosi kanssa. Jos toista jatkuvasti syyttä moittii, on miehellä peiliin katsomisen paikka. Itsepä sinut valitsi! Usein myös toista mollataan, kun itsellä on huono olo. En usko että puolisosi on malliesimerkki, toivottavasti edes kelpo isä.

Huh huh. Tulipa tekstiä! Mutta koita pitää puoliasi. Sanot ettei tuollaista tarvitse kuunnella. Toivottavasti lasten kuullen käyttäytyy ihmisiksi. Mites lapset suhtautuu eroon?

Pää pystyyn vaikka syän märkenis!

Tuumis

Ps 28v, päivitäthän tilannetta kun ehdit/jaksat

Ap:n mies on tuntunut päättävän kovin paljosta.

Mies esim. sanoi, että erosta ei saanut puhua ulkopuolisille, kulissia piti ylläpitää. Kohtuuton vaatimus minusta ap:n kannalta, joka tietenkin on ollut kaikesta soutamisesta ja huopaamisesta ihan rikki ja olisi hyötynyt vaikkapa ammattiavusta. Ei miehellä ole oikeutta tuollaista keneltäkään toiselta kieltää!

Mies myös taivutteli kesällä ap:n seksiin ja totesi, että eihän siinä asiassa mitään vikaa ole ollut. Tolkuttoman itsekästä jälleen tunteettomaan seksiin kykenevältä mieheltä rikkoa ap:ta, jolla edelleen tuossa tilanteessa ollut kaikki tunteet mukana ja toiveissa eron peruuntuminen.

Mies kuitenkin kehuskeli tuttaville, miten nelikymppisenä ei enää perhettä tarvitseeli täysin eri säännöt hänelle.

Tulee mieleen, että kun ap pääsee vähän selvemmille vesille eron edistyessa ja huomatessaan yhä enemmän miehen toiminnan, itsekkyyden ja jyräämisen (kaikki ei olekaan ap:n syytä, kuten on uskoteltu) alkaa viritä ajatus oliko tuo ukko kuitenkaan niin kummallinen vai oliko suhteessa kyse kuitenkin jostain muusta kuin rakkaudesta.

Voimia ap, sinä selviät tästä kyllä!

Ihania nämä meidän "nimimerkit" Tuumis, Ap ja 28v (varsinkin kun ikää on huomattavasti enemmän meikäläisellä).

Tuumis kyllä vei sanat suustani, eli minun myös tekisi mieli vaihtaa miehesi kanssa muutama sananen. Jotenkin kyllä selittelee itsellensä tuota Teidän eroa syyttämällä ap:ta. Lyö lyötyä niin sanotusti. Ero on kipeä asia ja miehen pitäisi tehdä tässä vaiheessa kaikkensa, että ero sujuisi mahdollisimman inhimillisesti, että ei satuttaisi yhtään enempää lastensa äitiä. Ja jotenkin itselleni kaameinta, että syyllistää äitiä kasvattajana kun itsestäni tuntuu, että isä ei ole ollut ihan täydellisesti tukena.

Itsestäni sen verran, että täällä mennään päivä kerrallaan, mutta ei hyvältä tunnu. Välillä pystyn "ulkoistamaan" tunnepuolen itsestäni, eli välillä ajattelen, että tämäkin riittää minulle, että eletään arkea samassa kodissa, pidetään teinin elämä tasaisena ja jaetaan asumiskulut puoliksi ja nykyään saan myös seksiä (ja käytän termiä saan, eli en ole hyväksikäytettynä). Välillä niinkuin eilen oli itku kurkussa koko päivän ja illalla oli pakko lähteä 1,5h:n kävelylenkille ja itkeä tuska pois. Meillä ei riidellä ja mies osallistuu arkeen yms, mutta se tietty tunnekylmyys sattuu kun itse rakastaa, ei mies ole sama rakastava henkilö. Eilinen itkuisuus johtui ihan omasta turhautumisesta.

Minun tekee pahaa se, että Ap:lla ei ole ympärillä ihmisiä joille puhua. Kesä oli minulle tosi paha ja yksinäinen ja se oli pahinta kun surun lisäksi ne seinät alkoi kaatumaan päälle. Nyt on pakko tunnustaa, että edelliset kolme viikonloppua olen ollut viihteellä. Ensin kaksi yötä ystäväni kanssa Tallinnassa ja oloni oli niin kevyt, välillä puhuttiin surullisiakin asioita, mutta pääosin nautittiin olosta. Ja sitten sattumalta seuraavat kaksi viikonloppua toisen ystävän kanssa istuttiin iltaa ja eksyttiin baariin. Ja kaiken surun ja yksinäisyyden jälkeen minusta ehkä huokui jotain, sillä eihän minulla ole ollut ikinä niin paljon vientiä ravintolassa kun nyt oli. Ja hitto teki hyvää, mitään en tehnyt joka ei olisi kestänyt päivänvaloa, mutta se fiilis tuntui hyvältä ja saa vieläkin hymyilemään.

Totuus on kyllä se, että oman mieheni haluaisin pitää ja saada häneltä sitä henkistäkin rakkautta.

Kyllä tämä oma pitkä rakkaustarina todennäköisesti päättyy surullisesti, tuntuu, että se toisen masennus johtuu pääosin siitä, että rakkaus on hävinnyt jossakin vaiheessa. Toki voi olla, että masennus on sen piilottanut. Välillä mietin, että tulenko vain surullisemmaksi. Kuitenkin olen sitä mieltä, että jos ero tulee myöhemmin niin kuitenkin olemme tehneet kaiken sen eteen, että olisimme yhdessä.

Riuhtaise itsesi irti miehestä kunnolla!!

Vierailija kirjoitti:

Ap:n mies on tuntunut päättävän kovin paljosta.

Mies esim. sanoi, että erosta ei saanut puhua ulkopuolisille, kulissia piti ylläpitää. Kohtuuton vaatimus minusta ap:n kannalta, joka tietenkin on ollut kaikesta soutamisesta ja huopaamisesta ihan rikki ja olisi hyötynyt vaikkapa ammattiavusta. Ei miehellä ole oikeutta tuollaista keneltäkään toiselta kieltää!

Mies myös taivutteli kesällä ap:n seksiin ja totesi, että eihän siinä asiassa mitään vikaa ole ollut. Tolkuttoman itsekästä jälleen tunteettomaan seksiin kykenevältä mieheltä rikkoa ap:ta, jolla edelleen tuossa tilanteessa ollut kaikki tunteet mukana ja toiveissa eron peruuntuminen.

Mies kuitenkin kehuskeli tuttaville, miten nelikymppisenä ei enää perhettä tarvitseeli täysin eri säännöt hänelle.

Tulee mieleen, että kun ap pääsee vähän selvemmille vesille eron edistyessa ja huomatessaan yhä enemmän miehen toiminnan, itsekkyyden ja jyräämisen (kaikki ei olekaan ap:n syytä, kuten on uskoteltu) alkaa viritä ajatus oliko tuo ukko kuitenkaan niin kummallinen vai oliko suhteessa kyse kuitenkin jostain muusta kuin rakkaudesta.

Voimia ap, sinä selviät tästä kyllä!

En ole Ap, vaan toinen henkilö (se 28v yhdessä ollut), mutta tässä kirjoituksessa on todella paljon asiaa. Kun Ap vaan pääsee selvemmille vesille niin uskon, että Ap näkee selkeämmin ne asiat mitä me ulkopuoliset näemme.

Halaus ap, Sinä selviät kyllä