Pitäisi osata päästää irti, miksi se on niin vaikeaa?

Hei Ap,

Olipa rankkaa luettavaa, mutta kiitos kun jaoit tuntosi. Halaus!

Kunpa löytäisit nyt jonkun luottohenkilön jolle voisit ja uskaltaisit puhua.... Ihan vaan siksi, ettet katkea tuon paineen alla. Sun ei tarvitse kantaa koko maailmaa harteillasi.

Jos mies kerran halusi eron, niin hänen pitäisi nyt kantaa vastuunsa siinä muodossa, että saatte sovittua miten ja milloin etenette asiassa.

Hyvä että se eroneuvonta vähän helpotti oloasi, sieltä varmaan löytyy ihan hyviä ja käytännön neuvoja ja tukea. Mene ihmeessä uudelleen.

Kurjaa että lapsetkin purkavat pahaa oloa sinuun, mutta kehenkäs he sitten purkaisivat, jos sinä olet ainoa aikuinen paikalla. Koeta olla ottamatta niitä heidän purkauksiaan henkilökohtaisesti.

Ja vaikkei pihahommat houkuttaisikaan, niin ainakin itse koen, että kaikki toimeen ryhtyminen ja tekeminen helpottaa oloa, siinä kun voi vaikuttaa ainakin johonkin asiaan ja näkee tuloksen. Samalla itsetunto vähän kohenee, kun huomaa saaneensa jotakin aikaan.

Toivon sydämestäni sulle helpompia ja selkeämpiä aikoja tästä eteenpäin. Asiat kääntyvät varmasti vielä hyväksi, vaikkei tällä hetkellä siltä tuntuisikaan. Ja jos tuntuu ettet jaksa, niin hae apua.

Lähden nyt pihaa haravoimaan ja istuttamaan pari kanervaa, vaikka minäkään en tiedä, kauanko tässä enää asun... Voit liittyä seuraan mielessäsi "etänä", omassa pihassasi syystoimia tehden. Nautitaan tuosta auringosta kun se nyt paistaa (myös pilvien takana, vaikkei sitä juri nyt siellä näkyisikään).

Olet urhea. Halaus vielä uudestaan!

Vierailija kirjoitti:

Tilanne etenee tai on etenemättä. Mies on ollut viikkoja pois. Välillä käväsee kotona, saattaa olla yhden yön, tai sitten vaan pyörähtää. Ihan hyvä niin. Helpompi olla ilman häntä, helpompi hengittää.

Toisaalta sitten taas asiat seisoo. Mikään ei oikeasti etene. Talon myynti? Muutto? Ositus? Lasten asuminen? Kaikki isot asiat on isoja kysymysmerkkejä ?????

Kunpa kaikki voisi jatkua näin. Mies vaan poistuisi tästä kuviosta, ja me muut voitaisiin jatkaa elämää. Mutta, eihän se niin mene. Valheellinen ajatus.

Taloa pitäisi vähän ehostaa, en saa itseäni sitä tekemään. Pihahommat on tekemättä syksyn osalta, ei kiinnosta. Hyvä että pakolliset siivoukset huvittaa tehdä. Tai ei ne huvita, tulee just ja just räpistellyksi.

Rankkaa on. Tunteet seilaa laidasta laitaan. En pysty puhumaan tästä kenellekkään. En vaan saa suuta auki. Tuntuu niin pahalle sanoa asiat ääneen. Ja pelkään että romahdan siihen paikkaan.

Oon kerran käyny puhumassa eroneuvonnassa, ja olen menossa sinne uudelleen. Se kyllä helpotti. Löysin myös paikan, missä voi käydä kysymässä oikeudellisia neuvoja. Sinne menen käymään. Jotta osaan puolustaa oikeuksiani oikein.

Lapset päästelee kaiken pahanolonsa minulle. Tietysti, koska isänsä ei ole täällä. Eikä hän kyllä ole koskaan kestänyt mitään tunnereaktioita. Saan kuulla kuinka olen tyhmä äiti, mulle huudetaan että ei oo ihme että iskä haluaa susta eron. Kaikenlaisia muutakin "mukavaa" päästelevät suustaan purkaessaan pahaaoloaan. Ovet paukkuu. Ja välillä itketään. Joku taas vetäytyy ja on paljon pois kotoota, kavereilla.

Siinäpä sitten yrittää pysyä itse vahvana aikuisena. Kun on itse rikki ja vereslihalla. Joskus lasten sanomat asiat satuttaa todella paljon.

Mä oon niin totaalisen yksin tän kaiken kuorman kanssa. En tiedä kauanko jaksan kantaa tätä.

Välillä tuntuu, että voisin kömpiä jonnekkin koloon nukkumaan vaikka vuodeksi syvää syvää unta. Josta herätessä kaikki entinen olisi poistunut mielestäni.

Pelottaa tulevaisuus tosi paljon. Mihin asumiskuvioihin lasten kanssa päädytään. Mun pahin pelko on että joudun viikonloppuäidiksi vasten tahtoani. Menetän arjen lasteni kanssa. Vaikka se just nyt onkin tosi rankkaa. Eikä helpotusta näy.

Ap

Moi ap, Tuumis tässä. Tosi hienoa että oot saanu keskusteluapua ja saat taloudellista neuvontaa. Varmaan vieraalle on helpompaakin avautua, niinkuin täälläkin. (Paitsi eihän me enää vieraita olla hih)

Ajattelepa sillä viisii, että toisaalta on hyväkin, kun ovet paukkuu ja huutoa tulee. Lapset kokee kuitenkin turvalliseksi raivota sulle. Pahempi olis jos olisvat hiljaa. Kyllä sulla kestettävää on, paha paikka, mut muista olla itelles armollinen. Jos piha haravoimatta??? Mitäs sitten, lehdistä maatuu ravinteita ja humusta.

Näitä samoja ollaan täällä pyöritelty, mutta muistathan, että loistavakin esitelmöitsijä on siksi hyvä kun puuhuu asioista samalla lailla kuin itse ajattelee. Ei ne Sarasvuot sun muut Saariset pyörää uudestaan keksi. Samoja aiheita eri sanoin.

28v??? Missä?

Vierailija kirjoitti:

28v??? Missä?

Täällähän minä, päivittäin käyn ketjua kurkkaamassa, mutta aika usein kello on yli 23.00.

Täällä ei oikeastaan muutosta suuntaan eikä toiseen. Elämä on jatkunut samassa kodissa ja sopuisasti sinänsä, eli ei meillä ole tarvetta riidellä. Suurimmat kipukohdat ja turhautumiset minulla tulee tunnepuolella, eli ei mikään ole kuin ennen. Mies on kotona, mutta ei läsnä. Jotenkin tilanne kuitenkin rauhoittunut, mutta kyllä tuo masennus on takapuolesta. En edelleenkään tiedä mikä tulee olemaan lopputulos, mieheni on kovin itseensä kääntynyt ja lukossa, mutta päivä kerrallaan mennään. Itse rakastan edelleen.

Olin koko viikonlopun ystävälläni ja teki kyllä tähän yksinäisyyteen niin hyvää.

T: 28v yhdessä

28v tässä vielä.

Ap:ta mietin ja Heidän tilannetta. En uskalla edes kysyä, mutta mietin missä Ap:n mies viettää ne yöt kun ei ole kotona.

Jotakin selkeyttä tuohon tilanteeseen pitää saada. Olisi ihana jos Ap ja lapset pystyisivät jäämään nykyiseen kotiin, mutta kaikesta päätellen se ei ole mahdollista. Tuo nykyinen vaihe ja epäselvyys kaikesta on kyllä pahinta. Jotain pitäisi tapahtua, jotta Ap ja lapset pääsisivät elämässä eteenpäin. Niin, toivoisin, että Ap:llä olisi joku niin läheinen ystävä että pääsisi puhumaan asioista ja taas toisaalta viettämään hieman sellaista aikaa kun ei tarvitsisi miettiä kotiasioita. Itselläni yksinäisyys on valtavaa, mutta minulla on yksi läheinen ystävä jonka kanssa olen nyt neljän kuukauden aikana viettänyt 3 viikonloppua ja se tekee joka kerta todella hyvää.

Olen myös sitä mieltä, että on hyvä, että äiti on niin turvallinen ihminen, että lapset uskaltavat näyttää ne huonot tunteet, mutta raadollisen kipeätä olla se joka saa ne tunneryöpyt niskaan. On lapsille niin iso asia, mutta kyllä He selviää.

Ap:lle toivon kaikkea hyvää ja tästä tuli sellainen ketju, että toivoisin, että jaksat käydä välillä päivittämässä. Minua ihan oikeasti kiinnostaa kuulla miten pärjäilette ja miten asiat etenevät.

Tuumikselle ja muita ketjua seuraaville rentouttavaa Sunnuntai iltaa.

Voimaa teille hyvät naiset. Jokaiselle toivon sitkeytyä, rohkeutta ja voimia pitää oman itsen ja lastensa puolia. Toivon ettei lamaannus ja pelko pysäytä teitä edistämästä hyvää elämää itsellenne ja lapsillenne. Toivon teille voimia ottaa selvää osituksesta, lasten elatusavusta ja ilmaisista keskusteluavuista tai vertaistukiryhmistä.

Itselle ex ilmoitti 5 v sitten, että rakkaus on loppu, vaikka puheet virlä muutama kuukausi aikaisemmin olivat päinvastaisia.

Oli paljon yhteistä teidän tarinoidenne kanssa. Olisi pitänyt mun järjestää lasten arjen jatkuminen muuttumattomana ja miehelle antaa seksiä sekä viiden tähden huoltovarmius kotona. Kulissien olisi pitänyt jatkua, vaikka uusi nainen oli jo kuvioissa. Onneksi romahdin. En voinut olla kulissi, en edes työkykyinen.

Tajusin, että löyhän hirren on loputtava, miehen lähdettävä ja itseni saatava jalat tukevasti maahan. Se ei exälle käynyt ja riitelyt, syyttelyt, uhkailut, pelottelut, valehtelut käytiin läpi, ennen kuin vapauduin 1,5 vuoden myllystä ja pääsin vaihtamaan lukot oviin ja elämään omaa elämää.

Sen jälkeen on ollut vielä pitkä sarka huomata, miten kiltti ja hyväksikäytettävä olin ollut. Etten ollut syyllinen siihenkään, miten ex kokenut perhe-elämän, jota terrorisoinut viikkojen mökötyksillä yms. Vapauduin teinimäisen miehen oikkujen palvelemisesta. Löysimme lasten kanssa ilmapiirin, jossa kaikkien tarpeita voi kuunnella eikä joku ole standardisyyllinen toisten mielipahoihin.

Ero voi olla pitkä tie ja itsensä puolison hyvittelyyn hukanneen tie onneen vielä pidempi, mutta se kannattaa.

Kiitos Sinulle 266 viestin kirjoittaja.

Minusta tämä on hyvä ketju meille rakkaudessa satutetuille. Jokainen tosielämän tarina on erilainen ja samassa tilanteessa olevat löytävät varmasti tuttuja elementtejä.

On myös hyvä, että eroista selvinneet kertovat omasta selviytymisestään.

Kipeitä asioita joita ei kyllä tajua ennen kuin kohdalle osuaa.

Itse olen nyt ainakin oppinut, että oma elämä on rakennettava enemmän itselleni, oma onnellisuus pitää löytää muusta kun rakkaudesta, rakkaus on kyllä hyvä asia, mutta minulla koko onnellisuus oli kiinni siitä että saan rakastaa ja että minua rakastetaan. Minun pitää oppia rakastamaan myös itseäni.

T:28v yhdessä

Voimia teille kaikille jotka olette erokriisissä. Kun voimat alkavat hiukankaan palautua, keskittykää itseenne ja oman elämänne elämiseen. Jokainen suhde päättyy joskus, ainoa pysyvä on oma itse. <3

Vierailija kirjoitti:

Jospa arvostaisit itseäsi enemmän. Muuttaisit ainakin eri huoneeseen. Ei seksiä. Höh.

Ymmärrän apta. Hän välittää miehestään ja toivoo asioiden korjaantuvan, vaikka tietää tilanteen. Noin sitä ajattelee, kun välittää.

Moi.

Kiva kuulla 28v sinun kuulumisia. Hienoa, että olet voinut viettää aikaa ystäväsi kanssa. Se, että onnellisuuden pitää lähteä itsestä on todella tärkeä asia. Sen minäkin olen tässä oppinut kantapään kautta. Jatkossa osaan toimia toisin. Kiva kuulla, että käyt ketjua katsomassa. Ja haluat kuulla kuulumisia. Tästä ketjusta on tullut tärkeä minullekkin. Vaikka välillä on ollut pidempiä taukoja kirjoittamisessa.

Töissä mulla on ihania työkavereita jotka varmasti ymmärtäisi ja kuuntelisi, mutta en uskalla alkaa siellä puhumaan. Pelkään että romahdan siihen paikkaan eikä työnteosta tule sitten mitään. Mun työssä kun ei edes pääse toimistoon tms piiloon.

Se apua eroon sivuston kautta löytynyt eroneuvonta oli hyvä, ihan vaan sai jutella asioita auki. Helpotti. Ja ääneen puhuminen selkeyttää. Olen myös miettinyt jotain eroterapiaan menoa. Tai eroryhmiä, en vaan ole vielä löytänyt sopivaa.

Mun mies, tai ex-mies, tai tuleva ex mikälie onkaan on ollu tosi paljon työreissuilla. Kiertää eri paikkakunnilla normaalistikkin, mutta nyt on oikein kerännyt itselleen reissupäiviä, ja lähtee jo edellisenä iltana, kun ennen lähti aamulla ajamaan, saattoi myös ajaa illalla kotiin niin nykyään jää yöksi. Viikonloput on ollut jahtihommissa. Pyörähtää kotona kamppeet vaihtamassa. 2 viikkoa oli lomalla syksyllä, metsästysreissulla, sitten oli vajaan viikon kotona, ja nyt on ainakin 3 viikkoa ollut pois. Yksittäisen yön silloin tällöin ollut täällä.

Toki siellä reissuissa varmasti tapaa uusia, ja kenties ennestäänkin tuttuja ihmisiä. En oikeastaan halua ajatella koko asiaa. Ei se enää kuulu minulle.

Tyhmää tai ei, laitoin itse tinderin viikonloppuna. Ei ole edes ajatusta tavata ketään. En missään tapauksessa halua mitään uutta suhdetta elämääni. Ihan ensin haluan itseni jaloilleen. Ja tällä hetkellä tuntuu, etten halua elämääni koskaan enää parisuhdetta.

Mutta siellä voi jutella ihmisten kanssa. Vähän niinku lähtisi baariin tapaamaan ihmisiä, muttei tarvitse lähteä sinne baariin.

Alkoholista olen pysytellyt kaukana. Vaikka välillä on mieli tehnyt sen avulla itsensä turruttaa. Tiedän kuitenkin että siitä seuraava ahdistus on jotain ihan hirveää.

Ja muutenkin, ei olisi edes mahdollisuuksia, aina on lapset kotona, jollain joku kuskaus johonkin tms. Ihan tosi hyvä niin.

Olisi ihana, jos voitaisiin nyt alkuun jäädä tähän kotiin asumaan. Ajatus talon myynnistä ja kaikesta siihen liittyvästä ahdistaa ihan tosi paljon. Mutta, ei se ole mitenkään mahdollista. Ei mun talous kestä. En pysty ostamaan miestä ulos.

Yritän kyllä olla ottamatta lasten purkauksia henkilökohtaisesti, useimmiten siihen pystynkin. Joskus vaan kuorma on liian iso. Mutta silloinkin jostain vain on kaivettava voima olla vahva aikuinen. Itsekkin ajattelen, että on hyvä asia kun uskaltavat näyttää tunteensa ja purkaa myös pahanolon. Vaikka pahimpina hetkinä kyllä mietin, etten ikinä selviä näiden kanssa yksin. Sitten lapsi kaiken kuran jälkeen tulee ja halaa, pyytää anteeksi jos on anteeksi pyydettävää. Silloin ajattelen, että niin, olen kuitenkin onnistunut jossain ja yksinhän minä olen näiden kanssa ollut tosi tosi paljon tähänki asti.

On meillä onneksi tasaistakin. Jutellaan, halataan, nauretaan.

Mä vielä nousen täältä, entistä vahvempana, eikä kukaan mies enää ikinä kohtele mua huonosti.

Mutta vielä on pitkä matka pohjalta ylös.

Tänään kuitenkin tuntuu ihan hyvälle.

Ap

Hei ap. Nyt alkaa olla otetta sulla: Vielä täältä noustaan, vahvempana kuin ikinä.

Kävin just metsälenkin, kuvasin upeita huurtuneita puolukanlehtiä. Ajattelin meitä, ja teitä: ap, 28v +kaikki muut ketkä ihmissuhteissa kompuroi. Aika kummallista on elämä. Välillä tasaista ja välillä vihmoo laakaan vastatuulta, räntää... niin luonnossa kuin ihmissuhteissakin. Kaikesta selvitään, kun muutetaan mitä voi, kestetään mitä ei voi ja yritetään erottaa nää kaksi toisistaan

Tämmösiä tuumaili tänään

Tuumis

Hei taas.

Mies ollut maisemissa. Jotain saatu puhuttua. Ei mitään lopullista.

Talo mitä luultavammin myydään. Mies sitä mieltä että nyt heti. Pyysin aikaa 1-2kk, tulee rankka jakso töissä, enkä voi nyt romahtaa. Ja luultavammin muutto, myynti ja se kaikki lopullisuus tiputtaa mut pohjalle, enkä ole työkunnossa. Saan työt tehtyä alta pois ennen sitä.

Olo oli hetken petollisen hyvä. Jopa pieni toivonkipinä, että jospa kuitenkin...

No se karisi sitten kyllä pian. Mies on täysin ehdoton asian suhteen. Ja niin se varmaan on parhainta.

Ei se ole rakastanut mua vuosiin. Sitä ahdistaa jo tälle tontille tuleminen. Kuulema paljon reippaampi ja aikaansaavampi muualla. Tämä paikka imee hänestä energiat täysin.

Lasten puolesta kärsin. Niiden kodin rikkoutuminen. Se että en saa enää täysillä elää arkea heidän kanssaan, kun ovat osan isällään. Itsekästä. Tiedän. Pelottaa tosi paljon mimmoisiin kuvioihin tässä päädytään. En kestä näitä ajatuksia. Aivan liian isoja.

Ihan valtavan surullista. Musertavaa tämä eroaminen. Kaikki tähän liittyvät asiat. Olen niin epäonnistunut. On minun syy, että näin kävi. Jos olisin ollut ahkerampi ja viitseliäämpi kodinhoitaja, jos olisin kasvattanut lapsia samalla tavalla miehen kanssa. Jos vaan olisin ollut parempi. Muistanut huolehtia itsestäni. Niin tätä kauheutta ei nyt tapahtuisi

Ja se tinderi oli virhe. Rupes ahdistamaan hyvin pian. Pitää ensin huolehtia itsensä kuntoon.

Äh. Tämä on taas vaihteeksi tämmöinen ruikutus, aivojen tyhjennys. Ylämäki alamäki jne. Ja nyt ollaan taas aika jyrkässä alamäessä.

Voikun olisin jo niin irti ja tunteeton, että nämä kaikki pakolliset asiat olisi helpompia hoitaa järjellä. Ilman tunteita. Mies on jo irti. Hänelle helpompaa. On jo niin pitkään työstänyt asiaa itsekseen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Hei taas.

Mies ollut maisemissa. Jotain saatu puhuttua. Ei mitään lopullista.

Talo mitä luultavammin myydään. Mies sitä mieltä että nyt heti. Pyysin aikaa 1-2kk, tulee rankka jakso töissä, enkä voi nyt romahtaa. Ja luultavammin muutto, myynti ja se kaikki lopullisuus tiputtaa mut pohjalle, enkä ole työkunnossa. Saan työt tehtyä alta pois ennen sitä.

Olo oli hetken petollisen hyvä. Jopa pieni toivonkipinä, että jospa kuitenkin...

No se karisi sitten kyllä pian. Mies on täysin ehdoton asian suhteen. Ja niin se varmaan on parhainta.

Ei se ole rakastanut mua vuosiin. Sitä ahdistaa jo tälle tontille tuleminen. Kuulema paljon reippaampi ja aikaansaavampi muualla. Tämä paikka imee hänestä energiat täysin.

Lasten puolesta kärsin. Niiden kodin rikkoutuminen. Se että en saa enää täysillä elää arkea heidän kanssaan, kun ovat osan isällään. Itsekästä. Tiedän. Pelottaa tosi paljon mimmoisiin kuvioihin tässä päädytään. En kestä näitä ajatuksia. Aivan liian isoja.

Ihan valtavan surullista. Musertavaa tämä eroaminen. Kaikki tähän liittyvät asiat. Olen niin epäonnistunut. On minun syy, että näin kävi. Jos olisin ollut ahkerampi ja viitseliäämpi kodinhoitaja, jos olisin kasvattanut lapsia samalla tavalla miehen kanssa. Jos vaan olisin ollut parempi. Muistanut huolehtia itsestäni. Niin tätä kauheutta ei nyt tapahtuisi

Ja se tinderi oli virhe. Rupes ahdistamaan hyvin pian. Pitää ensin huolehtia itsensä kuntoon.

Äh. Tämä on taas vaihteeksi tämmöinen ruikutus, aivojen tyhjennys. Ylämäki alamäki jne. Ja nyt ollaan taas aika jyrkässä alamäessä.

Voikun olisin jo niin irti ja tunteeton, että nämä kaikki pakolliset asiat olisi helpompia hoitaa järjellä. Ilman tunteita. Mies on jo irti. Hänelle helpompaa. On jo niin pitkään työstänyt asiaa itsekseen.

Ap

Voi Höppänä ap. Tämä Ei Ole Sinun Syysi. Ei ehkä kenenkään syy. Eroja tapahtuu. Enkä hetkeäkään usko, että miehelläsi olisi helppoa.

Lapset. Ero voi olla loppupelissä heillekin parempi ratkaisu. Huomaavat ja vaistoavat paljon. Onnettomassa kodissa on kehno kasvaa ja saavat parisuhteesta ihan väärän kuvan. Kaksi siskoistani on eronnut, jossain vaiheessa molemmat myönsi että ero oli hyvästä, mutta liitto myös. Koska oli alussa hyviäkin aikoja, pitkään ja koska on lapset.

Lokakuun vikat terkut sulle ja 28v:lle myös🍁

Muistakaahan vääntää kellot🕓, kesään🌞 päin

Tuumis

Tunnustetaan nyt tosiasiat: miehet ovat aina väärässä, ovat epäluotettavia ja oikeastaan varsin vastenmielisiä. Kysymys on lähinnä siitä, miten tästä eteenpäin. Onhan niin, että miehiä on hyvä kasvattaa ja kouluttaa työvoimaksi, mutta siinäpä se sitten onkin. 

Voisiko niitä tuottaa esim jossakin tuotantolaitoksessa,jossa olisi laboratorio? Otetaan pienestä pullosta jotain, jota kaadetaan koeputkeen, toisesta lasipullosta pipetillä tippa jotakin samaan koeputkeen, ravistetaan, jonkin ajan kuluttua tuotantolaitoksessa kasvatetaan ja koulutetaan uutta miestä tuotantotehtäviin, työvoimaksi siis. On tietysti vain ajan kysymys, milloin tähän päästää, mutta siihen täytyy tähdätä.

Vierailija kirjoitti:

Miksi mies ei itse lähde? Uusi muija jo tiedossa vai salasuhde? Miksi haluaa nukkua samassa söngyssä, salailee teidän välejä lapsilta?

On kyllä ihme äijä, ei voi aikuisten oikeesti tehdä selkeitä ratkaisuja.

Ei mitenkään ihme äijä.Miksi? Ovat aviossa ja ehkä hieman epävarma haluaako todella erota. 

Tänään on itselläni jälleen todella huono päivä. Nämä kodin seinät kaatuu päälle, tämä etätyön teko ei kyllä palvele sydänsuruissa ja yksinäisyydessä rämpivää ihmistä. Mies on reissussa neljä päivää ja lapsi meni suoraan koulusta yökylään kaverillensa. Yksin olen. Elän hirmuisessa erosurussa, vaikka ei olla erottu. Vaistoni huutaa, että tämä on lopun alkua ja vain eron siirtämistä eteenpäin. Parempina päivinä ajattelen, että minulle riittää tämä, että elämme kämppiksinä, pidämme lapsen kodin ehjänä ja jaamme taloudellisen taakaan. Sillä emme riitele, vaan kun mieheni on kotona niin mulla on edes jutteluseuraa. Ongelmana on se, että rakastan niinkuin olen rakastanut 28 vuotta ja tämä tekee järkyttävän kipeätä, mitään merkkejä ei ole paremmasta, ihan oikeasti olen alkanut miettimään kuinka kauan pystyn elämään näin. Pahinta on yksinäisyys, jota nyt vihaan, eli kerran kuukaudessa suunnilleen näen yhtä ystävääni, mutta tarvitsisin jotakin ilonlähdettä useammin. Ei 49 vuotiaana enää löydä ystäviä ja varsinkin kun elää erakkona etätöitä tehdessä. Minä olen ollut uskollinen miehelleni 28 vuotta, mutta nyt tämä läheisyyden puute ja yksinäisyys on saanut miettimään että onko ainoa keinoa lähteä baariin iskemään yhden illan seuraa, jotta saa edes hetkeksi seuraa ja kosketusta. Tuskin tuntuisi miehestä miltään. Todellisuus kuitenkin on, että en minä siihen pystyisi kuitenkaan.

Mieheni on tuon sairauden kanssa kyllä täysi jästipää, eli alkuun vitkutteli lääkityksen aloituksen kanssa 6 viikkoa ja ero oli valtava kun lääkkeet alkoi vaikuttamaan, elettiin 1,5 kk selkeästi parempaa aikaa kunnes mieheni totesi, että lääkkeet eivät sovi hänelle. Sai uudet lääkkeet ja minulle selvisi pikkuhiljaa, että ei edes hakenut niitä ja nyt on ollut syömättä lääkkeitä 3 viikkoa ja se alkaa näkymään, mutta mikäs teet jos toinen ei halua syödä lääkkeitä.

Kyllä mä sanon, että jos tästä syksystä selviän oma pääkoppa ehjänä niin ihme on.

En tiedä mistä löytäisin iloa juuri nyt.

Tässä alkaa nyt jonkinlainen 50v kriisi iskemään niskaan ja vetää jotenkin järkyttävän surun puolelle tajuta, että juuri tässä vaiheessa elämää ja täysin yllättäen olet menettämässä elämäsi rakkauden.

Tämä oli nyt tällainen oma terapia ja tunteiden vuodatus "paperille".

Kiitos ja anteeksi. T: 28v

Voi että 28 v, onpa ikävä kuulla. Tuo tilanne on kyllä todella kurja. Kaikki epätietoisuus. Erosurua, ilman varmaa tietoa erosta.

Erosuru on piinaavan tuskallista. Päivät onneksi vaihtelee. Joku päivä on aivan pohjalla, toisena ihan ok.

Onpa kurjaa, että miehesi ei ole syönyt lääkkeitä, varsinkin jos niistä oli selvästi apua hänelle. Ehkä siinä tilassa on vaikea tunnistaa itse sitä mikä on parasta? En tiedä.

Nuo hetken kun kaikki on jossain, ja on yksin on monesti pahoja. Sitten vielä etätyö. Ei ole helppoa.

Tämä ketju on juuri se paikka mihin kaiken pään sisällön saa purkaa. Terapiaketju. Se jo vähän helpottaa omaa oloa.

Voimia sinulle. Onneksi sinulla on edes yksi ystävä, jonka kanssa välillä pääset irti kotikuvioista.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Seksiä on edelleen.

 Miten pystyt tuohon, jos hän on sanonut, ettei enää rakasta ja haluaa pois?

Tämä. Sitä ei muijalle ikinä pidä kertoa.

Kiitos Ap:lle vastauksista ja tosiaan luen kyllä kaikki viestit ja seuraan Ap:n tilannetta ihan aidosti välittäen. Vaikka tilanteemme on erilainen niin paljon samaa käymme läpi. Yhtä vuoristorataahan tämä tunnepuoli on, välillä on voimia elää ja hyväksyä se tilanne missä ollaan ja tuntuukin, että tästä selviää, mutta sitten tulee se päivä kun tuntuu että kaikki musertuu ja tuntuu, että ei tästä voi selvitä. Kaikki surun vaiheet on vaan pakko ottaa vastaan.

Eilen kun kirjoitin, että minulla huono päivä niin en voinut tietää mitä paskaa minulle oli niskaani vielä tulossa. Sanotaanko niin, että mieheni takia minulle ja lapselle tuli pahin riita ikinä ja mies vetäytyi tilanteesta täysin. Vastasi lapsen puheluun kerran ja sanoi, että akku lopussa ja soittaa lapselle myöhemmin (sitä puhelua ei ole tullut tähän mennessä). Eli mies lupaillut puolestani vaikka mitä ja minä en ollut tietoinen mistään. Lapsi näytti minulle heidän viestiketjun ja tajusin, että mieheni oli ihan oikeasti valehdellut minulle pitkin viikkoa ja se mikä pahinta niin lapselle myös. No, siitä selvittiin monen tunnin sumplimisen jälkeen ja kompromissejä tehden niin, että sekä äiti että poika ovat sovussa tällä hetkellä. En tiedä miten isä asiansa selvittää pojan kanssa kun kotiin tulee reissun jälkeen, pojalta kyllä meni luotto isäänsä.

Mieheni myös tekee osittain reissutöitä, eli normaalisti pääosin täällä Uudenmaan alueella, mutta keikkoja on paljon muihin kaupunkeihin ja nyt mieheni myönsikin, että on ottanut kaikki keikat ja ihan sama kuin Ap:lla niin nykyään mieheni ajaa jo illaksi valmiiksi toiseen kaupunkiin (ajomatkaa jos on yli 3h). Sinänsä järkevää kun mies aloittaa työt yleensä klo 6.00 tai 7.00. Itseasiassa mies sanoi osittain tekevänsä näin, kun on huomannut, että minulla on helpompi olla ilman häntä ja tottahan se on. Suren sitä miehen muuttumista, tunnekylmyyttä, aidon läheisyyden puuttumista paljon enemmän kun mies on ruumiillisesti paikalla, mutta henkisesti pois.

Kyllä tämä tästä paremmaksi muuttuu joko yhdessä tai erikseen.

Meillä sama tilanne, paitsi että minä olen se lähtijä. Me kylläkin nukutaan eri huoneissa. Mutta kosketuksia, hellyyttä ja seksiä lukuun ottamatta arki rullaa yllättävänkin ennallaan ja tiedän puolison elättelevän toiveita yhteenpaluusta. Erilleen muuttaminen ei ole vielä vähään aikaan mahdollista. Itse olen rakastunut toiseen, mutta yksipuolisesti. Olosuhteet sellaiset, etten voi sitä tunnustaa, vaikka se ehkä selkeyttäisi asioita puolisoni kanssa ja lopettaisi turhat yhteenpaluutoiveet. Kaikin puolin hankalia tilanteita tällaiset.