Lue keskustelun säännöt.
Jättäisitkö puolisosi jos saisit tietää hänen pettäneen sinua kolme vuotta sitten?
Kommentit (242)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän moni pysyy yhdessä puolison kanssa, joka käyttäytyy (kerran tai monta kertaa) esim. väkivaltaisesti tai on tahallaan julma ja loukkaava. Olen aina ajatellut, että minua ei kukaan löisi toista kertaa tai harjoittaisi henkistä väkivaltaa kahdesti.
En tiedä, miten sitten tositilanteessa toimisin, jos tuo ihana puoliso jo 25 vuoden ajalta yhtäkkiä tinttaisi minua turpaan tai haukkuisi julmasti musertaen itsetuntoni. Luultavasti ottaisin ainakin etäisyyttä, kunnes tunteeni selviäisivät.
Jostain kumman syystä jokin yksittäinen uskottomuus ei kuitenkaan tunnu sellaiselta asialta, joka tämän homman kaataisi. Ehkä siksi, että siinä ei olisi oikeastaan kyse minusta.
Tiedän itsekin, miten helppoa olisi heittäytyä johonkin tilanteeseen ja ylittää sopivaisuuden raja, kun tilanne on tietynlainen.
Tämä on varmasti erittäin epäsuosittu mielipide, mutta minun on helpompi ymmärtää väkivaltaa kuin uskottomuutta. Lyöminen on virhe, joka tapahtuu siinä sekunnin murto-osassa kun se raivo nousee sisällä. Voi olla jopa niin, että liikkeen alkaessa et edes tiedä aikovasi lyödä, vaan kontrolli menetetään ikääkuin kesken liikkeen.
Sen sijaan kukaan ei joudu yllättäen sellaiseen tilanteeseen, jossa ollaan sekunnin murto-osan päässä sisään tuikkaamisesta. Siis alasti sängyssä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Ei sellaiseen tilanteeseen ajaudu vahingossa. Baarista lähtiessä on ensin flirttailu, narikka, päätös lähteä yhdessä, taksimatka, oven avaamiset, vaatteiden riisuminen nyt vähintään. Monta mahdollisuutta kääntyä takaisin eikä yhtään näistä ole käytetty.
Voi sua. Ei ne aidot hetken huumat tapahdu sängyssä, peiton alla tunnin hipsutuksen jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Virhe ei tarkoita samaa kuin vahinko. Kaikki tekevät virheitä. Yleensä niistä opitaan. Virhe on väärä päätös tai virheellinen valinta jossain hetkessä tai tilanteessa. Minäkin olen tehnyt elämässäni monta virhettä ja väärää valintaa. En suhtaudu niihin hupsista, tässä vain kävi näin -mentaliteetilla vaan tunnistan, että olen valinnut huonon toimintatavan jossain tilanteessa ja kadun sitä jälkeenpäin.
Kukaan ei kaadu toisen vehkeen päälle, se on aina päätös. Joko pitkään harkittu prosessi tai sitten niin hetken mielijohde, että se hetken huvi on ollut arvokkaampi kuin luottamus kumppanin kanssa. Miltä se tuntuu, että toinen teki sen päätöksen ja ajatteli että paskat sinusta? Ihme selittelyä, mutta jos se sinulle riittää niin onneksi olkoon.
Luuletko sun kumppanin ajattelevan sua tossa tilanteessa? Tai pohtineen päätöstään monelta kantilta? Kyllä on olemassa ihan aidosti hetken mielijohteita, myös sulla, vaikka kuinka muuta väität.
-ohis
Toki on, ostan suklaata tai haluan katsoa jonkun leffan tai vastaavaa. Mutta että panisin vierasta niin etten tietäisi mitä teen? Ehei. Enkä usko pätkääkään, että kukaan menisi täysin tiedottomaan tilaan kun tekee mieli nasauttaa jotakin. Sinäkö uskoit?
Riippuu siitä, miten asia selviää ja mitä puoliso tekisi asian suhteen. Luottamus kokisi kuitenkin kolauksen, kun on ensinnäkin pettänyt ja sitten salaillut 3 vuotta. Jos on aidosti katuva ja pahoillaan, ja valmis tekemään töitä luottamuksen palauttamiseksi, voisin jäädä suhteeseen.
Minulle monogamia on tärkeä osa parisuhteessa ja toivon, että puoliso tai potentiaalinen sellainen olisi rehellinen ja kertoo heti, ettei kykene monogamiaan, jos näin on. Silloin voitaisiin molemmat etsiä kumppanit, joilla on samat arvot ja toiveet parisuhteelle. Ja ei tämä ei ole omistushaluisuutta. Olen sitä mieltä, että parisuhteessa ollaan omasta vapaasta tahdosta. Jos ei halua olla parisuhteessa, ei ole pakko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä voi ikinä luottaa. Tai ainakaan minä en saanut luottoa ikinä takaisin, vaikka kuinka yritin. Ja 20 vuotta oltiin yhdessä eli parikymppisestä nelikymppikseks. Kyllä yritin!
Mikä luottokysymys tuo edes on? Ette te toisianne ja toustenne kroppia omista.
Ei, mutta yleensä parisuhteessa sovitaan että peuhataan vain keskenään ja se perustuu luottamukseen.
Niin, se on yksi luottamuksen määre, ei koko parisuhde ja luottamus. Ei mun luottamus kumppaniini, parhaaseen tukijaani, rakkaaseeni tolla kyllä horjuisi vuosiksi. Se olisi katkeruutta ja mun huonoa itsetuntoa, ei mun miehen aikaansaamaa.
Hah, ei sun miehen aikaansaamaa? No kuka se sitten sitä vierasta muijaa paneskeli? Ei ollut yhtään sekuntia, minuuttia, tuntia hetkeä aikaa perääntyä ja vetää housut takas jalkaan🤣🤣
Kyllä se on MIEHEN HEIKKO ITSETUNTO, josta pettäminen johtuu. Pitää katsos hakea buustausta heikkoon luonteeseen!
Luitko edes koko kommenttia?
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän moni pysyy yhdessä puolison kanssa, joka käyttäytyy (kerran tai monta kertaa) esim. väkivaltaisesti tai on tahallaan julma ja loukkaava. Olen aina ajatellut, että minua ei kukaan löisi toista kertaa tai harjoittaisi henkistä väkivaltaa kahdesti.
En tiedä, miten sitten tositilanteessa toimisin, jos tuo ihana puoliso jo 25 vuoden ajalta yhtäkkiä tinttaisi minua turpaan tai haukkuisi julmasti musertaen itsetuntoni. Luultavasti ottaisin ainakin etäisyyttä, kunnes tunteeni selviäisivät.
Jostain kumman syystä jokin yksittäinen uskottomuus ei kuitenkaan tunnu sellaiselta asialta, joka tämän homman kaataisi. Ehkä siksi, että siinä ei olisi oikeastaan kyse minusta.
Tiedän itsekin, miten helppoa olisi heittäytyä johonkin tilanteeseen ja ylittää sopivaisuuden raja, kun tilanne on tietynlainen.
No, tuollaiset ihmiset sopivat toisilleen hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kauhean mustavalkoisesti tunnutaan ajattelevan vaikka pettäjiä on ihan tilastollisestikin ihan valtava määrä. Tiedän myös useita henkilöitä jotka ovat kerran hairahtaneet pitkässä suhteessa, puoliso ei asiasta tiedä eikä tule ikinä tietämäänkään ja hyvä niin, koska suhde vaikuttaa olevan onnellinen. Itse pitkässä parisuhteessa (jossa myös lapsia) tuskin jättäisin, mutta en kyllä katsoisi sormien läpikään heppoisesti. JOS olisi varmaa että on tapahtunut vain kerran vuosia sitten, todennäköisesti antaisin miehen tuntea syyllisyyden nahoissaan, mutta katsoisin pystyykö luottamuksen vielä rakentamaan uudestaan. Olisi liian helppo sanoa että heivaa se pihalle tai että hyväksyn pettämisen, ei ole todellakaan noin yksinkertaista vastausta tähän.
Niillä, joiden mielestä asiasta kulunut aika on lieventävä asianhaara tuntuu myös olevan aika erilainen näkemys uskottomuusasiaan kuin niillä, joille oleellista ei niinkään olisi se vieraan paneminen kuin se vuosia kestänyt epärehellisyys sen jälkeen. Ehkei kannata haukkua mustavalkoiseksi, jos ei ole edes ymmärtänyt niiden toista mieltä olevien ajatuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin. Luottamuksen voi ansaita vain kerran.
Eikö sulle mikään muu ole luottamuksen osoitus kuin se, että makaa vaan sun kanssa?
Ainakaan se ei ole luottamuksen osoitus, että tehdään selän takana asioita joita ei pitäisi tehdä, ellei ole sovittu vapaasta suhteesta.
-eri
No ei tietenkään olisi, mutta aika pieni se luotto on ollut, jos se tolla tuhoutuu.
Voi kuule, se tuhoutuisi jo paljon pienemmästäkin, ja se kertoo päinvastoin juurikin siitä miten suuri se luotto on. Jos se on alunperinkin pieni, niin siinä varmaan kestää vähän mokaillakin, mutta jos se on suuri, niin pienikin moka särkee sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Ei se, että sanoo petäämistä virheeksi, tarkoita että asiaa ei käsiteltäisi. Ja jos se syy nyt sit on hetken hullaantuminen, niin väkisinkö pitäisi keksiä sulle premmin kelpaava syy? Ei kyse ole kuin seksistä ja halusta, se saattaa yllättää niin miehen kuin naisenkin eikä sillä ole sen suurempaa merkitystä.
Tämä itseasiassa vaan vahvistaa ajatustani. En minä antaisi anteeksi ihmiselle, jonka ainut syy pettää on hullaantuminen seksistä ja halusta, koska eihän sellainen ihminen pysty lupaamaan uskollisuutta jatkossakaan. Jos ei itsehillintä toimi niin se ei toimi. Sama kun luottaisi alkoholistin lupauksiin raitistumisesta. Ainut skenaario missä on mitään järkeä luottaa on se että pettäminen on valinta jolle on syy, ja se syy kyetään käsittelemään pois. Kyvyttömyys pitää housuja jalassa houkutuksen tullen ei ole syy joka voidaan käsitellä pois vaan ihmisen ominaisuus joka ei lupailuilla muutu.
Niin noh, tunne se on sekin, aika monen asian takana on ihan vaan tunne. Lähtökohtaisesti kukaan meistä ei voi luvata mitään, voi vaan tehdä parhaansa. Jos mun mies olisi 20 vuotta osannut toimia tunteensa kanssa (tai kokenut sen vain kerran) ja kerran ei, olisi tuo ihan riittävä syy ja aika nopeasti käsitelty. Jättäisitkö raittiin alkoholistin ekasta repsahduksesta?
Jättäisin. Vaatisi aika paljon että edes alkaisin suhteeseen entisen alkkiksen kanssa. En todellakaan jäisi katselemaan vuosikausiksi että kuinkahan monta repsahdusta mahtaa tulla. Näille löytyy omat hyysääjänsä.
-eri
Anna mä arvaan. Olet sinkku, pikkuprinsessa, joka etsii täydellistä prinssiään vielä kiikkustuolissakin. Meissä jokaisessa on jokin asia, joka yllättää, ennemmin tai myöhemmin. Jättäisitkö yhden epilepsiakohtauksen saaneen?
Väärin arvattu. Olen kuningas, joka on nähnyt monenlaista mutta ei siedä paskaa ihmisiltä.
Sinustako epilepsia on verrattavissa pettämiseen tai alkoholismiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos kolme vuotta sitten olisi tapahtunut joku yhden yön hairahdus kera ihmisen, jonka kanssa ei sen jälkeen ole nähty eikä vaihdeltu viestejä tai mitään muutakaan, niin en jättäis.
Jos hairahduksen kohde olisi vielä kuvioissa mukana, voisi olla jätön paikka.
No entä jos olisi tapahtunut eilen?
Siitä ei nyt ole puhe.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin. Luottamuksen voi ansaita vain kerran.
Eikö sulle mikään muu ole luottamuksen osoitus kuin se, että makaa vaan sun kanssa?
Itse olen yhden miehen exclusive ja vaadin samaa myös puolisoltani.
Jos tämä ei miehelle sovi, vaan hän haluaa olla jaettu mies, niin mä en ole hänelle oikea nainen parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos kolme vuotta sitten olisi tapahtunut joku yhden yön hairahdus kera ihmisen, jonka kanssa ei sen jälkeen ole nähty eikä vaihdeltu viestejä tai mitään muutakaan, niin en jättäis.
Jos hairahduksen kohde olisi vielä kuvioissa mukana, voisi olla jätön paikka.
Itse en ymmärrä tätä. Minulle tuo yksittäinen hairahdus olisi se kaikkein eniten loukkaava. Se on niin eläimelliseen, impulssikontrollittomaan käytökseen perustuva tapahtuma että minua ällöttäisi todella. Voiko suhdetta enempää halventaa? Uhrattavissa jonkin yhdentekevän panon vuoksi joka ei kaikeksi hyväksi merkinnyt mitään.
Sen sijaan jos veljeilyä olisi tapahtunut jo kauan (ehkä monta vuotta) ja eivät nyt viimeinkään enää pystyneet vastustamaan toisiaan, niin sellainen saisi minulta ymmärrystä. Siinä luultavasti olisi rakkautta, eikä se siis olisi merkityksetön teko, eikä toinen olisi pelkän sukuelimensä vallassa oleva dopamiinihakuinen törppö.
Yhtä kaikki suhde päättyisi molemmissa tapauksissa, mutta jälkimmäinen olisi jotenkin helpompi hyväksyä kun olisi järkevä syy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En saanut asiaa pois mielestäni, vaikka pyysi anteeksi. EROSIN.
En jättäisi, kun en itsekään ole täydellinen.
Päädyin itse kerran pettämään, oli monen tilanteen summa, riitoja suhteessa, sekasauna ja paljon alkoholia, ja jostain syystä todella hyvännäköinen, 10+ vuotta nuorempi mimmi munassa kiinni... siinä kyllä niin ajauduttiin tilanteeseen ja melkoisen nopeasti ja edes puhumatta paljon mitään.
Opetuksena morkkis on edelleen aivan jäätävä, häpeän sieluani myöden tapahtunutta, vaikka sihen hetkeen tuntui hiton hyvältä idealta mennä eteenpäin. Asiasta seurasi nyt ainakin jotain positiivista, päätin lopettaa juomisen loppuelämäksi siihen, enkä enää koskaan voisi edes vahingossa miettiväni että antaisin moista tapahtua. Tai että edes voisi tulla semmoista tunnetta. Tämä häpeä kulkee sitten mukana loppuelämän.
Ex-vaimo taas petti minua useasti. Ehkä siinä jatkuvassa arjessa kun mietti "ketähän se tällä kertaa on pannut" turtui tuohon seuraamusten miettimiseen. En tiedä. Ihmisiä tässä vain ollaan ja kerran eletään. Virheitä tulee tehtyä, eniten ratkaisee mitä niistä virheistä oppii (tai ei opi).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän moni pysyy yhdessä puolison kanssa, joka käyttäytyy (kerran tai monta kertaa) esim. väkivaltaisesti tai on tahallaan julma ja loukkaava. Olen aina ajatellut, että minua ei kukaan löisi toista kertaa tai harjoittaisi henkistä väkivaltaa kahdesti.
En tiedä, miten sitten tositilanteessa toimisin, jos tuo ihana puoliso jo 25 vuoden ajalta yhtäkkiä tinttaisi minua turpaan tai haukkuisi julmasti musertaen itsetuntoni. Luultavasti ottaisin ainakin etäisyyttä, kunnes tunteeni selviäisivät.
Jostain kumman syystä jokin yksittäinen uskottomuus ei kuitenkaan tunnu sellaiselta asialta, joka tämän homman kaataisi. Ehkä siksi, että siinä ei olisi oikeastaan kyse minusta.
Tiedän itsekin, miten helppoa olisi heittäytyä johonkin tilanteeseen ja ylittää sopivaisuuden raja, kun tilanne on tietynlainen.
Tämä on varmasti erittäin epäsuosittu mielipide, mutta minun on helpompi ymmärtää väkivaltaa kuin uskottomuutta. Lyöminen on virhe, joka tapahtuu siinä sekunnin murto-osassa kun se raivo nousee sisällä. Voi olla jopa niin, että liikkeen alkaessa et edes tiedä aikovasi lyödä, vaan kontrolli menetetään ikääkuin kesken liikkeen.
Sen sijaan kukaan ei joudu yllättäen sellaiseen tilanteeseen, jossa ollaan sekunnin murto-osan päässä sisään tuikkaamisesta. Siis alasti sängyssä vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Ei sellaiseen tilanteeseen ajaudu vahingossa. Baarista lähtiessä on ensin flirttailu, narikka, päätös lähteä yhdessä, taksimatka, oven avaamiset, vaatteiden riisuminen nyt vähintään. Monta mahdollisuutta kääntyä takaisin eikä yhtään näistä ole käytetty.
Voi sua. Ei ne aidot hetken huumat tapahdu sängyssä, peiton alla tunnin hipsutuksen jälkeen.
No, jos sinulla on tapana paneskella siinä baaritiskillä tai tanssilattialla kaiken kansan nähtävillä, niin se on sinun asiasi. Vaikka olisi pantu jo taksissa tai baarin takapihalla, niin kyllä sinnekin pitää jollain keinolla siirtyä, tuskin sielläkään ollaan ihan yllättäen hame korvissa ja pikkarit pusikossa tuikkausvalmiina.
Tai sanotaan, että kaikilla ei ole taipumusta siihen että kävisi tällaista kovin yllättäen. Ne joilla on, on oma lukunsa ja seurustelee toivottavasti keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Jos perunoiden määräkin teillä käskytetään, niin olenpa iloinen etten ole kanssasi naimisissa. Tuolla asenteella se "luottamus" on tuomittu särkymään ennemmin tai myöhemmin.
t. uskollinen mies
Anteeksi, mutta oletko hieman vajaaälyinen? Peruna-tarina oli vain kielikuva, vertaus, ei mitään konkretiaa :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Virhe ei tarkoita samaa kuin vahinko. Kaikki tekevät virheitä. Yleensä niistä opitaan. Virhe on väärä päätös tai virheellinen valinta jossain hetkessä tai tilanteessa. Minäkin olen tehnyt elämässäni monta virhettä ja väärää valintaa. En suhtaudu niihin hupsista, tässä vain kävi näin -mentaliteetilla vaan tunnistan, että olen valinnut huonon toimintatavan jossain tilanteessa ja kadun sitä jälkeenpäin.
Kukaan ei kaadu toisen vehkeen päälle, se on aina päätös. Joko pitkään harkittu prosessi tai sitten niin hetken mielijohde, että se hetken huvi on ollut arvokkaampi kuin luottamus kumppanin kanssa. Miltä se tuntuu, että toinen teki sen päätöksen ja ajatteli että paskat sinusta? Ihme selittelyä, mutta jos se sinulle riittää niin onneksi olkoon.
Luuletko sun kumppanin ajattelevan sua tossa tilanteessa? Tai pohtineen päätöstään monelta kantilta? Kyllä on olemassa ihan aidosti hetken mielijohteita, myös sulla, vaikka kuinka muuta väität.
-ohis
Kyllähän siinä pettäjä tekee tietoisen valinnan toimia lupauksensa vastaisesti ja olla epärehellinen. Ei kukaan unohda olevansa parisuhteessa.
No ei tee. Sun miehesi ei todellakaan ajattele rikkovansa mitään siinä vaiheessa eikä hän ajattele parisuhdettaan pätkääkään.
Ihanko tosiaan uskot näin? Oletko tuollainen mies, joka menee täysin sokeaksi ja tajuttomaksi pimperon edessä? Senkö pitäisi jotenkin olla lieventävä asianhaara? Vai oletko petetty nainen, jolle menee pettäjän selittelyt läpi vaikka poikittain?
Kysehän on vain siitä mitä parisuhteesta on sovittu. Jos on hinku muihin sänkyihin, miksei siitä voi sopia kuin aikuinen vaan pitää luikerrella kumppanin selän takana puuhimassa juttujaan? Jos ymmärrys parisuhteen luonteesta on täysin eri kuin kumppanilla niin mitään parisuhdetta ei edes voi olla.
Kaiki tämä pettämispuuhat on vaan mukavuudenhalua, itsekkyyttä ja moraalitonta baskaa. Minulla tasan 0 ymmärrystä näille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen avioliiton aikana torjunut 4 hyvin vakavissaan tehtyä ja ihan tyylikästä lähestymisyritystä. Tuossa tilanteessa mä vaan lopettaisin omalta puoleltani uskollisuuden. En sanoisi asiasta mitään, mutta tilaisuuden tullen pettäisin täysin avoimesti. Ja tilaisuuksiahan on. En jaksaisi alkaa jauhamaan mistään vanhasta jutusta ensinnäkin siksi, että mistä voisin tietää sen olevan ainoa kerta kun tästäkään ei ole puhuttu..
Noin terveillä ajatuksilla jatkaisit yhteistä elämää? Eikö tuo myrkky söisi sinut itsesikin pikkuhiljaa?
Mikä ihme myrkky? Katsoisin tuollaisen jälkeen suhteen olevan avoin myös minun puoleltani.
Jotenkin pettäjät tuntuvat aina jaksavan jauhaa anteeksiannosta ja luottamuksen palauttamisesta. Miksi? Ette tunne itseänne onnelliseksi suljetussa suhteessa ja olette päättäneet omavaltaisesti muuttaa sen avoimeksi. Sitten jos kumppani toteaa tähän ainoastaan, että OK olemme siis avoimessa suhteessa, niin kyseessä onkin kosto tai katkeruus. En ymmärrä.
Parikymppisenä kun silloinen poikaystäväni jäi kiinni petettyään minua useamman kerran asiasta tuli aivan käsittämätön farssi kun sanoin hänelle, että voimme kyllä jatkaa suhdetta ja annan anteeksi, mutta tästä eteenpäin suhde on avoin. Ei sopinut sitten millään tämä vaan hän "lepytteli" minua kuukausia ennenkuin aivoon upposi, että kyseessä ei ole kosto vaan muuttunut suhde. Sitten halusinkin erota vaikka en ollut edes nukkunut muiden miesten kanssa vielä :D En ymmärrä.
Minulla ei ole mitään vaikeuksia ollut IKINÄ pysyä uskollisena kumppanilleni jos suhteessa on periaatteena ettei muiden kanssa ole seksiä.
Minä en ole tässä pettäjän kannalla. Tiedän vain itsestäni, etten haluaisi haaskata elämääni suhteessa joka on noin kieroutunut että alkaisin itsekin tekemään jotain tasauspettämistä. Mitä arvoa tuossa enää olisi jäljellä? Kiva talo? Sehän se taitaa monesti olla siellä pohjalla, mieluummin luopuu itsekunnioituksestaan kuin materiasta.
Ei se varmasti isyyteen vaikuta, mutta kaikkeen muuhun kyllä. En ole puolisoni kanssa vain siksi että hän on hyvä isä lapsille, se ei riitä siihen että jakaisin elämäni jonkun kanssa. Toisille voi riittää, minulle ei.