Lue keskustelun säännöt.
Jättäisitkö puolisosi jos saisit tietää hänen pettäneen sinua kolme vuotta sitten?
Kommentit (242)
Vastaavassa tilanteessa joskus olleena, tosin miehen sivusuhteesta oli kulunut pari vuotta, jolloin sain tietää asiasta. Jätin miehen, sillä minulle oli valehdeltu ja selän takana puuhailtu kaikenlaista. Tämä sivusuhdenainen oli miehen kollega.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Ei se, että sanoo petäämistä virheeksi, tarkoita että asiaa ei käsiteltäisi. Ja jos se syy nyt sit on hetken hullaantuminen, niin väkisinkö pitäisi keksiä sulle premmin kelpaava syy? Ei kyse ole kuin seksistä ja halusta, se saattaa yllättää niin miehen kuin naisenkin eikä sillä ole sen suurempaa merkitystä.
Tämä itseasiassa vaan vahvistaa ajatustani. En minä antaisi anteeksi ihmiselle, jonka ainut syy pettää on hullaantuminen seksistä ja halusta, koska eihän sellainen ihminen pysty lupaamaan uskollisuutta jatkossakaan. Jos ei itsehillintä toimi niin se ei toimi. Sama kun luottaisi alkoholistin lupauksiin raitistumisesta. Ainut skenaario missä on mitään järkeä luottaa on se että pettäminen on valinta jolle on syy, ja se syy kyetään käsittelemään pois. Kyvyttömyys pitää housuja jalassa houkutuksen tullen ei ole syy joka voidaan käsitellä pois vaan ihmisen ominaisuus joka ei lupailuilla muutu.
Niin noh, tunne se on sekin, aika monen asian takana on ihan vaan tunne. Lähtökohtaisesti kukaan meistä ei voi luvata mitään, voi vaan tehdä parhaansa. Jos mun mies olisi 20 vuotta osannut toimia tunteensa kanssa (tai kokenut sen vain kerran) ja kerran ei, olisi tuo ihan riittävä syy ja aika nopeasti käsitelty. Jättäisitkö raittiin alkoholistin ekasta repsahduksesta?
Jättäisin. Vaatisi aika paljon että edes alkaisin suhteeseen entisen alkkiksen kanssa. En todellakaan jäisi katselemaan vuosikausiksi että kuinkahan monta repsahdusta mahtaa tulla. Näille löytyy omat hyysääjänsä.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Ei se, että sanoo petäämistä virheeksi, tarkoita että asiaa ei käsiteltäisi. Ja jos se syy nyt sit on hetken hullaantuminen, niin väkisinkö pitäisi keksiä sulle premmin kelpaava syy? Ei kyse ole kuin seksistä ja halusta, se saattaa yllättää niin miehen kuin naisenkin eikä sillä ole sen suurempaa merkitystä.
Tämä itseasiassa vaan vahvistaa ajatustani. En minä antaisi anteeksi ihmiselle, jonka ainut syy pettää on hullaantuminen seksistä ja halusta, koska eihän sellainen ihminen pysty lupaamaan uskollisuutta jatkossakaan. Jos ei itsehillintä toimi niin se ei toimi. Sama kun luottaisi alkoholistin lupauksiin raitistumisesta. Ainut skenaario missä on mitään järkeä luottaa on se että pettäminen on valinta jolle on syy, ja se syy kyetään käsittelemään pois. Kyvyttömyys pitää housuja jalassa houkutuksen tullen ei ole syy joka voidaan käsitellä pois vaan ihmisen ominaisuus joka ei lupailuilla muutu.
Niin noh, tunne se on sekin, aika monen asian takana on ihan vaan tunne. Lähtökohtaisesti kukaan meistä ei voi luvata mitään, voi vaan tehdä parhaansa. Jos mun mies olisi 20 vuotta osannut toimia tunteensa kanssa (tai kokenut sen vain kerran) ja kerran ei, olisi tuo ihan riittävä syy ja aika nopeasti käsitelty. Jättäisitkö raittiin alkoholistin ekasta repsahduksesta?
En välttämättä jättäisi alkoholistia, mutta tiedostaisin että hänellä on loppuikänsä kohonnut riski repsahtamiseen verrattuna ei-alkoholistiin. Sen sijaan en olisi suhteessa ihmisen kanssa, jolla on vastaava itsekontrollin puute seksuaalisuutensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No en. Hyvä puoliso muuttuu umpisurkeaksi muka yhtäkkiä tolla tiedolla?
Enpä enää kehuisi hyväksi puolisoksi.
Eli muuttuu kerrasta. Aika jännä, että pettäminen kunoaa kaiken hyvän miehestä, lasten isästä ja kumppanista.
-eri
Eikös olekin? Kannattaa siis elää siivosti jos arvostaa parisuhdettaan ja kumppaniaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Virhe ei tarkoita samaa kuin vahinko. Kaikki tekevät virheitä. Yleensä niistä opitaan. Virhe on väärä päätös tai virheellinen valinta jossain hetkessä tai tilanteessa. Minäkin olen tehnyt elämässäni monta virhettä ja väärää valintaa. En suhtaudu niihin hupsista, tässä vain kävi näin -mentaliteetilla vaan tunnistan, että olen valinnut huonon toimintatavan jossain tilanteessa ja kadun sitä jälkeenpäin.
Kukaan ei kaadu toisen vehkeen päälle, se on aina päätös. Joko pitkään harkittu prosessi tai sitten niin hetken mielijohde, että se hetken huvi on ollut arvokkaampi kuin luottamus kumppanin kanssa. Miltä se tuntuu, että toinen teki sen päätöksen ja ajatteli että paskat sinusta? Ihme selittelyä, mutta jos se sinulle riittää niin onneksi olkoon.
Luuletko sun kumppanin ajattelevan sua tossa tilanteessa? Tai pohtineen päätöstään monelta kantilta? Kyllä on olemassa ihan aidosti hetken mielijohteita, myös sulla, vaikka kuinka muuta väität.
-ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Jos perunoiden määräkin teillä käskytetään, niin olenpa iloinen etten ole kanssasi naimisissa. Tuolla asenteella se "luottamus" on tuomittu särkymään ennemmin tai myöhemmin.
t. uskollinen mies
Olet joko tyhmä tai sitten esität sellaista väittelyn vuoksi. En tiedä kumpiko on pahempi, mutta ei tarvitse pelätä että olisin kanssasi naimisissa muutenkaan, koska olen mies.
Saatan olla tyhmä, ainakaan en esitä mitään. En vain voi ymmärtää miten kenellekään voi tulla mieleen tuollainen "virhe", minkä annoit esimerkiksi. Kuulostaa aivan sairaalta kontrolloinnilta.
t. se uskollinen mies
Eli olet tyhmä, okei. No se ihmisille sallittakoon. Esimerkki oli nimenomaan esimerkki yksinkertaisesta virheestä ja päässäni olin ihan itse itselleni ostamassa perunoita, en kenenkään käskyttämänä. Se, että sinulle tuli mieleen siitä kontrolloiva parisuhde ja pointti meni ohi, kertoo ehkä omasta taustastasi.
Yllättävän moni pysyy yhdessä puolison kanssa, joka käyttäytyy (kerran tai monta kertaa) esim. väkivaltaisesti tai on tahallaan julma ja loukkaava. Olen aina ajatellut, että minua ei kukaan löisi toista kertaa tai harjoittaisi henkistä väkivaltaa kahdesti.
En tiedä, miten sitten tositilanteessa toimisin, jos tuo ihana puoliso jo 25 vuoden ajalta yhtäkkiä tinttaisi minua turpaan tai haukkuisi julmasti musertaen itsetuntoni. Luultavasti ottaisin ainakin etäisyyttä, kunnes tunteeni selviäisivät.
Jostain kumman syystä jokin yksittäinen uskottomuus ei kuitenkaan tunnu sellaiselta asialta, joka tämän homman kaataisi. Ehkä siksi, että siinä ei olisi oikeastaan kyse minusta.
Tiedän itsekin, miten helppoa olisi heittäytyä johonkin tilanteeseen ja ylittää sopivaisuuden raja, kun tilanne on tietynlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Virhe ei tarkoita samaa kuin vahinko. Kaikki tekevät virheitä. Yleensä niistä opitaan. Virhe on väärä päätös tai virheellinen valinta jossain hetkessä tai tilanteessa. Minäkin olen tehnyt elämässäni monta virhettä ja väärää valintaa. En suhtaudu niihin hupsista, tässä vain kävi näin -mentaliteetilla vaan tunnistan, että olen valinnut huonon toimintatavan jossain tilanteessa ja kadun sitä jälkeenpäin.
Kukaan ei kaadu toisen vehkeen päälle, se on aina päätös. Joko pitkään harkittu prosessi tai sitten niin hetken mielijohde, että se hetken huvi on ollut arvokkaampi kuin luottamus kumppanin kanssa. Miltä se tuntuu, että toinen teki sen päätöksen ja ajatteli että paskat sinusta? Ihme selittelyä, mutta jos se sinulle riittää niin onneksi olkoon.
Luuletko sun kumppanin ajattelevan sua tossa tilanteessa? Tai pohtineen päätöstään monelta kantilta? Kyllä on olemassa ihan aidosti hetken mielijohteita, myös sulla, vaikka kuinka muuta väität.
-ohis
Kyllähän siinä pettäjä tekee tietoisen valinnan toimia lupauksensa vastaisesti ja olla epärehellinen. Ei kukaan unohda olevansa parisuhteessa.
Kauhean mustavalkoisesti tunnutaan ajattelevan vaikka pettäjiä on ihan tilastollisestikin ihan valtava määrä. Tiedän myös useita henkilöitä jotka ovat kerran hairahtaneet pitkässä suhteessa, puoliso ei asiasta tiedä eikä tule ikinä tietämäänkään ja hyvä niin, koska suhde vaikuttaa olevan onnellinen. Itse pitkässä parisuhteessa (jossa myös lapsia) tuskin jättäisin, mutta en kyllä katsoisi sormien läpikään heppoisesti. JOS olisi varmaa että on tapahtunut vain kerran vuosia sitten, todennäköisesti antaisin miehen tuntea syyllisyyden nahoissaan, mutta katsoisin pystyykö luottamuksen vielä rakentamaan uudestaan. Olisi liian helppo sanoa että heivaa se pihalle tai että hyväksyn pettämisen, ei ole todellakaan noin yksinkertaista vastausta tähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ei se suhde ollut alun perinkään kovin kummoinen, pienikin syy riittää sen lopettamiseen. Jos taas on hyvä ja syvä suhde, voisin antaa anteeksi melkeinpä mitä tahansa, jos se toinen osapuoli vilpittömästi pyytää ja katuu tekoaan.
Olettaen, että aloituksessa oli kyse jostain yksittäisestä jutusta joka on jo aikaa sitten ohi.
Mieluiten olisin kyllä tietämättä koko asiasta, koska eihän sellaista ole kiva miettiä. Itse en kuitenkaan suhtaudu asioihin mustavalkoisesti. Kaikenlaista ehtii tapahtua kun tarpeeksi vanhaksi elää ja asioiden painoarvo itselle muuttuu.
Nuorena ja epävarmana olisin varmaan saattanut kokea pettämisen kauheana loukkauksena, uhkana tai petoksena itseäni kohtaan. Tässä iässä tajuaa jo, että uskottomuudessa on harvoin kyse sellaisesta.
Sillä ei ole väliä, mistä siinä on kyse pettäjän näkökulmasta. Se on väistämättä myös petos sinua kohtaan, ellet ole antanut siihen lupaa. Kyse on lisäksi itsekunnioituksesta, jotain periaatteita pitää olla siinä mitä on valmis hyväksymään ja mitä ei. Jos vastapuoli ei kykene edes sen verran sinua kunnioittamaan että pitää vehkeet housussa, niin silloinhan on aika selvää, ettei suhde hänelle ole merkannut juurikaan.
Miten niin EDES sen verran kunnioittamaan? Tuohan on se kaikista vaikein rasti, olla yhden kanssa vain, mahdollisesti koko loppuelämä, tai ainakin sen aikaa että itsellä ei ole enää ulkonäön/iän puolesta rahkeita saada vokoteltua, tai olla vokoteltavana jotain ihan älyttmän upeaa ilmestystä.
En pysty menemään takuuseen etten lähtisi once in a lifetime -tyyppisen miehen matkaan jos sopivasti, kaikki palaset loksahtaen tulisi sellainen kohdalle. Kyllä se olisi ennemmin sellainen hetken huuma, joka on vain itseäni varten, ja jota muistella kiikkustuolissa, kuin mikään elämäntapa, tai sarjatoiminta.
Olen eri, mutta tuohan on nimenomaan valinta. Sinä olet jo etukäteen hyväksynyt, että jos tulee niin kuumottava tyyppi että oksat pois, niin sinä lähdet mukaan jotta olisi jotain muisteltavaa kiikkustuolissa. Siitä huolimatta, että tällä teolla on myös valtava potentiaali satuttaa puolisoasi syvästi. Minä en halua kumppania joka ajattelee näin. Minä haluan kumppanin, jolle se minun satuttamiseni painaa vaakakupissa enemmän kuin kiikkustuolimuistelut. Tai ainakin kumppanin, joka kehtaa kertoa minulle rehellisesti jos on tuota mieltä. Sitten voidaan vaikka keskustella kiikkustuolimuistojen hankkimisesta luvan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Ei se, että sanoo petäämistä virheeksi, tarkoita että asiaa ei käsiteltäisi. Ja jos se syy nyt sit on hetken hullaantuminen, niin väkisinkö pitäisi keksiä sulle premmin kelpaava syy? Ei kyse ole kuin seksistä ja halusta, se saattaa yllättää niin miehen kuin naisenkin eikä sillä ole sen suurempaa merkitystä.
Tämä itseasiassa vaan vahvistaa ajatustani. En minä antaisi anteeksi ihmiselle, jonka ainut syy pettää on hullaantuminen seksistä ja halusta, koska eihän sellainen ihminen pysty lupaamaan uskollisuutta jatkossakaan. Jos ei itsehillintä toimi niin se ei toimi. Sama kun luottaisi alkoholistin lupauksiin raitistumisesta. Ainut skenaario missä on mitään järkeä luottaa on se että pettäminen on valinta jolle on syy, ja se syy kyetään käsittelemään pois. Kyvyttömyys pitää housuja jalassa houkutuksen tullen ei ole syy joka voidaan käsitellä pois vaan ihmisen ominaisuus joka ei lupailuilla muutu.
Niin noh, tunne se on sekin, aika monen asian takana on ihan vaan tunne. Lähtökohtaisesti kukaan meistä ei voi luvata mitään, voi vaan tehdä parhaansa. Jos mun mies olisi 20 vuotta osannut toimia tunteensa kanssa (tai kokenut sen vain kerran) ja kerran ei, olisi tuo ihan riittävä syy ja aika nopeasti käsitelty. Jättäisitkö raittiin alkoholistin ekasta repsahduksesta?
Jättäisin. Vaatisi aika paljon että edes alkaisin suhteeseen entisen alkkiksen kanssa. En todellakaan jäisi katselemaan vuosikausiksi että kuinkahan monta repsahdusta mahtaa tulla. Näille löytyy omat hyysääjänsä.
-eri
Anna mä arvaan. Olet sinkku, pikkuprinsessa, joka etsii täydellistä prinssiään vielä kiikkustuolissakin. Meissä jokaisessa on jokin asia, joka yllättää, ennemmin tai myöhemmin. Jättäisitkö yhden epilepsiakohtauksen saaneen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Virhe ei tarkoita samaa kuin vahinko. Kaikki tekevät virheitä. Yleensä niistä opitaan. Virhe on väärä päätös tai virheellinen valinta jossain hetkessä tai tilanteessa. Minäkin olen tehnyt elämässäni monta virhettä ja väärää valintaa. En suhtaudu niihin hupsista, tässä vain kävi näin -mentaliteetilla vaan tunnistan, että olen valinnut huonon toimintatavan jossain tilanteessa ja kadun sitä jälkeenpäin.
Kukaan ei kaadu toisen vehkeen päälle, se on aina päätös. Joko pitkään harkittu prosessi tai sitten niin hetken mielijohde, että se hetken huvi on ollut arvokkaampi kuin luottamus kumppanin kanssa. Miltä se tuntuu, että toinen teki sen päätöksen ja ajatteli että paskat sinusta? Ihme selittelyä, mutta jos se sinulle riittää niin onneksi olkoon.
Luuletko sun kumppanin ajattelevan sua tossa tilanteessa? Tai pohtineen päätöstään monelta kantilta? Kyllä on olemassa ihan aidosti hetken mielijohteita, myös sulla, vaikka kuinka muuta väität.
-ohis
Kyllähän siinä pettäjä tekee tietoisen valinnan toimia lupauksensa vastaisesti ja olla epärehellinen. Ei kukaan unohda olevansa parisuhteessa.
No ei tee. Sun miehesi ei todellakaan ajattele rikkovansa mitään siinä vaiheessa eikä hän ajattele parisuhdettaan pätkääkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen avioliiton aikana torjunut 4 hyvin vakavissaan tehtyä ja ihan tyylikästä lähestymisyritystä. Tuossa tilanteessa mä vaan lopettaisin omalta puoleltani uskollisuuden. En sanoisi asiasta mitään, mutta tilaisuuden tullen pettäisin täysin avoimesti. Ja tilaisuuksiahan on. En jaksaisi alkaa jauhamaan mistään vanhasta jutusta ensinnäkin siksi, että mistä voisin tietää sen olevan ainoa kerta kun tästäkään ei ole puhuttu..
Noin terveillä ajatuksilla jatkaisit yhteistä elämää? Eikö tuo myrkky söisi sinut itsesikin pikkuhiljaa?
Mikä ihme myrkky? Katsoisin tuollaisen jälkeen suhteen olevan avoin myös minun puoleltani.
Jotenkin pettäjät tuntuvat aina jaksavan jauhaa anteeksiannosta ja luottamuksen palauttamisesta. Miksi? Ette tunne itseänne onnelliseksi suljetussa suhteessa ja olette päättäneet omavaltaisesti muuttaa sen avoimeksi. Sitten jos kumppani toteaa tähän ainoastaan, että OK olemme siis avoimessa suhteessa, niin kyseessä onkin kosto tai katkeruus. En ymmärrä.
Parikymppisenä kun silloinen poikaystäväni jäi kiinni petettyään minua useamman kerran asiasta tuli aivan käsittämätön farssi kun sanoin hänelle, että voimme kyllä jatkaa suhdetta ja annan anteeksi, mutta tästä eteenpäin suhde on avoin. Ei sopinut sitten millään tämä vaan hän "lepytteli" minua kuukausia ennenkuin aivoon upposi, että kyseessä ei ole kosto vaan muuttunut suhde. Sitten halusinkin erota vaikka en ollut edes nukkunut muiden miesten kanssa vielä :D En ymmärrä.
Minulla ei ole mitään vaikeuksia ollut IKINÄ pysyä uskollisena kumppanilleni jos suhteessa on periaatteena ettei muiden kanssa ole seksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jättäisin. Luotto olisi mennyt. En alkaisi rasittaa itseäni sillä, että joutuisin pelkäämään uutta pettämistä. Ei pettäjä pääse tavastaan.
Jos olet parisuhteessa, pettämisen mahdollisuus on olemassa aina. Ihan aina.
Itse voin keksiä paljon pahempiakin asioita kuin kertaluonteinen uskottomuus. Se ei todellakaan ole minun suurin pelkoni eikä itsetuntoni ole sellaisesta riippuvainen.
Huomaatteko, että te olette aina te ymmärtäväisesti pettämiseen suhtautuvat jotka haluatte ottaa tämän itsetuntoasian esiin? Minusta on hieman hölmöä, ettei kyetä näkemään arvomaailmaeroja neutraalisti, erilaisten ihmisten poikkeavina ajatusmaailmoina, vaan aina pitää etsiä syytä sen eri mieltä olevan jonkinlaisesta huonommuudesta. Oli se sitten itsetunto-ongelmat, lapsellisuus, mustavalkoisuus tms.
Ihan hyvin minäkin voisin sanoa, etten minä ole niin epävarma ja läheisriippuvainen että pitäisi olla parisuhteessa pettäjän kanssa. Mutta en sano, koska tajuan, ettei ihmiset ole minua huonompia vaan siksi että ovat eri mieltä. Ja että hyvin monenlaiset ihmiset monenlaisella itsetunnolla, älykkyydellä ja henkisellä kypsyydellä voivat tulla uskottomuusasiassa(kin) erilaisiin lopputuloksiin.
Jos jollakin on huono itsetunto tässä kuviossa, niin pikemminkin pettäjällä, joka monesti hakee validaatiota ja hyväksyntää seksin muodossa, tai sitten sillä nyhveröllä joka antaa kohdella itseään miten vain ja selittelee kaikki toisen puolesta parhain päin.
Kun akka tulee töistä, niin hän löytää tavaransa heitettynä parvekkeelta jalkakäytävälle ja hän ei saa ulko-ovea auki, kun olen vaihtanut lukon.
Tuollaista akkaa en katso päivääkään. M27
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Virhe ei tarkoita samaa kuin vahinko. Kaikki tekevät virheitä. Yleensä niistä opitaan. Virhe on väärä päätös tai virheellinen valinta jossain hetkessä tai tilanteessa. Minäkin olen tehnyt elämässäni monta virhettä ja väärää valintaa. En suhtaudu niihin hupsista, tässä vain kävi näin -mentaliteetilla vaan tunnistan, että olen valinnut huonon toimintatavan jossain tilanteessa ja kadun sitä jälkeenpäin.
Kukaan ei kaadu toisen vehkeen päälle, se on aina päätös. Joko pitkään harkittu prosessi tai sitten niin hetken mielijohde, että se hetken huvi on ollut arvokkaampi kuin luottamus kumppanin kanssa. Miltä se tuntuu, että toinen teki sen päätöksen ja ajatteli että paskat sinusta? Ihme selittelyä, mutta jos se sinulle riittää niin onneksi olkoon.
Luuletko sun kumppanin ajattelevan sua tossa tilanteessa? Tai pohtineen päätöstään monelta kantilta? Kyllä on olemassa ihan aidosti hetken mielijohteita, myös sulla, vaikka kuinka muuta väität.
-ohis
Kyllähän siinä pettäjä tekee tietoisen valinnan toimia lupauksensa vastaisesti ja olla epärehellinen. Ei kukaan unohda olevansa parisuhteessa.
No ei tee. Sun miehesi ei todellakaan ajattele rikkovansa mitään siinä vaiheessa eikä hän ajattele parisuhdettaan pätkääkään.
Onko hän jotenkin dementoitunut tai muuten irrallaan todellisuudesta?
En luottaisi.
Jatkaisin suhdetta vain, jos pysyisin itsekin siihen että suhde on avoin, eli myös itsellä oikeus panna muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa. Meillä on yhä tosi hauskaa yhdessä ja olemme aina toistemme puolella. Kohtelemme toisiamme arjessa kunnioittavasti, mitä ei tosiaan voi sanoa useimmista tuntemistani pariskunnista. Takana on kuitenkin jo yli 25 yhteistä vuotta, ja yhä puoliso tuo minulle kukkia viikonlopun kauppareissultaan ja silittää minunkin paitani samalla kun omansa. Ei koskaan puhu rumasti eikä käyttäydy tökerösti. On komea, pukeutuu hyvin ja kannustaa minua tavoitteissani.
En tästä minkään pikkuhairahduksen takia luopuisi, enkä välttämättä isommankaan. Jokainen tekee virheitä joskus. Itsetuntoni ei myöskään ihan pienestä hetkahda enkä ole mustasukkaista tyyppiä.
Tuo luottamuskysymyksen korostaminen on muutenkin minusta vähän yksitotista. Elämässä on niin paljon muutakin. Vaikka olisi kuinka luotettava ihminen mutta arjessa mykkä ja jörö tai huonokäytöksinen tai tylsä tai jankuttaja tai epäsiisti tai vaikka mitä muuta tympeää, ei se mulle riittäisi mihinkään. Yksi hairahdus ei tarkoita mitään sarjapettäjä-häntäheikkiä.
Virhe on se, että ostaa vahingossa viisi perunaa kun piti ostaa neljä. Se ei ole virhe, että laittaa sukuelimet yhteen ulkopuolisen ihmisen kanssa. Hupsista, miten se nyt näin pääsi käymään.
Juuri näin. Ihminen, joka näkee pettämisen noin näkee ylipäänsä elämän ja vastuun omista teoistaan niin perustavanlaatuisella tavalla omista näkemyksistäni poikkeavasti, että en näkisi mitään järkeä jatkaa. Voisin harkita anteeksiantoa ainoastaan siinä tapauksessa, että toinen kykenee näkemään tekonsa valintana ja käsittelemään sen taustat ja jollain tavalla kykenee perustelemaan mikä muuttuu jotta tätä ei tapahdu uudestaan. Mikään "tässä nyt vaan kävi näin" ei missään tapauksessa kelpaa, kuka sen takaa ettei niin käy jatkossakin jos ei kerran mitään vastuuta oteta ja elämä vaan tapahtuu?
Virhe ei tarkoita samaa kuin vahinko. Kaikki tekevät virheitä. Yleensä niistä opitaan. Virhe on väärä päätös tai virheellinen valinta jossain hetkessä tai tilanteessa. Minäkin olen tehnyt elämässäni monta virhettä ja väärää valintaa. En suhtaudu niihin hupsista, tässä vain kävi näin -mentaliteetilla vaan tunnistan, että olen valinnut huonon toimintatavan jossain tilanteessa ja kadun sitä jälkeenpäin.
Kukaan ei kaadu toisen vehkeen päälle, se on aina päätös. Joko pitkään harkittu prosessi tai sitten niin hetken mielijohde, että se hetken huvi on ollut arvokkaampi kuin luottamus kumppanin kanssa. Miltä se tuntuu, että toinen teki sen päätöksen ja ajatteli että paskat sinusta? Ihme selittelyä, mutta jos se sinulle riittää niin onneksi olkoon.
Luuletko sun kumppanin ajattelevan sua tossa tilanteessa? Tai pohtineen päätöstään monelta kantilta? Kyllä on olemassa ihan aidosti hetken mielijohteita, myös sulla, vaikka kuinka muuta väität.
-ohis
Mielijohteita voi olla mutta niistä voi kieltäytyä. Takaraivossa on AINA se että pettäminen voi rikkoa monta elämää.
En, jos sen jälkeen (ja sitä ennen) olisi ollut uskollinen ja onnellinen. Ja minä tietysti myös.
Miten niin EDES sen verran kunnioittamaan? Tuohan on se kaikista vaikein rasti, olla yhden kanssa vain, mahdollisesti koko loppuelämä, tai ainakin sen aikaa että itsellä ei ole enää ulkonäön/iän puolesta rahkeita saada vokoteltua, tai olla vokoteltavana jotain ihan älyttmän upeaa ilmestystä.
En pysty menemään takuuseen etten lähtisi once in a lifetime -tyyppisen miehen matkaan jos sopivasti, kaikki palaset loksahtaen tulisi sellainen kohdalle. Kyllä se olisi ennemmin sellainen hetken huuma, joka on vain itseäni varten, ja jota muistella kiikkustuolissa, kuin mikään elämäntapa, tai sarjatoiminta.