Mies jätti pakko-oireisen häiriön vuoksi

En oo samaa mieltä ja esimerkiksi itsellä on diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia ja se ei nykyään oireile mitenkään, vaan miellän itseni jopa "normaalimmaksi" kuin monet ns terveet. Että ei se mt-ongelma aina mitään kerro, vaan hankalahan tätäkään on todistaa, mutta omassa tiedossa ainakin on.

Meilkoista harhaa kuvitella itsensä normaalimmaksi tai edes normaaliksi...

En halua syyllistää, mutta etkö ole hakeutunut terapiaan tuon takia aiemmin?

Käsittääkseni pakko-oireisiin saa apua yllättävän nopeasti käyttäytymisterapialla. Muistan jonkun dollarin, jossa puolessa vuodessa tuli jo ihan näkyviä tuloksia ja ihminen pääsi ulos kotoaan ilman aiempia tunnin rituaaleja ja olo oli helpottanut paljon.

Ymmärrän kyllä miestäsi jonkun verran, koska en minäkään jaksaisi ihmistä, joka tunnistaa ongelman, mutta ei hae siihen apua. Toki eri asia jos olet terapiasta hakenut apua, mutta vielä ei ole löytynyt. Silloin on aika kuspäistä touhua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmi ettei kaikista nykyajan ihmisistä ole kestäviksi ja riittävästi myötätuntoisesti auttajaksi. Avioerojen suuri määrä kertoo myös siitä, ettei ihmiset kestä arjen haasteita vaan ero koetaan helppona ratkaisuna kaikkiin ongelmiin. Olisi meitä kunnon miehiäkin ollut, joilla on ymmärrystä ja jotka todella uskotaan siihen, että yhdessä selvitään niin myötä kuin vastamäissäkin. Mutta naiset valitsee mitä valitsee ja pitäähän siitäkin vastuu ottaa, niinkuin ap ilmeisesti on ottamassa.

Muuten, sen miehen käytös on huonoa, kun ei suhtaudu paremmin mt-ongelmiin ihmisessä. Luulen, että kyseessä on järjen ja ymmärryksen puute.

Huomaa kyllä että naiset ovat jättäneet sinut rannalle, koska kuulostat ylimieliseltä ja siltä ettet tiedä lainkaan mistä puhut. 

Elä pikkulapsiarkea mt-ongelmaisen kanssa ja tule sitten kertomaan uudelleen kuinka olet suuri ja rohkea ja raavas kun jaksat. Idiotti olet, jos jaksat ja sairastutat sekä itsesi että lapsesi siinä.

Tuo henkilökohtaisuuksiin meneminen on turhaa ja epäasiatonta, mutta muuten, niin väittäisin ymmärtäväni. Riippuu tosin mt-ongelmasta, mutta näitähän voi hoitaa ja apkin voisi miettiä jonkun sortin lääkehoitoa, jos häiritsee liikaa elämää. Ihmetyttää vain, että eikö nämä mt-jutut ollut seurustelu aikoina tiedossa? Jos ei, niin pitäisihän sitä miehen pysyä vaimon rinnalla myös vastamäissäkin. Sitä taitaa tuo mies vaan ajatella itseänsä, eikä halua uhrautua tai uhrata omaa aikaansa ja vaivaansa millään tavalla vaimon hyväksi.

Mitä sitten vaikka miehen tarvitsisi tehdä enemmän, koska vaimo ei kykene? Osaahan sitä mieskin kotia hoitaa ja lapsia. Ainakin me aikuiset miehet osaamme.

Sinä siis olet ylimielinen, kun osui henkilökohtaisuuksiin? 

Sanot tekstissäsi, että naiset valitsevat mitä valitsevat, eli tarkoitat että kaltaisesi ihanat miehet jäävät rannalle ja naiset valitsevat huonosti. 

Ap ei kanna vastuuta, vaan on kauhuissaan koska on tukeutunut mieheen niin että tämä päättää jättää hänet, ja nyt pelkää miten selviää. Olet oudosti ap:n puolella mutta silti syytät häntä huonon miehen valitsemisesta. Kielii katkeruudelle. 

Tosi hienoa, kun koet olevasi aikuinen ja niin kypsä, että jaksaisit tilanteen. Toivottavasti löydät sen mitä kaipaat. 

Mies ei varmaankaan ota lapsia. Niistä on vaivaa. Miehet ovat egoistisia vässyköitä.

Never stick your dick in crazy

Vierailija kirjoitti:

En oo samaa mieltä ja esimerkiksi itsellä on diagnosoitu paranoidinen skitsofrenia ja se ei nykyään oireile mitenkään, vaan miellän itseni jopa "normaalimmaksi" kuin monet ns terveet. Että ei se mt-ongelma aina mitään kerro, vaan hankalahan tätäkään on todistaa, mutta omassa tiedossa ainakin on.

Meilkoista harhaa kuvitella itsensä normaalimmaksi tai edes normaaliksi...

Melkoista harhaa kuvitella kirjaibten merkitsevän sairautta. Oireet tekevät sairauden, ei diagnoosi.

Huono, tosi huono provo :(

Oot sekopää.  Kaippa se mies ansaitsee ei mt vikaisen naisen.

Pidetään keskustelu asiallisena, koska tästä voisi tulla ihan mielenkiintoinen keskustelu. Täällä ei pahemmin puhuta OCD:sta ja nyt on vaarana, että tämä keskustelu kohta poistetaan.

AP, voisitko vähän tarkemmin kertoa, millä tavalla sinulla oireilee tuo OCD? Oletko nyt hakemassa siihen apua tai oletko aiemmin yrittänyt jonkinlaista käyttäytymisterapiaa tai muuta? Kauanko olitte yhdessä?

Jaksamista eron keskelle. Nyt täytyy kuitenkin muistaa myös se, mikä on lapsille tässä tilanteessa parasta. Mikäli et pysty kunnolla huolehtimaan itsestäsi, niin lasten voisi olla parempi isällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Harmi ettei kaikista nykyajan ihmisistä ole kestäviksi ja riittävästi myötätuntoisesti auttajaksi. Avioerojen suuri määrä kertoo myös siitä, ettei ihmiset kestä arjen haasteita vaan ero koetaan helppona ratkaisuna kaikkiin ongelmiin. Olisi meitä kunnon miehiäkin ollut, joilla on ymmärrystä ja jotka todella uskotaan siihen, että yhdessä selvitään niin myötä kuin vastamäissäkin. Mutta naiset valitsee mitä valitsee ja pitäähän siitäkin vastuu ottaa, niinkuin ap ilmeisesti on ottamassa.

Muuten, sen miehen käytös on huonoa, kun ei suhtaudu paremmin mt-ongelmiin ihmisessä. Luulen, että kyseessä on järjen ja ymmärryksen puute.

Huomaa kyllä että naiset ovat jättäneet sinut rannalle, koska kuulostat ylimieliseltä ja siltä ettet tiedä lainkaan mistä puhut. 

Elä pikkulapsiarkea mt-ongelmaisen kanssa ja tule sitten kertomaan uudelleen kuinka olet suuri ja rohkea ja raavas kun jaksat. Idiotti olet, jos jaksat ja sairastutat sekä itsesi että lapsesi siinä.

Tuo henkilökohtaisuuksiin meneminen on turhaa ja epäasiatonta, mutta muuten, niin väittäisin ymmärtäväni. Riippuu tosin mt-ongelmasta, mutta näitähän voi hoitaa ja apkin voisi miettiä jonkun sortin lääkehoitoa, jos häiritsee liikaa elämää. Ihmetyttää vain, että eikö nämä mt-jutut ollut seurustelu aikoina tiedossa? Jos ei, niin pitäisihän sitä miehen pysyä vaimon rinnalla myös vastamäissäkin. Sitä taitaa tuo mies vaan ajatella itseänsä, eikä halua uhrautua tai uhrata omaa aikaansa ja vaivaansa millään tavalla vaimon hyväksi.

Mitä sitten vaikka miehen tarvitsisi tehdä enemmän, koska vaimo ei kykene? Osaahan sitä mieskin kotia hoitaa ja lapsia. Ainakin me aikuiset miehet osaamme.

Se että on mies ei tarkoita että hänellä on käytössään rajaton määrä jaksamista, josta ammentaa. Myös mies voi väsyä ja uupua päivittäisen taakan alla. Tähän vielä työstressi lisäksi niin vahvakin tulee jossakin vaiheessa tilanteeseen, jossa on pakko sanoa "kiitos nyt riittää". Hän on ihan tavallinen mies, ei mikään Superman. 

Mt-ongelmaiset on raskaita ja itsekkäitä.

No lasten elämä ei ainakaan ole pilalla, jos huoltajuus menee isälle. Tuntuu että aloittaja ei itsekkyydessään edes halua nähdä miestä "vain" inhimillisenä olentona, joka ei jaksa loputtomiin elää tällaista kotielämää mitä se ap:n kanssa on. Mietipä jos asetelma olisi toisinpäin, jaksaisitko aloittaja kannatella hamaan tappiin aikuista ihmistä joka ei edes YRITÄ tehdä mitään peloilleen yms. Av(i)opuoliso ei ole omaishoitaja tai psykiatri tai psykologi.  

Vierailija kirjoitti:

Kokemusta OCD:ia sairastaneen kanssa elämisestä ja voin kertoa, että vuosien jälkeen aloin olla itsekin sairas. Kuvittele että elät tunnista vuodesta viikosta toiseen ihmisen kanssa, joka alkaa kuin "päiväni murmelina" -elokuvan tapaan joka päivän samalla tavalla; pelkäämällä samaa järjetöntä asiaa samalla intensiteetillä kuin aina.

Kuvittele että selittäisit ihmiselle joka päivä, että oviaukosta kulkeminen ei ponnauta sinua toiseen ulottuvuuteen (tai ihan mitä vaan mitä pidät järjettömänä, sairaana ja mahdottomana). Sitten yrität järjellä luoda järkeä järjettömyyteen. Se toinen alkaa tukeutua sinuun, käyttää sinua hyväksi koska itseensä ei OCD-ihminen luota. Joka aamu. Sama juttu. Vaikka eilen ymmärsit muka jotain ,tänään pelkäät taas hysteerisesti ja järki on ulos ikkunasta. Oviaukko pelottaa. Se järki-ihminen vierelläsi ei tajua mihin mustaan aukkoon ne tuhannet tunnit joiden aikana tätä käydään läpi, katoaa. Joka aamu.

Minulta alkoi lähteä hiukset päästä, närästys teki haavan kurkkuun ja muutuin ihan zombiksi. 

Lyhyt vastaus. Hanki terapiaa. Lopeta kuvittelemasta että puolisolla on roolia tai vastuuta sairautesi kanssa. Hän voi tukea sinua avun piiriin. Mutta sinä olet sairas ja sinä olet ainut joka voi sen muuttaa. Ota vastuu.

Mun mielestä toiset ulottuvuudet eivät kuulu ocd:hen vaan enemmänkin psykoosiin/skitsofreniaan. Samoin jos tuore, ikävä asia, kuten ap:n ero, tulee yöllä mieleen niin ei ole ocd:tä vaan ihan normaalia mielen työskentelyä. Ja vaikka olisi ollut raskauden alussa ja aikana täysin järkevä ihminen niin voi sairastua. Netti on joo pullollaan omaterapioita ja muuta huuhaata, se ei auta jos oikeasti on sairas. Lääkkeet ja asianmukainen terapia/ohjaus hoitavat sairautta parhaiten vaan jonot on pitkät ja aikoja vaikea saada. Ennen kuin tulee neuvomaan ja haukkumaan niin kannattaa tarkistaa faktat. 

Olisi mielenkiintoista tietää, olivatko nämä mt-ongelmat tiedossa siinä vaiheessa, kun suhteeseen ryhdyttiin ja lapsia hankittiin. Elämä heittää eteen kaikenlaisia myllerryksiä, ja olisi hyvä jos turvaverkot eivät murtuisi ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Sekä ap:lla että miehellä on velvollisuus pitää itsestään huolta (ja jos se ei omin voimin onnistu, hakea apua), niin että pystyvät toimimaan vanhempina.

On kuitenkin surku, jos lapsiperheen vanhempien ensimmäinen tapa ratkoa ongelmia on ottaa ero. Se nimittäin on ihan fakta, että ero on aina riski lapsen kehityksen kannalta. Aina se ei toteudu (olosuhteet ja lapsen persoonallisuus vaikuttavat paljon), mutta aina se on olemassa.

Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että muut keinot olisi käytettävä ennen eroa. Ja monien muiden kommentoijien kanssa olen samaa mieltä, että ap on vastuussa oman toimintakykynsä vaalimisesta. Ei mies. Voimia voi lainata hetkellisesti ja niin pitääkin tehdä, mutta pohjattomaan kaivoon ei toinen voi omasta jaksamisestaan ammentaa.

Mistä vetoa että suku on näreissään miehen irtiotosta siksi, että tietävät joutuvansa itse ongelmaisen naisihmisen kannattelijaksi... Ja avustamaan ties missä. Tähän saakka mies on hoidellut nämä asiat. 

Tosin epäilen keissiä puhtaaksi trolliksi. 

Vastausta kysymykseen, että mikä siellä ulkomaailmassa tarkalleen pelottaa, ei ole vastattu vieläkään.

Eiköhän tää ollu vaan joku trollotus.

Tässä tulee vaikutelma tyypillisestä kroonisesti mielenterveysongelmaisesta ihmisestä.

Olen huomannut että mielestäni juuri psyyken sairauksiin liittyy äärimmäinen itsekkyys. Sairaat eivät usein sitä varmasti itse edes tajua, koska he eivät tietenkään tahtoisi olla itsekkäitä.

Ennen kuin joku loukkaantuu, olen itsekin toistuvasti masentunut ja vähintään keskivaikeasti joka kerta. Tajuan olevani itsekin noina kausina hyvin itsekäs.

Miehet taas eivät omien ja työn kautta saamieni kokemuksieni mukaan välttämättä isossa kuvassa loista minään epäitsekkyyden majakkana parisuhteissa.

Hyvin moni nainen itseni mukaan lukien on joutunut huomaamaan, että omista uhrauksistaan ja tukemisistaan huolimatta naisen omassa vastamäessä hän jääkin yksin.

Tietenkin toisinkin voi käydä. Mutta tässä on nyt nähtävästi kaksi itsekästä ihmistä. Sellainen parisuhde ei mitenkään voi toimia pidemmän päälle.

Parisuhteessa elävän tulee osata ottaa jatkuvasti huomioon toistenkin tarpeet. Rakkaus tarkoittaa montaa asiaa mutta myös ajoittaista ja vapaaehtoista omien tarpeiden sivuun laittamista toisen parhaaksi.

Erityisesti vanhempina aikuisten ihmisten tulee kyetä tähän hyvin usein, pienten ja erityislasten/-nuorten kohdalla joka ikinen päivä.

Ap, hoida rauhassa itseäsi kuntoon. Parisuhde ei ole lähellekään niin tärkeä arvo kuin lastenne hyvinvointi. Keskity nyt olemaan hyvä äiti, koska et selvästi jaksanut olla hyvä vaimo ja äiti.

En lainkaan syyllistä sinua. Tiedän, mitä se on, kun voi huonosti. Kukaan meistä ei valitse sairauksiaan. Parempaa vointia sinulle! Ja rohkeutta ja kypsyyttä pitää lasten parhaan puolta kaikissa tilanteissa.

Minulla on pakko-oireita kanssa, tosin olen miehetön ja lapseton. Lähinnä tiettyjä (mutta aivan pakollisia, välillä se rajoittaa elämää) siivoukseen liittyviä rituaaleja. Tavallaan se on naurettavaa, mutta pakollista - koitan itse päästä näistä eroon.

Joskus ollut paljon pahempikin tilanne, olen saanut työstettyä tätä itse paremmaksi. Oletko ap hakenut terapiaa tms, jos et pääse edes ovesta ulos?

Ja kyllä, tiedän että kun jokin ajatus/pakko-oire ottaa vallan, siinä ei järki paljoa paina. Itse haluan kyllä apua, jos raskautuisin. Ihan lapsen takia, samaa suosittelen sinulle.

Terapiaa siis/lääkkeitä, olen varma ap että lapset erityisesti hyötyisivät jos saisit oman pääsi kuntoon. Miehen käytös ei ole kivaa, mutta kuinka paha sinun tilanteesi on?

Tavallaan ymmärrän, että mies voi väsyä oikeasti täysin jos ette pysty elämään normaalia elämää ikinä. Hae apua, loppujen lopuksi sen tiedostaminen auttaa jo että ymmärtää kaiken pakkohomman olevan vain oman pään sisäinen juttu auttaa paljonkin. Maailma ei hajoa, jos et teekään sitä mitä "pitää"!

Toki en tiedä, kuinka paha homma sinun sairauteni on mutta apua kannattaa hakea. Tsemppiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi teit lapsia?

No höh, ihmistenhän kuuluu tehdä lapsia ja täyttää maa jälkeläisillään.

Tämä maailma on jo täynnä ihmisen jälkeläisiä.

Vierailija kirjoitti:

Olisi mielenkiintoista tietää, olivatko nämä mt-ongelmat tiedossa siinä vaiheessa, kun suhteeseen ryhdyttiin ja lapsia hankittiin. Elämä heittää eteen kaikenlaisia myllerryksiä, ja olisi hyvä jos turvaverkot eivät murtuisi ensimmäisestä vastoinkäymisestä. Sekä ap:lla että miehellä on velvollisuus pitää itsestään huolta (ja jos se ei omin voimin onnistu, hakea apua), niin että pystyvät toimimaan vanhempina.

On kuitenkin surku, jos lapsiperheen vanhempien ensimmäinen tapa ratkoa ongelmia on ottaa ero. Se nimittäin on ihan fakta, että ero on aina riski lapsen kehityksen kannalta. Aina se ei toteudu (olosuhteet ja lapsen persoonallisuus vaikuttavat paljon), mutta aina se on olemassa.

Olen ap:n kanssa samaa mieltä, että muut keinot olisi käytettävä ennen eroa. Ja monien muiden kommentoijien kanssa olen samaa mieltä, että ap on vastuussa oman toimintakykynsä vaalimisesta. Ei mies. Voimia voi lainata hetkellisesti ja niin pitääkin tehdä, mutta pohjattomaan kaivoon ei toinen voi omasta jaksamisestaan ammentaa.

Emme voi olettaa, että tämä on ensimmäinen suhteen hoitokeino. Emme tiedä, miten kauan on ollut rankkaa ja mitä on jo yritetty. On fakta, että huono suhde on aina riski lapsen kehityksen kannalta. Ydinperhe missä sairas äiti ei jaksa, on todella kova paikka kasvaa.