Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Te jotka ette usko tunnekasvatukseen, oletteko sanoneet sen neuvolassa?
19.06.2022 |
Huomenna on 5v:llä neuvola-aika ja arvaan, että sieltä on tulossa taas saarnaa sanoituksesta ja siitä, että lasta ei pidä lahjoa eikä rangaista vaan pitää panostaa tunnetaitoihin ja positiiviseen luottamuussuhteeseen. Ja lopuksi sitten vielä lyödään joku kiiltävä tunnetaitobrosyyri telineestä kouraan.
Mietin vaan, että sanoisinkin tällä kertaa neuvolantädille ihan suoraan, että en usko tuohon soopaan? Vai onko se vaan vaikeuksien kerjäämistä itselleen jos lähtee kyseenalaistamaan?
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano, että uskot maalaisjärkeen sekä siihen, että rajat ja rakkaus on hyvät keinot lapsen kasvattamisessa.
Arvaa mitä? Rajat ja rakkaus kuuluvat tunnetaitoihin. Rajat siten, että lapselle opetetaan, ettei suuttuessa saa paiskoa tavaroita tai lyödä pikkusiskoa tms. Rakkaus siten, että kerrotaan lapselle hänen olevan rakas ja näytetään rakkautta halailulla, suukoilla jne.
Eikö olekin helppoa tämä "mystisten" tunnetaitojen opettelu?
Keskeistä lienee se, että mitä tapahtuu jos lapsi ylittää rajan. Perinteisessä rajat ja rakkaus -kasvatuksessa rajavartija tarttuu silloin kraivelista kiinni. Tunnekasvatuksessa taas käytössä ovat ihan muut menetelmät ja täysin toisenlainen suhtautuminen. :)
Vain jos aikuinen on mieleltään häiriintynyt. Kukaan tervejärkinen ei lasta retuuta. Aikuisuuteen kuuluu auktoriteetin käyttäminen, mutta ei välivalta. Tunnekasvatus nimenomaan tähtää siihen, että suuttumusta ei ilmaista väkivallalla (niin kuin sinä teet), vaan muilla keinoin. Minun lapsilleni on aina riittänyt väkivallaton rangaistus rajojen ylittämisestä.
Rangaistukset eivät sisälly tunnekasvatukseen. Rankaisemalla lastasi vain heikennät lapsesi tunnetaitoja ja annat lapsellesi sen kuvan, että että et tue häntä.
https://positiivinenkasvatus.fi/kuinka-puuttua-lapsen-ei-toivottuun-kay…
Minkä takia lasta saati aikuistakaan pitäisi tukea, silloin kun se on toiminut ilmeisen väärin ja tietää sen itsekin?
Lapsen kohdalla: Jotta tapahtuisi oppimista ja ei-toivottu käytös saataisiin kitkettyä pois kuitenkaan antamatta viestiä, että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja.
Aikuisen kohdalla: Jotta aikuinen oppisi virheistään ja korjaisi käytöstään.
Vai saako teillä suoraan kenkää, jos teet yhdenkään virheen ilman, että asiasta edes yritetään keskustella?
Mikä juttu tämä on että pitää antaa viesti että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja? Miksi sitä on ruvettu hokemaan koko ajan?
No sitähän se lapselle viestii, jos piiskataan heti, kun lapsi suuttuu. Sitä on ruvettu hokemaan, kun on tajuttu, ettei se olekaan niin hyvä juttu että "lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua". Ajat muuttuu siskosein. Tervetuloa sieltä 1950-luvulta nykypäivään!
Eipä 50-luvullakaan piiskattu kun lapsi suuttui. Sen sijaan saatettiin kyllä piiskata jos tuntui, että käskyt menivät lapsella vaan yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Suuttua=sanoa vastaan=niskoitella=käskyt eivät mene perille.
Tässä näkyy se suhtautumistapojen ero. 50-luvun kasvattaja näkee omapäisen lapsen ja tunnekasvattaja taas näkee lapsen jolla on tunnetila X joka pitää sanoittaa ja johon sen jälkeen reagoidaan.
Ainoa ongelma on se, että tunnekasvattajan jäljiltä lapsi tekee edelleen kamaluuksiaan, koska tunnekasvattaja on kertonut, että on ihan OK ilmaista tunteitaan eli hakata pikkusiskoa, kun suuttuu, kun se on se tunne! 50-luvun kasvattaja taas ilmoitti napakasti, että jos vielä toistat tuon, niin saat kokea saman ja todella toteutti lupauksensa.
Me voimme antaa tunnetilalle nimen, mutta se ei auta, jos samalla lapselle ei tehdä selväksi, mikä teko on oikein tai väärin. Kaiken lisäksi lapselle voidaan selittää jotain suuttumuksesta, vaikka lapsi on oikeasti kateellinen, mutta emmehän me voi aikuisena olettaa, että lapsella nyt niin ikävä ja alhainen tunnetila voisi olla.
Tässä ollaan asian ytimessä, vaikka kommentti alkaa kärjistyksellä jossa kuitenkin on asiaa takana. Nimittäin ilman tiukkaa erontekoa kaikki toiminta on enemmän tai vähemmän samanarvoista, ja tämä provosoi lasta selvittämään, onko oikeasti mitään rajaa jonka jälkeen kasvattaja alkaa näyttää itse todellisia tunteitaan ja lopettaa lässyttämisen .Koska koko tunnekoulukuntaa vaikuttaa ajavan nimenomaan negatiivisten tunteiden pelko, ja kaksiarvologiikka, jossa kasvattajalta kielletään aidot tunteet ja etenkin tunnevuorovaikutus korvataan puheella siitä. Lapsi hyvä, kasvattaja paha, mutta lopputuloksena vain on se, että kasvattaja tuntee itsensä hyväksi ja lapsi pohjattoman yksinäiseksi, koska hän ei pääse aitoon vuorovaikutukseen kasvattajan kanssa eikä tiedä mitään tämän todellisista tunteista. Samoin omia alhaisempia vaikuttimiaan hän oppii häpeämään, koska hyväksyttäviä ovat negatiivisista tunteista vain nämä viattomammat kuten suuttumus, jonka takana oletetaan olevan jotain aina oikeutettua.
Kun samaan aikaan hymistellään negatiivisten tunteiden ilmaisun hyväksyttävyydestä ja nostetaan ne jalustalle terapiakulttuurin omaisesti, ja tosiasiassa viestitään kaikessa sitä, että aikuisen negatiiviset ja aidot tunteet ovat vaarallisia, harrastetaan kaksoisviestintää ja ajetaan lapset ahdistukseen. Tunteista tehdään numero ja tabu samaan aikaan.
Ja koko ajan lapsi oppisi tunteiden käsittelyä nimenomaan seuraamalla sitä, miten kasvattaja omiaan käsittelee. Nyt tarjotaan maailmankuvaa, jossa kasvattajan pitää olla niin viisas, ettei hänellä ole tunteita ollenkaan. Hänhän on vain sanoittamassa, kuten hyvä terapeutti. Vanhemman ja lapsen suhteesta ollaan tekemässä asiakassuhdetta. Ja tämä on erittäin vaarallista ja väärin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Millaisiahan nykylapset ovat aikuisina? Toistelevat vähän väliä, että "nyt minä olen iloinen", "nyt minä olen surullinen", "nyt minä olen kateellinen", "nyt minä olen innostunut" jne? Koska tunteethan pitää nimetä eikä niitä saa piilottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano, että uskot maalaisjärkeen sekä siihen, että rajat ja rakkaus on hyvät keinot lapsen kasvattamisessa.
Arvaa mitä? Rajat ja rakkaus kuuluvat tunnetaitoihin. Rajat siten, että lapselle opetetaan, ettei suuttuessa saa paiskoa tavaroita tai lyödä pikkusiskoa tms. Rakkaus siten, että kerrotaan lapselle hänen olevan rakas ja näytetään rakkautta halailulla, suukoilla jne.
Eikö olekin helppoa tämä "mystisten" tunnetaitojen opettelu?
Keskeistä lienee se, että mitä tapahtuu jos lapsi ylittää rajan. Perinteisessä rajat ja rakkaus -kasvatuksessa rajavartija tarttuu silloin kraivelista kiinni. Tunnekasvatuksessa taas käytössä ovat ihan muut menetelmät ja täysin toisenlainen suhtautuminen. :)
Vain jos aikuinen on mieleltään häiriintynyt. Kukaan tervejärkinen ei lasta retuuta. Aikuisuuteen kuuluu auktoriteetin käyttäminen, mutta ei välivalta. Tunnekasvatus nimenomaan tähtää siihen, että suuttumusta ei ilmaista väkivallalla (niin kuin sinä teet), vaan muilla keinoin. Minun lapsilleni on aina riittänyt väkivallaton rangaistus rajojen ylittämisestä.
Rangaistukset eivät sisälly tunnekasvatukseen. Rankaisemalla lastasi vain heikennät lapsesi tunnetaitoja ja annat lapsellesi sen kuvan, että että et tue häntä.
https://positiivinenkasvatus.fi/kuinka-puuttua-lapsen-ei-toivottuun-kay…
Minkä takia lasta saati aikuistakaan pitäisi tukea, silloin kun se on toiminut ilmeisen väärin ja tietää sen itsekin?
Lapsen kohdalla: Jotta tapahtuisi oppimista ja ei-toivottu käytös saataisiin kitkettyä pois kuitenkaan antamatta viestiä, että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja.
Aikuisen kohdalla: Jotta aikuinen oppisi virheistään ja korjaisi käytöstään.
Vai saako teillä suoraan kenkää, jos teet yhdenkään virheen ilman, että asiasta edes yritetään keskustella?
Mikä juttu tämä on että pitää antaa viesti että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja? Miksi sitä on ruvettu hokemaan koko ajan?
No sitähän se lapselle viestii, jos piiskataan heti, kun lapsi suuttuu. Sitä on ruvettu hokemaan, kun on tajuttu, ettei se olekaan niin hyvä juttu että "lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua". Ajat muuttuu siskosein. Tervetuloa sieltä 1950-luvulta nykypäivään!
Eipä 50-luvullakaan piiskattu kun lapsi suuttui. Sen sijaan saatettiin kyllä piiskata jos tuntui, että käskyt menivät lapsella vaan yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Suuttua=sanoa vastaan=niskoitella=käskyt eivät mene perille.
Tässä näkyy se suhtautumistapojen ero. 50-luvun kasvattaja näkee omapäisen lapsen ja tunnekasvattaja taas näkee lapsen jolla on tunnetila X joka pitää sanoittaa ja johon sen jälkeen reagoidaan.
Ainoa ongelma on se, että tunnekasvattajan jäljiltä lapsi tekee edelleen kamaluuksiaan, koska tunnekasvattaja on kertonut, että on ihan OK ilmaista tunteitaan eli hakata pikkusiskoa, kun suuttuu, kun se on se tunne! 50-luvun kasvattaja taas ilmoitti napakasti, että jos vielä toistat tuon, niin saat kokea saman ja todella toteutti lupauksensa.
Me voimme antaa tunnetilalle nimen, mutta se ei auta, jos samalla lapselle ei tehdä selväksi, mikä teko on oikein tai väärin. Kaiken lisäksi lapselle voidaan selittää jotain suuttumuksesta, vaikka lapsi on oikeasti kateellinen, mutta emmehän me voi aikuisena olettaa, että lapsella nyt niin ikävä ja alhainen tunnetila voisi olla.
Tässä valossa, mietitääs hetki mitä tapahtuu tilanteessa, jossa lapsi toistuvasti satuttaa sisarusta tai vanhempaa, ja hänelle tolkutetaan, ettei niin saa tehdä kun toiseen sattuu. Miten lapsen pitäisi selviytyä tilanteesta tietäen, että sehän hänen tarkoituksensakin oli. Miten hän voi reagoida kasvatuskeskusteluun oikein, koska hänen lähtökohtansa on kiistetty alun perin ja sitä kieltäydytään uskomasta mahdolliseksi? Johtaako tämä yhteyteen kasvattajan ja kasvatettavan välillä, vaiko se, että vain tokaistaan, että nyt loppui se pikkusisaruksen satuttaminen. Kummassa lapsen tunteet oikeasti hyväksytään? Ja kummassa hyväksytään hänen älynsä, niinkuin tuo toinen kriitikko kirjoitti - jos perustellaan kerta toisensa jälkeen ilman reaktiota, ettei saa kun se sattuu, vai jos älähdetään, että äläs satuta, ja estetään satuttamisen jatkaminen. Mitä tapahtui tekojen ja ennen pitkää moraalin sanoittamiselle? Kumpi reaktio opettaa lapselle, että hän on hyväksyttävissä oleva ihminen pahojen tekojensa jälkeenkin, ilman että ne täytyy valkopestä alta pois?
Oma lapseni systemaattisesti nipisti aikuista jos häneen itseensä sattui, ja teki tätä alle vuoden ikäisestä.. Joskus kuusivuotiaana hän sitten vastasi suoraan kysymykseeni, muistaako hän että hän aina teki niin, ja miksi hän niin teki. Vastasi tietenkin muistavansa, ja että tarkoitus oli että hän ei ole ainoa jota sattuu. En olisi saanut sitä suoraa vastausta jos olisin opettanut häntä kätkemään sellaiset motiivit opettamalla hänet hymistelemään jotain löysää ja ympäripyöreää sen sijaan.
Vierailija kirjoitti:
Tunnetilojen sanoitus ja esim. lahjonta ei mitenkään poissulje toisiaan ;) Tietenkin lastakin saa lahjoa (järkevyyden rajoissa), niin jokainen toimii. Kun teet työsi hyvin, saatat saada palkankorotuksen ym.
Niinpä. Ja palkankorotuksen peruste ei ole se, että olet surullinen, kun äitisi kuoli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnekasvatus on tapa käsittää maailmaa. Tavallinen kasvattaja (tai pitäisikö sanoa vanhanaikainen kasvattaja) näkee teon, mutta tunnekasvattaja näkee tunteen.
Eikö oikeasti kannattaisi nähdä molemmat? On toki normaalia, järkevää vanhemmuutta kasvattaa lapsi ymmärtämään tunteita (sekä omia että muiden) ja puhumaan niistä jne. Viimeistään aikuisena seuraukset kuitenkin tulevat nimenomaan niistä teoista, eikä siinä vaiheessa liiemmin välitetä enää siitä, millaiset tunteet tekojen taustalla olivat.
En ole perehtynyt tunnekasvatukseen, koska lapseni ovat jo aikuisia eikä heidän lapsuudessaan puhuttu tunnekasvatuksesta mitään. Mutta mitä nyt ole aiheesta jotain kuullut, niin mietin vaan, että toivottavasti tunnekasvatuksella lapset eivät ala oikeuttaa omia vääriä tekojaan tunteillaan. Tarkoitan, että jos vaikka lyö pikkusiskoa, se ei olekaan niin paha juttu, jos teki sen siksi, että oli vihainen. Pikkusiskoa ei lyödä ikinä. Ihan sama, millaisia tunnetiloja on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on upeaa, että lapsia opetetaan tunnistamaan, säätämään ja sietämään erilaisia tunteita. Ei se tarkoita sitä, että tunnekuohun vallassa saa tehdä mitä haluaa. Tunteet ovat ok, muiden satuttaminen ei.
Olisipa tällaista ollut silloin,kun minä olin lapsi. Silloin pahaan mieleen annettiin pullaa. Aikuisena vaikeiden tunteiden sietäminen on ollut kaikkein vaikeinta. Olisi niin helppo lieventää esimerkiksi tylsyyttä tai huolta alkoholilla, herkuilla tai liikunnalla. Mutta sietää niitä, se on vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on upeaa, että lapsia opetetaan tunnistamaan, säätämään ja sietämään erilaisia tunteita. Ei se tarkoita sitä, että tunnekuohun vallassa saa tehdä mitä haluaa. Tunteet ovat ok, muiden satuttaminen ei.
Olisipa tällaista ollut silloin,kun minä olin lapsi. Silloin pahaan mieleen annettiin pullaa. Aikuisena vaikeiden tunteiden sietäminen on ollut kaikkein vaikeinta. Olisi niin helppo lieventää esimerkiksi tylsyyttä tai huolta alkoholilla, herkuilla tai liikunnalla. Mutta sietää niitä, se on vaikeaa.
Tunteet ovat aina olleet ihmisille arkinen asia. Mutta se mitä nyt on tapahtunut on, että tunteet pitää yrittää nimetä erikseen mielellään ihan ääneen, ne pitää nostaa jalustalle missä niistä tehdään kyseenalaistamattomia ja loukkaamattomia ja niistä on tehty ikään kuin kaiken toiminnan lähtökohta.
Tunne ei ole enää vain tunne vaan se on Tunne isolla T:llä. Oli se tunne sitten totta tai ei, tai riippumatta siitä miten se oikeasti vaikuttaa asioihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa opettaa sille kakaralle niitä tunnetaitoja ettei siitä tule samanlaista ihmisperserauniota kuin minusta.
Se nähdään tulevaisuudessa, että millaisia aikuisia tunnekasvatetuista lapsista kehittyy. Itse en odottaisi tämän suhteen liikoja, ja varautuisin myös isoihin pettymyksiin.
Kaikki terveessä kodissa kasvaneet ovat tunnekasvatettuja. Kaikille meille on tavalla tai toisella opetettu, mitä tarkoittaa ilo, suru, viha, hämmennys, pelko jne. ja miten ne näkyvät ihmisessä ja miten niitä ilmaistaan. Ihan vaikka näin "Äitiä itkettää, koska äiti on surullinen mummon kuoleman vuoksi". Siinä oli yksi tunnekasvatuksen hetki. Se tunnekasvatus ei edelleenkään ole a) rakettitiedettä, b) mikään uusi ja ihmeellinen asia.
Olen samaa mieltä.
Olen myös sitä mieltä, että tämä on hyvin vahvasti malliopittua. Itsestään pitää aloittaa, ei sen lapsen tunnetiloista. Epäilen että osalle innokas lapsen tunnetaitojen opetus on tapa korjata omassa elämässä koettuja ongelmia, näin tämän pitäisi mennä, eikä se silloin toimi. Mitään elämän ristiriitaa, mitä et pysty ratkomaan omassa elämässäsi, et pysty ratkomaan lapsesi elämässä.
Kannattaa siis tunnistaa omat tunteensa ja olla niiden suhteen avoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnekasvatus on tapa käsittää maailmaa. Tavallinen kasvattaja (tai pitäisikö sanoa vanhanaikainen kasvattaja) näkee teon, mutta tunnekasvattaja näkee tunteen.
Eikö oikeasti kannattaisi nähdä molemmat? On toki normaalia, järkevää vanhemmuutta kasvattaa lapsi ymmärtämään tunteita (sekä omia että muiden) ja puhumaan niistä jne. Viimeistään aikuisena seuraukset kuitenkin tulevat nimenomaan niistä teoista, eikä siinä vaiheessa liiemmin välitetä enää siitä, millaiset tunteet tekojen taustalla olivat.
En ole perehtynyt tunnekasvatukseen, koska lapseni ovat jo aikuisia eikä heidän lapsuudessaan puhuttu tunnekasvatuksesta mitään. Mutta mitä nyt ole aiheesta jotain kuullut, niin mietin vaan, että toivottavasti tunnekasvatuksella lapset eivät ala oikeuttaa omia vääriä tekojaan tunteillaan. Tarkoitan, että jos vaikka lyö pikkusiskoa, se ei olekaan niin paha juttu, jos teki sen siksi, että oli vihainen. Pikkusiskoa ei lyödä ikinä. Ihan sama, millaisia tunnetiloja on.
Yleensä kyllä ne, jotka eivät osaa tunteitaan nimetä, sortuvat tällaiseen. Oma äitini saattoi tukistaa pahantuulisena hyvinkin pienistä asioista. Ei ollut tunnekasvatusta saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on vähän kaksiteräinen miekka. Ihmiselle on hyödyksi, jos hän ymmärtää omaa tunnemaailmaansa, mistä tietyt tunnereaktiot juontavat juurensa ja miten ne pidetään hanskassa niin, ettei läiky yli ja tehdä tyhmyyksiä tunnekuohussa.
Toisaalta nykyään ollaan menossa jo liikaa siihen tunnesuohon ja siinä märehtimiseen. Oikein kääriydytään jokaiseen mikrotuntemukseen, uhriudutaan ja tehdään kaikesta vaikeaa sen kautta. Aletaan pelätä elämää kaytännössä.
Joku balanssi pitää löytää tähän.
Pitää muistaa, että lapset vasta opettelevat tunteiden kanssa elämistä, ei voi odottaa että he osaisivat käyttäytyä aina kuin aikuiset. Minusta riittää, että ensinnäkin ymmärtää lapsen tunnemaailmaa ja näkokulmaa sen suhteen, että mistä se lapsen tunne milloinkin kumpuaa. Toiseksi pitää tietysti sen verran hillitä, ettei lapsi aiheuta vahinkoa itselleen tai muille kuohuissaan. Mieluummin keskustelee lapsen kanssa kysymyksillä, harmittaako sinua nyt se tai tämä, kuin että lähtee sanelemaan että nyt sinusta tuntuu siltä koska x ja se on oikein/väärin.
Tunne ja toiminta/teot ovat kaksi eri tasoa.
1 tunnista tunne
2 toimi oikein
2 edellyttää kohtaa 1
Kohta 1 ei ole riittävä elämässä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap siis kuuluu uskonlahkoon, joka kieltää tunteet. Pelottavaa....
Oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minusta on upeaa, että lapsia opetetaan tunnistamaan, säätämään ja sietämään erilaisia tunteita. Ei se tarkoita sitä, että tunnekuohun vallassa saa tehdä mitä haluaa. Tunteet ovat ok, muiden satuttaminen ei.
Olisipa tällaista ollut silloin,kun minä olin lapsi. Silloin pahaan mieleen annettiin pullaa. Aikuisena vaikeiden tunteiden sietäminen on ollut kaikkein vaikeinta. Olisi niin helppo lieventää esimerkiksi tylsyyttä tai huolta alkoholilla, herkuilla tai liikunnalla. Mutta sietää niitä, se on vaikeaa.
Tunteet ovat aina olleet ihmisille arkinen asia. Mutta se mitä nyt on tapahtunut on, että tunteet pitää yrittää nimetä erikseen mielellään ihan ääneen, ne pitää nostaa jalustalle missä niistä tehdään kyseenalaistamattomia ja loukkaamattomia ja niistä on tehty ikään kuin kaiken toiminnan lähtökohta.
Tunne ei ole enää vain tunne vaan se on Tunne isolla T:llä. Oli se tunne sitten totta tai ei, tai riippumatta siitä miten se oikeasti vaikuttaa asioihin.
Tunne on aina totta. Kun tunteen tunnistaa, sen ei tarvitse antaa vaikuttaa asioihin, koska ymmärtää sen vain tunteeksi. Toisaalta, tunteilla on meille paljon tärkeitä viestejä, joita kannattaa oman hyvinvointinsa vuoksi kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olisin ap, pitäisin suuni soukeammalla neuvolassa. Ihan vain juurikin siksi, että ei tule kerjättyä vaikeuksia ja ongelmia. Eli kestäisin pienen "nöyryytyksen" asian suhteen vastineeksi siitä, että sinne asiakastietoihin ei sitten neuvolatäti kirjoittele jotakin tyyliin: "asiakas vastahankainen" tms. tai pahimmillaan jopa tee lastensuojeluilmoitusta ihan riippuen siitä miten ap asiansa ilmaisee.
Itse kannatan tunnetaitoija ja sanoittamista ihan vilpittömästi. Niistä on ollut paljon apua itselleni ja lapselleni.
Suomi on täynnä ihmisiä, jotka eivät näitä herkkuja ole saaneet osaksensa lapsuudessaan. Suureksi osaksi sen takia meillä on niin paljon lihavuutta, alkoholismia, persoonallisuushäiriöitä, masennusta ja muita mielenterveyden häiriöitä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on vähän kaksiteräinen miekka. Ihmiselle on hyödyksi, jos hän ymmärtää omaa tunnemaailmaansa, mistä tietyt tunnereaktiot juontavat juurensa ja miten ne pidetään hanskassa niin, ettei läiky yli ja tehdä tyhmyyksiä tunnekuohussa.
Toisaalta nykyään ollaan menossa jo liikaa siihen tunnesuohon ja siinä märehtimiseen. Oikein kääriydytään jokaiseen mikrotuntemukseen, uhriudutaan ja tehdään kaikesta vaikeaa sen kautta. Aletaan pelätä elämää kaytännössä.
Joku balanssi pitää löytää tähän.
Pitää muistaa, että lapset vasta opettelevat tunteiden kanssa elämistä, ei voi odottaa että he osaisivat käyttäytyä aina kuin aikuiset. Minusta riittää, että ensinnäkin ymmärtää lapsen tunnemaailmaa ja näkokulmaa sen suhteen, että mistä se lapsen tunne milloinkin kumpuaa. Toiseksi pitää tietysti sen verran hillitä, ettei lapsi aiheuta vahinkoa itselleen tai muille kuohuissaan. Mieluummin keskustelee lapsen kanssa kysymyksillä, harmittaako sinua nyt se tai tämä, kuin että lähtee sanelemaan että nyt sinusta tuntuu siltä koska x ja se on oikein/väärin.
Onko pelkona se, että tunteet saavat vallan? Eikö se ole tässä tarkoitus, että tunne tunnistetaan (nimeämisen avulla?) ja saadaan haltuun. Ei läiky yli. Suomalaiseen mentaliteettiin on aina kuulunut sellainen tunteiden hallinta, etteivät ne sais näkyä. Aika kivikasvoja olemme edelleen. Nyt pelätään, että tunnekasvatuksen avulla annetaan tunteiden tulla pintaan ja IIK, ne saattavat näkyä. Ja sit joku voi kuvitella olevansa jotain erikoista ja merkittävää, kun hällä on TUNNE. Ja sehän on sit kaikkein pahinta. Jos joku itsestään mitään luulee...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme lasta eikä neuvolassa ole koskaan mistään sanoittamisista höpisty. Tunnetaidoista kyllä, koska tunteet nyt ovat osa ihmisyyttä halusit ap tai et.
Tunteita oli jo satoja tuhansia vuosia ennen kukaan oli kuullutkaan tunnetaidoista.
Kyllä oli. Jo ennen kuin kielellinen ilmaisu kehittyi, ihmislajiin kuuluvat eläimet viestivät tunteistaan erilaisin äänin ja elein. Sitähän se tunnetaito on, että viestitään tunteista ja näytetään miltä tuntuu (muttei kuitenkaan esim. niin, että lyödään äitiä jos suututtaa). Eli ihan normaalia arkea. Ei mitään sen kummempaa.
Eihän tunnetaito ole normaalia arkea jos sitä pitää erikseen saarnata. Tätä alleviivaa myös se, että kukaan ei puhu esimerkiksi järkitaidosta, faktataidosta tai syy- ja seuraussuhdetaidosta.
Kyllä se vaan on. Se, että sinä olet saanut päähäsi tunnetaitojen olevan jotain aivopesupropagandaa, ei muuta sanan "tunnetaidot" todellista merkitystä. Oikeasti tunnetaidot ovat vain sitä, että tunnistat tunteesi, ilmaiset niitä ja tarvittaessa säätelet niitä. Eli sitä, mitä meistä jokainen tekee joka päivä ihan tavallisessa arjessa ellei ole kehityksellistä poikkeamaa tai psyykkistä sairautta, joka on vaurioittanut tunnetaitoihin liittyviä taitoja.
Kyllä tässä nyt käytetään tunnetaitoja keppihevosena, ja mukaan ujutetaan kaikenlaista muodikasta. Ei voi samaan aikaan sanoa, että ilman tunnetaitokasvatusta lapsista tulee syrjäytyneitä ongelmakasoja, ja väittää että asia toimii automaattisesti.
Ennen on pidetty selvänä, että pelkkä tunteista puhumattomuus ei johda kummoisiin ongelmiin, vaan taustalla on jonkinlainen puristustilanne. Tiettyihin ristiriitoihin sisältyvistä tunteista ei ole sopinut puhua, on vaadittu sellaista mitä ei saa vaatia jne. On eletty jonkinlaisessa perhehelvetissä ja toistuvasti vaikeissa tilanteissa jääty henkisesti yksin siihen lisäksi.
Tunteiden tunnistaminen, ilmaisu ja itsesäätely on helppo laittaa kuulostamaan tosi perusjutulta, mutta kuinka moni oikeasti pystyy siihen? Suoran vihansa ja pelkonsa voi vielä tunnistaa, mutta kun puhutaan monimutkaisemmista ja kätketyistä tunteista, niin eihän se helppoa ole kenellekään. Tässä on yksi ongelma - kun puhutaan paljon tunteista, tulee riittävän taitaville myös helpoksi manipuloida muita tunnepuheella. Eli ollaan tilanteessa, jossa ihmisten pitäisi itse olla oman perheensä terapeutteja. Mitäköhän sellaisesta voi tulla?
Nykykasvatusmenetelmillä saadaan etupäässä oikeasta elämästä pihalla olevia mt-ongelmaisia nuoria, se on jo nähty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sano, että uskot maalaisjärkeen sekä siihen, että rajat ja rakkaus on hyvät keinot lapsen kasvattamisessa.
Arvaa mitä? Rajat ja rakkaus kuuluvat tunnetaitoihin. Rajat siten, että lapselle opetetaan, ettei suuttuessa saa paiskoa tavaroita tai lyödä pikkusiskoa tms. Rakkaus siten, että kerrotaan lapselle hänen olevan rakas ja näytetään rakkautta halailulla, suukoilla jne.
Eikö olekin helppoa tämä "mystisten" tunnetaitojen opettelu?
Keskeistä lienee se, että mitä tapahtuu jos lapsi ylittää rajan. Perinteisessä rajat ja rakkaus -kasvatuksessa rajavartija tarttuu silloin kraivelista kiinni. Tunnekasvatuksessa taas käytössä ovat ihan muut menetelmät ja täysin toisenlainen suhtautuminen. :)
Vain jos aikuinen on mieleltään häiriintynyt. Kukaan tervejärkinen ei lasta retuuta. Aikuisuuteen kuuluu auktoriteetin käyttäminen, mutta ei välivalta. Tunnekasvatus nimenomaan tähtää siihen, että suuttumusta ei ilmaista väkivallalla (niin kuin sinä teet), vaan muilla keinoin. Minun lapsilleni on aina riittänyt väkivallaton rangaistus rajojen ylittämisestä.
Rangaistukset eivät sisälly tunnekasvatukseen. Rankaisemalla lastasi vain heikennät lapsesi tunnetaitoja ja annat lapsellesi sen kuvan, että että et tue häntä.
https://positiivinenkasvatus.fi/kuinka-puuttua-lapsen-ei-toivottuun-kay…
Minkä takia lasta saati aikuistakaan pitäisi tukea, silloin kun se on toiminut ilmeisen väärin ja tietää sen itsekin?
Lapsen kohdalla: Jotta tapahtuisi oppimista ja ei-toivottu käytös saataisiin kitkettyä pois kuitenkaan antamatta viestiä, että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja.
Aikuisen kohdalla: Jotta aikuinen oppisi virheistään ja korjaisi käytöstään.
Vai saako teillä suoraan kenkää, jos teet yhdenkään virheen ilman, että asiasta edes yritetään keskustella?
Mikä juttu tämä on että pitää antaa viesti että negatiiviset tunteet eivät ole sallittuja? Miksi sitä on ruvettu hokemaan koko ajan?
No sitähän se lapselle viestii, jos piiskataan heti, kun lapsi suuttuu. Sitä on ruvettu hokemaan, kun on tajuttu, ettei se olekaan niin hyvä juttu että "lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua". Ajat muuttuu siskosein. Tervetuloa sieltä 1950-luvulta nykypäivään!
Eipä 50-luvullakaan piiskattu kun lapsi suuttui. Sen sijaan saatettiin kyllä piiskata jos tuntui, että käskyt menivät lapsella vaan yhdestä korvasta sisään ja toisesta ulos.
Joo. Suuttumisesta ei rankaistu, mutta piiskattiin käskyjen noudattamatta jättämisestä. Kun lapsi suuttui, vanhempien sivistystasosta riippuen vastaus saattoi olla "Suljepa nyt suusi" tai " Turpa kiinni pe r k ele". Vanhempien mielenterveys määritteli rangaistuksen, joka tuli siitä, että lapsi jatkoi huutoa tai itkua, eikä noudattanut käskyä. Kuten nykyäänkin, oli myös kädettömiä vanhempia ja niitä jotka ei käskeneet vaan heillä oli sosiaalisia- ja kasvatustaitoja.
Silloin oli, kuten nykyäänkin on
ihmisiä jotka saivat itsensä ymmärretyksi puhumalla eivätkä väkivallalla (henkisellä tai ruumiillisella). Usealla oli ja on sosiaalisia taitoja, kyky asettua toisen (myös lapsen) asemaan.
Kun itse ymmärtää, että on muitakin tunteita kuin ketutus (viha, suru, kateus, loukkaantuminen, mustasukkaisuus, pettymys..) ja ilo (onnellisuus, tyytyväisyys..), pystyy nimeämään tunteensa, ymmärtämään toisen reaktioita ja opettaa lastaan.
Kasvatus ei ole sitä että opetetaan lapsi tottelemaan. Se on mm. sitä, että opetetaan vähitellen käyttämään järkeään, tulemaan ihmisten kanssa toimeen, ottamaan muut huomioon, opetetaan tervettä itsetuntoa ja rakennetaan hyvä pohja mielenterveyydelle.
Isä ei osaa käsitellä tunteitaan, joten syö päivässä satoja grammoja sokeria ja lihoo. Ei auta, vaikka sen vuoksi ei pysty nukkumaan eikä liikkumaan.
Äiti ei osaa käsitellä tunteitaan, hänen käsityksensä maailmasta on se, ettei ihmiset olet hyviä ja kaikki menee kuitenkin huonosti.
Minä sitten käyn aikuisena psykoterapiassa, kun pitäisi opetella kohtaamaan tunteitaan.
Äitini on kasvatustieteiden maisteri.
Toki kaverin perheessä on myös ongelmia. Hän oli paikalla 13v, kun hänen lääkäriäitinsä tappoi itsensä. Lääkäri-isä meni vain maanantaina takaisin töihin eikä asiaa sen kummemmin käsitelty. Nykyään kaveri vetää 4 pulloa vodkaa päivässä.
Mut ehkä tunteet on turhia, ratkaistaan ongelmat mieluummin vihalla ja väkivallalla, se kun on päällimmäinen ratkaisu, kun osaamista ei muuten ole.
Alue: Aihe vapaa
Puhumattakaan siitä jos lapsi ihan laskelmoivasti tekee jotain eikä kyse olekään mistään tunnereaktiosta. Mutta eihän se niin voi olla...