Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Minä kyllä käsittelen nuo ilot ja surut sisarusteni kanssa. Enkä kyllä lähtisi pelkän ystävän kanssa jakamaan hotellihuonetta tai veisi lapsiani hoitoon.
Mulla kävi kerran niin, että varattiin miehen kanssa hääpäiväviikonloppu kaksin, lennot ja hotellit ja kaikki, koska äiti lupasi ottaa lapsen viikonlopuksi. Kaksi päivää ennen matkaa hän ilmoitti ohimennen, ettei voikaan ottaa lasta, kun hänellä on meno.
Eihän niitä lentolippuja voinut siinä kohtaa perua. Soitin hyvälle ystävälle siinä, joka on saman ikäinen lapsi, ja joiden kanssa on paljon perheinä vietetty aikaa. Hän oli järkyttynyt, ja sanoi, että ilman muuta tuot lapsen heille, heillä onkin mökkeilyä ja veneilyä suunniteltu viikonlopuksi.
Meillä oli mahtava reissu, ja lapsi kertoi innoissaan, miten oli hieno hiekkaranta, ja hän pääsi veneilemään.
Saman ystävän kanssa ollaan oltu viikko lomalla samassa hotellihuoneessa sinkkuina, ja hauskaa oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta koko ajan on sellainen olo, että fyysinen/psyykkinen ruokalautanen ei ole kohdallaan. Todennäköisesti kaipaan vain ihmisiä. En siis pysty, en siis mitenkään pysty käyttämään esim. Tinderiä. Olen ihan kivannäköinen, joten saisin ehkä joskus jonkun tykkäyksen, mutta NoCanDo.
Ehkä mä sitten menen sinne baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin miehenä mieheen ( ystävänä ) vaatii aikamoista tunnetta, aikaa, rahaa, kaljaa, tuntien tunnepitoista keskustelua etc.
Pitikö taas aloittaa alusta? Nyt ei millään jaksaisi.
Onko siellä interwebissä muita deittipalstoja, kuin Tinder?
Etkö harrasta mitään? Minun mieheni aloittaa aina parin vuoden välein jonkun uuden harrastuksen, ja saa joka kerta uusia ystäviä. Harrastukseksi lasketaan myös se, että suoritat vaikka jonkun perustutkinnon iltaopiskeluna, sellainenkin on tosi hauskaa. Jotain ihan erilaista kuin oma työsi, joltain alalta mikä kiinnostaa.
Harrastuksissa on usein sekä miehiä, että naisia.
Kansalaisopistojen erilaiset kädentaitoryhmät ovat myös hyviä. Tunnen erään naisen, jolla on "taito ja talvi" -periaate, eli opettelee joka talvi jonkin uuden kädentaidon. Pysyy mieli virkeänä, oppii uusia potentiaalisesti hyödyllisiä asioita ja tapaa ihmisiä.
Esitin nämä esimerkit siksi, että ihmiset eivät aina tunnu ajattelevan että harrastus voi olla muutakin kuin liikuntaa tai kielten opiskelua. Toisaalta kieliryhmät ovat yleensä naispainotteisia, joten...
Jos taas eräily kiinnostaa, hakeudu niihin piireihin. Ampumaradalle, rhy:n toimintaan, tai Suomen Ladun paikallisosastoon -järjestävät myös kaikenlaisia yhteisretkiä, ja edelleen tutustut sekä miehiin, että naisiin. Ja yhdistysaktiiveja tarvitaan aina. Ja sitten on kalastajia, lintuharrastajia, you name it.
Se on varmaa, että kotoa sinua ei kukaan tule hakemaan. Ja toisaalta tinderissä yms. on aina pieni epätoivon ja yliyrittämisen maku. Parempi, että teet jotain mikä joka tapauksessa parantaa elämänlaatuasi, ja sitten jos tutustut ihmisiin, se on bonusta.
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Valitettavasti minäkin kuulun siihen porukkaan, joka etääntyy, jos toinen saa lapsia. En jaksa kuunnella juttuja kakkarumbasta, oksennustaudeista, kihomadoista ja istua kahvittelemassa kun vieressä vauva kuolaa/itkee/huutaa/heittelee ruokaa ympäriinsä. Ja yleensä pyydetään vielä ilmaiseksi lapsenvahdiksi. Totta kai jokaisen oma lapsi on todella rakas ja elämä vauvan kanssa on ihanaa ja palkitsevaa, mutta lapsettomille toisen vauva-arki on aika mielenkiinnotonta. Sanoisin siis, että jos haluaa pitää vanhat, lapsettomat ystävänsä, tapaa heitä ilman lapsia ja puhu jostain muusta kuin lapsista, siis niistä asioista joista puhuitte aina ennenkin. Tai sitten vain hyväksyy että ystävät vaihtuu kun elämäntyylikin muuttuu.
Itsekin olen kerta kaikkiaan niin hitaasti lämpiävä että en osaa tuoda itseäni heti positiivisessa valossa esille. Sosiaalisesti poikkeuslahjakkaat hauskat jutustelijat herättävät tietenkin heti monien kiinnostuksen, samoin sellaiset joiden status viestii mielenkiintoisuutta.
Olen mielestäni ihan lämmin ja monista asioista kovinkin kiinnostunut ihminen ja rakastan keskustelua. Elän ihan taviselämämää enkä ole hyvän näköinen tai alkuunsa puhelias. Minulla on sama kokemus kuin ap lla että kukaan ei tunnu kiinnostuvan ystävyydestäni. Olen yrittänyt etsiä ystäviä harrastuksista ja myös netistä. Olen kuitenkin varma,että kaltaisiani on paljon. Olisi paljon annettavaa ystävyydessä, mutta aikuisiällä on vaikea löytää uusia tuttavuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta koko ajan on sellainen olo, että fyysinen/psyykkinen ruokalautanen ei ole kohdallaan. Todennäköisesti kaipaan vain ihmisiä. En siis pysty, en siis mitenkään pysty käyttämään esim. Tinderiä. Olen ihan kivannäköinen, joten saisin ehkä joskus jonkun tykkäyksen, mutta NoCanDo.
Ehkä mä sitten menen sinne baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin miehenä mieheen ( ystävänä ) vaatii aikamoista tunnetta, aikaa, rahaa, kaljaa, tuntien tunnepitoista keskustelua etc.
Pitikö taas aloittaa alusta? Nyt ei millään jaksaisi.
Onko siellä interwebissä muita deittipalstoja, kuin Tinder?
Match, ja eliittikumppani nyt ainakin. Ekasta mä ja mun mies, kaksi virkamiestä, löydettiin toisemme. Kumpikaan ei käy baarissa, kun hän lenkkeilee, ja minä luen kirjoja ja kuuntelen musiikkia.
Ystävä löysi jälkimmäisestä, virkanainen hänkin. Retkeilevät ja metsästävät yhdessä, juuri ottivat koiran.
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti minäkin kuulun siihen porukkaan, joka etääntyy, jos toinen saa lapsia. En jaksa kuunnella juttuja kakkarumbasta, oksennustaudeista, kihomadoista ja istua kahvittelemassa kun vieressä vauva kuolaa/itkee/huutaa/heittelee ruokaa ympäriinsä. Ja yleensä pyydetään vielä ilmaiseksi lapsenvahdiksi. Totta kai jokaisen oma lapsi on todella rakas ja elämä vauvan kanssa on ihanaa ja palkitsevaa, mutta lapsettomille toisen vauva-arki on aika mielenkiinnotonta. Sanoisin siis, että jos haluaa pitää vanhat, lapsettomat ystävänsä, tapaa heitä ilman lapsia ja puhu jostain muusta kuin lapsista, siis niistä asioista joista puhuitte aina ennenkin. Tai sitten vain hyväksyy että ystävät vaihtuu kun elämäntyylikin muuttuu.
Voihan pari vuotta vain kahvitella välillä. Vauva-aika menee nopeasti ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla ei ole mitään tarvetta uskoa ystävälleni niin intiimejä asioita ettei niitä voi kertoa lasten mukana ollessa . En myöskään vedä vinkkua tai sidukkaa silloinkaan kun lapset ei ole mukana
Niin, sulla omat tarpeesi, muilla omansa. Täytyy jatkaa etsintöjä, kunnes yhteensopivat ihmiset kohtaavat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kuulostatte todellakin palstan ikisinkkumiehiltä. Sama vastaus kuin niille: ei teitä kotoakaan kukaan tule hakemaan, ja jos siitä ystävän etsimisestä on liikaa vaivaa, olkaa hyvä ja olkaa ilman.
Muutenkin, jos ette jaksa edes tehdä mitään, miten voitte kuvitella olevanne kiinnostavaa seuraa kenellekään? Edelleen siis sama vastaus kuin palstamiehille.
Ja edelleen, sama neuvo: Tee jotain, mikä parantaa joka tapauksessa elämänlaatuasi, ja josta mahdollisesti löydetyt ystävyydet olisivat bonusta.
Kuunnelkaa nyt itseänne. Miksi luulette, että kukaan haluaisi tutustua teihin? Ei riitä aika, eikä jaksaminen yhden lapsen äitinä. Jännä, miten minä tunnen naisia joilla on kolme lasta ja tohtorinpaperit lasten aikana hankittu ja aikaa treenata maratoneille. Niillä on kyllä sitten ystävätkin omasta takaa.
Jos on YKSI lapsi, eikä ole aikaa ja jaksamista edes yhteen harrastukseen, kannattaa satsata joko lääkäriin tai terapiaan. Silloin on nimittäin vikaa joko terveydessä tai elämänhallinnassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti minäkin kuulun siihen porukkaan, joka etääntyy, jos toinen saa lapsia. En jaksa kuunnella juttuja kakkarumbasta, oksennustaudeista, kihomadoista ja istua kahvittelemassa kun vieressä vauva kuolaa/itkee/huutaa/heittelee ruokaa ympäriinsä. Ja yleensä pyydetään vielä ilmaiseksi lapsenvahdiksi. Totta kai jokaisen oma lapsi on todella rakas ja elämä vauvan kanssa on ihanaa ja palkitsevaa, mutta lapsettomille toisen vauva-arki on aika mielenkiinnotonta. Sanoisin siis, että jos haluaa pitää vanhat, lapsettomat ystävänsä, tapaa heitä ilman lapsia ja puhu jostain muusta kuin lapsista, siis niistä asioista joista puhuitte aina ennenkin. Tai sitten vain hyväksyy että ystävät vaihtuu kun elämäntyylikin muuttuu.
Voihan pari vuotta vain kahvitella välillä. Vauva-aika menee nopeasti ohi.
Mieleesi ei juolahda, että siinä parin vuoden aikana sen toisenkin elämä menee eteenpäin... Et voi odottaa, että toinen pitää elämäänsä pausella sillä välin, kun sinä vaihtelet vaippoja. Miksi kukaan "kahvittelisi" kanssasi kaksi vuotta maidon- ja vaipanlemussa vauvajuttuja kuunnellen, kun sillekin ajalle luultavasti olisi mielekkäämpääkin käyttöä?
Jännä muuten, miten esim. ranskalaiset naiset kykenevät aivan hyvin pysymään ihan vaan ihmisinä sen vauva-ajankin. Jostain syystä suomalaisten vaan täytyy upota siihen maidon- ja sinappikakanhuuruiseen kuplaan, missä pysytään tiukasti pari vuotta, karkottaen kaikki ystävät. Ja sitten säälitään itseä kun ei ne odottaneet!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jos sulla ja tuolla edellisellä ei ole aikaa ystävystyä eikä kiinnostusta mihinkään sellaiseen toimintaan, jossa voisi ystävystyä, sitten pitää vain hyväksyä se, että ei ole ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itsekin olen kerta kaikkiaan niin hitaasti lämpiävä että en osaa tuoda itseäni heti positiivisessa valossa esille. Sosiaalisesti poikkeuslahjakkaat hauskat jutustelijat herättävät tietenkin heti monien kiinnostuksen, samoin sellaiset joiden status viestii mielenkiintoisuutta.
Olen mielestäni ihan lämmin ja monista asioista kovinkin kiinnostunut ihminen ja rakastan keskustelua. Elän ihan taviselämämää enkä ole hyvän näköinen tai alkuunsa puhelias. Minulla on sama kokemus kuin ap lla että kukaan ei tunnu kiinnostuvan ystävyydestäni. Olen yrittänyt etsiä ystäviä harrastuksista ja myös netistä. Olen kuitenkin varma,että kaltaisiani on paljon. Olisi paljon annettavaa ystävyydessä, mutta aikuisiällä on vaikea löytää uusia tuttavuuksia.
Itse en kyllä laita paljon painoa ensivaikutelmalle, koska tiedän, että monia uusien ihmisten tapaaminen jännittää. Itsekin jännitin nuorena jopa sairaalloisesti ja edelleenkin vähän. Oikeastaan aika nurinkurista, että ensivaikutelma olisi tärkein, kun silloin monet oikein yrittävät pistää parastaan. Ajan myötä sitten tutustuu ihmisen eri puoliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kuulostatte todellakin palstan ikisinkkumiehiltä. Sama vastaus kuin niille: ei teitä kotoakaan kukaan tule hakemaan, ja jos siitä ystävän etsimisestä on liikaa vaivaa, olkaa hyvä ja olkaa ilman.
Muutenkin, jos ette jaksa edes tehdä mitään, miten voitte kuvitella olevanne kiinnostavaa seuraa kenellekään? Edelleen siis sama vastaus kuin palstamiehille.
Ja edelleen, sama neuvo: Tee jotain, mikä parantaa joka tapauksessa elämänlaatuasi, ja josta mahdollisesti löydetyt ystävyydet olisivat bonusta.
Kuunnelkaa nyt itseänne. Miksi luulette, että kukaan haluaisi tutustua teihin? Ei riitä aika, eikä jaksaminen yhden lapsen äitinä. Jännä, miten minä tunnen naisia joilla on kolme lasta ja tohtorinpaperit lasten aikana hankittu ja aikaa treenata maratoneille. Niillä on kyllä sitten ystävätkin omasta takaa.
Jos on YKSI lapsi, eikä ole aikaa ja jaksamista edes yhteen harrastukseen, kannattaa satsata joko lääkäriin tai terapiaan. Silloin on nimittäin vikaa joko terveydessä tai elämänhallinnassa.
Luetun ymmärtäminen on ilmeisen haastavaa. Miksi pitää mennä esimerkiksi sinne tanssitunneille, jos a) et ole yhtään kiinnostunut tanssista tai muista ns. sosiaalisten harrasteiden paikoista b) joudut ponnistelemaan paljon sen takia, että mahdollisesti voisit saada ystävän.
Jos se arki on jo muutenkin kiireistä, niin ihan rehellisesti, tekeekö se ihmisestä laiskan, jos ei "jaksa" tehdä älytöntä työtä mahdollisten ystävien etsimiseksi ja ei halua ihan vaan ehkä mahdollisen ystävyyden takia vaivautua sinne harrastukseen, joka ei edes välttämättä kiinnosta.
Ja vaikka tuo yksi lapsi kommentti ei minua kosketa, niin älä koskaan aliarvioi toisen tilannetta. Se yksikin lapsi voi olla aikamoinen työmaa, jos lapsi on esimerkiksi vaativa/sairas/koliikkivauva. Kun et varmuudella tilanteesta tiedä, niin ei varmaan kannata lytätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no
Vietätkö itse ystäviesi kanssa aikaa? Keskusteletteko aikuisten asioista? Jos vastasit kyllä, oletko myös mielestäsi itsekäs?
"Aikuisten asioista" voi keskustella myös niin että on lapset mukana. Kaikkia ei kiinnosta muutenkaan se että kaivelet omaa napaasi.
Jos olet sitä mieltä, että aikuisten asioista sopii keskustella lasten kuullen, lapsistasi pitäisi tehdä lasu.
Maailmassa on todella paljon asioita, jotka ovat lapsille liian pelottavia. Esim. alkuvaiheen koronasta ei missään nimessä olisi pitänyt puhua lasten aikana aikuisten tavalla, koska ei vielä tiedetty missä mennään ja tilanne olisi voinut äityä hyvinkin vakavaksi. Ukrainan sodan taisteluista ei ole sopivaa puhua lasten aikana. Kolmannen valtakunnan toiminta tuskin on lapsille soveltuva keskustelunaihe.
On eri asia selittää asioita ikätasoisesti, kuin että lapsi kuuntelee aikuisten keskustelua mistä ymmärtää murto-osan ja ahdistuu -vrt. ilmastoahdistuneet nuoret.
Lisäksi jos aikuiset keskustelevat aikuisten asioista aikuisten tasolla, vaikka nyt ranskalaisesta kirjallisuudesta, lapsi yleensä pitkästyy (jos aihe ei ole ahdistava) ja alkaa häiriköidä. Kun nykylapsia ei ole kasvatettu.
Minua ei todellakaan kiinnosta mennä ystävän luo keskustelemaan "aikuisten asioista" mikäli ne on Ukrainan sotaa, ranskalaista kirjallisuutta, sinun parisuhdeongelmia tai alapääsi kutinaa. Olipa lapsia mukana tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jos sulla ja tuolla edellisellä ei ole aikaa ystävystyä eikä kiinnostusta mihinkään sellaiseen toimintaan, jossa voisi ystävystyä, sitten pitää vain hyväksyä se, että ei ole ystäviä.
Ja siitähän tässä ketjussa ehkä on monien osalta kyse, että meitä ystävyyttä haluavia on, vaikka emme syty vain sosiaalisten suhteiden takia harrastamisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jos sulla ja tuolla edellisellä ei ole aikaa ystävystyä eikä kiinnostusta mihinkään sellaiseen toimintaan, jossa voisi ystävystyä, sitten pitää vain hyväksyä se, että ei ole ystäviä.
Ja siitähän tässä ketjussa ehkä on monien osalta kyse, että meitä ystävyyttä haluavia on, vaikka emme syty vain sosiaalisten suhteiden takia harrastamisesta.
Minusta ei pidäkään harrastaa vain siksi, että saisi ystäviä. Pitää harrastaa siksi, että haluaa harrastaa juuri sitä. Harrastuksesta sitten löytyy ihmisiä, joilla on kanssasi ainakin yksi yhteinen kiinnostuksen kohde: se harrastus. Jos menee vastentahtoisesti ko harrastukseen, ei ole sitäkään yhdistävää tekijää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti minäkin kuulun siihen porukkaan, joka etääntyy, jos toinen saa lapsia. En jaksa kuunnella juttuja kakkarumbasta, oksennustaudeista, kihomadoista ja istua kahvittelemassa kun vieressä vauva kuolaa/itkee/huutaa/heittelee ruokaa ympäriinsä. Ja yleensä pyydetään vielä ilmaiseksi lapsenvahdiksi. Totta kai jokaisen oma lapsi on todella rakas ja elämä vauvan kanssa on ihanaa ja palkitsevaa, mutta lapsettomille toisen vauva-arki on aika mielenkiinnotonta. Sanoisin siis, että jos haluaa pitää vanhat, lapsettomat ystävänsä, tapaa heitä ilman lapsia ja puhu jostain muusta kuin lapsista, siis niistä asioista joista puhuitte aina ennenkin. Tai sitten vain hyväksyy että ystävät vaihtuu kun elämäntyylikin muuttuu.
Voihan pari vuotta vain kahvitella välillä. Vauva-aika menee nopeasti ohi.
Mieleesi ei juolahda, että siinä parin vuoden aikana sen toisenkin elämä menee eteenpäin... Et voi odottaa, että toinen pitää elämäänsä pausella sillä välin, kun sinä vaihtelet vaippoja. Miksi kukaan "kahvittelisi" kanssasi kaksi vuotta maidon- ja vaipanlemussa vauvajuttuja kuunnellen, kun sillekin ajalle luultavasti olisi mielekkäämpääkin käyttöä?
Jännä muuten, miten esim. ranskalaiset naiset kykenevät aivan hyvin pysymään ihan vaan ihmisinä sen vauva-ajankin. Jostain syystä suomalaisten vaan täytyy upota siihen maidon- ja sinappikakanhuuruiseen kuplaan, missä pysytään tiukasti pari vuotta, karkottaen kaikki ystävät. Ja sitten säälitään itseä kun ei ne odottaneet!
Ehkä sinun kannattaa sitten mieluummin hankkia ne ystäväsi ranskalaisista naisista jos mikään normaali potentiaalisen ex- ystäväsi elämään /elämäntilanteeseen kiinteästi liittyvä ei kiinnostanut. Eipä ole ihme, että sen sijaan että keskustellaan kanssasi ilman lapsia aikuisten syvällisiä asioita=asioita ,jotka kiinnostaa vain sinua, ystävät mieluummin katoavat sinne lapsiperhe-elämään, joka heille on se tärkein aikuisten asia. Tämähän on pelkästään win-win tilanne, että ystävyys lakkaa koska kumpaakaan ei kiinnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jos sulla ja tuolla edellisellä ei ole aikaa ystävystyä eikä kiinnostusta mihinkään sellaiseen toimintaan, jossa voisi ystävystyä, sitten pitää vain hyväksyä se, että ei ole ystäviä.
Ja siitähän tässä ketjussa ehkä on monien osalta kyse, että meitä ystävyyttä haluavia on, vaikka emme syty vain sosiaalisten suhteiden takia harrastamisesta.
Ettekä keksi, miten muuten voisitte ystäviä saada. Eikä onnistu kukaan muukaan keksimään puolestanne. Olemme kaikki hölmöjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Jos sulla ja tuolla edellisellä ei ole aikaa ystävystyä eikä kiinnostusta mihinkään sellaiseen toimintaan, jossa voisi ystävystyä, sitten pitää vain hyväksyä se, että ei ole ystäviä.
Ja siitähän tässä ketjussa ehkä on monien osalta kyse, että meitä ystävyyttä haluavia on, vaikka emme syty vain sosiaalisten suhteiden takia harrastamisesta.
Minusta ei pidäkään harrastaa vain siksi, että saisi ystäviä. Pitää harrastaa siksi, että haluaa harrastaa juuri sitä. Harrastuksesta sitten löytyy ihmisiä, joilla on kanssasi ainakin yksi yhteinen kiinnostuksen kohde: se harrastus. Jos menee vastentahtoisesti ko harrastukseen, ei ole sitäkään yhdistävää tekijää.
Tämähän se tosiaan näissä neuvoista osallistua niihin itseään kiinnostaviin juttuihin on, että siellä tapaa samanhenkisiä porukkaa. Monesti myös tiettyä alaa opiskelemaan lähtee kyseisestä alasta kiinnostuneet ja sieltä löytää samanhenkisiä ystäviä . Yhteisessä toiminnassa tutustuu helpoiten toisiin.
Alue: Aihe vapaa
Voi vitsi! Olisi mahdollisesti kiva tutustua! En ole ehkä yhtä tavallinen, en ainakaan voisi määritellä itseäni niin, mutta muuten olen ihan asiallinen :) ja melkein saman ikäinen. Innostun uusista jutuista ja ihmiset saa olla mielestäni vapaasti erilaisia. Uusia kavereita ei vaan usein ilmesty. Meitä on monia. Miten löytäisimme toisemme?