Lue keskustelun säännöt.
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Taloudelliset ongelmat (siis jos ei raha riitä) on ymmärrettävä syy olla menemättä monille kursseille, harrastuksiin tai tapahtumiin.
Mutta mitä edes tekisi uuden ystävän kanssa se, jota ei mikään kiinnosta?
Entä jos harrastukset on luokkaa piirtäminen ja lukeminen? Onhan kaikkia lukupiirejäkin kyllä mutta en tiedä onko ne ihan sellaisia harrastuksia missä varsinaisesti tutustuu kehenkään, toisin kuin vaikka mammakerhoissa on vähän pakko tutustua ja keskustella muustakin kuin pelkästä kirjan sisällöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myös esim. facebookissa erilaisia ryhmiä; ehkä niiden kautta voi tutustua ja samoja kiinnostuksen kohteita olla ihmisillä. Myös jossain ryhmissä, esim. naistenhuone välillä ystävä haku ryhmiä tai naiset piristäneet porukalla jotain yksinäistä; jos ei ole ystävät päässeet tulemaan yms. Tiedän joitain, että on esim. yksin lähtenyt ulkomaille reissuun ja siellä tutustunut uusiin ihmisiin. Ehkä myös välillä kun yksin tekee asioita; ihmiset voi tulla helpommin juttelemaan; mitä esim. porukassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Taloudelliset ongelmat (siis jos ei raha riitä) on ymmärrettävä syy olla menemättä monille kursseille, harrastuksiin tai tapahtumiin.
Mutta mitä edes tekisi uuden ystävän kanssa se, jota ei mikään kiinnosta?
Komps tuo. Ihminen joka ei ole mistään kiinnostunut on ankeaa seuraa, ellei tee mitään töiden ja kotitöiden lisäksi ei hirveästi ole mitään kiinnostavaa sanottavaa. Sitten päätyy tylsistyttämään muita selostamalla mitä söi aamulla ja millä pesuaineella tahrat lähti, ei sellaista kukaan jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, haluaako ystäviä koska tarvitsee niitä oikeasti vai siksi että niitä "kuuluu olla"? Nolottaako tehdä asioita yksin tai tuntuuko että kaikilla muilla on aina hauskempaa? Kannattaa kokeilla tehdä asioita myös yksin, mennä elokuviin, rannalle, kahvilaan, shoppailemaan, telttailemaan, vaikka matkustaa yksin ulkomaille. Voi vaikka huomata, että on ihan mukavaa ilman kavereita. Ja sitten kun ystäviä ei ole "pakko löytää" hinnalla millä hyvänsä, niitä saattaa tupsahdella elämään aivan sattumalta, koska elämäsi on vain niin paljon kiinnostavampaa. Tai ainakaan et tylsisty ystäviä odotellessa!
Tämä.
Itsellä juuri tuo ongelma että en kehtaa mennä yksin kun mietin mitä muut ajattelevat? Pitävätkö outona yms.
Miten tällaisesta rajoittuneesta ajatuskulusta pääsee irti?
Esim joku viikonloppumatka yksin olisi jees
Rohkeasti vaan.
Olen esim yksin reissannut pitkin Eurooppaa. Koska aina välillä olen ollut menossa kylään jollekin ystävälle, kukapa siellä vieraassa maassa tietää, vaikka olisit menossa vaikka siskon perheen luo.
Jos olet yksin kahvilla, kuka heistä tietää, oletko vain odottamassa junaa, tai että miehesi tulee juuri jostain. Ja mistä he tietävät, vaikka asuisit siellä.
Jos olet elokuvissa yksin, kuka sen huomaa, ja mitä he siitä ajattelisivat? Jos joku ajattelee, niin ehkä, että tuon mies ei varmaan ole kiinnostunut tällaisesta elokuvasta, tai että, hänellä on varmaan vapaailta lapsista, ja mies on niiden kanssa kotona.
Helpottaisiko tällainen ajatusleikki sinua? Ettei kukaan tiedä, oletko jotenkin "huono ja yksinäinen". Ehkä oletkin "vapaa", "seikkailulla", tai vain hetken tilanteiden välissä
Ei yksin jossain olemisessa ole mitään outoa.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, haluaako ystäviä koska tarvitsee niitä oikeasti vai siksi että niitä "kuuluu olla"? Nolottaako tehdä asioita yksin tai tuntuuko että kaikilla muilla on aina hauskempaa? Kannattaa kokeilla tehdä asioita myös yksin, mennä elokuviin, rannalle, kahvilaan, shoppailemaan, telttailemaan, vaikka matkustaa yksin ulkomaille. Voi vaikka huomata, että on ihan mukavaa ilman kavereita. Ja sitten kun ystäviä ei ole "pakko löytää" hinnalla millä hyvänsä, niitä saattaa tupsahdella elämään aivan sattumalta, koska elämäsi on vain niin paljon kiinnostavampaa. Tai ainakaan et tylsisty ystäviä odotellessa!
Erinomainen pointti! Mä sain pienestä pitäen kuulla, kuinka olin liian hiljainen ja ujo, ja näitä vieläpä toitotettiin oikein kasvot huolta tihkuen, niin että aloin kuvitella olevani todellakin jotenkin sairas, kun en ollut "tarpeeksi" sosiaalinen. Joitain ystäviä kyllä oli, mutta kuvittelin, että mulla pitäisi olla valtava ystäväpiiri, jotta todistaisin kelvanneeni "normaalien ihmisten maailmaan".
Onneksi lopulta aikuisiällä opin hyväksymään aidon itseni, saatoin lakata esittämästä ja vapauduin elämään omaa elämääni, josta nyt nautin täysin siemauksin. Huomasin myöskin nimenomaan, että kun lakkasin epätoivoisesti kaipaamasta "ystäviä" ja yrittämästä pakottaa ystävyyksiä, mikä oli tietenkin vain työntänyt ihmisiä loitommalle, nykyään minne tahansa menen, ihmiset haluavat tutustua liiankin kanssa. Minä kun tosiaan viihdyn itsekseni, ja pari jo olemassaolevaa ystävää riittää. Ihan mukava kuitenkin välillä turista toisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No leffassa nyt käy ainakin porukkaa yksin vaikka kuinka paljon. Ihan naurettavaa sitä jännittää. Mitään kavereita sieltä ei tietysti saa, mutta näkeepä elokuvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, haluaako ystäviä koska tarvitsee niitä oikeasti vai siksi että niitä "kuuluu olla"? Nolottaako tehdä asioita yksin tai tuntuuko että kaikilla muilla on aina hauskempaa? Kannattaa kokeilla tehdä asioita myös yksin, mennä elokuviin, rannalle, kahvilaan, shoppailemaan, telttailemaan, vaikka matkustaa yksin ulkomaille. Voi vaikka huomata, että on ihan mukavaa ilman kavereita. Ja sitten kun ystäviä ei ole "pakko löytää" hinnalla millä hyvänsä, niitä saattaa tupsahdella elämään aivan sattumalta, koska elämäsi on vain niin paljon kiinnostavampaa. Tai ainakaan et tylsisty ystäviä odotellessa!
Tämä.
Itsellä juuri tuo ongelma että en kehtaa mennä yksin kun mietin mitä muut ajattelevat? Pitävätkö outona yms.
Miten tällaisesta rajoittuneesta ajatuskulusta pääsee irti?
Esim joku viikonloppumatka yksin olisi jees
Rohkeasti vaan.
Olen esim yksin reissannut pitkin Eurooppaa. Koska aina välillä olen ollut menossa kylään jollekin ystävälle, kukapa siellä vieraassa maassa tietää, vaikka olisit menossa vaikka siskon perheen luo.
Jos olet yksin kahvilla, kuka heistä tietää, oletko vain odottamassa junaa, tai että miehesi tulee juuri jostain. Ja mistä he tietävät, vaikka asuisit siellä.Jos olet elokuvissa yksin, kuka sen huomaa, ja mitä he siitä ajattelisivat? Jos joku ajattelee, niin ehkä, että tuon mies ei varmaan ole kiinnostunut tällaisesta elokuvasta, tai että, hänellä on varmaan vapaailta lapsista, ja mies on niiden kanssa kotona.
Helpottaisiko tällainen ajatusleikki sinua? Ettei kukaan tiedä, oletko jotenkin "huono ja yksinäinen". Ehkä oletkin "vapaa", "seikkailulla", tai vain hetken tilanteiden välissä
Ei yksin jossain olemisessa ole mitään outoa.
Toi on totta. Eikä muita ihmisiä kiinnosta, kukin miettii omia asioitaan. Mä en ole yksinäinen ja perhekin on, mutta mieluiten matkustelen yksin, saa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Ei ketään kiinnosta, oikeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Taloudelliset ongelmat (siis jos ei raha riitä) on ymmärrettävä syy olla menemättä monille kursseille, harrastuksiin tai tapahtumiin.
Mutta mitä edes tekisi uuden ystävän kanssa se, jota ei mikään kiinnosta?
Entä jos harrastukset on luokkaa piirtäminen ja lukeminen? Onhan kaikkia lukupiirejäkin kyllä mutta en tiedä onko ne ihan sellaisia harrastuksia missä varsinaisesti tutustuu kehenkään, toisin kuin vaikka mammakerhoissa on vähän pakko tutustua ja keskustella muustakin kuin pelkästä kirjan sisällöstä.
Piirtäminen on hyvä tapa tutustua. Kansalaisopiston piirustuskurssille, ja sitten heidän retkille. Pidä myös piirustusvälineitä mukana vaikka lomalla, ja piirtele jossain kahvilassa tai torilla, ihmiset kommentoivat ja juttelevat. Se yhdistää myös taiteen ystäviä, voit pyytää johonkin näyttelyyn seuraa jakamaan bensoja. Siitä on paljon puhuttavaa. Lehdessä on retkiä taidenäyttelyihin.
Käy hyvissä divareissa, jututa omistajaa, kysy lempikirjojasi. Tällä lailla tutustuin divarinomistajaan.
Historian elävöittäminen on kiva tapa tavata ihmisiä. Sinne on helppo mennä yksin johonkin tapahtumaan, ja osallistua vaikka piirustus-tai käsityöryhmään ja istua iltanuotiolla. Seurojen ja facen kautta on helppo päästä mukaan, ja vaikka päästä kimppakyytiin. Vaatteita voi lainata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Taloudelliset ongelmat (siis jos ei raha riitä) on ymmärrettävä syy olla menemättä monille kursseille, harrastuksiin tai tapahtumiin.
Mutta mitä edes tekisi uuden ystävän kanssa se, jota ei mikään kiinnosta?
Komps tuo. Ihminen joka ei ole mistään kiinnostunut on ankeaa seuraa, ellei tee mitään töiden ja kotitöiden lisäksi ei hirveästi ole mitään kiinnostavaa sanottavaa. Sitten päätyy tylsistyttämään muita selostamalla mitä söi aamulla ja millä pesuaineella tahrat lähti, ei sellaista kukaan jaksa.
Minä olen kyllä kiinnostunut monista asioista, mutta ne ei ole sellaisia mitä voisi ns esitellä kaveri infoa selaaville ihmisille. Tykkään esim lenkkeillä, liikkua metsässä koirani kanssa, hoitaa puutarhaa, tutkia astronomiaa, lukea historia aiheista, maalata, leipoa..
Mutta kun tuntuu että nykyään "oikealla ja kiinnostavalla tekemisellä" tarkoitetaan vain sellaisia asioita mitkä todella sosiaaliset ihmiset kelpuuttaa.. Jos joku kaveri vaikka ehdottaisi jotain uutta yhteistä harrastusta, vaikka tanssia, niin en olisi heti sanomassa ei, vaikka en luultavasti kotihiiren luonteeni takia sellaiseen ajautuisi omasta aloitteestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Valitettavasti minäkin kuulun siihen porukkaan, joka etääntyy, jos toinen saa lapsia. En jaksa kuunnella juttuja kakkarumbasta, oksennustaudeista, kihomadoista ja istua kahvittelemassa kun vieressä vauva kuolaa/itkee/huutaa/heittelee ruokaa ympäriinsä. Ja yleensä pyydetään vielä ilmaiseksi lapsenvahdiksi. Totta kai jokaisen oma lapsi on todella rakas ja elämä vauvan kanssa on ihanaa ja palkitsevaa, mutta lapsettomille toisen vauva-arki on aika mielenkiinnotonta. Sanoisin siis, että jos haluaa pitää vanhat, lapsettomat ystävänsä, tapaa heitä ilman lapsia ja puhu jostain muusta kuin lapsista, siis niistä asioista joista puhuitte aina ennenkin. Tai sitten vain hyväksyy että ystävät vaihtuu kun elämäntyylikin muuttuu.
Voihan pari vuotta vain kahvitella välillä. Vauva-aika menee nopeasti ohi.
Mieleesi ei juolahda, että siinä parin vuoden aikana sen toisenkin elämä menee eteenpäin... Et voi odottaa, että toinen pitää elämäänsä pausella sillä välin, kun sinä vaihtelet vaippoja. Miksi kukaan "kahvittelisi" kanssasi kaksi vuotta maidon- ja vaipanlemussa vauvajuttuja kuunnellen, kun sillekin ajalle luultavasti olisi mielekkäämpääkin käyttöä?
Jännä muuten, miten esim. ranskalaiset naiset kykenevät aivan hyvin pysymään ihan vaan ihmisinä sen vauva-ajankin. Jostain syystä suomalaisten vaan täytyy upota siihen maidon- ja sinappikakanhuuruiseen kuplaan, missä pysytään tiukasti pari vuotta, karkottaen kaikki ystävät. Ja sitten säälitään itseä kun ei ne odottaneet!
Ja mä en voi sietää sitä että verrataan suomalaisia äitejä ranskalaisiin. Sain ensimmäisen lapseni Ranskassa ja synnytin samoihin aikoihin kun ranskalainen kaverini. Heti vauvan synnyttyä, kaverini äiti muutti heille hoitamaan lasta. Kun kaverini ja siippansa kyläilivät ihmisten luona, kaverini äiti hoiti lasta sen aikaa. Kun mies huiteli kokopäivätyönsä lisäksi tuntikausia harrastuksissa, selitys oli että mummo hoitaa. Kun toinen kaveri sai vauvan, hänen äitinsä otti monta viikkoa vapaaksi töistä, jotta voisi hoitaa vauvaa. Joten pliis älä vertaile suomalaisia ranskalaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Taloudelliset ongelmat (siis jos ei raha riitä) on ymmärrettävä syy olla menemättä monille kursseille, harrastuksiin tai tapahtumiin.
Mutta mitä edes tekisi uuden ystävän kanssa se, jota ei mikään kiinnosta?
Komps tuo. Ihminen joka ei ole mistään kiinnostunut on ankeaa seuraa, ellei tee mitään töiden ja kotitöiden lisäksi ei hirveästi ole mitään kiinnostavaa sanottavaa. Sitten päätyy tylsistyttämään muita selostamalla mitä söi aamulla ja millä pesuaineella tahrat lähti, ei sellaista kukaan jaksa.
Minä olen kyllä kiinnostunut monista asioista, mutta ne ei ole sellaisia mitä voisi ns esitellä kaveri infoa selaaville ihmisille. Tykkään esim lenkkeillä, liikkua metsässä koirani kanssa, hoitaa puutarhaa, tutkia astronomiaa, lukea historia aiheista, maalata, leipoa..
Mutta kun tuntuu että nykyään "oikealla ja kiinnostavalla tekemisellä" tarkoitetaan vain sellaisia asioita mitkä todella sosiaaliset ihmiset kelpuuttaa.. Jos joku kaveri vaikka ehdottaisi jotain uutta yhteistä harrastusta, vaikka tanssia, niin en olisi heti sanomassa ei, vaikka en luultavasti kotihiiren luonteeni takia sellaiseen ajautuisi omasta aloitteestani.
Kaveri infossa kaveria etsivät tuskin on niitä sosiaalisimpia. Hekin ajattelevat, että mä nyt vain tykkään käydä luonnossa kävelemässä.
Koita esim
-lähtisikö joku keskiaikamarkkinoille?
-tietääkö kukaan, missä voisi tanssia historiallisia tansseja? (Niihin ei tarvita miestä)
Hae facebookin puutarhatyhmästä taimia joltakulta, ja jututa häntä samalla hänen puutarhasta. Ihmiset tykkää puhua niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä kiinnostunut monista asioista, mutta ne ei ole sellaisia mitä voisi ns esitellä kaveri infoa selaaville ihmisille. Tykkään esim lenkkeillä, liikkua metsässä koirani kanssa, hoitaa puutarhaa, tutkia astronomiaa, lukea historia aiheista, maalata, leipoa..
Mutta kun tuntuu että nykyään "oikealla ja kiinnostavalla tekemisellä" tarkoitetaan vain sellaisia asioita mitkä todella sosiaaliset ihmiset kelpuuttaa.. Jos joku kaveri vaikka ehdottaisi jotain uutta yhteistä harrastusta, vaikka tanssia, niin en olisi heti sanomassa ei, vaikka en luultavasti kotihiiren luonteeni takia sellaiseen ajautuisi omasta aloitteestani.
Oletko pyytänyt ihmisiä mukaan metsään kävelylle? Osallistunut johonkin koiraharrastukseen? Kirjoitellut netissä muiden puutarhanhoidosta/leipomisesta/historiasta kiinnostuneiden kanssa? Mennyt kurssille tekemään kakkuja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, haluaako ystäviä koska tarvitsee niitä oikeasti vai siksi että niitä "kuuluu olla"? Nolottaako tehdä asioita yksin tai tuntuuko että kaikilla muilla on aina hauskempaa? Kannattaa kokeilla tehdä asioita myös yksin, mennä elokuviin, rannalle, kahvilaan, shoppailemaan, telttailemaan, vaikka matkustaa yksin ulkomaille. Voi vaikka huomata, että on ihan mukavaa ilman kavereita. Ja sitten kun ystäviä ei ole "pakko löytää" hinnalla millä hyvänsä, niitä saattaa tupsahdella elämään aivan sattumalta, koska elämäsi on vain niin paljon kiinnostavampaa. Tai ainakaan et tylsisty ystäviä odotellessa!
Tämä.
Itsellä juuri tuo ongelma että en kehtaa mennä yksin kun mietin mitä muut ajattelevat? Pitävätkö outona yms.
Miten tällaisesta rajoittuneesta ajatuskulusta pääsee irti?
Esim joku viikonloppumatka yksin olisi jees
Rohkeasti vaan.
Olen esim yksin reissannut pitkin Eurooppaa. Koska aina välillä olen ollut menossa kylään jollekin ystävälle, kukapa siellä vieraassa maassa tietää, vaikka olisit menossa vaikka siskon perheen luo.
Jos olet yksin kahvilla, kuka heistä tietää, oletko vain odottamassa junaa, tai että miehesi tulee juuri jostain. Ja mistä he tietävät, vaikka asuisit siellä.Jos olet elokuvissa yksin, kuka sen huomaa, ja mitä he siitä ajattelisivat? Jos joku ajattelee, niin ehkä, että tuon mies ei varmaan ole kiinnostunut tällaisesta elokuvasta, tai että, hänellä on varmaan vapaailta lapsista, ja mies on niiden kanssa kotona.
Helpottaisiko tällainen ajatusleikki sinua? Ettei kukaan tiedä, oletko jotenkin "huono ja yksinäinen". Ehkä oletkin "vapaa", "seikkailulla", tai vain hetken tilanteiden välissä
Ei yksin jossain olemisessa ole mitään outoa.Toi on totta. Eikä muita ihmisiä kiinnosta, kukin miettii omia asioitaan. Mä en ole yksinäinen ja perhekin on, mutta mieluiten matkustelen yksin, saa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Ei ketään kiinnosta, oikeasti.
Mutta jos ketään ei muka kiinnosta muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset, miksi kuitenkin monet ihmiset kokee tarpeelliseksi hehkuttaa tekemisiään netissä, laittaa jatkuvasti kuvia matkoilta tai ryyppyreissuiltaan? Jotain vartenhan tuollaista tehdään ja yritetään antaa muille super aktiivisen ihmisen kuva. Kun siis eräs tuttavani on sellainen joka lähes kokoajan postaa jotain ja tekee kaikesta mahdollisesta hirveän numeron, vaikka monissa noissa tilanteissa mukana olleena tiedän ettei siellä edes tapahtunut yhtään mitään ihmeellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihminen joka ei ole mistään kiinnostunut on ankeaa seuraa, ellei tee mitään töiden ja kotitöiden lisäksi ei hirveästi ole mitään kiinnostavaa sanottavaa. Sitten päätyy tylsistyttämään muita selostamalla mitä söi aamulla ja millä pesuaineella tahrat lähti, ei sellaista kukaan jaksa.
Minä olen kyllä kiinnostunut monista asioista, mutta ne ei ole sellaisia mitä voisi ns esitellä kaveri infoa selaaville ihmisille. Tykkään esim lenkkeillä, liikkua metsässä koirani kanssa, hoitaa puutarhaa, tutkia astronomiaa, lukea historia aiheista, maalata, leipoa..
Mutta kun tuntuu että nykyään "oikealla ja kiinnostavalla tekemisellä" tarkoitetaan vain sellaisia asioita mitkä todella sosiaaliset ihmiset kelpuuttaa.. Jos joku kaveri vaikka ehdottaisi jotain uutta yhteistä harrastusta, vaikka tanssia, niin en olisi heti sanomassa ei, vaikka en luultavasti kotihiiren luonteeni takia sellaiseen ajautuisi omasta aloitteestani.
Ei ole mitään tahoa, joka määrittelee, millainen on oltava ollakseen kiinnostava. Toisia kiinnostavat ihmiset ja asiat, jotka joidenkin mielestä taas ovat tappavan tylsiä. Musta sulla on tossa monta aihetta, joihin erilaiset ihmiset voivat tarttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kyllä kiinnostunut monista asioista, mutta ne ei ole sellaisia mitä voisi ns esitellä kaveri infoa selaaville ihmisille. Tykkään esim lenkkeillä, liikkua metsässä koirani kanssa, hoitaa puutarhaa, tutkia astronomiaa, lukea historia aiheista, maalata, leipoa..
Mutta kun tuntuu että nykyään "oikealla ja kiinnostavalla tekemisellä" tarkoitetaan vain sellaisia asioita mitkä todella sosiaaliset ihmiset kelpuuttaa.. Jos joku kaveri vaikka ehdottaisi jotain uutta yhteistä harrastusta, vaikka tanssia, niin en olisi heti sanomassa ei, vaikka en luultavasti kotihiiren luonteeni takia sellaiseen ajautuisi omasta aloitteestani.
Oletko pyytänyt ihmisiä mukaan metsään kävelylle? Osallistunut johonkin koiraharrastukseen? Kirjoitellut netissä muiden puutarhanhoidosta/leipomisesta/historiasta kiinnostuneiden kanssa? Mennyt kurssille tekemään kakkuja?
Voisi liittyä Marttoihin. Heillä on kiinnostavia luentoja ja kursseja. Nykyään on ihan moderneja kaupunkimarttoja. Heillä on esim opetuskeittiöitä, kasvisruokakursseja, jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Liikkistä. Että jos mistä hyvänsä asiasta on tarpeeksi kokemusta, ei vaan voi olla ennakko-odotusta, että persiilleen menee? Koska ennakkoluulot perustuu vain pelkoon tai kokemuksen puutteeseen.
Tai sitten se voi olla meillä aikuisilla niin, että kun tietyntyyppisistä tilanteista on riittävästi kokemusta, tietää jo, miten tulee käymään. Siihen on syynsä, miksi vartijat ostoskeskuksissa pitävät tiettyjä ihmisiä tarkemmin silmällä kuin toisia.
Toivottavasti muuten olet täysin valmis hyväksymään ystäväsi ison, karvaisen tatuoidun miehen, jolla on iso mopedi ja liivissä lukee 1%. Ei sovi olla ennakkoluuloinen, ne perustuvat vain pelkoihin ja kokemuksen puutteeseen!
Ei nyt tarvitse loukkaantua. Ensinnäkin, ennakko-oletus ja ennakkoluulo on eri asioita. Ensimmäinen perustuu juurikin kokemukseen. Toinen siihen, että kun nyt olen tähän kerran tai useammin törmännyt, se tulee olemaan niin aina, kaikkien kohdalla.
Viittaukseesi, just luin että nämä "pyöräilijät" ovat lasten tukena oikeudenkäynneissä antaakseen heille itseluottamusta pahantekijöitä vastaan. Sopii heidän varsin tiukkaan koodistoon suojella heikompia, että on siinäkin monia puolia joita sinä et tietenkään tule koskaan näkemään. Juurikin syvien, vahvojen ennakkoluulojen vuoksi. Ehkä se helpottaa elämän monimutkaisuuden hyväksymistä, mustavalkoistaminen. Mutta ymmärrät varmaan entistä selvemmin pointtini, jonka todistit välittömästi todeksi vaikka sotkitkin käsitteitä toisiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa myös miettiä, haluaako ystäviä koska tarvitsee niitä oikeasti vai siksi että niitä "kuuluu olla"? Nolottaako tehdä asioita yksin tai tuntuuko että kaikilla muilla on aina hauskempaa? Kannattaa kokeilla tehdä asioita myös yksin, mennä elokuviin, rannalle, kahvilaan, shoppailemaan, telttailemaan, vaikka matkustaa yksin ulkomaille. Voi vaikka huomata, että on ihan mukavaa ilman kavereita. Ja sitten kun ystäviä ei ole "pakko löytää" hinnalla millä hyvänsä, niitä saattaa tupsahdella elämään aivan sattumalta, koska elämäsi on vain niin paljon kiinnostavampaa. Tai ainakaan et tylsisty ystäviä odotellessa!
Tämä.
Itsellä juuri tuo ongelma että en kehtaa mennä yksin kun mietin mitä muut ajattelevat? Pitävätkö outona yms.
Miten tällaisesta rajoittuneesta ajatuskulusta pääsee irti?
Esim joku viikonloppumatka yksin olisi jees
Rohkeasti vaan.
Olen esim yksin reissannut pitkin Eurooppaa. Koska aina välillä olen ollut menossa kylään jollekin ystävälle, kukapa siellä vieraassa maassa tietää, vaikka olisit menossa vaikka siskon perheen luo.
Jos olet yksin kahvilla, kuka heistä tietää, oletko vain odottamassa junaa, tai että miehesi tulee juuri jostain. Ja mistä he tietävät, vaikka asuisit siellä.Jos olet elokuvissa yksin, kuka sen huomaa, ja mitä he siitä ajattelisivat? Jos joku ajattelee, niin ehkä, että tuon mies ei varmaan ole kiinnostunut tällaisesta elokuvasta, tai että, hänellä on varmaan vapaailta lapsista, ja mies on niiden kanssa kotona.
Helpottaisiko tällainen ajatusleikki sinua? Ettei kukaan tiedä, oletko jotenkin "huono ja yksinäinen". Ehkä oletkin "vapaa", "seikkailulla", tai vain hetken tilanteiden välissä
Ei yksin jossain olemisessa ole mitään outoa.Toi on totta. Eikä muita ihmisiä kiinnosta, kukin miettii omia asioitaan. Mä en ole yksinäinen ja perhekin on, mutta mieluiten matkustelen yksin, saa tehdä mitä haluaa eikä tarvitse ottaa ketään huomioon. Ei ketään kiinnosta, oikeasti.
Mutta jos ketään ei muka kiinnosta muiden tekemiset tai tekemättä jättämiset, miksi kuitenkin monet ihmiset kokee tarpeelliseksi hehkuttaa tekemisiään netissä, laittaa jatkuvasti kuvia matkoilta tai ryyppyreissuiltaan? Jotain vartenhan tuollaista tehdään ja yritetään antaa muille super aktiivisen ihmisen kuva. Kun siis eräs tuttavani on sellainen joka lähes kokoajan postaa jotain ja tekee kaikesta mahdollisesta hirveän numeron, vaikka monissa noissa tilanteissa mukana olleena tiedän ettei siellä edes tapahtunut yhtään mitään ihmeellistä.
Heidän mukaanko sinä arvotat itsesi ja elämäsi? Vaikka et ole edes heidän tyyppinen ihminen? Kannattaa vähentää somea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä juuri tuo ongelma että en kehtaa mennä yksin kun mietin mitä muut ajattelevat? Pitävätkö outona yms.
Miten tällaisesta rajoittuneesta ajatuskulusta pääsee irti?
Esim joku viikonloppumatka yksin olisi jees
Turha sitä on kieltää, että sellaisiakin ihmisiä on, jotka jaksavat arvostella muita ja nälviä muiden elämästä. Ei tuollaisista tyypeistä kuitenkaan tarvitse välittää, ei nyt ainakaan niin paljon, että jättää oman elämänsä elämättä, koska joku voi ajatella pahasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Te, ketkä sanotte, että harrastuksista löytää hyvin seuraa. Mulle pienen lapsen äitinä yksi asia on iso ongelma: aika. Mulla ei ole jaksamista ja mahdollisuutta siihen, että ryhtyisin käymään viikoittain jossain harrastuksessa, josta _ehkä_ saattaisi löytyä ystävä. Tällä hetkellä ei ole aikaa eikä jaksamista aloittaa jotain uutta, kun energia menee jo muiden tarpeiden täyttämiseen (lapsesta huolehtiminen ja työelämä). Tulee myös olo, että pitäisi nähdä kaksinkertaisesti "vaivaa" saadakseen ystäviä: pitäisi aloittaa espanjankielen opinnot/tanssikurssi tms ja siihen vielä uuden asian opettelun lisäksi nähdä vaivaa sen ystävän etsimisen eteen. Yksinkertaisesti ei riitä aika eikä jaksaminen. Eri asia, jos varmasti tietäisi saavansa ystävän, mutta todennäköisemmin menisi niin, että kävisin vuoden jossain sambatunnilla ja sitten seuraavana syksynä pitäisi aloittaa joku toinen harrastus, kun kurssilta ei löytynyt ystävää.
Tämä! Minulle tulee aina sellainen olo, että meitä "ystävättömiä" pidetään jotenkin hölmöinä, kun ehdotukset ovat juuri tuota tyyliä, että aloita harrastus, mene kielikurssille, osallistu koiratreeneihin ja lista jatkuu..kai nyt jokainen aikuinen osaa hakeutua niihin aktiviteetteihin/harrastuksiin opastamatta, jos sellaiset kiinnostaa. Itse en ainakaan aio jatkossakaan aloittaa sambaa tai mammakerhoa, kun ei voisi vähempää kiinnostaa.
Taloudelliset ongelmat (siis jos ei raha riitä) on ymmärrettävä syy olla menemättä monille kursseille, harrastuksiin tai tapahtumiin.
Mutta mitä edes tekisi uuden ystävän kanssa se, jota ei mikään kiinnosta?
Entä jos harrastukset on luokkaa piirtäminen ja lukeminen? Onhan kaikkia lukupiirejäkin kyllä mutta en tiedä onko ne ihan sellaisia harrastuksia missä varsinaisesti tutustuu kehenkään, toisin kuin vaikka mammakerhoissa on vähän pakko tutustua ja keskustella muustakin kuin pelkästä kirjan sisällöstä.
Lukupiirissä voi hyvinkin tutustua kun juttelun avaajana toimii kirja ja sitten voikin jutella ohi mennen siinä samalla kaikesta muustakin.
Siten voi löytyä jotain yhdistävää jonkun lukupiiriläisen kanssa ja sovitaan tapaaminen muuten vaan.
Tai voi ehdottaa, että mennäänkö lukupiirin jälkeen kahvilaan ja ne joita kiinnostaa tulee mukaan.
Tai pidetäänkin lukupiiri vaikka rannalla nyt kesällä ja tulee enemmän yhteistä tekemistä.
Piirtämiseen on erilaisia tekniikkakursseja ja vapaampia viini ja taide -kursseja ym. varmasti kaikissa kaupungeissa.
Ehkä osa mainittu jo. Itse esim. löytänyt aikuisiällä koulusta ja soluasunnosta. ( kanssani asui useampi kämppis) ja yhden kanssa tutustuttiin paremmin, työpaikoilta voi löytää, harrastuksista, onko sulla sisaruksia? Ystävien kautta tutustunut myös heidän ystäviin, osa etsinyt esim. tinderissä ja badoossakin ystäviä. Ehkä osa löytänyt vapaaehtoistyöstäkin ystäviä. Ehkä sekin auttaa; jos on samoja mielenkiinnon kohteita ja osa tutustunut naapureihin. Välillä itselläkin yksinäinen olo, vaikka on ystäviä. Ja ymmärtänyt, että somessakin voi löytyä ystäviä ja on esim. ryhmiä facessa missä etitään ystäviä ja jollain esim. seuraajia vaikka instagramissa ja ovat taineet heihin paremmin tutustua.