Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (754)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyksiin näyttää täällä olevan liikaa odotuksia ja valmiita käsikirjoituksia. Ranskankurssin Laurankin kanssa nro 176 sai olla kokonaisen vuoden rattoisasti ja nyt on nyreissään ja pitää sitä hukkaan heitettynä. Minusta kannattaa satsata harrastuksiin ja nauttia kulloisestakin seurasta juuri sillä hetkellä.
Syvällisten asioiden käsittely lisääntyy sillä, että valitsee syvälliset harrastukset. Kannattaa itse olla kiinnostava ja saa toisista esiin heidän moniuloitteisuutensa.
Itse asiassa nämä ystävää kaipaavat kuulostavat hyvin samalta kuin tietyt palstamiehet naisenkaipuussaan. Niille pitäisi heti ruveta ystäväksi jos pari sanaa vaihtaa ja ihmetellään kun ei kelvata -eikä ymmärretä, että itselläkin pitäisi olla jotain annettavaa sille toiselle. Ei se riitä ystävyyden perustaksi, että MINÄMINÄMINÄ haluaa jonkun jolle kertoa palkankorotuksesta ja koiran kuolemasta.
Minä olen tuollainen Laura. Olen ihmisille kohtelias ja koska en ole erityisen kiinnostunut puhumaan omista asioistani, homma menee siihen että se toinen satunnainen tuttava puhuu omistaan. Kohteliaasti kuuntelen, koska keskustelun ohjaaminen johonkin minulle mielekkäämpään aiheeseen ei yleensä onnistu, niin suuri on vimma päästä kertomaan itsestään puolitutuille.
Eipä aikakaan kun satunnainen tuttava luulee meidän olevan ystäviä ja loukkaantuu kun käy ilmi, että minä olen ollut paikalla ihan muista syistä kuin ystävystyäkseni(esimerkiksi oppimassa ranskaa, yllättävää ranskan kurssilla) ja olen kuunnellut häntä siksi, että a) minulla on käytöstavat, b) hän ei ole suostunut puhumaan mistään järjellisestä.
Oikeasti en tiedä, miten epäkohtelias ihmisille pitäisi olla että noista pääsisi eroon.
Minulla on hyvin itseriittoinen luonne, mikä tuntuu vetävän näitä needyjä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.
Koirapuistot ovat muuten erityisen vaarallisia paikkoja. Erityisesti jos menette sinne keskellä päivää, silloin siellä ovat kaikki ongelmatapaukset ja epätoivoiset kotiäidit.
Olen myös huomannut, että ihmisten käsitys "syvällisestä keskustelusta" on se, että he kertovat koko elämäntarinansa ja kuvitellut traumansa sinulle. Ei suinkaan se, että pohdiskeltaisiin hydroponista viljelyä Antarktikalla tai Mooseksen seitsemännen kirjan perimmäistä sanomaa tai edes yleisiä teemoja Barbara Cartlandin romaaneissa.
Wau, haluisin tutustua suhun, kiinnostaa oikeasti hydro- ja aeroponinen viljely myös muualla, Vanhan Testamentin ydin ja loogisin tulkinta. Voisit sitten valistaa B. Cartlandin romaaneista! :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Pitää voida olla oma itsensä, myös sen, joka kaipaa tietynlaista seuraa. Jokainen määrittelee itse, millaisiin ihmisiin on valmis panostamaan energiaansa ja aikaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaista ystäviä.
Hyvä pointti, ja kirjoitin tuon kommentin ja siitä ehkä sai vaikutelman että pitäisi olla rikas. Voi olla että oma elämäntyylini on siihen suuntaan kallellaan, en kiistä sitä ja sen eteen onkin tehty paljo töitä ja tehdään edelleen, joten en sitä myöskään häpeä. On ihan ok ajaa sillä uudella kiiltävällä Porschella. Kuitenkaan ei ole mitään väliä muiden tulotasoilla ollenkaan, joku voi vaikka kerätä jotain hienoja ja halpoja esineitä tai joku voi tehdä vaikka hyvää kotiviiniä tai osata neuloa hienoja vaatteita. Siis ihan mitä tahansa kiinnostavaa ja persoonallista. Mua ei kiinnosta tippaakaan onko kaverilla se 20 vuotta vanha Kia vai tuliterä sähköaudi, asuuko hän yksiössä vai 300 neliön miljoonalukaalissa. Mutta ei kiinnosta myöskään kertomukset päiväkodin flunssakierteistä tai työpaikan ärsyttävästä uudesta työntekijästä, jos se juttelu on vain tuota.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaita ystäviä. Vaan haluat että ystävät on jännittäviä ja erikoisia, ei mitään tylsiä taviksia. Se on elitististä. Mut niinkun sanoin aiemmin, jokainen saa itse päättää kenen kanssa kaveeraa. Että siitä vaan. Mutta aika monesta nuo vaatimukset on ahdistavia. Itsekin oon ihan tavallinen tyyppi vaan, eli en kelpaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutten siitä, että työkavereihin pitäisi käyttää vapaa-aikaa. Miksi? Vapaa-aika on juuri sitä varten ,että silloin ei mietitä töitä ja työkavereita. Minusta on paljon järkevämpää pysyä asiallisella työkaverilta linjalla kuin ryhtyä sen syvällisemmin kaveeraamaan joidenkin kanssa . Oma henkilökohtainen elämä ei kuulu työkavereille
Työkaverikin voi olla ystävä. Noin ehdottoman tapauksen kuin sinä kanssa en tosin kaveeraisi.
Hänhän juuri sanoi, ettei halua kaveerata työ"kavereiden" kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaista ystäviä.
Hyvä pointti, ja kirjoitin tuon kommentin ja siitä ehkä sai vaikutelman että pitäisi olla rikas. Voi olla että oma elämäntyylini on siihen suuntaan kallellaan, en kiistä sitä ja sen eteen onkin tehty paljo töitä ja tehdään edelleen, joten en sitä myöskään häpeä. On ihan ok ajaa sillä uudella kiiltävällä Porschella. Kuitenkaan ei ole mitään väliä muiden tulotasoilla ollenkaan, joku voi vaikka kerätä jotain hienoja ja halpoja esineitä tai joku voi tehdä vaikka hyvää kotiviiniä tai osata neuloa hienoja vaatteita. Siis ihan mitä tahansa kiinnostavaa ja persoonallista. Mua ei kiinnosta tippaakaan onko kaverilla se 20 vuotta vanha Kia vai tuliterä sähköaudi, asuuko hän yksiössä vai 300 neliön miljoonalukaalissa. Mutta ei kiinnosta myöskään kertomukset päiväkodin flunssakierteistä tai työpaikan ärsyttävästä uudesta työntekijästä, jos se juttelu on vain tuota.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaita ystäviä. Vaan haluat että ystävät on jännittäviä ja erikoisia, ei mitään tylsiä taviksia. Se on elitististä. Mut niinkun sanoin aiemmin, jokainen saa itse päättää kenen kanssa kaveeraa. Että siitä vaan. Mutta aika monesta nuo vaatimukset on ahdistavia. Itsekin oon ihan tavallinen tyyppi vaan, eli en kelpaisi.
Eihän ne mitään vaatimuksia ole. Jos et luontaisesti ole, mitä tuo ihminen kaipaa, ei sun myöskään tarvitse sellaiseksi yrittää tekeytyä. Ystävystytte vain eri ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no
Vietätkö itse ystäviesi kanssa aikaa? Keskusteletteko aikuisten asioista? Jos vastasit kyllä, oletko myös mielestäsi itsekäs?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutten siitä, että työkavereihin pitäisi käyttää vapaa-aikaa. Miksi? Vapaa-aika on juuri sitä varten ,että silloin ei mietitä töitä ja työkavereita. Minusta on paljon järkevämpää pysyä asiallisella työkaverilta linjalla kuin ryhtyä sen syvällisemmin kaveeraamaan joidenkin kanssa . Oma henkilökohtainen elämä ei kuulu työkavereille
Työkaverikin voi olla ystävä. Noin ehdottoman tapauksen kuin sinä kanssa en tosin kaveeraisi.
Hänhän juuri sanoi, ettei halua kaveerata työ"kavereiden" kanssa.
En minä ainakaan aio esittää kylmää ja etäistä vain siksi, että satumme olemaan samassa työpaikassa. Jos tutustuisimme muualla, silloinko ystävystyminen saman henkilön kanssa olisi ok? :D sen parhaan ystävän kun voi löytää vaikka juuri työpaikalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Tuollainen ystävyyssuhde kuulostaa ainakin minun korvaani helvetin esikartanolta. Haluat siis, että joku silittää päätäsi koko ajan ja voit kaataa kaikki asiasi sen toisen niskaan?
Puoliso on tuollaisia asioita varten ja muu perhe. Et voi raskauttaa ystäviäsi ihan kaikella.
Vai että oikein tarjouksista pitäisi soitella pikku sihteerin sinulle.
Mullekin tuli mieleen, että tuossa nyt haetaan joko puolisoa tai äitiä. Ei ystävää.
Luulen että kyseinen kirjottaja on vähän lapsekas luonteeltaan - jotkut on vaa sellaisia että vaikka ikää olisi miten paljon, niin aina pitää olla hirveä lössi kehumassa ja paijaamassa tai muuten iskee masennus. Itseluottamuksen ja itsenäisyyden puutetta siis.
Luulen, että sä olet vähän umpimielinen tosikko, päiviräsäsmäinen nillittäjä.
Mun mielestä ainakin on ystävyyssuhteissa parasta, kun voi puolin ja toisin jutella kaikesta maan ja taivaan välillä ja jakaa ilot ja surut.
Vai oletkohan kade, kun ei itselläsi ole tai koskaan ollut aitoa ystävyyssuhdetta, jos se mielestäsi on lapsekasta?! Tiedä häntä, mutta vaikutat köppäiseltä vanhalta tosikolta.
Eri
Oletko valmis keskustelemaan ystäviesi kanssa esimerkiksi kasvien kasvatuksesta uudessa suunnitteilla olevassa Kuun siirtokunnassa? Tai vaikkapa siitä, miten elämä helpottui kun scripta continuasta päästiin eroon sanavälit ja välimerkit keksimällä? Tai vaikkapa parhaasta tavasta valmistaa kallotrofee?
Vai onko kuitenkin niin, että "kaikki maan ja taivaan välillä" tarkoittaa sitä, että sinä kerrot kaikki ongelmasi syntymästä saakka toiselle, joka kuuntelee ja silittää päätä? Sitähän tuo ilojen ja surujen "jakaminen" pääsääntöisesti naisten kanssa on... Toisella on niin kova tarve jakaa näitä iloja ja suruja, joita tulee uusia kymmenen päivässä, että koskaan ei puhuta siitä maan ja taivaan välillä olevasta mikä sitä toista kiinnostaisi.
Jakakaa se arki miehenne kanssa, niin ei tarvitse jokaisella nyrjähtäneellä varpaankynnellä "ystäviä" (=kauniimpi sana ilmaiselle terapeutille tai oksennusämprille) piinata.
En ihan aidosti tajua näitä oksentajia, jotka haluavat puida jokaisen elämänsä sattumuksen jokaisen tuntemansa ihmisen kanssa ja mielellään moneen kertaan. Sattui minulle mitä hyvänsä, kerron yleensä miehelleni ja sitten mietin että onkohan tämä pakko kertoa esim. äidille ja siskolle. En millään jaksaisi jauhaa samaa asiaa moneen kertaan. Täytyy olla ihan tavattoman tylsä sisäinen elämä, että viitsii koko ajan puhua siitä mitä itselle on tapahtunut. Kaikille meille tapahtuu kaikenlaista koko ajan, joten sillä ei yleensä ole hirveästi viihdearvoa kuulijalle.
Valtaosa ihmisistä ei tunnu oikeasti osaavan keskustella yhtään. Siis niin, että palloteltaisiin asioita ja ideoita ja kumpikin oppisi ja lähtisi tilanteesta viisaampana. Ei, se keskustelu on aina sitä minäminäminän touchy-feely-oksennusta omasta pikku elämästä.
Luojan kiitos sain itselleni miehen, joka on erinomainen ja älykäs keskustelija.
No nyt tuli sulta iteltä kyllä niin pitkä oksennus ettei mitään rajaa. Ja tosiaan, mä satun olemaan niitä ihmisiä, jotka puhuu ystävien kanssa mielellään ihan mistä tahansa, vaikka ei olisi mikään oma kiinnostuksen kohde. Ja se on vähän puolin ja toisin. Paljon puhutaan esim. Politiikasta ja historiasta ainakin yhden hyvän ystäväni kanssa. Usein puheenaiheet vaan lentää aiheesta toiseen, eikä ne ole mitään omien asioiden raportointia ja tilittämistä toiselle. Myös minä löysin älykkään miehen, jonka kanssa myös puhutaan kaikki asiat taivaan ja maan väliltä, voisit yllättyä mielikuvituksen määrästä ja keskustelujen sisällöstä 🤣
Uskomatonta, että täytyy aikuisille selittää, miksi ystävien kanssa on kiva jutella.
No, ei sun oo mikään pakko. Voit aivan vapaasti olla ilman ystäviä ja hyviä keskusteluja maan ja taivaan väliltä. Mä jatkan jo olemassa olevien ystävieni ja mieheni kanssa, koska se on kaikkien mielestä hauskaa. Ja aion etsiä lisää ystäviä nykyiseltä paikkakunnalta. Harmi, jos se sun mielestä on väärin, mutta onneksi se harmittaa vaan sua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaista ystäviä.
Hyvä pointti, ja kirjoitin tuon kommentin ja siitä ehkä sai vaikutelman että pitäisi olla rikas. Voi olla että oma elämäntyylini on siihen suuntaan kallellaan, en kiistä sitä ja sen eteen onkin tehty paljo töitä ja tehdään edelleen, joten en sitä myöskään häpeä. On ihan ok ajaa sillä uudella kiiltävällä Porschella. Kuitenkaan ei ole mitään väliä muiden tulotasoilla ollenkaan, joku voi vaikka kerätä jotain hienoja ja halpoja esineitä tai joku voi tehdä vaikka hyvää kotiviiniä tai osata neuloa hienoja vaatteita. Siis ihan mitä tahansa kiinnostavaa ja persoonallista. Mua ei kiinnosta tippaakaan onko kaverilla se 20 vuotta vanha Kia vai tuliterä sähköaudi, asuuko hän yksiössä vai 300 neliön miljoonalukaalissa. Mutta ei kiinnosta myöskään kertomukset päiväkodin flunssakierteistä tai työpaikan ärsyttävästä uudesta työntekijästä, jos se juttelu on vain tuota.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaita ystäviä. Vaan haluat että ystävät on jännittäviä ja erikoisia, ei mitään tylsiä taviksia. Se on elitististä. Mut niinkun sanoin aiemmin, jokainen saa itse päättää kenen kanssa kaveeraa. Että siitä vaan. Mutta aika monesta nuo vaatimukset on ahdistavia. Itsekin oon ihan tavallinen tyyppi vaan, eli en kelpaisi.
Kommentoin sivusta. Voihan tuon nähdä arvokysymyksenä, mutta luulen että kyseessä on pikemminkin persoonakysymys. Onko kyseenalaistava, UTELIAS, tekeekö sitä mikä kiinnostaa vai sitä mitä "pitäisi" tai mitä kaikki muutkin. Onko idearikas ja luova. Toiset uteliaat usein saavat tällaisesta seurasta enemmän, koska toiselta oppii uutta tai voidaan yhdessä pohtia mahdollisuuksia. Se arjen ihmettely ja kertaus ei siis riitä.
Sitten taas monet eivät edes ole omia itsejään kun vetävät jotain normaalin elämän roolia. Jotta istuvat siihen, mitä luulevat muiden arvostavan. Ikäänkuin yhdessä teeskennellään että tätä kaikki halutaan ja ollaan nyt hyväksyttyjä ja samanlaisia, vaikka oikeasti KETÄÄN ei kiinnosta, kukaan ei vaan sano sitä. Sellainen tiedostettu joukkopsykoosi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no
Vietätkö itse ystäviesi kanssa aikaa? Keskusteletteko aikuisten asioista? Jos vastasit kyllä, oletko myös mielestäsi itsekäs?
"Aikuisten asioista" voi keskustella myös niin että on lapset mukana. Kaikkia ei kiinnosta muutenkaan se että kaivelet omaa napaasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no
Vietätkö itse ystäviesi kanssa aikaa? Keskusteletteko aikuisten asioista? Jos vastasit kyllä, oletko myös mielestäsi itsekäs?
Minulla ei ole mitään tarvetta uskoa ystävälleni niin intiimejä asioita ettei niitä voi kertoa lasten mukana ollessa . En myöskään vedä vinkkua tai sidukkaa silloinkaan kun lapset ei ole mukana
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaista ystäviä.
Hyvä pointti, ja kirjoitin tuon kommentin ja siitä ehkä sai vaikutelman että pitäisi olla rikas. Voi olla että oma elämäntyylini on siihen suuntaan kallellaan, en kiistä sitä ja sen eteen onkin tehty paljo töitä ja tehdään edelleen, joten en sitä myöskään häpeä. On ihan ok ajaa sillä uudella kiiltävällä Porschella. Kuitenkaan ei ole mitään väliä muiden tulotasoilla ollenkaan, joku voi vaikka kerätä jotain hienoja ja halpoja esineitä tai joku voi tehdä vaikka hyvää kotiviiniä tai osata neuloa hienoja vaatteita. Siis ihan mitä tahansa kiinnostavaa ja persoonallista. Mua ei kiinnosta tippaakaan onko kaverilla se 20 vuotta vanha Kia vai tuliterä sähköaudi, asuuko hän yksiössä vai 300 neliön miljoonalukaalissa. Mutta ei kiinnosta myöskään kertomukset päiväkodin flunssakierteistä tai työpaikan ärsyttävästä uudesta työntekijästä, jos se juttelu on vain tuota.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaita ystäviä. Vaan haluat että ystävät on jännittäviä ja erikoisia, ei mitään tylsiä taviksia. Se on elitististä. Mut niinkun sanoin aiemmin, jokainen saa itse päättää kenen kanssa kaveeraa. Että siitä vaan. Mutta aika monesta nuo vaatimukset on ahdistavia. Itsekin oon ihan tavallinen tyyppi vaan, eli en kelpaisi.
Okei no ikävä kuulla. Varmasti omassa asenteessani on korjattavaa ja ulosannissa parannettavaa. Ylimielisen mielikuvan antamista pyrin välttämään ja tässä on mulla oppimisen paikka. Onneksi uskon jatkuvaan kehittymiseen ja oppimiseen 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyksiin näyttää täällä olevan liikaa odotuksia ja valmiita käsikirjoituksia. Ranskankurssin Laurankin kanssa nro 176 sai olla kokonaisen vuoden rattoisasti ja nyt on nyreissään ja pitää sitä hukkaan heitettynä. Minusta kannattaa satsata harrastuksiin ja nauttia kulloisestakin seurasta juuri sillä hetkellä.
Syvällisten asioiden käsittely lisääntyy sillä, että valitsee syvälliset harrastukset. Kannattaa itse olla kiinnostava ja saa toisista esiin heidän moniuloitteisuutensa.
Itse asiassa nämä ystävää kaipaavat kuulostavat hyvin samalta kuin tietyt palstamiehet naisenkaipuussaan. Niille pitäisi heti ruveta ystäväksi jos pari sanaa vaihtaa ja ihmetellään kun ei kelvata -eikä ymmärretä, että itselläkin pitäisi olla jotain annettavaa sille toiselle. Ei se riitä ystävyyden perustaksi, että MINÄMINÄMINÄ haluaa jonkun jolle kertoa palkankorotuksesta ja koiran kuolemasta.
Minä olen tuollainen Laura. Olen ihmisille kohtelias ja koska en ole erityisen kiinnostunut puhumaan omista asioistani, homma menee siihen että se toinen satunnainen tuttava puhuu omistaan. Kohteliaasti kuuntelen, koska keskustelun ohjaaminen johonkin minulle mielekkäämpään aiheeseen ei yleensä onnistu, niin suuri on vimma päästä kertomaan itsestään puolitutuille.
Eipä aikakaan kun satunnainen tuttava luulee meidän olevan ystäviä ja loukkaantuu kun käy ilmi, että minä olen ollut paikalla ihan muista syistä kuin ystävystyäkseni(esimerkiksi oppimassa ranskaa, yllättävää ranskan kurssilla) ja olen kuunnellut häntä siksi, että a) minulla on käytöstavat, b) hän ei ole suostunut puhumaan mistään järjellisestä.
Oikeasti en tiedä, miten epäkohtelias ihmisille pitäisi olla että noista pääsisi eroon.
Minulla on hyvin itseriittoinen luonne, mikä tuntuu vetävän näitä needyjä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.
Koirapuistot ovat muuten erityisen vaarallisia paikkoja. Erityisesti jos menette sinne keskellä päivää, silloin siellä ovat kaikki ongelmatapaukset ja epätoivoiset kotiäidit.
Olen myös huomannut, että ihmisten käsitys "syvällisestä keskustelusta" on se, että he kertovat koko elämäntarinansa ja kuvitellut traumansa sinulle. Ei suinkaan se, että pohdiskeltaisiin hydroponista viljelyä Antarktikalla tai Mooseksen seitsemännen kirjan perimmäistä sanomaa tai edes yleisiä teemoja Barbara Cartlandin romaaneissa.
Nyt et taida ihan tietää, mitä itseriittoinen tarkoittaa 🙄🥴
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutten siitä, että työkavereihin pitäisi käyttää vapaa-aikaa. Miksi? Vapaa-aika on juuri sitä varten ,että silloin ei mietitä töitä ja työkavereita. Minusta on paljon järkevämpää pysyä asiallisella työkaverilta linjalla kuin ryhtyä sen syvällisemmin kaveeraamaan joidenkin kanssa . Oma henkilökohtainen elämä ei kuulu työkavereille
Työkaverikin voi olla ystävä. Noin ehdottoman tapauksen kuin sinä kanssa en tosin kaveeraisi.
Hänhän juuri sanoi, ettei halua kaveerata työ"kavereiden" kanssa.
En minä ainakaan aio esittää kylmää ja etäistä vain siksi, että satumme olemaan samassa työpaikassa. Jos tutustuisimme muualla, silloinko ystävystyminen saman henkilön kanssa olisi ok? :D sen parhaan ystävän kun voi löytää vaikka juuri työpaikalta.
Miten se, että tuo henkilö haluaa pitää työn ja vapaa-ajan erillään, tarkoittaisi, että sun pitäisi töissä esittää kylmää ja etäistä..? Olet mitä olet ja hän on, mitä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaista ystäviä.
Hyvä pointti, ja kirjoitin tuon kommentin ja siitä ehkä sai vaikutelman että pitäisi olla rikas. Voi olla että oma elämäntyylini on siihen suuntaan kallellaan, en kiistä sitä ja sen eteen onkin tehty paljo töitä ja tehdään edelleen, joten en sitä myöskään häpeä. On ihan ok ajaa sillä uudella kiiltävällä Porschella. Kuitenkaan ei ole mitään väliä muiden tulotasoilla ollenkaan, joku voi vaikka kerätä jotain hienoja ja halpoja esineitä tai joku voi tehdä vaikka hyvää kotiviiniä tai osata neuloa hienoja vaatteita. Siis ihan mitä tahansa kiinnostavaa ja persoonallista. Mua ei kiinnosta tippaakaan onko kaverilla se 20 vuotta vanha Kia vai tuliterä sähköaudi, asuuko hän yksiössä vai 300 neliön miljoonalukaalissa. Mutta ei kiinnosta myöskään kertomukset päiväkodin flunssakierteistä tai työpaikan ärsyttävästä uudesta työntekijästä, jos se juttelu on vain tuota.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaita ystäviä. Vaan haluat että ystävät on jännittäviä ja erikoisia, ei mitään tylsiä taviksia. Se on elitististä. Mut niinkun sanoin aiemmin, jokainen saa itse päättää kenen kanssa kaveeraa. Että siitä vaan. Mutta aika monesta nuo vaatimukset on ahdistavia. Itsekin oon ihan tavallinen tyyppi vaan, eli en kelpaisi.
No mitä jos sitten ystävystyisit kaltaistesi kanssa?
Tässä ketjussa on puhuttu uupumukseen saakka siitä, miten täytyy saada jakaa ne "arjen ilot ja surut". No, me varmasti kaikki haluamme jakaa asioitamme, mutta ei ole hirveän inspiroivaa kuunnella Miikapetterin korvatulehduskierteestä, jota toinen haluaa jakaa, kun itse haluaisi jakaa sen samban minkä sai viimeksi vapaasukelluskilpailuissa ja suoritus hylättiin. (Samba on hapenpuutteesta johtuvia kouristuksia.)
Lika barn lekar bäst ja sitä rataa. Jos olet elänyt koko elämäsi pelkää perusarkea, ymmärrät varmaan että ne meistä, jotka olemme tehneet jotain muutakin, emme ihan hirveästi jaksa inspiroitua jutuistasi. Koska meilläkin on se perusarki tietysti, mutta ei siitä jaksa jauhaa kun on niin paljon muutakin elämässä.
Tähän pätee sama kuin parisuhteen hakemiseen. Kannattaa yrittää nousta sen keskinkertaisuuden ja perusarjen yläpuolelle ihan myös itsensäkin takia, että oma elämä olisi mielekkäämpää, ei vain siksi että saisi kiinnostavampia ystävä- ja puolisoehdokkaita.
Enkä tarkoita että kaikkien pitäisi harrastaa extreme-lajeja. Jos teillä on lapsia, älkää vaan ruvetko. Mutta jokaisella pitäisi olla elämässä JOTAIN intohimoa jotain asiaa kohtaan. Se on se, mikä tekee ihmisistä kiinnostavaa ja inspiroivaa ja virikkeellistä seuraa, vaikka enimmäkseen puhuttaisiin jostain muusta. Mutta ihminen, jolla ei ole intohimoa mihinkään, on aina kuin haaleassa vedessä lilluva likainen tiskirätti.
Eli sama mitä sanotaan palstamiehille. OLE jotain äläkä vain inise.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävyyksiin näyttää täällä olevan liikaa odotuksia ja valmiita käsikirjoituksia. Ranskankurssin Laurankin kanssa nro 176 sai olla kokonaisen vuoden rattoisasti ja nyt on nyreissään ja pitää sitä hukkaan heitettynä. Minusta kannattaa satsata harrastuksiin ja nauttia kulloisestakin seurasta juuri sillä hetkellä.
Syvällisten asioiden käsittely lisääntyy sillä, että valitsee syvälliset harrastukset. Kannattaa itse olla kiinnostava ja saa toisista esiin heidän moniuloitteisuutensa.
Itse asiassa nämä ystävää kaipaavat kuulostavat hyvin samalta kuin tietyt palstamiehet naisenkaipuussaan. Niille pitäisi heti ruveta ystäväksi jos pari sanaa vaihtaa ja ihmetellään kun ei kelvata -eikä ymmärretä, että itselläkin pitäisi olla jotain annettavaa sille toiselle. Ei se riitä ystävyyden perustaksi, että MINÄMINÄMINÄ haluaa jonkun jolle kertoa palkankorotuksesta ja koiran kuolemasta.
Minä olen tuollainen Laura. Olen ihmisille kohtelias ja koska en ole erityisen kiinnostunut puhumaan omista asioistani, homma menee siihen että se toinen satunnainen tuttava puhuu omistaan. Kohteliaasti kuuntelen, koska keskustelun ohjaaminen johonkin minulle mielekkäämpään aiheeseen ei yleensä onnistu, niin suuri on vimma päästä kertomaan itsestään puolitutuille.
Eipä aikakaan kun satunnainen tuttava luulee meidän olevan ystäviä ja loukkaantuu kun käy ilmi, että minä olen ollut paikalla ihan muista syistä kuin ystävystyäkseni(esimerkiksi oppimassa ranskaa, yllättävää ranskan kurssilla) ja olen kuunnellut häntä siksi, että a) minulla on käytöstavat, b) hän ei ole suostunut puhumaan mistään järjellisestä.
Oikeasti en tiedä, miten epäkohtelias ihmisille pitäisi olla että noista pääsisi eroon.
Minulla on hyvin itseriittoinen luonne, mikä tuntuu vetävän näitä needyjä puoleensa kuin hunaja kärpäsiä.
Koirapuistot ovat muuten erityisen vaarallisia paikkoja. Erityisesti jos menette sinne keskellä päivää, silloin siellä ovat kaikki ongelmatapaukset ja epätoivoiset kotiäidit.
Olen myös huomannut, että ihmisten käsitys "syvällisestä keskustelusta" on se, että he kertovat koko elämäntarinansa ja kuvitellut traumansa sinulle. Ei suinkaan se, että pohdiskeltaisiin hydroponista viljelyä Antarktikalla tai Mooseksen seitsemännen kirjan perimmäistä sanomaa tai edes yleisiä teemoja Barbara Cartlandin romaaneissa.
Nyt et taida ihan tietää, mitä itseriittoinen tarkoittaa 🙄🥴
Mahdollisesti kuitenkin se olet sinä, joka ei tiedä.
Itseriittoinen tarkoittaa ihan sanakirjan mukaan "itselleen riittävää". Omahyväisyys on vasta sanan toinen merkitys. Kuten varmaan tiedät, sanakirjamerkitykset voivat olla toisistaan täysin irrallisia, esim. "kuusi" voi tarkoittaa puuta tai numeroa, mutta ei koskaan molempia yhtä aikaa (paitsi jos sanotaan kuusi kuusta, mutta silloinkin tarvitaan oma sana kummallekin merkitykselle.)
Te takertujat vaan koette sen itselle riittämisen omahyväisyytenä. Ilmeisesti teitä jotenkin sattuu sieluun, että kaikki eivät ole samanlaisia.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Kukaan ei ole väittänyt olevansa muita jalompi. Kyse on vain siitä, että toiset meistä ovat rehellisiä itselleen ja voivat myöntää, että kyllä, minunkin on tarkoitus saada muilta ihmisiltä jotain ja koska suurin osa vuorovaikutuksesta ei sitä, mitä haluan, tarjoa, en viitsi vaivautua.
Enkä minä ainakaan tahdo loistaa omalla tietämykselläni. Sitä voisin kyllä tehdä päivät pääksytysten. Haluaisin olla sellaisten ihmisten kanssa, joilta voin oppia uutta, tai keskustella itseäni kiinnostavista asioista samalla tasolla.
Anyway tottakai jokainen hakee ihmissuhteista "omaa etuaan". Ei suinkaan kukaan rupea ystäväksi kenellekään silkkaa altruistisuuttaan. Jopa vanhusten ystäväpalvelun uhrimieliset vapaaehtoiset saavat siitä itselleen hyvän mielen ja mielekästä tekemistä tyhjiin päiviinsä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Liikkistä. Että jos mistä hyvänsä asiasta on tarpeeksi kokemusta, ei vaan voi olla ennakko-odotusta, että persiilleen menee? Koska ennakkoluulot perustuu vain pelkoon tai kokemuksen puutteeseen.
Tai sitten se voi olla meillä aikuisilla niin, että kun tietyntyyppisistä tilanteista on riittävästi kokemusta, tietää jo, miten tulee käymään. Siihen on syynsä, miksi vartijat ostoskeskuksissa pitävät tiettyjä ihmisiä tarkemmin silmällä kuin toisia.
Toivottavasti muuten olet täysin valmis hyväksymään ystäväsi ison, karvaisen tatuoidun miehen, jolla on iso mopedi ja liivissä lukee 1%. Ei sovi olla ennakkoluuloinen, ne perustuvat vain pelkoihin ja kokemuksen puutteeseen!
Alue: Aihe vapaa
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no