Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten löytää uusia ystäviä aikuisena, kun oikeasti yrittää ja ei vaan löydä?
Minulla on taustalla tavallinen tarina, kuten monella muullakin: aikuisena ystävyyssuhteet ovat olleet yksipuolisia ja pysyneet hengissä niin kauan, kun itse otan yhteyttä tai menin käymään. Väsyin tuohon ja annoin yksipuolisten ihmissuhteiden lopahtaa. Muuttaminen töiden perässä on tehnyt sen, että asun nytkin vieraalla paikkakunnalla, josta en tunne ketään. Lapsen saaminen näivetti osan ystävyyssuhteista, kun osa ei halunnut enää olla tekemisissä. Olen etsinyt uusia ystäviä, mutta on monesta syystä vaikeaa:
1. Todella moni sanoo, että "Mulla on jo tarpeeksi ystäviä, en kaipaa enää enempää". "Mulla on jo läheiset ystävät, niin enää ei ole aikaa muille ihmissuhteille." Eli vaikka yrittäisit tutustua, niin osa ihan suoraan tekee selväksi, ettei aikaa sinulle ole. Monilla on jo omalla paikkakunnallaan ystävät ja ulkopuolisena et pääse mukaan. Päädyt kaveriasteelle, jossa toisella on aikaa kerran vuodessa käydä kanssani kahvilla ja vastata viesteihisi parin päivän/parin viikon viiveellä, jos hän muistaa.
2. Jos tutustut jonkun kanssa, heti ei voi päästä kovin syvälliselle asteelle, vaan tutustuminen vie aikaa. Tämän ymmärrän. Tutustut uuteen ihmiseen ja kaikki vaikuttaa kivalta. Herkästi käy kuitenkin niin, että käytät aikaa ja vaivaa toiseen tutustumiseen ja yhtäkkiä toinen ghostaa sinut. Mitään syytä et saa kuulla. Tämä voi käydä melko pitkänkin tutustumisvaiheen jälkeen. Joudut taas aloittamaan tutustumisen johonkin toiseen alusta.
3. Löydät itsellesi ystävän, jonka kanssa yhteydenpito sujuu tasapuolisesti. Ystävä löytääkin itselleen uuden kumppanin ja katoaa seurustelun uumeniin. Ystävä ei enää ota yhteyttä, eikä hänellä ole sinulle aikaa, kun kaikki aika menee uuden kumppanin kanssa. Ei ole mitään takeita, että muutamassa vuodessa ystävä palautuisi itsekseen, kun rakastumisvaihe menee ohi.
4. Olen yrittänyt taaperon kautta tutustua muihin perheellisiin. Välit ovat todella pintapuolisia, eikä syvempää yhteyttä löydy. Näkeminen jää, kun joku ryhmä lakkaa kokoontumasta. Osa äideistä ei edes suostu juttelemaan, vaan pitäytyvät omassa porukassaan. Se, että meillä on suunnilleen saman ikäiset lapset ei ole riittävä yhdistävä tekijä. Kaipaisin trendilastenvaatteista keskustelun sijaan syvällisempää keskustelua ja elämässäni on muitakin mielenkiinnonkohteita kuin vanhemmuus.
Olen oikeasti yrittänyt tutustua ihmisiin. Olen pyytänyt tuntemattomia/puolituttuja ihmisiä kahville ja ollaan nähty. Nämä jäävät aina yksittäiseen kertaan, emmekä enää tapaa. Juttelen rohkeasti vieraille ihmisille, olen ystävällinen ja kiinnostunut muiden kuulumisista. Alan olla väsynyt siihen, miten vaikeaa uusien ystävyyssuhteiden löytäminen on aikuisena. Olen ihan tavallinen kolmekymppinen nainen, minulla on peruskäytöstavat kunnossa ja elän tavallista elämää (on puoliso, pieni lapsi, käyn töissä jne). En ole mikään räväkkä tai erikoinen, vaan tosi tavallinen. Arjessa ei valitettavasti ole aikaa siihen, että voisin joka päivä käyttää tuntikausia uusien ystävien etsimiseen, uusien harrastusten kokeilemiseen yms, koska aika on rajallista.
Miten ihmeessä te muut olette löytäneet aikuisena uusia ystäviä?
Kommentit (752)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Minä kyllä käsittelen nuo ilot ja surut sisarusteni kanssa. Enkä kyllä lähtisi pelkän ystävän kanssa jakamaan hotellihuonetta tai veisi lapsiani hoitoon.
Voit varmaan kuvitella, mitä olisi, kun niitä sisaruksia ei olisi? Eli kaikki ne asiat, mitä teet ja jaat heidän kanssa, jäisivät tekemättä, tai niitä tehdään ystävien kanssa. Esim minulla ei ole sisaruksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä haluan pitää työn ja yksityiselämän erillään. Parissa edellisessä työpaikassa en pitänyt varaani, ja jouduin narsistin saaliiksi. On parempi sulautua tapettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutten siitä, että työkavereihin pitäisi käyttää vapaa-aikaa. Miksi? Vapaa-aika on juuri sitä varten ,että silloin ei mietitä töitä ja työkavereita. Minusta on paljon järkevämpää pysyä asiallisella työkaverilta linjalla kuin ryhtyä sen syvällisemmin kaveeraamaan joidenkin kanssa . Oma henkilökohtainen elämä ei kuulu työkavereille
Työkaverikin voi olla ystävä. Noin ehdottoman tapauksen kuin sinä kanssa en tosin kaveeraisi.
Hänhän juuri sanoi, ettei halua kaveerata työ"kavereiden" kanssa.
En minä ainakaan aio esittää kylmää ja etäistä vain siksi, että satumme olemaan samassa työpaikassa. Jos tutustuisimme muualla, silloinko ystävystyminen saman henkilön kanssa olisi ok? :D sen parhaan ystävän kun voi löytää vaikka juuri työpaikalta.
Ihminen voi käyttäytyä aivan ystävällisesti ja lämpimästi vaikka ei olisi aikomustakaan ryhtyä ystäväksi. Kieltäytyä lähemmästä tuttavuudesta voi tehdä ystävällisen neutraalisti. Töissä ei tarvita mitään bestisklikkejä ja draamailua.
Aloita koira- tai hevosharrastus ja takaan että löytyy ystäviä!
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta koko ajan on sellainen olo, että fyysinen/psyykkinen ruokalautanen ei ole kohdallaan. Todennäköisesti kaipaan vain ihmisiä. En siis pysty, en siis mitenkään pysty käyttämään esim. Tinderiä. Olen ihan kivannäköinen, joten saisin ehkä joskus jonkun tykkäyksen, mutta NoCanDo.
Ehkä mä sitten menen sinne baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin miehenä mieheen ( ystävänä ) vaatii aikamoista tunnetta, aikaa, rahaa, kaljaa, tuntien tunnepitoista keskustelua etc.
Pitikö taas aloittaa alusta? Nyt ei millään jaksaisi.
Onko siellä interwebissä muita deittipalstoja, kuin Tinder?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Mulla varmaan on ennakkoluuloja, mutta ne perustuvat vain ja ainoastaan siihen, että tässä kypsässä iässä tunnen itseni jo oikein hyvin. Tiedän, mitä jaksan ja mitä en. Mulla on työ, jossa 40 tuntia viikossa (joskus enemmänkin) aivot raksuttaa koko ajan ratkaistakseni asiakasyritysten erilaisia ongelmia (olen it-alalla). Kun työpäivä on ohi, on viikonloppu tai olen lomalla, haluan heittää aivot narikkaan. Jos mun pitäisi ystävien kanssa pohtia, mihin Universumi päättyy tai miten minkäkin alkuaineen molekyylirakenne muodostuu, en ihan oikeasti jaksaisi. En jaksaisi sitäkään, että mun pitäisi töiden jälkeen tehdä kaikkea mahdollista ollakseni tarpeeksi kiinnostava ihminen ystävilleni. Enkä sitäkään, että mun pitäisi kuunnella ystävieni ongelmia. Toki kuuntelen silloin, kun heillä on jokin todellinen kriisi päällä (vakava sairastuminen, ero, läheisen kuolema jne), mutta mitään vuodatuksia asioista, joita heidän elämässään on ollut jo vuosia ja tulee aina olemaankin, en jaksaisi. Mulla on itselläni kroonisia sairauksia, käytännöllisesti katsoen 24/7 kipuja (joskus kovempia eli opiaatteja tarvitsevia ja joskus lievempiä), mutta en mä niitä ystävilleni vuodata. Ystävieni kanssa haluan nimenomaan saada ajatukseni pois kivuistani ja suunnata ajatukseni mukavampiin asioihin. Mulla on hyvä ystävä, joka on tässä suhteessa samanlainen kuin minäkin. Silloinkin, kun puhumme arjen hankaluuksista ja ongelmista, puhumme niistä huumorilla. Tilannekomiikka on kertakaikkiaan hervotonta. Osaamme yhdessä nauraa asioille, joista moni muu olisi surullinen. Hirtehishuumori yhdistää meitä.
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Uskaltaudun keskusteluun mukaan. Olen 45 - vuotias mies, jonka frendit on vienyt maailma, perhe ja hauta.
Mietin pääni puhki, miten tutustuisin tähän asuinpaikkaani? En oikeasti jaksa mennä tutustumaan baariin ( se on potentiaalisesti vaarallistakin ja aamulla vaativaan duuniin ) tuntemattomiin ihmisiin, miehiin, naisiin, lbgtjj - enää.
Ehkä minusta on tullut tällainen keski - ikäinen virkamies? Oikeasti nautin siitä, että saan lukea kirjoja ja kuunnella musiikkia kaikki illat.
Mutta oikeasti. Tarvitsisin naisen aika nopeastikin. Tarvitsen myös naisseuralaisen ja mielellään jonkun ystävänkin , jonka kanssa keskustella ja nauttia elämästä. Nämä eivät siis tietty ole toisiaan poissulkevia.
Olen ihan tyytyväinen elämääni, mutta koko ajan on sellainen olo, että fyysinen/psyykkinen ruokalautanen ei ole kohdallaan. Todennäköisesti kaipaan vain ihmisiä. En siis pysty, en siis mitenkään pysty käyttämään esim. Tinderiä. Olen ihan kivannäköinen, joten saisin ehkä joskus jonkun tykkäyksen, mutta NoCanDo.
Ehkä mä sitten menen sinne baariin juttelemaan ihmisten kanssa. Varsinkin miehenä mieheen ( ystävänä ) vaatii aikamoista tunnetta, aikaa, rahaa, kaljaa, tuntien tunnepitoista keskustelua etc.
Pitikö taas aloittaa alusta? Nyt ei millään jaksaisi.
Onko siellä interwebissä muita deittipalstoja, kuin Tinder?
on.
https://www.suomen-parhaat-deittisivustot.com/lp/top/?param1=GS10&gclid…
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Ystävyyteen pätee sama kuin parisuhteeseenkin. Jokainen saa olla juuri niin nirso ja elitistinen kuin tahtoo.
Sitten ei vaan sovi valittaa, jos ei löydä ketään. Mutta ainakin tämän keskustelun perusteella ystävättä jäävät nimenomaan ne, joilla EI ole mitään standardia ystävilleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Minäkin mietin mitä nämä syvälliset keskustelut käsittelee. Jotenkin kuulostaa todella raskaalta tuo vaatimus. Kyllä minulla on ongelmia tarpeeksi muutenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Ystävyyteen pätee sama kuin parisuhteeseenkin. Jokainen saa olla juuri niin nirso ja elitistinen kuin tahtoo.
Sitten ei vaan sovi valittaa, jos ei löydä ketään. Mutta ainakin tämän keskustelun perusteella ystävättä jäävät nimenomaan ne, joilla EI ole mitään standardia ystävilleen.
MInusta taas tuntuu, että ystävättä jäävät lähinnä ne, joilla on liian suuret odotukset ystävyydestä. Ne, jotka haluaisivat päälle kolmikymppisenä teinivuosiensa bestis-suhteen. Ystävyyden, joka korvaisi heille niin äidin, siskon, puolison kuin tyttärenkin. Jonkinlaisen "sielunsiskouden".
- eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no
Vietätkö itse ystäviesi kanssa aikaa? Keskusteletteko aikuisten asioista? Jos vastasit kyllä, oletko myös mielestäsi itsekäs?
"Aikuisten asioista" voi keskustella myös niin että on lapset mukana. Kaikkia ei kiinnosta muutenkaan se että kaivelet omaa napaasi.
Jos olet sitä mieltä, että aikuisten asioista sopii keskustella lasten kuullen, lapsistasi pitäisi tehdä lasu.
Maailmassa on todella paljon asioita, jotka ovat lapsille liian pelottavia. Esim. alkuvaiheen koronasta ei missään nimessä olisi pitänyt puhua lasten aikana aikuisten tavalla, koska ei vielä tiedetty missä mennään ja tilanne olisi voinut äityä hyvinkin vakavaksi. Ukrainan sodan taisteluista ei ole sopivaa puhua lasten aikana. Kolmannen valtakunnan toiminta tuskin on lapsille soveltuva keskustelunaihe.
On eri asia selittää asioita ikätasoisesti, kuin että lapsi kuuntelee aikuisten keskustelua mistä ymmärtää murto-osan ja ahdistuu -vrt. ilmastoahdistuneet nuoret.
Lisäksi jos aikuiset keskustelevat aikuisten asioista aikuisten tasolla, vaikka nyt ranskalaisesta kirjallisuudesta, lapsi yleensä pitkästyy (jos aihe ei ole ahdistava) ja alkaa häiriköidä. Kun nykylapsia ei ole kasvatettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Minäkin mietin mitä nämä syvälliset keskustelut käsittelee. Jotenkin kuulostaa todella raskaalta tuo vaatimus. Kyllä minulla on ongelmia tarpeeksi muutenkin.
Syvällinen keskustelu voi olla vaikkapa keskustelua elämän taroituksesta, kuolemasta, Venezuelan taloustilanteesta tai mistä vaan. Mun mielestä syvällinen keskustelu edellyttää, että kumpikin on perehtynyt aiheeseen hyvin, osaa katsoa aihetta monesta eri näkökulmasta ja osaa ilmaista itseään niin hyvin, ettei toinen vedä hernettä nenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no
Vietätkö itse ystäviesi kanssa aikaa? Keskusteletteko aikuisten asioista? Jos vastasit kyllä, oletko myös mielestäsi itsekäs?
Minulla ei ole mitään tarvetta uskoa ystävälleni niin intiimejä asioita ettei niitä voi kertoa lasten mukana ollessa . En myöskään vedä vinkkua tai sidukkaa silloinkaan kun lapset ei ole mukana
Kertoo kaiken keskusteluidesi tasosta, jos et keksi muita kuin intiimit asiat, jotka eivät sovi lapsille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ikävä sanoa suoraan, mutta aika moni skippaa ystävälistalta ihmiset, joilla on pieniä lapsia.
Kaikki eivät kaipaa lapsista puhumista tai lasten seuraa. Huomasin itse aikanaan, että raskaudesta kertominen etäännytti jo osan kavereista. Monien kanssa emme enää nähneet lainkaan, kun sain lapsen. Eivät tulleet kylään, eivätkä enää ehdottaneet näkemistä.
Etsi muita perheellisiä esim. facebookryhmistä.
Niin, ihan luonnollista että halutaan sen ystävän seuraa, ei hänen kiljuvien kakaroiden jotka keskeyttää jokaisen lauseen mitä yrität keskustella ystäväsi kanssa. Lapsivapaata saavat tyyliin kerran vuodessa koska mies ei ehdi viettää aikaa omien lastensa kanssa.
Eli olet itsekäs suhteessa ystävääsi. Todennäköisesti "ystäväsi" ei pidä sinua kovin hyvänä ystävänään koskapa hänelle tärkeät henkilöt on sinulle no no
Vietätkö itse ystäviesi kanssa aikaa? Keskusteletteko aikuisten asioista? Jos vastasit kyllä, oletko myös mielestäsi itsekäs?
"Aikuisten asioista" voi keskustella myös niin että on lapset mukana. Kaikkia ei kiinnosta muutenkaan se että kaivelet omaa napaasi.
No ei todellakaan voi, jos joka toinen lause keskeytetään huutamalla äitiä ja kiipeilemässä seinille. Ystäviä myös yleisesti kiinnostaa sen toisenkin asiat, molemminpuoleisesti. Ehkä sulle outo konsepti, jos olet käyttänyt koko elämäsi netissä trollaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmiset tarkoittavat ystävillä? Miksi tuttavat eivät riitä? Itse en oikein jaksa enää kovin usein ns. ystäviä. Nautin enemmän erittäin satunnaisesti aivan tuntemattomien kanssa keskustelusta, eikä tule mitään paineita uusiin tapaamisiin, ihmissuhdepeleihin tai vastavuoroisuuteen.
Sellaista ihmistä, jolle voit soittaa kun saat palkankorotuksen ja olet siitä onnellinen. Sellainen jolle voit ehdottaa matkaa ja voitte jakaa saman hotellihuoneen. Sellainen jolle voit soittaa kun koirasi on kuollut ja tarvitset lohdutusta. Sellaista ihmistä, joka tietää mille ruualla olet allerginen ja mikä on lempivärisi tai lempibändisi. Sellainen, jonka luokse voisit viedä lapsesi, jos joutuisit lähtemään sairaalaan. Sellainen, joka soittaa sinulle, jos jossain on erikoistarjous jostain tavarasta, jonka ostamisesta olevat miettinyt pitkään.
Minäkin olen käynyt mielenkiintoisia keskusteluja junassa, lentokoneessa tai kaupan kassalla. Mutta se ei ole saman asia kuin ystävät.
Minä kyllä käsittelen nuo ilot ja surut sisarusteni kanssa. Enkä kyllä lähtisi pelkän ystävän kanssa jakamaan hotellihuonetta tai veisi lapsiani hoitoon.
Voit varmaan kuvitella, mitä olisi, kun niitä sisaruksia ei olisi? Eli kaikki ne asiat, mitä teet ja jaat heidän kanssa, jäisivät tekemättä, tai niitä tehdään ystävien kanssa. Esim minulla ei ole sisaruksia.
No teet itseksesi sitten.
Itse en ikinä jakaisi hotellihuonetta ihmisen kanssa, joka ei jaa sänkyäni. Jos menisin jonkun toisen naisen kanssa lomalle, ilman muuta kummallekin oma huone.
Ja sitten kun on niin aikuinen, että uskaltaa olla yksin hotellihuoneessa, voi vaikka lähteä pakettimatkalle ja tutustua siten ihmisiin! On kaikenlaisia kiinnostavia vaellus-, maalaus-, jooga- jne matkoja, ei ole pakko mennä mihinkään Aurinkomatkojen peruspaketille. Noilta löytyy kyllä samanhenkisiä ihmisiä. Tunnen monia ihmisiä, jotka ovat löytäneet tuollaisilta matkoilta pitkäaikaisia ystäviä.
Yksin matkustelukin on hyvin kasvattavaa. Koska useimmissa matkakohteissa on kyllä ihmisiä, ja tiesittekö, että ulkomaalaisillekin voi puhua! Ihmisen on mahdollista pitää ulkomaalaisiakin ystäviä!
Myös minulla täysin sama kokemus.
Meillä on ihan tavallinen perhe, ei mitään kummallisuuksia. Ystäviä ei löydy. Harvat säilyneet ihmiset ovat kaukana nykyiseltä paikkakunnalta.
Itse en osaa "väkisin" tutustua, joten esimerkiksi äitikerhot ja muut väkinäiset kohtaamispaikat eivät tule kysymykseen (kerran kokeillut ja ei ollut oma juttu).
Eli ilman ystäviä joutuu elämään. Ehkä joku päivä tapaa hyvällä onnella samassa tilanteessa olevan ihmisen, jonka kanssa juttu lähtee luistamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa ylempänä joku sanoi että ystävyyteen pitää olla jotain inspiroivaa ja kiinnostavaa seuraa, esim.poliitikko tai ammattimuusikko tai kreisin mökkiprojektin tekijä (=rikas). Mielestäni tuo on ihan samaa elitismiä. Voihan vaikka perhepäivähoitaja jutella kiinnostavasti politiikasta tai kaivinkoneen kuljettaja tuntea musiikkia. Tunnenkin tälläisiä tyyppejä. Pääosa ihmisistä on kuitenkin aika tavallisia ja ystävän kanssa pitäisi voida olla oma itsensä. Ei niin että sun pitää ruveta taiteilijaksi maalaamaan tauluja kreisille mökille ollaksesi muiden mielestä kiinnostava.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaista ystäviä.
Hyvä pointti, ja kirjoitin tuon kommentin ja siitä ehkä sai vaikutelman että pitäisi olla rikas. Voi olla että oma elämäntyylini on siihen suuntaan kallellaan, en kiistä sitä ja sen eteen onkin tehty paljo töitä ja tehdään edelleen, joten en sitä myöskään häpeä. On ihan ok ajaa sillä uudella kiiltävällä Porschella. Kuitenkaan ei ole mitään väliä muiden tulotasoilla ollenkaan, joku voi vaikka kerätä jotain hienoja ja halpoja esineitä tai joku voi tehdä vaikka hyvää kotiviiniä tai osata neuloa hienoja vaatteita. Siis ihan mitä tahansa kiinnostavaa ja persoonallista. Mua ei kiinnosta tippaakaan onko kaverilla se 20 vuotta vanha Kia vai tuliterä sähköaudi, asuuko hän yksiössä vai 300 neliön miljoonalukaalissa. Mutta ei kiinnosta myöskään kertomukset päiväkodin flunssakierteistä tai työpaikan ärsyttävästä uudesta työntekijästä, jos se juttelu on vain tuota.
Olen eri, mutta ei sun tekstistä saanut kuvaa että kaipaisit rikkaita ystäviä. Vaan haluat että ystävät on jännittäviä ja erikoisia, ei mitään tylsiä taviksia. Se on elitististä. Mut niinkun sanoin aiemmin, jokainen saa itse päättää kenen kanssa kaveeraa. Että siitä vaan. Mutta aika monesta nuo vaatimukset on ahdistavia. Itsekin oon ihan tavallinen tyyppi vaan, eli en kelpaisi.
Kommentoin sivusta. Voihan tuon nähdä arvokysymyksenä, mutta luulen että kyseessä on pikemminkin persoonakysymys. Onko kyseenalaistava, UTELIAS, tekeekö sitä mikä kiinnostaa vai sitä mitä "pitäisi" tai mitä kaikki muutkin. Onko idearikas ja luova. Toiset uteliaat usein saavat tällaisesta seurasta enemmän, koska toiselta oppii uutta tai voidaan yhdessä pohtia mahdollisuuksia. Se arjen ihmettely ja kertaus ei siis riitä.
Sitten taas monet eivät edes ole omia itsejään kun vetävät jotain normaalin elämän roolia. Jotta istuvat siihen, mitä luulevat muiden arvostavan. Ikäänkuin yhdessä teeskennellään että tätä kaikki halutaan ja ollaan nyt hyväksyttyjä ja samanlaisia, vaikka oikeasti KETÄÄN ei kiinnosta, kukaan ei vaan sano sitä. Sellainen tiedostettu joukkopsykoosi.
Joo voihan se olla näinkin. Mutta ehkä tässä mietityttää että joku tosi mielenkiintoinen persoona voi mennä ihan ohi, jos se töissä näyttäytyy vähän ujona tai hiljaisena, tai elää taviselämää. Niin se ennakkoluuloisuus tässä ehkä häiritsee. Mistä voi tietää mitä kaikkea joku harrastaa tai ajattelee tai on tehnyt sen hillityn kuoren alla. Puhun tietenkin itsestäni 😅
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä ketjussa näkyy, että suuri osa ihmisistä on niin ennakkoluuloisia, ettei muiden näkeminen ja sitä kautta millään syvemmällä tasolla tunteminen onnistu.
Mikä huvittavinta, nämä jotka tiukoin sanakääntein kuvailevat muita itsekeskeisiksi, ylitunteellisiksi tyhjänpuhujiksi, paljastavat itsestään ihan samoin omissa asenteissa ja tunteissa vellovan marttyyrin. Ei olla uteliaita kysymään,: mitä minä en vielä ymmärrä muista ja maailmasta, vaan halutaan jauhaa kastelujärjestelmistä mitkä itseä kiinnostaa ja missä voidaan loistaa omalla tietämyksellä. Oh the irony! Ei oltukaan sen jalompia kun pintaa raapaisee.
Ennakkoluulot pohjaavat kokemuksen puutteeseen tai pelkoon. Siis silloin, jos niiden antaa määrittää koko maailmankuvaansa ja automaattista suhtautumista muihin. Luulisin, että muiden väheksynnän taustalla on kuitenkin joku alemmuuden tunne, joka ei pohjaa puhtaaseen hillittyyn älyllisyyteen, kuten itselle annetaan ymmärtää.
Täällähän oli ketju siitä mitä on se kaikkien haluama "syvällinen" keskustelu. Useimmiten se tuntuu naisilla olevan omien ja toisten ongelmista jauhamista enimmäkseen.
Tämä on naistyypillisten ystävyyssuhteiden suurin ongelma. Todella monien naisten mielestä syvällistä keskustelua on se, että vääntelevät jotain itseaiheutettua ongelmaansa loputtomiin ja jos tarjoat ratkaisuehdotuksen, loukkaantuvat.
Itsekin olen nainen, enkä pysty ymmärtämään tuota, koska jos minä puhun ongelmastani, teen sen nimenomaan siksi että en keksi mitä minun kuuluisi tehdä ja toivon että toisella olisi joku idea. Ja sitten saan vastaukseksi jotain ihme lässytystä ja päänsilitystä rakentavien ratkaisujen asemesta. Vitutti käydä terapiassakin, kun menin ratkaisukeskeiselle terapeutille siksi että olen ratkaisukeskeinen ihminen, eikä sekään tehnyt muuta kuin määki. Ratkoin sitten ongelmani itse.
Miehet sen sijaan näyttävät voivan olla todella hyviä ystäviä vaikka eivät muistaisi ihan tarkkaan montako lasta toisella on ja mitä sukupuolta, nimistä puhumattakaan. Nainen loukkaantuu jos et ole kiinnostunut sen lapsista. Miehet taas voi olla vuoden olematta yhteyksissä, sitten ne soittaa että mites metsästyskausi on mennyt tai lähdetkö hiihtovaellukselle tai jeesaatko parin puun kaadossa. Ei draamaa, ei jatkuvaa velvollisuutta vastata puhelimeen ja kuunnella ruikutusta, ei kahvittelua, eikä ennen kaikkea shoppailuseuran vinkumista. Ja silti ne voivat puhua esim. mt-ongelmistaan jos sellainen paikka eteen tulee, olen omin korvin kuullut.
No, ratkaisukeskeisenä ihmisenä olen luopunut naispuolisista kavereista. En vaan jaksa sitä, että lupaavasti alkanut tuttavuus menee aina siihen että hetken päästä minulle soitetaan eläinlääkäriaseman parkkipaikalta porua vääntäen, kun Muffelta joudutaan poistamaan hampaita! Sitten sitä itsekin koiranomistajana miettii, että mitä helvettiä minun odotetaan sanovan, kun Muffen hampaat ei liikuta minua vähääkään enkä tajua mitä poraamista siinä on?
Alue: Aihe vapaa
Miksi olet ottanut sellaisen puolison? Ainakin minä sain ihan valita omani?
Se, että puolisolla ei ole ystäviä EI tarkoita, että hän olisi takertuva. Ei pidä yleistää oman kokemuksen perusteella.
Minulla ei ole ystäviä, koska viihdyn itsekseni. Puolisoni on paras ystäväni, mutta en minä silti tahdo että se pyörii koko ajan jaloissa kuin kultainen noutaja. Kannustan sitä menemään poikien kanssa retkelle ja ottamaan koirankin mukaansa, että saan olla kotona yksin. Ulkomaanreissuille en käske koiraa ottamaan, silloin minä hoidan sen.
Oltiin viikko yhtä aikaa lomalla ja ai miten ihanaa oli, kun mies meni takaisin töihin ja sain mennä keskiaikamarkkinoille Ihan Yksin.
Oikeasti, miksi teidän on niin vaikea käsittää että osa meistä ihan aidosti rakastaa olla itsekseen? Yksin? Tehdä asioita ilman ketään?
Minä rakastan miestäni yli kaiken, mutta tarvitsen silti päivittäin ihan täysin yksinäistä aikaa. Jos tähän pitäisi vielä yrittää mahduttaa jotain ystäviä -no, sitten minun pitäisi lakata käymästä töissä.
Tuntuu ihan hassulta lukea näitä ketjuja. En voi käsittää, miten paljon te tarvitsette seuraa. Ettekö te lue kirjoja tms?