Lue keskustelun säännöt.
Sinä n. 40-vuotiaana pitkästä suhteesta eronnut nainen, miten elämäsi on mennyt eron jälkeen?
15.06.2022 |
Oletko ollut tyytyväinen ratkaisuun? Mikä oli vaikeinta? Oletko löytänyt uuden kumppanin? Miten mahdollinen elämä uusioperheessä on sujunut?
Kommentit (171)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle.
Nykyään erojen ympärillä pyörii kunnon bisnes: on seminaareja, terapiaa, ryhmiä, kirjallisuutta yms. Kaikki tähtää siihen, että eron jälkeen elämän pitäisi lyhyen itsensätutkiskelun jälkeen olla mahtavaa, voimaantunutta ja parempaa kuin ennen. Virheistä oppien entistä parempaan parisuhteeseen. Muuta ei saa sanoa, muuten leimaantuu katkeraksi.
Tilastojen valossa eronneiden lapsilla on kuitenkin enemmän psyykkisiä ongelmia, aikuisilla enemmän masennuslääkkeiden käyttöä ja talousvaikeuksia, ja uusperheiden eroprosentit korkeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. Näistä puhutaan paljon vähemmän. "Onnellinen vanhempi, onnelliset lapset", mutta entä jos eron jälkeen ei olekaan sen onnellisempi kuin ennen? Pitkään voi olla aikamoinen notkahdus onnessa.
Ei kaikkien erot tosiaan pääty menestystarinoihin, mutta ihminen sopeutuu kyllä moneen.
Aina jauhetaan tätä, että eronneiden lapsilla menee niin huonosti, mutta itse en oikein noin vain sulata sitä ajatusta. Laittaisitko lähteen, mihin tutkimukseen viittaat? Epäilen suuresti, että kaikilta mielenterveyspotilailta kirjataan tilastotietoa varten ylös vanhempien parisuhdetilanne. Mikähän noissa tutkimuksissa mahtaa olla otanta, tai edes tutkittu joukko?
Ihmettelen vaan, kun kaikki tuntemani eroperheiden lapset ovat hyvin menestyneitä ja itse asiassa heistä suurin osa on erittäin perhekeskeisiä aikuisena. Toisaalta, lähipiirissäni on muutenkin paljon menestyneitä ihmisiä. Mutta siellä seassa ne eroperheidenkin lapset on, ihan siinä missä ydinperheidenkin.
On tosi tärkeää, ettei lapsia sekoteta eroon! Ettei IKINÄ lasten kuullen puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta tai tämän uudesta puolisosta. Lasten pitää saada jatkaa omaa elämäänsä onnellisina ja tavata vanhempiaan. Lapsille ei IKINÄ IKINÄ tule kaataa vanhempien ongelmia vaan suojella heitä niiltä. Tiedän tapauksia, että eron jälkeen exästä on puhuttu rumasti lapsen kuullen. Ei todellakaan tunnu kivalta lapsesta, tunne-elämä kärsii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle.
Nykyään erojen ympärillä pyörii kunnon bisnes: on seminaareja, terapiaa, ryhmiä, kirjallisuutta yms. Kaikki tähtää siihen, että eron jälkeen elämän pitäisi lyhyen itsensätutkiskelun jälkeen olla mahtavaa, voimaantunutta ja parempaa kuin ennen. Virheistä oppien entistä parempaan parisuhteeseen. Muuta ei saa sanoa, muuten leimaantuu katkeraksi.
Tilastojen valossa eronneiden lapsilla on kuitenkin enemmän psyykkisiä ongelmia, aikuisilla enemmän masennuslääkkeiden käyttöä ja talousvaikeuksia, ja uusperheiden eroprosentit korkeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. Näistä puhutaan paljon vähemmän. "Onnellinen vanhempi, onnelliset lapset", mutta entä jos eron jälkeen ei olekaan sen onnellisempi kuin ennen? Pitkään voi olla aikamoinen notkahdus onnessa.
Ei kaikkien erot tosiaan pääty menestystarinoihin, mutta ihminen sopeutuu kyllä moneen.
Aina jauhetaan tätä, että eronneiden lapsilla menee niin huonosti, mutta itse en oikein noin vain sulata sitä ajatusta. Laittaisitko lähteen, mihin tutkimukseen viittaat? Epäilen suuresti, että kaikilta mielenterveyspotilailta kirjataan tilastotietoa varten ylös vanhempien parisuhdetilanne. Mikähän noissa tutkimuksissa mahtaa olla otanta, tai edes tutkittu joukko?
Ihmettelen vaan, kun kaikki tuntemani eroperheiden lapset ovat hyvin menestyneitä ja itse asiassa heistä suurin osa on erittäin perhekeskeisiä aikuisena. Toisaalta, lähipiirissäni on muutenkin paljon menestyneitä ihmisiä. Mutta siellä seassa ne eroperheidenkin lapset on, ihan siinä missä ydinperheidenkin.
On tosi tärkeää, ettei lapsia sekoteta eroon! Ettei IKINÄ lasten kuullen puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta tai tämän uudesta puolisosta. Lasten pitää saada jatkaa omaa elämäänsä onnellisina ja tavata vanhempiaan. Lapsille ei IKINÄ IKINÄ tule kaataa vanhempien ongelmia vaan suojella heitä niiltä. Tiedän tapauksia, että eron jälkeen exästä on puhuttu rumasti lapsen kuullen. Ei todellakaan tunnu kivalta lapsesta, tunne-elämä kärsii.
Kyllähän puolisostakin puhutaan rumasti ja haukutaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle.
Nykyään erojen ympärillä pyörii kunnon bisnes: on seminaareja, terapiaa, ryhmiä, kirjallisuutta yms. Kaikki tähtää siihen, että eron jälkeen elämän pitäisi lyhyen itsensätutkiskelun jälkeen olla mahtavaa, voimaantunutta ja parempaa kuin ennen. Virheistä oppien entistä parempaan parisuhteeseen. Muuta ei saa sanoa, muuten leimaantuu katkeraksi.
Tilastojen valossa eronneiden lapsilla on kuitenkin enemmän psyykkisiä ongelmia, aikuisilla enemmän masennuslääkkeiden käyttöä ja talousvaikeuksia, ja uusperheiden eroprosentit korkeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. Näistä puhutaan paljon vähemmän. "Onnellinen vanhempi, onnelliset lapset", mutta entä jos eron jälkeen ei olekaan sen onnellisempi kuin ennen? Pitkään voi olla aikamoinen notkahdus onnessa.
Ei kaikkien erot tosiaan pääty menestystarinoihin, mutta ihminen sopeutuu kyllä moneen.
Aina jauhetaan tätä, että eronneiden lapsilla menee niin huonosti, mutta itse en oikein noin vain sulata sitä ajatusta. Laittaisitko lähteen, mihin tutkimukseen viittaat? Epäilen suuresti, että kaikilta mielenterveyspotilailta kirjataan tilastotietoa varten ylös vanhempien parisuhdetilanne. Mikähän noissa tutkimuksissa mahtaa olla otanta, tai edes tutkittu joukko?
Ihmettelen vaan, kun kaikki tuntemani eroperheiden lapset ovat hyvin menestyneitä ja itse asiassa heistä suurin osa on erittäin perhekeskeisiä aikuisena. Toisaalta, lähipiirissäni on muutenkin paljon menestyneitä ihmisiä. Mutta siellä seassa ne eroperheidenkin lapset on, ihan siinä missä ydinperheidenkin.
On tosi tärkeää, ettei lapsia sekoteta eroon! Ettei IKINÄ lasten kuullen puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta tai tämän uudesta puolisosta. Lasten pitää saada jatkaa omaa elämäänsä onnellisina ja tavata vanhempiaan. Lapsille ei IKINÄ IKINÄ tule kaataa vanhempien ongelmia vaan suojella heitä niiltä. Tiedän tapauksia, että eron jälkeen exästä on puhuttu rumasti lapsen kuullen. Ei todellakaan tunnu kivalta lapsesta, tunne-elämä kärsii.
Kyllähän puolisostakin puhutaan rumasti ja haukutaan.
Siis lasten kuullen.
lasten oireilu voi johtua myös siitä että turvallisissa olosuhteissa paha olo purkautuu. jos erolapsi joutuu muuttaessa eroon ystävistä, se voi laukaista masennuksen.ero on aina raskasta lapsille.huono suhde jossa huutoa ja riittaa joka päivä on huono ympäristö-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle.
Nykyään erojen ympärillä pyörii kunnon bisnes: on seminaareja, terapiaa, ryhmiä, kirjallisuutta yms. Kaikki tähtää siihen, että eron jälkeen elämän pitäisi lyhyen itsensätutkiskelun jälkeen olla mahtavaa, voimaantunutta ja parempaa kuin ennen. Virheistä oppien entistä parempaan parisuhteeseen. Muuta ei saa sanoa, muuten leimaantuu katkeraksi.
Tilastojen valossa eronneiden lapsilla on kuitenkin enemmän psyykkisiä ongelmia, aikuisilla enemmän masennuslääkkeiden käyttöä ja talousvaikeuksia, ja uusperheiden eroprosentit korkeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. Näistä puhutaan paljon vähemmän. "Onnellinen vanhempi, onnelliset lapset", mutta entä jos eron jälkeen ei olekaan sen onnellisempi kuin ennen? Pitkään voi olla aikamoinen notkahdus onnessa.
Ei kaikkien erot tosiaan pääty menestystarinoihin, mutta ihminen sopeutuu kyllä moneen.
Aina jauhetaan tätä, että eronneiden lapsilla menee niin huonosti, mutta itse en oikein noin vain sulata sitä ajatusta. Laittaisitko lähteen, mihin tutkimukseen viittaat? Epäilen suuresti, että kaikilta mielenterveyspotilailta kirjataan tilastotietoa varten ylös vanhempien parisuhdetilanne. Mikähän noissa tutkimuksissa mahtaa olla otanta, tai edes tutkittu joukko?
Ihmettelen vaan, kun kaikki tuntemani eroperheiden lapset ovat hyvin menestyneitä ja itse asiassa heistä suurin osa on erittäin perhekeskeisiä aikuisena. Toisaalta, lähipiirissäni on muutenkin paljon menestyneitä ihmisiä. Mutta siellä seassa ne eroperheidenkin lapset on, ihan siinä missä ydinperheidenkin.
On tosi tärkeää, ettei lapsia sekoteta eroon! Ettei IKINÄ lasten kuullen puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta tai tämän uudesta puolisosta. Lasten pitää saada jatkaa omaa elämäänsä onnellisina ja tavata vanhempiaan. Lapsille ei IKINÄ IKINÄ tule kaataa vanhempien ongelmia vaan suojella heitä niiltä. Tiedän tapauksia, että eron jälkeen exästä on puhuttu rumasti lapsen kuullen. Ei todellakaan tunnu kivalta lapsesta, tunne-elämä kärsii.
Minä olen yksi aiemmin vastanneista, joka kertoi lasten kärsineen ja masentuneen erosta.
Ei, en ikinä puhunut pahaa heidän isästään. Lasten kertoman mukaan hän haukkui minua.
Eroissa pointti onkin se, ettei riitä, että itse olet fiksu aikuinen. Siksi ero on riski lapsille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
lasten oireilu voi johtua myös siitä että turvallisissa olosuhteissa paha olo purkautuu. jos erolapsi joutuu muuttaessa eroon ystävistä, se voi laukaista masennuksen.ero on aina raskasta lapsille.huono suhde jossa huutoa ja riittaa joka päivä on huono ympäristö-
66 kommentoi:
Minä muutin lasten kanssa 2 km päähän. Koulu ja ustävät pysyivät samoina. Suhteessa ei ollut huutoa eikä riitaa, ja ehkä siksi ero oli lapsille rankka. Heille ei näyttäytynyt mitään selitystä, miksi heidän onnellinen ydinperhe-elämä tuhoutui.
Kaikki meni hyvin, olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Aiemmin olisi pitänyt erota.
Löysin uuden, urheilullisen ja raittiin ja huolehtivan miesystävän. Asumme lähekkäin, joten ei tarvittu mitään uusperhettä.
Minulla on oikein kiva ja nätti koti, vaihdoin hyvin palkattuun työhön, lapsen kanssa on mennyt mukavasti ja turvallisesti. Jäimme hänen koulun ja kavereiden lähelle. Talous on toiminut hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin tässä pohdiskelen eroa, enkä haluaisi välttämättä enää muuttaa kenenkään kanssa yhteen. En jaksa katsella negatiivista energiaa tai siivota mieslapsen sotkuja. Uutta uusperhettä nyt ei ainakaan (itse olen lapseton).
Vierailija kirjoitti:
Kaikki meni hyvin, olen ollut erittäin tyytyväinen ratkaisuuni. Aiemmin olisi pitänyt erota.
Löysin uuden, urheilullisen ja raittiin ja huolehtivan miesystävän. Asumme lähekkäin, joten ei tarvittu mitään uusperhettä.
Minulla on oikein kiva ja nätti koti, vaihdoin hyvin palkattuun työhön, lapsen kanssa on mennyt mukavasti ja turvallisesti. Jäimme hänen koulun ja kavereiden lähelle. Talous on toiminut hyvin.
Mistä löysit? Minunkin seuraava mies saisi olla raitis tai kohtuukäyttäjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle.
Nykyään erojen ympärillä pyörii kunnon bisnes: on seminaareja, terapiaa, ryhmiä, kirjallisuutta yms. Kaikki tähtää siihen, että eron jälkeen elämän pitäisi lyhyen itsensätutkiskelun jälkeen olla mahtavaa, voimaantunutta ja parempaa kuin ennen. Virheistä oppien entistä parempaan parisuhteeseen. Muuta ei saa sanoa, muuten leimaantuu katkeraksi.
Tilastojen valossa eronneiden lapsilla on kuitenkin enemmän psyykkisiä ongelmia, aikuisilla enemmän masennuslääkkeiden käyttöä ja talousvaikeuksia, ja uusperheiden eroprosentit korkeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. Näistä puhutaan paljon vähemmän. "Onnellinen vanhempi, onnelliset lapset", mutta entä jos eron jälkeen ei olekaan sen onnellisempi kuin ennen? Pitkään voi olla aikamoinen notkahdus onnessa.
Ei kaikkien erot tosiaan pääty menestystarinoihin, mutta ihminen sopeutuu kyllä moneen.
Aina jauhetaan tätä, että eronneiden lapsilla menee niin huonosti, mutta itse en oikein noin vain sulata sitä ajatusta. Laittaisitko lähteen, mihin tutkimukseen viittaat? Epäilen suuresti, että kaikilta mielenterveyspotilailta kirjataan tilastotietoa varten ylös vanhempien parisuhdetilanne. Mikähän noissa tutkimuksissa mahtaa olla otanta, tai edes tutkittu joukko?
Ihmettelen vaan, kun kaikki tuntemani eroperheiden lapset ovat hyvin menestyneitä ja itse asiassa heistä suurin osa on erittäin perhekeskeisiä aikuisena. Toisaalta, lähipiirissäni on muutenkin paljon menestyneitä ihmisiä. Mutta siellä seassa ne eroperheidenkin lapset on, ihan siinä missä ydinperheidenkin.
On tosi tärkeää, ettei lapsia sekoteta eroon! Ettei IKINÄ lasten kuullen puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta tai tämän uudesta puolisosta. Lasten pitää saada jatkaa omaa elämäänsä onnellisina ja tavata vanhempiaan. Lapsille ei IKINÄ IKINÄ tule kaataa vanhempien ongelmia vaan suojella heitä niiltä. Tiedän tapauksia, että eron jälkeen exästä on puhuttu rumasti lapsen kuullen. Ei todellakaan tunnu kivalta lapsesta, tunne-elämä kärsii.
Minä olen yksi aiemmin vastanneista, joka kertoi lasten kärsineen ja masentuneen erosta.
Ei, en ikinä puhunut pahaa heidän isästään. Lasten kertoman mukaan hän haukkui minua.
Eroissa pointti onkin se, ettei riitä, että itse olet fiksu aikuinen. Siksi ero on riski lapsille.
Noh, ainakin mun tapauksessa ex kyllä haukkui minua lasten kuullen myös silloin, kun olimme yhdessä. Ettei se yhteiselokaan tosiaan autuasta ole ollut, jos on erottu. Mä luulen, että siinä on lasten kannalta enemmän kiinni vanhempien voinnista eron jälkeen. Jos pääasiallinen hoitaja on alavireessä, stressaantunut tai masentunut eron vuoksi (voi olla tosi kuormittunut varsinkin, jos ero riitaisa, ehkä oikeudenkäyntikin). Itselleni ero oli selkeä helpotus ja saatiin hyvin helposti sovittua käytännön asiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lasten oireilu voi johtua myös siitä että turvallisissa olosuhteissa paha olo purkautuu. jos erolapsi joutuu muuttaessa eroon ystävistä, se voi laukaista masennuksen.ero on aina raskasta lapsille.huono suhde jossa huutoa ja riittaa joka päivä on huono ympäristö-
66 kommentoi:
Minä muutin lasten kanssa 2 km päähän. Koulu ja ustävät pysyivät samoina. Suhteessa ei ollut huutoa eikä riitaa, ja ehkä siksi ero oli lapsille rankka. Heille ei näyttäytynyt mitään selitystä, miksi heidän onnellinen ydinperhe-elämä tuhoutui.
Selitittekö lapsille juurta jaksaen ja rehellisesti miksi niin kävi? Lapset ymmärtävät yllättävän paljon, kun heille kertoo asioita rehellisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Erosin yli 20-vuotisesta suhteesta nelikymppisenä. Mies vain ilmoitti erosta, oli uusi katsottuna. Olin shokissa. Eka vuosi eron jälkeen meni bilettäessä, itkiessä, maailmaa nähdessä, uusia vertaisia tavaten. Ehdottomasti parasta oli uudet kokemukset, joita sain, kun lähdin kotoa ja lasten luota ensi kertaa pitkästä aikaa pois. Löysin samassa tilanteessa olevia ihmisiä, meistä tuli hyviä ystäviä, vietimme viikonloput yhdessä milloin missäkin Suomea kiertäen. Oli toisaalta hauskaa saada kokea huomiota ja hellyyttä muiltakin miehiltä.
Mutta kyllä mä nyt mieluummin asuisin vanhassa kodissa lasteni ja heidän isänsä (jos hän minusta tykkäisi edelleen) kanssa kuten olin luullut tekeväni elämäni loppuun asti, kun ei ollut mitään ongelmiakaan. Aikamoista säätöä kaikki muutot, lasten vaihdot viikonloppuisin, lasten raha-asiat, lasten juhlat, nyxän lasten ja nyxän exän menojen mukaan elämänsuunnittelu. Enää en ajattelea eroa joka päivä enkä itkekään kuin pari kertaa kuussa eroa. Erosta nyt kolme vuotta.
Hyviä puolia: joka toinen viikko aikaa harrastukselle, kun ei ole lapsia.
Ymmärrän tuon shokin. Ajattele niin, että parempi erota nyt kuin myöhemmin. Mies, joka noin vain hylkää, olisi satavarmasti lähtenyt menemään isomman vastoinkäymisen, kuten sairastumisen kohdalla. Sulla on aikaa etsiä lojaalimpi kumppani. Ja nauttia omasta elämästäsi sillä välin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lasten oireilu voi johtua myös siitä että turvallisissa olosuhteissa paha olo purkautuu. jos erolapsi joutuu muuttaessa eroon ystävistä, se voi laukaista masennuksen.ero on aina raskasta lapsille.huono suhde jossa huutoa ja riittaa joka päivä on huono ympäristö-
66 kommentoi:
Minä muutin lasten kanssa 2 km päähän. Koulu ja ustävät pysyivät samoina. Suhteessa ei ollut huutoa eikä riitaa, ja ehkä siksi ero oli lapsille rankka. Heille ei näyttäytynyt mitään selitystä, miksi heidän onnellinen ydinperhe-elämä tuhoutui.
Selitittekö lapsille juurta jaksaen ja rehellisesti miksi niin kävi? Lapset ymmärtävät yllättävän paljon, kun heille kertoo asioita rehellisesti.
No, tämä oli vähän kinkkinen juttu. Kysyin neuvoa av-manmoiltakin, mutta en tiedä, mikä olisi ollut järkevin tapa tehdä.
Eron syy oli toinen nainen, ja tämä nainen muutti sisään aika pian minun lähtöni jälkeen. Av kuitenkin oli sitä mieltä, ettei koskaan saa sanoa lapsille tällaista.
Tyydyin siis sanomaan, että kysykää asiaa isältänne. Minä en olisi eronnut, mutta isänne halusi. Tämä oli totuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin 41 kun erosin nsimmäisestä liitostani, 21 vuotta kestäneestä. Nyt olen 60 v.
Eron jälkeinen aika oli työlästä, mutta erittäin voimaannuttavaa ja kasvattavaakin. Minusta löytyi vahva, itsenäiseen elämään kykenevä nainen, joka huolehtii itsestään ja lapsistaan, ystävyyssuhteistaan, urastaan ja harrastuksistaan, lakiasioistaan ja omaisuudestaan, velkoineenkin.
Puolisen vuotta käytin kertakäyttöpanoja. Niitä on helppo naisena saada; sitoutumatonta seksiä sovituissa rajoissa. Sitten umpirakastuin, ihanasti ja päihdyttävästi, nykyiseen puolisooni. Himmailin kuitenkin sitoutumista ja liian nopaa yhteenmuuttoa, koska minulla oli kaksi teiniä, miehenkin ero oli tuore ja hänen lapsensa olivat nuoria aikuisia. Tutustuimme kuitenkin toistemme perheisiin, ja esimerkiksi nuorempi lapseni pitää miestäni ihan toisena isänään nykyään kolmekymppisenä. Miehen lastenlasten ja eksänsä kanssa minulla on lämpimät välit. Seurustelimme kolme vuotta ennen yhteenmuuttoa (vaikka oleilimme paljon yhdessä jomman kumman luona), avioiduimme viiden vuoden yhdessä asumisen jälkeen, tiukan avioehdon kanssa; omaisuudet pidämme erillään.
Olemme onnellisia. Rakastamme toisiamme ja läheisiämme. Suurperhe on sulautunut yhteen. Pikku hiljaa ja ajan kanssa. Puolisoni on eläkkeellä, minä vielä töissä. Asumme vuokralla rivitalossa, lomailemme minun mökillä kesäisin, puolisoni Fugen asunnossa talvisin.
Erosin 4 vuotta sitten 13 vuotta pitkästä parisuhteesta. Viihtynyt sinkkuna oikein hyvin. Opiskellut omaksi ilokseni, matkustellut (lähinnä yksin), käynyt keikoilla, on ollut aikaa enemmän ystäville kun muutin lähemmäs heitä.
Suhteessa meni jo pidempään huonosti, joten ero oli itselleni helppo ja riidaton vaikka ex olisi halunnut vielä jatkaa. Toki yhteisiä vuosia niin monta takana että vei hetken tottua, 13 vuodessa ehtii tulla jo paljon yhteisiä juttuja ja elettyä elämää/muistoja.
Satunnaisia suhteita en harrasta eikä uutta parisuhdetta ole minulla, exällä kylläkin, eikä sekään ollut kuin helpotus. Oli oikea päätös ja ihan positiivisin mielin elelen. Ajattelin jo ennen eroa että ei ole välttämättä helppoa löytää uutta kumppania mutta sen varjolla en voi jäädä toimimattomaan suhteeseen.
Mua jotenkin masentaa nää jutut sekspainotteisista suhteista ja "enää ikinä ei saman katon alle", vaikka ne niiden kirjoittajille hyvin sopisi.
Mä haaveilen rakkaudesta, yhteisestä elämästä, rakkausseksistä... miten sellaisen eronnut 40+ saa vai jääkö yksin...
Erosin n 7 v sitten. Hetkeäkään en ole katunut. Sen verran ksi traumoja jäi, etten ole uutta riippakiveä uskaltanut sohvalleni ottaa. En vaan uskalla enää ottaa riskiä, että käybhuono tuuri.
Vierailija kirjoitti:
Mua jotenkin masentaa nää jutut sekspainotteisista suhteista ja "enää ikinä ei saman katon alle", vaikka ne niiden kirjoittajille hyvin sopisi.
Mä haaveilen rakkaudesta, yhteisestä elämästä, rakkausseksistä... miten sellaisen eronnut 40+ saa vai jääkö yksin...
Nuo jutut kertoo aiemman elämän kokemuksista.
Minun ensimmäinen avioliittoni kesti 20 vuotta ja olin siihen tyytyväinen. Muistan lämmöllä lusikassa nukutut yöt ja halimiset. Siksi itselleni oli luonnollista mennä toiseen avioliittoon, kun mieheni tapasin. Nyt yhdessä kymmenen vuotta, ja nukumme hänenkin kanssaan lusikassa ja halimme aamuyöt.
Toista on niillä, joilla mies on ollut taakka. Eivät he uutta taakkaa halua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Edelliselle.
Nykyään erojen ympärillä pyörii kunnon bisnes: on seminaareja, terapiaa, ryhmiä, kirjallisuutta yms. Kaikki tähtää siihen, että eron jälkeen elämän pitäisi lyhyen itsensätutkiskelun jälkeen olla mahtavaa, voimaantunutta ja parempaa kuin ennen. Virheistä oppien entistä parempaan parisuhteeseen. Muuta ei saa sanoa, muuten leimaantuu katkeraksi.
Tilastojen valossa eronneiden lapsilla on kuitenkin enemmän psyykkisiä ongelmia, aikuisilla enemmän masennuslääkkeiden käyttöä ja talousvaikeuksia, ja uusperheiden eroprosentit korkeampia kuin ensimmäisellä kierroksella. Näistä puhutaan paljon vähemmän. "Onnellinen vanhempi, onnelliset lapset", mutta entä jos eron jälkeen ei olekaan sen onnellisempi kuin ennen? Pitkään voi olla aikamoinen notkahdus onnessa.
Ei kaikkien erot tosiaan pääty menestystarinoihin, mutta ihminen sopeutuu kyllä moneen.
Aina jauhetaan tätä, että eronneiden lapsilla menee niin huonosti, mutta itse en oikein noin vain sulata sitä ajatusta. Laittaisitko lähteen, mihin tutkimukseen viittaat? Epäilen suuresti, että kaikilta mielenterveyspotilailta kirjataan tilastotietoa varten ylös vanhempien parisuhdetilanne. Mikähän noissa tutkimuksissa mahtaa olla otanta, tai edes tutkittu joukko?
Ihmettelen vaan, kun kaikki tuntemani eroperheiden lapset ovat hyvin menestyneitä ja itse asiassa heistä suurin osa on erittäin perhekeskeisiä aikuisena. Toisaalta, lähipiirissäni on muutenkin paljon menestyneitä ihmisiä. Mutta siellä seassa ne eroperheidenkin lapset on, ihan siinä missä ydinperheidenkin.
On tosi tärkeää, ettei lapsia sekoteta eroon! Ettei IKINÄ lasten kuullen puhu pahaa lasten toisesta vanhemmasta tai tämän uudesta puolisosta. Lasten pitää saada jatkaa omaa elämäänsä onnellisina ja tavata vanhempiaan. Lapsille ei IKINÄ IKINÄ tule kaataa vanhempien ongelmia vaan suojella heitä niiltä. Tiedän tapauksia, että eron jälkeen exästä on puhuttu rumasti lapsen kuullen. Ei todellakaan tunnu kivalta lapsesta, tunne-elämä kärsii.
Minä olen yksi aiemmin vastanneista, joka kertoi lasten kärsineen ja masentuneen erosta.
Ei, en ikinä puhunut pahaa heidän isästään. Lasten kertoman mukaan hän haukkui minua.
Eroissa pointti onkin se, ettei riitä, että itse olet fiksu aikuinen. Siksi ero on riski lapsille.
Minkäikäisiä lapset olivat, kun alkoivat oireilla? Mietin kun meillä on ollut kyllä huutoa ja riitaa aika ajoin ja nyt alan olla jo aika varma eropäätöksestä. Lapset alakouluikäisiä ja nyt ainakin vielä vaikuttavat ihan tasapainoisilta.. Mitä sitten eron jälkeen, en osaa yhtään sanoa.
Erosin yli 20-vuotisesta suhteesta nelikymppisenä. Mies vain ilmoitti erosta, oli uusi katsottuna. Olin shokissa. Eka vuosi eron jälkeen meni bilettäessä, itkiessä, maailmaa nähdessä, uusia vertaisia tavaten. Ehdottomasti parasta oli uudet kokemukset, joita sain, kun lähdin kotoa ja lasten luota ensi kertaa pitkästä aikaa pois. Löysin samassa tilanteessa olevia ihmisiä, meistä tuli hyviä ystäviä, vietimme viikonloput yhdessä milloin missäkin Suomea kiertäen. Oli toisaalta hauskaa saada kokea huomiota ja hellyyttä muiltakin miehiltä.
Mutta kyllä mä nyt mieluummin asuisin vanhassa kodissa lasteni ja heidän isänsä (jos hän minusta tykkäisi edelleen) kanssa kuten olin luullut tekeväni elämäni loppuun asti, kun ei ollut mitään ongelmiakaan. Aikamoista säätöä kaikki muutot, lasten vaihdot viikonloppuisin, lasten raha-asiat, lasten juhlat, nyxän lasten ja nyxän exän menojen mukaan elämänsuunnittelu. Enää en ajattelea eroa joka päivä enkä itkekään kuin pari kertaa kuussa eroa. Erosta nyt kolme vuotta.
Hyviä puolia: joka toinen viikko aikaa harrastukselle, kun ei ole lapsia.