Millainen tulevaisuus, kun parisuhde on ankea ja pikkulapsiarki stressaa

No siis jos teillä on terveet lapset niin teillähän on oikea taivas siellä. Mäkin meinaan selvitä, vaikka meillä on vaikeavammainen ja toinen adhd lapsi. Kyllä se hei siitä. Ja nyt ne lapset johonkin hoitoon ja viikonlopuksi kylpylään miehen kanssa.

Lastenne iät ovat sellaiset, että pian pitäisi ainakin siltä osin alkaa vähitellen helpottamaan, jos ei heillä mitään sairauksia tai erityispiirteitä ole. Muut huolet on sitten luku erikseen. En osaa niistä sanoa, kun en tiedä, missä vaiheessa ne ovat.

Jos nyt jaksatte sinnitellä yhdessä vaikeuksien yli, on ihan mahdollista, että se kipinä parisuhteeseen vielä löytyy. Keskustelkaa. Älkää vaatiko liikaa itseltänne älkääkä toiselta. Hyväksykää se tosiasia, että teillä ei juuri nyt ole voimavaroja kiihkeisiin tunteisiin.

t. monesta selvinnyt

Vierailija kirjoitti:

Ei tuosta ole paluuta liiton suhteen. Kerran hiipunut liekki ei uudelleen syty.

Höpöhöpö, senkin pahanilmanlintu.

Ei se aina eikä kaikilla syty, mutta monilla syttyy. Ja se on jopa alkuhuumaa ihanampaa, kun se syttyy uudelleen.

Pikkulapsiarjessa näette varmasti helpotusta jo vuoden kuluessa, mutta tuo parisuhde alkaa kuulostaa jo siltä, että siinä on kasapäin ongelmia, jotka ei johdu pelkästään antautumisesta äitiydelle ja isyydelle. Kannattaa puntaroida, millaisen määrän työtä suhde tarvii pelastuakseen ja onko teillä paukkuja sellaiseen panostukseen nyt, tai edes lähitulevaisuudessa.

Ette varmaan halua siirtää ongelmaa tulevaisuuteen lasten takia ja sitten kuusikymppisenä nuoremmankin lapsen lähdettyä omilleen huomata, että tässähän tuli tuhlattua koko keski-ikä kämppisparisuhteessa patun kanssa, jolle ei voi jutella säästä kummemmasta

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarjessa näette varmasti helpotusta jo vuoden kuluessa, mutta tuo parisuhde alkaa kuulostaa jo siltä, että siinä on kasapäin ongelmia, jotka ei johdu pelkästään antautumisesta äitiydelle ja isyydelle. Kannattaa puntaroida, millaisen määrän työtä suhde tarvii pelastuakseen ja onko teillä paukkuja sellaiseen panostukseen nyt, tai edes lähitulevaisuudessa.

Ette varmaan halua siirtää ongelmaa tulevaisuuteen lasten takia ja sitten kuusikymppisenä nuoremmankin lapsen lähdettyä omilleen huomata, että tässähän tuli tuhlattua koko keski-ikä kämppisparisuhteessa patun kanssa, jolle ei voi jutella säästä kummemmasta

Mutta mitä vaihtoehtoja on? Jos ei ole paukkuja panostaa parisuhteeseen. Erota? Se se vasta energiaa vaatiikin. Ei edes ole valtavia erohaluja, kummallakaan. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin 5v ikäiselle voi jo pitää kuria aika hyvin eikä se 3v:kään enää ole siinä iässä, että joka minuutti pitäisi valvoa.

Kuria? Mistä sinä tähän keskusteluun kurin repäisit?

Ilmeisesti kuri on niin vieras asia nykyään, että moni ei edes tiedän sen vähentävän merkittävästi stressiä jos lapset pysyvät kurissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa yrittää hoitaa sitä parisuhdetta mahdollisuuksien puitteissa nyt. Tilanne kun pääsee liian pitkälle, sieltä on vaikea palata. Tsemppiä!

Mutta jos ei vain ole voimavaroja panostaa parisuhteeseen. Ei vain ole.

Sekin on parisuhteen hoitamista, että keskustellaan siitä elämäntilanteesta, ja päätetään selvitä siitä yhdessä. 

Meillä ei vaikeimpina aikoina ollut ketään perheen ulkopuolista, joka olisi auttanut. Siinä auttoi se, että kummallakin oli vuorollaan lupa olla väsynyt. Se "lupa olla väsynyt" tarkoitti sitä, että toinen hoiti sen lyhyen hetken ajan ihan kaiken perheen arkeen kuuluvan. Se saattoi olla tunti tai pari kerran viikossa. Kyllä sen jaksoi hoitaa vaikka kuinka väsyneenä, kun tiesi, että oma vuoro tulee myös.

Sanoisin että menee metsään jos nyt kylmiltään lähdette puhumaan siitä puuttuvasta läheisyydestä tai johonkin ravintolatreffeille istumaan. Mitä jos kokeilisitte elvyttää suhdetta yhteisen toiminnan kautta? Mitä tykkäisitte harrastaa puolison kanssa, jotain liikunnallista tai menette vaikka kesäteatteriin? :) olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä ja yhteys alkoi palautua kun aloimme vaan viettää taas aikaa toistemme seurassa ilman paineita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa yrittää hoitaa sitä parisuhdetta mahdollisuuksien puitteissa nyt. Tilanne kun pääsee liian pitkälle, sieltä on vaikea palata. Tsemppiä!

Mutta jos ei vain ole voimavaroja panostaa parisuhteeseen. Ei vain ole.

Tätä samaa mietin. Kummallakaan meistä ei ole, niin kumpikaan ei edes yritä, vaikka molemmat tajuaa että ei tämä tilanne itsellään parane. Ap

Valitettavasti mielestäni liitto on menetetty. Kun huumorintaju ja sellainen tietty perusliekki sammuvat, siitä ei väkisin saa mitään kivaa suhdetta vaikka kuinka vääntäisi.

Jospa kokeilisitte muuttaa erilleen mutta hyvin lähekkäin niin ettei koko ajan tarvi ajatella että pitäisi nyt kuitenkin tsempata. Koska aina ei jaksa tsempata, eikä tarvi. Kaikki liitot eivät ole tarkoitettu kestämään koko elämän ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin 5v ikäiselle voi jo pitää kuria aika hyvin eikä se 3v:kään enää ole siinä iässä, että joka minuutti pitäisi valvoa.

Kuria? Mistä sinä tähän keskusteluun kurin repäisit?

Ilmeisesti kuri on niin vieras asia nykyään, että moni ei edes tiedän sen vähentävän merkittävästi stressiä jos lapset pysyvät kurissa.

Tämä ei nyt kuitenkaan vaikuttanut olevan apn ongelma

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinkin 5v ikäiselle voi jo pitää kuria aika hyvin eikä se 3v:kään enää ole siinä iässä, että joka minuutti pitäisi valvoa.

Kuria? Mistä sinä tähän keskusteluun kurin repäisit?

Kuri tulee siitä, kun määrätään lapset leikkinään keskenään olkkarissa, jotta vanhemmat pääsee paneskelemaan makkarissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarjessa näette varmasti helpotusta jo vuoden kuluessa, mutta tuo parisuhde alkaa kuulostaa jo siltä, että siinä on kasapäin ongelmia, jotka ei johdu pelkästään antautumisesta äitiydelle ja isyydelle. Kannattaa puntaroida, millaisen määrän työtä suhde tarvii pelastuakseen ja onko teillä paukkuja sellaiseen panostukseen nyt, tai edes lähitulevaisuudessa.

Ette varmaan halua siirtää ongelmaa tulevaisuuteen lasten takia ja sitten kuusikymppisenä nuoremmankin lapsen lähdettyä omilleen huomata, että tässähän tuli tuhlattua koko keski-ikä kämppisparisuhteessa patun kanssa, jolle ei voi jutella säästä kummemmasta

Mutta mitä vaihtoehtoja on? Jos ei ole paukkuja panostaa parisuhteeseen. Erota? Se se vasta energiaa vaatiikin. Ei edes ole valtavia erohaluja, kummallakaan. Ap

Ymmärrän. Erotkaa pelkästään muuttamalla hetkeksi erilleen. Joku kiva vuokra-asunto kahdeksi kuukaudeksi, asutte siellä vuorotellen, toinen sillaikaa lasten kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että menee metsään jos nyt kylmiltään lähdette puhumaan siitä puuttuvasta läheisyydestä tai johonkin ravintolatreffeille istumaan. Mitä jos kokeilisitte elvyttää suhdetta yhteisen toiminnan kautta? Mitä tykkäisitte harrastaa puolison kanssa, jotain liikunnallista tai menette vaikka kesäteatteriin? :) olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä ja yhteys alkoi palautua kun aloimme vaan viettää taas aikaa toistemme seurassa ilman paineita.

Kesäteatteri olisi ihana! Tykkäisin todella paljon mennä, olen vuosia sitten ollutkin. Miestä ei sellainen kiinnosta. Minä taas en tykkää liikunnasta, enintään yksin. Mies voisi tykätäkin. Ei meillä taida olla mitään yhteistä. Ne asiat, joita suhteen alkuvuosina tehtiin yhdessä ei kiinnosta minua enää ollenkaan ja mies taas ei kiinnostu mistään sellaisesta, josta minä nykyään voisin tykätä, ei edes sen vertaa että kesäteatterissa kerran kanssani kävisi. Ap

Vierailija kirjoitti:

No siis jos teillä on terveet lapset niin teillähän on oikea taivas siellä. Mäkin meinaan selvitä, vaikka meillä on vaikeavammainen ja toinen adhd lapsi. Kyllä se hei siitä. Ja nyt ne lapset johonkin hoitoon ja viikonlopuksi kylpylään miehen kanssa.

Kun nimenomaan tällaisessa tilanteessa joku kylpyläloma tuntuu vain lisähommalta, eikä kivalta asialta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sanoisin että menee metsään jos nyt kylmiltään lähdette puhumaan siitä puuttuvasta läheisyydestä tai johonkin ravintolatreffeille istumaan. Mitä jos kokeilisitte elvyttää suhdetta yhteisen toiminnan kautta? Mitä tykkäisitte harrastaa puolison kanssa, jotain liikunnallista tai menette vaikka kesäteatteriin? :) olen ollut samassa tilanteessa kuin sinä ja yhteys alkoi palautua kun aloimme vaan viettää taas aikaa toistemme seurassa ilman paineita.

Kesäteatteri olisi ihana! Tykkäisin todella paljon mennä, olen vuosia sitten ollutkin. Miestä ei sellainen kiinnosta. Minä taas en tykkää liikunnasta, enintään yksin. Mies voisi tykätäkin. Ei meillä taida olla mitään yhteistä. Ne asiat, joita suhteen alkuvuosina tehtiin yhdessä ei kiinnosta minua enää ollenkaan ja mies taas ei kiinnostu mistään sellaisesta, josta minä nykyään voisin tykätä, ei edes sen vertaa että kesäteatterissa kerran kanssani kävisi. Ap

Eli mies on ankeuttaja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pikkulapsiarjessa näette varmasti helpotusta jo vuoden kuluessa, mutta tuo parisuhde alkaa kuulostaa jo siltä, että siinä on kasapäin ongelmia, jotka ei johdu pelkästään antautumisesta äitiydelle ja isyydelle. Kannattaa puntaroida, millaisen määrän työtä suhde tarvii pelastuakseen ja onko teillä paukkuja sellaiseen panostukseen nyt, tai edes lähitulevaisuudessa.

Ette varmaan halua siirtää ongelmaa tulevaisuuteen lasten takia ja sitten kuusikymppisenä nuoremmankin lapsen lähdettyä omilleen huomata, että tässähän tuli tuhlattua koko keski-ikä kämppisparisuhteessa patun kanssa, jolle ei voi jutella säästä kummemmasta

Mutta mitä vaihtoehtoja on? Jos ei ole paukkuja panostaa parisuhteeseen. Erota? Se se vasta energiaa vaatiikin. Ei edes ole valtavia erohaluja, kummallakaan. Ap

Ymmärrän. Erotkaa pelkästään muuttamalla hetkeksi erilleen. Joku kiva vuokra-asunto kahdeksi kuukaudeksi, asutte siellä vuorotellen, toinen sillaikaa lasten kanssa.

Ihan hyvä idea ja voisin kokeilla. Mies taas ei koslaan suostuisi siihen, että joutuisi yksin hoitamaan lapset. Ap

Mikä siinä kiinnosti ja viehätti aikojen alussa? Lähde etsimään sitä. Olette tietenkin muuttuneet ja elämä muuttunut, mutta mistä puhuitte ennen lapsia? Mitä puhuisit treffeillä jonkun uuden tyypin kanssa?

Kyse on ihan teistä haluatteko elvyttää liiton vai kasvavatko lapsenne kahdessa kodissa.

Ei kannata ottaa oppia mistään kauniista ja rohkeista sillä ei meilläkään ole kohta jo 40v yhteiseloa pidetty yllä millään puhumisella ja lässytyksellä vaan me olemme yhdessä ja sillä selvä ja olemme suomalaisia jotka eivät turhista puhu. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata ottaa oppia mistään kauniista ja rohkeista sillä ei meilläkään ole kohta jo 40v yhteiseloa pidetty yllä millään puhumisella ja lässytyksellä vaan me olemme yhdessä ja sillä selvä ja olemme suomalaisia jotka eivät turhista puhu. 

Mutta oletteko onnellisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin kuinka pieniä teidän lapset on ja montako niitä on. Olisiko hoitoapua saatavissa esim neuvolan kautta lapsiperheiden kotipalvelusta, jos tukiverkkoa ei ole. Onko teillä korkeat standardit tai tarpeettomia rahareikiä? Onko koti tarpeettoman kallis? Pikkulapsivaiheessa jaksaminen on ykkösasia, monessa asiassa voi laskea rimaa ja rahaa käyttää jaksamisen tukemiseksi, mm kotisiivousta, hoitoapua ym enemmänkin kuin kalliita harrastuksia tai matkoja. Pyrkikää antamaan toisillenne omaa aikaa niin tulee happea perhe-elämään. Vertaistuki toisista vanhemmista ja perheistä on tosi arvokasta myös. Vaikea antaa tarkkoja neuvoja kun ei tiedä paljoa tilanteestanne, mutta pikkulapsiaika on onneksi lyhytaikainen ja helpottaa vuosi vuodelta. Tsemppiä!

Kaksi lasta, 3- ja 5-vuotiaat. Ei meillä ole korkeat standardit, koti ei ole mikään kallis vaan keskihintainen (asutaan tällä hetkellä vuokra-asunnossa). Ei törsätä mihinkään eikä harrasteta mitään kallista. Siisteystaso on sellainen normaali, kumpikaan ei nipota parista villakoirasta.

Kiitos tsempistä! Lasten suhteen varmasti helpottaa kuin tuosta kasvavat, mutta avioliitosta en tiedä. Jos on näin pahasti ankeutunut, niin voiko siitä nousta enää. Mitään läheisyyttä meillä ei ole.

Ap

Jos sua häiritsee että ei ole läheisyyttä, puhu siitä.

Ei lapset estä katsomasta yhdessä tvtä. Ei ne estä halailemasta. Kuulostaa että jompikumpi teistä onneton, ja passiivisagre

Ei läheisyyden puute oikeastaan haittaa eikä häiritse minua. Siksi en tunne tarvetta puhua siitä. Mieskään ei ole ottanut puheeksi sitä eikä valittanut sen puutteesta. Oikeastaan tunnen, että en edes halua ottaa läheisyyden puutetta puheeksi, koska silloin olisi riski, että pitäisi yrittää jotain väkinäistä läheisyyttä vaikka ei edes halua. Ap

Jos läheisyys tuntuu väkinäiseltä niin se on kyllä melkoinen hälytysmerkki. Ymmärrän että läheisyys voi tuntua väkinäiseltä jos sitä ei ole ollut aikoihin mutta ei se kyllä käytännössä palaa jos ei ole halua tai yritystä että se palaa.

Meillä ei oltu ihan yhtä pahassa tilanteessa kun halua korjata asiat oli vielä. Mutta läheisyys oli kyllä jo aika lailla kadonnut. Ja kyllä se piti palauttaa ihan melkein väkisin niin että vain päätimme että tiettyinä iltoina viikossa istumme sohvalle lähekkäin kun lapset nukahtivat ja siinä sitten halittiin ja juteltiin. Ja juteltiin nimenomaan jostain muusta kuin arjen asioista.

Ja kyllä se aika pian auttoi ja sitten alkoi jo odottaa näitä hetkiä kun sen toisen alkoi nähdä taas sellaisena kun hän oli ennen ollut eikä vain pelkkänä vanhempana. Seksiäkin alkoi sitten taas olla kun todettiin että se vartti pois yöunista ei ole kovin paha juttu ja että sille pitää vain ottaa aikaa. Kalenteriseksi voi kuulostaa kauhealta mutta meillä se pelasti kyllä varmaan koko liittomme. Kun seksi oli taas "agendalla" niin sitten sitä alkoi vähitellen pitää taas luonnollisena osana suhdettamme.

Nyt tästä on jo 15 vuotta ja edelleen ollaan yhdessä.