Miten voi olla mahdollista että jollakulla ei ole ollenkaan läheisiä ystäviä?

Vierailija kirjoitti:

Vastenmieliset ihmiset eivät saa ystäviä.

Kyllä minä ystäviä saan, jos haluan. En vain jaksa ihmisten seuraa. Vaimo on ja hänen kanssaan vietän aikaa mielelläni.

Syitä miksi en jaksa muita ihmisiä:

- Ajattelen useista asioista eri tavalla kuin suuri massa, varsinkin silloin kun asia on pinnalla. Kun aikaa kuluu, näkemyksemme kohtaavat, vaikkakaan en ole mielipidettäni muuttanut. Tämän takia keskustelut ihmisten kanssa eivät ole minulle kauhean miellyttäviä kokemuksia.

- Autan ihmisiä jotka tarvitsevat apua. En kuitenkaan saa apua, jos tarvitsen. Jatkan silti ihmisten auttamista

- Ystävät eivät ole niin mielenkiintoisia että jaksaisin pitää heihin yhteyttä

Vierailija kirjoitti:

Vastenmieliset ihmiset eivät saa ystäviä.

Kyllä se on niin, että ne kenellä on PAAAALJON ystäviä ovat todellisuudessa niitä vastenmielisimpiä ihmisiä. Teennäisiä ja petollisia.

Jotenkin viiteryhmäänsä sopimattomat ihmiset useinjäävät yksinäidiksi.

Liian erikoinen tavikseksi, liian tavis erikoiseksi, liian viisas ystävystyäkseen tyhmien kanssa, liian juntti hengaillakseen akateemisten kanssa...

Mulla ei ole yhtään ystävää eikä edes kavereita. Siis sellaisia, joiden kanssa näkisi vapaa-ajalla tai viestittelisi. Opiskelen ammattikorkeassa ja siellä tietysti näkee muita opiskelijoita, mutta olen tosi epäsosiaalinen ja ujo enkä rohkene tehdä tuttavuutta kenenkään kanssa. En oikeastaan edes halua, kun on niin tottunut omissa oloissa olemiseen. Lähinnä ryhmätehtävissä tulee juteltua muiden kanssa sen verran kuin on pakko. Vapaa-ajalla olen tekemisissä sukulaisten ja itseäni melkein 10v vanhemman sisaruksen kanssa. Lapsenakaan mulla ei ollut ikinä ystäviä vaan viihdyin mummojen, ukkien ja muiden sukulaisten kanssa paremmin kuin ikätovereiden. Ujoudestani johtuen en ole koskaan seurustellutkaan. Ehkä joku on saanut minusta siksi tylyn kuvan, kun vaikutan siltä ettei kiinnostaisi, vaikka olen vain ujo.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen juuri tällainen. Olen 39v. Nuoruuden kaverit ovat jääneet, kaikki olemme muuttaneet eri puolille Suomea perustamaan perheemme. Ruuhkavuodet ovat saaneet jokaisen keskittymään omaan perheeseensä ja työhönsä. Aikuisena läheisiä ystäviä ei helposti saa, vaikka harrastuksissa ja töissä onkin mukava höpötellä monien ihmisten kanssa. Olisi kyllä mahtavaa saada ystävä tai vaikka kaksikin!

Eräskin sukulainen, jolla oli nuorena tiivis tyttöporukka, sai havaita olevansa yhtäkkiä ilman ystäviä, tukiverkoton yksinhuoltaja 600km päässä sukulaisista.

Pääkaupunkiseudulla työ ja velkainen asuto, vähät sukulaiset pohjoisessa, kaverit hajaantuneet ympäri maailmaa, välitkin osin katkenneet.

Mies ei ollutkaan avioliittoon/isäksi sopiva, appivanhemmat umpijuoppoja.

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ole, koska

a) olen melko epäsosiaalinen

b) koen, etten saa ja osaa olla oma itseni muiden seurassa, en ole löytänyt omaan viiteryhmääni kuuluvia aikuisia

c) en käy muuta kuin töissä ja töissä en ole tavannut ystäväehdokkaita

d) väsyn helposti, enkä jaksa/osaa ylläpitää ystävyyssuhteita

B) sattuu erityisesti kohdalleni.

Olen ollut aina jotenkin outo ja ulkopuolinen.

Kouluajat olin kiusattu yläastetta lukuunottamatta.

Työpaikoilla minusta kuulemma pidettiin, mutta en ystävystynyt kuin yhden kanssa viimeiseksi(toistaiseksi) ääneessä palkkatyössäni.

On minulla aika hyviäkin kavereita, mutta meitä erottaa aina jokin juttu.

Pari kaveria on alkoholisteja, jonka takia pidän heihin etäisyyttä.

Mainittu työkaveri on itse erittäin introvertti, ei esim. yleensä vastaa viesteihin.

Tapaamme muutaman vuoden välein.

Toimin elinkeinonharjoittajana pienellä paikkakunnalla, arjessa sillointällöin tapaamani ihmiset ovat harvoin kiinnostuneita kanssani samoista asioista.

Miten voi olla mahdollista? Kuten vastauksista huomaat, voi olla hyvinkin mahdollista. Täällä myös yksi ilmoittautuu.

Olen myös introverttiyteen taipuvainen ja kotona viihtyvä, bilehile en ole koskaan ollut, ja kuormitun henkisesti suurissa ihmisjoukoissa. Harrastuksen parissa on läheisempiä tuttuja, on työkaverit ja etäisemmät sukulaiset. Mutta oma puoliso, lapset ja sisarukset katson kaikkein läheisimmiksi ja luotetuimmiksi. En koe, että voisin ylläpitää täysin samanlaista suhdetta kenenkään muun kanssa.

Tosi ystävyys on mielestäni sitä, että molemmat osapuolet voivat kertoa toisilleen kaikista asioista, ja se jää heidän välisekseen, eivätkä jutut leviä ulkopuolisille. Tämä on varmaan suurin syy siihen, miksi minulla ei ole ketään perheen ulkopuolista ystävää. En toisaalta koe tarvitsevani sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että ystävyssuhteet on aika rasittavia ja olen väsynyt ja kyllästynyt kun olen ollut "ystävieni" kanssa, siten ne kaverit vaan on pudonneet pois, kun ei ole jaksamista ylläpitää ihmissuhteita, jotka rasittaa. Puolisoni on paras ystäväni, en kaipaa muita.

Tuo just paha tilanne, jos tuleekin se ero, kuten monille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että ystävyssuhteet on aika rasittavia ja olen väsynyt ja kyllästynyt kun olen ollut "ystävieni" kanssa, siten ne kaverit vaan on pudonneet pois, kun ei ole jaksamista ylläpitää ihmissuhteita, jotka rasittaa. Puolisoni on paras ystäväni, en kaipaa muita.

Tuo just paha tilanne, jos tuleekin se ero, kuten monille.

Ehkä tuollaisille perhekeskeisille ihmisille tulee vähemmän eroja?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että ystävyssuhteet on aika rasittavia ja olen väsynyt ja kyllästynyt kun olen ollut "ystävieni" kanssa, siten ne kaverit vaan on pudonneet pois, kun ei ole jaksamista ylläpitää ihmissuhteita, jotka rasittaa. Puolisoni on paras ystäväni, en kaipaa muita.

Tuo just paha tilanne, jos tuleekin se ero, kuten monille.

Ehkä tuollaisille perhekeskeisille ihmisille tulee vähemmän eroja?

Ehkä, mutta ei se erolta täydellisesti suojaa.

Mä ihmettelen että miten sulla ap on ainuttakaan ystävää

Mulla oli ennen ystäviä, mutta ne jäivät koska mieheni ei ystävystynyt heidän kanssaan.

En olisi näin halunnut käyvän, mutta se tapahtui hitaasti ajan myötä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että ystävyssuhteet on aika rasittavia ja olen väsynyt ja kyllästynyt kun olen ollut "ystävieni" kanssa, siten ne kaverit vaan on pudonneet pois, kun ei ole jaksamista ylläpitää ihmissuhteita, jotka rasittaa. Puolisoni on paras ystäväni, en kaipaa muita.

Tuo just paha tilanne, jos tuleekin se ero, kuten monille.

Ehkä tuollaisille perhekeskeisille ihmisille tulee vähemmän eroja?

Mulle tulee ekana mieleen että nää on juuri niitä jotka roikkuu kynsin hampain suhteessa vuodesta toiseen vaikka se muuttuski huonoksi,väkivaltaiseksi yms.

Monella kaverisuhteet katkeavat, kun muutetaan ja vaihdetaan työpaikkaa.

Työpaikkakaverit on hankalia etenemisen kannalta. Rupea siitä sitten kaverisi pomoksi! (Ei varmaan edes palkata)

Monella ei varmasti ole ylimääräistä energiaa normielämän jälkeen ylläpitää kiinteitä kaverisuhteita.

Uskon monen roikkuvan huonoissa kaverisuhteissa huonon itsetunnon takia. Ettei vaan kukaan voi sanoa, ettei olisi kavereita🤣. Ei uskalleta liikkua missään yksin.

Vierailija kirjoitti:

Lähes pääasiassa vietttää siis aikaa vain oman miehensä kanssa. Ap

Miksi tämä asia sun napaasi kaivelee? Eikö sulla ole itselläs tarpeeksi omia juttuja joista huolehtia?

Että mua ällöttää tollaset ullataalasmaat

Mulla ei ole yhtään ystävää, ei edes kavereita.

Olen 41v, en käy töissä enkä harrasta kodin ulkopuolella. Lapsia ja mies on mutta olen todella yksinäinen.

Vierailija kirjoitti:

Monella kaverisuhteet katkeavat, kun muutetaan ja vaihdetaan työpaikkaa.

Työpaikkakaverit on hankalia etenemisen kannalta. Rupea siitä sitten kaverisi pomoksi! (Ei varmaan edes palkata)

Monella ei varmasti ole ylimääräistä energiaa normielämän jälkeen ylläpitää kiinteitä kaverisuhteita.

Uskon monen roikkuvan huonoissa kaverisuhteissa huonon itsetunnon takia. Ettei vaan kukaan voi sanoa, ettei olisi kavereita🤣. Ei uskalleta liikkua missään yksin.

Hyvä pointti. Monet arastelevat esim. ruokaravintolaan yksi menemistä, tai terassille. Siis he olisivat muuten asian kanssa sinut, mutta pelkäävät sitä mitä muut ajattelevat yksin ravintolassa/kahvilassa istuvasta.

Ei anneta muiden paheksunnalle tilaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomasin, että ystävyssuhteet on aika rasittavia ja olen väsynyt ja kyllästynyt kun olen ollut "ystävieni" kanssa, siten ne kaverit vaan on pudonneet pois, kun ei ole jaksamista ylläpitää ihmissuhteita, jotka rasittaa. Puolisoni on paras ystäväni, en kaipaa muita.

Tuo just paha tilanne, jos tuleekin se ero, kuten monille.

Ystävät jättivät minut eron keskellä. Ei heitä voi pitää väkisin.

Up

Minulla on läheisiä ystäviä lapsuuden koulukavereita. Mutta kun joudun niitä suhteita yksin ylläpitämään , ole n tahallaan harventanut  yhteydenottoja.  Parhaat  kaverit kyllä vaihtuuvatkin  elämän virrassa. Osa on kuollut, läheinen serkku. Siskon kanssa kyllä rupatellaan arjen asiat. Työtovereissa on yksi oikein läheinen, mutta tyopaikalla ei oikein tykätä jos käy vain kaverinsa kanssa esim. syömässä.  Kodin ja työasiat haluaisin pitää erillään.Onneksi on koko ajan perhettä ja sukua ympärillä ja koitan ainakin viikonloppuna pitää yhteyttä lähiperheeseen. Ainakin kolmen ihmisen kanssa viestin päivittäin, vaikka oma mies on se läheisin ja samalla aaltopituudella. Pidän paljon kaikenlaisia kissanristiäisiä. Toivottavasti  muutkin järjestää välillä.