Taloussanomat: Suomen julkisesta velasta pysäyttävä kuva
No nyt on tosiaan laitettu käyrät sojottamaan. Taloussanomat kertoo, että Suomi velkaantui eniten kaikista EU maista. Meillä on julkista velkaa jo 246 miljardia. Kun taas esimerkiksi Virolla on julkista velkaa vain 9 miljardia.
"Suomen julkisesta velasta pysäyttävä kuva
Suomen julkisen velan kasvuvauhti jättää muun Euroopan kirkkaasti taakseen.
Keväällä Suomi velkaantui kovemmin kuin yksikään muu Euroopan unionin (EU) jäsenmaa. Tämä käy ilmi EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin tuoreista tiedoista, joiden mukaan Suomen julkisen sektorin velkasuhde oli huhtikesäkuussa peräti 7,8 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan."
Kommentit (153)
No onpa yllättävää. Ei kyllä olisi kukaan uskonut...
Eipä tuo tavallaan ole ihme, kun hallitusohjelman on laatinut EK, jonka tutkimuslaitoksen ekonomistit erotetaan, jos heillä on ideologisesti katsoen väärät tutkimustulokset. Varmasti myös sukulaisia on palkattu tuttuun tapaan ilman CV:tä.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Riikka-Petteri siitä velkulista ja niistä 100 000 työpaikasta!
No kun Arto Satonen sanoo nyt, ettei se ollut mikään lupaus luoda 100 000 työpaikkaa. Ehkä se oli vitsi?

Petteri Orpo väitti äskettäin IS haastattelussa olevansa itse ekonomisti.
Vierailija kirjoitti:
Miten Virolla voi olla noin vähän velkaa, kun paikallinen koulujärjestelmä pesee Suomen jo Pisa-tuloksissa ja Tallinnassa on paikallisille ilmainen julkinen liikenne, eli ainakin nämä julkiset palvelut ovat paljon Suomea edellä. Meillä sen sijaan leikataan kaikesta, laatu heikkenee, mutta velka kasvaa.
No ainakin niillä on melko kuumottava tilanne nyt päällä, kun maanpuolustus oli laskettu Naton varaan eikä jenkkejä enää kiinnostakaan puolustaa lokkeja.
PersKokkari talous osaamista.Mutta hei meillä on oikein hyvä EK:n laatima hallitusohjelma.

Virossa ymmärretään yrittämisen ja työpaikkojen luomisen päälle.
Asioita mitä vasemmisto vihaa.
Marinin hallitus jätti seuraajalleen perinnöksi valtavat velat - valtion budjetista ensi vuonna 3,2 miljardia pelkästään velan korkomenoihin - Suomen Uutiset https://share.google/9SXaPhMP43ypI4yrN
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Virolla voi olla noin vähän velkaa, kun paikallinen koulujärjestelmä pesee Suomen jo Pisa-tuloksissa ja Tallinnassa on paikallisille ilmainen julkinen liikenne, eli ainakin nämä julkiset palvelut ovat paljon Suomea edellä. Meillä sen sijaan leikataan kaikesta, laatu heikkenee, mutta velka kasvaa.
No ainakin niillä on melko kuumottava tilanne nyt päällä, kun maanpuolustus oli laskettu Naton varaan eikä jenkkejä enää kiinnostakaan puolustaa lokkeja.
Meinaatko, ettei Viro ole maksanut mitään puolustuksestaan vai?
Valtion talous on karmeassa kunnossa Marinin velkahuikkahallituksen jäljiltä: Vuosina 2019-2023 lisää velkaa kertyi jopa liki 40 miljardia - Suomen Uutiset https://share.google/kwMcnFJPu7WC8P3YE
Vierailija kirjoitti:
Miten Virolla voi olla noin vähän velkaa, kun paikallinen koulujärjestelmä pesee Suomen jo Pisa-tuloksissa ja Tallinnassa on paikallisille ilmainen julkinen liikenne, eli ainakin nämä julkiset palvelut ovat paljon Suomea edellä. Meillä sen sijaan leikataan kaikesta, laatu heikkenee, mutta velka kasvaa.
Eivät ole täyttäneet maataan tason laskijoilla ja tukien nostajilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten Virolla voi olla noin vähän velkaa, kun paikallinen koulujärjestelmä pesee Suomen jo Pisa-tuloksissa ja Tallinnassa on paikallisille ilmainen julkinen liikenne, eli ainakin nämä julkiset palvelut ovat paljon Suomea edellä. Meillä sen sijaan leikataan kaikesta, laatu heikkenee, mutta velka kasvaa.
Virossa ymmärretään yrittämisen ja työpaikkojen luomisen päälle.
Asioita mitä vasemmisto vihaa.
Miksi sitten kaikki virolaiset työläiset ovat jo vuosikymmeniä tulleet Suomeen töihin? Kerta täällä vassarit pilaa kaikki yritykset. Siis työmailla pitkään viro on ollut se kieli jota on kuullut puhuttavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos Riikka-Petteri siitä velkulista ja niistä 100 000 työpaikasta!
No kun Arto Satonen sanoo nyt, ettei se ollut mikään lupaus luoda 100 000 työpaikkaa. Ehkä se oli vitsi?
Mutku sehän oli.Sastamalan poikien Satone Bergbom huumoria.
Kenenkäs motto olikaan, että rahaa on?
Vierailija kirjoitti:
PersKokkari talous osaamista.Mutta hei meillä on oikein hyvä EK:n laatima hallitusohjelma.
PersReikä kommentointia.
Ei haittaa. Höylätään työttömien tuet tasolle 100€/kk. Johan helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Valtion talous on karmeassa kunnossa Marinin velkahuikkahallituksen jäljiltä: Vuosina 2019-2023 lisää velkaa kertyi jopa liki 40 miljardia - Suomen Uutiset https://share.google/kwMcnFJPu7WC8P3YE
Älä jaksa spämmiä. Kokoomuksen Katainen teki Suomelle 47 miljardia velkaa, aivan ilman pandemiaa ja energiakriisiä. Stubb otti myös velkaa, vuonna 2015 enemmän kuin Marin vuonna 2021.
Tuosta Suomen päälle 200 miljardin velasta varmaan 100 miljardia on otettu, kun kokoomus on ollut hallituksessa mukana. Jotta se siitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten Virolla voi olla noin vähän velkaa, kun paikallinen koulujärjestelmä pesee Suomen jo Pisa-tuloksissa ja Tallinnassa on paikallisille ilmainen julkinen liikenne, eli ainakin nämä julkiset palvelut ovat paljon Suomea edellä. Meillä sen sijaan leikataan kaikesta, laatu heikkenee, mutta velka kasvaa.
Virossa alijäämä niin korkea että nostivat verotusta monella prosenttiyksiköllä.
Tuloveroa, yritystenveroa, alvia jne.
20% valtion bkt:sta velkaa.