Mitä mieltä ihmisestä joka ei käy läheisen haudalla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan kuullut, että haudalla käyminen olisi joku ihailun aihe. Missä piireissä näin on?

Mummopiirissä ja maalla.

On vanhempana tullut tärkeäksi, ja että otin serkulta taakan pois mummon haudan hoidosta.

Vierailija kirjoitti:

Jotain häikkää täytyy olla jos ei kuolleita halua muistaa.

Muistin just, etten ole kolmeen vuoteen käynyt vanhempien haudalla

Kyse ei ole muistamisesta, vaan kuolleen jäännösten luona vierailusta.

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvää ja halpaa terapiaa päästä surusta yli. Ilman sitä hautausmaalla raivaamista milloin kukkia tai kynttilää hoitamassa olisi jäänyt ulkoilematta

Ehkä se toimii joillekin. Vaikken haudoilla vaeltele, edesmennyt sisarukseni silti on yhteisten muistojen kautta aina välillä mielessä. Sellainen hetki voi tulla vaikka liikennevaloissa.

Mä oon tehny toiveeni selväksi että haluan tuhkauksen. Tuhkat voivat ripotella minne tykkäävät, sillä ei ole mulle enää siinä vaiheessa paljonkaan merkitystä. Ei tarvitse kenenkään velvollisuuden tunnosta käydä hautuumaalla. Ja juu, en käy hautausmaalla juuri koskaan, hautajaisiakin välttelen parhaani mukaan.

Jokaisella on omat syynsä, miksi käy tai ei käy haudoilla. Äitini, isäpuoleni ja velipuoleni haudalla käyn ehkä kerran kesällä ja jos olen kakkosasunnollani, niin saatan viedä jouluna kynttilän. Joskus harvoin olen vienyt äitienpäiväksi kukan. 

Sen sijaan esim. isovanhempieni haudalla käyn useita kertoja kesässä, samoin joidenkin muiden läheisten haudoilla. Meillä on pieni suku ja viime vuosina olemme pikkuserkkuni kanssa huolehtineet suvun haudoista, istuttaneet kukat keväällä ja laittaneet haudat syksyllä talvikuntoon ja joulun aikaan vieneet kynttilät.

Muutamana viime vuotena myös nuorin serkkuni on lähtenyt mielellään mukaan hautausmaakävelyille, kun hän on alkanut kiinnostua suvun vaiheista. Me pikkuserkkuni kanssa olemme tehneet sukututkimusta, joten meillä on paljon kerrottavaakin. Parina viime vuonna myös pikkuserkun vanhin tytär on tullut mukaan, jotta oppisi tietämään suvun hautojen sijainnin ja kuulemaan tarinoita. Ja jatkamaan aikanaan meidän, vanhemman polven, työtä.

Erittäin normaali.

Enemmän pidän outona entistä ystävätärtäni joka vielä nyt 39v jälkeenkin käy kerran viikossa lapsensa haudalla!

Mun vanhemmat ovat kuolleet 22/28v sitten. Kertaakaan en uurnan laskun jälkeen ole käynyt haudalla. Ei tarvitse koska he eivät ole siellä vaan mun sydämessäni 24/7. Matkoilla jos käyn upeissa kirkoissa (en ole uskovainen vaan pidän kirkkojen arkkitehtuurista ja taiteesta) sytytän tuohuksen heille, "lähetän postikortin".

Vierailija kirjoitti:

Mä oon tehny toiveeni selväksi että haluan tuhkauksen. Tuhkat voivat ripotella minne tykkäävät, sillä ei ole mulle enää siinä vaiheessa paljonkaan merkitystä. Ei tarvitse kenenkään velvollisuuden tunnosta käydä hautuumaalla. Ja juu, en käy hautausmaalla juuri koskaan, hautajaisiakin välttelen parhaani mukaan.

Sama. Kukaan ei saa palvoa paikkaa mihin mun jätökset on upotettu. Siksi esim Lauri Tähkän laulu Mä en pelkää onkin mun toivomukseni kuoleman jälkeen:

Joskus maa mut nielaisee

Surusilkkiin kietaisee

Sun sydämes ja sä kaipaat mua

Mulle palvelus silloin tee

Jonnekin korkeelle mee

Heitä mut tuuleen

Pihamaalle hautaa

Ruusut ja lautaa

Mä en pelkää

Tää oli tässä Illan hämärässä

Huokaa ja muista mua

Yleisesti välinpitämättömiä oman napansa ympärillä pyörijöitä. Siis huonoja ihmisiä.

Käyn itse läheisten haudoilla vain jouluisin, enkä edes joka joulu. Ei se tarkoita, etten ikävöisi heitä. Muistella voi muutenkin kuin kökkimällä haudalla tai kantamalla sinne kynttilöitä ja kukkia. Tärkeintä on muistaa ja viettää aikaa eläessä kun se vielä on mahdollista.

En mitään. En käy itsekään haudoilla paitsi muiden seurana jos pyydetään vaikkapa kuskiksi. Elävien parissa on mukavampaa. Kuolleita läheisiä osaan tarvittaessa muistella missä ja milloin vaan.

Kävisin jos olisi lähellä mutta autottomana vaikeaa.

Kesällä käyn monta kertaa viikossa lapseni haudalla kastelemassa kukkia. Hautausmaa on kaunis ja viihtyisä paikka. Muistomerkki on ollut tärkeä surun eri vaiheissa. Joku ihmetteli tuolla, kun omainen käy vuosikymmenienkin jälkeen lapsensa haudalla: semmoista se on oman lapsen menettäminen. 

Minä en käy haudalla ja olen sanonut läheisilleni että kukat voi antaa minulle eläessäni eikä kuoltuani.

Jollei sen läheisen luona tullut käytyä kun se vielä eli niin myöhäistä sitä on käydä jonkun nurmiläntin äärellä kun sitä ei enää ole.

Yhtä hyvin voit katsoa takapihaltasi jonkun 1x2 metrin läntin ja muistella läheistä siinä. Asianomaiselle koko jutulla ei ole mitään merkitystä kun se on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edesmennyt äitini sanoi tuohon asiaan, että turha jurina kuolleille veisata.

Oletko siskoni?

Moi, en ole, koska siskoni on niin vanha, ettei enää pysty täällä kirjoittelemaan.

Äitini oli sudeettisavolainen s 1913.

Varmaan tuttu sanonta hänen lähipiirissäni.

Voin olla sinun serkkusi.

Tärkeä on käydä n 4 kertaa vuodessa (pyhäinpäivänä, itsenäisyyspäivänä (veteraani), jouluna sekä keväänä siivoamassa ja laittamassa uusia kukkia)  jos hautausmaa on lähellä. 

Muille paikkakunnille haudattujen sukulaisten haudoilla en ole käynyt koskaan.

Vierailija kirjoitti:

On ihmisiä jotka ahdistuvat hautajaisista, kirkkojen sisällä, ruumiista, uruista, tuhkasta jne. Lisäksi osa ahdistuu myös hautausmaalla, kokee epämiellyttävänä kävelyn siellä TAI joku jopa voi pelätä.

Nykyään ihmiset tuntuvat ylipäätään ahdistuvan mitä kummallisimmista asioista, jotka ennen olivat ihan normaaleja. Esim. koululuokassa on lapsia, joilta ei saa kysyä mitään, etteivät ahdistu.

Pitäisikö pyrkiä hankkimaan erilaisia elämänkokemuksia pumpulilaatikkoon sulkeutumisen sijaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse en ainakaan halua tulla haudatuksi mihinkään. Matojen syötiksi. Ei kiitos.

Hautaamatta ei voi jättää. Keinolla tai toisella sinut laitetaan "maan poveen". Etkä siinä kohtaa enää pysty sitä estämäänkään. 

Tuhka voidaan sirotella myös mereen eli ei maan poveen.

Ihan oma valinta eikä se kuollut sieltä nouse vaikka kuinka kävis hautakivelle höpöttämässä.

Tuhkien sirottelu muistolehtoon on tätä päivää.

Olen niin vihainen ja katkera omalle isälleni, etten halua käydä hänen haudallaan. Tuottaa vaan niin paljon pahaa mieltä ja huonoja muistoja, ettei haittaa vaikka muut ajattelisi mitä. Toki siinä on muidenkin sukulaisten hautoja vierellä ja ne olisi hyvä hoitaa, mutta ei vaan pysty.