Tyttären yksinäisyys

Kaikki eivät tarvitse tai halua suurta ystäväpiiriä, bileitä tai yhteenkuuluvuuden tunnetta. Onneksi omat vanhempani tajusivat lopettaa kavereiden tyrkyttämisen ja erilaisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin kuskaamisen jo ennen lukioikää. Äiti tai isä eivät voi millään auttaa asiassa, jos lukioikäisellä on vaikeuksia muodostaa ihmissuhteita, joita hän kaipaisi. Se juna meni jo.

Millä tavalla kärsii? Onko varmistettu vai omaa analyysiäsi? Miten voi kärsiä omasta rauhasta?

Minulla ei ollut mitään kavereita ikinä koulussa. Ei 1-9 luokilla. Ei lukiossa 4 vuoteen. Ei armeijassa. Ei Amk:ssa. Ei amiksessa. Ei ole kyllä löytynyt aikuisenakaan muuta kuin juopottelu kavereita mutta olen alkuvuodesta lopettanut senkin harrastuksen. Jos ei ole lapsena kavereita niitä ei ole ikinä. M37

Vierailija kirjoitti:

Introverttina ja itsekseen viihtyvänä, ulkopuoliselle ekstrovertille mahdollisesti yksinäisenä esiintyvänä totean seuraavaa:

Pahinta ei ole yksin oleminen tai yksinäisyys. Pahinta on se, kun lähipiiri velloo siinä (oletetussa) yksinäisyydessä ja kun saat kuulla jatkuvasti, että sinussa on vikaa.

Oma isäni oli juuri tuollainen joka aina ihmetteli ääneen että miksi en tuo kavereita kotiin tai miksi en ole bileissä. Yritti lahjo bileiden järjestämiseen jne. Ja jos joskus kaveria näinkin vapaalla, ei se riittänyt isälle vaan olisi pitänyt olla nimenomaan porukalla liikkeellä ja heti seuraavana päivänä uudestaa jne.

Ei minulla vieläkään ole kavereita kuin yhden käden sormilla laskettava määrä ja nekin siis kavereita, ei mitään sydänystäviä. Mutta yliopistossa olin mukana bileissä, työskentelen tällä hetkellä sosiaalisessa ammatissa ja kotoa löytyy mies ja pian myös lapsi. Olen onnellinen ja harvoin kaipan lisää kavereita. Sosiaalinen tarpeeni täyttyy jo työpaikan kahvihuoneessa, iltaisin olen mielelläni yksin tai miehen kanssa ja lomilla ja viikonloppuina tapaan satunnaisesti niitä muutamaa kaveria - tai sitten en. Isästä aikoinaan aistittu lapseni on huono -asenne kyllä vaikuttaa minuun negatiivisesti tänä päivänäkin.

Tuttua. Kun olin 15v, minun isäni ihmetteli jollekin naapurille, että miksi hänen tyttärensä ei vieläkään pyöri kylillä. Ei tainnut koskaan suoraan minulta kysellä asiasta kyllä. Hän oli silloin aika päissään, kun heillä oli jokin karaokeilta kotonamme. Kuulin sen vahingossa, koska hän luuli minun jo nukkuvan ja sanoi tämän ihan oveni takana. Vietin sen ikäisenä melkeinpä kaiken vapaa-ajan perheen kanssa kotona, enkä juuri kärsinyt siitä.

Eräs juhannus on myös jäänyt yhden ilkeän lauseen takia mieleen, kun olin 15-16v. Silloin yksi sukulaisnainen tokaisi minulle päissään vähän ilkikurisesti naureskellen, että hän ainakin minun ikäisenä vietti juhannukset festareilla, eikä missään mökillä vanhempien kanssa. Nyt hänellä itsellään on 15v tytär, joka on selvästi introvertti ja viihtyy kotona. Mahtaakohan v*ttuilla tällekin samalla tapaa.

Jospa hän vain hyväksyisi tilanteen. Heti helpottaa. Epätoivoinen yrittäminen paistaa aina läpi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan pakko kaikenlaisten k. ja p.päitten päästä kommentoimaan kaikkea. Ylläpito!!

Kuka pelle tältä paskapalstalta mitään vakavissaan kysyisi?

Tyhmiäkö olette?

Juuri sinunlaisesi älykääpiö tekee tästä paskapalstan.

Siis itsekö olet päätellyt että tyttäresi on yksinäinen vai onko edes sanonut mitään?

Aloituksesta ei oikein käy ilmi, että mitä tytär itse tilanteesta ajattelee. Itselläni oli nuoruudessa kavereita koulussa, mutta olen sen verran introvertti etten juurikaan heitä halunnut vapaa-ajalla nähdä, sain riittävästi sosiaalisuutta ollessani sosiaalinen koulussa. Äitini mielestä olin yksinäinen ja sain jatkuvasti kuulla huomioita kavereiden puuttumisesta. Itse halusin puuhastella vapaa-ajalla omia juttujani enkä missään vaiheessa kokenut oloani yksinäiseksi tai tylsistyneeksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onkohan pakko kaikenlaisten k. ja p.päitten päästä kommentoimaan kaikkea. Ylläpito!!

Kuka pelle tältä paskapalstalta mitään vakavissaan kysyisi?

Tyhmiäkö olette?

Juuri sinunlaisesi älykääpiö tekee tästä paskapalstan.

Minä en tehtaile tänne "miehet" ketjuja

Meillä sama tilanne, mutta kyseessä parikymppinen pikkuveli, joka niin ikään on aina ollut kiltti, hiljainen ja alistuva. Hänelläkin vaihtui n. parin vuoden sykleissä nuo komentelevat epäkunnioittavat kaverit, joiden kanssa piti olla vain kaksin ja, jotka parin vuoden jälkeen katkoivat aina välit, tämä siis tarhassa ja ala-asteella. Yläasteella veli tuntui saaneen kivan kaveriporukan, mutta lukion alettua porukka hajosi ja veli jäi taas täysin yksin. Ja yksin on edelleen. 

Veljeni ei siis ole mikään kotihiiri, tai yksin viihtyvä superintrovertti autistierakko, kuten tässäkin ketjussa moni jo yksinäisistä olettaa, mutta kyllä ne wanhojen jatkot, lukion valmistujaiset, opiskelijatapahtumat ja 18-vuotissyntymäpäivät sekä uusi vuosi, vappu ja juhannus vietetään silti kotona omassa huoneessa, kun ei ole kavereita, joiden kanssa niitä juhlia. Ja sosiaalista ihmistä eli/ja suurinta osaa yksinäisistä tällainen oikeasti ottaa päähän.

Vierailija kirjoitti:

Veljeni ei siis ole mikään kotihiiri, tai yksin viihtyvä superintrovertti autistierakko, kuten tässäkin ketjussa moni jo yksinäisistä olettaa, mutta kyllä ne wanhojen jatkot, lukion valmistujaiset, opiskelijatapahtumat ja 18-vuotissyntymäpäivät sekä uusi vuosi, vappu ja juhannus vietetään silti kotona omassa huoneessa, kun ei ole kavereita, joiden kanssa niitä juhlia. Ja sosiaalista ihmistä eli/ja suurinta osaa yksinäisistä tällainen oikeasti ottaa päähän.

Sääliksi käy veljeäsi, kun asenteesi yksin viihtyviä kohtaan on tuollainen. Oletko itse bilehile-extrovertti-adhd-pakkomennäkokoajan-tourette?

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama tilanne, mutta kyseessä parikymppinen pikkuveli, joka niin ikään on aina ollut kiltti, hiljainen ja alistuva. Hänelläkin vaihtui n. parin vuoden sykleissä nuo komentelevat epäkunnioittavat kaverit, joiden kanssa piti olla vain kaksin ja, jotka parin vuoden jälkeen katkoivat aina välit, tämä siis tarhassa ja ala-asteella. Yläasteella veli tuntui saaneen kivan kaveriporukan, mutta lukion alettua porukka hajosi ja veli jäi taas täysin yksin. Ja yksin on edelleen. 

Veljeni ei siis ole mikään kotihiiri, tai yksin viihtyvä superintrovertti autistierakko, kuten tässäkin ketjussa moni jo yksinäisistä olettaa, mutta kyllä ne wanhojen jatkot, lukion valmistujaiset, opiskelijatapahtumat ja 18-vuotissyntymäpäivät sekä uusi vuosi, vappu ja juhannus vietetään silti kotona omassa huoneessa, kun ei ole kavereita, joiden kanssa niitä juhlia. Ja sosiaalista ihmistä eli/ja suurinta osaa yksinäisistä tällainen oikeasti ottaa päähän.

Mutta haluaako veljesi olla sosiaalinen? Vai te muutko siitä kärsitte?

Miksi yleensäkin ajatellaan, että nuoruudessa pitäisi olla kiinnostunut bileistä ja juhlimisesta? Eihän aikuisenakaan kaikki ole noista kiinnostuneita. Ihmiset ovat erilaisia ja sama pätee myös nuoriin.

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama tilanne, mutta kyseessä parikymppinen pikkuveli, joka niin ikään on aina ollut kiltti, hiljainen ja alistuva. Hänelläkin vaihtui n. parin vuoden sykleissä nuo komentelevat epäkunnioittavat kaverit, joiden kanssa piti olla vain kaksin ja, jotka parin vuoden jälkeen katkoivat aina välit, tämä siis tarhassa ja ala-asteella. Yläasteella veli tuntui saaneen kivan kaveriporukan, mutta lukion alettua porukka hajosi ja veli jäi taas täysin yksin. Ja yksin on edelleen. 

Veljeni ei siis ole mikään kotihiiri, tai yksin viihtyvä superintrovertti autistierakko, kuten tässäkin ketjussa moni jo yksinäisistä olettaa, mutta kyllä ne wanhojen jatkot, lukion valmistujaiset, opiskelijatapahtumat ja 18-vuotissyntymäpäivät sekä uusi vuosi, vappu ja juhannus vietetään silti kotona omassa huoneessa, kun ei ole kavereita, joiden kanssa niitä juhlia. Ja sosiaalista ihmistä eli/ja suurinta osaa yksinäisistä tällainen oikeasti ottaa päähän.

Anna veljesi olla oma itsensä. Ei hän kaipaa sääliäsi eikä päsmäröintiäsi

Meillä on ollut samanlainen tilanne. Yritin kovasti tukea kaverisuhteita, ehkä liikaakin. Anna olla, et pysty tilannetta muuttamaan, mutta yritä pitää kotona mukava ilmapiiri.

Mun mielestä paras, ettei asiasta tee numeroa, se vaan tekee tilanteesta ikävämmän. Jos jotenkin haluat auttaa, niin ehkä voit ohjata tyttäresi johonkin harrastustoimintaan, jos hänellä on jotain kiinnostuksen kohteita.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki eivät tarvitse tai halua suurta ystäväpiiriä, bileitä tai yhteenkuuluvuuden tunnetta. Onneksi omat vanhempani tajusivat lopettaa kavereiden tyrkyttämisen ja erilaisiin sosiaalisiin aktiviteetteihin kuskaamisen jo ennen lukioikää. Äiti tai isä eivät voi millään auttaa asiassa, jos lukioikäisellä on vaikeuksia muodostaa ihmissuhteita, joita hän kaipaisi. Se juna meni jo.

Tämäpä. Aloin nuorena ajattelemaan, että minussa on jotain vikaa, koska olen tyttö ja tykkään pelata videopelejä ja olla yksin. Äitini koitti patistaa sosialisoimaan, ja ihmettelin että mitä vikaa on olla yksin. Vasta nuorena aikuisena olen hyväksynyt erakkomaisen luonteeni. Ei kaikilla tarvitse olla 30 ystävää, minulla on 5 + poikaystäväni. Tämä on oikein hyvä määrä, koska olen huono ylläpitämään ystävyyssuhteita ns liian tiheään tahtiin. Tähän vaikuttaa myös huonot ihmissuhdekokemukset dominoivan ja riidanhakuisen "ystävän" takia lapsena.

Anna lapsesi olla oma itsensä. Parasta mitä voit tehdä on painottaa, että me kaikki ollaan erilaisia, toiset tykkäävät vain olla enemmän yksin ja omissa oloissaan, ja se on ihan okei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Introverttina ja itsekseen viihtyvänä, ulkopuoliselle ekstrovertille mahdollisesti yksinäisenä esiintyvänä totean seuraavaa:

Pahinta ei ole yksin oleminen tai yksinäisyys. Pahinta on se, kun lähipiiri velloo siinä (oletetussa) yksinäisyydessä ja kun saat kuulla jatkuvasti, että sinussa on vikaa.

Oma isäni oli juuri tuollainen joka aina ihmetteli ääneen että miksi en tuo kavereita kotiin tai miksi en ole bileissä. Yritti lahjo bileiden järjestämiseen jne. Ja jos joskus kaveria näinkin vapaalla, ei se riittänyt isälle vaan olisi pitänyt olla nimenomaan porukalla liikkeellä ja heti seuraavana päivänä uudestaa jne.

Ei minulla vieläkään ole kavereita kuin yhden käden sormilla laskettava määrä ja nekin siis kavereita, ei mitään sydänystäviä. Mutta yliopistossa olin mukana bileissä, työskentelen tällä hetkellä sosiaalisessa ammatissa ja kotoa löytyy mies ja pian myös lapsi. Olen onnellinen ja harvoin kaipan lisää kavereita. Sosiaalinen tarpeeni täyttyy jo työpaikan kahvihuoneessa, iltaisin olen mielelläni yksin tai miehen kanssa ja lomilla ja viikonloppuina tapaan satunnaisesti niitä muutamaa kaveria - tai sitten en. Isästä aikoinaan aistittu lapseni on huono -asenne kyllä vaikuttaa minuun negatiivisesti tänä päivänäkin.

Tuttua. Kun olin 15v, minun isäni ihmetteli jollekin naapurille, että miksi hänen tyttärensä ei vieläkään pyöri kylillä. Ei tainnut koskaan suoraan minulta kysellä asiasta kyllä. Hän oli silloin aika päissään, kun heillä oli jokin karaokeilta kotonamme. Kuulin sen vahingossa, koska hän luuli minun jo nukkuvan ja sanoi tämän ihan oveni takana. Vietin sen ikäisenä melkeinpä kaiken vapaa-ajan perheen kanssa kotona, enkä juuri kärsinyt siitä.

Eräs juhannus on myös jäänyt yhden ilkeän lauseen takia mieleen, kun olin 15-16v. Silloin yksi sukulaisnainen tokaisi minulle päissään vähän ilkikurisesti naureskellen, että hän ainakin minun ikäisenä vietti juhannukset festareilla, eikä missään mökillä vanhempien kanssa. Nyt hänellä itsellään on 15v tytär, joka on selvästi introvertti ja viihtyy kotona. Mahtaakohan v*ttuilla tällekin samalla tapaa.

Ihan samalla tavalla kävi minullekin, kun olin 16 ja juhannuksena äidin ja pikkukouluikäisten sisarusteni kanssa mökillä. Grillillä joku humalainen vanhempi nainen alkoi jutella meille ja kyseli vähän kesälomastani ja, miten aion viettää loppuloman. Naurahti sitten, että taidat olla varsinainen kotihiiri ja varoitteli hukkaan menevästä nuoruudesta. 

Minulla on aina ollut hyviä ystäviä, mutta hekin oli nuorena kilttejä tyttöjä, jotka minun laillani viettivät juhannukset perheidensä kanssa. Ei kaikki teinit hengaa vanhempien seurassa vain siksi, että parempaa seuraa ei ole, vaan joillekin teineille ne vanhemmat on välillä sitä parasta seuraa

Harrastuksiin kannattaa ohjata, minkä ikäistä vaan. Esim. seurakunnan toiminta, partio(voi aloittaa isonakin) vapaaehtoistyö vaikka spr n toiminta, Marttakerho, 4H n toiminta. Kavereita voi saada myös kesätöissä tai lähteä vaihtoon ulkomaille. Ja onhan netissä mahdollista etsiä kavereita.

Kaverit ei ole kuules perusoikeus.