Li Andersson torjuu veronkevennykset: Vastuu ostovoimasta on yrityksillä
Vasemmistoliiton puheenjohtaja, opetusministeri Li Anderssonin mielestä palkansaajien verotuksen keventäminen ei ole hyvä keino vahvistaa ostovoimaa. Hänen mukaansa työntekijöille on maksettava lisää palkkaa.
Minusta on jopa huvittavaa, että samat oikeistolaiset, jotka yleensä kauhistelevat valtion velanottoa ja suomivat hallitusta vastuuttomista menolisäyksistä, nyt esittävät että valtion pitäisi mukisematta käyttää miljardeja euroja tuloveroalennuksiin. Oikea lääke olisi pikemminkin, että työnantajat maksaisivat riittäviä palkankorotuksia, Andersson kirjoittaa Facebookissa.
Käytännössä veroalea vaativat siis esittävät, että palkanmaksuvastuuta siirretään työnantajilta valtiolle. Veronmaksajien tehtäväksi jäisi kustantaa miljardien verokevennykset, jotka lisäisivät valtiontalouden alijäämää ja sitä kautta painetta julkisten palveluiden heikennyksiin, hän jatkaa.
Vastuu ostovoimasta on Anderssonin mukaan yrityksillä.
On selvää, että yritysten pitää kantaa yhteiskuntavastuunsa tilanteessa, jossa palkansaajien ostovoimaa uhkaa heiketä. Yritysten voittoasteet ovat koronapandemian aikana kehittyneet hyvin suotuisasti ja inflaation seurauksena monet yritykset ovat voineet nostaa hintoja, hän kirjoittaa.
https://www.verkkouutiset.fi/a/li-andersson-torjuu-veronkevennykset-vas…
Kommentit (110)
Yrittäjien yhteiskuntavastuu mainittu.
Olin suunnitellut pyytää nyt kesällä palkankorotusta kun tulee vuosia täyteen työpaikassa. Saatan olla myöhässä kun koko ajan tulee palveluntuottajilta ilmoituksia että hinnat nousee. Ei jää varaa maksaa meille työntekijöille.
Vierailija kirjoitti:
Li on oikeassa!
Mutta vain todella harvoin, eikä nytkään.
Joo ei nyt ole aika veronkevennyksille. Palkkaa pitää saada lisää on aika selvä kaikille.
Valtio ei "käytä miljardeja euroja tuloveronalennuksiin" koska se veronalennus ei ole mitään rahan antamista kenellekään. Vain täysin kommunismissa marinoitunut ideologi voi ajatella asian näin päin. Valtio vain varastaa vähän vähemmän ihmisiltä. Minä EN ole valtion omaisuutta, vain siinä tapauksessa tuo toimisi noin päin.
Ai firman pitäisi pyöriä tappiolla että asiakkailla olisi varaa sen tuotteisiin?
Hieno kommunistilogiikka.
"inflaation seurauksena monet yritykset ovat voineet nostaa hintoja"
Osoittaa jälleen kerran täydellistä ymmärtämättömyyttä edes talouden perusteista jos tällainen pääsee aikuiselta suusta.
Vierailija kirjoitti:
Ai firman pitäisi pyöriä tappiolla että asiakkailla olisi varaa sen tuotteisiin?
Hieno kommunistilogiikka.
Jos asiakkailla ei ole varaa tuotteisiin, firma menee konkkaan
Aha. Mitäs Lissu sanoo siihen, kun meidän tärkein toimittaja on nostanut hintoja kolmesti viiden kuukauden sisään? Pitääkö meidän alkaa myymään tappiolla? Tuotteet ovat patentoituja ja heillä on monopoli niihin.
Miten niin valtio KÄYTTÄÄ miljardeja veronalennuksiin?
Siis valtiohan on se osapuoli joka VIE rahat työnantajalta ja työntekijältä. Valtio on SAAJA, ei ANTAJA, joten valtio ei käytä tässä tapauksessa mitään palkkojen maksamiseen.
Veronalennukset jouduttaisiin kattamaan velalla. Oppositio purnaa harva se päivä velanotosta joten jätetäänpä ne verot nyt ennalleen.
Hyvä idea. Hinnat ylös ja tuottavuus myös, joten jos et tuo yritykseen palkkasi verran tuloja, niin YT:t ja ulos. Palkat nousevat, kun tuotteista/palveluista maksetaan riittävästi, joten pian olemme todella tilanteessa, jossa toimeentulotuki on juuri niin pieni kuin pitääkin eikä sillä saa läheskään niin paljon kuin nyt.
Veronkevennys ei ole mitään "valtio maksaa osan palkasta" vaan työntekijä saa palkastaan enemmän eikä joudu maksamaan työtävieroksuvien kuluja. Perustakoot yrityksiä, jos rahaa ei saa sossusta.
EK:n kysely: SDP:n ja vasemmistoliiton yrittäjämyönteisyys on nolla
Vierailija kirjoitti:
Aha. Mitäs Lissu sanoo siihen, kun meidän tärkein toimittaja on nostanut hintoja kolmesti viiden kuukauden sisään? Pitääkö meidän alkaa myymään tappiolla? Tuotteet ovat patentoituja ja heillä on monopoli niihin.
Häntä ei kiinnosta riistäjäkapitalistin valheet :D
(Kirjaimellisesti totta jos katsoo asiaa hänen ja Arhinmäen katsantokannalta).
Tuo ihminen ei taida ymmärtää sitä että jos palkkoja nostetaan niin samalla nousee myös tuotteiden hinnat.
Tuotteiden hinnat kun nousee niin sitten myös ulkomaankauppa vaikeutuu koska suomalainen tuote on sitten entistä kalliimpi.
Veronkevennyksiä minä kaipaan ja samalla valtio karsii reilusti menoja.
T: duunari
Rasittavia nämä lit lahkolaisineen. Aivosyöpäisiä tolloja ovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai firman pitäisi pyöriä tappiolla että asiakkailla olisi varaa sen tuotteisiin?
Hieno kommunistilogiikka.
Jos asiakkailla ei ole varaa tuotteisiin, firma menee konkkaan
Sehän haluaa että firma tekisi tappiollisesti ne tuotteet.Konkka tulee silloinkin kun myynti ei kata kustannuksia saati tuota voittoa.
Vierailija kirjoitti:
Veronalennukset jouduttaisiin kattamaan velalla. Oppositio purnaa harva se päivä velanotosta joten jätetäänpä ne verot nyt ennalleen.
Ei jouduttaisi vaan jouduttaisiin leikkaamaan menoja. Esim. raviurheilu joutuisi toimimaan omilla rahoillaan yms. (jos siis tässä maassa olisi järkevät päättäjät)
Onko Li kuullut progressiivisesta verotuksesta?
Yhtiö jossa olen töissä yrittää kyllä maksaa, mutta veroprosenttini on jo 40, kun vaimollani se on 24
Li on oikeassa!