Mikä vierailijoissa ärsyttää eniten?
Toisesta keskustelusta inspiroituneena: mikä kyläilijöissä v...ttaa.
Itseäni se, että vaikka ollaan sovittu päiväkahveista luonani, ystävä jää virumaan loppuiltaan asti. Jopa ehdotti, kun mulla oli muu meno, että voisi jäädä sen ajaksi meille odottamaan.
Kommentit (27)
Juurikin tuo ylipitkään viihtyminen. Veli harrastaa tätä. Kun kutsu on viikonloppuna syömään, tulevat lastensa kanssa heti aamusta, vaikka ruoka sovittu n. klo 14. Ruuan jälkeen kaikessa rauhassa hengailee ja alkaa tehdä lähtöä joskus kuuden aikaan.
Ei kuulemma kannata ajaa puolta tuntia suuntaansa pikareissujen takia.
Oikea syy, on että lapset ovat hänellä viikonloppuisin ja näin ei tarvitse itse keksiä tekemistä heidän kanssaan.
Anappi, joka ei suostu pysymään pois keittiöstä.
Vaikka kaikki on suunniteltu ja hoidossa, on pakko tulla jotain hösäämään ja säätämään siihen. Jos ei muuta niin kattamaan pöytää tmv. Sitten jatkuva kyselytulva joka ruuasta ja aikomuksesta.
Olen tiputtanut kyläilykutsut aiemmasta n. 8 krt vuodessa pakolliseen pariin.
Vierailija kirjoitti:
Juurikin tuo ylipitkään viihtyminen. Veli harrastaa tätä. Kun kutsu on viikonloppuna syömään, tulevat lastensa kanssa heti aamusta, vaikka ruoka sovittu n. klo 14. Ruuan jälkeen kaikessa rauhassa hengailee ja alkaa tehdä lähtöä joskus kuuden aikaan.
Ei kuulemma kannata ajaa puolta tuntia suuntaansa pikareissujen takia.
Oikea syy, on että lapset ovat hänellä viikonloppuisin ja näin ei tarvitse itse keksiä tekemistä heidän kanssaan.
Iljettävää lusmuilua. Ihmekös on ero tullut. Sano, että teillä on menoa aamusta eikä sovi tulla kuin vasta sovittuna aikana.
Minua ei vieraissa häiritse muu kuin se, että vessanpönttö vedetään kansi auki eikä suljeta kantta käytön jälkeen, sekä sisäilman pilaaminen huonolla hygienialla. Vuoraan nykyään nojatuolin ja sohvan torkkupeitoilla, niin ei jää kenenkään pyllyn tai hien haju häiritsemään.
Vieraitten viipyminen liian pitkään. Mielestäni pari päivää on maksimi vierailla kenenkään, edes lähisukulaisen luona. Sen ymmärrän, että perheettomät nuoret viipyvät vanhempiensa luona pitempään lomilla, mutta että perheellisetkin viipyvät viikon tai kaksi vanhempiensa passattavina ja elätettävinä ja mahdollisesti vielä odottaen, että heitä viedään ja tuodaan jonnekin harrastuksiin tai menoihin, on liikaa.
Yksi kaveri stalkkaa kylpyhuoneen peilikaapin ja joskus jopa allaskaapin!

Kala ja vieraat alkavat haista kolmantena päivänä.
Vierailija kirjoitti:
Yksi kaveri stalkkaa kylpyhuoneen peilikaapin ja joskus jopa allaskaapin!
Katson aina mitä psyykenlääkkeitä syödään.
Vierailu, vaikka siitä ei ole sovittu eli ilmestytään pihaan ja kerrotaan, että ihan vaan ohiajaessa päätettiin tulla käymään. Tuossa vaiheessa ei enää voi esittää, että ei olla kotona. Vaikka selittää, että ollaan lähdössä töihin/mummolaan/lasten harrastuksiin, niin vieraat selittävät, että kyllä nyt aina ehtii kahvit juomaan ja jos sanoo, että ei ehdi, niin loukkaannutaan verisesti.
Tosin siitä en välitä, kahvia en keitä ja vieraat saavat lähteä kuivin suin jatkamaan matkaa.
Vieraat jotka tulevat sairaana.
Vanhemmat, jotka antavat lastensa kulkea ruoka kädessä pitkin taloa, eivätkä pyydä pesemään käsiä ruokailun jälkeen. Esim jos kädet ovat suklaasta tahmeat. Pahimpana ehkä, kun vieraan lapsi menee jääkaapille ja ottaa sieltä mitä haluaa. Eikä vanhempi puutu tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juurikin tuo ylipitkään viihtyminen. Veli harrastaa tätä. Kun kutsu on viikonloppuna syömään, tulevat lastensa kanssa heti aamusta, vaikka ruoka sovittu n. klo 14. Ruuan jälkeen kaikessa rauhassa hengailee ja alkaa tehdä lähtöä joskus kuuden aikaan.
Ei kuulemma kannata ajaa puolta tuntia suuntaansa pikareissujen takia.
Oikea syy, on että lapset ovat hänellä viikonloppuisin ja näin ei tarvitse itse keksiä tekemistä heidän kanssaan.
Iljettävää lusmuilua. Ihmekös on ero tullut. Sano, että teillä on menoa aamusta eikä sovi tulla kuin vasta sovittuna aikana.
Minua ei vieraissa häiritse muu kuin se, että vessanpönttö vedetään kansi auki eikä suljeta kantta käytön jälkeen, sekä sisäilman pilaaminen huonolla hygienialla. Vuoraan nykyään nojatuolin ja sohvan torkkupeitoilla, niin ei jää kenenkään pyllyn
Missä sanottiin että veli on eronnut? Jos lasten äiti on viikonloput töissä tms
Ei sanottu missään, mutta helppo se on arvata.
Lasten karkkipussi oli olohuoneen pöydällä niin söi ne kun itse tehtiin ruokaa keittiössä
Vieraat, jotka eivät tottele.
Jos sanon, että nyt ollaan keittiössä, niin ovat tunkemassa lapsia "vähän katsomaan, mitä kaikkia huoneita täällä on". Ehei, lapset eivät tutki huoneita, lapset eivät ole tilassa, jossa en pysty heitä koko ajan näkemään. Omien lasten huoneisiin ei ole menemistä eikä meidän makuuhuone ole tila, jossa voi seikkailla. Aika monta vierasta olen suututtanut ilmoittamalla, että keittiöstä ei poistuta kuin eteiseen ja vessaan, tämä on koti eikä seikkailupeli.
Tullaan liian ajoissa, jokainen minuutti ennen sovittua aikaa on liikaa! Myös 2 tuntia myöhässä on liikaa. Tullaan kahta kättä heiluttaen. Nirsoillaan ts. meidän pikku-Matti ei varmasti tykkää tästä ruuasta. Ei oteta mitään, koska ei pidetä makeasta/suolaisesta/lihasta/kalasta/kasviksista ja kerrotaan se suureen ääneen. Juodaan perskännit ja sekoile tai alkaa tappelemaan kumppanin kanssa/ ylipäänsä haastaa riitaa.
Tullaan kengillä eteisen maton yli muualle asuntoon. Niin raivostuttavaa. Tosi mukava, kun juuri pessyt lattiat ja imuroinut. Miksi eteisessä mahtaa olla kuramatto?
Tai vedetään vessa sulkematta ensin pöntön kantta. En halua paskapöpöjä pyyhkeisiini. Tai noroa.
Tullaan ilmoittamatta kylään.
Tullaan kengät jalassa sisälle.