Miten pysyttelen pinnalla, kun toinen jättää minut yksin vastuuseen kaikesta?

Tavallinen tarina. Ikävä kyllä johtaa yleensä eroon ja siihen, että mies ei lastaan usein tapaa.

Voi ap, kuulostaapa kurjalta tuo teidän tilanne! Joku jo täällä ehdottikin että menisitte rahatilanteen salliessa kerran tai kaksi yksityisesti terapeutille että pääsisitte edes jotenkin alkuun asiassa.

Toinen mikä mulle tuli mieleen on masennus. Olisko mahdollista että mies on masentunut? Tuollainen sulkeutuminen ym. sopis siihen aika hyvin. Reaktiivinen masennus muuttuneeseen elämäntilanteeseen ja kenties oman lapsuuden kipukohtia noussut pintaan samalla?

En yleensä kannata erolla uhkailua, mutta tuo mies tarvitsisi jonkinlaista shokkihoitoa, kunnon herätyksen, että jos ei asiat muutu niin menettää sekä vaimon että lapsen.

Perus mieslapsi

Olen todella kiitollinen kaikesta vertaistuesta ja teidän ihanista kommenteista. Tuli parit pienet itkutkin, kun oli vihdoin niin "nähty" ja ymmärretty olo. Kiitos teille.

Vastaan nyt poimimiini ehdotuksiin ja kysymyksiin, jotka koskivat esim. avunhakemista yksityissektorin puolelta. Olen samaa mieltä, että juuri tähän tulisi panostaa, mutta mies ei ole samaa mieltä. Hän ei suoranaisesti halua mihinkään puhumaan, sillä kokee ettei meidän arjessa tai järjestelyissä ole mitään ongelmaa. Sanoi kuitenkin, kun kävi ilmi, että olin käynyt läpi noita muita "kuluttomia" vaihtoehtoja läpi, että suostuu lähtemään, jos sieltä vastataan. Ilmeisesti toivoo, että asiaan ei palattaisi ja haluaa lykätä sen mahdollisimman kauas tulevaisuuteen, joten tämä epätiedossa elo siitä saadaanko jossain hamassa tulevaisuudessa apua sopii hänelle erinomaisesti. Olen yrittänyt varovasti pari kertaa ehdottaa, että minä kyllä maksaisin, jos mentäisiin, mutta hän on heti jyrähtänyt ei.. Tämä avunvastaanottaminen sitten, kun sitä on saatavilla on kuitenkin sellainen asia, että jos mies rikkoo senkin lupauksen, niin sitten hän saa keksiä miten korjaa välimme, sillä tuo on tällä hetkellä se viimeinen oljenkorteni.

1/?

Sama pätee siivoojiin ja lapsenvahteihin. Miehelle nämä asiat ei ole ongelmia, joten ei halua tänne ketään "ulkopuolista hääräämään". Kunpa suostuisi kuulemaan tai näkemään asiat minunkin näkökulmastani, mutta tuntuu, että tällä hetkellä näkee ja haluaa nähdä minut ainoastaan negatiivisessa valossa. Häneltä ei saa kysyä tai pyytää mitään.., välillä edes puhua ilman, että saa minut tuntemaan, kuin vain häiritsisin häntä, omistaisin näitä älyttömiä odotuksia häneltä ja keksin ongelmia tyhjästä. Olen pitänyt huolen, että olen antanut tälle mahdollisimman paljon omaa tilaa ja aikaa, mutta hänen suhtautumisensa minuun tai lapseen ei muutu. Tuntuu kuin olisimme vain jotain pakollisia häiriötekijöitä, joita nyt vaan on siedettävä.

Näistä syistä myös lomat pelkän perheen kesken on poissuljettuja. Kun paikalla on muita esim. miehen sukua, niin miehen koko olemus kirkastuu ja hän on oma sosiaalinen, huomaavainen ja ulospäinsuuntautunut itsensä, mutta sitten kun lähdetään ja auton ovet sulkeutuu, niin samalla sulkeutuu jälleen mieskin ja muuttuu kylmäksi. En osaa pukea sanoiksi miten pahalta tämä tuntuu.

Kerran murruttuani kysyin mieheltä suoraan, että haluaako hän erota. En uhkaillut, vaan halusin vilpittömästi tietää, mistä tämän käytös johtuu. Mies kielsi asian jyrkästi ja oli pari päivää todella lämmin, osallistuva ja huomaavainen. Hän myi minulle tuota unelmaa ehjästä arjesta aivan täydestä ja annoin itseni tulla todella toiveikkaaksi ja onnelliseksi, vain tippuakseni sitten yhtäkkisesti pilvistä, kun mies taas ilman mitään ennakkovaroitusta.. päätti niin. Tuntuu siltä, että on täysin kontrollissa ja osaa "säännöstellä" käytöstään ja tietää mitä tekee. Halusi valaa minuun uskoa ja herättää toivoa, vain viedäkseen sen pois. Mies ei koskaan ennen ole käyttäytynyt näin, että hänen huomionsa, läheisyytensä ja hyvä käytöksensä on ollut jotain hetkessä pois otettavia "palkintoja", vaan ne on aina olleet läsnä. Nyt tuntuu toiselta.

Ehdotettiin voisiko mies olla masentunut. En tiedä, mutta miehen käytöstä seurattuani en oikein usko siihen, sillä tämän tuntemukset ja energia, mitä tulee muita ihmisiä, asioita ja ajanvietettä kohtaan on säilynyt ennallaan.. Tai sitten on niin, että juuri minä ja lapsi masennamme häntä ja siksi hän oireilee ainoastaan meidän seurassamme? Yritän parhaani mukaan ottaa miehen ja tämän tunteet huomioon koko ajan ilman vastavuoroisuutta hänen puoleltaan, mutta välillä se on vaikeaa, sillä en tiedä mitä ne enää on. Kävelen jatkuvasti munankuorien päällä ja yritän olla tekemättä yhtään väärää liikettä, mutta olen täysin uupunut ja väsynyt siihen tunteeseen, että pelkkä läsnäolomme tuntuu ärsyttävän ja kuormittavan häntä liikaa.

Haluaisin vain tietää mitä on tapahtunut ja olenko tehnyt jotain väärin vai miksi ja mitä mies tuntee tarpeelliseksi "kostaa" minulle koko ajan. En yritä tehdä tästä minäkeskeistä asiaa, mutta on niin kipeän selvää, että tuo sanaton vihanpito ja kauna on kohdistettu minuun.

Olen pahoillani näin pitkästä vuodatuksesta taas, mutta kun aloin kirjoittamaan ajatuksiani ylös, niin en osannut odottaa, että se päätyisi näin totaaliseen purkautumiseen ja siihen, että osaisin yhtäkkiä pukea nämä kaikki tuntemukseni näin selvinä/vahvoina ylös.

- Ap

Jos vain toinen "muuttuu aivan eri ihmiseksi", niin kyllä sieltä taustalta löytyy usein molemmista sitä syytä.

Vierailija kirjoitti:

"mutta kävi silti niin, että miehelle järjestelmä ei sopinutkaan, vaan tälle alkoi kehittymään negatiivisia tunteita minua ja kotonaoloani kohtaan"

Mitä mies olisi sitten halunut? Sen jätät kertomatta. Eihän tuo ole mitään muuta kun sun ulinaas. Sanallakaan et kerro miehen näkökulmasta mitään. Vähän veikkaan, et tää on taas niitä caseja, joka ei olekaan ihan niin mustavalkoinen kuin esität...

Pahoittelen jos teksti oli epäselvää, mutta mies siis ei ollutkaan tyytyväinen siihen sovittuun järjestelyyn, että hän käy töissä, kun minä hoidan vauvaa, vaan halusi vaihtaa rooleja, minkä teimme.., mutta sitten tämän asenteesta ja käytöksestä alkoi käydä ilmi, ettei sekään järjestely lopulta miellyttänyt miestä. Selvittäisin ja kuulisin mielelläni syyn ja parannusehdotuksia nykyiseen järjestelyyn, sillä selvästi hän ei ole tyytyväinen, eikä se toimi enää kummankaan kohdalla, mutta hän on katkaissut puheyhteyden väliltämme kokonaan, mitä tulee tähän asiaan, siksi olen hakenut ulkopuolista apua tilanteeseen ja odotamme tällä hetkellä pääsyä avunpiiriin. En voi kertoa mitä toinen haluaa, kun hän ei puhu.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

Jos vain toinen "muuttuu aivan eri ihmiseksi", niin kyllä sieltä taustalta löytyy usein molemmista sitä syytä.

Tämä on minun tuntemukseni ja kokemukseni tilanteesta, ei syyttelyä.

- Ap

Vierailija kirjoitti:

"mutta kävi silti niin, että miehelle järjestelmä ei sopinutkaan, vaan tälle alkoi kehittymään negatiivisia tunteita minua ja kotonaoloani kohtaan"

Mitä mies olisi sitten halunut? Sen jätät kertomatta. Eihän tuo ole mitään muuta kun sun ulinaas. Sanallakaan et kerro miehen näkökulmasta mitään. Vähän veikkaan, et tää on taas niitä caseja, joka ei olekaan ihan niin mustavalkoinen kuin esität...

Nyt kuulostaa vähän semmoselta "keissiltä" kuin: official seal of perustavanlaatuisia puutteita peruslukutaidossa. :D

Tilanteesi kertoo siitä, että perhepalveluita ja vanhemmuuden tukemista tarvitaan ja niistä yhteiskunnassa ei saa säästää. Palveluita tulisi kehittää jo pelkästään lasten kehityksen turvaamisen takia. Kaikilla ei ole turvaverkkoa, niin että voisi hälyttää isovanhemmat apuun. Samassa tilanteessa olevia on varmasti paljon. Levolla ja unella on iso merkitys vanhemmuudessa jaksamisessa. Toivotaan että saat asiallisia vastauksia ja vertaistukea. Perheneuvolat ovat ruuhkautuneet, kuten kerroit.

Voisitko saada keskusteluapua vaikkapa ottamalla yhteyttä alueesi diakoniatyöntekijään. Sinun olisi hyvä päästä purkamaan ajatuksesi ja tunteesi, pettymyksesi jne. ihmiselle joka keskittyy kuuntelemaan sinua ja ehkä voi auttaa jollain tavalla ratkaisemaan ongelmia, joita teille on kertynyt. Ei tarvitse kuulua kirkkoon tai olla uskossa muutenkaan eikä tarvitse pelätä käännyttämistä.

Minä en nukkunut seitsemään ensimmäiseen vuoteen kokonaista yötä.

Sellaista se on.

Ei se mies ole ns. Muuttunut. Hän vain reagoi siten kuin reagoi, koska hänellä on stressiä.

Ihmisillä on erilaiset stressireaktiot.

Koska kumpikaan ei voi olla kotona, mies siksi ettei jaksa kotitöitä lapsen lisäksi ja sinä koska et jaksa tehdä kaikkea, lapsi menee päiväkotiin ja molemmat töihin.

Kotiäitiys tai koti-isyys tpimii vain, jos molemmat siihen sitoutuu. Meillä toimii hyvin, teillä ei.

Jo tuo, mitä sanoit munankuorilla kävelemisestä, kertoo suhteestanne oleellisen. Sinun pitää nyt yksinkertaisesti lakata asettamasta miehesi tunteet kaiken muun edelle. Keskity lapseen ja itseesi, ja tingi kotitöistä. Yrität nyt liikaa anoa hyväksynnän murusia mieheltäsi. Et tule saamaan edes niitä.

Minusta vaikuttaa siltä, että miehesi on keskenkasvuinen. Sellainen, joka kokee, että toiset saavat aina enemmän nallekarkkeja, ja hän jää ilman. Tai että hän joutuu aina raatamaan enemmän, kuin muut, jotka eivät tee mitään. Siitä kielii tuo, että hän oli ehkä sinulle kateellinen, kun olit äitiyslomalla. Osien vaihduttua hän huomasi, että ei se olekaan lomaa ja sohvalla makaamista, mutta ei voi millään sitä myöntää. Hänhän menettäisi kasvonsa, jos sanoisi jotain siihen viittaavaa, että kotona olo vauvan kanssa vaatiikin enemmän.

Mitä jos sinä menisit yksin sinne yksityiseen pariterapiaan? Niihin voi mennä yksinkin. Saisit puhuttua auki tunteitasi ja tilanne voisi sinulle selkeytyä. Ja kukapa tietää, ehkä mieskin tulisi, kun huomaisi että sinä menet joka tapauksessa.

No tavallaan olin samanlaisessa tilanteessa. Paitsi, että puskettiin sellainen 11 vuotta hommaa väkisin läpi ja suhde päättyi siihen.

Mä olin töissä, rakensin taloa ja hoisin muksuja... ja en tehnyt mitään oikein hänen mielestään.

Erottiin 2014 ja hän on yhä piikki mun lihassa. Hänen sekava elämänsä tyttöni kanssa rassaa.

Ja ainoa lääke mikä toimii, on että kaikki mitä sovitaan hänen kanssa, pitää olla kirjallisessa muodossa ja kaikista sovituista asioista pitää itse pitää tiukasti kiinni. Mitään ei voi jättää hänen muistinsa tai velvollisuuden varaan. Suoraan sanottuna: hän ei ole, eikä tätä menoa ikinä kasvakaan aikuiseksi. Eikä sitä oman mielenterveyden edessä kannata murehtia. Lapset tarvitsevat yhden aikuisen kasvaakseen itse aikuisiksi.

Hän joka käy töissä hoitaa kotityöt, mutta nukkuu omassa huoneessa. Hän joka hoitaa vauvaa kotona hoitaa yöt ja nukkuu vauvan kanssa samassa huoneessa.

Miksi aina saa lukea joka tuutista että näin suomalainen mies alkaa käyttäytyä?ihan sairasta.

No kuitenkin. Ratkaisu on varmaan tehdä kaikki tasan puoliksi. Saman verran lepoa molemmille. Jos toinen on ollut töissä - annetaan hänelle pari h omaa aikaa työpäivän jälkeen, jonka jälkeen hän ottaa kopin lapsenhoidosta. Se joka oli sinä päivänä kotona, voi sillä välin puuhailla kotihommia (tiskit, ruoanvalmistelu) mitä nyt onkaan semmoista mitä ei ole vielä siihen mennessä tehty. Tai vaikka ihan vaan lepäillä. Onhan sillä kotona olevallakin oikeus lepoon.

Perhana en ymmärrä, itse tunnen vain miehiä joiden silmät loistaa kun pääsee töistä kotiin ja haluaa ekana nähdä lapsen ja olla tämän kanssa.

Mutta nämä ovat vissiin harvinaisuuksia.

Teillä on kaksi ongelmaa

Mies

Sinä

Miehessä on enemmän ongelmia ja hänellä on tuollaista ylimielistä "sä oot vaan lomalla, kun et ole töissä, joten sun pitää tehdä kaikki"-asennetta, mutta sekään ei sitten riittänyt, ei vaikka teit kaiken ja vaikka hän oli kotona kokeilemassa, että eipä se lapsenhoito olekaan pelkkää lomaa. Sitä hän ei kuitenkaan pysty myöntämään.

Sinulla taas ongelmana on, että teet kaiken, joustat kaikessa, mahdollistat tuon kaiken ja katkeroidut siitä, kun joustamista ei arvosteta. Vaadit myös, että miehen pitää muuttua toiveidesi mukaiseksi ja sen takia asiasta pitää keskustella ja analysoida niin kamalasti. Jos joku asia ei mene kuten sinä haluat, et osaa ajatella, että ihmiset ovat erilaisia, vaan sinä alat miettiä uutta lähestymistapaa tuoda oma mielipiteesi esille ja yrität entistä sinnikkäämmin saada sen läpi.

Parasta teidän perheellenne tosiaan olisi, että olette molemmat töissä ja lapsi on päiväkodissa ja kotityöt teette kuten ennen lapsen hankintaakin. Tosin älä nyt sano, että sinä teit kaiken silloin (siksi, että tulee varmasti tehtyä oikein, kun sinä ne teet) ja sinä vain oletit, että ne alkavat lapsen myötä jakautua tasan.