Lue keskustelun säännöt.
Törkein/ahnein perinnönjakoon liittyvä tarinasi?
Itsellä se, kun lasten mummi kuoli. Mummilla 6 lastenlasta, joista 4 tyttöä. Meidän 2 lasta ja miehen siskolla 4 lasta.
Miehen sisko ei ollut vuosiin ollut äitiinsä yhteydessä. Mieheni hoiti kaikki asiat: järjesti hoitokotipaikan ja hoiti ylipäätään kaikki käytännön asiat jo silloin, kun mummo asui vielä yksin.
Mummolla oli jotakin koruja, mitkä hän halusi jättää lapsenlapsille ja varsinkin tytöille (aikuisia hekin).
No, kun mummo kuoli, tuli miehen sisko salamana paikalle toiselta paikkakunnalta ja keräsi mukaansa kaikki korut, turkin ja vähänkin arvokkaamman kaman
Niin jäi tytöt ilman perintökoruja.
Kommentit (1715)
Meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Miniät ei edes tiedä, mitä koruja minulla on. Olisi aika erikoista, jos miniät tulisivat penkomaan korulaatikkoani. Tyttöni toki tietää, kun jo lapsena leikki prinsessaa koruillani. Poikia ei korvakoruni ja kaulakorun kiinnostaneet.
Eli kertokaa miniät, mistä niin hyvin tiedätte anoppinne korulippaan sisällön
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa jokaisen meistä vähän ottaa selvää siitä, miten perintökaari menee.
Antakaa korunne ja muut vastaavat pois eläessänne, ettei pikkujutuista tarvitse sitten tehdä sen suurempaa.
On myös tutkittu se tosiasia että kuolinpesän osakkaiden puolisot voivat olla ne kaikista hankalimmat. Muistakaa siis se, että perinnönjako koskee kuitenkin vain ja ainoastaan pesän osakkaita; esim ne aviopuolisot eivät kuulu tähän ryhmään, vaikka heidän kuinka tekisi mieli saada omalle 'puolisolle vähän enemmän.'
Itselläni ei ole perillisiä, olen siis tehnyt testamentin, jota on haluttu sitten oletuksena soveltaa ahneiden sukulaisten puolelta jo nyt kun olen siis vielä elävien kirjoissa. Testamenttia sovelletaan vasta sitten, kun sen tekijä on kuollut, pitäisi olla aika selvä asia.
Setäni oli ihana ihminen. Serkkuni tiesi, että sedän kuollessa hän saattaisi saada reippaan perinnön, joten serkku ryhtyi tositoimiin. Setä otti veljenpojan (serkkuni) mukaansa luksusmatkalle Sheyshelliin pariksi viikoksi kun serkkuni itki puhelimessa raskasta avioeroaan ja rahojen menettämistä. Saariryhmän kauneus häikäisi molemmat ja silloin serkkuni päätti iskeä. Setäni Ripan mukaan veljenpoika kinumalla, rukoilemalla aneli itselleen mahdollisuutta saada setänsä omaisuudesta kaiken itselleen, vaikka sedällä oli oma poika. Setäni heltyi ja alistui serkkuni pyyntöön. Teki hutaisten testamentin, jossa määrättiin kaiken omaisuuden menevän serkulleni. Vain osa tilasta meni serkkuni lapsille ja hänen siskonsa pojalle. Eikä sedän oma tytär olisi saanut kun lakiosan.
Sitten setä kuoli ja kas. Tapahtui kummia. Kun testamentti kilahti serkun postiluukusta, taisi olla hänen onnen tai epäonnenpäivänsä, sitä hän ei vielä tiennyt, ennekuin avasi kirjekuoren. Romahdus oli varmasti melkoinen kun testamentista valitettiin, mutta valitus ei mennyt läpi.
Ripa-sedän omaisuus meni lakiosineen omalle pojalle ja muu omaisuus meni siskonpojalle. Siihen oli pätevä syy, jota en tässä kerro, mutta se oli setäni viimeinen tahto. Välit serkkuun ovat nolla. Ripa-setä näki viisaana miehenä, että hänestä välitti oikeasti vain yksi ihminen ja kerjääjä ei ollut koskaan edes ruokakaupassa käynyt auttaakseen vanhaa setäänsä millään tavalla. Aika opettavainen tarina ja se on tosi.
Vierailija kirjoitti:
Setäni oli ihana ihminen. Serkkuni tiesi, että sedän kuollessa hän saattaisi saada reippaan perinnön, joten serkku ryhtyi tositoimiin. Setä otti veljenpojan (serkkuni) mukaansa luksusmatkalle Sheyshelliin pariksi viikoksi kun serkkuni itki puhelimessa raskasta avioeroaan ja rahojen menettämistä. Saariryhmän kauneus häikäisi molemmat ja silloin serkkuni päätti iskeä. Setäni Ripan mukaan veljenpoika kinumalla, rukoilemalla aneli itselleen mahdollisuutta saada setänsä omaisuudesta kaiken itselleen, vaikka sedällä oli oma poika. Setäni heltyi ja alistui serkkuni pyyntöön. Teki hutaisten testamentin, jossa määrättiin kaiken omaisuuden menevän serkulleni. Vain osa tilasta meni serkkuni lapsille ja hänen siskonsa pojalle. Eikä sedän oma tytär olisi saanut kun lakiosan.
Sitten setä kuoli ja kas. Tapahtui kummia. Kun testamentti kilahti serkun postiluukusta, taisi olla hänen onnen tai epäonnenpäivänsä, sitä hän ei vielä tiennyt, ennekuin avasi kirjekuoren. Romahdus oli varmasti melkoinen kun testamentista valitettiin, mutta valitus ei mennyt läpi.
Ripa-sedän omaisuus meni lakiosineen omalle pojalle ja muu omaisuus meni siskonpojalle. Siihen oli pätevä syy, jota en tässä kerro, mutta se oli setäni viimeinen tahto. Välit serkkuun ovat nolla. Ripa-setä näki viisaana miehenä, että hänestä välitti oikeasti vain yksi ihminen ja kerjääjä ei ollut koskaan edes ruokakaupassa käynyt auttaakseen vanhaa setäänsä millään tavalla. Aika opettavainen tarina ja se on tosi.
Ps, sori siis "Eikä sedän oma poika olisi saanut kun lakiosan".
Sain ennakkoperintönä vanhemmiltani talon jonne muutti myös miesystäväni avoliittoon.
25 vuoden jälkeen hän lähti emme olleet vieläkään naimisissa mutta hänellä oli jo tunnettu avioerolakimies valmiina ja maksoin omasta talostani hänelle melkein 100 000 eli puolet nykyisestä arvosta.
Remontit aiemmin tehtiin yhdessä mutta minä maksoin kaikki materiaalit.
Nyt eläkeikäisenä vielä on velkaa 40 000 joten teen töitä eläkkeelläkin. Maksan kuukausittain pienestä paljastani lainanlyhennyksiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaa? En muista paljonko meillä maksoi, mutta alle 500€ se oli. Hommattiin itse paperit ja minä tein valmiin omaisuusluettelon ja perinnönjakosopimusluonnoksen. Juristi teki perukirjan ja lisäsi perinnönjakosopimukseen tärkeitä asioita, joita ei oltaisi itse hoksattu. Saatiin samalla kertaa tehtyä perukirjoitus ja perinnönjakoluonnos ja juristi toimi niissä myös todistajana.
Samalla tuli selväksi, että kannattaa todellakin tehdä nuoruuden lyhyeksi jääneestä avioliitosta ositussopimus, ettei asia tule kummittelemaan sitten kun kuolen. Eli hyvän palvelun lisäksi myös arvokasta tietoa! Tuon pohjalta otin myöhemmin yhteyttä ex-mieheeni ja teimme ositussopimuksen, jonka tämä sama juristi tarkisti etänä 50€ hintaan.
Just näin! Meillä teki toinen kuolinpesän jäsen perunkirjoituksen ihan itse tyyliin "teen itse ja säästän". Siinä ei ollut ihan kaikki kohdallaan vaikka suurempia virheitä ei onneksi ollut.
Perinnönjakosopimuksen vaadin saada tarkistuttaa juristilla. Sisarus väänteli naamaansa kun hänen tekemänsä ei kelvannut! Maksoi jotain 400 euroa ja nyt se on varmasti oikein. Suosittelen!
Ethän sinä nyt avoerossa mitään joudu maksamaan tai jakamaan, mikäli omaisuus on sinun. Nyt on kusetettu kunnolla.
Omassa testamentissani olen sulkenut jo valmiiksi lasteni tulevat puolisot ulos. Puolisolla on samanlainen testamentti. Meillä on myös avioehto toistemme omaisuuteen ennen avioliittoa ja toisaalta kaikkien yhteisten lainojen suuruinen henkivakuutus, jossa olemme toistemme esunsaajat. Lapsia yksi yhteinen ja kummallakin 2 edellisistä liitoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanhempani olivat joutuneet rahavaikeuksiin ja annoin heille rahaa, jota vastaan sain tontin, jolle rakennutin talon ja asetuimme siihen perheeni kanssa asumaan. Kun vanhemmat kuolivat, sisarukset palkkasivat itselleen julkkislakimiehet ja perinnöstä riideltiin puoli vuosikymmentä. Lakimiehet saivat aikaan sen, että ostamani tontti katsottiin ennakkoperinnöksi. Maatilasta sain palan sieltä toisen täältä, toiset saivat yhtenäisiä alueita ja emätilaoikeuksia useampaan tonttiin. Naapuri totesikin “taisit hävitä”
Isäni veli halusi jakaa vainajan rahapussin sisällön heti isänsä kuolinpäivänä. Testamenttia väitti väärennetyksi ja lähetti kuukausitolkulla uhkailuviestejä kun ei saanut kotitilaa, vaikka sai metsää ja rahaa saman arvon edestä. Joillekin ei riitä vähempi kuin kaikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP jatkaa... Kyseessä ei siis todellakaan ollut mitenkään arvokkaat korut. Ihan normaalit kultakorut vain: kaulaketjuja, sormuksia, rannerenkaita... Niistä olisi riittänyt kaikille tytöille.
Ja jos mielestänne oli ok, että mummon tytär vei kaikki, niin eikös niistä olisi puolet pitänyt antaa mummon pojalle??
Kirjoitit, että mummo halusi ne jättää ilmeisesti sitten niille tytöille.
Mikä ihme siinä on, että vaikka kuinka "haluaa," niin millään ei voi antaa niitä jo ennen kuolemaansa? Silloinhan voi antaa omaisuuttaan pois vaikka millä mitoin ja kenelle tahtoo. Kummallista pantata niitä jossain laatikossa vain odottamassa, että jakakoot perilliset sitten, kun minä kuolen.
Mummolle olisi ihan hyvin voinut sanoa, että anna ne jo nyt ennen kuin olet poissa. Silloin tiedät itsekin, kuka mitäkin sinulta saa. Iäkäs mummo ei niitä korujaan loppuvuosinaan edes itse käytä.
Onneksi minulla ei ole kuin yksi lapsi.
Tosin lapsenlapsia on kolme, ja heille olen jo antanut yhtä ja toista, tarpeen mukaan. Koruja ne eivät huoli, kun ovat kaikki poikia. Ne menee sitten automaattisesti heidän äidilleen. Ja niitäkin olen jo antanut.
Ei tule olemaan perinnönjaossa ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pankki ei halua säilyttää testamenttia ja meillä on tehty niin, että alkuperäinen on tekijällä tietyssä paikassa jonka tietävät kaikki testamentin edunsaajat sekä kopio annettu testamentista kaikilla saajille.
Miten niin ei halua? Eihän pankki tiedä mitä kukakin lokerossaan säilöö. Sisältö luetteloidaan vasta kuoleman jälkeen.
Juuri tämän asian takia pankit eivät haluaisi että testamenttia säilytettäisiin tallelokerossa. Siinä kun nimenomaan on olemassa riski että perunkirjoitus ehditään pitää ennen kuin testamentti löytyy.
Lisäksi tallelokerosäilytyksessä on olemassa toinenkin riski: Tällä palstallakin on aiemmin ollut kertomuksia joissa perillisten epäreiluna pitämä testamentti on revitty esimerkiksi siksi että välit pysyisivät parempana.
Perunkirjoitusta hoitava on saanut pankista kuolleen tilitietojen mukana tiedon lokeron ja mahdollisten asiakirjasäilytysten olemassaolosta. Jos hän ei värvää perikunnan jäsentä pankkiin luetteloimaan lokeron sisältöä niin kyseessä on paha virhe.
Toista riskiäsi en ymmärrä sitäkään: lokeron sisältö luetteloidaan pankin henkilökunnan ja todistajien läsnäollessa. Meinasitko että tuossa valvotussa tilaisuudessa perikunnan jäsen hyökkää testamentin kimppuun ja syö sen?
Tähän jälkimmäiseen riskiin liittyen: Vaikka pankin väki näkisi että testamentti on olemassa, se ei kuitenkaan ilman erillistä pyyntöä ryhdy valvomaan, että pesä jaetaan testamentin määräysten mukaan. Sen vuoksi ulkopuolisen toimeenpanijan käyttäminen on erityisen tärkeää sellaisen testamentin kohdalla, jolloin sen tekijällä on perusteltu syy epäillä että perilliset saattavat sopia että testamentti sivuutetaan.
OK, eli siis tallelokeroa luetteloitaessa testamentti listataan, mutta joku väärentää luettelon perunkirjoitukseen niin ettei testamenttia enää mainita? Vai perunkirjoitusta hoitava taho tekee petoksen ja piilottaa asian? Edunsaaja ei sitten riitauta asiaa?
Edelleen, en ymmärrä miten testamentin säilyttäminen lakitoimiston kassakaapissa olisi yhtään parempi.
Sehän on itseasiassa jopa pykälän huonompi: pankki sentään tietää että ihminen on kuollut. Lakitoimistolta voidaan pimittää koko kuolema - eivät he tätä tietoa mistään automaattisesti saa, kuten rahalaitokset. Perunkirjoitus voidaan petollisten perillisten toimesta pitää täysin ilman että lakitoimisto tietää tästä mitään.
Kun tallelokerosta tehdään luettelo, siihen kirjoitetaan ainoastaan että lokerosta on löytynyt testamentti, luetteloon ei ryhdytä erittelemään testamentin määräyksiä. Edelleen, jos perillisillä on yhteinen tahtotila esimerkiksi omaisuuden jakamisesta tasan, he voivat hävittää testamentin ennen perunkirjoitusta kenenkään sitä estämättä.
Mutta jos testamentissa on määräys siitä että lakimies toimii testamentin toimeenpanijana, perittävä voi olla täysin varma siitä että kukin perillinen saa juuri sen osuuden mitä hän on määrännyt, koska lakimies suorittaa konkreettisen jaon.
Lokeron sisältöä ei saa ulos ennen perunkirjoitusta.
Edelleen, testamentin määräys lakimiehestä ei paina jos testamentti on lakimiehellä, joka ei tiedä ihmisen kuolleen.
Miten niin ei saa? Olen ollut jokusessakin perunkirjoituksessa läsnä ja kyllä jokaisessa on se tallelokero saatu ennen perunkirjoitustilaisuutta auki. Jos meistä jompi kumpi kuolee, niin toinen marssii pankkiin ja hakee tallelokeron sisällön, koska molemmilla on oikeus lokerolla käydä ilman toisen läsnäoloa.
Tälläisessä tilanteessa olisi leskellä erittäin hyvä tilaisuus poistaa mielestään epäreilu testamentti päiväjärjestyksestä.
Totta, mutta missä sitä testamenttia sitten säilyttää? Ei mulla ainakaan mitään omaa lakimiestä ole, harvalla keskituloisella tavan tallaajalla on. Ihan sama minne sen testamentin tunkee, joku sen voi löytää ja hävittää.
Testamenttia säilytetään pankin tallelokerossa, tietenkin. Testamentin saajille voi antaa tiedoksi, missä testamenttia säilytetään. Tai siitä voi laittaa tiedon samaan kansioon, mihin kokoaa tiedot raha-asioistaan ja erilaisista sopimuksista (sähkö, vakuutus jne) omaa kuolemaansa varten.
Kuten tässäkin keskustelussa on jo aiemmin mainittu se tallelokero ei ole se järkevin paikka testamentille, jos haluaa olla varma että perilliset eivät sano viimeistä sanaa testamentin noudattamisesta. Jos kuolinpesässä on omaisuutta yhtään enemmän niin fiksu perittävä miettii etukäteen pesälle asianhoitajan ja testamentin toimeenpanevan henkilön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erään lapsettoman aikamiespojan, joka on asunut koko ikänsä kotipaikalla syytingillä veljensä, veljen vaimon ja lasten kanssa omaisuutta oltais oltu toisen veljen tyttären mielestä jo kun tämä aikamiespoika oli viisissä kymmennissä. Olis kuulemma sen "pekan" ruvettava jakamaan omaisuuttaan sisarusten lapsille eläessään, että ei tarvitsisi rahoja odotella kuolemaan asti. Törkeää! Toivottavasti aikamiespoika tajuaa tehdä testamentin vaikka kulkukissojen hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Läheiseni kuoli. Olin viimeinen joka hänet tapasin elossa. Poliisit tulivat kotiini kertomaan että hän on kuollut, koska kuoli kotiinsa. Mutta millä papereilla isännöitsijä oli antanut vainajan asunnon avaimen eräälle henkilölle, joka oli tyhjentänyt vainajan asunnon? Ja miksi minulle tultiin ilmoittamaan kuolemasta?
Tämähän nyt riippuu siitä, mikä läheinen olit. Jos olit hänen lähimmäksi katsottu sukulainen, niin sinullehan siitä sitten ilmoitetaan, tai sairaalaan ilmoitettu ns. lähin omainen.
Tuosta avaimen antamisesta jollekin henkilölle on täällä kenenkään mahdotonta sanoa, mistä se johtui.
Eniten ihmettelen sitä, miksi ihmeessä kyselet vauva-palstalla, kun olisit aivan hyvin voinut kysyä asiaa siltä isännöitsijältä. Tai siltä, joka siellä asunnossa kävi tyhjennyksen tekemässä.
Ja sitä, miksi poliisit tulivat sinulle ilmoittamaan kuolemasta, olisit tietenkin voinut kysyä niiltä poliiseilta silloin. Outoa jos et kysynyt, ja sitten myöhemmin vain sitä ihmettelet. Totta kai heidät joku sääntö luoksesi ohjasi.
Jos et ollut sen sortin sukulainen, että sinulla olisi ollut oikeutta vainajan omaisuuteen, ei sinulla ole oikeutta edes tietää, minkä pykälän mukaan se asunnon tyhjennys meni. Sehän saattoi olla vaikka viranomaisen määräämä henkilö, joka tyhjensi asunnon isännöitsijän pyynnöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mua jäi harmittamaan vanhempani kuoltua. Pesä oli vähävarainen, ja pesässä oli vanhempani uusi puoliso leskenä, ei avioehtoa, vain keskinäinen täyden käyttöoikeuden luovuttava testamentti. Koska irtaimisto oli tavanomainen, ei verotettavaa arvoa, ei siitä tullut perukirjaankaan mitään sen kummempaa luetteloa. Leski vei kaiken irtaimen. Muutti muualle ja talo myytiin ja rahat jaettiin, mutta aivan kaikki irtaimisto lähti, myös minun lapsuudenkodistani tulleet alunperin vanhempani tavarat. Jotain vanhempaa kotimaista lasia, kirjoja, vanhempani tekemää käsityötä ym. Jopa vanhempani käyttökelpoiset vaatteet ja vanhat sukualbumit menivät. Eikä leskelle todellakaan mahtunut uuteen kotiin kaikki, leski lahjoitti lapsilleen ja lapsenlapsilleen kaiken mikä kelpasi. Lopetutti myös vanhempani koirat jotka olisin voinut meille ottaa.
Kaikki meni sinänsä laillisesti, mutta silti harmittaa että omat lapsuusmuistot menevät vieraille jotka meitä aina inhosivat. Mitään konkreettista muistoa en vanhemmastani saanut.
Onpa surullinen tarina. Tuli tosi paha mieli puolestasi :(
Tosi surullista, mutta jos leski kuitenkin talon myytyään jakoi siitä saadut rahat myös miehensä lapsille, niin hänen hän ei olisi ollut pakko tehdä sitäkään. Hänellä olisi ollut oikeus pitää kaikki rahat. Ja sitten tuhlata rahat halutessaan vaikka taivaan tuuliin. Vasta hänenkin kuoltuaan olisi sitten sinulla ollut oikeus olla hänenkin perillisensä isältäsi jääneen omaisuuden osalta. Nyt hän sentään poisti sinut perikunnastaan maksamalla osuutesi, mitä et ehkä olisi enää hänen kuoltuaan saanutkaan, jos niitä varoja ei enää olisi olemassakaan. Ei leskellä ole velvollisuutta säilyttää talon myynnistä saatuja rahoja missään, hänellä on oikeus laittaa ne kaikki omiin menoihinsa. Eli ehkä kuitenkin parempi näin, että sait sentään rahasi.
Minä olisin niistä koirista taistellut heti samantien, kai hän nyt sentään olisi ennemmin ne sinulle antanut kuin vienyt piikille, mistä joutui maksamaan. Minä olisin ollut oven takana pyytämässä niitä itselleni samana päivänä kun kuolinuutinen tuli, tai ainakin niin pian kuin ikinä mahdollista.Tästä näkee taas sen suomalaisen lainsäädännön tumpulaisuuden: leskellä liikaa valtaa.
Tuossa meni kaikki ihan oikein, kyllä rintaperilliselle pitääkin maksaa osuutensa heti vainajan kuoltua, jos tämä perillinen niin vaatii.
Irtaimiston kannalta asia on hankalampi. Jos todellakaan ei mitään arvoesineitä ole, mitkä kuuluisi mainita perukirjassa, tai vielä arvokkaita autoja, traktoreita jne., niin sellainen tavallinen käyttöirtaimisto kuuluu leskelle ja hän saa tehdä niiden suhteen mitä tahtoo. Sehän se usein on harmillista, että niillä tavaroilla on se tunnearvo, joka taas on rahassa laskettuna "ei mitään."
Tuossakin tapauksessa kirjoittajan olisi pitänyt olla heti aktiivinen ja vaatia itselleen haluamansa esineet ym. Onko leskellä pakko ne antaa, se on toinen juttu. Voi olla, että ei, mutta jos ystävällisellä keskustelulla asiasta pääsee sopimukseen, niin sehän olisi kaikkein parasta. Harvemmin ihmiset kehtaavat kuitenkaan ruveta riitelemään, jos kyse ei ole mistään arvojutuista.
Kannattaisi itse olla tarkkana jo ennen vanhempansa kuolemaa ja huolehtia siitä, että siellä kuolinpesässä ei ole mitään sellaista irtainta, millä on tunnearvoa sille jälkeläiselle. Omat lapsuudenlelunsa ja vanhat sukualbumit sun muut vastaavat voi viedä pois jo aikanaan, miksi niitä siellä vanhemmallaan edes säilyttää?
Vierailija kirjoitti:
Meillä on kaksi poikaa ja yksi tyttö. Miniät ei edes tiedä, mitä koruja minulla on. Olisi aika erikoista, jos miniät tulisivat penkomaan korulaatikkoani. Tyttöni toki tietää, kun jo lapsena leikki prinsessaa koruillani. Poikia ei korvakoruni ja kaulakorun kiinnostaneet.
Eli kertokaa miniät, mistä niin hyvin tiedätte anoppinne korulippaan sisällön
En tiedä, eikä kiinnostakaan. Kun anoppini kuolee, tyttärensä saa korut, ellei anoppi ole jotain halunnut osoittaa lapsenlapsilleen tai miniöilleen. En ole kärkkymässä niitä, vaikka olisikin kiva saada joku pieni muisto anopista. Minulle kuitenkin kelpaa pelkkä kuvakin.
Vierailija kirjoitti:
En saanut isovanhempieni perinnöstä tai irtaimistosta mitään, edes testamentilla, kun isovanhempieni omat lapset, aikuiset ihmiset, kaappasi kaikki. Jälkikäteen on paljastunut muutakin outoutta, kuten kahteen kertaan maksettuja veroja, petoksia ja jaettuja osituksessa tulleita omistusosuuksia, mitä ei oltu merkattu minnekään. Yksikin väitti kuolinpesän olevan kokonaan yritys, ettei ole muka ketään vastuuhenkilöä. Joo, voitte pitää. Ajattelen, että Jumala suojeli minua sotkuilta, missä nyt itse joutuvat selvittämään käräjillä omia tekosiaan, ja minä saan olla vapaa tuosta kun en alkanut puljuuttamaan heidän kanssaan. Mikään raha ei vastaa puhdasta omatuntoa. Kyllä vääryydellä hankittu voitto on kirottua ja tuottaa omistajalleen vain pahaa ja onnettomuutta!
Olisiko sulle sitten kuulunut mitään, kun nehän oli sun isovanhempia, joiden perillinen et ole? Olet perillinen vain siinä tapauksessa, jos vanhempasi, siis hän joka olisi ollut perillinen, on kuollut ennen näitä isovanhempia.
Tuohon on vaikea puuttua täällä, mutta olisihan sun kuulunut sitten olla tasaveroinen perillinen muiden kanssa, jos se perikuntaan kuulunut isäsi tai äitisi oli kuollut. Kukaan perunkirjoituksen tekijä ei voi tehdä niin, että jättää yhden perillisen huomioimatta. Kaikki perintöön oikeutetut näkyvät jo virkatodistuksissa ja sukuselvityksessä. Ja ne on oltava perunkirjoituksessa.
Jos ne sitten ne sun täiti ja setäsi on jotenkin sumplineet niin, että sun kuollut vanhempasi on saatu näyttämään sellaiselta, että on jo saanut perintönsä tavalla tai toisella eikä sinulla sitten olisi enää mitään perintöoikeutta, niin siitäkin olisi sinulle pitänyt antaa selvitys.
No, jos oikeudessa asiaa setvivät, niin kuuluisihan sinunkin sieltä joku lausunto sitten saada.
Vierailija kirjoitti:
Tehkää niitä testamentteja niin ei jää väännöille niin paljon tilaa.
Aloitustakaan en ihan ymmärtänyt. Miten mummo ajatteli että omaisuutta menisi lapsenlapsille, jotka eivät ole edes perikunnan osakkaita?
Jos mummo on näin halunnut. Minäkin voisin haluta samoin. Lapsenlapsille korut, jää muisto mummosta.
Vierailija kirjoitti:
Erään lapsettoman aikamiespojan, joka on asunut koko ikänsä kotipaikalla syytingillä veljensä, veljen vaimon ja lasten kanssa omaisuutta oltais oltu toisen veljen tyttären mielestä jo kun tämä aikamiespoika oli viisissä kymmennissä. Olis kuulemma sen "pekan" ruvettava jakamaan omaisuuttaan sisarusten lapsille eläessään, että ei tarvitsisi rahoja odotella kuolemaan asti. Törkeää! Toivottavasti aikamiespoika tajuaa tehdä testamentin vaikka kulkukissojen hyväksi.
Tuntematta yhtään taustoja, niin siinä olen veljen tyttären kanssa samaa mieltä, että jos on iso omaisuus, eikä sille ole käyttöä, niin voihan sitä jakaa jo eläessäänkin. Ja perinnön ei tarvitse mennä pelkästään omille lapsille tai omille sisaruksille vaan järkevämpäähän sitä on antaa nuoremmille sukulaisille, joille sillä todennäköisesti olisi enemmän käyttöä.
Että voi tuo olla ihan vaan sammakkona ulos pullautettua järkeilyä. Nuori laskenut että vähemmän veroa menisi, jos perintöä jakaisi vaikka 5v välein muutaman tonnin.
Törkein mihin olen törmännyt, oli ahne sukulaisnainen(ei perintökaaressa edes) joka tuli viemään vanhukselta vanhaa romua kun vanhus sairastui ja joutui sairaalaan viimeisiksi viikoiksi. Vei kämpästä kaiken mikä irti lähti.
Vanhuksella ei ollut enää miestä eikä eläviä lapsia. Mutta sisarukset oli ja heillä vanhoilla ihmisillä vähän ihmetystä kun kämppä oli jo puoliksi tyhjennettu ennen kuin mummeli kuolikaan.
Testamenttia säilytetään pankin tallelokerossa, tietenkin. Testamentin saajille voi antaa tiedoksi, missä testamenttia säilytetään. Tai siitä voi laittaa tiedon samaan kansioon, mihin kokoaa tiedot raha-asioistaan ja erilaisista sopimuksista (sähkö, vakuutus jne) omaa kuolemaansa varten.