Katsoin vanhoja valokuvia ajalta kun lapset oli pieniä ja tajusin mikä perhe-elämässä meni pieleen

Toimii se toisinkin päin. Vaimoni ei hoitanut lasta ollenkaan, ellei ollut aivan pakko. Ei myöskään töihin jaksanut mennä hoitovapaan jälkeen ja silti lapsi piti laittaa päiväkotiin heti kun mahdollista, alle kolmivuotiaana. Minä hoisin lapsen aamutouhut, päiväkotiin viemiset, menin töihin, töiden jälkeen hain lapsen päiväkodista, viihdytin illan, käytin pihalla, jne. Ainoa asia jota rouva teki, oli ruoka.

No, ero tuli vaimon aloitteesta ja lapsi jäi minulle, mikä oli tosi hyvä. Lapsi sanoi minulle itse, että kiva kun voi olla sinun kanssa isi, kun tykkään sinusta enemmän kuin äitistä. Mikään asia ei ole tähän ikään mennessä enempää lämmittänyt mieltä. Tunteeseen sekoittui myös harmistumista lapsen puolesta, kun lapsen äiti oli itse vieroittanut itsensä lapsestaan sillä, ettei tehnyt hänen kanssaan mitään. Taisi olla liikaa vaivaa.

Nyt on paljon helpompaa lapsen kanssa, kun ei tarvitse hoitaa töitä, kotia, lasta ja ikävystynyttä kotirouvaa. Näin jälkikäteen olen huomannut, että se jälkimmäisin oli kaikista vaivalloisin ja kyllä nyt jaksaa paljon paremmin, kun töiden, kodinhoidon ja lapsenhoidon jälkeen jää ihan oikeasti omaakin aikaa.

Nyt olen todentotta viisaampi, jos erehdyn mitään suhdetta aloittelemaan. Prinsessat saavat painua sinne Instaan tai Onlyfansiin aivan vapaasti.

Vierailija kirjoitti:

MInä tein alusta asti selväksi, että kotityöt jaetaan tasan enkä ole mikään palvelija. Mies hyväksyi tämän, onhan hän tasa-arvon kannattaja. Nyt ollaan kahden lapsen vanhempia, mies hoitaa lapsia yhtä paljon kuin minä ja tekee kotitöitä yhtä paljon kuin minä, mutta myös maksaa yhteisistä kuluista yhtä paljon kuin minä. Hänellä jää joka kuukausi omaan käyttöön yli 2000 e, minulla satanen jos sitäkään. Kun olen yrittänyt puhua tästä miehelle, niin hän kysyy aina ihmeissään, että enkö nimenomaan halunnut jakaa kotityöt tasan, kyllä siihen kuuluu sekin, että kotiin liittyvät menot menee tasan eikä niin, että hän tekee 50% töistä ja maksaa 75% menoista. Se ei ole tasa-arvoa.

Mistä siis olet yrittänyt puhua miehelle? Ai siitä kun jouduit olemaan pois töistä lasten takia ja menetit palkkasi miehen lasten vuoksi? Miehen pitää tietenkin hyvittää se sinulle.

Löysätkää pipoa naiset ja pakottakaa miehet ottamaan vastuuta. Pakon sanelemana kyllä ottavat, testattu on. Avainsana on pakko. Ja se, että ei sit puutu siihen, MITEN mies tilanteen hoitaa, jos vaikka vie koko katraan puistoon. Ei saa ruveta mikromanageroimaan vaan antaa se vastuu miehelle. 

Kannataa myös karsia juttuja pois elämästä. Joku oli järjestänyt anopin synttäritkin just ennen synnytystä ja minä kysyn että miksi.

Ja joku nimiäisten järjestäminen. Totta kai uupuu, jos tavoittelee täydellisyyttä. Meillä ristiäiset (3 lasta) pidettiin joka kerta seurakuntatalolla, jonne meidän tuttumme teki kaikki tarjottavat rahaa vastaan, ja kaatoi kahvia ym. paikan päällä. Ei tarvinnut siivota, koristella, leipoa...

Ja sit se siivous. Tälläkin hetkellä on matkalaukku avoimena tuossa keskellä lattiaa, en ole vielä purkanut sitä, vaikka tultiin matkalta viikko sitten. Vieressä on iso nojatuoli, joka on täynnä sekalaisia vaatteita. Lattiat imuroi robotti-imuri, tiskari tiskaa, keittiön tasoja pyyhitään kun jaksetaan, mikään kaaos ei koti ole mutta ehkä vähän räjähtänyt, joskus enemmän, joskus vähemmän. Inhoan siivoamista, ratkaisu: siivoan harvoin. Mies tai lapset eivät ole koskaan valittaneet, että meillä olisi sotkuista tai likaista. 

Älkää leikkikö kodin hengetärtä. Kaveri oli siivous-addikti. Kun ei enää muuta siivottavaa keksinyt, meni pesemään kukkapenkkien reunoille aseteltuja kiviä. Hän sairastui masennukseen.

Lapsetkaan ei kuole, vaikkei olisi täydellinen äiti ja jatkuvasti kaikkea virikettä. Itse otin lapset kainaloon, katsottiin leffaa ja syötiin sipsejä, samalla juteltiin niitä näitä ja välillä aika syvällisiäkin. Nyt ovat normaaleja teinejä, vanhin muutti pois kotoa ja opiskelee.

Laskekaa vaatimustasoa, niin elämä helpottuu. Ei ole kaiken pakko olla niin justiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Löysätkää pipoa naiset ja pakottakaa miehet ottamaan vastuuta. Pakon sanelemana kyllä ottavat, testattu on. Avainsana on pakko. Ja se, että ei sit puutu siihen, MITEN mies tilanteen hoitaa, jos vaikka vie koko katraan puistoon. Ei saa ruveta mikromanageroimaan vaan antaa se vastuu miehelle. 

Kannataa myös karsia juttuja pois elämästä. Joku oli järjestänyt anopin synttäritkin just ennen synnytystä ja minä kysyn että miksi.

Ja joku nimiäisten järjestäminen. Totta kai uupuu, jos tavoittelee täydellisyyttä. Meillä ristiäiset (3 lasta) pidettiin joka kerta seurakuntatalolla, jonne meidän tuttumme teki kaikki tarjottavat rahaa vastaan, ja kaatoi kahvia ym. paikan päällä. Ei tarvinnut siivota, koristella, leipoa...

Ja sit se siivous. Tälläkin hetkellä on matkalaukku avoimena tuossa keskellä lattiaa, en ole vielä purkanut sitä, vaikka tultiin matkalta viikko sitten. Vieressä on iso nojatuoli, joka on täynnä sekalaisia vaatteita. Lattiat imuroi robotti-imuri, tiskari tiskaa, keittiön tasoja pyyhitään kun jaksetaan, mikään kaaos ei koti ole mutta ehkä vähän räjähtänyt, joskus enemmän, joskus vähemmän. Inhoan siivoamista, ratkaisu: siivoan harvoin. Mies tai lapset eivät ole koskaan valittaneet, että meillä olisi sotkuista tai likaista. 

Älkää leikkikö kodin hengetärtä. Kaveri oli siivous-addikti. Kun ei enää muuta siivottavaa keksinyt, meni pesemään kukkapenkkien reunoille aseteltuja kiviä. Hän sairastui masennukseen.

Lapsetkaan ei kuole, vaikkei olisi täydellinen äiti ja jatkuvasti kaikkea virikettä. Itse otin lapset kainaloon, katsottiin leffaa ja syötiin sipsejä, samalla juteltiin niitä näitä ja välillä aika syvällisiäkin. Nyt ovat normaaleja teinejä, vanhin muutti pois kotoa ja opiskelee.

Laskekaa vaatimustasoa, niin elämä helpottuu. Ei ole kaiken pakko olla niin justiinsa.

Joku kertoi täällä että miehensä mielestä ei ole niin justiinsa muistaako sulkea portin portaiden yläpäästä kun talossa on pieniä lapsia. Eikä sitten sulkenut. Toinen kertoi että kun tuli kotiin iltavuorosta, lapset juoksivat yksin ulkona ja mies nukkui sohvalla. Ei ole pakko olla niin justiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en edes pysty katsomaan vanhoja valokuvia. Sairastuin vasta myöhemmin vaikeaan masennukseen mutta kuvista näkee että olin jo aiemmin masentunut. Mies ei koskaan viettänyt aikaa itsekseen lasten kanssa tai vienyt ulos niitä puistoihin. Jouduin itse hoitamaan kaikki valvomisen ja olin koko ajan sidottuna pieniin lapsiin. Koko talouden pyörittäminen oli vastuullani. Mies kävi töissä ja tuli nukkumaan kotiin. Harmittaa että lasten lapsuus oli niin ankeaa. Sitä aikaa en takaisin saa!!! Muistan miten vertasin meidän perhettä ja itseäni toisiin äiteihin ja perheisiin ja tunsin huonommuutta.

Voi, tämä on ihan kuin joku kirjoittaisi omasta elämästäni. Voimia meille molemmille

Vierailija kirjoitti:

Pitää myös muistaa, että lapsi siitä äidin huilista ja omasta ajasta eniten kärsii. Itse kärsin vielä täysi-ikäisenä kotona asuvana lapsenakin. Äiti kyllä tiesi tilanteen. Itseäni nämä tilanteet ahdistivat todella paljon ja äiti tiesi tämän. Olin sitten vaikka kirjastossa sulkemisaikaan, hidastelin kaupassa ja kävelin huonoissakin säässä ulkona isääni vältellen. Välit isään olivat huonot. Aloitin tämän jo heti kun pystyin. Pienemmillä lapsilla ei kuitenkaan ole tähän mahdollisuutta.

Et sinä äidin tekemisistä kärsinyt vaan p*skasta isästä. Älä syytä äitiäsi, varmaan tarpeeksi hankalaa muutenkin tuommoisen ukon kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Itse erosin kun ymmärsin elämäni helpottuvan eron jälkeen. Sain vapaita viikonloppuja 2krt kuussa. Jouduin siivoamaan vain omat ja lasten jäljet, pyykin määrä väheni, iltaisin sain katsoa telkusta mitä halusin. Lukea vuoteessa jos tahdoin. Koska mummini oli fiksu, hän neuvoi, ettei pidä tehdä enempää lapsia, kuin jaksaa ja kykenee yksin hoitamaan ja elättämään. Eron jälkeen vasta ymmärsin, miten vähän mieheni oli osallistunut kotitöihin ja lastenhoitoon. Huomasin, etten joutunut erottuani tekemään yhtään enempää. No auton vein huoltoon ja renkaanvaihtoon, sen mieheni oli aiemmin tehnyt. :D

Ihan piti katsoa, että minäkö tämän kirjoitin! Paitsi että pelkäsin eroa etukäteen kauheasti, ja vasta sen jälkeen kävi ilmi, että elämäni helpotti tosi paljon.

En olisi ikinä uskonut, että mies ei sit jaksakaan hoitaa lapsia. Meillä on kaksi pientä alle kouluikäistä lasta, joilla on ollut terveysongelmia. Itse teen lyhennettyä viikkoa, mies täyttä viikkoa. Työni on vähän sirpaleista tarkoittaen että välillä voi olla sunnuntaisinkin monta tuntia töitä, toisaalta keskellä viikkoa voi olla äärimmäisen helppoja päiviä, jolloin voin tehdä etänä paljon ja olla kotona.

Lapset on hoidossa, mutta MIES EI JAKSA YKSIN niitä hetkiä, jolloin jompikumpi lapsi on sairas ja siis lapset vaativat paljon huomiota. Mies tiesi naimisiin mennessään työni, ja että väistämättä on viikonloppuisin tilanteita, että olen töissä, hän kotona, lapset ei ole hoidossa. Mutta ei vaan käytännössä tämä kuvio onnistu. Mies ehdotti jopa, että jäisin palkattomalle virkavapaalle kotiin vuodeksi hoitamaan lapsia!

Tälläkin hetkellä omat vanhempani hoitavat äärimmäisen paljon lapsiamme. Samoin tätini osallistuu, ja sisko perheineen. Vain koska mies ei jaksa kahta lasta hoitaa yhtä aikaa.

Olen alkanut miettiä, mitä järkeä tässä enää on. Tuntuu, että kotona on kolme lasta. Olen selvittänyt palkallisia vapaita, ja näyttäisi siltä että voisin päästä opintovapaalle tekemään gradun loppuun. Samalla mahdollistaisin, että  olisin kotona enemmän, jotta miehen ei tarvitse olla lasten kanssa, kun hän ei jaksa.

Ihan käsittämätöntä pelleilyä. Ja mieheni on mukamas valveutunut, tasa-arvon kannattaja, liberaali ja puhuva & pussaava milleniaali. Todellisuudessa ihan samanlainen nenänkaivelija kuin joku buumeri-isänsä, jonka puoliso teki kaiken. 

Suomessa saa puolison valita itse ja lapset on ihan ikioma arvovalinta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysätkää pipoa naiset ja pakottakaa miehet ottamaan vastuuta. Pakon sanelemana kyllä ottavat, testattu on. Avainsana on pakko. Ja se, että ei sit puutu siihen, MITEN mies tilanteen hoitaa, jos vaikka vie koko katraan puistoon. Ei saa ruveta mikromanageroimaan vaan antaa se vastuu miehelle. 

Kannataa myös karsia juttuja pois elämästä. Joku oli järjestänyt anopin synttäritkin just ennen synnytystä ja minä kysyn että miksi.

Ja joku nimiäisten järjestäminen. Totta kai uupuu, jos tavoittelee täydellisyyttä. Meillä ristiäiset (3 lasta) pidettiin joka kerta seurakuntatalolla, jonne meidän tuttumme teki kaikki tarjottavat rahaa vastaan, ja kaatoi kahvia ym. paikan päällä. Ei tarvinnut siivota, koristella, leipoa...

Ja sit se siivous. Tälläkin hetkellä on matkalaukku avoimena tuossa keskellä lattiaa, en ole vielä purkanut sitä, vaikka tultiin matkalta viikko sitten. Vieressä on iso nojatuoli, joka on täynnä sekalaisia vaatteita. Lattiat imuroi robotti-imuri, tiskari tiskaa, keittiön tasoja pyyhitään kun jaksetaan, mikään kaaos ei koti ole mutta ehkä vähän räjähtänyt, joskus enemmän, joskus vähemmän. Inhoan siivoamista, ratkaisu: siivoan harvoin. Mies tai lapset eivät ole koskaan valittaneet, että meillä olisi sotkuista tai likaista. 

Älkää leikkikö kodin hengetärtä. Kaveri oli siivous-addikti. Kun ei enää muuta siivottavaa keksinyt, meni pesemään kukkapenkkien reunoille aseteltuja kiviä. Hän sairastui masennukseen.

Lapsetkaan ei kuole, vaikkei olisi täydellinen äiti ja jatkuvasti kaikkea virikettä. Itse otin lapset kainaloon, katsottiin leffaa ja syötiin sipsejä, samalla juteltiin niitä näitä ja välillä aika syvällisiäkin. Nyt ovat normaaleja teinejä, vanhin muutti pois kotoa ja opiskelee.

Laskekaa vaatimustasoa, niin elämä helpottuu. Ei ole kaiken pakko olla niin justiinsa.

Joku kertoi täällä että miehensä mielestä ei ole niin justiinsa muistaako sulkea portin portaiden yläpäästä kun talossa on pieniä lapsia. Eikä sitten sulkenut. Toinen kertoi että kun tuli kotiin iltavuorosta, lapset juoksivat yksin ulkona ja mies nukkui sohvalla. Ei ole pakko olla niin justiinsa.

En oo tuo joka kirjoitti sen pitkän tekstin mut kommentoin tuota porttia, että miten mun sukupolveni selvisi, kun ei todellakaan ollut porttia portaiden yläpäässä kenelläkään, vaikka asuimme omakotialueella, joka on täynnä kaksikerroksisia ns sveitsiläis-taloja. Ja kuinkahan monta kertaa me juostiin ulkona ilman että vanhemmat edes tiesi missä ollaan. Siihen aikaan oli tapana, että laitetaan lapset pihalle ja otetaan päiväunet. Olen miettinyt, että ovatko nämä uudet tiukemmat normit syynä siihen, että äidit uupuu. 

Vierailija kirjoitti:

Miten sitten jaksoit kolmen lapsen kanssa eron jälkeen vai hoiditteko lapsia vuoroviikoin?

Yhteishuoltajuudessahan lapset ovat välillä isällään ja silloin ihan pakosti. Tähän nämä huonot liitot menevät, että isä kantaa vastuuta joko pakolla tai maksaa vapaamatkustamisestaan. Silloin hänkin näkee, kuinka paljon sai ilmaiseksi, että omista harrastuksista on pakko joustaa tai lapset kuolevat nälkään ja jäävät hoitamatta ym.

Vierailija kirjoitti:

Todella moni sortuu tähän nykyisin edelleen, en ymmärrä miksi. Onneksi yhä useampi nuori osaa vaatia mieheltään asioita tai jättää hyvällä omatunnolla lapset kokonaan tekemättä. Kuten sanoit, olet kyllä tehnyt virheen mahdollistaessasi tuon miehesi vapaamatkustamisen.

Karmean syyllistävä ja (nais)vihamielinen kommentti. Harva tietää millainen isä/äiti puolisostaan todella tulee sitten lasten synnyttyä. Monet vahingolliset tilanteet on sellaisia että niihin ajaudutaan ajan myötä, ja uupumuksen lisääntyessä voi olla vaikea havahtua näkemään kokonaiskuvaa, saati alkaa ratkoa tilannetta. Vaikka se enemmän vastuuta ottava rukoilisi apua ja muutosta niin toinen ei siihen välttämättä suostu.

Todella kylmä asenne kaikilla teillä jotka laitatte vastuuttoman ja välinpitämättömän käytöksen jonkun mahdollistamisen piikkiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää myös muistaa, että lapsi siitä äidin huilista ja omasta ajasta eniten kärsii. Itse kärsin vielä täysi-ikäisenä kotona asuvana lapsenakin. Äiti kyllä tiesi tilanteen. Itseäni nämä tilanteet ahdistivat todella paljon ja äiti tiesi tämän. Olin sitten vaikka kirjastossa sulkemisaikaan, hidastelin kaupassa ja kävelin huonoissakin säässä ulkona isääni vältellen. Välit isään olivat huonot. Aloitin tämän jo heti kun pystyin. Pienemmillä lapsilla ei kuitenkaan ole tähän mahdollisuutta.

Jos lapsilla on normaalijärkinen isä, enemmän lapset kärsii siitä, että jos äiti ei saa omaa aikaa, vaikka tarvitsee sitä kipeästi ja sen takia on kireä ja kiukuttelee. Itse tarvitsen päivittäin omaa aikaa vähintään tunnin (nimenomaan päiväsaikaan pieni tauko), joka minun on saatava käyttää niihin asioihin, mistä MINULLE tulee hyvä mieli, eikä niin kuin anoppi ja täällä palstallakin sanotaan ratkaisuksi, että painu lenkille. Miksi? Se ei ole omaa aikaa, että joku muu sanelee mitä minun on tehtävä. En lataa akkujani tekemällä jotain, mikä ei ole mielekästä. En halua lapsista eroon, vaan haluan vaan tehdä jotain omaa.

Jos lähden ulos, voin vallan hyvin ottaa lapset rattaisiin mukaan. Eivät ne siinä rattaissa häiritse, päinvastoin tykkään höpötellä muksuille samalla kun kävelen. Sen sijaan omalla ajallani haluan toteuttaa taiteellista/mielikuvituksellista/älyllistä puoltani. Haluan kirjoittaa, pelata, lukea uutisia netistä, katsoa ohjelmia/videoita, lukea sähköpostit ajatuksella.

Sitten kun olen hetkeni saanut, jaksan keskittyä lapsiin paljon paremmin, mutta perfektionistina haluan tehdä sen kunnolla, enkä puolivillaisesti ajatellen jotain muuta. Samalla lailla haluan tehdä omia asioita kunnolla, enkä koko ajan sivusilmällä lapsia vahtien, jolloin en voi keskittyä siihenkään.

Sanos muuta. Minä en tarvitse omaa aikaa joka päivä, vaan paremmin toimii pidempi pätkä kerrallaan silloin tällöin. Lenkki auttaa vähän, mutta ei se riitä. Ja sen kyllä huomaa kun alkaa olla kulunut liikaa aikaa edellisestä, pinna alkaa hiljalleen kiristyä ja hermot mennä pienemmistäkin asioista. Koko perhe voi paremmin kun äitikin saa olla muuta kuin vain äiti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysätkää pipoa naiset ja pakottakaa miehet ottamaan vastuuta. Pakon sanelemana kyllä ottavat, testattu on. Avainsana on pakko. Ja se, että ei sit puutu siihen, MITEN mies tilanteen hoitaa, jos vaikka vie koko katraan puistoon. Ei saa ruveta mikromanageroimaan vaan antaa se vastuu miehelle. 

Kannataa myös karsia juttuja pois elämästä. Joku oli järjestänyt anopin synttäritkin just ennen synnytystä ja minä kysyn että miksi.

Ja joku nimiäisten järjestäminen. Totta kai uupuu, jos tavoittelee täydellisyyttä. Meillä ristiäiset (3 lasta) pidettiin joka kerta seurakuntatalolla, jonne meidän tuttumme teki kaikki tarjottavat rahaa vastaan, ja kaatoi kahvia ym. paikan päällä. Ei tarvinnut siivota, koristella, leipoa...

Ja sit se siivous. Tälläkin hetkellä on matkalaukku avoimena tuossa keskellä lattiaa, en ole vielä purkanut sitä, vaikka tultiin matkalta viikko sitten. Vieressä on iso nojatuoli, joka on täynnä sekalaisia vaatteita. Lattiat imuroi robotti-imuri, tiskari tiskaa, keittiön tasoja pyyhitään kun jaksetaan, mikään kaaos ei koti ole mutta ehkä vähän räjähtänyt, joskus enemmän, joskus vähemmän. Inhoan siivoamista, ratkaisu: siivoan harvoin. Mies tai lapset eivät ole koskaan valittaneet, että meillä olisi sotkuista tai likaista. 

Älkää leikkikö kodin hengetärtä. Kaveri oli siivous-addikti. Kun ei enää muuta siivottavaa keksinyt, meni pesemään kukkapenkkien reunoille aseteltuja kiviä. Hän sairastui masennukseen.

Lapsetkaan ei kuole, vaikkei olisi täydellinen äiti ja jatkuvasti kaikkea virikettä. Itse otin lapset kainaloon, katsottiin leffaa ja syötiin sipsejä, samalla juteltiin niitä näitä ja välillä aika syvällisiäkin. Nyt ovat normaaleja teinejä, vanhin muutti pois kotoa ja opiskelee.

Laskekaa vaatimustasoa, niin elämä helpottuu. Ei ole kaiken pakko olla niin justiinsa.

Joku kertoi täällä että miehensä mielestä ei ole niin justiinsa muistaako sulkea portin portaiden yläpäästä kun talossa on pieniä lapsia. Eikä sitten sulkenut. Toinen kertoi että kun tuli kotiin iltavuorosta, lapset juoksivat yksin ulkona ja mies nukkui sohvalla. Ei ole pakko olla niin justiinsa.

En oo tuo joka kirjoitti sen pitkän tekstin mut kommentoin tuota porttia, että miten mun sukupolveni selvisi, kun ei todellakaan ollut porttia portaiden yläpäässä kenelläkään, vaikka asuimme omakotialueella, joka on täynnä kaksikerroksisia ns sveitsiläis-taloja. Ja kuinkahan monta kertaa me juostiin ulkona ilman että vanhemmat edes tiesi missä ollaan. Siihen aikaan oli tapana, että laitetaan lapset pihalle ja otetaan päiväunet. Olen miettinyt, että ovatko nämä uudet tiukemmat normit syynä siihen, että äidit uupuu. 

Ei kaikki selvinneetkään: tilastojen mukaan lapsille sattuneet tapaturmat oli menneinä vuosikymmeninä huomattavasti yleisempiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli mies joka ei kyennyt "vahtimaan" omia lapsiaan viittä minuuttia pitempään vaan nukahti kesken kaiken! Muistan vieläkin sen kauhun tunteen, kun tulin lenkiltä kotiin ja yksivuotias keikkui portaiden yläpäässä isänsä nukkuessa.

No tuossa tapauksessa ei voi olla mistään normaalista tilanteesta kyse. Kerropa loputkin tarinasta.

Mitkä loput? Ai se, että mies lähti esim. vanhempiensa avuksi puutöihin ja minä jäin 40 asteen kuumeessa hoitamaan kahta myöskin kipeää vaippaikäistä?

Mulla käynyt sama yhden lapsen kanssa ja kun soitin mies ei sieltä mökiltä lähtenyt kun oli jo tavarat levitellyt pihalle. kun ma aamuna palasi ja iltapäivällä vei mut lääkäriin en enää pystynyt puhua mitään ja jouduin suoraan osastolle Ab- ja kortisonitiputukseen ym. Vanhempainvapaan loppuessa EI suostunut ottamaan isälomaa siihen koska ei ollut kesä ja halusi ottaa isyysloman kesällä. Jouduin tehdä 3kk töitä vauvan kanssa ja hän jäi lomalle sitten kesällä. Esimerkkejä on vaikka kuinka. Raskainta on se jatkuva pettyminen. Mua helpotti huomattavasti kun muutettiin erilleen, lapsia on kaksi. Mitään omaa mulla ei ole, se harmittaa. Mutta lasten lapsuus voisi olla paljon kivempi jos olisi kaksi vanhempaa ja jaksavampi ja ehtivämpi äiti vrt äiti jonka aika menee töissä ja kotitöissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysätkää pipoa naiset ja pakottakaa miehet ottamaan vastuuta. Pakon sanelemana kyllä ottavat, testattu on. Avainsana on pakko. Ja se, että ei sit puutu siihen, MITEN mies tilanteen hoitaa, jos vaikka vie koko katraan puistoon. Ei saa ruveta mikromanageroimaan vaan antaa se vastuu miehelle. 

Kannataa myös karsia juttuja pois elämästä. Joku oli järjestänyt anopin synttäritkin just ennen synnytystä ja minä kysyn että miksi.

Ja joku nimiäisten järjestäminen. Totta kai uupuu, jos tavoittelee täydellisyyttä. Meillä ristiäiset (3 lasta) pidettiin joka kerta seurakuntatalolla, jonne meidän tuttumme teki kaikki tarjottavat rahaa vastaan, ja kaatoi kahvia ym. paikan päällä. Ei tarvinnut siivota, koristella, leipoa...

Ja sit se siivous. Tälläkin hetkellä on matkalaukku avoimena tuossa keskellä lattiaa, en ole vielä purkanut sitä, vaikka tultiin matkalta viikko sitten. Vieressä on iso nojatuoli, joka on täynnä sekalaisia vaatteita. Lattiat imuroi robotti-imuri, tiskari tiskaa, keittiön tasoja pyyhitään kun jaksetaan, mikään kaaos ei koti ole mutta ehkä vähän räjähtänyt, joskus enemmän, joskus vähemmän. Inhoan siivoamista, ratkaisu: siivoan harvoin. Mies tai lapset eivät ole koskaan valittaneet, että meillä olisi sotkuista tai likaista. 

Älkää leikkikö kodin hengetärtä. Kaveri oli siivous-addikti. Kun ei enää muuta siivottavaa keksinyt, meni pesemään kukkapenkkien reunoille aseteltuja kiviä. Hän sairastui masennukseen.

Lapsetkaan ei kuole, vaikkei olisi täydellinen äiti ja jatkuvasti kaikkea virikettä. Itse otin lapset kainaloon, katsottiin leffaa ja syötiin sipsejä, samalla juteltiin niitä näitä ja välillä aika syvällisiäkin. Nyt ovat normaaleja teinejä, vanhin muutti pois kotoa ja opiskelee.

Laskekaa vaatimustasoa, niin elämä helpottuu. Ei ole kaiken pakko olla niin justiinsa.

Joku kertoi täällä että miehensä mielestä ei ole niin justiinsa muistaako sulkea portin portaiden yläpäästä kun talossa on pieniä lapsia. Eikä sitten sulkenut. Toinen kertoi että kun tuli kotiin iltavuorosta, lapset juoksivat yksin ulkona ja mies nukkui sohvalla. Ei ole pakko olla niin justiinsa.

En oo tuo joka kirjoitti sen pitkän tekstin mut kommentoin tuota porttia, että miten mun sukupolveni selvisi, kun ei todellakaan ollut porttia portaiden yläpäässä kenelläkään, vaikka asuimme omakotialueella, joka on täynnä kaksikerroksisia ns sveitsiläis-taloja. Ja kuinkahan monta kertaa me juostiin ulkona ilman että vanhemmat edes tiesi missä ollaan. Siihen aikaan oli tapana, että laitetaan lapset pihalle ja otetaan päiväunet. Olen miettinyt, että ovatko nämä uudet tiukemmat normit syynä siihen, että äidit uupuu. 

Ei kaikki selvinneetkään: tilastojen mukaan lapsille sattuneet tapaturmat oli menneinä vuosikymmeninä huomattavasti yleisempiä.

Niinpä. Ja kyllä, nykyajan tiukemmat normit ovat hyvin pitkälti syynä uupumiselle. Selvähän se on, että on paljon raskaampaa olla moderni läsnäoleva vanhempi kuin se, joka tuuppaa jo kolmevuotiaan ovesta ulos yksinään leikkimään päiväksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysätkää pipoa naiset ja pakottakaa miehet ottamaan vastuuta. Pakon sanelemana kyllä ottavat, testattu on. Avainsana on pakko. Ja se, että ei sit puutu siihen, MITEN mies tilanteen hoitaa, jos vaikka vie koko katraan puistoon. Ei saa ruveta mikromanageroimaan vaan antaa se vastuu miehelle. 

Kannataa myös karsia juttuja pois elämästä. Joku oli järjestänyt anopin synttäritkin just ennen synnytystä ja minä kysyn että miksi.

Ja joku nimiäisten järjestäminen. Totta kai uupuu, jos tavoittelee täydellisyyttä. Meillä ristiäiset (3 lasta) pidettiin joka kerta seurakuntatalolla, jonne meidän tuttumme teki kaikki tarjottavat rahaa vastaan, ja kaatoi kahvia ym. paikan päällä. Ei tarvinnut siivota, koristella, leipoa...

Ja sit se siivous. Tälläkin hetkellä on matkalaukku avoimena tuossa keskellä lattiaa, en ole vielä purkanut sitä, vaikka tultiin matkalta viikko sitten. Vieressä on iso nojatuoli, joka on täynnä sekalaisia vaatteita. Lattiat imuroi robotti-imuri, tiskari tiskaa, keittiön tasoja pyyhitään kun jaksetaan, mikään kaaos ei koti ole mutta ehkä vähän räjähtänyt, joskus enemmän, joskus vähemmän. Inhoan siivoamista, ratkaisu: siivoan harvoin. Mies tai lapset eivät ole koskaan valittaneet, että meillä olisi sotkuista tai likaista. 

Älkää leikkikö kodin hengetärtä. Kaveri oli siivous-addikti. Kun ei enää muuta siivottavaa keksinyt, meni pesemään kukkapenkkien reunoille aseteltuja kiviä. Hän sairastui masennukseen.

Lapsetkaan ei kuole, vaikkei olisi täydellinen äiti ja jatkuvasti kaikkea virikettä. Itse otin lapset kainaloon, katsottiin leffaa ja syötiin sipsejä, samalla juteltiin niitä näitä ja välillä aika syvällisiäkin. Nyt ovat normaaleja teinejä, vanhin muutti pois kotoa ja opiskelee.

Laskekaa vaatimustasoa, niin elämä helpottuu. Ei ole kaiken pakko olla niin justiinsa.

Joku kertoi täällä että miehensä mielestä ei ole niin justiinsa muistaako sulkea portin portaiden yläpäästä kun talossa on pieniä lapsia. Eikä sitten sulkenut. Toinen kertoi että kun tuli kotiin iltavuorosta, lapset juoksivat yksin ulkona ja mies nukkui sohvalla. Ei ole pakko olla niin justiinsa.

En oo tuo joka kirjoitti sen pitkän tekstin mut kommentoin tuota porttia, että miten mun sukupolveni selvisi, kun ei todellakaan ollut porttia portaiden yläpäässä kenelläkään, vaikka asuimme omakotialueella, joka on täynnä kaksikerroksisia ns sveitsiläis-taloja. Ja kuinkahan monta kertaa me juostiin ulkona ilman että vanhemmat edes tiesi missä ollaan. Siihen aikaan oli tapana, että laitetaan lapset pihalle ja otetaan päiväunet. Olen miettinyt, että ovatko nämä uudet tiukemmat normit syynä siihen, että äidit uupuu. 

Ei kaikki selvinneetkään: tilastojen mukaan lapsille sattuneet tapaturmat oli menneinä vuosikymmeninä huomattavasti yleisempiä.

Niinpä. Ja kyllä, nykyajan tiukemmat normit ovat hyvin pitkälti syynä uupumiselle. Selvähän se on, että on paljon raskaampaa olla moderni läsnäoleva vanhempi kuin se, joka tuuppaa jo kolmevuotiaan ovesta ulos yksinään leikkimään päiväksi.

Tämä ei mitenkään poista isän vastuuta lapsistaan, josta tässä ketjussa puhuttiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Löysätkää pipoa naiset ja pakottakaa miehet ottamaan vastuuta. Pakon sanelemana kyllä ottavat, testattu on. Avainsana on pakko. Ja se, että ei sit puutu siihen, MITEN mies tilanteen hoitaa, jos vaikka vie koko katraan puistoon. Ei saa ruveta mikromanageroimaan vaan antaa se vastuu miehelle. 

Kannataa myös karsia juttuja pois elämästä. Joku oli järjestänyt anopin synttäritkin just ennen synnytystä ja minä kysyn että miksi.

Ja joku nimiäisten järjestäminen. Totta kai uupuu, jos tavoittelee täydellisyyttä. Meillä ristiäiset (3 lasta) pidettiin joka kerta seurakuntatalolla, jonne meidän tuttumme teki kaikki tarjottavat rahaa vastaan, ja kaatoi kahvia ym. paikan päällä. Ei tarvinnut siivota, koristella, leipoa...

Ja sit se siivous. Tälläkin hetkellä on matkalaukku avoimena tuossa keskellä lattiaa, en ole vielä purkanut sitä, vaikka tultiin matkalta viikko sitten. Vieressä on iso nojatuoli, joka on täynnä sekalaisia vaatteita. Lattiat imuroi robotti-imuri, tiskari tiskaa, keittiön tasoja pyyhitään kun jaksetaan, mikään kaaos ei koti ole mutta ehkä vähän räjähtänyt, joskus enemmän, joskus vähemmän. Inhoan siivoamista, ratkaisu: siivoan harvoin. Mies tai lapset eivät ole koskaan valittaneet, että meillä olisi sotkuista tai likaista. 

Älkää leikkikö kodin hengetärtä. Kaveri oli siivous-addikti. Kun ei enää muuta siivottavaa keksinyt, meni pesemään kukkapenkkien reunoille aseteltuja kiviä. Hän sairastui masennukseen.

Lapsetkaan ei kuole, vaikkei olisi täydellinen äiti ja jatkuvasti kaikkea virikettä. Itse otin lapset kainaloon, katsottiin leffaa ja syötiin sipsejä, samalla juteltiin niitä näitä ja välillä aika syvällisiäkin. Nyt ovat normaaleja teinejä, vanhin muutti pois kotoa ja opiskelee.

Laskekaa vaatimustasoa, niin elämä helpottuu. Ei ole kaiken pakko olla niin justiinsa.

Joku kertoi täällä että miehensä mielestä ei ole niin justiinsa muistaako sulkea portin portaiden yläpäästä kun talossa on pieniä lapsia. Eikä sitten sulkenut. Toinen kertoi että kun tuli kotiin iltavuorosta, lapset juoksivat yksin ulkona ja mies nukkui sohvalla. Ei ole pakko olla niin justiinsa.

En oo tuo joka kirjoitti sen pitkän tekstin mut kommentoin tuota porttia, että miten mun sukupolveni selvisi, kun ei todellakaan ollut porttia portaiden yläpäässä kenelläkään, vaikka asuimme omakotialueella, joka on täynnä kaksikerroksisia ns sveitsiläis-taloja. Ja kuinkahan monta kertaa me juostiin ulkona ilman että vanhemmat edes tiesi missä ollaan. Siihen aikaan oli tapana, että laitetaan lapset pihalle ja otetaan päiväunet. Olen miettinyt, että ovatko nämä uudet tiukemmat normit syynä siihen, että äidit uupuu. 

Ei kaikki selvinneetkään: tilastojen mukaan lapsille sattuneet tapaturmat oli menneinä vuosikymmeninä huomattavasti yleisempiä.

Niinpä. Ja kyllä, nykyajan tiukemmat normit ovat hyvin pitkälti syynä uupumiselle. Selvähän se on, että on paljon raskaampaa olla moderni läsnäoleva vanhempi kuin se, joka tuuppaa jo kolmevuotiaan ovesta ulos yksinään leikkimään päiväksi.

Tämä ei mitenkään poista isän vastuuta lapsistaan, josta tässä ketjussa puhuttiin.

Sanoiko joku että poistaisi? Itse mietin lähinnä sitä että tuo miten täälläkin kehotetaan äitejä löysäämään pipoa ei ole millään tavalla looginen tapa ratkaista tilannetta, jossa äidille on kertynyt vastuuta huomattavasti enemmän. Siinäkin on minusta taustalla vain halu päästä lyttäämään äitejä, eli joko äiti on muka laiska tai sitten liian kontrolloiva ja ylihuolehtivainen. Uskoisin että aika harvoin on kyse kummastakaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Virhe oli siis liian suuri lapsiluku jaksamiseen nähden?

Tiedätkö, että myös isä osallistui lapsentekoon. Virhe oli se, että isä laistoi velvollisuutensa OMIEN lastensa huolehtimisesta.

Vakka kantensa valitsee. Tuttavapiirissäni on suurin osa miehistä juuri näitä. Kivoja rempseitä isiä jotka tekee lasten kanssa aina jotain hauskaa eikä komentele tuo lahjoja ja äidit pitää huushollia pystyssä ja ovat väsyneitä. Mikähän tällaisissa miehissä aina vetoaa naisiin?

Naisiin vetoaa menevät ja tekevät miehet joilla on intohimoja ja harrastuksia. Ne miehet ei vaan moinesti halua luopua niistä omista jutuistaan edes perheen perustamisen myötä. Touhuavat kyllä sillointällöin lasten kanssa jos heille itselle sattuu sopimaan ja lapsiarjen ulkoistavat kokonaan naisen harteille.

Menevät ja tekevät miehet...No, omani ei ollut kovin menevää, viihtyi jo ennen lapsia kotona. Olisi sit lapsienkin synnyttyä viihtynyt yksin hiljaa kotona, eikä kotona lapsien kanssa. Siitä, millainen mies on ennen lapsia, ei voi vetää yhtäläisyysmerkkiä vanhemmuuteen. Tai, useammin siellä kuoriutuu sluibaaja, kuin naistenlehtien unelmaisä.

Minun on vaikea uskoa, että yksikään ihminen, mies tai nainen, äiti tai isä, voi rehellisesti sanoa "viihtyvänsä" kotona pienten lasten kanssa. Vai toivooko joku omien tarpeidensa sivuuttamista, elämistä vain muita varten, jatkuvaa mekkalaa ja erotuomarina toimimista, sotkua, tylsien selostusten kuuntelemista, kyselyvimmaa, uhmaa jne? 

t. entinen koti-isä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella moni sortuu tähän nykyisin edelleen, en ymmärrä miksi. Onneksi yhä useampi nuori osaa vaatia mieheltään asioita tai jättää hyvällä omatunnolla lapset kokonaan tekemättä. Kuten sanoit, olet kyllä tehnyt virheen mahdollistaessasi tuon miehesi vapaamatkustamisen.

Karmean syyllistävä ja (nais)vihamielinen kommentti. Harva tietää millainen isä/äiti puolisostaan todella tulee sitten lasten synnyttyä. Monet vahingolliset tilanteet on sellaisia että niihin ajaudutaan ajan myötä, ja uupumuksen lisääntyessä voi olla vaikea havahtua näkemään kokonaiskuvaa, saati alkaa ratkoa tilannetta. Vaikka se enemmän vastuuta ottava rukoilisi apua ja muutosta niin toinen ei siihen välttämättä suostu.

Todella kylmä asenne kaikilla teillä jotka laitatte vastuuttoman ja välinpitämättömän käytöksen jonkun mahdollistamisen piikkiin.

Tuo lihavoitu on oikeasti vain kyvyttömien typerysten itsepetosta. Jos vaivauduttaisiin tarkastelemaan puolisoa sellaisena kuin tämä oikeasti on, väitän ettei yllätyksiä vanhemmuuden suhteen juuri tulisi. Mutta ihan liian usein ollaan ihastuksen vaaleanpunaiset lasit silmillä, katsotaan ohi puolison huonoista puolista ja pykätään lapsia kun ne on sit niin ihania. 

Rakastan vaimoani, mutta myös tunnen hänet läpikotaisin. Hän on niin lyhytpinnainen ja epäjohdonmukainen, että lastenkasvatuksesta ei tulisi yhtään mitään. Sen vuoksi olen kieltäytynyt lapsista, vaikka vaimoni niitä joskus halusikin.