Lue keskustelun säännöt.
Vuodatusta pikkulapsiarjesta
25.05.2022 |
Mikä siinä on, että nää pienet ihmiset voi olla niin helvetin ärsyttäviä että tekisi mieli antaa ne adoptioon ja seuraavassa hetkessä niin ihania ja rakastettavia ettei oo tosikaan. Meillä on tänään ollut neljän lapsen kanssa aivan järjettömän raskas ja ärsyttävä päivä, ja mietin miksi oon lähtenyt tähän hommaan. Sitten taas samalla koen olevani tosi onnekas kun saan olla lasten kanssa kotona ja nauttia ajasta heidän kanssaan kun ovat pieniä. Seuraava päivä voikin olla taas ihan super ihana. Tänään olen tosi väsynyt ja mietin että helpommalla pääsisin kun olisin vain töissä päivät. Onko muita jotka tavoittaa tän tunteen? Ja en kaipaa vastaukseksi että itsepä olet lapsesi tehnyt. Jep, itse olen heidät työllä ja tuskalla tehnyt, ja he ovatkin parasta mitä olen koskaan saanut aikaan.
Kommentit (130)
Oliko se rankkaa puuhaa tehdä miehesi kanssa lapsia? Tuliko siinä touhussa hiki ja lensikö siemennesteet rinnuksille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä miksi oletin että täällä voisi olla ketään joka pystyisi ymmärtämään. Lapsia olemme tehneet, koska meillä on jokainen tärpännyt ensimmäisestä kerrasta niin kaikki ovat ihan harkitusti tehtyjä. Ja jokainen on ainutlaatuinen, rakas ja jokaista pidämme lahjana. Olemme onnekkaita kun meillä on nämä neljä ihanaa lasta. Mutta toisinaan arki on vain ihan helvetin raskasta kaikkine flunssine ja vatsatauteineen, uhmaiät, univaje, kiukuttelu, jatkuva ruuanlaitto ja siivoaminen, taistelut pukemisesta ym. Joinakon päivinä ei vain jaksaisi. Mutta syy miksi hoidan lapsia kotona on se, että nuorimmat ovat liian nuoria päiväkotiin, vanhin on jo koulussa, eli kaikki eivät ole kotona kaiken aikaa. Ja koen että jos lapset olisivat hoidossa en saisi olla heidän kanssaan niin paljon kuin haluaisin. Kuulostaa hullulta, tiedän sen.
Ap
Miksi ne lapsesi kiukuttelevat, uhmaavat ja tappelevat pukeutumisesta ilmeisesti harva se päivä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.
Ap
Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.
Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.
Ei ole mitään "kasvatussääntöjä". Jokainen päättää itse, että haluaako sanoittaa vai kurittaa.
Mitä ajattelit sanoa neuvolassa kun lapsen rajaaminen tulee puheeksi?
Niinpä. Aika kova luotto pitää olla omiin puhelahjoihin ja siihenkin että lapsi itse ei kerro mitään jos haluaa välttää lasun.
Kuka kertoo jossain neuvolassa muutenkaan mitään rehellisesti elämästään? Lasunhan voisi tehdä varmaan jokaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä miksi oletin että täällä voisi olla ketään joka pystyisi ymmärtämään. Lapsia olemme tehneet, koska meillä on jokainen tärpännyt ensimmäisestä kerrasta niin kaikki ovat ihan harkitusti tehtyjä. Ja jokainen on ainutlaatuinen, rakas ja jokaista pidämme lahjana. Olemme onnekkaita kun meillä on nämä neljä ihanaa lasta. Mutta toisinaan arki on vain ihan helvetin raskasta kaikkine flunssine ja vatsatauteineen, uhmaiät, univaje, kiukuttelu, jatkuva ruuanlaitto ja siivoaminen, taistelut pukemisesta ym. Joinakon päivinä ei vain jaksaisi. Mutta syy miksi hoidan lapsia kotona on se, että nuorimmat ovat liian nuoria päiväkotiin, vanhin on jo koulussa, eli kaikki eivät ole kotona kaiken aikaa. Ja koen että jos lapset olisivat hoidossa en saisi olla heidän kanssaan niin paljon kuin haluaisin. Kuulostaa hullulta, tiedän sen.
Ap
Miksi ne lapsesi kiukuttelevat, uhmaavat ja tappelevat pukeutumisesta ilmeisesti harva se päivä?
Miltä sinusta tuntuisi elää kodissa missä sinut alistettaisiin hiljaiseksi eikä tunteitasi huomioitaisi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.
Ap
Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.
Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.
Tämä. Meitä kolmekymppisiä revittiin pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, heitettiin esineillä, lyötiin vyöllä, roikotettiin jaloista pää alas päin ja ravisteltiin, huudettiin, nälvittiin, pilkattiin, yritettiin eksyttää, ym ym.
Anteeksi mitä? Olen nelikymppinen, eikä todellakaan kasvatettu noin .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee aina vaan lisää lapsia ja valita, että olet väsynyt eikä ole yhtään omaa aikaa ja hermot menee? Elämä on valintoja, joten lopeta ruikuttaminen.
Päteekö tää sama kaikkeen muuhunkin elämässä, vai ainoastaan äitiyteen? Saako esimerkiksi työuupumuksesta kärsivä sanoa olevansa uupunut, vai pitääkö olla hiljaa kun itse on ammattinsa valinnut?
Saa tietysti. Töissä on pakko käydä, lapsia ei ole kenenkään pakko hankkia - eikä varsinkaan tuollaista laumaa kuin ap:lla on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.
Ap
Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.
Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.
Tämä. Meitä kolmekymppisiä revittiin pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, heitettiin esineillä, lyötiin vyöllä, roikotettiin jaloista pää alas päin ja ravisteltiin, huudettiin, nälvittiin, pilkattiin, yritettiin eksyttää, ym ym.
Anteeksi mitä? Olen nelikymppinen, eikä todellakaan kasvatettu noin .
Tukistaminen kiellettiin jo 80 luvulla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä miksi oletin että täällä voisi olla ketään joka pystyisi ymmärtämään. Lapsia olemme tehneet, koska meillä on jokainen tärpännyt ensimmäisestä kerrasta niin kaikki ovat ihan harkitusti tehtyjä. Ja jokainen on ainutlaatuinen, rakas ja jokaista pidämme lahjana. Olemme onnekkaita kun meillä on nämä neljä ihanaa lasta. Mutta toisinaan arki on vain ihan helvetin raskasta kaikkine flunssine ja vatsatauteineen, uhmaiät, univaje, kiukuttelu, jatkuva ruuanlaitto ja siivoaminen, taistelut pukemisesta ym. Joinakon päivinä ei vain jaksaisi. Mutta syy miksi hoidan lapsia kotona on se, että nuorimmat ovat liian nuoria päiväkotiin, vanhin on jo koulussa, eli kaikki eivät ole kotona kaiken aikaa. Ja koen että jos lapset olisivat hoidossa en saisi olla heidän kanssaan niin paljon kuin haluaisin. Kuulostaa hullulta, tiedän sen.
Ap
Miksi ne lapsesi kiukuttelevat, uhmaavat ja tappelevat pukeutumisesta ilmeisesti harva se päivä?
Miltä sinusta tuntuisi elää kodissa missä sinut alistettaisiin hiljaiseksi eikä tunteitasi huomioitaisi?
En tiedä kun ei ole kokemusta. Miten kysymyksesi liittyy asiaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.
Ap
Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.
Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.
Tämä. Meitä kolmekymppisiä revittiin pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, heitettiin esineillä, lyötiin vyöllä, roikotettiin jaloista pää alas päin ja ravisteltiin, huudettiin, nälvittiin, pilkattiin, yritettiin eksyttää, ym ym.
Anteeksi mitä? Olen nelikymppinen, eikä todellakaan kasvatettu noin .
Sama täällä. En tiedä kenenkään keski-ikäisen tuttuni perheessä olleen tuollaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuon takia en halua lapsia. Järkyttävää härdelliä, melua ja kiukuttelua, oma aika jää olemattomiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi hankkia kaksi lasta, jotka hoitaa kunnolla. kuin neljä lasta, joita ei jaksa yhtäkään hoitaa kunnolla.
Tämä. Toisaalta olen hieman vahingoniloinen kun ovat väsyneitä. Kun tietää että kun lapset kasvavat, on uudet haasteet edessä. Ei se koulun aloittamiseen lopu. Mutta itsepä halusivat.
Näin juuri. Yhdellä tutulla 5 lasta. Lisäksi kaikkien vaikeuksien ja jaksamattomuuden lisäksi usein jankataan kun rahat on aina vähissä. Yksikin tuttu laski kuinka paljon saisi lapsilisiä kun aina vaan tekisi uuden ... Ei tajuta että menot vaa kasvaa. Hullu on sellainen ukko joka tähän lähtee mukaan
Tyhmyys on lisääntymisen edellytys.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Enpä tiedä miksi oletin että täällä voisi olla ketään joka pystyisi ymmärtämään. Lapsia olemme tehneet, koska meillä on jokainen tärpännyt ensimmäisestä kerrasta niin kaikki ovat ihan harkitusti tehtyjä. Ja jokainen on ainutlaatuinen, rakas ja jokaista pidämme lahjana. Olemme onnekkaita kun meillä on nämä neljä ihanaa lasta. Mutta toisinaan arki on vain ihan helvetin raskasta kaikkine flunssine ja vatsatauteineen, uhmaiät, univaje, kiukuttelu, jatkuva ruuanlaitto ja siivoaminen, taistelut pukemisesta ym. Joinakon päivinä ei vain jaksaisi. Mutta syy miksi hoidan lapsia kotona on se, että nuorimmat ovat liian nuoria päiväkotiin, vanhin on jo koulussa, eli kaikki eivät ole kotona kaiken aikaa. Ja koen että jos lapset olisivat hoidossa en saisi olla heidän kanssaan niin paljon kuin haluaisin. Kuulostaa hullulta, tiedän sen.
Ap
Miksi ne lapsesi kiukuttelevat, uhmaavat ja tappelevat pukeutumisesta ilmeisesti harva se päivä?
Miltä sinusta tuntuisi elää kodissa missä sinut alistettaisiin hiljaiseksi eikä tunteitasi huomioitaisi?
En tiedä kun ei ole kokemusta. Miten kysymyksesi liittyy asiaan?
Lapsia kannattaa tehdä sen verran, kuin niitä jaksaa hoitaa ja sen verran, kuin kokee, että aika riittää. Jos tietää, ettei jaksa lainkaan on parempi jäädä lapsettomaksi
Olen niin iloinen kun olen valinnut elämän neljän lapsen äitinä , en haluaisi valittaa, mutta valitan vähän, koska omaa aikaa ei ole
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.
Ap
Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.
Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.
Tämä. Meitä kolmekymppisiä revittiin pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, heitettiin esineillä, lyötiin vyöllä, roikotettiin jaloista pää alas päin ja ravisteltiin, huudettiin, nälvittiin, pilkattiin, yritettiin eksyttää, ym ym.
Anteeksi mitä? Olen nelikymppinen, eikä todellakaan kasvatettu noin .
Tukistaminen kiellettiin jo 80 luvulla
Käytännössä se oli erittäin yleistä vielä vuosituhannen vaihteessa. Siihen aikaan siitä ei yleensä edes tehty lasua.
Kuvaat äitiyttä. Kaikki tunteet on sallittuja ja normaaleja. Pääasia on se, että lapsesi ovat rakastettuja.
Järjestäkää sitä omaa aikaa sinullekin, käy lenkillä tai vain nuku päikkyjä, muutaman vuoden päästä sulla on liikaakin omaa aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia en halua lapsia. Järkyttävää härdelliä, melua ja kiukuttelua, oma aika jää olemattomiin.
Jos oma aika on tärkein, sit ei tee lapsia. Yksinkertaista.
Vierailija kirjoitti:
Kuvaat äitiyttä. Kaikki tunteet on sallittuja ja normaaleja. Pääasia on se, että lapsesi ovat rakastettuja.
Järjestäkää sitä omaa aikaa sinullekin, käy lenkillä tai vain nuku päikkyjä, muutaman vuoden päästä sulla on liikaakin omaa aikaa.
Vain pieni porukka muutamissa kaikkein liberaaleimmissa länsimaissa kasvattaa tällä "kaikki tunteet on sallittu" -menetelmällä. Muualla pidetään kuri eikä tarvitse kärsiä mistään tolkuttomasta härdellistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.
Ap
Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.
Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.
Ei ole mitään "kasvatussääntöjä". Jokainen päättää itse, että haluaako sanoittaa vai kurittaa.
Mitä ajattelit sanoa neuvolassa kun lapsen rajaaminen tulee puheeksi?
Niinpä. Aika kova luotto pitää olla omiin puhelahjoihin ja siihenkin että lapsi itse ei kerro mitään jos haluaa välttää lasun.
Kuka kertoo jossain neuvolassa muutenkaan mitään rehellisesti elämästään? Lasunhan voisi tehdä varmaan jokaisesta.
Ni ei voisi. Apn kuvaamat asiat on peruskauraa, lasu tehdään ihan eri syistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuvaat äitiyttä. Kaikki tunteet on sallittuja ja normaaleja. Pääasia on se, että lapsesi ovat rakastettuja.
Järjestäkää sitä omaa aikaa sinullekin, käy lenkillä tai vain nuku päikkyjä, muutaman vuoden päästä sulla on liikaakin omaa aikaa.
Vain pieni porukka muutamissa kaikkein liberaaleimmissa länsimaissa kasvattaa tällä "kaikki tunteet on sallittu" -menetelmällä. Muualla pidetään kuri eikä tarvitse kärsiä mistään tolkuttomasta härdellistä.
Puhun apn tunteista, mutta tasapainoiset lapset kasvatetaan myös sallimall kaikki tunteet. Härdelli sun päässäsi yhdistynyt siihen, että tunteet ovat sallittuja. Todellisuudessa härdelli ei liity lapsen tunteisiin vaan rutiineihin. Tunteiden salliminen ei poissulje käytöstapoja ja kasvatusta, päinvastoin.
Niinpä. Aika kova luotto pitää olla omiin puhelahjoihin ja siihenkin että lapsi itse ei kerro mitään jos haluaa välttää lasun.