Vuodatusta pikkulapsiarjesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.

Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.

Lisäännyt saman verran kuin keskimääräinen afrikkalainen. Kuitenkin kulutustottumukset taitavat olla erilaiset.

Kirjoitat että seuraava päivä voi olla sitten ihan super ihana. Elätkö jotain satua? Ei arki useimmiten ole jotain super ihanaa oli lapsia tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.

Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.

Tämä. Meitä kolmekymppisiä revittiin pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, heitettiin esineillä, lyötiin vyöllä, roikotettiin jaloista pää alas päin ja ravisteltiin, huudettiin, nälvittiin, pilkattiin, yritettiin eksyttää, ym ym.

Vierailija kirjoitti:

Lisäännyt saman verran kuin keskimääräinen afrikkalainen. Kuitenkin kulutustottumukset taitavat olla erilaiset.

Afrikka-korttia ei liikakansoituksesta puhuttaessa voi heittää kukaan sellainen joka itse poikii saman verran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.

Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.

Tämä. Meitä kolmekymppisiä revittiin pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, heitettiin esineillä, lyötiin vyöllä, roikotettiin jaloista pää alas päin ja ravisteltiin, huudettiin, nälvittiin, pilkattiin, yritettiin eksyttää, ym ym.

Onneksi tuota ei ole enää vaan on tajuttu, että lempeä sanoitus tuottaa parhaat tulokset. <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.

Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.

Ihmisiä on liikaa, ei ole pakko lisääntyä 🤷

Vierailija kirjoitti:

Kuulostat fiksulta äihdiltä, ap! Tuli mieleen, että kun opetat lapsillesi esimerkilläsi tunteiden käsittelyä myös vaikeina päivinä, älä salaa ns negatiivisiakaan tunteita. Tietenkin ne täytyy ilmaista lapsen tasoisesti, mutta on tärkeää, että lapset oppii, ettei niissä ole mitään pahaa. Ei ole hyviä tai pahoja tunteita, vaan hyviä ja huonoja tapoja käsitellä niitä. Ja jos pelkäät, ettei lapset saa saman verran huomiota syystä tai toisesta, heille voi ilmaista sanoin ja vaikka kortilla/kirjeellä, että he ovat yhtä tärkeitä ja olette yhtä kiinnostuneita jokaisen kuulumisista. Siis erikseen jokaiselle, iän mukaan ilmaistuna. Olen itse kuopus neljästä lapsesta, ja sanoisin, että vanhemman asenne lapseen ratkaisee. Se, että malttaa tutustua eri konstein jokaiseen lapseen. Ja on valtavan tärkeää opettaa lapset tukemaan toisiaan. Sellaista asennetta kaivataan maailmassa, että ihmiset tukevat toisiaan eivätkä paina alas tai halveksi. 

Kiitos! Tuntuu hyvältä kuulla tuo. Sitä oon itsekin miettinyt, että yritän lapsille sanoittaa myös niitä omia negatiivisia tunteitani kertomalla miksi minua vaikka suututtaa. Saatan esimerkiksi sanoa että äiti on nyt tosi väsynyt ja siksi hermostun herkemmin. Tai että en ole muistanut syödä ja nälkäisenä tuntuu usein kiukkuisemmalta. Jos tulee riita niin pyydetään aina anteeksi ja kerrotaan mikä tilanteessa suututti, ja yritetään sanoittaa lapsen näkökulmaa myös. Esimerkiksi että "tuntuiko sinusta epäreilulta kun äiti suuttui, vaikka olit tekemässä jotain tärkeää etkä siksi tullut heti ruokapöytään?" tai että "sinusta pukeminen taitaa olla vaikeaa ja siksi kiukustuit kun se ei onnistunutkaan, vaikka olisit halunnut pukea itse."

Pidän myös tärkeänä että jos vanhemmat riitelevät, lapsille selitetään että joskus aikuisillekin tulee riitaa ja aikuiset käyttäytyvät tyhmästi, mutta että riidat sovitaan heti sen jälkeen. Silti harmittaa jos pinna palaa lasten kanssa. Tänään oli juuri sellainen päivä, että suutuin koko ajan ihan turhasta, ja olin epäreilu lapsille. Ehkä huomenna taas kaikki sujuu paremmin. Ja meillä lapsissa on se ihana piirre, että ovat todella tiivis nelikko ja jokainen tukee toisiaan. Ehkä osittain siksi että ovat päivät yhdessä. Lastenkin kahnauksissa yritän aina selittää jokaiselle osapuolelle toisen ajatuksia ja syitä sille miksi toinen suuttui, sekä auttaa ratkaisemaan riitatilanteet. Monesti se vaan kuluttaa tietenkin omia voimavaroja kun on itsekin väsynyt ja lapsille vaikka huono päivä. Tuota omaa aikaa koitan parhaani mukaan saada jokaisen lapsen kanssa, käydä yhden kanssa saunassa tai ottaa vain yhden mukaan ruokakauppaan, leipoa jonkun kanssa kahdestaan kun pienemmät nukkuvat, käydä pyöräilemässä kaksin sen kanssa joka opettelee pyöräilyä, kölliä jonkun kanssa kaksin sängyssä tai lukea kirjaa kun muut touhuavat omiaan. Enemmänkin olisi kiva saada kahdenkeskistä aikaa kunkin kanssa, mutta ihan hyvin on näinkin onnistuttu. Varmaan nyt vaan pitäisi saada itse vähän enemmän unta ja päästä joskus vaikka illalla yksin lenkille.

Ap

Miehen kanssa pantiin monta päivää ja yötä. Työn ja tuskan takan oli joka veto, mutta päästiin vihdoin maaliin. Huijjui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä itse tarvitsen tosi paljon omaa aikaa, hiljaisuutta ja jos en saa nukkua tarpeeksi, minusta tulee hirviö. Sama miten jotkut raivoavat, jos verensokerit tipahtavat liian alas.

Tästä syystä minulla ei ole lapsia. Se olisi ihan liikaa vaadittu niiltä lapsilta, että joutuisivat elämään minunlaisen ihmisen kanssa.

N40

Jep, sama täällä, erityisesti tuo jälkimmäinen kappale. Minusta ei ole reilua, että minun oman itsekkään valintani takia hypoteettinen lapseni joutuisi elämään minun lapsenani, ja mahdollisesti traumatisoitumaan siitä, että en vaan pysty ole jatkuvasti läsnä toiselle. T. N28

Ei sellaista äitiä ole olemassakaan, joka jaksaisi aina olla 100% läsnä. Täydellinen äitiys on illuusio. En kyllä ihmettele, jos nykyäidit ovat uupuneita. Ennen äiti sai olla väsynyt ja joskus vähän ärähtääkin jos se kymmenes kaunis kehotus käyttäytyä kunnolla ei tehonnut. Näin oli omassa lapsuudessani ja ihan normaali minusta tuli.

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Mulla on vaan yksi lapsi, mutta tiedän tunteen. Mulla on maailman ihanin ja iloisin veijari, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta. Siitä huolimatta tekisi mieli joskus vaan huutaa ja sitä toivoo, ettei koko poikaa olisi olemassakaan. Sitten puolen tunnin kuluttua se onkin taas se maailman ihanin poika.

Mä yritän iloita niistä huonoistakin hetkistä. Joskus sitä vaan tuntee järjetöntä myötätuntoa, kun toisella on huono päivä. Mä olen huomannut, että tunteiden säätelyssä mua auttaa omat terveelliset elämäntavat. Eli just se, että yritän saada tarpeeksi unta ja omaa rauhaa. Mutta ei sekään aina toteudu. Jos hermot menee, niin sitten täytyy vaan pahoitella lapselle ja selittää mitä tapahtui. Kukaan ei ole täydellinen ja joskus hermot menee, vaikka mitä yrittäisi. Silloin sen voi käyttää hyväkseen ja yrittää näyttää miten ihmissuhteita korjataan törttöilyn jälkeen. Sellaista se elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Kirjoitat että seuraava päivä voi olla sitten ihan super ihana. Elätkö jotain satua? Ei arki useimmiten ole jotain super ihanaa oli lapsia tai ei.

Kyllä meillä on ainakin ihan super ihania päiviä arjessa. Ei joka päivä tietenkään, mutta on niitä usein. Sen ihana päivä voi muodostua ihan pienistä asioista, vaikka kivasta uimahallireissusta, metsäretkestä, siitä kun lapset leikkivät ja nauravat yhdessä, höpöttelevät keskenään ruokapöydässä, saan tehtyä hyvää ruokaa joka maistuu kaikille, järjestetään nukeille juhlat, tanssitaan yhdessä, maalataan pesuhuoneessa sormiväreillä, päiväunet menevät nappiin tms. Sellaisina päivinä kun kaikki tuntuu sujuvan helposti ja kaikki ovat terveinä ja hyvällä tuulella ainakin suurimman osan päivästä. Siksi meillä onkin monta lasta ja hoidan heitä kotona, kun monet päivät ovat niin ihania heidän kanssaan.

Ap

Saahan sitä valittaa, mutta itse on tilanteeseen ajautunut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.

Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.

Ei ole mitään "kasvatussääntöjä". Jokainen päättää itse, että haluaako sanoittaa vai kurittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.

Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.

Tämä. Meitä kolmekymppisiä revittiin pelkistä hiuksista kiinni pitäen huoneesta toiseen, heitettiin esineillä, lyötiin vyöllä, roikotettiin jaloista pää alas päin ja ravisteltiin, huudettiin, nälvittiin, pilkattiin, yritettiin eksyttää, ym ym.

Minustakin tuli normaali vaikka oli tällaista. En silti pistäisi eteenpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Mulla on vaan yksi lapsi, mutta tiedän tunteen. Mulla on maailman ihanin ja iloisin veijari, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta. Siitä huolimatta tekisi mieli joskus vaan huutaa ja sitä toivoo, ettei koko poikaa olisi olemassakaan. Sitten puolen tunnin kuluttua se onkin taas se maailman ihanin poika.

Mä yritän iloita niistä huonoistakin hetkistä. Joskus sitä vaan tuntee järjetöntä myötätuntoa, kun toisella on huono päivä. Mä olen huomannut, että tunteiden säätelyssä mua auttaa omat terveelliset elämäntavat. Eli just se, että yritän saada tarpeeksi unta ja omaa rauhaa. Mutta ei sekään aina toteudu. Jos hermot menee, niin sitten täytyy vaan pahoitella lapselle ja selittää mitä tapahtui. Kukaan ei ole täydellinen ja joskus hermot menee, vaikka mitä yrittäisi. Silloin sen voi käyttää hyväkseen ja yrittää näyttää miten ihmissuhteita korjataan törttöilyn jälkeen. Sellaista se elämä on.

No juuri tuota se on etenkin uhmaikäisen kanssa. Vielä kun kuvioissa on vauva, niin se unen puute varmaan omia hermoja kiristää eniten.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Tuo on nykyään hankalaa, kun pitää käyttää tunnekasvatusta eikä enää voi huutaa lapsille jotain tyyliin "nyt suu kiinni tai seisot loppuillan arestissa" niin kuin meidän kolmekymppisten omassa lapsuudessa vielä tehtiin... Tunnekasvatus vaatii loputtomia toistoja ja siten kärsivällisyyttä ennen kuin se vähitellen alkaa tuottaa tulosta.

Tämän päivän kasvatussäännöt ajavat vanhemmat hulluuteen. Kaikilla ei ole niitä lehmän hermoja todellakaan.

Ei ole mitään "kasvatussääntöjä". Jokainen päättää itse, että haluaako sanoittaa vai kurittaa.

Mitä ajattelit sanoa neuvolassa kun lapsen rajaaminen tulee puheeksi?

Vierailija kirjoitti:

Saahan sitä valittaa, mutta itse on tilanteeseen ajautunut

Ei me olla tähän tilanteeseen ajauduttu, vaan ihan haluttu. Lapset tuovat mukanaan tunneskaalan ääripäät, sekä hyvän että huonon. Mutta ihanaa että saan valittaa silloin kun siltä tuntuu.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Millä keinoilla te suhtaudutte niihin huonoihin päiviin? Mun on tosi vaikea yrittää pysyä rauhallisena ja hyväksyä että tänään on tällaista, kun tekisi vaan mieli huutaa että suut kiinni. Ja samalla tiedän että itse opetan lapsilleni mallin siitä, miten käsitellä tilanteita ja tunteita. Sitten taas seuraavassa hetkessä mietin miten mulla voikaan olla näin ihania lapsia. Kaipaisin vain ehkä eniten sitä, että saisi välillä olla yksin ja hiljaa. Sitä että saisin nukkua kunnolla, syödä säännöllisesti, liikkua ja olla välillä itsekäs enkä aina vain olla olemassa muita varten.

Ap

Kyllä se vähän on niin, että neljän lapsen kanssa nuo omat hetket jää vähiin väkisinkin jos edes osaa ei päivähoitoon raaski laittaa. Et sä ole yhtään sen huonompi äiti jos et hoida kaikkia kotona koko päivää.

Minulla on vain yksi, mutta koen päiväkodin lähinnä rangaistuksena lapselle. Ehdottomasti olisin huono äiti, jos laittaisin lapsen hoitoon ilman syytä.

Anteeksi että poikkean aiheesta, mutta ihmisen evoluutio on kehittynyt niin, että isovanhempien on ollut tarkoitus olla lasten kasvatuksessa mukana. Se on ainut syy, miksi ihminen elää niin kauan senkin jälkeen, kun ei ole enää lisääntymiskykyinen (etenkin naiset). Siitä on ollut suuri hyöty suvun jatkumisen kannalta. Ei ole koskaan ollut tarkoitus, että vanhemmat yksin hoitavat lapsiaan. Nykyisin isovanhemmat puuttuvat pelistä kokonaan, joten ei ihme jos ihmiset uupuvat. Vastaavasti lapset, lapsenlapset ja lapsenlapsenlapset ovat hoivanneet isovanhempia, kun heidän voimansa ovat ehtineet. Tähän ollaan varmasti palaamassa, koska hoitajapula tulevaisuudessa on todellinen ja vanhuksen hoito on paljon raskaampaa kuin esim vauvan.