Lapsi valehtelee, miten suhtautua?

Kaikki ihmiset valehtelevat, tutkittu juttu. Kaikessa rehellinen ihminen olisi sosiaalinen hylkiö, jonka kanssa kukaan ei halua olla.

Jos ei mene viesti perille, ettei saa valehdella, tekisin sille samoin ja kysyisin oliko kivaa?

Siis sanoisin vaikka, että jälkkäriksi on jäätelöä ja keksiä. Myöhemmin sanoisin, et valehtelin, ei ookkaa, onko kivaa?

Ja tätä jatkaisin niin pitkään, kun hän itsekkin valehtelee. Ihan kaikesta, vaikka et huomenna mennään lintsille, no ei mennäkkää.

Sitä saa mitä tilaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi valehtelee, hän etsii rajoja. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat. Ota asia keskusteluun ja kysy lapselta: miksi valehtelet? Onko se jännää vai hauskaa? Ymmärrätkö mitä siitä seuraa, kun myöhemmin isompana jööt kiinni valehtelusta esim. koulussa, kavereille,kesätyöpaikssa jne.

Olette puhuneet, mutta onko lapsi ymmärtönyt TUNNETASOLLA että valehteleminen on VÄÄRIN?

Ymmärtääkö hän mitä tarkoittaa tehdä OIKEIN tai VÄÄRIN? Jatkakaa puhumista.

Eräs keino valehteluun on tehdä lapselle konkreettinen tilanne, jossa sinä aikuisena valehtelet lapselle, jolloin hän ymmärtää, kuinka pahalta valehtelu tuntuu. Voit luvata lapselle, että tehdään tänään vaikkapa lettuja. Mutta sitten perut koko jutun hiukan myöhemmin ja sanot, minä valehtelin. Huomaa lapsen reaktio, pettymys, suuttumus jne. Ole lapsesi tukena, ota reaktiot vastaan aikuismaisen tyynesti. Kuuntele, mutta älä itse provosoidu lapsen reaktioista. Älä myöskään sääli, peru puheitasi. Ole jämäkkä, pidä sanasi, mutta ole myös läsnä ja kuunteleva.

Tämä on se konkreettinen TUNNETASON kokemus, joka herättää lapsen ymmärtämään kuinka valehtelu tuntuu pahalta, sinusta ja erityisesti lapsesta.

Tsemppiä ja rohkeutta rajojen asettamiseen!

Tämä! Lapsen pitää kokea pettymystä ja vakehtelun pitää johtaa pettymyksen tunteeseen. Jos valehteluun ei reagoida, on näitä aikuisia valehtelijoita sitten parisuhteissa. Lue mm. www.mielenterveystalo.fi

Jakamasi linkki ei mitenkään tue kirjoittamaasi. Pitäisikö edes palstalla olla rehellinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi valehtelee, hän etsii rajoja. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat. Ota asia keskusteluun ja kysy lapselta: miksi valehtelet? Onko se jännää vai hauskaa? Ymmärrätkö mitä siitä seuraa, kun myöhemmin isompana jööt kiinni valehtelusta esim. koulussa, kavereille,kesätyöpaikssa jne.

Olette puhuneet, mutta onko lapsi ymmärtönyt TUNNETASOLLA että valehteleminen on VÄÄRIN?

Ymmärtääkö hän mitä tarkoittaa tehdä OIKEIN tai VÄÄRIN? Jatkakaa puhumista.

Eräs keino valehteluun on tehdä lapselle konkreettinen tilanne, jossa sinä aikuisena valehtelet lapselle, jolloin hän ymmärtää, kuinka pahalta valehtelu tuntuu. Voit luvata lapselle, että tehdään tänään vaikkapa lettuja. Mutta sitten perut koko jutun hiukan myöhemmin ja sanot, minä valehtelin. Huomaa lapsen reaktio, pettymys, suuttumus jne. Ole lapsesi tukena, ota reaktiot vastaan aikuismaisen tyynesti. Kuuntele, mutta älä itse provosoidu lapsen reaktioista. Älä myöskään sääli, peru puheitasi. Ole jämäkkä, pidä sanasi, mutta ole myös läsnä ja kuunteleva.

Tämä on se konkreettinen TUNNETASON kokemus, joka herättää lapsen ymmärtämään kuinka valehtelu tuntuu pahalta, sinusta ja erityisesti lapsesta.

Tsemppiä ja rohkeutta rajojen asettamiseen!

Täyttä huuhaata. Aikuinen omalla hysteerisellä suhtautumisella ajaa lapsen valehtelemaan.

Jos aikuinen nipottaa telkkariohjelmasta, jota lapsi ei saa yksin katsoa (miksi ei?), lapselle se on kutsu katsomaan ohjelmaa ja valehdella. On pienempi riski valehdella kuin kestää sitä kiukuttelua, jonka totuuden kertominen toisi.

Huuhaata kirjoitat sinä, joka et tiedä lasten kasvatuksesta mitään. Ota yhteyttä ammattiauttajaan, niin tiedät ja opit jotain.

Lähes kaikki paitsi jotkut autistit tekee tuota ja se on myös elämää helpottava tarpeellinen taito työ- ja muussakin elämässä. En itse puutu mitenkään, paitsi toki muistutan asioiden seuraamuksista tyyliin jos valehtelee pesseensä hampaat mutta ei niin tee, sanon että sitten voi tulla reikiä ja joutuu hammaslääkärissä porattavaksi mikä ei ole kovinkaan mukavaa - valitse itse mitä teet, mutta seuraukset on myös sinun.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi valehtelee, hän etsii rajoja. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat. Ota asia keskusteluun ja kysy lapselta: miksi valehtelet? Onko se jännää vai hauskaa? Ymmärrätkö mitä siitä seuraa, kun myöhemmin isompana jööt kiinni valehtelusta esim. koulussa, kavereille,kesätyöpaikssa jne.

Olette puhuneet, mutta onko lapsi ymmärtönyt TUNNETASOLLA että valehteleminen on VÄÄRIN?

Ymmärtääkö hän mitä tarkoittaa tehdä OIKEIN tai VÄÄRIN? Jatkakaa puhumista.

Eräs keino valehteluun on tehdä lapselle konkreettinen tilanne, jossa sinä aikuisena valehtelet lapselle, jolloin hän ymmärtää, kuinka pahalta valehtelu tuntuu. Voit luvata lapselle, että tehdään tänään vaikkapa lettuja. Mutta sitten perut koko jutun hiukan myöhemmin ja sanot, minä valehtelin. Huomaa lapsen reaktio, pettymys, suuttumus jne. Ole lapsesi tukena, ota reaktiot vastaan aikuismaisen tyynesti. Kuuntele, mutta älä itse provosoidu lapsen reaktioista. Älä myöskään sääli, peru puheitasi. Ole jämäkkä, pidä sanasi, mutta ole myös läsnä ja kuunteleva.

Tämä on se konkreettinen TUNNETASON kokemus, joka herättää lapsen ymmärtämään kuinka valehtelu tuntuu pahalta, sinusta ja erityisesti lapsesta.

Tsemppiä ja rohkeutta rajojen asettamiseen!

Ei. Tuo on sadistista vallankäyttöä.

Anna adoptioon.

Hanki kotikamerasysteemi josta näet mitä tapahtuu poissaollessasi. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ei mene viesti perille, ettei saa valehdella, tekisin sille samoin ja kysyisin oliko kivaa?

Siis sanoisin vaikka, että jälkkäriksi on jäätelöä ja keksiä. Myöhemmin sanoisin, et valehtelin, ei ookkaa, onko kivaa?

Ja tätä jatkaisin niin pitkään, kun hän itsekkin valehtelee. Ihan kaikesta, vaikka et huomenna mennään lintsille, no ei mennäkkää.

Sitä saa mitä tilaa.

Tämä on yhtä hyvin kasvatusta kuin opettaa väkivallalla, että väkivalta on väärin. Oikeasti asiantuntijat kehottavat miettimään perheen vuorovaikutusta, jos lapsi ei koe voivansa puhua rehellisesti vanhemmilleen.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset valehtelevat, tutkittu juttu. Kaikessa rehellinen ihminen olisi sosiaalinen hylkiö, jonka kanssa kukaan ei halua olla.

Niin, tähän vetoavat aina valehtelija-ja pettäjäluonteiset aikuiset. Moraalisen kehityksessään lapsen tasolle jääneet. Ota selvää ja lue kehityspsykologiasta lisätietoa.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi valehtelee, hän etsii rajoja. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat. Ota asia keskusteluun ja kysy lapselta: miksi valehtelet? Onko se jännää vai hauskaa? Ymmärrätkö mitä siitä seuraa, kun myöhemmin isompana jööt kiinni valehtelusta esim. koulussa, kavereille,kesätyöpaikssa jne.

Olette puhuneet, mutta onko lapsi ymmärtönyt TUNNETASOLLA että valehteleminen on VÄÄRIN?

Ymmärtääkö hän mitä tarkoittaa tehdä OIKEIN tai VÄÄRIN? Jatkakaa puhumista.

Eräs keino valehteluun on tehdä lapselle konkreettinen tilanne, jossa sinä aikuisena valehtelet lapselle, jolloin hän ymmärtää, kuinka pahalta valehtelu tuntuu. Voit luvata lapselle, että tehdään tänään vaikkapa lettuja. Mutta sitten perut koko jutun hiukan myöhemmin ja sanot, minä valehtelin. Huomaa lapsen reaktio, pettymys, suuttumus jne. Ole lapsesi tukena, ota reaktiot vastaan aikuismaisen tyynesti. Kuuntele, mutta älä itse provosoidu lapsen reaktioista. Älä myöskään sääli, peru puheitasi. Ole jämäkkä, pidä sanasi, mutta ole myös läsnä ja kuunteleva.

Tämä on se konkreettinen TUNNETASON kokemus, joka herättää lapsen ymmärtämään kuinka valehtelu tuntuu pahalta, sinusta ja erityisesti lapsesta.

Tsemppiä ja rohkeutta rajojen asettamiseen!

Mutta on ihan eri asia pettää joku valehtelemalla kuin valehdella jostain, mikä koskettaa vain itseä kuten että katsoi ohjelmaa mitä ei yksin saisi. Tämän jokainen normaali 10-vuotias ymmärtää. Ei välttämättä todellakaan valehtelisi asioista jotka satuttaa muita tai johtaa ongelmin, mutta mielestään harmittomista kyllä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki ihmiset valehtelevat, tutkittu juttu. Kaikessa rehellinen ihminen olisi sosiaalinen hylkiö, jonka kanssa kukaan ei halua olla.

Niin, tähän vetoavat aina valehtelija-ja pettäjäluonteiset aikuiset. Moraalisen kehityksessään lapsen tasolle jääneet. Ota selvää ja lue kehityspsykologiasta lisätietoa.

Kannattaisi varmaan itse opetella tiedonhakua. Jokainen psykologi osaa kertoa, että kaikki valehtelevat joskus. Jotkut vain ovat niin hölmöjä, että luulevat muiden uskovan päinvastaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi valehtelee, hän etsii rajoja. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat. Ota asia keskusteluun ja kysy lapselta: miksi valehtelet? Onko se jännää vai hauskaa? Ymmärrätkö mitä siitä seuraa, kun myöhemmin isompana jööt kiinni valehtelusta esim. koulussa, kavereille,kesätyöpaikssa jne.

Olette puhuneet, mutta onko lapsi ymmärtönyt TUNNETASOLLA että valehteleminen on VÄÄRIN?

Ymmärtääkö hän mitä tarkoittaa tehdä OIKEIN tai VÄÄRIN? Jatkakaa puhumista.

Eräs keino valehteluun on tehdä lapselle konkreettinen tilanne, jossa sinä aikuisena valehtelet lapselle, jolloin hän ymmärtää, kuinka pahalta valehtelu tuntuu. Voit luvata lapselle, että tehdään tänään vaikkapa lettuja. Mutta sitten perut koko jutun hiukan myöhemmin ja sanot, minä valehtelin. Huomaa lapsen reaktio, pettymys, suuttumus jne. Ole lapsesi tukena, ota reaktiot vastaan aikuismaisen tyynesti. Kuuntele, mutta älä itse provosoidu lapsen reaktioista. Älä myöskään sääli, peru puheitasi. Ole jämäkkä, pidä sanasi, mutta ole myös läsnä ja kuunteleva.

Tämä on se konkreettinen TUNNETASON kokemus, joka herättää lapsen ymmärtämään kuinka valehtelu tuntuu pahalta, sinusta ja erityisesti lapsesta.

Tsemppiä ja rohkeutta rajojen asettamiseen!

Tämä! Lapsen pitää kokea pettymystä ja vakehtelun pitää johtaa pettymyksen tunteeseen. Jos valehteluun ei reagoida, on näitä aikuisia valehtelijoita sitten parisuhteissa. Lue mm. www.mielenterveystalo.fi

Mielebterveystalossa ei varmasti neuvota valehtelemaan lapselle eikä muitakaan sadistisia kasvatusmenetelmiä. Eu varmasti ohjata aiheuttamaan lapselle pettymyksiä, niitä kyllä elämä tarjoaa ilman sadistisia vanhempiakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei mene viesti perille, ettei saa valehdella, tekisin sille samoin ja kysyisin oliko kivaa?

Siis sanoisin vaikka, että jälkkäriksi on jäätelöä ja keksiä. Myöhemmin sanoisin, et valehtelin, ei ookkaa, onko kivaa?

Ja tätä jatkaisin niin pitkään, kun hän itsekkin valehtelee. Ihan kaikesta, vaikka et huomenna mennään lintsille, no ei mennäkkää.

Sitä saa mitä tilaa.

Tämä on yhtä hyvin kasvatusta kuin opettaa väkivallalla, että väkivalta on väärin. Oikeasti asiantuntijat kehottavat miettimään perheen vuorovaikutusta, jos lapsi ei koe voivansa puhua rehellisesti vanhemmilleen.

Asiantuntijoille tulee jatkuvasti yllätyksenä se, että vaikka kuinka panostaisi perheen vuorovaikutukseen, luottamussuhteen luomiseen, tunnetaitoihin ja muuhun muodikkaaseen, niin lapsillakin on silti oma tahto ja oma etu. Siitä ei pääse mihinkään, että niin kauan kuin kurinpito on pelkän opettamisen ja keskustelun varassa, niin se on vain lapsen omastatunnosta kiinni, että totteleeko vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi valehtelee, hän etsii rajoja. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat. Ota asia keskusteluun ja kysy lapselta: miksi valehtelet? Onko se jännää vai hauskaa? Ymmärrätkö mitä siitä seuraa, kun myöhemmin isompana jööt kiinni valehtelusta esim. koulussa, kavereille,kesätyöpaikssa jne.

Olette puhuneet, mutta onko lapsi ymmärtönyt TUNNETASOLLA että valehteleminen on VÄÄRIN?

Ymmärtääkö hän mitä tarkoittaa tehdä OIKEIN tai VÄÄRIN? Jatkakaa puhumista.

Eräs keino valehteluun on tehdä lapselle konkreettinen tilanne, jossa sinä aikuisena valehtelet lapselle, jolloin hän ymmärtää, kuinka pahalta valehtelu tuntuu. Voit luvata lapselle, että tehdään tänään vaikkapa lettuja. Mutta sitten perut koko jutun hiukan myöhemmin ja sanot, minä valehtelin. Huomaa lapsen reaktio, pettymys, suuttumus jne. Ole lapsesi tukena, ota reaktiot vastaan aikuismaisen tyynesti. Kuuntele, mutta älä itse provosoidu lapsen reaktioista. Älä myöskään sääli, peru puheitasi. Ole jämäkkä, pidä sanasi, mutta ole myös läsnä ja kuunteleva.

Tämä on se konkreettinen TUNNETASON kokemus, joka herättää lapsen ymmärtämään kuinka valehtelu tuntuu pahalta, sinusta ja erityisesti lapsesta.

Tsemppiä ja rohkeutta rajojen asettamiseen!

Ei. Tuo on sadistista vallankäyttöä.

Ei, sadistinen tarkoittaa aivan muuta. Valehtelun hyväksyminen ilman seurauksia on lapsen hylkäämistä. Hän hakee rajojaan ja oppiaan siinä, kuinka tässä yhteiskunnassa ja maailmassa tulee toimia OIKEIN eli ei valehtelemalla.

On aikuisen vastuulla laittaa rajat. Rajaton lapsi on aikuisen hylkäämä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei mene viesti perille, ettei saa valehdella, tekisin sille samoin ja kysyisin oliko kivaa?

Siis sanoisin vaikka, että jälkkäriksi on jäätelöä ja keksiä. Myöhemmin sanoisin, et valehtelin, ei ookkaa, onko kivaa?

Ja tätä jatkaisin niin pitkään, kun hän itsekkin valehtelee. Ihan kaikesta, vaikka et huomenna mennään lintsille, no ei mennäkkää.

Sitä saa mitä tilaa.

Tämä on yhtä hyvin kasvatusta kuin opettaa väkivallalla, että väkivalta on väärin. Oikeasti asiantuntijat kehottavat miettimään perheen vuorovaikutusta, jos lapsi ei koe voivansa puhua rehellisesti vanhemmilleen.

Asiantuntijoille tulee jatkuvasti yllätyksenä se, että vaikka kuinka panostaisi perheen vuorovaikutukseen, luottamussuhteen luomiseen, tunnetaitoihin ja muuhun muodikkaaseen, niin lapsillakin on silti oma tahto ja oma etu. Siitä ei pääse mihinkään, että niin kauan kuin kurinpito on pelkän opettamisen ja keskustelun varassa, niin se on vain lapsen omastatunnosta kiinni, että totteleeko vai ei.

Jokainen kasvatusasiantuntija tietää, ettei rangaistukset vähennä valehtelua. Ne päinvastoin lisäävät sitä ja luovat kannusteita valehteluun.

Kasvatus tulee kotoonta. Vanhemmilla peiliin katsomisen paikka.

Oletteko keskustelleet sitä kautta, että valehtelemalla hän pettää vanhempien luottamuksen, ja kun häneen ei voida luottaa niin voi jäädä kivoja juttuja saamatta. Ja päinvastoin osoittamalla olevansa luotettava voi saada enemmän vastuuta. Valehtelu on sinänsä normaalia tuon ikäisillä kyllä. Rajojen kokeilua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun lapsi valehtelee, hän etsii rajoja. Aikuisen tehtävänä on luoda rajat. Ota asia keskusteluun ja kysy lapselta: miksi valehtelet? Onko se jännää vai hauskaa? Ymmärrätkö mitä siitä seuraa, kun myöhemmin isompana jööt kiinni valehtelusta esim. koulussa, kavereille,kesätyöpaikssa jne.

Olette puhuneet, mutta onko lapsi ymmärtönyt TUNNETASOLLA että valehteleminen on VÄÄRIN?

Ymmärtääkö hän mitä tarkoittaa tehdä OIKEIN tai VÄÄRIN? Jatkakaa puhumista.

Eräs keino valehteluun on tehdä lapselle konkreettinen tilanne, jossa sinä aikuisena valehtelet lapselle, jolloin hän ymmärtää, kuinka pahalta valehtelu tuntuu. Voit luvata lapselle, että tehdään tänään vaikkapa lettuja. Mutta sitten perut koko jutun hiukan myöhemmin ja sanot, minä valehtelin. Huomaa lapsen reaktio, pettymys, suuttumus jne. Ole lapsesi tukena, ota reaktiot vastaan aikuismaisen tyynesti. Kuuntele, mutta älä itse provosoidu lapsen reaktioista. Älä myöskään sääli, peru puheitasi. Ole jämäkkä, pidä sanasi, mutta ole myös läsnä ja kuunteleva.

Tämä on se konkreettinen TUNNETASON kokemus, joka herättää lapsen ymmärtämään kuinka valehtelu tuntuu pahalta, sinusta ja erityisesti lapsesta.

Tsemppiä ja rohkeutta rajojen asettamiseen!

Ei. Tuo on sadistista vallankäyttöä.

Ei, sadistinen tarkoittaa aivan muuta. Valehtelun hyväksyminen ilman seurauksia on lapsen hylkäämistä. Hän hakee rajojaan ja oppiaan siinä, kuinka tässä yhteiskunnassa ja maailmassa tulee toimia OIKEIN eli ei valehtelemalla.

On aikuisen vastuulla laittaa rajat. Rajaton lapsi on aikuisen hylkäämä.

Aikuisen vastuulla on luoda turvallinen ilmapiiri, jossa ei tarvitse valehdella yhdentekevistä asioista.

Mitä tiukemmat vanhemmat, sitä paremmin valehtelevat lapset.