Pyysin apua kavereilta muuttoon ja tällaisia sain vastaukseksi
Esitietona sanottakoon, että perheessä meillä on vauva, taapero ja kouluikäinen lapsi eli ei mikään ihan helppo elämäntilanne, ruuhkavuodet kirjaimellisesti. Iso muutto tulossa (6h+k) ja laitoin kaveriporukan Whatsapp ryhmään hyvissä ajoin päivämäärän ja pyynnön viikonlopulle muuttoavusta. Suurimmalla osalla kavereista pieniä lapsia, osa myös raskaana.
Jopa raskaana oleva uusperheen äiti ystäväni vastasi, että voi tulla avuksi kevyeen siivoushommaan. Yhdeltä lapsettomalta kaverilta sen sijaan vastaus oli pelkät linkki pari muuttofirman sivuille ja sen jälkeen viesti, ettei pääse tulemaan, vaikka muuttoon on 1.5 kk aikaa. Vastasin, että mitä sulla on silloin kalenterissa tiedossa, matkaa tms ja hän vastasi, että ei mitään, ihan vain ulkoilua ja lepoa työviikon jälkeen!!
Kommentit (529)
Nämä ihmiset jotka sanoo muista että "se tosi mielellään tulee auttamaan/lainaa pakettiautonsa/haluaa itse tulla siivousavuksi" on mun kokemuksen mukaan niitä, jotka vinkumalla vinkuu ja syyllistää ihmiset puolipakolla avukseen. Luultavasti se "sattumalta" pakettiauton omistava sukulainenkin kiroaa ikilokki-ap:ta tykönänsä. Et sitten sitä sukulaista kuitenkaan painostanut muuttoavuksi? Maksatte bensat, mutta palautuuko auto tankki täynnä vai tyhjänä? Jotenkin tyylistäsi päättelisin että tyhjänä ja auto siivoamatta.
Yhdessä muutossa kävi hölmösti. Olimme sopineet sen asukkaan kanssa, joka muutti pois asunnosta, johon muutin, ajnkohdan, jolloin asunto on tyhjä. Muuttopäivänä menin sitten asuntoon, niin siellä oli pakkaus aivan alkutekijöissä. Minun kuormani tuli muuttofirman kuorma-autossa.
Muikkeli oli niin röyhkeä kerjäläinen, että kysyi, voisko mun maksamat muuttomiehet hoitaa hänenkin tavaransa hänen uuteen osoitteeseen.
Kyllä pyörittelin silmiä. En tietenkään minä semmoista voi luvata. Hullu ajatus kaikkinensa.
Jouduin sitten kantamaan tuon uuvatin kaappeja ulos ja pakkaamaan jätesäkkiin tavaroitaan.Mulla ois ollu omissa tavaroissa riittävästi. Jääkaappia ei ollut siivonnut, eikä mitään muutakaan.
Tsiisus sentään. Kaikkea sitä näkee, kun vanhaks elää.
Terveisiä Espoon matinkylään
No voi, että Kummallisia , ystäviä teillä!
Jos muutatte paikkakunnalla vain kohteesta A kohteeseen B
Voisi kysyä avuksi, Kiinteistöyhtiötä varmaan ottavat palkkion, mutta ei tarvitse kaukaa muuttoautoa kysyä.
Seuraavaksi voi kysyä ,
Paikkakunnan toimintakeskuksessa, että, riskeille miehille ja naisille ois " diblomi" työtä tarjolla!
Ja jos ohjaajalla on autossaan peräkärry on , se Loistavaa,
Siihen mahtuu paljon muuttolaatikoita,
Sänky, patjoineen,
Kiinteistöhuollon pakettiautoon mahtuu keittöpöytä, tuolit tai tai penkit ,
Jos ei kaikkea kerralla , toisella kertaa taas , kirjahylly,
Taas joku sänky,
Pyykkikone kun on nokkakärry mukana.
Pakastin jääkaappi.
Maitokärryssä menee hyvin muuttolaatikoita, on sohvakin kuljetettu sillä.
Ja illalla jo olette , Uudessa kodissanne nukkumassa, eikä jää seuraavaan päivään kun rippeitä siivoamaskin voi käydä toimintakeskukessa.
Mutta jos muutto tapahtuu paikkakunnan ulkopuolelle,
Sitten teidän pitää kysyä ,
Mikä ei muuta kiskuri hintaan,
Joku muuttofirma, kiinteistö huolto ja joku Vapaaehtois taho , joilla on pakettiauto , auton peräkärry käytössä.
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, kun entisaikoina ihmiset teki ruumiillista työtä 6 päivää viikossa. Silti oltiin aina valmiina auttamaan sukua ja ystäviä. Nykyään useimmat istuvat tietokoneen ääressä päivät, silti eivät jaksa auttaa muita!
Ennen jopa rakennettiin rintamamiestaloja talkootyönä.
Kuule ihan samaa mietin. Lähinnä myös sitä, että missä nää mammat asuu ja kuinka varakasta porukkaa on, kun AINA muuttavat muuttofirman kanssa.
Mä en tunne ketään, joka tilaisi moisia palveluita. Muuttoja on tehty rutkasti tähän ikään, ehkä nyt viimeiset kymmenen vuotta ollut seesteistä aikaa ja kaikki löytäneet oman kolonsa.
Nyt alkaa lapset muuttamaan omilleen ja niin hekin toinen toistaan auttavat. Ei puhettakaan, että muuttofirmoja tms. käyttäisivät.
Ymmärrän työelämän vaatimukset, että ihmiset mielellään viettävät vapaata leväten... Mutta pari tuntia muuttoapuna ei ole multa pois. Näkee kavereita/sukua ja pääsee tekemään jotain ruumiillistakin.
N50 pkseutu
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten, tarjoatko sitä kaalilaatikkoa uudessa vai vanhassa asunnossa? Milloin ehdit pakata ja muuttaa kaikki ruokailuvälineet ja muut keittiötarvikkeet, kun kesken muuttoa alat kokata isolle perheelle ja monen hengen muuttoporukalle? Totta kai kaikki haluavat istua lattialla syömässä. Pöydät ja tuolit kunon jo muutettu tai autossa odottamassa.
Vai voisiko sen kokkausajan käyttää siihen muuttoon, että tulisi joskus valmista?Ohiksena huutelen, että esim terassille voi kattaa ruuan. Kaalilaatikko on tietenkin etukäteen tehty yms. ja se tarjoillaan uudessa paikassa. Voi lämmittää mikrossa, uunissa, grillissä... riippuu tilanteesta.
Ruoka syödään kertakäyttövehkeillä. Ruoka tarjolla vartissa. Tadaa!
Itse suosin talkoissa keittoja. Ovat nopeampia lämmittää. Kylkeen leivotut sämpylät ja jälkkäriksi pullakahvit.
Aina on toiminut ja aina on väkeä riittänyt.
Mikrossa lämmitettyä kaalilaatikkoa kertakäyttöastioista muuttopäivänä, enpä keksi kamalampaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ap on tosissaan, niin tuo kaverin vastaus muuttoapupyyntöön on aivan oikein! Jos itse viettäisin viikonlopun kaverin muuttotalkoissa, olisin poikki vielä seuraavalla viikolla. Inhoan ihmisiä, jotka säästävät muutossa sillä oletuksella, että muut ihmiset tulevat jeesimään. Jos tili on ihan nollilla ja pakko muuttaa (esim köyhä eläkeläinen) niin muuttorahat saa sossusta harkinnanvaraisena toimeentulotukena.
Kerran mulla kaveri muutti taloon, josta maksoi 700k. Kyseli porukkaa muuttotalkoisiin. En osallistunut, ajattelin että jos varaa ostaa tuolla hinnalla talo, on kyllä varaa palkata muuttoapua. No toki oli yli-iso pankkilaina niskassa mutta se nyt on ihan omaa tyhmyyttä.
Täytyy hieman korjata tuota toimeentulotukiasiaa. Itse sairauseläkeläisenä otin tästä selvää, kun muutin. KELA maksoi takuuvuokran ja olisi maksanut jonkun pienen muuttoavustussumman, joka ei todellakaan olisi kattanut muuttofirman kuluja. Se oli muistaakseni jotain 100 tai 150 euron luokkaa. Pakko oli siis turvautua muiden apuun, kun muutosta tuli jo muutenkin kuluja, kuten vuokrien päällekkäisyyksiä. Paremmin toimeentulevilla ihmisillä toki tilanne on eri.
Mä kyllä sain aikanaan, ehkä on paikkakuntaeroja. Sossu maksoi muuttofirman kulut kokonaan, kun muutin väkivaltaisen exänin luota karkuun. Heillä oli oikein sopimus tietyn muuttofirman kanssa.
Poikkeustapauksissa maksusitoumus muuttofirmaan myönnetään kyllä. Sulla on selkeästikin ollut akuutti tarve muutolle. Turhan usein ihmiset kuitenkin kuvittelevat, että yhteiskunta korvaa jotain huvikseen muuttoja kelle tahansa köyhälle. Todellisuudessa kuitenkin edes vuokravakuutta ei korvata, jos muutolle ei ole KELA:n hyväksymiä perusteita, kuten halvempaan asuntoon muutto. Sosiaalitoimistot käsittääkseni myöskin edellyttävät, että muutolle on perusteltu, erityinen syy.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli muutto kahden kuukauden kuluttua esikoisen syntymästä.
Molemmat miehen kanssa pakattiin yhdessä kaikki valmiiksi.
Tilattiin iso muuttoauto, että kaikki tavarat mahtuvat kerralla.
Muuttolaatikot haettiin ajoissa, koska ymmärsimme että vauvan kanssa pakatessa kuluu aikaa normaalia enempi.
Samoin pidettiin muuttolaatikkoja uudessa kodissa vähän pidempään, että ehdittiin purkaa.
Muuttopäivänä menin vauvan kanssa itse uuteen kotiin.
Kaksi ystävää auttoi miestäni kantamaan muutossa ja tilasin heille sellaista ruokaa, mitä toivoivat.Meni max 3 tuntia.
Loppusiivous hoidettiin yhdessä myöhään illalla.
Toki oltiin siivottu kaikkea mahdollista esim kaapit, kun pakattiin.Vinkkinä!
Pakatkaa matkalaukkuun parille ensimmäiselle päivälle uudessa kodissa jokaiselle tarpeelliset vaatteet plus toilettipussit plus vuodevaatteet ja pyyhkeet.
Minulle kävi viime muutossa niin, että shampoot, saippuat yms. eivät mahtuneet samaan laukkuun, missä oli muut "käsimatkatavarat", joten pakkasin ne toiseen kassiin. Siinä muuttohässäkässä se toinen kassi sitten hävisi johonkin. Löysin onneksi sen laatikon, missä oli kylpyhuonetavarat, joten sain itseni pestyä muuttopäivän iltana. Kyllä ne "käsimatkatavara"-pesuaineet sitten aikanaan löytyivät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse auttanut näitä kavereita koskaan muutossa? Ja siis auttanut kunnolla etkä vaan palloillut? Onko sun omat muutot aiemmin olleet ihan kaaosta? Esim ei ole kunnolla pakattu, ei varattu eväitä muuttoporukalle.
Noilla syillä itse skippaan nykyään parin kaverin muutot. Toinen vielä muuttaa joka vuosi ja järjestelmällisyys puuttuu aina ja muut saa hoitaa kaiken. Ja kun hän on ollut mun muutossa niin on ollut lähinnä tiellä ja yleensä ei edes voi kantaa mitään kun on milloin mikäkin paikka kipeä.
Olen ollut auttamassa muutossa ja remontissa mm tätä raskaana olevaa kaveria, joka ihanasti tarjoutui jo auttamaan. Minä ja mieheni emme ole mitään avuttomia muuttajia, päinvastoin kaikki muutot ollaan aina itse hoidettu talkoovoimin ihan onnistuneesti.
ApNiiiiiiin? Eli olet ollut auttamassa sitä kaveria joka tarjoutui auttamaan? Entäs niitä jotka eivät tarjoutuneet?
Kaikki muut tarjoutuivat auttamaan ainakin jossain määrin. Tämä unohtui alkuperäisestä viestistä.
ApMiksi ihmeessä sinun sitten pitää väkisin jankata juuri sitä yhtä kaveria avuksi kun hän jo teki selväksi että ei halua tulla?
En jankannut ja tässä menee monelta pointti ohi. Pointti oli, että pyydän apua, vastaus on avoimen "ei kiinnosta". Melkein olisi helpompi käsittää, jos kaveri olisi vaikka sepittänyt jonkun tekosyyn, vaikka jonkun matkan minkä vuoksi ei pääse muka tulemaan. Yleensä kaverit antaa apua kun pyydetään, ei vastaa noin avoimen kielteisesti.
Ja mitä tulee tämän keskustelun alapeukkuihin ja muuttofirmojen tuputtamiseen, niin toistan vielä että kaikki muutot ollaan itse hoidettu, enkä näe tarvetta maksaa muuttofirmoille sellaisesta satoja tai jopa tuhansia euroja, joka voidaan hoitaa itsekin.
ApMinusta rehellinen "ei kiinnosta" -vastaus on aivan validi ja hyväksyttävä. Minua ainakin kiinnostaa enemmän kaverisi mainitsema ulkoilu ja työviikosta palautuminen kuin mennä hoitamaan jonkun sellaisen muuttoa, joka oletettavasti kykenee maksamaan siitä ammattilaisille. Mutta meillä on varmaankin eri käsitys siitä mitä ystävyyteen kuuluu ja millaista apua voi odottaa. Apua voi ja saakin pyytää, mutta jokaisella on oikeus itse määrittää millaista apua haluaa antaa ja mitä ei. Ja sinulla toki oikeus vaikka katkaista ystävyys jos ajattelet että muuttoosi osallistumattomuus on deal breaker.
En ole katkaisemassa ystäviä, mutta kyllä tässä näkyy kuka on oikeasti läheinen ystävä ja HALUAA tulla auttamaan ja kuka on vaan kaveri.
ApYstävät ei kuppaa toisiltaan apua, etenkään tuollaisen kämpän muuttoon ja siivoamiseen? Ihan mielenkiinnosta kyselen, että kun sinulla on vauva ja taapero niin missä vaiheessa sä meinaat ehtiä tekemään näille talkoolaisille ruokaa vai tilaatko valmiiksi pizzaa? Onko muuttoauto hommattu vai kuppaatteko senkin joltain kaverilta jolla just sattuu sopivasti olemaan pakettiauto? Entä onko kaikki kamat pakattu valmiiksi nopeuttamaan talkoolaisten työtä?
Mielenkiintoinen ajatus, että ystävien apu = kuppaamista. Autetaan ystäviä puolin ja toisin, esim lasten vaatteet, lelut, tavarat annetaan sille ystävälle kenelle tulee ajankohtaisesti tarpeeseen. Sinulle sekin on sitten kuppaamista??
Mitä tulee ruokaan, niin teen uunin täydeltä kaali-jauhelihaatikkoa muuttopäiville. Ei taatusti jää kukaan nälkäiseksi. Pakettiauto sattuu löytymään sukulaisilta, ihan mielellään antaa sen lainaksi, bensat maksetaan ilman muuta.
Ap:DD Tän on pakko olla provo, koska juttu vaan pahenee koko ajan. Tule muuttamaan meille koko viikonlopuksi pakkaamisesta siivouksiin asti, niin saat palkaksi lautasellisen kaalilaatikkoa. :DDD (hyi helvetti)
nirsoille kermaperseille ei kelpaa kaalilaatikko joka on oikein hyvä kotiruoka eikä ole lihottava. Kermaperseille pitäisi olla epäterveelliset ja lihottavat pitsat. Ei ihme, että kakaratkin niuhottavat, että kouluruoka on"pahaa"jos vanhemmillekkin pitäisi olla pitsaa vaikka varmasti ollaan jo ylipainoisia.
Muuttoihin tavataan tilata kuumat, käsinsyötävät pikaruoat. Pizza on siihen oikein oiva. Kuka hullu muuttopäivänä enää uunia lämmittää, lautasia ja aterimia pitää esillä, saati mikroa? Ja älä huoli, eiköhän tuolla työn määrällä ne kalorit ole nopsaan kulutettu?
Ap varmaa aatteli että halvin ruoka on kaalilaatikko kun 2 päivän muutto. Pizza tulisi kalliiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, kun entisaikoina ihmiset teki ruumiillista työtä 6 päivää viikossa. Silti oltiin aina valmiina auttamaan sukua ja ystäviä. Nykyään useimmat istuvat tietokoneen ääressä päivät, silti eivät jaksa auttaa muita!
Ennen jopa rakennettiin rintamamiestaloja talkootyönä.
Kuule ihan samaa mietin. Lähinnä myös sitä, että missä nää mammat asuu ja kuinka varakasta porukkaa on, kun AINA muuttavat muuttofirman kanssa.
Mä en tunne ketään, joka tilaisi moisia palveluita. Muuttoja on tehty rutkasti tähän ikään, ehkä nyt viimeiset kymmenen vuotta ollut seesteistä aikaa ja kaikki löytäneet oman kolonsa.
Nyt alkaa lapset muuttamaan omilleen ja niin hekin toinen toistaan auttavat. Ei puhettakaan, että muuttofirmoja tms. käyttäisivät.
Ymmärrän työelämän vaatimukset, että ihmiset mielellään viettävät vapaata leväten... Mutta pari tuntia muuttoapuna ei ole multa pois. Näkee kavereita/sukua ja pääsee tekemään jotain ruumiillistakin.
N50 pkseutu
Niin, tässä asiassa on tapahtunut muutosta ja minusta se on vain hyvä asia.
Mutta tässä tapauksessa, eihän ap halunnut apua pariksi tunniksi vaan koko viikonlopuksi. Työnä pakkaaminen, muutto ja loppusiivous. Palkaksi lautasellinen kaalilaatikkoa.
Totta kai nuoret auttaa toisiaan, heillä on vielä vähän tavaraa ja rahaa vielä vähemmän. Mutta aikuisilla työssäkäyvillä on kyllä varaa maksaa itse muuttonsa. Pitää osata arvostaa läheistensä aikaa sen verran, ettei vaadi ketään käyttämään koko viikonloppua omiin hommiinsa, ja jos joku kieltäytyy alkaa haukkua häntä laiskaksi kermaperseeksi.
Entä oletteko Kysyneet Urheilu seuroilta, palomiehiltä , vapaa ehtois järjestöistä, työkeskusten lisäksi , työpajoista.
Kelläänhän ei ole varsinaisesti mitään velvollisuutta tulla auttamaan sinua tai ylipäänsä ketään. Porukka tulee jos tulee, mutta et voi laskea ilmaisavun varaan. Kaiva kuvetta ja tilaa se muuttofirma avuksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten, tarjoatko sitä kaalilaatikkoa uudessa vai vanhassa asunnossa? Milloin ehdit pakata ja muuttaa kaikki ruokailuvälineet ja muut keittiötarvikkeet, kun kesken muuttoa alat kokata isolle perheelle ja monen hengen muuttoporukalle? Totta kai kaikki haluavat istua lattialla syömässä. Pöydät ja tuolit kunon jo muutettu tai autossa odottamassa.
Vai voisiko sen kokkausajan käyttää siihen muuttoon, että tulisi joskus valmista?Ohiksena huutelen, että esim terassille voi kattaa ruuan. Kaalilaatikko on tietenkin etukäteen tehty yms. ja se tarjoillaan uudessa paikassa. Voi lämmittää mikrossa, uunissa, grillissä... riippuu tilanteesta.
Ruoka syödään kertakäyttövehkeillä. Ruoka tarjolla vartissa. Tadaa!
Itse suosin talkoissa keittoja. Ovat nopeampia lämmittää. Kylkeen leivotut sämpylät ja jälkkäriksi pullakahvit.
Aina on toiminut ja aina on väkeä riittänyt.
Keittoa? Muuttaminen on tosi raskasta hommaa ja sen palkaksi tarjoat keittoa?
Kyllä, kuten kaikki muutkin. Mikään ei ole niin hyvää kuin lohikeitto tai hernari muuton lomassa. :) Talkooihmiset ymmärtää hyvän päälle ja on täyttävää.
Ap onko ystävilläsi käytettävissä kuorma-auto, xxx muuttolaatikoita, sidontaliinoja , pehmikkeitä jne. ? Vai pakullako ajattelit muuton tehdä ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten, tarjoatko sitä kaalilaatikkoa uudessa vai vanhassa asunnossa? Milloin ehdit pakata ja muuttaa kaikki ruokailuvälineet ja muut keittiötarvikkeet, kun kesken muuttoa alat kokata isolle perheelle ja monen hengen muuttoporukalle? Totta kai kaikki haluavat istua lattialla syömässä. Pöydät ja tuolit kunon jo muutettu tai autossa odottamassa.
Vai voisiko sen kokkausajan käyttää siihen muuttoon, että tulisi joskus valmista?Ohiksena huutelen, että esim terassille voi kattaa ruuan. Kaalilaatikko on tietenkin etukäteen tehty yms. ja se tarjoillaan uudessa paikassa. Voi lämmittää mikrossa, uunissa, grillissä... riippuu tilanteesta.
Ruoka syödään kertakäyttövehkeillä. Ruoka tarjolla vartissa. Tadaa!
Itse suosin talkoissa keittoja. Ovat nopeampia lämmittää. Kylkeen leivotut sämpylät ja jälkkäriksi pullakahvit.
Aina on toiminut ja aina on väkeä riittänyt.
Keittoa? Muuttaminen on tosi raskasta hommaa ja sen palkaksi tarjoat keittoa?
Kyllä, kuten kaikki muutkin. Mikään ei ole niin hyvää kuin lohikeitto tai hernari muuton lomassa. :) Talkooihmiset ymmärtää hyvän päälle ja on täyttävää.
Jaa nyt on oikein oma ihmislajinsa nämä "talkooihmiset", joiden ruoansulatuskin on niin erikoinen, että lohikeitto täyttää vatsat kun on tehty raskasta ruumiillista työtä koko viikonloppu. Ehkä on paras että pyydätte keskenänne apua toisilta oman lajinne edustajilta ja jätätte muut kokonaan rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, kun entisaikoina ihmiset teki ruumiillista työtä 6 päivää viikossa. Silti oltiin aina valmiina auttamaan sukua ja ystäviä. Nykyään useimmat istuvat tietokoneen ääressä päivät, silti eivät jaksa auttaa muita!
Ennen jopa rakennettiin rintamamiestaloja talkootyönä.
Kuule ihan samaa mietin. Lähinnä myös sitä, että missä nää mammat asuu ja kuinka varakasta porukkaa on, kun AINA muuttavat muuttofirman kanssa.
Mä en tunne ketään, joka tilaisi moisia palveluita. Muuttoja on tehty rutkasti tähän ikään, ehkä nyt viimeiset kymmenen vuotta ollut seesteistä aikaa ja kaikki löytäneet oman kolonsa.
Nyt alkaa lapset muuttamaan omilleen ja niin hekin toinen toistaan auttavat. Ei puhettakaan, että muuttofirmoja tms. käyttäisivät.
Ymmärrän työelämän vaatimukset, että ihmiset mielellään viettävät vapaata leväten... Mutta pari tuntia muuttoapuna ei ole multa pois. Näkee kavereita/sukua ja pääsee tekemään jotain ruumiillistakin.
N50 pkseutu
Niin, tässä asiassa on tapahtunut muutosta ja minusta se on vain hyvä asia.
Mutta tässä tapauksessa, eihän ap halunnut apua pariksi tunniksi vaan koko viikonlopuksi. Työnä pakkaaminen, muutto ja loppusiivous. Palkaksi lautasellinen kaalilaatikkoa.
Totta kai nuoret auttaa toisiaan, heillä on vielä vähän tavaraa ja rahaa vielä vähemmän. Mutta aikuisilla työssäkäyvillä on kyllä varaa maksaa itse muuttonsa. Pitää osata arvostaa läheistensä aikaa sen verran, ettei vaadi ketään käyttämään koko viikonloppua omiin hommiinsa, ja jos joku kieltäytyy alkaa haukkua häntä laiskaksi kermaperseeksi.
Pari tuntia per henkilö riittää, kun porukkaa on tarpeeksi. Vuoroissa, niin pääsee vapaastakin nauttimaan. Jos siellä kaikki samaan aikaan on, niin sittenhän siitä ei tule mitään. Pyörivät vaan jaloissa ja tiellä.
Tietysti muuton jälkeen on bileet muuttoporukalle. Kun kaikki on saatu paikalleen.
Turhaa ap:hen on verrata, se on ilmiselvä trolli. Ei kukaan ole noin möllö.
Vierailija kirjoitti:
Entä oletteko Kysyneet Urheilu seuroilta, palomiehiltä , vapaa ehtois järjestöistä, työkeskusten lisäksi , työpajoista.
Sinä taisit kirjoittaa tuon aiemman pitkän ja omituisen viestin kiinteistöyhtiöstä jne? Mikä diagnoosi sinulla on, kun ulosantisi on noin erikoista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oletko itse auttanut näitä kavereita koskaan muutossa? Ja siis auttanut kunnolla etkä vaan palloillut? Onko sun omat muutot aiemmin olleet ihan kaaosta? Esim ei ole kunnolla pakattu, ei varattu eväitä muuttoporukalle.
Noilla syillä itse skippaan nykyään parin kaverin muutot. Toinen vielä muuttaa joka vuosi ja järjestelmällisyys puuttuu aina ja muut saa hoitaa kaiken. Ja kun hän on ollut mun muutossa niin on ollut lähinnä tiellä ja yleensä ei edes voi kantaa mitään kun on milloin mikäkin paikka kipeä.
Olen ollut auttamassa muutossa ja remontissa mm tätä raskaana olevaa kaveria, joka ihanasti tarjoutui jo auttamaan. Minä ja mieheni emme ole mitään avuttomia muuttajia, päinvastoin kaikki muutot ollaan aina itse hoidettu talkoovoimin ihan onnistuneesti.
ApNiiiiiiin? Eli olet ollut auttamassa sitä kaveria joka tarjoutui auttamaan? Entäs niitä jotka eivät tarjoutuneet?
Kaikki muut tarjoutuivat auttamaan ainakin jossain määrin. Tämä unohtui alkuperäisestä viestistä.
Ap
Sä oot törkee! Kaverisihan kertoi, hän tarvitsee lepoa. Ja hänellä on siihen oikeus, toisin kuin sinulla vaatia häneltä mitään. Kaveruuden lähtölaskenta alkaisi mulla tollasesta kiukuttelusta ja rajattomuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten se pakettiauto riittää tähän muuttoon? Vai veivaatteko kymmenen kertaa sillä ees taas?
Ei taida pakulla kymmenen kertaa riittää 6h+k asunnon kamoihin.
Jos on lyhyt matka ja aikaa, niin onnistuuu. Me on muutettu auton ja peräkärrin avulla 5 henkilön perhe omakotitalosta toiseen taloon. Pikkuhiljaa muutettiin. Varsinaisena muuttopäivänä oli vain isommat tavarat jäljellä. Mielestäni muutto sujui paljon kivuttomimmin kuin isolla muuttoautolla kahden muuttomiehen avustamana.
Mene toki itse auttamaan aapeetä?
Ja mitä hittoa sä niuhotat kermaperseilystä? 😁
Oon itse mm ollut nyt viikon äidilleni puusavotassa ruokapalkalla, aina ollut hoitamassa kavereiden muuttoja ja saanut itsekin apua aina tarvittaessa.
En silti lähtis aapeen spekseillä muuttamaan perhettä pakulla kun ei ole edes pakattu valmiiksi ja oletetaan vielä mun tekevän loppusiivousta.
Muuttojen tulee hoitua niin, että kamat on paketissa ja kaikki valmiina, ettei talkooporukalle jää muuta kuin roudausjoka sekin palkitaan jotenkin.