Pyysin apua kavereilta muuttoon ja tällaisia sain vastaukseksi
Esitietona sanottakoon, että perheessä meillä on vauva, taapero ja kouluikäinen lapsi eli ei mikään ihan helppo elämäntilanne, ruuhkavuodet kirjaimellisesti. Iso muutto tulossa (6h+k) ja laitoin kaveriporukan Whatsapp ryhmään hyvissä ajoin päivämäärän ja pyynnön viikonlopulle muuttoavusta. Suurimmalla osalla kavereista pieniä lapsia, osa myös raskaana.
Jopa raskaana oleva uusperheen äiti ystäväni vastasi, että voi tulla avuksi kevyeen siivoushommaan. Yhdeltä lapsettomalta kaverilta sen sijaan vastaus oli pelkät linkki pari muuttofirman sivuille ja sen jälkeen viesti, ettei pääse tulemaan, vaikka muuttoon on 1.5 kk aikaa. Vastasin, että mitä sulla on silloin kalenterissa tiedossa, matkaa tms ja hän vastasi, että ei mitään, ihan vain ulkoilua ja lepoa työviikon jälkeen!!
Kommentit (529)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, kun entisaikoina ihmiset teki ruumiillista työtä 6 päivää viikossa. Silti oltiin aina valmiina auttamaan sukua ja ystäviä. Nykyään useimmat istuvat tietokoneen ääressä päivät, silti eivät jaksa auttaa muita!
Ennen jopa rakennettiin rintamamiestaloja talkootyönä.
Kuule ihan samaa mietin. Lähinnä myös sitä, että missä nää mammat asuu ja kuinka varakasta porukkaa on, kun AINA muuttavat muuttofirman kanssa.
Mä en tunne ketään, joka tilaisi moisia palveluita. Muuttoja on tehty rutkasti tähän ikään, ehkä nyt viimeiset kymmenen vuotta ollut seesteistä aikaa ja kaikki löytäneet oman kolonsa.
Nyt alkaa lapset muuttamaan omilleen ja niin hekin toinen toistaan auttavat. Ei puhettakaan, että muuttofirmoja tms. käyttäisivät.
Ymmärrän työelämän vaatimukset, että ihmiset mielellään viettävät vapaata leväten... Mutta pari tuntia muuttoapuna ei ole multa pois. Näkee kavereita/sukua ja pääsee tekemään jotain ruumiillistakin.
N50 pkseutu
En itse asiassa tunne minäkään ketään, joka olisi käyttänyt muuttofirmaa. Kuitenkin ap:n tapauksessa kyse on todella isosta muutosta, eikä mielestäni oikein voi loukkaantua siitä, että kaverit haluavat toipua työviikosta, eivätkä tule avuksi. Muuttaminen on raskasta, ja jokaisella on oikeus kuunnella itseään ja voimavarojaan. 6h+k -asunnon muutto ei hoidu parissa tunnissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten, tarjoatko sitä kaalilaatikkoa uudessa vai vanhassa asunnossa? Milloin ehdit pakata ja muuttaa kaikki ruokailuvälineet ja muut keittiötarvikkeet, kun kesken muuttoa alat kokata isolle perheelle ja monen hengen muuttoporukalle? Totta kai kaikki haluavat istua lattialla syömässä. Pöydät ja tuolit kunon jo muutettu tai autossa odottamassa.
Vai voisiko sen kokkausajan käyttää siihen muuttoon, että tulisi joskus valmista?Ohiksena huutelen, että esim terassille voi kattaa ruuan. Kaalilaatikko on tietenkin etukäteen tehty yms. ja se tarjoillaan uudessa paikassa. Voi lämmittää mikrossa, uunissa, grillissä... riippuu tilanteesta.
Ruoka syödään kertakäyttövehkeillä. Ruoka tarjolla vartissa. Tadaa!
Itse suosin talkoissa keittoja. Ovat nopeampia lämmittää. Kylkeen leivotut sämpylät ja jälkkäriksi pullakahvit.
Aina on toiminut ja aina on väkeä riittänyt.
Mikrossa lämmitettyä kaalilaatikkoa kertakäyttöastioista muuttopäivänä, enpä keksi kamalampaa.
Terassilla, ja varmasti sateessa, kolme pikkulasta jaloissa väsyneinä ja kiukkuisina. Ap riitelee miehensä kanssa ja ohjeistaa ja arvostelee muiden tekemisiä. 🤣 Joo, ei ikinä. EI IKINÄ! 😂😂
Muutin kerran kakkosasunnon tavarat yksin parissa päivässä, pakkasin siivosin ja ajoin tavarat paikasta a paikkaan b. Edes aviomies ei auttanut, oli kuulemma parempaa tekemistä.

Keittoa? Muuttaminen on tosi raskasta hommaa ja sen palkaksi tarjoat keittoa?
Kyllä, kuten kaikki muutkin. Mikään ei ole niin hyvää kuin lohikeitto tai hernari muuton lomassa. :) Talkooihmiset ymmärtää hyvän päälle ja on täyttävää.
Jaa nyt on oikein oma ihmislajinsa nämä "talkooihmiset", joiden ruoansulatuskin on niin erikoinen, että lohikeitto täyttää vatsat kun on tehty raskasta ruumiillista työtä koko viikonloppu. Ehkä on paras että pyydätte keskenänne apua toisilta oman lajinne edustajilta ja jätätte muut kokonaan rauhaan.
Ystävällisyys ja herkkä avunanto ihmisissä on oma luonteen piirteensä. Eihän ne kaikilta suju automaattisesti. Hammasta purraan ja nuristaan kaikesta, eivät semmoiset ole talkoohenkisiä ihmisiä, eikä semmoisia tarvita olemaan tiellä.
Sanomattakin selvää, että pyydän reippailta, auttamaan valmiilta olevilta ihmisiltä apua.
Sekoitat nyt useita tekstejä sekaisin. Mä en ole puhunut koko viikonlopun töistä, vaan erikseen mainitsin parin tunnin talkootyöstä. Vastasin edelliselle, en APlle, enkä hänen puolestaan.

No tämä lanka nyt koskee ap:n muuttoa eikä sinun.

Kannoit sohvan, sängyn ja keittiönpöydän yksin?

Lapsillehan voi hoitajan järjestää muuttopäiväksi. Sekö on myös liian vaikeaa. Samaa muuttoporukkaa, osa hoitaa mukulat (jos ei muualle saa), osa hoitaa ruuat, pari hoitaa ajot, osa kannot.... Muuttajat itse tietenkin on pakannut kaiken ja merkannut mihin mikäkin menee ja osa hoitaa siivouksen.
Eikö täällä kukaan osaa organisoida mitään itse?
Nyt mä ymmärrän nämä tekstit paremmin. Avuttomuushan täällä kukoistaa.
Apn juttuun vinkaten, se raskaana oleva voisi hoidella noita lapsia sen päivän, eikä mitään siivouksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten, tarjoatko sitä kaalilaatikkoa uudessa vai vanhassa asunnossa? Milloin ehdit pakata ja muuttaa kaikki ruokailuvälineet ja muut keittiötarvikkeet, kun kesken muuttoa alat kokata isolle perheelle ja monen hengen muuttoporukalle? Totta kai kaikki haluavat istua lattialla syömässä. Pöydät ja tuolit kunon jo muutettu tai autossa odottamassa.
Vai voisiko sen kokkausajan käyttää siihen muuttoon, että tulisi joskus valmista?Ohiksena huutelen, että esim terassille voi kattaa ruuan. Kaalilaatikko on tietenkin etukäteen tehty yms. ja se tarjoillaan uudessa paikassa. Voi lämmittää mikrossa, uunissa, grillissä... riippuu tilanteesta.
Ruoka syödään kertakäyttövehkeillä. Ruoka tarjolla vartissa. Tadaa!
Itse suosin talkoissa keittoja. Ovat nopeampia lämmittää. Kylkeen leivotut sämpylät ja jälkkäriksi pullakahvit.
Aina on toiminut ja aina on väkeä riittänyt.
Keittoa? Muuttaminen on tosi raskasta hommaa ja sen palkaksi tarjoat keittoa?
Kyllä, kuten kaikki muutkin. Mikään ei ole niin hyvää kuin lohikeitto tai hernari muuton lomassa. :) Talkooihmiset ymmärtää hyvän päälle ja on täyttävää.
Jaa nyt on oikein oma ihmislajinsa nämä "talkooihmiset", joiden ruoansulatuskin on niin erikoinen, että lohikeitto täyttää vatsat kun on tehty raskasta ruumiillista työtä koko viikonloppu. Ehkä on paras että pyydätte keskenänne apua toisilta oman lajinne edustajilta ja jätätte muut kokonaan rauhaan.
Ystävällisyys ja herkkä avunanto ihmisissä on oma luonteen piirteensä. Eihän ne kaikilta suju automaattisesti. Hammasta purraan ja nuristaan kaikesta, eivät semmoiset ole talkoohenkisiä ihmisiä, eikä semmoisia tarvita olemaan tiellä.
Sanomattakin selvää, että pyydän reippailta, auttamaan valmiilta olevilta ihmisiltä apua.
Sekoitat nyt useita tekstejä sekaisin. Mä en ole puhunut koko viikonlopun töistä, vaan erikseen mainitsin parin tunnin talkootyöstä. Vastasin edelliselle, en APlle, enkä hänen puolestaan.
Olen lähinnä huomannut, että apua vastaanottavia kyllä löytyy. Avunantaminen on jo harvinaisempaa.
Yleensä se muuttoporukka on niin kauan paikalla kun muutto kestää, en ole parin tunnin vuoroihin törmännyt. Toisaalta useimmat eivät teetä muuttoa pakkaamisesta lähtien jollain muulla.
Muutolla en nyt tarkoita kohteiden siivoamista ja laatikkojen purkua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuten, tarjoatko sitä kaalilaatikkoa uudessa vai vanhassa asunnossa? Milloin ehdit pakata ja muuttaa kaikki ruokailuvälineet ja muut keittiötarvikkeet, kun kesken muuttoa alat kokata isolle perheelle ja monen hengen muuttoporukalle? Totta kai kaikki haluavat istua lattialla syömässä. Pöydät ja tuolit kunon jo muutettu tai autossa odottamassa.
Vai voisiko sen kokkausajan käyttää siihen muuttoon, että tulisi joskus valmista?Ohiksena huutelen, että esim terassille voi kattaa ruuan. Kaalilaatikko on tietenkin etukäteen tehty yms. ja se tarjoillaan uudessa paikassa. Voi lämmittää mikrossa, uunissa, grillissä... riippuu tilanteesta.
Ruoka syödään kertakäyttövehkeillä. Ruoka tarjolla vartissa. Tadaa!
Itse suosin talkoissa keittoja. Ovat nopeampia lämmittää. Kylkeen leivotut sämpylät ja jälkkäriksi pullakahvit.
Aina on toiminut ja aina on väkeä riittänyt.
Keittoa? Muuttaminen on tosi raskasta hommaa ja sen palkaksi tarjoat keittoa?
Kyllä, kuten kaikki muutkin. Mikään ei ole niin hyvää kuin lohikeitto tai hernari muuton lomassa. :) Talkooihmiset ymmärtää hyvän päälle ja on täyttävää.
Jaa nyt on oikein oma ihmislajinsa nämä "talkooihmiset", joiden ruoansulatuskin on niin erikoinen, että lohikeitto täyttää vatsat kun on tehty raskasta ruumiillista työtä koko viikonloppu. Ehkä on paras että pyydätte keskenänne apua toisilta oman lajinne edustajilta ja jätätte muut kokonaan rauhaan.
Ystävällisyys ja herkkä avunanto ihmisissä on oma luonteen piirteensä. Eihän ne kaikilta suju automaattisesti. Hammasta purraan ja nuristaan kaikesta, eivät semmoiset ole talkoohenkisiä ihmisiä, eikä semmoisia tarvita olemaan tiellä.
Sanomattakin selvää, että pyydän reippailta, auttamaan valmiilta olevilta ihmisiltä apua.
Sekoitat nyt useita tekstejä sekaisin. Mä en ole puhunut koko viikonlopun töistä, vaan erikseen mainitsin parin tunnin talkootyöstä. Vastasin edelliselle, en APlle, enkä hänen puolestaan.
No tämä lanka nyt koskee ap:n muuttoa eikä sinun.
Juu, en mä ole mihinkään muuttamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin kerran kakkosasunnon tavarat yksin parissa päivässä, pakkasin siivosin ja ajoin tavarat paikasta a paikkaan b. Edes aviomies ei auttanut, oli kuulemma parempaa tekemistä.
Kannoit sohvan, sängyn ja keittiönpöydän yksin?
Kaikkihan saa osina. Miksei?
ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muutin kerran kakkosasunnon tavarat yksin parissa päivässä, pakkasin siivosin ja ajoin tavarat paikasta a paikkaan b. Edes aviomies ei auttanut, oli kuulemma parempaa tekemistä.
Kannoit sohvan, sängyn ja keittiönpöydän yksin?
Ne meni uudelle omistajalle, mutta olipa irtotavarassakin aika raahaaminen.
Ihan aina olen käyttänyt muuttofirmaa. Ei minulla edes ole sellaisia kavereita, jotka olisivat auttamassa muutossa. Kolme vuotta sitten viimeeksi muutin yksiöstä kaksioon ja käytin muuttofirmaa. Itse pakkasin tavarat ja hoidin siivoukset.
m32
Auttaisiko ap jos pyydettäisiin viikonlopun kestävään muuttoon? Siinä että auttaa pakkaa tavarat , kantamaan ne ja sit siivoamaan. Palkaksi kaalilaatikkoa. Mutta hyvänä ystävänähän sinä ap autat tietenkin!
Viimeksi kun olin muuttoapuna vuosia sitten, niin silloin muuttajilla oli suurin osa tavaroista pakkaamatta ja muuttolaatikkojakin oli rajallisesti. Minä päädyin uuteen osoitteeseen purkamaan niitä muuttolaatikoita väliin yksin ja väliin toisen muuttoapulaisen kanssa, että niitä laatikoita saatiin tyhjinä vanhaan asuntoon pakkaamista varten. Kehuja olen tuosta purkamisesta saanut, keittiön tavarat ovat kuulema jääneet niihin paikkoihin, mihin minä niitä laittelin. Suurin osan päätin yksin, osasta keskusteltiin sen toisen avun kanssa, että mihin nämäkin kannattaisi laittaa. Sen kummempia ohjeita ei saatu kuin laittakaa keittiöön. Toinen muuttajista oli pakkaamassa ja toinen kantamassa ja tuomassa täysiä ja viemässä tyhjiä takaisin.
Viimeksi kun me muutimme, tilasimme muuttofirman kantamaan ja kuskaamaan tavarat. Oli kaksi kantajaa ja kuski ja muuttomatkaa vajaa kilometri. Olin raskaana ja minulla oli lääkäriltä suositus, ettei pitäisi mitään painavampaa nostella. Suurin osa tavaroista oli pakattuna muuttajien tullessa. Vähän tuli kiire, kun remppa venyi ja pakkaaminen jäi turhan viime tippaan. Minulla oli niitä muuttolaatikoita joka puolella, mitä täyttelin nostelematta niitä. Vain kaikenlaista kierrätykseen tarkoitettua sälää ja siivoukseen tarvittavaa ja muuta pientä oli jäljellä. Anoppi änkesi sitten sinne muka siivousavuksi meidän ollessa poissa. Siitä pyytämättömästä avusta tulikin sitten suuri työ muutaman minuutin homman sijaan. Olin jättänyt keittiökaappeihin lasipurkkeja ja muuta pientä. Purkit oli tarkoitus laittaa lasinkeräykseen ja kannet metallinkeräykseen, olisi ollut nopea homma kerätä ne pussiin kierrätyslaatikkoon vietäväksi, mutten ehtinyt sitä pakkaillessa tehdä. Anoppi oli mennyt sitten pakkaamaan ne laatikkoon muiden tarpeellisten tavaroiden sekaan. Sitten hän oli heittänyt tarpeellista tavaraa roskiin, oli kiva kaivella niitä talteen roskapussista, onneksi ei sentään ollut niitä piharoskikseen saakka ehtinyt viemään. Siinä on ihminen, jota ei koskaan pidä ottaa avuksi. Siihen edelliseen asuntoon muuttaessa tuli myös muka avuksi. Kantoi muutaman laatikon ja jätti ne kulkuväylälle esteeksi. Loukkaantui vielä, kun hänelle sanoi, että älä jätä niitä siihen oviaukkoon, vaan vie huoneen perälle saakka.
Muutto sujui helposti ja nopeasti ammattilaisen ottein. Kaveriporukalla aikaa olisi mennyt vaikka kuinka paljon, eikä tarvinnut miettiä tarjoamisia ja muuta. Laskeskeltiin silloin, että pakun vuokraaminen, muuttolaatikoiden vuorkaaminen ja talkoolaisten syöttäminen ja juottaminen olisi varmaan tullut maksamaan lähes saman kuin tuo nopea muutto. Itse en olisi edes voinut juuri apuna olla, kun en voinut kantaa.
Minun selälläni ei muuttoavuksi enää ole. Enintään voisin kääriä astioita pehmusteisiin muuttolaatikkoon.
Niin siis mitä tarjosit muuttoavusta palkkioksi? Rahaa tietenkin pitää antaa tai vähintään hiton hyvät ruokatarjoilut. Itse en ilmaiseksi edes harkitsisi meneväni muuttoavuksi, ellei sitten kyseinen henkilö olisi auttanut minua joskus vastaavantasoisessa työssä. Ehkä todella läheiselle ihmiselle voisin mennä n. 2 tunniksi kantamisavuksi ilmaiseksikin, jos sijainti olisi kävelymatkan päässä ja minulla ei olisi parempaakaan tekemistä (parempaa tekemistä on myös lepääminen työviikon jälkeen). Koko päivän kestävästä muuttoavusta, usean päivän kestoisesta puhumattakaan, haluaisin asianmukaisen palkkion, siis kolminumeroisen summan, kaksinumeroinen ei riitä. Pakkaamiseen ja siivoamiseen en osallistuisi, apu olisi ainoastaan kantoapua.
Minusta on erittäin törkeää olettaa että kukaan tulee apuun ilmaiseksi. Kysyä toki voi, mutta jos ystävät eivät halua toimia orjina, ei ole oikeutta pahoittaa mieltään siitä että kieltäytyvät.
Muuttoapun palkkio oli pari kaalilaatikkoa syötäväksi kaikkille.
Tästä tulikin mieleen... Mulla oli kerran muuttofirma, jonka muuttomiehet oletti, että me kannetaan tavaroita heidän kanssaan. Oli suunniteltu, että siivotaan kämppä sillä aikaa kun he roudaa kamat autoon, suurimmat oli jo siivottu ja olisi hyvin ehditty. Muuttomiehiä oli kaksi vaikka kolme oli tilattu, toisella oli selkä paskana eikä voinut kantaa mitään painavaa. Hinta oli kaksinkertainen sovittuun verrattuna, vaikka siis kannettiin itse ne helkkarin kamat autoon ja pois!
Se oli aika surkuhupaisaa. Meillä ei ole autoa, niin sitten muuton jälkeen jouduttiin siivoamaan vanha asunto ja kuljettamaan siivouskamat bussissa uuteen asuntoon. :D Jätettiin aika kiukkuista palautetta ja huono arvostelu nettiin. Hintaa eivät suostuneet korjaamaan. Yleensä ollaan käytetty Niemeä ja kaikki on mennyt oikein hyvin heidän kanssaan. Suosittelen myös ap:lle! ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummallista, kun entisaikoina ihmiset teki ruumiillista työtä 6 päivää viikossa. Silti oltiin aina valmiina auttamaan sukua ja ystäviä. Nykyään useimmat istuvat tietokoneen ääressä päivät, silti eivät jaksa auttaa muita!
Ennen jopa rakennettiin rintamamiestaloja talkootyönä.
Kuule ihan samaa mietin. Lähinnä myös sitä, että missä nää mammat asuu ja kuinka varakasta porukkaa on, kun AINA muuttavat muuttofirman kanssa.
Mä en tunne ketään, joka tilaisi moisia palveluita. Muuttoja on tehty rutkasti tähän ikään, ehkä nyt viimeiset kymmenen vuotta ollut seesteistä aikaa ja kaikki löytäneet oman kolonsa.
Nyt alkaa lapset muuttamaan omilleen ja niin hekin toinen toistaan auttavat. Ei puhettakaan, että muuttofirmoja tms. käyttäisivät.
Ymmärrän työelämän vaatimukset, että ihmiset mielellään viettävät vapaata leväten... Mutta pari tuntia muuttoapuna ei ole multa pois. Näkee kavereita/sukua ja pääsee tekemään jotain ruumiillistakin.
N50 pkseutu
Ihan keskituloista porukkaa ne tuntemani ihmiset meidän perhe mukaan lukien, jotka käyttävät muuttofirmoja. Viimeksi muuttoapua ollut joskus opiskelijaiässä pizza- ja kaljapalkalla, mutta ei nyt enää aikuisena työssäkäyvänä perheellisenä. En todellakaan rasittaisi ketään ystävääni millään muutolla viikonloppuisin, kun rahalla saa ammattilaiset tekemään sen duunin ja ystäviä/sukulaisia voi nähdä rennoissa merkeissä vaikka illallisen muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Auttaisiko ap jos pyydettäisiin viikonlopun kestävään muuttoon? Siinä että auttaa pakkaa tavarat , kantamaan ne ja sit siivoamaan. Palkaksi kaalilaatikkoa. Mutta hyvänä ystävänähän sinä ap autat tietenkin!
No tämä. Ja kaikki apurit oli perheellisiä, niin onko siellä tosiaan kolmen tai neljän perheen lapset jaloissa pyörimässä koko muuton ajan? Ei järjenhiventä. Täytyy sitä kaalilaatikkoakin olla aika hitonmoinen määrä.
Hmm, meillä ainoa tuttu muuttoapu oli kahdella viime kerralla anoppi. Hän auttoi pakkaamisesta. Muilta osin muutot ovat hoituneet muuttofirman avulla ja itse pakaten ja purkaen.
Ei ole tullut mieleen pyytää muuttoapua ystäviltä eikä kukaan ystävä ole pyytänyt meiltä muuttoapua.
Yllätyin, kun yksi tuttu kerran kertoi, että hänen ystäväpiirissään on tapana auttaa kavereita heidän muutoissaan. Ei siis suoraan sanoen ollut tullut koskaan edes mieleen tällainen.
Ehkä sillä ainoalla kieltäytyjällä on sama tilanne? Kukaan ei ole auttanut häntä ja muuttoapujuttu on uusi ilmiö hänelle?