Kaikki pitbull-rotuiset rakit ja muut taistelukoirat pitäisi Suomessa kieltää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minusta tähän on vähän vaikea ottaa kantaa, jos ei ole todella perehtynyt aiheeseen. Harva kommentoija varmaan on, enkä ole itsekään.

Niissä maissa (esim. Norja) joissa nuo rodut on kielletty, on varmaan perehdytty aiheeseen ennen kun on lait lyöty voimaan.

Olisipa, mutta ei se niin vaan ole. Lainsäätäjillä ei ole yhtään sen enempää tietoa niistä asioista, kuin mitä heille jostain tuutista annetaan. Minulla on Norjan tuontina alkuperäislinjainen presa, rotua ei ole siellä kielletty, ja sitä saa kasvattaa ja myydä vapaasti, vaikka se on tyypiltään aivan huomattavan haastava ja sillä on suuri aggressiopotentiaali. Samanrotuiset koirat ovat aiheuttaneet vakavia puremavahinkoja Suomessakin.

Ikävä kyllä rotukiellot eivät oikein toimi, koska joko ne vääräntyyppisiä koiria itselleen hankkivat ihmiset eivät noudata niitä, tai lainsäätäjillä ei ole yksinkertaisesti riittävää tietoa asiasta, jotta kiellettävää. koiratyyppiä voidaan määritellä. Kaikkia riskaabeleilla ominaisuuksilla varustettuja koiria on aivan mahdoton kieltää, se ei vaan onnistu. Ei edes Tanskassa, jossa pelkkä epäilys sekarotuisen koiran perimästä voi johtaa lopetustuomioon. Järkevämpää olisi langettaa niin kova rangaistus koiran aiheuttamalle vammalle, että se pistäisi ehkä osan ihmisistä miettimään koiranpitoaan. Jenkeissä ainakin jossain osavaltiossa jos koira aiheuttaa ihmiselle vamman tai kuoleman, koiran omistaja tuomitaan kuten hän olisi aiheuttanut sen itse. Ehkä tällainen systeemi auttaisi edes vähän.

Mitä tulee siihen, että miksi kukaan tällaista koiraa haluaa tai tarvitsee, niin se on kyllä ihan hyvä kysymys.

Työ- ja virkakäyttöön ne ovat useimmiten ominaisuuksiltaan sopimattomia, tai ainakin erittäin työläitä kouluttaa. Lähtökohtaisesti työkoiraa haluava henkilö tai virkakoneisto valitsee sellaisen pennun, mistä saa kohtuullisessa ajassa hyvän työparin. Suomessa lienee kai vaan yksi voimakoiratyyppinen koira, joka on suorittanut virallisen kokeen ja toimii työkäytössä. Itse voin kyllä luetella vaikka mitä perusteluita, mutta todellinen ja tärkein syy on se, että minä vaan yksinkertaisesti pidän näistä koirista. Asun korvessa, jossa niiden mahdollisesti esiintyvät riskaabelit ominaisuudet eivät aiheuta vaaraa kenellekään. Tämä kun mä vaan haluun-syy ei todellakaan olisi riittävä peruste valita voimakoira, jos asuisin taajamassa.

Joskus mietin, että jos sosiaalisessa mediassa sensuroitaisiin kaikki tämäntyyppisten riskirotujen kuvat, ja niiden julkaiseminen olisi laitonta, vaikuttaisiko se asiaan?

Kiitos asiallisesta kirjoituksesta, vaikken ymmärräkään, milsi pidät noin aggressiivisesta rodusta. Onneksi asut korvessa! Oletko ajatellut, että kun rotu on arvaamaton, aggressio voi kohdistua myös itseesi? Näin on maailmalla käynyt ja luulen, että kaikki hengissä selvinneet ovat sitä ennen vakuutelleet, että eihän se minulle ole vaarallinen...

Siitä olen täysin samaa mieltä, että Suomessa on aivan liian lievät seuraukset koirien aiheuttamista vammoista. Tuo seuraus kuin olisi itse aiheuttanut on hyvä idea.

Tämäkin on hyvä kysymys. En itse pidä erityisesti rodun aggressiopotentiaalista tai tarvitse sitä , se on pikemminkin sivutuote, mikä on tietysti huomioitava, mutta ei vaikuta elämään juuri mitenkään täällä korpimökissä asuessa. Koirani eivät ole mitään räyhääviä ja kaiken tuhoavia sirkkeleitä, vaan arkielämässä ihan tavallisia kivoja koiria, joiden kanssa noudatetaan vaan vähän tarkempaa protokollaa eikä oteta riskejä. Pidän niiden muista ominaisuuksista,

Rotu (tai samantyyppiset koirat ylipäätään) eivät ole arvaamattomia, vaan hyvinkin ennustettavia. Monilla omistajilla tuntuu vaan olevan ongelmia sen suhteen, että se ennustettava käytös on, tai voi olla aggressiivista. Mieluummin halutaan ajatella, että sitä ei ole, tai se johtuu omistajan puutteellisista koulutustaidoista tai sosiaalistamisesta, tai muusta vastaavasta, vaikka se on geneettistä. Lisäksi tyypillisesti tällainen voimakoira kasvaa hitaasti ja saattaa olla parikin vuotta ihan ok, ja suorastaan erityisen herttainen. Sitten yllättäen napsahtaa, kun omistaja on uskonut sosiaalistamisen ja oman auktoriteettinsa voimaan.

Mitä ovat ne muut ominaisuudet, joista tässä rodussa pidät? Tämä on utelias ja vilpitön kysymys, mutta mietin kyllä, että mitä sellaisia ominaisuuksia voi olla, mitä ei jostain toisesta rodusta löytyisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minusta tähän on vähän vaikea ottaa kantaa, jos ei ole todella perehtynyt aiheeseen. Harva kommentoija varmaan on, enkä ole itsekään.

Niissä maissa (esim. Norja) joissa nuo rodut on kielletty, on varmaan perehdytty aiheeseen ennen kun on lait lyöty voimaan.

Olisipa, mutta ei se niin vaan ole. Lainsäätäjillä ei ole yhtään sen enempää tietoa niistä asioista, kuin mitä heille jostain tuutista annetaan. Minulla on Norjan tuontina alkuperäislinjainen presa, rotua ei ole siellä kielletty, ja sitä saa kasvattaa ja myydä vapaasti, vaikka se on tyypiltään aivan huomattavan haastava ja sillä on suuri aggressiopotentiaali. Samanrotuiset koirat ovat aiheuttaneet vakavia puremavahinkoja Suomessakin.

Ikävä kyllä rotukiellot eivät oikein toimi, koska joko ne vääräntyyppisiä koiria itselleen hankkivat ihmiset eivät noudata niitä, tai lainsäätäjillä ei ole yksinkertaisesti riittävää tietoa asiasta, jotta kiellettävää. koiratyyppiä voidaan määritellä. Kaikkia riskaabeleilla ominaisuuksilla varustettuja koiria on aivan mahdoton kieltää, se ei vaan onnistu. Ei edes Tanskassa, jossa pelkkä epäilys sekarotuisen koiran perimästä voi johtaa lopetustuomioon. Järkevämpää olisi langettaa niin kova rangaistus koiran aiheuttamalle vammalle, että se pistäisi ehkä osan ihmisistä miettimään koiranpitoaan. Jenkeissä ainakin jossain osavaltiossa jos koira aiheuttaa ihmiselle vamman tai kuoleman, koiran omistaja tuomitaan kuten hän olisi aiheuttanut sen itse. Ehkä tällainen systeemi auttaisi edes vähän.

Mitä tulee siihen, että miksi kukaan tällaista koiraa haluaa tai tarvitsee, niin se on kyllä ihan hyvä kysymys.

Työ- ja virkakäyttöön ne ovat useimmiten ominaisuuksiltaan sopimattomia, tai ainakin erittäin työläitä kouluttaa. Lähtökohtaisesti työkoiraa haluava henkilö tai virkakoneisto valitsee sellaisen pennun, mistä saa kohtuullisessa ajassa hyvän työparin. Suomessa lienee kai vaan yksi voimakoiratyyppinen koira, joka on suorittanut virallisen kokeen ja toimii työkäytössä. Itse voin kyllä luetella vaikka mitä perusteluita, mutta todellinen ja tärkein syy on se, että minä vaan yksinkertaisesti pidän näistä koirista. Asun korvessa, jossa niiden mahdollisesti esiintyvät riskaabelit ominaisuudet eivät aiheuta vaaraa kenellekään. Tämä kun mä vaan haluun-syy ei todellakaan olisi riittävä peruste valita voimakoira, jos asuisin taajamassa.

Joskus mietin, että jos sosiaalisessa mediassa sensuroitaisiin kaikki tämäntyyppisten riskirotujen kuvat, ja niiden julkaiseminen olisi laitonta, vaikuttaisiko se asiaan?

Kiitos asiallisesta kirjoituksesta, vaikken ymmärräkään, milsi pidät noin aggressiivisesta rodusta. Onneksi asut korvessa! Oletko ajatellut, että kun rotu on arvaamaton, aggressio voi kohdistua myös itseesi? Näin on maailmalla käynyt ja luulen, että kaikki hengissä selvinneet ovat sitä ennen vakuutelleet, että eihän se minulle ole vaarallinen...

Siitä olen täysin samaa mieltä, että Suomessa on aivan liian lievät seuraukset koirien aiheuttamista vammoista. Tuo seuraus kuin olisi itse aiheuttanut on hyvä idea.

Tämäkin on hyvä kysymys. En itse pidä erityisesti rodun aggressiopotentiaalista tai tarvitse sitä , se on pikemminkin sivutuote, mikä on tietysti huomioitava, mutta ei vaikuta elämään juuri mitenkään täällä korpimökissä asuessa. Koirani eivät ole mitään räyhääviä ja kaiken tuhoavia sirkkeleitä, vaan arkielämässä ihan tavallisia kivoja koiria, joiden kanssa noudatetaan vaan vähän tarkempaa protokollaa eikä oteta riskejä. Pidän niiden muista ominaisuuksista,

Rotu (tai samantyyppiset koirat ylipäätään) eivät ole arvaamattomia, vaan hyvinkin ennustettavia. Monilla omistajilla tuntuu vaan olevan ongelmia sen suhteen, että se ennustettava käytös on, tai voi olla aggressiivista. Mieluummin halutaan ajatella, että sitä ei ole, tai se johtuu omistajan puutteellisista koulutustaidoista tai sosiaalistamisesta, tai muusta vastaavasta, vaikka se on geneettistä. Lisäksi tyypillisesti tällainen voimakoira kasvaa hitaasti ja saattaa olla parikin vuotta ihan ok, ja suorastaan erityisen herttainen. Sitten yllättäen napsahtaa, kun omistaja on uskonut sosiaalistamisen ja oman auktoriteettinsa voimaan.

Mitä ovat ne muut ominaisuudet, joista tässä rodussa pidät? Tämä on utelias ja vilpitön kysymys, mutta mietin kyllä, että mitä sellaisia ominaisuuksia voi olla, mitä ei jostain toisesta rodusta löytyisi.

Kysymys tulee vastaan aika usein, ja se on myös ihan hyvä kysymys.

Välttämättömiä ominaisuuksia itselleni ihan käytännön elämän kannalta ovat koiran matala tai olematon riistavietti, lyhyt tai sileä turkki sekä noin 20-40 kg koko. Lisäksi rodun keskimääräinen elinikä saisi olla reilusti 10 vuoden paremmalla puolella, ja terveysasiat kohdillaan. Koiran tulisi olla myös perusluonteeltaan suhteellisen itsenäinen, ja mieluummin rauhallinen, kuin hyrrä. Näistä syistä metsästyskoirat, paimenkoirat, spanielit ja noutajat eivät pääsääntöisesti ole sopivia vaihtoehtoja. Rodun ei tarvitse olla koirasosiaalinen, koska en kirjaimellisesti koskaan kohtaa lauman ulkopuolisia koiria muualla, kuin mahdollisesti eläinlääkärissä. Tästä syystä epäsosiaalisuus tai vieraskoira-aggressiivisuus ei omalla kohdallani rajaa rotua pois, vaikkei se tietenkään ole myöskään erityisen toivottavaa. Koska asun yksin haja-asutusalueella, ja kotonani käy vieraita äärimmäisen harvoin, koiran mahdollinen vartiointitaipumus ei myöskään ole ongelma, eikä aiheuta vaaraa kenellekään.

Minulla on ollut ilo omistaa myös ihan erityyppisiä koiria, ja jokainen niistä on ollut ihan yhtä rakas. Niiden kanssa eläminen vaati kuitenkin itseltäni enemmän, ne eivät sopineet aktiivisuustasoltaan, tarpeiltaan tai fyysisiltä ominaisuuksiltaan kovinkaan hyvin omaan elämääni ja asuinympäristööni, vaan jouduin tavallaan erityisesti ponnistelemaan tarjotakseni niille hyvän elämän ja huolehtiakseni niiden perustarpeista ja -hoidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minusta tähän on vähän vaikea ottaa kantaa, jos ei ole todella perehtynyt aiheeseen. Harva kommentoija varmaan on, enkä ole itsekään.

Niissä maissa (esim. Norja) joissa nuo rodut on kielletty, on varmaan perehdytty aiheeseen ennen kun on lait lyöty voimaan.

Olisipa, mutta ei se niin vaan ole. Lainsäätäjillä ei ole yhtään sen enempää tietoa niistä asioista, kuin mitä heille jostain tuutista annetaan. Minulla on Norjan tuontina alkuperäislinjainen presa, rotua ei ole siellä kielletty, ja sitä saa kasvattaa ja myydä vapaasti, vaikka se on tyypiltään aivan huomattavan haastava ja sillä on suuri aggressiopotentiaali. Samanrotuiset koirat ovat aiheuttaneet vakavia puremavahinkoja Suomessakin.

Ikävä kyllä rotukiellot eivät oikein toimi, koska joko ne vääräntyyppisiä koiria itselleen hankkivat ihmiset eivät noudata niitä, tai lainsäätäjillä ei ole yksinkertaisesti riittävää tietoa asiasta, jotta kiellettävää. koiratyyppiä voidaan määritellä. Kaikkia riskaabeleilla ominaisuuksilla varustettuja koiria on aivan mahdoton kieltää, se ei vaan onnistu. Ei edes Tanskassa, jossa pelkkä epäilys sekarotuisen koiran perimästä voi johtaa lopetustuomioon. Järkevämpää olisi langettaa niin kova rangaistus koiran aiheuttamalle vammalle, että se pistäisi ehkä osan ihmisistä miettimään koiranpitoaan. Jenkeissä ainakin jossain osavaltiossa jos koira aiheuttaa ihmiselle vamman tai kuoleman, koiran omistaja tuomitaan kuten hän olisi aiheuttanut sen itse. Ehkä tällainen systeemi auttaisi edes vähän.

Mitä tulee siihen, että miksi kukaan tällaista koiraa haluaa tai tarvitsee, niin se on kyllä ihan hyvä kysymys.

Työ- ja virkakäyttöön ne ovat useimmiten ominaisuuksiltaan sopimattomia, tai ainakin erittäin työläitä kouluttaa. Lähtökohtaisesti työkoiraa haluava henkilö tai virkakoneisto valitsee sellaisen pennun, mistä saa kohtuullisessa ajassa hyvän työparin. Suomessa lienee kai vaan yksi voimakoiratyyppinen koira, joka on suorittanut virallisen kokeen ja toimii työkäytössä. Itse voin kyllä luetella vaikka mitä perusteluita, mutta todellinen ja tärkein syy on se, että minä vaan yksinkertaisesti pidän näistä koirista. Asun korvessa, jossa niiden mahdollisesti esiintyvät riskaabelit ominaisuudet eivät aiheuta vaaraa kenellekään. Tämä kun mä vaan haluun-syy ei todellakaan olisi riittävä peruste valita voimakoira, jos asuisin taajamassa.

Joskus mietin, että jos sosiaalisessa mediassa sensuroitaisiin kaikki tämäntyyppisten riskirotujen kuvat, ja niiden julkaiseminen olisi laitonta, vaikuttaisiko se asiaan?

Kiitos asiallisesta kirjoituksesta, vaikken ymmärräkään, milsi pidät noin aggressiivisesta rodusta. Onneksi asut korvessa! Oletko ajatellut, että kun rotu on arvaamaton, aggressio voi kohdistua myös itseesi? Näin on maailmalla käynyt ja luulen, että kaikki hengissä selvinneet ovat sitä ennen vakuutelleet, että eihän se minulle ole vaarallinen...

Siitä olen täysin samaa mieltä, että Suomessa on aivan liian lievät seuraukset koirien aiheuttamista vammoista. Tuo seuraus kuin olisi itse aiheuttanut on hyvä idea.

Tämäkin on hyvä kysymys. En itse pidä erityisesti rodun aggressiopotentiaalista tai tarvitse sitä , se on pikemminkin sivutuote, mikä on tietysti huomioitava, mutta ei vaikuta elämään juuri mitenkään täällä korpimökissä asuessa. Koirani eivät ole mitään räyhääviä ja kaiken tuhoavia sirkkeleitä, vaan arkielämässä ihan tavallisia kivoja koiria, joiden kanssa noudatetaan vaan vähän tarkempaa protokollaa eikä oteta riskejä. Pidän niiden muista ominaisuuksista,

Rotu (tai samantyyppiset koirat ylipäätään) eivät ole arvaamattomia, vaan hyvinkin ennustettavia. Monilla omistajilla tuntuu vaan olevan ongelmia sen suhteen, että se ennustettava käytös on, tai voi olla aggressiivista. Mieluummin halutaan ajatella, että sitä ei ole, tai se johtuu omistajan puutteellisista koulutustaidoista tai sosiaalistamisesta, tai muusta vastaavasta, vaikka se on geneettistä. Lisäksi tyypillisesti tällainen voimakoira kasvaa hitaasti ja saattaa olla parikin vuotta ihan ok, ja suorastaan erityisen herttainen. Sitten yllättäen napsahtaa, kun omistaja on uskonut sosiaalistamisen ja oman auktoriteettinsa voimaan.

Mitä ovat ne muut ominaisuudet, joista tässä rodussa pidät? Tämä on utelias ja vilpitön kysymys, mutta mietin kyllä, että mitä sellaisia ominaisuuksia voi olla, mitä ei jostain toisesta rodusta löytyisi.

Kysymys tulee vastaan aika usein, ja se on myös ihan hyvä kysymys.

Välttämättömiä ominaisuuksia itselleni ihan käytännön elämän kannalta ovat koiran matala tai olematon riistavietti, lyhyt tai sileä turkki sekä noin 20-40 kg koko. Lisäksi rodun keskimääräinen elinikä saisi olla reilusti 10 vuoden paremmalla puolella, ja terveysasiat kohdillaan. Koiran tulisi olla myös perusluonteeltaan suhteellisen itsenäinen, ja mieluummin rauhallinen, kuin hyrrä. Näistä syistä metsästyskoirat, paimenkoirat, spanielit ja noutajat eivät pääsääntöisesti ole sopivia vaihtoehtoja. Rodun ei tarvitse olla koirasosiaalinen, koska en kirjaimellisesti koskaan kohtaa lauman ulkopuolisia koiria muualla, kuin mahdollisesti eläinlääkärissä. Tästä syystä epäsosiaalisuus tai vieraskoira-aggressiivisuus ei omalla kohdallani rajaa rotua pois, vaikkei se tietenkään ole myöskään erityisen toivottavaa. Koska asun yksin haja-asutusalueella, ja kotonani käy vieraita äärimmäisen harvoin, koiran mahdollinen vartiointitaipumus ei myöskään ole ongelma, eikä aiheuta vaaraa kenellekään.

Minulla on ollut ilo omistaa myös ihan erityyppisiä koiria, ja jokainen niistä on ollut ihan yhtä rakas. Niiden kanssa eläminen vaati kuitenkin itseltäni enemmän, ne eivät sopineet aktiivisuustasoltaan, tarpeiltaan tai fyysisiltä ominaisuuksiltaan kovinkaan hyvin omaan elämääni ja asuinympäristööni, vaan jouduin tavallaan erityisesti ponnistelemaan tarjotakseni niille hyvän elämän ja huolehtiakseni niiden perustarpeista ja -hoidosta.

Noutajien ryhmästä löytyy kyllä paljon rotuja, joissa on metsästyslinja korkeintaan erikseen ja eihän noutajilla erikseen mitään metsästusviettiä olekaan. Niitä käytetään noutamaan haavikkoja ja esim virtaan tippuneita lintuja, mutta ei varsinaisesti metsästämiseen. Paimenkoirista löytyy myös rauhallisempia rotuja, kuten valkkari. Tanskandogista voisit löytää omasi myös.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minusta tähän on vähän vaikea ottaa kantaa, jos ei ole todella perehtynyt aiheeseen. Harva kommentoija varmaan on, enkä ole itsekään.

Niissä maissa (esim. Norja) joissa nuo rodut on kielletty, on varmaan perehdytty aiheeseen ennen kun on lait lyöty voimaan.

Olisipa, mutta ei se niin vaan ole. Lainsäätäjillä ei ole yhtään sen enempää tietoa niistä asioista, kuin mitä heille jostain tuutista annetaan. Minulla on Norjan tuontina alkuperäislinjainen presa, rotua ei ole siellä kielletty, ja sitä saa kasvattaa ja myydä vapaasti, vaikka se on tyypiltään aivan huomattavan haastava ja sillä on suuri aggressiopotentiaali. Samanrotuiset koirat ovat aiheuttaneet vakavia puremavahinkoja Suomessakin.

Ikävä kyllä rotukiellot eivät oikein toimi, koska joko ne vääräntyyppisiä koiria itselleen hankkivat ihmiset eivät noudata niitä, tai lainsäätäjillä ei ole yksinkertaisesti riittävää tietoa asiasta, jotta kiellettävää. koiratyyppiä voidaan määritellä. Kaikkia riskaabeleilla ominaisuuksilla varustettuja koiria on aivan mahdoton kieltää, se ei vaan onnistu. Ei edes Tanskassa, jossa pelkkä epäilys sekarotuisen koiran perimästä voi johtaa lopetustuomioon. Järkevämpää olisi langettaa niin kova rangaistus koiran aiheuttamalle vammalle, että se pistäisi ehkä osan ihmisistä miettimään koiranpitoaan. Jenkeissä ainakin jossain osavaltiossa jos koira aiheuttaa ihmiselle vamman tai kuoleman, koiran omistaja tuomitaan kuten hän olisi aiheuttanut sen itse. Ehkä tällainen systeemi auttaisi edes vähän.

Mitä tulee siihen, että miksi kukaan tällaista koiraa haluaa tai tarvitsee, niin se on kyllä ihan hyvä kysymys.

Työ- ja virkakäyttöön ne ovat useimmiten ominaisuuksiltaan sopimattomia, tai ainakin erittäin työläitä kouluttaa. Lähtökohtaisesti työkoiraa haluava henkilö tai virkakoneisto valitsee sellaisen pennun, mistä saa kohtuullisessa ajassa hyvän työparin. Suomessa lienee kai vaan yksi voimakoiratyyppinen koira, joka on suorittanut virallisen kokeen ja toimii työkäytössä. Itse voin kyllä luetella vaikka mitä perusteluita, mutta todellinen ja tärkein syy on se, että minä vaan yksinkertaisesti pidän näistä koirista. Asun korvessa, jossa niiden mahdollisesti esiintyvät riskaabelit ominaisuudet eivät aiheuta vaaraa kenellekään. Tämä kun mä vaan haluun-syy ei todellakaan olisi riittävä peruste valita voimakoira, jos asuisin taajamassa.

Joskus mietin, että jos sosiaalisessa mediassa sensuroitaisiin kaikki tämäntyyppisten riskirotujen kuvat, ja niiden julkaiseminen olisi laitonta, vaikuttaisiko se asiaan?

Kiitos asiallisesta kirjoituksesta, vaikken ymmärräkään, milsi pidät noin aggressiivisesta rodusta. Onneksi asut korvessa! Oletko ajatellut, että kun rotu on arvaamaton, aggressio voi kohdistua myös itseesi? Näin on maailmalla käynyt ja luulen, että kaikki hengissä selvinneet ovat sitä ennen vakuutelleet, että eihän se minulle ole vaarallinen...

Siitä olen täysin samaa mieltä, että Suomessa on aivan liian lievät seuraukset koirien aiheuttamista vammoista. Tuo seuraus kuin olisi itse aiheuttanut on hyvä idea.

Tämäkin on hyvä kysymys. En itse pidä erityisesti rodun aggressiopotentiaalista tai tarvitse sitä , se on pikemminkin sivutuote, mikä on tietysti huomioitava, mutta ei vaikuta elämään juuri mitenkään täällä korpimökissä asuessa. Koirani eivät ole mitään räyhääviä ja kaiken tuhoavia sirkkeleitä, vaan arkielämässä ihan tavallisia kivoja koiria, joiden kanssa noudatetaan vaan vähän tarkempaa protokollaa eikä oteta riskejä. Pidän niiden muista ominaisuuksista,

Rotu (tai samantyyppiset koirat ylipäätään) eivät ole arvaamattomia, vaan hyvinkin ennustettavia. Monilla omistajilla tuntuu vaan olevan ongelmia sen suhteen, että se ennustettava käytös on, tai voi olla aggressiivista. Mieluummin halutaan ajatella, että sitä ei ole, tai se johtuu omistajan puutteellisista koulutustaidoista tai sosiaalistamisesta, tai muusta vastaavasta, vaikka se on geneettistä. Lisäksi tyypillisesti tällainen voimakoira kasvaa hitaasti ja saattaa olla parikin vuotta ihan ok, ja suorastaan erityisen herttainen. Sitten yllättäen napsahtaa, kun omistaja on uskonut sosiaalistamisen ja oman auktoriteettinsa voimaan.

Mitä ovat ne muut ominaisuudet, joista tässä rodussa pidät? Tämä on utelias ja vilpitön kysymys, mutta mietin kyllä, että mitä sellaisia ominaisuuksia voi olla, mitä ei jostain toisesta rodusta löytyisi.

Kysymys tulee vastaan aika usein, ja se on myös ihan hyvä kysymys.

Välttämättömiä ominaisuuksia itselleni ihan käytännön elämän kannalta ovat koiran matala tai olematon riistavietti, lyhyt tai sileä turkki sekä noin 20-40 kg koko. Lisäksi rodun keskimääräinen elinikä saisi olla reilusti 10 vuoden paremmalla puolella, ja terveysasiat kohdillaan. Koiran tulisi olla myös perusluonteeltaan suhteellisen itsenäinen, ja mieluummin rauhallinen, kuin hyrrä. Näistä syistä metsästyskoirat, paimenkoirat, spanielit ja noutajat eivät pääsääntöisesti ole sopivia vaihtoehtoja. Rodun ei tarvitse olla koirasosiaalinen, koska en kirjaimellisesti koskaan kohtaa lauman ulkopuolisia koiria muualla, kuin mahdollisesti eläinlääkärissä. Tästä syystä epäsosiaalisuus tai vieraskoira-aggressiivisuus ei omalla kohdallani rajaa rotua pois, vaikkei se tietenkään ole myöskään erityisen toivottavaa. Koska asun yksin haja-asutusalueella, ja kotonani käy vieraita äärimmäisen harvoin, koiran mahdollinen vartiointitaipumus ei myöskään ole ongelma, eikä aiheuta vaaraa kenellekään.

Minulla on ollut ilo omistaa myös ihan erityyppisiä koiria, ja jokainen niistä on ollut ihan yhtä rakas. Niiden kanssa eläminen vaati kuitenkin itseltäni enemmän, ne eivät sopineet aktiivisuustasoltaan, tarpeiltaan tai fyysisiltä ominaisuuksiltaan kovinkaan hyvin omaan elämääni ja asuinympäristööni, vaan jouduin tavallaan erityisesti ponnistelemaan tarjotakseni niille hyvän elämän ja huolehtiakseni niiden perustarpeista ja -hoidosta.

Noutajien ryhmästä löytyy kyllä paljon rotuja, joissa on metsästyslinja korkeintaan erikseen ja eihän noutajilla erikseen mitään metsästusviettiä olekaan. Niitä käytetään noutamaan haavikkoja ja esim virtaan tippuneita lintuja, mutta ei varsinaisesti metsästämiseen. Paimenkoirista löytyy myös rauhallisempia rotuja, kuten valkkari. Tanskandogista voisit löytää omasi myös.

Noutajien osalta ongelmana ei ole riistavietti, vaan perskärpäsyys, kuten myös paimenkoirilla, ja etenkin valkkareilla. Valkkareita on lähipiirissä useampia, ja vaikka ne ovat ihan kivoja tyyppejä kun vartin verran rapsuttelee, ne ovat aivan liian herkkiä ja ohjaajaorientoituneita. Lisäksi terveysasioissa on hiukan turhan paljon huolehtimista, ja turkkiakin on moninkertaisesti liikaa. Doggi taas on pahimmillaan melkein kaksinkertaisesti liian suuri koira, ja sen eliniänodote ja terveys eivät myöskään vastaa lainkaan omia kriteereitäni. Mukavia tyyppejä nekin, mutta jo 6-7-vuoden ikäisinä vanhuksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minusta tähän on vähän vaikea ottaa kantaa, jos ei ole todella perehtynyt aiheeseen. Harva kommentoija varmaan on, enkä ole itsekään.

Niissä maissa (esim. Norja) joissa nuo rodut on kielletty, on varmaan perehdytty aiheeseen ennen kun on lait lyöty voimaan.

Ei ole perehdytty. Samanlaista pelonlietsomista se lakien suunnittelu on kaikissa maissa, koska kyse on vain seuraaviin vaaleihin valmistautumisesta. Norjassa ja Tanskassa ei ole esim määritelty näitä rotuja laissa, joka viittaa täysin hutiloituun lakiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei koiria tarvitse kieltää, mutta kasvattajille enemmän vastuuta siihen kenelle koiransa myy. Meidän naapurustossa eräällä huumausainemyyjällä on pittpull ja koira on yhtenään irti, eikä ole kerta tai kaksi, kun on hyökännyt ohikulkevien päälle. Ihmiset pelkää sitä omistajaa, eivätkä uskalla ilmoittaa asiasta.

Niin, kyllähän näiden omistajat usein on tietyn tyyppisiä. Tavallisilla perheillä ei ole taistelukoiria.

Edelleen, taistelukoira ei ole rotu. On vain rotuja, joista helpommin kasvatetaan taistelukoiria ja se on ihmisen vika. Vedonlyönti ja koirien tappeluun usuttaminen on toisista kivaa.

Ei kai kukaan ole sanonut, että taistelukoira on rotu. Varmasti kaikki tietää, että kyseessä on monta rotua. Niitä yhdistää epätavallisen voimakas purukalusto ja iso, oudon muotoinen pää. Naapurilla on joku sellainen, huonosti koulutettu koira. Pelottava.

Ei ole mitään "taistelukoira rotuja" Taistelukoira tulee vasta sitten, kun koiraa koulutetaan koiratappeluihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei koiria tarvitse kieltää, mutta kasvattajille enemmän vastuuta siihen kenelle koiransa myy. Meidän naapurustossa eräällä huumausainemyyjällä on pittpull ja koira on yhtenään irti, eikä ole kerta tai kaksi, kun on hyökännyt ohikulkevien päälle. Ihmiset pelkää sitä omistajaa, eivätkä uskalla ilmoittaa asiasta.

Niin, kyllähän näiden omistajat usein on tietyn tyyppisiä. Tavallisilla perheillä ei ole taistelukoiria.

Edelleen, taistelukoira ei ole rotu. On vain rotuja, joista helpommin kasvatetaan taistelukoiria ja se on ihmisen vika. Vedonlyönti ja koirien tappeluun usuttaminen on toisista kivaa.

Ei kai kukaan ole sanonut, että taistelukoira on rotu. Varmasti kaikki tietää, että kyseessä on monta rotua. Niitä yhdistää epätavallisen voimakas purukalusto ja iso, oudon muotoinen pää. Naapurilla on joku sellainen, huonosti koulutettu koira. Pelottava.

Ei ole mitään "taistelukoira rotuja" Taistelukoira tulee vasta sitten, kun koiraa koulutetaan koiratappeluihin.

No juu, eikä ole jäniskoiria eikä hirvikoiria. Meillä on hirvikoirana chihuahua, erittäin hyvin on koulutus toiminut 💗.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä on melkoisia kakkakasoja kaikki pittbullit, staffit sun muut vastaavat jäteläjät. Puhumattakaan niiden omistajista, on meinaan niin itsekästä porukkaa ja lähtökohtaisesti älyllisesti vajaita. Turha tästä on niiden kanssa väitellä kun muutenkaan tuskin mistään mitään ymmärtävät.

PS. Todella vastenmielisen näköisiäkin ne koirat, että siitäkin tunnistaa omistajan kyvyttömyyden johdonmukaisen ajatteluun, jos sellaisen ulkonäöstä viehtyy. Samaa porukkaa joka haltioissaan kuuntelee dubstepin tyyppistä musiikkia pyllynreikä raollaan.

Juo lisää! Pääset ehkä viimeisestäkin aivosolustasi.

Taistelukoirilla on fannoutuneet fanijoukkonsa.

Mutta fakta on että pittbull yksistään pitää ylivoimaista kärkipaikkaa mitä tulee kuolemantapauksiin ja vakaviin vammautumisiin.

Kyllä, muutkin koirat voivat olla aggressiivisia. Ja osa näistä on isoja. Mutta taistelukoirilla on ikävä tapa viedä hyökkäys loppuun asti, ja kyky naamioida tuleva aggressio. Jos olette nähneet pittbullien hyökkäyksiä, koira saattaa näyttää melkeinpä ystävälliseltä ihmiselle joka ei tunne koiria. Ja seuraavaksi taistelet hengestäsi. Kirsikkana kakun päällä ne vetovat ihmisiin joille koira tappovoima on osa niiden viehätysvoimaa.

Ja muistetaan että ko. rodut on jalostettu kyseenalaisiin tarkoituksiin. Nyt olemassa olevilla koirilla on oikeus elää, mutta se on eri asia kuin oikeus pitää taistelukoiraa lemmikkinä, tai se että niitä tuotetaan läjäpäin lisää joka päivä.

Se jolle koira, kissa tai jänis luovutetaan, voisi olla tarkkaa. Alkoholi, melu ja huolimattomuus ei sovi kuvioihin. Staffi voi olla kiltti, pitbull voi olla eri luonteinen ja yksi on parempi kuin usea iso koira. Ihmisen pitää hallita koirat, osata nätisti kouluttaa ja sosiaalistaa siten ettei hyökkää kaiken kimppuun.

Olen nähnyt tuon videon aikaisemmin.

800 puremaa. Se ei ole sitä kun kultainen noutaja puree kun pelkää jotain tai puolustaa isäntäänsä/emäntäänsä. Silloin tavoitteena on tappaminen.

Onneksi apua tuli paikalle niin henki sentään säilyi.

Pitbullin kanssa on se että jos raatelemaan varta vasten jalostettu koira raatelee, niin onko se silloin luonnevikainen? Pitbull jolla niin sanotusti napsahtaa ei edes välttämättä ole aggressiivinen kun se aloittaa jalostustehtävänsä toteuttamisen. Se on valpas ja innokas, päättäväinen.

Vierailija kirjoitti:

Pitbullin kanssa on se että jos raatelemaan varta vasten jalostettu koira raatelee, niin onko se silloin luonnevikainen? Pitbull jolla niin sanotusti napsahtaa ei edes välttämättä ole aggressiivinen kun se aloittaa jalostustehtävänsä toteuttamisen. Se on valpas ja innokas, päättäväinen.

Sehän se. Saattaa lähestyä tynesti ja häntä heiluen. Hyökkäyksen kohde ei tajua mitään.

Erittäin hyviä havaintoja. Tässä omia ajatuksiani pitkän koira kokemuksen ja koirien parissa toimimisen perusteella.

Tappelu/Taistelukoirat:

Pääosin keskikokoisia lihaksikkaita Bull-tyyppisiä koiria, pääosin terriereitä, kuten pitbull, bullterrieri, tosa ja amstaffi.

Nämä on jalostettu (amstaffi ei suoranaisesti, mutta kyllä silläkin se perimä on vahvana) koiratappeluita varten.

Nämä rodut ovat erittäin kiihkeitä (kuten terrierit aina) ja tuota kiihkeyttä on onnistuttu ihmisten toimesta jalostamaan siihen suuntaan, että se tavallaan menee "yli" ja laukaisee päättömän taisteluvietin. Periaatteessa nämä rodut ovat vieraita ihmisiä kohtaan turvallisia ja myös huonoja vahtikoiria, mutta tuo kiihkeyden yliampuminen ilmeisesti on ongelmallista ja aina pieni riski, esimerkiksi lasten parissa, koska joillain yksilöillä tuo kiihko saattaa ampua yli jo koiraa leikittäessä jne.

Kun koiralla on ns yliampuvan kiihkon "tappomoodi" päällä, se ei enää erittele esimerkiksi koiranomistajaa tai hänen sylissään olevaa villakoiraa, vaan kaikki saa hammasta. Olen myös monta kertaa todistanut tämän rotuisten koirien hyökkäävän ilman syytä pienten pentukoirien kimppuun ilman provosointia. Jostain syystä eivät oikein tunnu sietävän "heikkoutta" muissa koirissa, ainakaan siis kaikki yksilöt.

Tällaisen rodun omistajan pitää olla todella hyvin kartalla juuri tuon kiihkeyden suhteen, osata lukea koiraansa ja katkaista vauhti ennen kuin se menee yli. Mielestäni nämä eivät ole koirapuisto koiria (poikkeuksia lukuunottamatta), koska tappeluvietti saattaa syttyä hetkessä vain kiihkeästä iloisesta leikistä.

Vaativat hyvin paljon fyysistä aktiviteettia ja ongelmia varmasti ilmenee, jos eivät sitä tarpeeksi saa, koska silloin tuo kiihkeys saattaa herkemmin ampua yli missä vain muodossa/tilanteessa.

JATKUU..

Laumanvartija koirat:

Nämä ovat isoja ja vahvoja koiria, joko jänteviä tai järeitä.

Keskimääräinen, optimaalinen laumanvartija on rotuun katsomatta herkkä ja vaatimaton, osa melko jäyhiä ja passiivisia luonteeltaan. Niiden laumansuojelu vietti perustuu äärimmäisen korkeaksi kehittyneeseen hoivaviettiin omaa laumaansa kohtaan (mikä se lauma sitten ikinä onkin). Todellisen uhkan edessä ja lauman ollessa vaarassa niiden ei kuulu väistää mitään, esimerkiksi sutta, karhua tai villikoira laumaa, vaan sen kuuluu olla valmis uhraamaan itsensä lauman takia.

Sosiaalistaminen pentuaikana on ensiarvoisen tärkeää, jotta koira tottuu erilaisiin asioihin ja ihmisiin sekä etenkin oppii mikä kaikki EI ole laumalle uhkaksi.

Muistavat erittäin hyvin kaikki kokemansa uhkatilanteet ja huonot kokemukset, olivatpa ne sitten sen alueella käyneitä suurpetoja, naapurin humalassa ärhennellyt setä tai kulmakunnan vieras koira, joka on heti ensikohtaamisella haastanut riitaa. Näistä yleensä tulee sille ikuisia vihamiehiä tai ainakin luottamuksen palauttaminen vaatii paljon töitä.

Eivät pääsääntöisesti haasta jatkuvasti riitaa muiden koirien kanssa, mutta vastaavat toisen koiran osoittamaan aggressioon salamannopeasti (niin metsä vastaa, kuin sinne huutaa - mentaliteetti). Oman lauman urokset saattavat kyllä toisinaan selvitellä lauman sisäistä asemaansa pienellä tappelun nujakoinnilla, mutta kuitenkin vain siinä määrin, ettei se häiritse työtehtävien hoitoa tai heikennä laumaa (ei ole edullista, että vahtikaveri loukkaantuisi vakavasti). Nämä eivät kuitenkaan pääsääntöisesti ole ns raatelukoiria tai retuuta vierastakaan koiraa turhanpäiten, vaan riittää kun uhkan "eliminoi" jyräämällä vastustajan allensa ja heti kun toinen koira alistuu tai poistuu, tilanne ei ole enää uhkaava.

Reagoivat vain oikeaan, aitoon uhkaan, eli jonkun pitää osoittaa aggressiota tai tuoksua suurpedolle. Käskemällä eivät puolusta tai hyökkää.

Oman alueensa ulkopuolella ovat yleensä melko välinpitämättömiä, mutta oma reviiri, oli se sitten piha, auto, peltoalue jne missä koira yleensä viettää paljon aikaansa on sen vastuu aluetta ja sinne se ei yleensä hyväksy vieraita ihmisiä tai eläimiä ilman omistajan läsnäoloa. Tämä piirre korostuu, jos koiran "vastuulla" on joitain heikompia joita sen kuuluu vahtia, kuten lampaita, muita kotieläimiä tai perheen lapsia. Tässä kohtaa on myös laumanvartijan omistajan suurin vastuu: koiran oman alueen pitää olla sellainen, ettei sinne eksy kukaan "vahingossa", eikä koira pääse ulos alueelta häätämään sitä lähestyvää uhkaa (esim räyhäävä vieras koira). Toinen on vieraat lapset omien lasten kanssa riehuen: koira voi tulkita, että oman lauman lapsi tarvitsee sen apua.

Kaikilla näillä ikiaikaisilla roduilla on siis periaatteessa sama perusvietti, lauman ja reviirin puolustaminen aitoa uhkaa vastaan, mutta tätä viettiä on melko radikaalistikin jalostettu sittemmin joko terävämpään tai pehmeämpään suuntaan ihmisten toimesta.

JATKUU..

Laumanvartija koirat:

Ns slaavilaiset/itäiset rodut (kaukasiankoira, keskiaasiankoira, kangal jne) ovat proaktiivisempia, tulisempia, terävämpiä ja käyttävät herkemmin hampaitaan uhkaa kohtaan, näitä myös alkuperämaissaan jonkin verran yhä tappelutetaan keskenään, jotta "vain parhaimmat" urokset jatkavat sukua ja toki 100% työkäyttöä ajatellen tuossa on ajatustakin, koska muilta koirilta "kuonoonsa" saava yksilö tuskin on kovin kykenevä kohtaamaan sutta. Kaukasiankoiraa aikanaan myös Neuvostoliiton punaisen tähden valtion kennel jalosti tietoisesti ihmisaggressiivisempaan suuntaan, mutta ainakin Suomen osalta tuon työn "hedelmistä" on onneksi jo melko pitkälti päästy eroon. Kovuutensa ja alkukantaisuutensa takia nämä rodut ovat erinomaisia työkoiria syrjäseuduille kotieläinlaumaa vahtimaan tai suojaamaan pihapiiriä ja siellä leikkiviä pikkulapsia suurpetoalueilla susilta/karhuilta.

Länsi-Euroopan rotuja (espanjan mastiffi, pyreneittenmastiffi, pyreneittenkoira jne) taas on jalostettu tietoisesti ja osin näyttelytoiminnankin myötä pehmeämpään ja etenkin sosiaalisempaan ja ihmisystävällisempään suuntaan ja näitä on melko paljon jo ihan puhtaina seurakoirina/pihan vahteina myös muualla kuin syrjäseuduilla. Toki myös näiltä löytyy yhä tuo itsesuojeluvietin ohittava laumansuojelu vietti, mutta sen herättely vaatii "uhkaajalta" jo todella paljon vaivannäköä.

JATKUU..

Suojelu koirarodut:

Tähän ryhmään kuuluu pääosin viranomais käytössä olleita/olevia rotuja (jossakin maailman kolkassa).

Löytyy teräviä, mutta erittäin hyvän koulutettavuuden omaavia rotuja, kuten belgianpaimenkoira malinois, saksanpaimenkoira jne. Vaativat paljon liikuntaa ja työskentelyä pysyäkseen ns tervepäisinä.

Eivät nämä väärissä käsissä ole juuri sen turvallisempia, kuin vaikka pitbull. Aivan liian vähälle aivojumpalle ja liikunnalle jäänyt malinois olisi ihan yhtä tikittävä aikapommi ympäristölleen. Onneksi en ole kuullut ensimmäisestäkään päihdeporukoissa.

Sitten löytyy aika erityyppisiä koiria, jotka eivät ole perimältään paimenkoiria, joilla on yleensä enemmän taisteluhalua toisia koiria kohtaan, eivät omaa ihan niin hyvää koulutus potentiaalia, toisaalta eivät myöskään ole aivan niin hyperaktiivisia ja liikunnan/aktivoinnin tarpeisia kuin edelliset ja joiden alkuperäinen käyttötarkoitus on ollut jokin muu. Tähän ryhmään kuuluu mm rottweiler, cane corso ja mustaterrieri. Ovat olleet ajan saatossa poliisikoirina, sotakoirina jne.

Maatalojen yleiskoirat / suurriistan metsästys koirat

Tämä on mielestäni se vaarallisin ryhmä. Nämä ovat keskikokoisia/isoja ja vahvoja koiria, monet hyvin erilaisista koiraroduista kehitettyjä ns hybridejä, joita on käytetty esimerkiksi villisian, puuman ja leijonan metsästykseen, muun toiminnan ohessa. Näillä on yleensä sekä vahva riistavietti, suojeluvietti, tappeluvietti että vahtivietti. Rotuja on esimerkiksi dogo argentino, boerboel, american bulldogg ja presa. Periaatteessa tähän ryhmään kuuluu myös fila brasileiro, amerikan ja japanin akitat sekä rhodesian koira, joskin kolme viimeksi mainittua ovat helpompia tapauksia.

Juuri tuo, että kaikki haastavat vietit yhdistyvät samassa koirarodussa yhdistettynä vielä koiran isoon kokoon ja vahvuuteen tekee näistä hyvin vaativia ja jopa aika mahdottomia ennakoida omistaja asteellakaan.

Itseäni kiehtoo näissä roduissa niiden terveys, voima/liikunnallisuus ja "suoruus", eli toiminta on varsin suoraviivaista. Ei ole tietoakaan monille muille roduille tyypillisistä pelkopurijoista ja muusta arvaamattomuudesta.

Ne ovat mitä ovat, hyvässä ja pahassa, mutta kun tuntee rodun piirteet ja omistajalla on kykyä hallita koiransa, näistä saa vallan miellyttäviä kotikoiria.

Moni täällä on kommentoinut, ettei kukaan enää nyky-Suomessa tarvitse koiraa turvakseen.

Tosiasia on kuitenkin se, että myös Suomessa on suuri joukko ihmisiä, jotka elävät eriasteisen jatkuvan tai ajoittaisen uhan alla ja monet maantieteellisesti vieläpä paikoissa, joissa poliisin tulo apuun kestää sen 20-60 minuuttia.

Suomessa erilaisten uhkien alla elävillä ihmisillä on todellisuudessa hyvin vähän turvaa, ellei sitä itse järjestä. Virkavalta pystyy puuttumaan asioihin vasta sitten kun jotain ikävää on jo tapahtunut tai juuri tapahtumassa ja silloinkin lopputulemana on parhaimmillaan yleensä se, että sama piina jatkuu uudelleen muutaman kuukauden kuluttua. (kannattaa katsoa Armanin jakso stalkkerin piinaamasta yksin asuvasta naisesta hyvänä arjen esimerkkinä).

Tällaisten tilanteiden aiheuttamaa ahdistavuutta/pelkoa ei kykene sisäistämään, jos ei ole henkilökohtaisesti joutunut vastaavaan piinaan ja jos vielä asuu jossakin ison kaupungin nukkumalähiössä, jossa lähin naapuri on metrin päässä seinän takana ja poliisit ovat paikalla tarvittaessa 5-10 minuutissa. (vaikka jopa tällöin häirinnän kohteena oleminen voi olla hyvin ahdistavaa).

On monenlaisen häirinnän/pelottelun/suoran väkivallan uhan alla eläviä, esimerkiksi:

- ventovieraan aiheuttaman häiriköinnin ja stalkkauksen uhreja

- väkivaltaisten exien häiriköimiä

- moni on ajautunut rehellistenkin liiketoimien myötä hieman vaikeaan asemaan puoli rikollisten kanssa jotka aiheuttavat riesaa ja uhkaa

- julkisella sektorilla tietyissä ammateissa toimiessa vapaa-ajalle ulottuva turvallisuusuhka on pahimmillaan käsin kosketeltava

- maaseudulla ahdistusta ja pelkoa voi aiheuttaa pihoilla ja puskissa hiippailevat paikalliset häiriköt, kylähullut tai sisään puoliväkisin kaupittelemaan pyrkivät ulkomaalaiset "myyntimiehet". Parhaimmillaan asut keskellä ei mitään ja virkavallan tulo kestää (jos tulevat) 30-60 minuuttia.

- tietyillä suurpeto alueilla täytyy myös harkita, uskallanko mennä kovin pienten lasten kanssa pihalle leikkimään/kävelylle susi-ja karhupopulaatioiden takia. Kun olet muutaman kerran nähnyt suden kulkemassa pihamaallasi, alkaa tällaisia asioita oikeasti ottaa huomioon ja miettiä miten vahingon sattumista voisi ennaltaehkäistä.

Vasta juuri pientaloalueella vastaan tuli pariskunta tällaisen koiran kanssa. Koira oli miehellä narussa ja noin 15-20 m ennen kohtaamista hän otti tiukasti kiinni koiraa valjaista ja kuljetti ohi.

Varmaan omistajan mielestä fiksusti toimittu. Itselläni taas kaikki hälytyskellot alkoi soida, koska noin toimien narun päässä toimiva omistaja viritti koiransa toimintavalmiuteen vastaantulijoiden eli minun ja pienen koirani suhteen. Yksikin väärä liike itseltäni tai koiraltani ja sen miehen pitelyt ei ois sitä koiraa estänyt hyökkäämästä.