Kertokaa jotain lauluja, mitä kaikki 70- 80- 90- kymppiset tuntevat ja osaavat laulaa?
Tarkoitus olisi järjestää musiikkituokio vanhainkodissa. En vaan osaa nimetä ensimmäistäkään laulua, jota tuon ikäluokan ihmiset osaisivat laulaa! Auttakaa.
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Eikö av-mammat tosiaankaan osaa googlettaa? Kaikki asiat kysytään vauva.fi:sta.
Google ei osaa kertoa, mitä juuri sen vanhainkodin asukkaat osaavat laulaa, av-mammat epäilemättä paremmin. Voi olla hyvin erilaisia lauluja Suomussalmella kuin Kirkkonummella, mutta koululaulut ovat niitä, jotka olivat kaikille samoja. Ne toimivat myös dementoituneilla, joiden muistista ovat häipyneet tuoreimmat vuosikymmenet, mutta lapsuus- ja nuoruusaikaiset ovat vieläkin muistissa.
Moni dementoitunut osaa laulaa, vaikka ei enää muuten olisi sanoja.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on huolestuttavaa, ettei ap osaa tehdä työtään kysymättä neuvoa vauvapalstalta.
Huonomminkin voi olla, eli ei kysyisi keneltäkään. Nimenomaan niiltä ihmisiltä kannattaa etukäteen kysellä toiveita, jotka ovat tulossa laulamaan. Toiset haluavat laulaa Siionin virsiä, mutta Lättähattujen vanhainkodissa ehkä Beatlesia.
Jo joulu joutui jo taas pohjolaan joulu ..... Henry Theel ja Eino Grön . Vanhoja lauluja Suomessa tietysti kotimaani ompi Suomi Suomi armas suloinen ...armas tarkoittaa rakas. Oi maamme Suomi synnyinmaa laulu. Laulu Suomen on. Finlandia hymni.Tulkoon joulu. Christmas Song. Mummut tykkää joululauluista tietysti hyvä olo niistä. Joku virsi.Monrepos laulu on hyvä.Sellainen oli Viipuri karjalaisten kaupunki laulu.
Mikä on 70-kymppinen? 700 vuotias?
Äiti ja isä innostuivat kuuntelemaan musiikkia, kun ostin heille CD-soittimen. Äidillä muistisairaus, mutta vanhat asiat muistaa kyllä ja isällä on hyvä lauluääni niin laulelee musiikin mukana. Olen ostanut kirppareilta tosi paljon musiikkia heille, Reijo Taipaleen, Tapio Rautavaaran, Olavi Virran, Erkki Junkkarisen, Katri Helenan musiikkia ja jotain 60-luvun kokoelmia, joita myydään huoltiksilla ym halvalla. Metrotyttöjä, Brita Koivusta ja mitä niitä olikaan en ole vielä löytänyt. Laila Kinnunen, Johnny, ym. Elvistä myös vaikkei kumpikaan osaa englantia. Georg Ots.
Vanhemmat 80 v
Aikoinaan 90-luvulla iso mummu 90+ ja 10v tyttäreni puhuivat Apulannasta, minä 35v ihmettelin mitä ihmeen kasvimaata ovat perustamassa, tv;n iltapäiväohjelmat olivat minulle tuntemattomia.
Anna mulle tähtitaivas
Kuurankukka
Jari Sillanpää 90-luvulla biisit
Sininen ja valkoinen
Täällä pohjantähden alla
Vicky Rosti, Anja Niskanen, Sonja Lumme, Taiska...
Miesväelle: Irwinit, Jamppa Tuominen, Matti Esko
Reijo Taipaleen biisit, Beatlesit..
Edelweiss
On kotimaani mulla taivas.... Siellä on mun kotimaani sinne tahdon mennä. Taivaassa ei ole kyyneleitä. Hän on pyyhkivä kaikki kyyneleeni eikä sotaa ole enää oleva ei itkua ei parkua sillä kaikki entinen on mennyt. Kalliolle kukkulalle rakennan minä taloni ( Jeesus on kallio). Orvokkini tumma silmä iskelmä tai Jeesus Kristus super star.
Kaikki yli 70-vuotiaat osaa virsikirjan ulkoa kannesta kanteen joten siitä vain valitsemaan.
Vierailija kirjoitti:
Esa Pakarisen kappaleita.
Ne on liian kaksimielisiä ja roiseja, joku vanhus saa vielä infarktin.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aika kova ja legendaarinen.
Venäjä soittaa sitä tahtilauluna vapauttaessaan Kiovan miehitysvyöhykettä :DD
Paiunu nyt jo helvettiin rssä!
Suvivirsi tietysti näin keväällä. JO JOUTUI ARMAS AIKA JA SUVI SULOINEN KAUNIISTI JOKA PAIKKAA KORISTAA KUKKANEN. suomeksi jo joutui rakas aika ja kesä suloinen kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen ( luonnon kukat ja puut kukkii).
Esim. Annikki Tähti: Balladi Olavin linnasta. Uralin Pihlaja ja Metrotyttöjen Kodin kynttilät...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aika kova ja legendaarinen.
Venäjä soittaa sitä tahtilauluna vapauttaessaan Kiovan miehitysvyöhykettä :DD
Paiunu nyt jo helvettiin rssä!
Ukrainan kansa näyttää tykkäävän kuitenkin?
Kerääntyvät teiden varsille tervehtimään vapauttajia. Tässä hiukan liikkiä, että mitä siellä oikeasti tapahtuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aika kova ja legendaarinen.
Venäjä soittaa sitä tahtilauluna vapauttaessaan Kiovan miehitysvyöhykettä :DD
Paiunu nyt jo helvettiin rssä!
Ukrainan kansa näyttää tykkäävän kuitenkin?
Kerääntyvät teiden varsille tervehtimään vapauttajia. Tässä hiukan liikkiä, että mitä siellä oikeasti tapahtuu.
Juu ei amerikkalaisilla Irakissa tai Afganistanissa ollut mahdollisuutta noin vapaasti liikkua kansan keskuudessa. Joutuivat pelkäämään joka askelta, mikä lopulta kävikin heidän psyyken päälle liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on aika kova ja legendaarinen.
Venäjä soittaa sitä tahtilauluna vapauttaessaan Kiovan miehitysvyöhykettä :DD
Paiunu nyt jo helvettiin rssä!
Äläs nyt, hyvä biisi tuo on. Degeneroitunut länsikulttuuri ei pysty tuollaista musiikkia tuottamaan.
Minusta on huolestuttavaa, ettei ap osaa tehdä työtään kysymättä neuvoa vauvapalstalta.