Pystyittekö/pystysittekö menemään heti töihin vanhempamne menejtymisen jälkeen?

Molemmat vanhempani ovat kuolleet. Molemmilla taisi olla maanantai kuolinpäivänä. Kummassakin tapauksessa soitto työterveyteen tiistaina ja loppuviikko akuutilla stressireaktiolla saikkua. En olisi mitenkään ollut työkykyinen kummassakaan tapauksessa pariin päivään. Noiden saikkujen jälkeen jo tuntuikin, että töihin on jo hyvä palata niin saa muuta mietittävää.

Teille, jotka olette vain jatkaneet tavallista arkea olematta päivääkään pois töistä, vaikka lähiomainen on kuollut, niin millä ajalla olette sopineet ruumiin kuljettamisesta pois sairaalasta tai saattokodista tai kotoa, milloin olette ehtineet ilmoittaa ystäville ja sukulaisille kuolemasta, millä ajalla olette suunnitelleet ja järjestäneet hautajaiset ja siunaustilaisuuden, järjestäneet perunkirjoituksen, sulkeneet puhelinliittymän, lopettaneet lehtitilaukset ja hoitaneet muut käytännön asiat?

Olin opiskelija kun isäni kuoli. En muista, jatkoinko koulunkäyntiä normaalisti (joitakin tenttejä tein ainakin). Kun järjestelyt ja hautajaiset olivat ohi, sain stressireaktion, jossa minua huimasi viikon. Silloin pidin kyllä sairaslomaa.

Raskasta työtovereille, jos pitää hissutella ja olla varpaillaan, jos kollega on ihan hajalla eikä kestä mitään normaaleja tilanteita. Parempi silloin pysyä kotona kunnes pystyy toimimaan töissä normaalisti.

Vanhemmat ovat edelleen elossa, enkä tiedä näin etukäteen pystyisinkö menemään töihin heti menehtymisen jälkeen.

Sisko soitti kun istuin bussissa matkalla töihin, että äiti on kuollut. Jatkoin silti matkaa ja menin töihin. Töissä kyllä kerroin, mitä oli tapahtunut. Surutyötä oli tehty jo etukäteen muutama viikko kun tiedettiin, että lähtö on lähellä.

Tuo päivä oli perjantai, viikonlopun sain mietiskellä rauhassa ja puhuin paljon sisarusten kanssa puhelimessa (asumme kaukana toisistamme). Maanantaina menin taas töihin. Itkemään aloin oikeastaan vasta hautajaisissa ja itkin silloin iltaisin, mutta kävin silti töissä. En ole mielestäni tunteeton. Itken vieläkin välillä esim. juhlapyhinä.

Isä kuoli 15v aikaisemmin, häntä en juurikaan surrut. Häne ie ollut hyvä isä, eikä hyvä aviomies (väkivaltainen juoppo). Hautajaisissa taisin vähän itkeä tirauttaa. 

Isäni saattohoitoajan olin töissä, muttei työtehoni ollut samaa kuin normaalisti.  Järjestelin niin että tein lyhempää päivää ja olin isän luona sairaalassa öitäkin. Saattohoitohuoneeseen tuotiin sänky meitä omaisia varten.

Isä kuoli kun olin ensimmäistä päivää kesälomalla. Sain surra rauhassa.

Kuolema oli odotettavissa, sairauksia ja ikääkin jo 87 vuotta. Vaikka kuolemaan tietää valmistautua niin suru tulee siltikin. Suru on siitä mielenkiintoinen ettei sen voimakkuutta voi ennakoida, itselleni se tuli ja tulee edelleen aaltoina. Isä kuoli viime kesänä.

Menin töihin. Äiti kuoli lauantaina, menin maanantaina töihin. Isä kuoli keskellä viikkoa ja menin seuraavana päivänä töihin. Koin, että työ on parasta lääkettä. Surusta ei saa saikkua mutta omalla lomalla voi toki olla.

Samaisen päivän otin vapaata kun isä kuoli, oli täys alkoholisti joka ei pahemmin elämässä muutenkaan ollu mukana niin eipä tuo hirveesti haitannu.

Isäpuolen löysin kuolleenna asunnosta, en surrut laisinkaan täys alkoholisti sekin, lisäksi käytti väkivaltaa lapsuudessa omaan äitiin joten olin iloinen asiasta, siellä se oli homehtunut kylpyhuoneen lattialla pari viikkoa.

Suru ei ole sairaus. Siksi suru tai kriisi ei oikeuta sairaslomaan.

https://yle.fi/uutiset/3-11849830

Suru ei oikeuta sairauslomaan

https://www.iltalehti.fi/terveys/a/2012022715258216

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle soitettiin aamulla töihin, että äiti (n. 60 v) oli kuollut (sairasti syöpää). Sanoin heti esimiehelle, että nyt pitää lähteä sairaalalle. Olin tuosta jo etukäteen varoitellut. Sitä poissaolopäivää ei kirjattu mihinkään. Sovin, että otan pari päivää palkatonta asioiden hoitamiseen ja otinkin.

Tuota saikullaoloa ihmettelen. Ainakin me tarvittaisiin lääkärintodistus. Ei siinä ekojen päivien hässäkässä kotiseudulla ruumishuoneen, hautaustoimiston ja sukulaisten välillä ryntäillessä olisi mitenkään päässyt oman asuinpaikkakunnan työterveyteen käymään. Esimies voi meillä antaa luvan sairauspoissaoloon jos on kuumetta tai oksentaa tms. mutta ei missään erikoisemmissa jutuissa, joihin tarvitaan lääkärin arvio. Kokemuksen perusteella lääkäritkään eivät olleet arvioineet läheisen kuolemaa läheskään aina syyksi olla pois töistä. Piti olla joku muu oire, kuten unettomuus tms. (Kunnalla töissä.)

Kyllä se kuolintodistus riittää todisteeksi.

Miksi ihmeessä riitäisi? Enhän mä voi töihin lähettää omaksi sairauslomatodistukseksi vanhempani kuolintodistusta.

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka olette vain jatkaneet tavallista arkea olematta päivääkään pois töistä, vaikka lähiomainen on kuollut, niin millä ajalla olette sopineet ruumiin kuljettamisesta pois sairaalasta tai saattokodista tai kotoa, milloin olette ehtineet ilmoittaa ystäville ja sukulaisille kuolemasta, millä ajalla olette suunnitelleet ja järjestäneet hautajaiset ja siunaustilaisuuden, järjestäneet perunkirjoituksen, sulkeneet puhelinliittymän, lopettaneet lehtitilaukset ja hoitaneet muut käytännön asiat?

No ei työnantajan ajalla tällaisia tehdä, jos tällaista teet palkallisella vapaalla niin se on petos. Töistä ollaan pois kun ollaan työkyvyttömiä, eikä silloin pohdita lehtitilauksia.

Suru ei ole sairaus.

Joo, mutta miksi ihmeessä menisin?

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka olette vain jatkaneet tavallista arkea olematta päivääkään pois töistä, vaikka lähiomainen on kuollut, niin millä ajalla olette sopineet ruumiin kuljettamisesta pois sairaalasta tai saattokodista tai kotoa, milloin olette ehtineet ilmoittaa ystäville ja sukulaisille kuolemasta, millä ajalla olette suunnitelleet ja järjestäneet hautajaiset ja siunaustilaisuuden, järjestäneet perunkirjoituksen, sulkeneet puhelinliittymän, lopettaneet lehtitilaukset ja hoitaneet muut käytännön asiat?

Itse otin jokusen päivän palkatonta vapaata. Paljon asioita hoidin iltaisin ja viikonloppuisin. Menin töihin aikaisin, jotta pääsin pois 14 aikoihin. Puoliso hoiti lapset.

Ei minusta tuollaista varten kuulu kuitenkaan sairauslomaa ottaa/pyytää/saada, jos on muuten työkuntoinen.

Käyttäjä42222 kirjoitti:

Mun poikaystävä teki itsemurhan 2011. Sain kaksi viikkoa surra, sen jälkeen minulle kirjattiin diagnoosiksi "pitkittynyt suruhäiriö". Että sellainen suruaika sitten. Otin loparit töistä, surin puoli vuotta ja sitten takaisin töihin. 

Seurustelitko siis isäsi kanssa?

Minun puoliso taisi saada viikon tai pari, kun lapsi menehtyi. Eiköhän vanhempien menetys ole tavanomaisempaa ja helpompaa kestää.

En siis halua tuomita. Toin vain ajatuksen esiin.

En tiedä, vanhempani elävät vielä. En ole miettinyt asiaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle soitettiin aamulla töihin, että äiti (n. 60 v) oli kuollut (sairasti syöpää). Sanoin heti esimiehelle, että nyt pitää lähteä sairaalalle. Olin tuosta jo etukäteen varoitellut. Sitä poissaolopäivää ei kirjattu mihinkään. Sovin, että otan pari päivää palkatonta asioiden hoitamiseen ja otinkin.

Tuota saikullaoloa ihmettelen. Ainakin me tarvittaisiin lääkärintodistus. Ei siinä ekojen päivien hässäkässä kotiseudulla ruumishuoneen, hautaustoimiston ja sukulaisten välillä ryntäillessä olisi mitenkään päässyt oman asuinpaikkakunnan työterveyteen käymään. Esimies voi meillä antaa luvan sairauspoissaoloon jos on kuumetta tai oksentaa tms. mutta ei missään erikoisemmissa jutuissa, joihin tarvitaan lääkärin arvio. Kokemuksen perusteella lääkäritkään eivät olleet arvioineet läheisen kuolemaa läheskään aina syyksi olla pois töistä. Piti olla joku muu oire, kuten unettomuus tms. (Kunnalla töissä.)

Kyllä se kuolintodistus riittää todisteeksi.

Miksi ihmeessä riitäisi? Enhän mä voi töihin lähettää omaksi sairauslomatodistukseksi vanhempani kuolintodistusta.

No kyllä voit, katsopas kun surulaan ei lääkärintodistukseksi asti väänny. Näin minä lomani sain, toki se ei ollut sairaslomaa vaan henk.koht. palkallinen vapaa.

Minä menin seuraavana päivänä kouluun, kävin silloin lukiota. En tuntenut tarvetta jäädä kotiin, eihän se ketään henkiin herätä että istuu pitkästymässä kotona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sisko soitti klo 10:45, että äiti on kuollut ja klo 11:30 olin Teams-palaverissa.

Ei surun takia tarvita sairauslomaa, eihän sairauslomalle hakeuduta silloinkaan, kun rakastutaan. Äidin kuolemaa surin yli vuoden, mutta hiljalleen ja rauhallisesti, ilman mitään itkupotkuraivarikohtauksia.

Et voi lokeroida kaikkia ihmisiä oman kokemuksesi perusteella ja sanoa miten on tai ei ole. Kaikki kohtaavat tämän asian omista lähtökohdistaan ja omalla psyykellään. En itse menettäneenä todellakaan vertaisi rakastumista ja kuolemaa syyksi sairaslomalle.

Missä ihmeessä kirjoitin, että "kaikki"? Sinä tässä olet yleistämässä ja laittamassa sanoja suuhuni tai oikeastaan näppäimistölleni. Suurin osa ei ole sairauslomalla surun takia, koska suurin osa kykenee käsittelemään tunteitaan muutenkin kuin työnantajan maksamalla palkallisella lomalla! Jos sairausloma olisi palkatonta aikaa, niin todella harva jäisi surulomalle.