Lue keskustelun säännöt.
Pystyittekö/pystysittekö menemään heti töihin vanhempamne menejtymisen jälkeen?
Kommentit (158)
Vierailija kirjoitti:
Sisko soitti klo 10:45, että äiti on kuollut ja klo 11:30 olin Teams-palaverissa.
Ei surun takia tarvita sairauslomaa, eihän sairauslomalle hakeuduta silloinkaan, kun rakastutaan. Äidin kuolemaa surin yli vuoden, mutta hiljalleen ja rauhallisesti, ilman mitään itkupotkuraivarikohtauksia.
Jos ajatus ei ole työssä niin se on pahimmillaan tosi iso työturvallisuusriski ja vaikkei nyt suoraan muidenkin hengenmenosta puhuttaisi niin ei ne taloudelliset tappiot firmalle virheistä mitåän mukavia ole, mutta ehkäpä sinä antaisit surevalle ensin huomautuksen, sitten varoituksen ja lopuksi monoa, kun ei osaa lapsensa kuoleman jälkeen tehdä kunnolla tulosta? Kaikenlaisia tunnevammaisia sitä työelämässä onkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siihen aikaan kun mun vanhemmat kuoli ei tuosta saanut mitään lomia. Hautajaispäivä oli vapaa.
Äiti kuoli aamupäivällä, iltapäivän olin poissa. Isä kuoli 300km päässä joten otin 1 vapaapäivän ja kävin hoitamassa kuljetuksen yms järjestelyt.
Mulla ei ollut aikaa eikä mahdollisuutta surra, 3 lasta huollettavana. Ajan kanssa helpotti.
Olen itse painanut kaksi perheen sisäistä syöpäepisodia sekä lopulta toisen näistä johdettua kuolemaan kuoleman käsittelyn ja surutyön ilman mitään lomia, joten minulta ei liikene myöskään empatiaa muille vastaavissa tilanteissa. En sitä saanut itsekään. Sanokaa itsenne irti, jos ette pysty työhön.
Menin töihin heti toisen vanhempani kuoleman jälkeen koska asia ei hirveästi minua liikuttanut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suoraan sanottuna kyllä mua vituttais, jos työkaveri olis vanhemman tai lapsen kuoleman takia parhaassa tapauksessa viikkoja tai kuukausia pois töistä. Tasan tarkkaan vaatisin itselleni saman lomaedun, vaikka olisinkin ns. "ok" asian kanssa. Kuten sanottu, niin kyseessä ei ole sairaus. Voisi olla joku lakisääteinen määrä päiviä, jotka voisi ottaa vapaiksi palkallisesti asioiden hoitoa varten tietyn aikaikkunan sisään.
Enemmän häiritsisi jos surunsa vuoksi työkyvytön ihminen tulisi töihin pyörimään ja laskettaisiin resurssiksi vaikka ei sitä todellisuudessa olisi.
No kuten sanottu, jos kaikille on samat säännöt ja optiot, niin fine. En kannata sitä, että minun suruni ei jostain syystä olisi sairaslomaviikkojen arvoinen, vaikka työkaveri vollottaisi ja lomailisi kuolemantapauksen johdosta. Tässä täytyy olla tasapuolinen kaikkia työntekijöitä kohtaan.
Oletko asperger? Et todellakaan ole normaali.
Ja sinäkö olet normaali? Selvästi pidät itseäsi muita parempana. Mkä sinä olet arvostelemaan? Kuka lopulta on normaali? Olemme kaikki erilaisia ja omalla tavallamme kukin normaaleja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko soitti klo 10:45, että äiti on kuollut ja klo 11:30 olin Teams-palaverissa.
Ei surun takia tarvita sairauslomaa, eihän sairauslomalle hakeuduta silloinkaan, kun rakastutaan. Äidin kuolemaa surin yli vuoden, mutta hiljalleen ja rauhallisesti, ilman mitään itkupotkuraivarikohtauksia.
Jos ajatus ei ole työssä niin se on pahimmillaan tosi iso työturvallisuusriski ja vaikkei nyt suoraan muidenkin hengenmenosta puhuttaisi niin ei ne taloudelliset tappiot firmalle virheistä mitåän mukavia ole, mutta ehkäpä sinä antaisit surevalle ensin huomautuksen, sitten varoituksen ja lopuksi monoa, kun ei osaa lapsensa kuoleman jälkeen tehdä kunnolla tulosta? Kaikenlaisia tunnevammaisia sitä työelämässä onkin.
Olen eri kuin hän jolle vastasit, mutta kirjoittamasi perusteella tarvitsisimme myös rakkausloman. Rakastuneena ja ihastuneenahan sitä vasta on sekaisin eikä pysty keskittymään yhtään mihinkään. Sydän hakkaa kahtasataa, yöunet jäävät väliin ja mielessä pyörii vain ihastuksen kohde. Mitäs tästä olet mieltä?
Ja johan meillä jokaisella kuolisi joka viikko joku mummo tai täti tai setä tai äitipuoli, jos sen nojalla saisi heti lomailla pari-kolme viikkoa. Kuinka kätevää. Onko yhteiskunnalla tähän varaa, oikeasti?
Mielestäni riippuu ainakin jonkin verran siitä, millaista työtä tekee. Olisi vaikea mennä esim. opettamaan, jos olisi itkuinen. Esim. toimistotyössä olisi varmasti helpompi surra työn ohessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole töistä ja läheisen kuolemasta kokemusta, mutta isäni kuoli kun olin kasiluokalla. Päivä oli sunnuntai, ja menin seuraavana päivänä normaalisti kouluun. Ei kotiin jääminen olisi auttanut, koulussa taas sai muuta ajateltavaa.
Totuus on, että ei kukaan työtoveri tai ulkopuolinen niistä sun lähisukulaisista ja perheenjäsenistä oikeasti välitä paskan vertaa. Kaikilla on omat huolensa ja murheensa. Ja omat voimavarat täytyy säilyttää omiin koettelemuksiin, koska niitä on meille kaikille jaossa ihan tasapuolisesti elämän varrella. En pidä pahana, että kukaan ei ylenpalttisesti empatiseeraa minun surujani enkä myöskään käytä itse energiaani vatvomalla muiden murheita ja menetyksiä. Kohtelias voi silti olla, mutta ei tarvitse liioitella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaa suomalaisem kylmäkiskoisen ajatusmaailman täällä. Mitä vähemmän suret vanhempasi kuolemaa sitä parempi ihminen olet.
Se, että ei itkeä tillitä naama turvoksissa viikkokaupalla, ei ole yhtään parempaa suremista kuin hiljainen suru, joka ei näy päälle päin. Ei ihmisen surua voi mitata. Toiset eivät vaan itke eivätkä vuodata suruaan koko ajan ilmoille. Silti he kärsivät vähintään yhtä paljon.
Nämä avoimesti ruikuttajat ovat muutenkin aina tekemässä numeroa itsestään ja kerjäämässä myötätuntoa ja hakemassa saikkua jokaiseen nuhaputkeen. Fiksu työnantaja näkee tämän läpi.
Meillä noin kolmasosa työntekijöistä saikuttaa pienen kurkkukivun takia useamman päivän ja joka kuukausi tulee poissaoloja, joten tuntuu aivan käsittämättömältä nämä kommentit, ettei läheisen kuoleman jälkeen saisi pitää parin päivän sairauslomaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vaikea sanoa. Vanhempani ovat nyt 95v ja 93v. Kun toinen heistä kuolee, todennäköisesti otan ainakin pari päivää vapaata ollakseni leskeksi jääneen tukena. Kun toinenkin sitten kuolee, niin voi olla, että pystyn olemaan heti töissä. Teen etätöitä kotona eikä mun tarvitse työpäivän aikana tavata ketään. Mutta sekin on mahdollista, että olen jo itse eläkkeellä silloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisko soitti klo 10:45, että äiti on kuollut ja klo 11:30 olin Teams-palaverissa.
Ei surun takia tarvita sairauslomaa, eihän sairauslomalle hakeuduta silloinkaan, kun rakastutaan. Äidin kuolemaa surin yli vuoden, mutta hiljalleen ja rauhallisesti, ilman mitään itkupotkuraivarikohtauksia.
Jos ajatus ei ole työssä niin se on pahimmillaan tosi iso työturvallisuusriski ja vaikkei nyt suoraan muidenkin hengenmenosta puhuttaisi niin ei ne taloudelliset tappiot firmalle virheistä mitåän mukavia ole, mutta ehkäpä sinä antaisit surevalle ensin huomautuksen, sitten varoituksen ja lopuksi monoa, kun ei osaa lapsensa kuoleman jälkeen tehdä kunnolla tulosta? Kaikenlaisia tunnevammaisia sitä työelämässä onkin.
Olen eri kuin hän jolle vastasit, mutta kirjoittamasi perusteella tarvitsisimme myös rakkausloman. Rakastuneena ja ihastuneenahan sitä vasta on sekaisin eikä pysty keskittymään yhtään mihinkään. Sydän hakkaa kahtasataa, yöunet jäävät väliin ja mielessä pyörii vain ihastuksen kohde. Mitäs tästä olet mieltä?
Ja johan meillä jokaisella kuolisi joka viikko joku mummo tai täti tai setä tai äitipuoli, jos sen nojalla saisi heti lomailla pari-kolme viikkoa. Kuinka kätevää. Onko yhteiskunnalla tähän varaa, oikeasti?
Rakastumista ja kuolemaa ei voi verrata työkyvyn näkökulmasta millään tavalla paitsi henkilö jolla tunnetaidot ovat jääneet vajavaisiksi. Minä olen rakastuneena tehnyt elämäni parhaimmat kaupat, mutta läheiseni kuoleman jälkeen ollut täysin työkyvytön. Jos niitä sukulaisia alkaa kuolemaan jatkuvasti niin kuka tahansa työnantaja alkaa kyselemään, mutta ehkä oletkin yrittäjä jolle kaikki työntekijät ovat pinnareita? Sano vaan firmasi nimi niin vältyt jatkossa toimintaa haittaavilta työntekijöiltä kokonaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin äitiyslomalla kun isä kuoli. Oma suru jäi surematta, kun keskityin tukemaan äitiä. Olin kesälomalla, kun äiti kuoli. Jätin oman surun jälleen surematta, kun halusin tukea lapsiani. Suren sitten joskus kaikki surut kerralla.
Kouluun menin 17-vuotiaana heti seuraavana päivänä äitini kuoleman jälkeen. Työharjoittelussa sain haukkuja kun olin hiljainen ja sulkeutunut, tämä oli siis pari viikkoa hautajaisten jälkeen josta kyllä tiesivät. Hoidin kyllä tehtäväni ja olin muutenkin normaali, en vain erikoisen ulospäinsuuntautunut tai aktiivinen. Silloin ärsytti, mutta nykyään huvittaa moinen pikkumaisuus.
No oli mentävä esittämään lopputyötä. En kyllä ollut parhaimmillani ja sainkin vain moitteita ja kehotuksen ottaa itseäni niskasta kiinni. Sainpahan kuitenkin opinnot siltä osin pakettiin.
En päivääkään. Isä kuoli yllättäen. Äidin sairastaessa otin vuosilomaa. Suru ei näet ole sairaus. Surin kumpaakin pitkään, mutta työ voi olla lääke.
Veljeni itsemurhan jälkeen olin sairaslomalla 2 viikkoa, jonka jälkeen sairastuin fyysisesti unen ja syömättömyyden vuoksi.
Äitini kuollessa en ota sairauslomaa. Hän on suurin syyllinen veljeni kuolemaan. Isäni ja hänen vaimonsa kuolemaa on vaikea ajatella. Tuskin ihan täysin olisin työkunnossa.
Kun äidin roolia hoitanut isoäitini kuoli olin poissa kuolemaa seuranneen päivän ja siunauspäivän.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset todella tunteettlmia vastausten perusteella.
Minä ainakin kokisin tunteita. Olisin helpottunut ja mielissäni että väkivaltainen narsisti olisi vihdoin potkaissut tyhjää ja vaikka olen katkaissut tyystin välit, näen häntä esim sukulaisten juhlissa. Enää ei tarvitsisi.
Kiitos samoin. Toivottavasti emme koskaan tule olemaan työtovereita.