Pystyittekö/pystysittekö menemään heti töihin vanhempamne menejtymisen jälkeen?

Olin paraikaa lomalla kun faija kuoli. Menin seuraavalla viikolla duuniin mut ei ois ehkä pitänyt. Kyllä oli raskasta eikä työn teosta meinannut tulla mitään.

En koska karjalle ei voinut vain mennä sanomaan että en tule tänään töihin. Eikä lähtö ollut mikään yllätys vaan paremminkin helpotus pitkän ja vaikean sairauden jälkeen joka rasitti suunnattomasti lähiomaisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle soitettiin aamulla töihin, että äiti (n. 60 v) oli kuollut (sairasti syöpää). Sanoin heti esimiehelle, että nyt pitää lähteä sairaalalle. Olin tuosta jo etukäteen varoitellut. Sitä poissaolopäivää ei kirjattu mihinkään. Sovin, että otan pari päivää palkatonta asioiden hoitamiseen ja otinkin.

Tuota saikullaoloa ihmettelen. Ainakin me tarvittaisiin lääkärintodistus. Ei siinä ekojen päivien hässäkässä kotiseudulla ruumishuoneen, hautaustoimiston ja sukulaisten välillä ryntäillessä olisi mitenkään päässyt oman asuinpaikkakunnan työterveyteen käymään. Esimies voi meillä antaa luvan sairauspoissaoloon jos on kuumetta tai oksentaa tms. mutta ei missään erikoisemmissa jutuissa, joihin tarvitaan lääkärin arvio. Kokemuksen perusteella lääkäritkään eivät olleet arvioineet läheisen kuolemaa läheskään aina syyksi olla pois töistä. Piti olla joku muu oire, kuten unettomuus tms. (Kunnalla töissä.)

Kyllä se kuolintodistus riittää todisteeksi.

Miksi ihmeessä riitäisi? Enhän mä voi töihin lähettää omaksi sairauslomatodistukseksi vanhempani kuolintodistusta.

No kyllä voit, katsopas kun surulaan ei lääkärintodistukseksi asti väänny. Näin minä lomani sain, toki se ei ollut sairaslomaa vaan henk.koht. palkallinen vapaa.

Tästä ei ymmärrä mitään. Siis kuolintodistuksella saa saikkua, paitsi se saikku onkin palkllinen vapaa. Häh?

Isän kuollessa olin vielä opiskelija, opiskelut kärsi. Äidin kuoleman jälkeen olin seuraavan työpäivän poissa järjestelmässä hautajaisia kotikaupungissa. Muuten olin töissä.

Vierailija kirjoitti:

Teille, jotka olette vain jatkaneet tavallista arkea olematta päivääkään pois töistä, vaikka lähiomainen on kuollut, niin millä ajalla olette sopineet ruumiin kuljettamisesta pois sairaalasta tai saattokodista tai kotoa, milloin olette ehtineet ilmoittaa ystäville ja sukulaisille kuolemasta, millä ajalla olette suunnitelleet ja järjestäneet hautajaiset ja siunaustilaisuuden, järjestäneet perunkirjoituksen, sulkeneet puhelinliittymän, lopettaneet lehtitilaukset ja hoitaneet muut käytännön asiat?

Olen tavallisessa päivätyössä, minulla on tunnin palkaton ruokatauko, jonka voi pitää klo 10:30 ja 13:30 välillä. Ehdin varsin hyvin sopimaan erilaisista asioista ko. aikana. Ystävät ja sukulaiset ovat suurimmaksi osaksi töissä, joten heille oli luontevaa soittaa illalla ja hieman jopa sopia, kenelle ilmoittavat edelleen. En soittanut koko äidin kuorolle, ainoastaan äidin parhaalle kuorokaverille ja pyysin, että hän välittää viestiä eteenpäin. Hautajaisten suunnittelu ei edellytä mitään vapaapäiviä, ei se mikään spektaakkeli ole, joten ihan kätevästi asia järjestyi yhtenä viikonloppuna. Perunkirjoituksen voi pitää vasta sitten, kun virkatodistukset on saatu ja meillä siihen meni yli 2 kk. Lehtitilaukset sai peruttua netissä, puhelinliittymää varten kävin ruokatunnilla tekemässä vastaavat manööverit läheisessä kauppakeskuksessa.

Miksi työnantajan pitäisi maksaa palkkaa siitä, että soittelen pitopalveluille?

Olen mennyt heti töihin äidin ja isän kuoleman jälkeen. Mieheni kuoleman jälkeen olin yhden päivän pois mutta se oli asioiden järjestelyä varten, ei sairausloma. 

Molempien kuoleman jälkeen ihan normaalisti töihin ja paluu arkeen. Kumpikaan vanhemmistani ei kuollut äkillisesti vaan pitkän sairastelun jälkeen, joten kuolemaa osasi jo "odottaa". Jos he olisivat kuolleet nuorina niin varmasti tilanne olisi ollut toinen.

Isä kuoli yllättäen kotona perjantaina. Olin omalla ilmoituksella pois töistä ma ja ti. Keskiviikkona normaalisti töihin. En kyllä ehtinyt / pystynyt suremaan kun äitini järkytys oli todella kova ja olin tukena. Hoidin kuin robotti viikonloppuna kaikki ilmoitukset sukulaisille, kävin hautaustoimistot jne. heti maanantaina. Vieläkin tunne etten ole saanut surua ulos vaikka tästä on jo monta vuotta. Olen herkkä ja tunteellinen, mutta tästä on yhä lukko päällä. Sitä päivää odotellessa kun pato aukeaa. Isä oli hyvä isä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle soitettiin aamulla töihin, että äiti (n. 60 v) oli kuollut (sairasti syöpää). Sanoin heti esimiehelle, että nyt pitää lähteä sairaalalle. Olin tuosta jo etukäteen varoitellut. Sitä poissaolopäivää ei kirjattu mihinkään. Sovin, että otan pari päivää palkatonta asioiden hoitamiseen ja otinkin.

Tuota saikullaoloa ihmettelen. Ainakin me tarvittaisiin lääkärintodistus. Ei siinä ekojen päivien hässäkässä kotiseudulla ruumishuoneen, hautaustoimiston ja sukulaisten välillä ryntäillessä olisi mitenkään päässyt oman asuinpaikkakunnan työterveyteen käymään. Esimies voi meillä antaa luvan sairauspoissaoloon jos on kuumetta tai oksentaa tms. mutta ei missään erikoisemmissa jutuissa, joihin tarvitaan lääkärin arvio. Kokemuksen perusteella lääkäritkään eivät olleet arvioineet läheisen kuolemaa läheskään aina syyksi olla pois töistä. Piti olla joku muu oire, kuten unettomuus tms. (Kunnalla töissä.)

Kyllä se kuolintodistus riittää todisteeksi.

Miksi ihmeessä riitäisi? Enhän mä voi töihin lähettää omaksi sairauslomatodistukseksi vanhempani kuolintodistusta.

No kyllä voit, katsopas kun surulaan ei lääkärintodistukseksi asti väänny. Näin minä lomani sain, toki se ei ollut sairaslomaa vaan henk.koht. palkallinen vapaa.

Tästä ei ymmärrä mitään. Siis kuolintodistuksella saa saikkua, paitsi se saikku onkin palkllinen vapaa. Häh?

Itse ilmoitin pomolle vanhempani kuolemasta ja sanoin että pari päivää tarvitsen vapaata. Tein tästä hänelle vielä kirjallisen poissaoloilmoituksen ja meni henkilökohtaisena vapaana josta sain myös palkan. Mulle olisi ollut ok vaikka olisi ollut palkaton, mutta näin. En käynyt työterveydessä tms.

Äitini teki itsemurhan melko nuorena. Olin puoli vuotta saikulla... Ja vuosia huonossa hapessa.

Ihan eri asia kun vanha ihminen kuolee.. tilanteet on ihan erilaisia, jos on esim tiedossa että lähtö on tulossa.. joskus kuolema jopa helpotus jos pitkä sairaus takana.

Äitini kuoleman jälkeen otin palkatonta vapaata kolme viikkoa, en pelkästään surun takia, vaan siksi, että äitini puoliso oli vasta äskettäin saanut infarktin ja oli heikossa kunnossa eikä jaksanut hoitaa hautajaisjärjestelyjä. Minua siis tarvittiin avuksi ja tueksi. Joku voi tietysti ihmetellä, miksen hakenut sairauslomaa, mutta täytyy myöntää, että olin itsekin niin sekavassa mielentilassa surun takia, ettei tullut edes mieleeni lähteä lääkärin puheille. Siihen aikaan annettiin yleensä joku Diapami-resepti, jollaista en olisi edes halunnut. 

Olin vielä yläasteella kun isä kuoli salattuaan sairautensa lähes viimeisiin päiviin asti, menin seuraavana päivänä kouluun, koska meidän perheessä ei ollut tapana saikuttaa, ellei ollut oma pää kainalossa.

Pillahdin äänekkääseen itkuun kahdella oppitunnilla ja menin kaverin kanssa käytävään rauhoittumaan, lopulta luokanvalvoja lähetti minut kotiin ja äiti oli ihan pöyristynyt, kun sain sellaisen luvan.

Seuraavana päivänä oli onneksi pitkäperjantai.

Muita läheisiä en olekaan vielä menettänyt, mutta omia surevia lapsiani en periaatteen vuoksi passittaisi kouluun itkemään, vaikka itselläni olisi huonot välit vainajaan

Otin viikonlon lomaa ihan vaan juhliakseni kun pääsin niistä!

Isäni kuoli perjantaina, menin maanantaina normaalisti kouluun. Olin yläasteella silloin enkä tainnut sanoa kenellekään mitään paitsi parhaalle kaverilleni. Isälläni oli syöpä, kuoli n. 3 kk diagnoosista. Äitini taisi olla pari viikkoa töistä pois. Siskoni oli ammattikoulusta pari viikkoa poissa.

Äitini kuoli hyvin äkillisesti. Hän rupesi yskimään yöllä verta. Seuraavana päivänä häntä tutkittiin ja diagnoosi oli keuhkosyöpä ja hän soitti hyvin myöhään illalla että häntä lähdettiin siirtämään toiseen sairaalaan, heti seuraavana aamulla yritetään leikkausta keuhkon poistamiseksi. Sairaalasta soitettiin kun olin töissä että äitini on menehtynyt. Olin normaalisti töissä sen päivän ja ilmoitin pomolle vasta seuraavana päivänä kun sovin että olen parina päivänä hetken poissa asioiden järjestelyjä varten.

Itselleni parasta on se että on tekemistä ja saan muutakin ajateltavaa. Suren vapaa-ajalla ja töissä oleminen on tavallaan lomaa siitä surusta. Siskoni on täysin erilainen, hän ei pysty käymään töissä ja esim. Hautajaisjärjestelyjen tekeminen ei onnistu, hyvä että hän pystyy syömään tai nukkumaan. Kumpikaan tapa ei ole sen oikeampi tai väärempi, olemme vain tosi erilaisia.

Vierailija kirjoitti:

Isäni saattohoitoajan olin töissä, muttei työtehoni ollut samaa kuin normaalisti.  Järjestelin niin että tein lyhempää päivää ja olin isän luona sairaalassa öitäkin. Saattohoitohuoneeseen tuotiin sänky meitä omaisia varten.

Isä kuoli kun olin ensimmäistä päivää kesälomalla. Sain surra rauhassa.

Kuolema oli odotettavissa, sairauksia ja ikääkin jo 87 vuotta. Vaikka kuolemaan tietää valmistautua niin suru tulee siltikin. Suru on siitä mielenkiintoinen ettei sen voimakkuutta voi ennakoida, itselleni se tuli ja tulee edelleen aaltoina. Isä kuoli viime kesänä.

minulla sama, saattohoito, ja kun sitten isäni kuoli niin sain pahan stressireaktion., ja huutoikin veljeni kanssa paikan päällä ja kotona romahdin täysin, poikani sai minut pysymään kuitenkin kasassa päivisin,,syöpä vei 2 vuotta sittenm, ja edelleen suru saa kiinnni usein aaltoina, mutta pystyn kuitenkin elämän sen kanssa vaikka se välillä vaikeaa onkin. 

Kyllä ovat jo 80 vuotiaita ja on luonnollista kuolla sen ikäisenä

Joo. Mutta jos vaimo kuolisi niin en pystyisi

Vierailija kirjoitti:

Pystyisin, se olisi ilon ja onnen päivä ja juhlisin. Olen 18v ikään kärsinyt jatkuvaa fyysistä väkivaltaa ja siitä eteenpäin tauotonta henkistä väkivaltaa vanhempani taholta. Voin kuulkaa sanoa että on olemassa ihmisiä, joiden kuolemaa ei sure KUKAAN.

On ihmisiä jotka tietyissä tilanteissa paasaavat että lasten pitäisi aina kunnioittaa vanhempiaan, onhan hän sentään äitisi/isäsi ym ym. Voi voi. Vihaksi pistää lukea tämäkin esimerkki, mitä "vanhemmuus" joskus on. Mä ymmärrän, että juhlimiseen on aihetta jonain päivänä. Mä todella toivon, että selviät.

Kuolema ei ole mikään syy olla poissa töistä. Ei oma eikä toisen.

Itse tein keikkatyötä ja peruin työkeikat neljältä päivältä. Isäni kuoli melko yllättäen. Olin pois töistä lähinnä siksi kun oli hautaustoimistoissa yms. asiointia ja virastoihin soittelua. Itse en kokenut työn teon helpottaneen oloani, mutta pakko sitä oli töissä käydä että palkka juoksee. Nuo poissolo päivät olin palkattomalla ja pomo ymmärsi asian hyvin.