Bonuslapsessa ärsyttää välillä kaikki, sanoo uusperheen äiti

Kun äitini tapasi uuden miehensä, minä olin 14 ja siskoni 9 vuotias. Vuosi tapaamisen jälkeen muutimme uuden miehen luo asumaan. Itsellä hänellä oli ennestään kolme lasta, kaksi jo omillaan ja nuorin sisareni ikäinen joka asui äidillään. Ikinä hän ei sanonut meistä mitään pahaa, eikä ollut edes mikään iso asunto. Minä olin aivan helvetin traumatisoitunut lapsuudestani ja välit äitiini olivat hyvin tulehtuneet, tappelimme jatkuvasti. Sisareni oli vilkas mutta muuten ihan tavallinen lapsi. Yhtäkään kertaa en ole kuullut että äidin mies olisi valittanut meistä, ja he ovat olleet yhdessä nyt 40 vuotta. Isäksi en häntä sano, joskus korkeintaan isäpuoleksi kun puhun hänestä, ihan vaan siksi että se on helpompaa. Sisareni pitää häntä isänään. Ikinä hän ei ole puuttunut asioihimme tai arvostellut meitä, ihan sama miten typeriä olemme joskus olleet. Ei meillä mitkään läheiset välit ole, mutta olen tosi kiitollinen siitä että hän on sietänyt meitä niin hyvin. Olen nähnyt että asiat voisi olla toisinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vielä tänäkin päivänä tämä aihe on liian arkaluontoinen vaikka aivan varmasti moni äitipuoli ajattelee näin. Lapsi saa olla vaikka kuinka oksettava kusipää, mutta äitipuolessa aina vika. Olen kokenut tämän itsekin mutta eipä ole asiasta voinut kenellekkään puhua.

Yksi suurimmista tabuista on juuri lasten ilkeys. Ei edes pahimmissa koulukiusaamistapauksissa haluttaisi myöntää sitä. Mutta ne pahimmat kiusaajatkin menevät kotiin ja saattavat olla yhtä hirveitä siellä omille vanhemmilleen. Sitten jostain ihmeen syystä muka 18v. päivänä voidaan muuttua narsistiksi, vaikka aiemmin oltiin vain ilkeän äidin tai isän tai äiti/isäpuolien viaton lapsiuhri.

Tämä on totta. Olen katsonut muutamaakin nyt reilu parikymmpistä tapausta ihan vauviästä alkaen, ja kyllä siinä yhdistyy vanhempien typeryys ja lapsen myös. Niin ilkeitä lapsia, ja äitit vain puolustavat, vaikka olisi  videokuvaa todisteena. Niin laput silmillä ettei mitään järkeä. Opettajan sanomiset lapsi itkee toisinpäin, että hän onkin itse uhri jne. Ei tällaisista kiusankappaleista tule ikinä hyviä ihmisiä.

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutusta: Bonus olisi halunnut vaihtaa minun lapselleni vaipat ja nukuttaa tätä. Aivan kuin hänestä olisi tulossa se uusperheen vanhempi. Koin, ettei meille molemmille ole tilaa saman katon alla.

***

Siis Sannaa vitutti, kun kumppanin lapsi oli kiintymässä pikkusisarukseen ja halusi hoivata! Kuinka urpo voi olla? On itse aiheuttanut nuo huonot välit. Muutenkin uskomaton, kun lapsen tapa viettää aikaa on ollut hänestä vääränlainen, kun lapsi on mieluummin siivonnut kuin leikkinyt. Alle kouluikäisenä vielä. Miten noin nuorta lasta voi dissata noin pahoin, ja vielä noin harmittomasta asiasta?

Niinpä, ihan järkyttävää. Jutussa vielä sanottiin, että lapsi ei juuri näe oikeaa äitiään eli viettää suurimman osan ajasta tuollaisessa ympäristössä, jossa saa koko ajan tuntea olevansa ei-toivottu. Kauhean kuuloinen tilanne. Sanna voisi katsoa peiliin ja muistaa, että hänen arkensa on myös tuon bonuslapsen lapsuus ja on myös hänen vastuullaan yrittää tehdä siitä mahdollisimman hyvä.

Nyt sen bonuslaosen isä ja äiti on hänen lapsuudestaan vastuussa, ei Sanna. Miehet on aina kärkkäitä lykkäämään vastuun omasta muksustaan sivullisten niskaan. Korjattu

Jos lapsen oma koti on samassa osoitteessa kuin isän uuden naisen, niin kyllä sillä naisellakin on vastuu turvata hyvä ja turvallinen kavuympäristö lapselle.

Älä muuta saman katon alle jos et halua ottaa mitään vastuuta.

Vierailija kirjoitti:

Siis eikö aikuiset ihmiset ymmärrä seuraavaa kaavaa:

Lasta kohdellaan taaperoiköisestä asti kylmästi ja torjuvasti - lapsesta tulee kylmä ja torjuva bonusvanhempaa kohtaan.

Äitipuolet kuitenkin kilpaa huutaa kuinka lapsi on hirviö. Itse kohtelette lasta niin, ja vaikka ette suoraan olisi kamalia, lapsi vaistoaa teidän inhon silti. Ja sitten kehdataan syyttää lasta tilanteesta.

Lapsi on kuin eläin, hän heijastaa ympäristöään käytöksellään ja olemuksellaan.

Me mitään kilpaa huudeta :D ;)

Mun mielestä näistä täällä jaetuista pätkistä (juttua en ole lukenut, koska maksumuuri) tulee selvästi esiin se että tämä nainen ei nyt puhu oikeastaan lapsesta, vaan omista virheistään. Ihan kuin hän olisi jotenkin luullut että voi sivuuttaa tämän yhden lapsen elämässään, ja elää omalla perheellä saman katon alla yksikkönä, mistä yksi lapsi on suljettu ulos. Että ihan kuin tämä yksi lapsi olisi voinut vain mystisesti hävitä elämästään. Suurin syyllinen tässä kuitenkin on tuon lapsen isä, joka ei ota omana lapsensa elämästä huoltajana mitään vastuuta, vaan sysää vastuun tälle uusperheen äidille.

Oman lapseni isä toimi myös noin, mutta oma lapseni pelastui, koska asui minun luonani ja minä olen hänen äitinsä. Seuraavalle lapselle kävi huonommin, ja nyt hän on mielenterveyslaitoksessa eikä pärjää koskaan itsenäisesti, niin paljon pahaa tuo isän toiminta hänelle on aiheuttanut, ja hänet on hänen oma äitinsä hylännyt. Lapsi oli siis heittopussina koko elämänsä kun äiti ei halunnut häntä, ja isä vain keskittyi uusiin naisiin ja uusiin lapsiin.

Aivan järkyttävä juttu! Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua elämään tuollaisessa kodissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen mies samassa tilanteessa. Mulla ei ole mitään ongelmia hyväksyä puolisoni lasta sinänsä, mutta hänen käytöksensä ärsyttää välillä todella paljon. Jos lapsi olisi ns. normaalisti käyttäytyvä, niin ongelmat olisi paljon pienempiä, mutta jo alusta asti on tullut selväksi, että kyseessä on jollain tavalla erityislapsi.

Lapsi

-nirsoilee aina ja jatkuvasti

-vaatii jatkuvaa huomiota ja ärsyttää tahallaan, lässyttää, narisee, vinkuu ja vikisee. Kun vaikkapa kaupassa kuulen muiden samanikäisten lasten puhetta niin hämmästyn siitä, että nuohan puhuu ihan normaalisti. Miksei tämä lapsi voi?

-on lapsellinen ikäisekseen

-roikkui minussa kiinni ensimmäiset pari vuotta, vaikka siitä sanottiin heti etten pidä siitä ja se tekee oloni epämukavaksi

-käyttää valtaansa väärin, eli tekee kaiken mahdollisimman hankalasti ja muuttaa mieltänsä juuri siten, että tilanne muuttuu kaikille mahdollisimman hankalaksi. Äitinsä mielestä on ihanan itsepäinen, ilmeisesti kaikkien muiden ihmisten mielestä raivostuttava jästipää, koska kavereita ei ole

Mutta koska minä olen aikuinen, niin voin itse käyttäytyä kuitenkin suht. normaalisti, antaa joka ilta hyvänyön halaukset jne. Pakko vaan jonnekin vähän joskus purkautua, kun "oikeassa elämässä" ei oikein kenellekään voi. 

Voi jessus. Lapset on tuollaisia. Ne narisee, vinkuu, nirsoilee ja hölmöilee. Toiset kehittyvät nopeammin, toisilla on puhevikoja tai hassu intonaatio. Mikään noista ei yksinään tee lasta erityislasta. Aivan kuten tuo ymmärtämättömyytesi ei tee sinusta erityistä aikuista. Erikoisen vain.

-Ydinperheen äiti.

No eikä ole lapset tuollaisia, mikäli niiden ei anneta kasvaa kuin sika pellossa. Lapsia pitää kasvattaa ja ohjata huonosta käytöksestä pois. Kitinällä , vinkunalla ja temputtelemalla ei saa saada huomiota ja tahtoaan perille.

Olen uusperheen äiti. Minulla on omia lapsia. Yhteisiä ei ole. Mieheni teini on juuri tällainen. Hänellä ei ole kavereita. En ihmettele. Ei kukaan kaverikaan jaksa aina tehdä kaikkea yhden mielen mukaan. Tätä lasta ei ole kasvatettu. Mieheni ihmettelee usein miten minun samanikäiset lapseni selviävät sosiaalisista tilanteista ja monista arkipäivän jutuista paremmin. Hän aidosti tuntuu luulevan, että se osaaminen on tullut heille luonnostaan. Eihän se tietenkään ole, vaan heidät on pienestä pitäen opetettu maistamaan uusia ruokia, opetettu ratkomaan ristiriitatilanteita, opetettu miten ravintolassa tai juhlissa käyttäydytään. En ole viiden vuoden aikana kertaakaan nähnyt miehen ohjaavan lastaan. Hän kieltäytyy täysin näkemästä sitä, että lapsensa ei ole muille ihmisille kovinkaan mukava tyyppi. Lapsen tulee kuulemma saada olla oma itsensä eikä häntä saa muuttaa. Harmi, että tämä muuttaminen sisältää myös kaiken kasvatuksen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Mä saapastelen myös vanhemmilleni kuin kotiini, ja nuorena aikuisena säilytin kamaa heillä. Jos toinen vanhemmistani nyt ottaisi uuden kumppanin jonka mielestä en ole enää tervetullut niin kuin ennen, ja että tavaranikin ärsyttää olemassaolollaan, niin yrittäisin puhua vanhemmalleni järkeä, ja jos se ei onnituisi, niin saisivat pitää tunkkinsa.

Mitähän nämä hänen "säännöt" oikein ovat? Esimerkkejä?

Niin ja kyllä, minun aikuinen lapseni saa saapastella minun ja "uuden" mieheni kotiin kuin kotiinsa konsanaan, ja säilyttää tavaroitaan täällä, eihän hänellä siellä opiskeluyksiössään ole mitään tilaa säilöä lapsuuden juttujaan! Sama koskee luonnollisesti mieheni lapsia, he ovat tervetulleita aina. Tietysti on pyydetty että jos viitsisivät soittaa vaikka matkalta että ovat tulossa, niin eivät sitten törmää vahingossa "petiaikaan" meille.

Kuulostaa siltä että teidän todellakin kannattaa erota. Eikä kannata ottaa uutta miestä, kun mites sitte nsuu pannaan kun hän alkaa kiletämään laosesi tulon lapsuudenkotiinsa, ja lapsesi tavaratkin häntä ärsyttävät?

Jos pitäisi valita jääkö kusipää lapsi vai uusi rakkaus niin ulos vaan uusi  rakkauspakkaus

Tuo jutun perhe on selvästi aika ongelmainen. Ei se isäkään ihan täysillä käy, kun katselee tuollaista menoa. Sääliksi käy lasta.

Mitä bonuslasten ja -vanhempien suhteisiin tulee, niin onneksi on ihaniakin bonusvanhempia, ketkä aidosti kehittävät suhteen bonuslapseensa. Tiedän sellaisenkin tapauksen, jossa yh pariutui miehen kanssa kun lapsi oli melko pieni (ehkä 5v). Asuivat yhdessä uusperheenä. Lapsen äiti kuoli lapsen ollessa teini-ikäinen ja tämä bonusisä kävi tuon molemmille raskaan surun läpi lapsen kanssa ja kasvatti tuon lapsen aikuiseksi ihan yksin sitten (eli adoptoi hänet virallisesti äidin kuoleman jälkeen). Joskus näinkin.

Myös tiedän yhden iloisen ja aktiivisen monilapsisen uusperheen, jossa ei kyllä arjessa mitenkään näy, että kuka on kenenkin lapsi, vaan kaikki on yhtä arvokkaita ja huomioivat kaikki toisiaan tasaisesti. Siinä onkin kaksi täyspäistä vanhempaa, ketkä nauttivat lapsiperhe-elämästä ja heidän lapsensakin on fiksuja.

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ongelmana mieheni aikuinen omillaan asuva tytär. Asumme siis talossa jossa tytär viettänyt lapsuutensa ja meillä nyt miehen kanssa 1 yhteinen lapsi. Tämä aikuinen tytär kokee oikeudekseen marssia milloin tahansa ovesta sisään kuin kotiinsa ja haluaa päättää esimerkiksi huoneiden sijainnista ja sisustuksesta talossa. Säilyttelee tavaroitaan talossa ja on lukuisia kertoja tehnyt selväksi, että kyseessä on hänen kotinsa ja hänen sääntönsä. Minä olen jo lähestulkoon pakannut kamppeeni ja muuttanut pois, mieheni haluaa talossa jatkaa asumista ja on tyttärelleen asian käynyt lukuisia kertoja läpi, muttei muutosta ole tilanteeseen tullut. En usko että pian enää jaksan tilannetta, vaan ajaudumme tämän aikuisen tyttären ja talon vuoksi eroon mieheni kanssa. Nytkin itken tätä kirjoittaessa. Kyllä nämä uusperhe kuviot vaikeita on. Välillä todella toivoo, että olisi kaksi kertaa miettinyt ennen mukaan lähtöä.

Mä saapastelen myös vanhemmilleni kuin kotiini, ja nuorena aikuisena säilytin kamaa heillä. Jos toinen vanhemmistani nyt ottaisi uuden kumppanin jonka mielestä en ole enää tervetullut niin kuin ennen, ja että tavaranikin ärsyttää olemassaolollaan, niin yrittäisin puhua vanhemmalleni järkeä, ja jos se ei onnituisi, niin saisivat pitää tunkkinsa.

Mitähän nämä hänen "säännöt" oikein ovat? Esimerkkejä?

Niin ja kyllä, minun aikuinen lapseni saa saapastella minun ja "uuden" mieheni kotiin kuin kotiinsa konsanaan, ja säilyttää tavaroitaan täällä, eihän hänellä siellä opiskeluyksiössään ole mitään tilaa säilöä lapsuuden juttujaan! Sama koskee luonnollisesti mieheni lapsia, he ovat tervetulleita aina. Tietysti on pyydetty että jos viitsisivät soittaa vaikka matkalta että ovat tulossa, niin eivät sitten törmää vahingossa "petiaikaan" meille.

Kuulostaa siltä että teidän todellakin kannattaa erota. Eikä kannata ottaa uutta miestä, kun mites sitte nsuu pannaan kun hän alkaa kiletämään laosesi tulon lapsuudenkotiinsa, ja lapsesi tavaratkin häntä ärsyttävät?

Asun uusperheessä. Oma lapseni on muuttamassa syksyllä omilleen. Tottakai hän saa säilyttää täällä tavaroitaan, mutta olemme jo etukäteen puhuneet, että hänen huoneestaan tulee työ-/vierashuone, joka on sitten tietty hänen käytössään kun kotiin tulee, mutta sisustukseen ei ole enää sitten sanomista.

Jo päiväkodissa eräs lapseni hoitaja sanoi aina lapsille: Lapset häärää, aikuiset määrää. En käsitä miten tämä perusasia on niin monilta aikuisilta hukassa. Edes kotona asuva lapsi ei päätä muun asunnon sisustuksesta tai siitä mitä missäkin säilytetään. Lapset ovat meillä arvossa ja heidän mielipiteitään kysytään ja kunnioitetaan, mutta aikuiset päättävät, koska aikuiset myös kantavat lopullisen vastuun. Lapset oppivat jo pienenä esim. kysymään, että sopiiko, jos kaveri tulee. 99% kerroista sopii, mutta joskus ei sovi ja thats it. En usko, että pois muuttavalle lapsellekaan on mikään ongelma puhua ja sopia asioista etukäteen. Hänellä on kasvatuksensa tuloksena hyvät sosiaaliset taidot. Niinpä hän ei vain saapastele sisään, kuvitellen, että koti on vain häntä varten tai, että maailma pyörii hänen napansa ympärillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jutusta: Bonus olisi halunnut vaihtaa minun lapselleni vaipat ja nukuttaa tätä. Aivan kuin hänestä olisi tulossa se uusperheen vanhempi. Koin, ettei meille molemmille ole tilaa saman katon alla.

***

Siis Sannaa vitutti, kun kumppanin lapsi oli kiintymässä pikkusisarukseen ja halusi hoivata! Kuinka urpo voi olla? On itse aiheuttanut nuo huonot välit. Muutenkin uskomaton, kun lapsen tapa viettää aikaa on ollut hänestä vääränlainen, kun lapsi on mieluummin siivonnut kuin leikkinyt. Alle kouluikäisenä vielä. Miten noin nuorta lasta voi dissata noin pahoin, ja vielä noin harmittomasta asiasta?

Niinpä, ihan järkyttävää. Jutussa vielä sanottiin, että lapsi ei juuri näe oikeaa äitiään eli viettää suurimman osan ajasta tuollaisessa ympäristössä, jossa saa koko ajan tuntea olevansa ei-toivottu. Kauhean kuuloinen tilanne. Sanna voisi katsoa peiliin ja muistaa, että hänen arkensa on myös tuon bonuslapsen lapsuus ja on myös hänen vastuullaan yrittää tehdä siitä mahdollisimman hyvä.

Nyt sen bonuslaosen isä ja äiti on hänen lapsuudestaan vastuussa, ei Sanna. Miehet on aina kärkkäitä lykkäämään vastuun omasta muksustaan sivullisten niskaan. Korjattu

Jos lapsen oma koti on samassa osoitteessa kuin isän uuden naisen, niin kyllä sillä naisellakin on vastuu turvata hyvä ja turvallinen kavuympäristö lapselle.

Älä muuta saman katon alle jos et halua ottaa mitään vastuuta.

Lapsi on aina omien vanhempiensa vastuulla. Ei sivullisten, asuttiinoa missä tahansa.

Miksi lisäännytte jos kumppaneilla on jo tehtäviä? MILJOONA huolta vähemmän. Ei sukulaisarmeijaa tule mukana. Ekxät, nyxät tuleva ekxät ja kaikille pitää ne rakkauven siemenet kylvää. Miten se menee, että tämäkin ilmiö keskittyy samoihin ihmisiin? Sukulaisillani, sisaret, serkut, tädit, sedät, kaikilla vain se yksi oma perhe. Kiitos, kun jörki o pelannut tässä suvussa.Tsiisus!

Tuo Sanna kuulostaa yhtä häiriintyneeltä kuin Vilja Eerikan äitipuoli, vaikka ei käytä fyysistä väkivaltaa.

Toivottavasti lapsi pääsee pian tuolta pois ja saa tarvitsemaansa avun päästäkseen yli näistä traumoista!

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttävä juttu! Yhdenkään lapsen ei pitäisi joutua elämään tuollaisessa kodissa.

Miksei se oma äiti ota tuota lasta luokseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lisäännytte jos kumppaneilla on jo tehtäviä? MILJOONA huolta vähemmän. Ei sukulaisarmeijaa tule mukana. Ekxät, nyxät tuleva ekxät ja kaikille pitää ne rakkauven siemenet kylvää. Miten se menee, että tämäkin ilmiö keskittyy samoihin ihmisiin? Sukulaisillani, sisaret, serkut, tädit, sedät, kaikilla vain se yksi oma perhe. Kiitos, kun jörki o pelannut tässä suvussa.Tsiisus!

Höh, no ei se nyt ihan noin mustavalkoista tarvitse olla ollakseen kuitenkin ihan järkevien ihmisten toimintaa. Tuollaiset jutut näistä lapsellisista Sannoista vääristävät ihmisten käsityksiä uusperheistä. Ja tietysti uusperheitäkin on ihan yhtä moneen lähtöön kuin ydinperheitäkin (jotkut onnellisia ja fiksuja, toiset onnettomia ja arki toimimatonta jne.).

Ajattele nyt jos on kaksi täyspäistä aikuista, joista toisella on lapsia ja toinen olisi halunnut lapsia, muttei saanut, ja nämä kaksi rakastuu, niin kyllä heillä on ihan täyden mahdollisuudet elää todella onnellista lapsiperhe-elämää. Se, että Sannan kohdalla meni pieleen, johtunee enemmän Sannasta itsestään.

Tällä poismuuttaneella tyttärellä on iso kaksio, runsaasti säilytystilaa, varastotilaa, vaatehuone..ei ole kyse opiskelijayksiöstä. Meidänkö siis oikeasti täytyy säilytellä kaikki hänen rojunsa, mitä ei takuulla enää edes muista omistavansa. Jos pois heittää, niin hirveä huito tulee. Me siis elämme pikkulapsi arkea ja kaikki kaapit pursuaa lapsen tavaroita, meillä tässä asunnossa asuu kokonainen perhe, hän asuu yksin kaksiossaan. Minä kyllä heitän pois heti esimerkiksi lapseni pieneksi jääneet vaatteet ja käytöstä poistuneet lelut jne. Mutta hänen, aikuisen ihmisen vanhat rojut saavat lojua täällä kaappeja täyttämässä?? Onko tämä tosiaan yleinen mielipide asiaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ymmärrä miksi ihmiset, joille lapset on jokin ongelma, tunkevat kenenkään lapsen elämään.

Tämä! Niin vahvasti tämä. Mikä ihmeen etuoikeuskompleksi näitä ihmisiä vaivaa? Lisäksi kuinka uuno pitää olla ettei älyä että lapsen asiat ja etu ja lapsi tulee aina ensin. Voi hyvä luoja anna mun kaikki kestää.

Tätä aina trollataan. Miksi pitää??? Tunkea????

Samalla logiikalla voisi kysyä miksi pitää tehdä lapsia, jos eroaa- ja miksi ylipäätään tehdä lapsia jos ei jaksa niitä. Mutta. Kun. Kukaan ei voi etukäteen varmasti tietää. Minä menin suhteeseen ilman juuri mitään ajatuksia lapsesta tai lapsen äidistä, annoin empatiaa kun lapsen äiti kävi läpi omaa kriisiään ja koki oman lapsensa vääristyneesti. Tuin lapsen ajatusta että äiti rakastaa, eikä isäpuoli ole paha vaan tavallinen aikuinen. Mitään vastavuoroisuutta ei kuitenkaan ollut ja vuosien kuluessa kaikki mitä teimme oli aina väärin. Lapsi kertoi äidilleen vaikka saamastaan lahjasta, niin aina tuli heti kertomaan mitä äiti sanoi. Tai joulu-aattona motkotti lahjoista perään viisi minuuttia avaamisesta. Mitä semmoinen opettaa lapselle? Miltä tuntuu kun joka ikinen syntymäpäivälahja ja joululahja on väärin tai liian kallis tai sellainen on jo.

Kohtasin bonuslapsen taaperona, enkä voinut tietää miten hänen äitinsä tulee käyttäytymään, ja mitä seurauksia sillä on lapsen psyykkeelle. Nyt esiteinin kipuillessa ja surressani tämän lapsen asioita on trollin vakiovastaus - mitäs tungit, kuka käski, lähde meneen ja jätä lapsi rauhaan. Ihan kuin olisi jokin oikea tapa ratkoa asioita, joihin ei edes itse ole osallinen tai syyllinen.

Niin, sitä voi miettiä, mikä on Sannan kiinnostus pistää omaa aikaa ja vaivaa bonuslapsisuhteen kehittämiseen. Siis sen jälkeen, kun asian päävastuulliset, eli biovanhemmat, ovat hoitaneet oman hommansa surkeasti.

Helppo on huudella, että totta kai vastuullinen aikuinen tekee aina sitä ja tätä. Vaan reaalimaailmassa se ei mene näin. Luultavasti Sanna vertaa omaa suoritustaan biovanhempiin. Eikä ole motivoitunut ottamaan suurempaa vastuuta, kun kerran ne biovanhemmatkaan eivät sitä tehneet.